Mailleen menneitten ihmisten valokuvia - ja yksi Sinervon runo. Täytetään some historialla.

Mottoni: Sieppijärvellä, 2017. "Täytetään some historialla."

Saamme olla kaikki todella ylpeitä, että itsenäisyys on jo sadan vuoden ajan merkinnyt myös sitä, että ihmisillä on lupa innostua omasta ja yhteisestä historiasta!

Tämä kuva kertoo kahvihetkestä silloin kun Sieppijärven kunnantoimistolla vieraili tunnettu poliitikkopari Helsingistä. 1950.

Keskellä keittiöapulainen Nanni Vaattovaara (vuodesta 1952 Liikamaa).
Vasemmalla Mauri Ryömä (1911-1958), Elvi Sinervo-Ryömä (1912-1986), vieressä Kolarin kuntajohtaja Eemeli Lakkala (1900 - 1974) ja Nannin vieressä takana Sylvester Malinen (s. 1915). Sylvesterin edessä, Mauri Ryömää vastapäätä istuu Roope Koivumaa, tunnettiin pitäjässä Toivolan Roopena.  
Kuva on otettu Sieppijärven kunnan toimistolla, sen asuinhuoneessa. Kuvauksen ajankohta rajoittuu vuoteen 1950.  

                                                 

Mauri Ryömä, poliitikko, lääkäri, Elvi Sinervon mies 

Mauri Ryömä oli suomalainen vasemmistopoliitikko. Ryömä kuului 1930-luvulla Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen, mutta sotien jälkeen hänestä tuli yksi Suomen kommunistisen puolueen näkyvimmistä poliitikoista. Kuvan vierailulla hänen roolinsa oli toiminta Suomen kommunistisen puolueen toimeksiannosta. 

Ryömä oli syntynyt 30. lokakuuta 1911. Hän kuoli auto-onnettomuudessa Helsingissä, 28. marraskuuta 1958.

Elvi Aulikki Sinervo-Ryömä, työväenluokkainen kirjailija, runoilija, suomentaja  

Sinervon tuotteliain kausi osui ajalle 1931 - 1956. Tämän jälkeen (50-luvulta alkaen) Sinervo teki myös suomennoksia.

Sinervo oli syntynyt 4. toukokuuta 1912, Helsingissä. Hän kuoli 28. elokuuta 1986, Helsingissä. 

Sinervon teoksia:

Viljami Vaihdokas, kertomus pojasta (1946).

Toveri, älä petä (1947).

Palavankylän seppä (1979).

Runot 1931-1956 kirjailijan vastuusta (1977).

Maailma on vasta nuori: uppotukki (1980).

Vuorelle nousu: Kertomuksia ja novelleja kymmenen vuoden ajalta (1948).

Novellit (1978).

Sinervon käännöskirjoja:

Sinervo (kääntäjä) ja Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8; Majavatie 11; Mariankatu 26. (2004)

Sinervo (kääntäjä) ja Enquist, Per Olov: Ruotsin pauloissa (1983). Ihmeparantajan viides talvi (1972).

Tervaskantoja näyttely: Sata tarinaa Sattojen mailta. Vanhojen kotialbumikuvien näyttely Kolarin kotiseutumuseon Joen tuvassa. Järjestetty 2017.

Tässä blogijulkaisussa julkaisemani Sinervon ja Ryömän kuva oli näyttelykirjasessa numero 43. 
Liitän alkuperäisen, tarkistetun kuvatarinan tälle sivulle.

Kahvihetki Sieppijärven kunnantoimistolla. 1950.

Nanni Einontytär Vaattovaara (s. 1932) työskentelee kuvassa kunnantoimiston keittiöapulaisena. Nannin isä, "SatanEino" oli saanut tyttärensä palkkatöihin -  ennen tämän Vaattojärvelle naimisiin lähtemistä (1952).

