Muinaislöytöjä Kolarista

Museovirasto ylläpitää rekisteriä muinaiskaluista.

Rekisteriä voi selata osoitteessa  http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx

Museoviraston mukaan "muinaiskalupäiväkirja eli löytödiaari on Museoviraston arkeologisiin kokoelmiin otettujen esinelöytöjen seurantajärjestelmä. Se sisältää tiedot kokoelmien saantitiedoista päänumeroittain.
Tietoja voi hakea esimerkiksi esineen löytöpaikan, hankintatavan tai ajoituksen mukaan. Hakuja voi tehdä myös kirjoittamalla sanahakuun esineen nimen tai luokituksen (esim. poikkikirves, tasataltta)."

Rekisteriin on merkitty 91 Kolarista löytynyttä muinaiskalua eli muinaislöytöä.

Esimerkkinä tässä tiedot Ranta-Pääkkölän tilalta, Sieppijärven rannalta löytyneestä kivikautisesta tasataltasta vuonna 1912:

Pääluettelon tietoa:
Esineen löysi Johan Pääkkölä Sieppijärven rannalta n. 30 syltä Rantapääkkölän talosta ja 100 syltä Pääkkölän talosta.

Kolari ja muinaisjäännökset

Museoviraston sivuilla on lista muinaisjäännöksistä. Lista sisältää peräti 156 erilaista kohdetta kuvauksineen.
Alla osoite, toimii kun laitat hakusanaksi Kolarin ja rastin muinaisjäännösrekisterin kohdalle.

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx

Raudanvalmistuksen historiaa

Lainaus Museoviraston sivulta VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Lisätietoa ja kartat sivulta rky.fi Tornionlaakson raudanvalmistushistorian kohteet

Kuvaus

Kaaraneskosken masuuni on pohjoisin varhaiseen vuorimalmin käsittelyyn liittyvä 1700- ja 1800-lukujen taitteen masuuni ja osa Ruotsin vallan aikaista laajempaa Köngäsen ruukkiin liittyvää masuuniketjua. Suomen puoleiseen Lappiin kaavailluista masuuneista, harkkohyteistä ja vasarapajoista vain Kaaraneskoski toteutui. Kaaraneskosken masuunin raunio vuodelta 1805 todistaa uraauurtavasta, varhaisesta ponnistuksesta jalostaa luonnosta saatavia raaka-aineita teollisesti Pohjois-Suomessa. Tämä piirteen merkitystä lisää se, että Lappi kytkeytyy maamme taloushistoriaan enemmän puun, kaivannaisten ja energian hankinta-alueena kuin teollisuuden sijoituspaikkana. Masuunin harmaakivinen alaosa on säilynyt eheänä rakennelmana voimalaitoksen patoaltaassa, jonka vedenpinta vaihtelee ja nousee ajoittain lasku- ja puhallusaukkojen korkeuteen. Muodostunut keinotekoinen saari on teollisuushistoriallisena muinaisjäännöksenä ja vesimaiseman elementtinä poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen. Kolarin kunnan alueella on säilynyt nykyään Ruotsin puolella olevien ruukkien raudanvalmistushistoriaan liittyviä malmilouhoksia Juvakaisen maalla Niesanjokivarressa sekä hiilimiiluja Lappeankankaalla.

Historia

Ruotsin puoleinen Köngäsen ruukki sai Kaaraneskosken (Karanäsin) masuunia varten privilegion 1795 ja ryhtyi sen rakentamiseen 1804. Puhaltamaan päästiin seuraavana vuonna, mutta toiminta päättyi viimeistään 1807 - ilmeisesti ylivoimaisiin rakennusteknisiin vaikeuksiin ja saatavilla olleen vuori- ja järvimalmin huonon laadun vuoksi. Hylätty sulatto raunioitui. Vähä-Vietoselta Miekojärvelle virrannut Kaaraneskoski padottiin voimalaitosta varten 1953. Lähistön kohteista ilmeisesti ainakin Kaaranesin tila on historiallisesti liittynyt masuuniin.

