Poikki-Alman sukuhaara. Alma Lindh, 1898 - 1988.

katakorhonen56@gmail.com.

Johdanto.

Väinö Lindh, mateenpyytäjä, Sieppijärven koululaisten kanssa talvikalassa 1987.

Sisältö:

1. Väinön äiti, Alma Vaattovaara, 1898 - 1988.

2. Väinön isä, Kalle Lindh, 1895 - 1960.

3. Alma Vaattovaara ja Kalle Lindh, aviossa alkaen 1922.

4. Alman ja Kallen lapset, alkaen 1926.

5. Alman äiti ja isä, Fiia Satta (1867 - 1942) ja Iisko Vaattovaara (1861 - 1929). 

6. Alman sisarukset. 

7. Fiia Satan sisarukset.

8. Iisko Vaattovaaran sisarukset.

___________________________________________________________________________

Väinö Lindh, mateenpyytäjä, tarinoi.

Omat matheenpyyntipaikat aina olheet isännillä.

Väinö tarinoi (1987): 

- Täälähän on moniki sanonu, ette hui - mae! On sitä silti aina pyyetty: Iivarilla oli, Kankhaan Salkola oli ja Poliisiäijälä oli omat matheenpyyntipaikkansa. Aina mie olen maetta saanut. Tänä talvena (1987) en kyllä niin hyvin ko viimi vuona; 125 maetta oli parhaala kertaa, vaikkei sitä kaikki usko. (Siinäpä tarinoi kalamies henkeen ja vereen, tutkijan huom.)

- Aina tästä järvestä on kallaa saatu. Ennen on saatu jopa lahnoja. Muistan, ko Satan Manne (Feton poika) sai. Säynäjä on kaonu.

"Sukututkija" puhuu faktaa (!):

- Väinö Lindh eli Linti-Väikkö syntyi Satan Feton (Alma-äitinsä isoisän) talossa, Satan törmällä, vuonna 1930. Väinön vanhemmat, Alma ja Kalle Lindh, olivat avioituneet 1922. He elelivät Satalla ja kenties muuallakin avioliiton ensimmäiset kymmenen vuotta; ehkä perhe pyörähti töiden perässä Väylän länsirannallakin, "Ruottin Jarhoisissa", Kallen kotimaisemissa. Vuonna 1934 he kuitenkin saivat Sieppijärven Poikkijärveltä oman kodin.

- Koska Väinö oli sattunut syntymään Sieppijärven rannalla, ja koska hän sai jo 4-vuotiaasta alkaen pitää saman järven toista rantaa kotinaan, tuli Väinöstä kotitarvekalastaja. Hän rupesi kehumaan Sieppijärven isoja ahvenia. Hän sanoi tietävänsä, että entisajan Sieppijärvestä saattoi keväällä saada saaliiksi myös Naamijoen arvokaloja. 

- Anttisenkari ja sen lähellä olevat hyvät pilkkipaikat olivat Väinölle tuttuja. Yritän muistaa kysyä häneltä tarkemmat koordinaatit, en ollut kirjannut muistiin; ei ollut Väinö kertonut (1987). Eli, Anttisenkari, missä se on, ja mistä nimi karikolle?

 Väinö tarinoi (1987):

- Siitä lähtien (1934) mie olen seurannut, mitä järvellä tapahtuu. Siitä lähtien olen pyytänyt kallaa, mato-ongella, katiskoilla ja lanoilla. Ennen mie ahvenen syön kuin hauen. Keväällä järvestä saa haukea ja ahventa niin paljon kuin kehtaa pyytää. Arvokaloista siika menee keväällä läpi, samoin harri. 

- Maetta pyyethään talvela. Tänä talvena (1987) kanta on pientä. Pannee miettimhään, miksi mae on sukukypsempi entistä pienikokosempana.

- Net meinaavat, ette se tämä maekanta pitäs kerrassaan tuhota, ko sitä on liika paljon. 

- Ja ei tämä mae kyllä meän järvessä nälkää näe, ei se nälästä johu, ette se jääpi pieneksi. Son kauhea syöhmään toisen kalan mätiä, ko se kuttee. 

- Eilen söin maevellin. Hyvvää oli!

Sieppijärven koululaisia käytettiin mateenpyyntiä seuraamassa kotijärvensä jäällä. Oppaana oli Väinö Lindh.