Nyt on siis vuosi 1950. Koolla on kunnantalon ns. "terävä pää" eli johtaja alaisineen. Kuva on peräisin Nanni-tätini kotialbumista. Alkuperäisen kuvan perusteella sanoisin, että tämä on tavallinen laatikkokameralla otettu muistokuva. Arvokas. 

Kuvan ihmisistä Eemeli Lakkala (1900 - 1974) vaikuttaa asialliselta luottomieheltä. Hän oli jo tähän aikaan kylän tunnetuin korpikommunisti mutta myös vallankäyttäjä. Vuoden 1945 kunnallisvaaleissa Eemeli Lakkala oli valittu kunnanhallituksen puheenjohtajaksi eli kunnanesimieheksi.

Lainaus: "Ollessaan turvasäilössä toisen maailmansodan aikana Eemeli Lakkala oli lukenut eläinlääketiedettä niin, että häntä käytettiin yleisesti eläinlääkärinä Kolarissa ja lähikunnissakin, vaikka ei kai hänellä mitään eläinlääkärin oikeuksia ollut. Hän kuitenkin sai lääkkeitä apteekista ja hänellä oli valkoinen takki, kuten ainakin lääkärillä." (Juhani Iivari e-kirjassaan En olisi saanut syntyä nykyaikaan, 2015.)

Suomen tunnetuimmaksi kommunistiksi Lakkalaa saattoi ajatella vuosina 1958 - 1962, jolloin hän toimi kansanedustajana. 

Sylvester Malinen (s. 1915) puolestaan toimi kuvanottoaikana kunnansihteerinä, mutta vuosina 1955-1959 myös paikallisen Osuuskassan toimitusjohtajana. 

Etualalla oikealla kohti kameraa katsoo valtuutettu Roope Koivumaa, eli Toivolan Roope. 

...JA YKSI SINERVON RUNO 50-LUVULTA

Sinervo, Elvi. Neidonkaivo: Runoja. Helsinki, 1956. 

Maammo Runontekijä Viisaan Neidon kaivolla. Elvi Sinervo (1956).

"Kaiken tietämisen kaipuu." 

Elokuun iltana korjuujuhlien jälkeen,

kun usva jo kierteli Neidonniityllä niin kuin

taivaalta pudonnut pilvi,

kun vanhat ihmiset olivat menneet levolle

ja soittaja lopettanut soittonsa

ja linnutkin jo vaienneet,

kokoontuivat kylämme nuoret - ja minä olin

yksi heistä -

vanhalle kaivolle, joka kauan sitten 

oli rakennettu keskelle Viisaan Neidon niittyä

ja jonka raikas vesi jo neljän sukupolven ajan

oli virvoittanut kylämme asukkaita.

Ja kun me palavissamme ja tanssista raukeina

ammensimme kaivosta viileää vettä,

niin sen solistessa

laskeutui hiljaisuus meidän yllemme,

naurumme vaikeni ja sanamme sammuivat pois,

ja suuri murhe valtasi meidät,

ja kaiken tietämisen kaipuu.

"Silloin näimme kylämme vanhimman naisen." 

Silloin näimme Maammo Runontekijän,

kylämme vanhimman naisen.

Kaivolle johti neljä polkua, ja näimme

hänen saapuvan sitä,

joka tuli lännestä, lakeudelta.

Tiesimme hänet melkein sokeaksi,

mutta hän käveli kuin näkevä,

sillä hänen jalkansa tuntevat kaikki kylämme tiet.

Toisella kädellään hän piteli sauvaansa ja 

toisella vesiastiaa,

ja lännen taivas hänen takanaan 

oli kuin lyijyä ja tulta.

Minä, hänen pojantyttäristään nuorin,

kiiruhdin häntä vastaan

ja lausuin äänekkäästi (tiesin hänen korvansa heikenneen ihmispuheelle):

Olet myöhään liikkeellä, Maammo,

avojaloinkin kuljet, vaikka yön kaste jo lankeaa. 