Telatie Venejärveltä Kurtakkoon

                      
Lainaus Museoviraston sivulta.
VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT
Lue lisää ja katso kartta osoitteessa rky.fi

 

Telatie Venejärveltä Kurtakkoon

Kuvaus

Venejärven ja Kurtakon välinen telatie on muistuma harvaanasutun, pitkään tiettömän Aapa-Lapin kulkureiteistä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Suur-Teuravuoman suuren suoalueen seudulla sijaitsevia kyliä yhdistävä, soiden halki kulkeva noin 6 kilometriä pitkä telatie on vanha, kunnostettu pitkospuureitti. Alkuperäisestä 1878 rakennetusta telatiestä ja 1930-luvulla kunnostetusta reitistä on osia jäljellä. Telatien käyttäjiä ovat olleet postinkantajat sekä kylien asukkaat matkalla niitty- ja marjastusmaille sekä kalaisille järville. Naamijoen luhtaniityillä, joista on kerätty heinää, on säilynyt joitakin 1800-luvun alkupuolelta peräisin olevia niittykämppiä ja -latoja. Pitkospuureitistön päätekyliä ovat Kurtakko, Venejärvi ja Teurajärvi. Venejärvi on vanha eränautintajärvi, jonka rannoille on tullut pysyvää asutusta jo 1700-luvulla. Venejärvi on valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.

Historia

Kurtakon ja Venejärven välille suoalueen itäosan halki rakennettiin 1878 Venäjän keisarillisen senaatin myöntämällä rahoituksella 11 km:n pituinen pitkospuureitti eli telatie. Reitistö kunnostettiin 50 vuotta myöhemmin. Venejärven ja Kurtakon välinen telatie oli käytössä 1800-luvun lopulta 1950-luvulle. Telatien kunnostushanke toteutettiin 2000-2003. 23.9.2010. Kuvassa Vaattojärven koululaisia opettajineen retkellä telatiellä.Oikealla on Lauri Kylmämaa Venejärvenkylältä, luonto-opas. Hän johdatti meidät jääkauden ja taigametsän länsireunan kautta läpi suotyyppien, puitten, aluskasvillisuuden, ja tervahautojen kautta Naamijoen sillalle. "Nuot vaarat tuola olit tietenki saaria sillon. Ja tässä on iso entinen tervahauta. "

Saaren kirkko ja tapuli Kolarissa

Lainaus Museoviraston sivulta VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT. Katso kartta http://www.rky.fi/ Kolarin vanha kirkko ja tapuli

Kuvaus

Kolarin vanha kirkko on rakennuksena ja ympäristöltään parhaiten säilynyt esimerkki Länsipohjaan Suomen puolelle rakennetuista kirkoista vuoden 1809 jälkeen Venäjän rajan siirryttyä Tornionjokeen. Kirkko ja tapuli ovat säilyttäneet rakentamisaikansa arkaaisen ulkohahmon. Kolarin vanha keskus sijaitsee Muonionjoen ja sen sivuhaaran jakamassa Kolarinsaaressa. Tärkeänä kauppapaikkana ollut entinen markkinakenttä on saaren eteläpäässä lähellä vanhaa kirkkoa. Intendentinkonttorissa (A.W. Arppe) laadittujen piirustusten mukaan 1818-1819 rakennettu kirkko on lähes kuutiomainen ja sen telttakatto päättyy nelikulmaiseen lanterniiniin. Ulkonurkkia koristavat, valkoiseksi maalatut rustikoidut nurkkapilasterit, joiden yläpuolella kattolinjaa korostaa voimakas horisontaalinen räystäslistoitus. Runkohuoneeseen liittyvät vastakkaisilla sivuilla matalammat eteinen ja sakaristo. J.G Hedmanin Ristiinnaulittu-aiheinen alttaritaulu on vuodelta 1832. Erillinen kellotapuli kirkon vieressä on samanaikainen kuin kirkko ja toistaa samanlaista klassistista muotokieltä. Tapulin edustalla on sankarihautausmaa.

Historia

Pajala jakautui kahtia 1809 Suomen sodan seurauksena, kun Ruotsin ja Venäjän rajaksi tuli Tornionjoki. Uusi raja halkaisi yhteisen kieli- ja kulttuurialueen. Suomen sodan jälkeen Ruotsin puolelle jääneen Pajalan Suomen puoleisista osista perustetun Kolarin saarnahuoneen kirkko rakennettiin keisari Aleksanteri I:n myöntämillä varoilla. Kirkko rakennettiin ikiaikaiselle markkinapaikalle Porokodan mellaan 1818 ja vihittiin käyttöön 1822. Kirkko palveli saarnahuoneena 1820-1858. Kirkossa tehtiin korjaus- ja muutostöitä 1844 ja 1927. Vuonna 1976 kirkko restauroitiin ja siihen tehtiin uusi paanukatto. Kolari erotettiin omaksi seurakunnakseen Ylitorniosta. Suomen sodan seurauksena myös Karungin Karl Gustafin kirkko jäi rajan taakse ja Suomen Karunki sai oman, intendentti A. W. Arppen suunnitteleman ristikirkkonsa 1817.