Opettajina mukana oppimassa olivat Pertti Unga, Katariina Korhonen ja Seija Syvälahti.
Tein retkestä jutut paikallislehti Luoteis-Lappiin ja koulun seinälehteen. Kuvat ja teksti ovat omiani.

Kuva alla, Väinö tarinoi (1987).
- Katiskassa kiiltävät valkoiset lautaset ja teevadit houkuttelevat madetta.
- Son valkean pääle tuo mae: se mennee katiskoon paremmin ko sinne laittaa jotakin valkosta.

                                                                                  Väinö, Pertti ja hukkunut piisami, oppilaita.

Kuva oikealla, Väino tarinoi (1987):
- Simpukkaa ja kasveja syövä piisami hätistelee Sieppijärven mateita. Monesti katiskan läheisyyteen jää vain jälkiä piisamin vierailusta. Harvinaista ei ole se, että järven pohjamutia tonkiva eläin löytyy hukkuneena katiskasta. Hukkuneet piisamit Väinö nylkee ja myy - vaikkapa kiertävälle kalakauppiaalle.








1. Väinön äiti, Alma Vaattovaara, 1898 - 1988.

Väinö Lindhin äiti oli Alma Vaattovaara Sieppijärveltä. Alma oli syntynyt "Iiskossa Poikkijärvellä" 15.lokakuuta 1898. Alma oli 5-vuotias, kun Sieppijärvelle perustettu kansakoulu aloitti toimintansa 1903. Ensimmäiset vuodet koulua pidettiin Satalla, kunnes 1910 saatiin oma koulurakennus. Ensimmäisiin kylän oman koulun oppilaisiin on Almakin laskettava. Uskon myös, että opettajatar Hilma Laurila oli se veteraani, joka ehti opettaa sekä Almaa että tämän poikaa, Väinöä (s. 1930).

Viereinen kuva on 100 vuotta vanha. Siinä on nuori (arviolta 20-vuotias) Alma Vaattovaara. Kuva lienee otettu suurkylä-Sieppijärvellä metsänhoitajan "puustellilla" (1918), sillä rouva kuvasi paljon; hän oli paitsi kyläläisten ystävä ja auttaja, myös ammattikuvaaja, Hildur Sammallahti.

Alma ja koko sisarusparvi syntyivät Satan torppaan ("Iiskoon) Poikkijärvelle.

Kun Alma saavutti piikomisiän, ja se tapahtui vuosia ennen kuin viereinen kuva otettiin, hän "astui palvelukseen" Satalle, isoisänsä Feton keittiöpiiaksi tai navettapiiaksi... Iisko-isän mielestä Alma oli hyvä, ehkä jopa paras piika. Vai mitä sanotte Iiskon lausahduksesta?
Iisko-isällä oli perimätiedon perusteella tapana sanoa: "Ei jouvva meän Alma jouluna, eikä pääse pääsiäisenä, mutta kyllä heilahtaa helluntaina!" (Satan suku. Helena Liikamaa, 1986)



2. Väinön isä, Kalle Lindh, 1895 - 1960.

Väinö Lindhin isä oli Kalle Oskari Lindh. Kalle oli syntynyt 8.7.1895. Hän oli tullut Sieppijärvelle "vanhasta meänmaasta" eli Pajalasta, mahdollisesti Jarhois-nimisestä paikasta. (Tutkimus jatkuu.)

3. Alma Vaattovaara ja Kalle Lindh, aviossa alkaen 1922.

Alma Iiskontytär Vaattovaara ja Kalle Oskari Lindh vihittiin 5. maaliskuuta 1922. Melkoisella varmuudella kysymys oli piian ja rengin välisen työpaikkaromanssin hyvästä lopusta, happy end.

Alma-piika ja Kalle-renki lienevät alunperin tavanneet Alman isoisän, Satta-Feton talossa, sillä Alma oli tyttönä isoisänsä (Feton ja talon emännän, Anna-Gretan) ahkera piika. Kalle puolestaan lienee tullut Satan taloon rengiksi, tai johonkin toiseen kylän suurista taloista. Eikä ollut Almalle eikä Kallelle temppu eikä vahinko tutustua ja rakastua, sillä tottahan toki piioilla ja rengeillä oli isäntätalon ulkopuolistakin elämää!