Salli että ammennan sinulle vettä. 

Ja vettä ammennettuani minä vielä virkoin

muiden vaietessa:

"Meidän riemumme on vaihtunut murheeksi, emmekä tiedä miksi."

Sinä olet vanha, Maammoni, ja voit kaiken selittää.

Kuin vettä tästä kaivosta tahtoisin

ammentaa sinusta viisautta.

Anna tietosi meille ja sano,

mikä on tärkeintä, jotta 

osaisimme oikein elää.

Mutta Maammo Runontekijä vastasi minulle näin:

Pahoin minä tekisin, sinä ajattelematon lapsi,

kaatamalla vanhuuteni sinuun. 

Mikä oli minun sanottavani ja minkä todeksi tunsin,

sen olen sanonut voimani päivinä, ihmisenä

ihmisten joukossa.

Katso minun käsiäni, ne ovat muuttumassa mullaksi.

Kevyt vesiastia saa ne vapisemaan,

ja tekoni muistokin 

on niistä valumassa pois.

 "Silti valehtelisin, jos sanoisin, että en rakasta elämää." 

Ahnaammin kuin ennen riipun siinä kiinni.

Kuin saituri rahojaan varjelen jokaista päivääni

ja aamulla ajattelen: vielä yksi!

Jalkani kiittävät astuessaan auringon 

lämmittämää multaa

ja varoen niillä kuljen, etten kompastuisi 

enää nousematta.

Iloitsen vähäisestäkin valonkajastuksesta,

ennen kuin täysi pimeys tulee,

ja suloista on korvilleni,

kun niiden tihenevään hiljaisuuteen joskus

helähtää lapsen nauru.

"Ja näin minä hyrisen vanhuksen viisautta:"

Turhan mutkikkaita olivat minun elämäni tiet,

turhaa tärkeilyä moninaiset tekoni, hyvät ja pahat,

ja iloni ja suruni kuin taivaan hattarapilvet:

kun tuuli kävi, en nähnyt niitä enää.

Tässä on minun tämänpäiväinen totuuteni,

mitättömämpi kuin lapsen tai eläimen

tai lahoavan puun.

Mutta kavahda sinä sitä.

Jos hampaaton suu sanoo sinulle: tämä tie on oikea,

niin toisaalle käänny.

Ja jos vanha ja viisas neuvoo: pysy paikoillasi,

jotta et erehtyisi,

silloin kokoa voimasi ja rohkeutesi,

leikkaa hiuksesi ja lähde

luottavaisin mielin matkaan.

Älä minulta Maammo Runontekijää kysele - 

ei hän ole täällä. 

"Etsi hänet sieltä, missä ihmiset elävät."

Menneitä varjoja vain

näkevät nämä vanhat silmät.

Mutta missä nuoret silmät tähystävät tulevaisuuteen,

siellä on Maammo Runontekijä.

Missä vuoria siirretään ja virtojen juoksu kääntyy, 

siellä on Maammo Runontekijän laulu.

Missä sydämet kapinoivat vääryyttä vastaan,

missä kuvia särjetään,

missä ihminen antaa elämänsä - ei suojellakseen sitä, mikä

on ollut,

vaan sen puolesta, mikä on tuleva -

siellä laulu humisee.

Ja kun sinut ruhjotaan maahan, ja kun sinusta luita myöten revitään kaikki, 

minkä luulit olevan omaasi ja itseäsi,

niin että nimesikin olet unohtava,

ja kun sinä jälleen ihmisten kädet kädessäsi tuntien

ja heidän verensä virran

"näet sukupolvesi totuuden ja sanot: tämä on minua varten ja minä tätä,"

silloin olet löytänyt Maammo Runontekijän

ja hänen voimansa päivien viisauden.

 

Sinervosta julkaistu elämänkerta (2017):

Jaana Torninoja-Latola: Yhä katselen pilviä. Elvi Sinervon elämä. Into Kustannus. 2017.