Vanhat rajapyykit Kolarissa

Lainaus Museoviraston sivulta VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Lue lisää ja katso kartat osoitteessa rky.fi Kemin ja Tornion vanhan rajan rajapyykit Kolarissa

Kuvaus

Kemin ja Tornion vanha raja eli Upsalan ja Turun hiippakuntaraja 1300-luvulta on toiseksi vanhin traktaattiraja Suomen alueella. Raja on kokonaisuudessaan merkitty maastoon kivipyykeillä Ruotsin vallan aikana. Etenkin Kaisavaaran, Mustivaaran (Rajakirakka), Typpyrävaaran (Iso Kerovaara), Kerovaaran ja Porkkavaaran rajapyykit ovat poikkeuksellisen näyttäviä kivipaasineen ja viisarikivilinjoineen. Raja alkaa Tornion Kaakamon kylästä, josta se jatkuu Ylitornion ja Kittilän lapinkylien rajaan ja edelleen sitä pitkin Pallastunturin länsipuolelle. Raja noudattaa vesistöjen valuma-alueita. Rajan on ollut tarkoitus erottaa Länsipohjan ja Pohjanmaan pitäjät Lapinmaasta ja raja tunnetaankin myös Lapin ja lannan rajana. 1687 Tornion pitäjän ja Kittilän lapinkylän välillä tehdyssä rajaselvityksessä mainitaan rajapaikkana mm. Porkkavaara, joka on nykyisinkin Kolarin, Muonion ja Kittilän kuntien välinen rajapaikka. Lopullisesti raja on käyty 1786. Rajapaikkoja ovat mm. Rajakari, Koivuluoto, Saari Alakarvalan talon kohdalla Kaakamajoessa, Kalliokoski, Kaisavaara, Mustivaara, Typpyrävaara ja Porkkavaara. Kemin ja Tornion vanhan rajan rajakiviin ja -kallioihin on hakattu rajamerkkejä sekä rajankäyntiin viittaavia vuosilukuja 1596, 1686 ja 1786. Rajat on merkitty viiden kiven pyykein (femstenaröset) ja viisarikivilinjoin. Iso-Huiturin saaren korkeimmalla kohdalla on suuri 1300-luvulla kivistä rakennettu rajamerkki, Piispankivi, joka on ollut Upsalan ja Turun piispojen kymmenyksien vesiraja. Meriraja päättyy nykyisen Ruotsin puolelle Sarven Riskilön pieneen saareen.

Historia

Suomen Tornionjokilaakson (Länsipohjan) ja ns. historiallisen eli varsinaisen Lapin alueet kuuluivat Ruotsin vallan päättymisen aikaan silloiseen Västerbottenin lääniin. Jo Ruotsin vallan aikana Suomella oli valtakunnan sisällä pohjoisessa ja luoteessa jonkinlainen, muun Ruotsin vastainen "maaraja". Upsalan arkkipiispan ja Turun piispan välillä käytiin 1300-luvulla kiistoja Pohjanlahden perukkaan laskevien lohijokien omistuksesta ja niiden ylämaitten verotuksesta. Rajakiista päättyi 1346 piispojen väliseen sopimukseen hiippakuntarajasta Tornion- ja Kemijokien välillä. Raja vahvistettiin 1374. Rajan pyykitys maastoon tapahtui vaiheittain Ruotsin vallan aikana. Hiippakuntarajan vanhinta rajamerkintää edustavat seidat ja uhripaikat, jotka juontavat juurensa lapinkylien luonnonuskontoon perustuvaan rajajärjestykseen. 25-vuotisen sodan aikana tuli tarpeelliseksi määrätä Länsipohjan Tornion talonpoikien ja Tornion lapinkylien välinen raja. Kuninkaan rajamääräyksellä vahvistettiin perinteinen Lapin raja. Rajavaltuuskunta kävi neuvotteluja Kemin ja Tornion rajankäynnissä Täyssinän rauhan täydentavissä rajaneuvotteluissa 1596. Tällä rajatoimituksella vahvistettiin 1300-luvulta periytyvä hiippakuntaraja. Vuonna 1687 tehtiin rajaselvitys Tornion pitäjän ja Kittilän lapinkylän välillä. Varsinainen rajankäynti ja rajan merkitseminen kartalle tapahtui 1700-luvun lopulla. Raja- ja pyykityspöytäkirja allekirjoitettiin 1796. Porkkavaarasta pohjoiseen jatkuva Ylitornion pitäjän ja Kittilän käräjäkunnan välinen raja oli vahvistettu jo 1754.

