LAUTTAMIES (1957). Tekijöiden kustantama.
Luin äskettäin Väinö Katajan Koskenlaskijan morsiamen. Luulin sitä rakkaustarinaksi. Ei ollut. Oli enemmän. Oli uskomattoman elävä kuvaus meän perän ihmisistä ja luonnosta, väylältä ja väylänvarresta.
Väinö Katajan elinaika oli 1867 - 1914. Hän kuoli Ylitorniolla, missä eli maanviljelijänä, nimismiehen sijaisena ja kirjailijana. Kataja tunnetaan Peräpohjolan erämaiden luonnon, ihmisten ja kansanelämän varhaisena kuvaajana. Ja sitä hän todellakin on.
On ehdottomasti Katajan ansiota, että kirjahyllyssäni jo jonkin aikaa maannut Lauttamies -kirjakin rupesi elämään. Ja on hienoa, että Katajan teoksia vielä löytää kirjastosta; itselläni ei omaa Koskenlaskijan morsian - kappaletta olekaan.
Katajan Koskenlaskijan morsian on rakkaustarina mutta ennen kaikkea hurja kuvaus Tornionjoen kuohuvista koskista ja lauttamiehistä. Yksi tarinan päähenkilöistä on sukunimeltään Nuottaniemi. Lauttamies -kirjan tekijät tietävät kertoa omassa kirjassaan, että Kataja olisi "lainannut" nimen kolarilaiselta puuliikemies Kalle Nuottaniemeltä.
Lauttamies -kirja kertoo kauppias ja liikemies Nuottaniemestä, että "hän osti kruunulta ja yksityisiltä metriä rajan kahden puolen ja ajatti pölkkyjä talvikaudet vesien varsille. Keväällä uitettiin lauttauspaikoille, vittattiin laskuiksi. Tornion ja Haaparannan haminoissa hän tavallisesti myi puut yhtiöille. Tällaista jatkui ensimmäisen maailmansodan alkupuolelle vuoteen 1915, jolloin Kalle osti Hietaniemestä, Ruotsista, Korven talon maineen mantuineen. Kolarista hän siirsi koko huushollinsa, lehmät, hevoset ja irtaimensa honkalautalle, johon sateen turvaksi oli katoskin kyhätty. Kesänavetta purettiin ja ladottiin hirret lautalla uudelleen ylös. Lehmät märehtivät parsissaan, kun lautta huilasi Pellossa, Kattilassa ja muissa kuohuissa kohti Hietaniemeä. Taitavia olivat laskumiehet ja hyvin kuljetus sujui. Arvaa, että jokivarren asukkaat ihmettelivät tätä hökötystä..." ja siitä kuulemma puhuttiin vuosikymmeniä.
Valde Näsi ja Einar Liakka keräsivät talteen muistoja ja muistitietoa Tornionjoen lauttamiehistä. Tarinat he kokosivat kirjaksi, jota voi pitää erinomaisena (ei "vähäisenä") lukukappaleena Tornionlaakson kotiseutuhistoriaan. Lauttamies alkaa hienolla matkakuvauksella, joka on saanut nimen Kevätuittojen kutsu. Siinä Vojakkalan miesten roikka kulkee 1900-luvun alussa "kevätsonnasta niljakkaita" teitä pitkin kohti pohjoista, Sieppijärveä.
"Sieppijärvi on tavoitteena. Saa siinä saapastaa toisenkin neljänneksen, kymmenet peninkulmat, mutta eipäs tämä ole ensimmäinen kerta. Keväästä kevääseen on uittoihin lähtö aina uusiintunut, ja joskus on kesälläkin kävelty lauttoihin teliä hakemaan, Pelloon ja siitä sivukin. Talvella olivat monet heistä olleet inspehtori Tengmannilla Sieppijärven takalistolla tukinajossa ja erotessa oli silloin sovittu, että keväällä tullaan uittamaan. Lauttatelikin on luvattu, kunhan siihen asti päästään, että pölkyt ensin kulutetaan lauttapaikoille, vittataan lautoiksi."
Miesroikan matkakuvaus on upea, sillä se dokumentoi matkanvarrelta kaiken sen, mikä miehille merkittävää oli. Ensin tullaan Kukkolan kylän raitille, pysähdytään Karungin kirkolla, Aittamaassa, Huruvaaran reunassa rahtimiesten syöttöpaikassa: "viidellä pennillä hörpätään lautasvadilta kahvit; joku juo kaksikin kupillista, vaikka sitä pidetään jo tuhlauksena. Vonkavaaran harjalla on taas rahtimiesten kahvipaikka, Nänsinpirtti, jossa jokiuittoihinkin menijät tapas pysähtyä hengähtämään. Siinä jo kelpaa haukata vähän välipalaa, suolasilakkaa ja katolla kuivattua lihaa voileivän kera.
Matkakuvauksen jälkeen kirja antaa tilaa lauttamiehen muistolle. "Kun matkamies kulkee laaksokunnan kalmistoissa ja silmäilee siellä olevia muistokiviä, tapaa hän monta koskenlaskijan ja lauttamiehen nimeä, ja heidän ammatikseen on mainittu milloin talokas, milloin työmies, jos on mainittu arvoa ollenkaan. Lauttamiestä tai koskenlaskijaa ei mainita missään, vaikka monella heistä se oli pääasiallinen ammatti. Oli kunniallinen ja hyvä ammatti, josta nyt kannattaa ainakin muisto piirtää."
Kirja selostaa lauttaushommaan kuuluvat työvaiheet kautta vuoden, se selostaa lauttojen kuljetusvaiheen, savotta-alueet, lastauspaikat, uittoreitit, lauttaushaminat, metsänostajat, merkkimiehet, lauttaemännän ja tietenkin soutu- ja lauttamiehet.
Tässä kuvassa Valkeajoen leimauskämppä Pakasaivon lähellä.
Lauttamies on niin tiivis ja arvokas paketti paikalllista historiaamme, että väistämättä tulen miettineeksi sitä, kuinka ihmeessä ja millä keinoin osattaisiin välittää kirjan sisältämä tieto ja tarinat eteenpäin!
Kuvassa on isoisäni, "Satan Eino" eli Eino Vaattovaara uittohommissa työnjohtajana.
