24.1.19

14.4.2019. Museovirastolta rahaa Kolarin kotiseutumuseon kehittämiseen







Aloitus 1980. Pääkön pirtin purkutyöt.
2012. Varastotilat evakossa vanhan keskikoulun kellarissa.
2017. Näkymä järveltä käsin.
PÄIVITYS, 16.6.2019, alla olevia
linkkejä klikkaamalla pääset lukemaan "Pääkön Alesin ja Maijun ajan" asukkaista, itse museosta, ja  kuvia löytyy 3. linkistä.

1. Pääkön Pirtin asukkaita

2. Museonhoitaja kirjoittaa museosta

3. Kuvia museosta (Liisa Virtanen ja Katariina Korhonen) 























































Museovirasto
on jakanut lähes 600 000 euroa avustuksia paikallismuseoiden hankkeisiin vuodelle 2019.
Suurin myönnetty avustus oli 10 000 e ja pienin 1500 e.

Kotiseutuyhdistys Vasittu Luuta on iloinen, että  kunta on tälle vuodelle avustusta hakenut, sillä nyt sitä tuli: kunnan kotiseutumuseon kehittämiseen on myönnetty 5000 e.

Kolarin kunnan ainoa paikallismuseo sijaitsee Sieppijärvellä, ja varmaan siksi siitä harhaanjohtavasti käytetään Kolarissa myös nimitystä Sieppijärven museo.
Ystävällisesti haluaisin, että myös verkossa julkaistussa Kylien Kolari -sivustossa, osoitteessa http://kylienkolari.fi/nahtavyydet/kolarin-museot/  museoiden nimet korjattaisiin:  Koskelassa ei siis ole kotiseutumuseota, vaan kotimuseo, ja Sieppijärvellä kotiseutumuseo on ehdottomasti Kolarin kotiseutumuseo.

Tässä Museoviraston myöntämät avustukset:
https://www.museovirasto.fi/uploads/Avustukset/Avustukset_paikallismuseoiden_hankkeisiin_2019.pdf

2017. Joen Tupa näyttelytilana.

Vasitun Luuan lukijoille tiedoksi, että tämän linkin takaa löytyy Kolarin muinaisasiain toimisto -niminen blogi, jossa puheenjohtaja, arkeologi Hilkka Oksala, esittelee mielenkiintoista Kolarin muinaisaikaa.

Kolarin muinaisasian toimiston blogista löytyvät tähän mennessä seuraavat julkaisut: 
TERVETULOA KOLARILAISEN MUINAISTOIMISTON PLOKIIN, 14.12.2013
HANNUKAISEN SAIVO, 14.12.2013.

p.s. myös julkaisut löytyvät klikkaamalla linkkiä.

8.1.19

Päivityksiä

1.
Sieppijärven lastenkoti 1939 - 1944
- päivitetty juttu löytyy esimerkiksi hakusanalla Sieppijärven lastenkoti tai

 https://vasittuluuta.blogspot.com/2013/01/sieppijarven-lastenkoti.html
Hakusanan paikka on vasemmalla yläpalkissa.