Venejärvi ja Venejärvenkylä Kolarissa

Lainaus sivustolta Venejärvi - ymparisto.fi 




Kolarin Venejärvi valtakunnallisesti merkittävänä maisema-alueena

Kulttuuripiirteet

Pysyvä suomalaisasutus lienee syntynyt alueelle 1700-luvun tienoilla, kun saamelaisasutus oli vähitellen työnnetty pohjoisemmaksi. Perinteiset elinkeinot alueella ovat olleet maa- ja metsätalous sekä poronhoito.


Useimmat kylän tilojen päärakennuksista ovat sotien jälkeen rakennettuja puolitoistakerroksisia taloja.


Vanhempaa rakennuskantaa edustaa esimerkiksi Nikumaan perinteinen talonpoikainen pihapiiri järven rannalla. Hirsisen asuinrakennuksen toinen pää on vuodelta 1825 ja toinen pää on rakennettu sata vuotta myöhemmin. Tilan rakennuksiin kuuluvat vanha navetta ja kellari sekä 1800-luvun alussa muualta siirretty hirsinen malkakattoinen aitta, joka ennen oli savusaunana.


Uusitalo on hyvin hoidettu perinteinen maalaistalo. Sen asuinraken­nus on tämän vuosisadan alusta. Myös Mäntylehdossa, Lakkalassa ja Vesalassa on vanhoja hirsirakennuksia.


Porotalouteen liittyviä rakenteita alueella edustaa Ruostekairan poroaita. Ns. Kärsimysten maja on sodanaikainen muistomerkki, johon sisältyy kaksi kunnostettua metsäkaartilaisten korsua ja miehen hauta.


Uusia, maisemaa häiritseviä rakennuksia kylässä ei juuri ole. Viljelemättömäksi jääneet pellot kertovat maatalouden kuihtumisesta.  ( Venejärvi - ymparisto.fi )


Lue lisää em. linkin kautta.

Toimintasuunnitelma 2012

Vasittu Luuta ry.
on asettanut seuraavia tavoitteita vuodelle 2012:

- vuoden päätapahtumana yhdistys järjestää kotiseuturetken koululaisille, heidän vanhemmilleen ja muille kotiseututyöstä kiinnostuneille

- toimintansa ensimmäisen vuoden aikana yhdistys kampanjoi erityisesti saadakseen jäseniä sekä paikkakuntamme kaikilta kyliltä että muualle muuttaneiden kolarilaisten parista; yhdistäköön meitä kotiseutu ja kotiseututyö

- kotiseutuyhdistyksen toiminnasta halutaan sekä ihmisläheistä että läpinäkyvää, niinpä Vasittu Luuta ry. kertoo kuvin ja sanoin kotiseudusta ja omasta toiminnasta kotisivuston avulla; osoite on www.vasittuluuta.blogspot.com ja blogi, joka on avattu 16.3.2012,
mahdollistaa vuorovaikutuksen, sillä lukijat voivat kommentoida sisältöä

- yhdistys rekisteröidään heti sen jälkeen, kun Kotiseutuliitto on tarkistanut säännöt

- Vasittu Luuta ry. liittyy Suomen Kotiseutuliiton jäsenyhdistykseksi

- yhdistys suunnittelee muuta omaa julkaisutoimintaansa

- yhdistys pyrkii yhteistyöhön muiden paikallisyhdistysten ja esimerkiksi Kolarin koulujen kanssa

- paikalliskulttuurin ja paikallisen kulttuuriperinnön merkityksen todentaminen kuuluu yhdistyksen tehtäviin; yhdistys pyrkii harjoittamaan vuoropuhelua ja suunnittelua sekä vahvistamaan toimintavalmiutta (strategia) kaikissa kotiseutuun liittyvissä asioissa

- yhdistys pyrkii löytämään kotiseutuaiheisia tuotteita (tuotteistaminen) kotiseututietoisuuden ja yhdistyksen oman varainhankinnan edistämiseksi

- tavoitteena on saada yhdistyksen varsinainen toiminta alkuun toiminta-avustuksen tuella; haetaan siis tukea