Tämä kuva (vas.) Alma Waattovaarasta lienee otettu passia varten. Koska Alma vihittiin "ruottalaisen rengin" kanssa vuonna 1922, piti kulkemista ja sukulointia varten hommata passi; ja mistäpä sen varmasti tietää, vaikka Kalle ja Alma olisivat jossakin vaiheessa avioliittonsa alkua suunnitelleet aivan kokonaan Ruotsin (Jarhoisiin) muuttamista. 

Tämä on siis puhutteleva passikuva. Kuvan oikeassa reunassa näkyy jälki pyöreästä nimismiehen leimasta. 

Alhaalla näkyvät tekstit löytyvät passikuvan takaa. Waattovaara on Alman tyttönimi, ja Jarhois liittyy Kalleen ja Ruotti -sana myös. Mielenkiintoista! 

Nuoren pariskunnan Sieppijärvelle asettumista hankaloitti ehkä eniten se, että ikiomaa paikkaa (kotia) ei tahtonut järjestyä.
Alma oli torpparin tyttö, mutta samalla myös vuonna 1920 kuolleen Satan talon isännän tyttärentytär. - Kyllä "meän Almalle" oma paikka pitäisi järjestyä, uskon Feton perikunnan - ainakin Fiia-äidin tuumineen...(Fiia oli Feton tytär)
Nimittäin.
Satan talon isäntä (Fetto) ja emäntä (Anna-Greta) olivat kuolleet (1920) pari vuotta ennen Alman ja Kallen avioliittoa.
Pian tämän jälkeen on täytynyt alkaa suuren Satan tilan uudelleen järjestelyt ja omaisuuden jako. Aikaa kuitenkin kului.
Linti-Alman ja Kallen perheen lapsista tiettävästi sekä Helga ja seuraava Väinö syntyivät Satalla 1926 ja 1930.

Väinö itse on muistellut, että hän pääsi nelivuotiaana poikasena  muuttamaan uuteen kotiin, toiselle puolelle järveä eli Poikkijärven puolelle - sinne, mihin Alma varmasti halusi, koska siellä oli ollut jo syntymäkoti (Iiskon paikka).

Alman ja Kallen uutta kotipaikkaa (1934) alettiin kutsua nimellä Pahikko.
Nimivalinta on mukava, sillä se vie ajatukseni Alman isän kotikylälle, löytyyhän Vaattojärven maastosta, läheltä kylän pintaa, Pahikko-niminen luontokohde. Ja sanana pahikko on ollut Sieppijärvellä yleisesti käytössä, niinpä se nykyisin "selitethään" esimerkiksi meän kielen sanakirjassa.

4. Alman ja Kallen lapset, alkaen 1926.

Alma Iisakintytär Lindh, o.s. Vaattovaara, s. 15.10.1898 Sieppijärvi, k. 23.7.1988 Kolari.
Puoliso:
Karl Oskar Lindh, s. 8.7.1895 Pajala, k. 8.3.1960 Kolari.
Lapset:
*Helga Susanna Lindh, syntyi 15.6.1926 ja kuoli (20-vuotiaana) 7.2.1947 Kolarissa. Ei lapsia.
*Väinö Iisakki Lindh, syntynyt 28.3.1930, elää Kolarin Tannakodissa. Avioliitto (1953) Aune  Helena Kääriön kanssa. Väinöllä ja Aunella on neljä lasta.
*Salme Iines Kantomaa, o.s. Lindh (s. 1938). Mies, Pekka Kantomaa (1937-1979). Perheessä kaksi poikaa.
*Erkki Johannes Lindh, s. 14.8.1941, k. 15.5.1942 Kolari.

5. Alman äiti ja isä, Fiia Satta (1867 - 1942) ja Iisko Vaattovaara (1861 - 1929). 

Alma Vaattovaaran isä oli renki Vaattojärveltä, Isak Vilhonpoika Vaattovaara eli Poikki-Iisko (1861 - 1929). Alma Vaattovaaran äiti oli talollisentytär Sieppijärveltä, Serafia Kristiina Fredrikintytär Satta eli Iiskon Fiia (1867 - 1942).
Poikki-Iisko ja Fiia oli vihitty (seurakunnan dokumentin mukaan) römppäviikolla (palvelijoiden vapaaviikolla) 4.10.1887. Hääpäivä oli ollut samalla Fiia-morsiamen 20-vuotissyntymäpäivä.

Fiia oli saanut isältään Satan talon torpparipaikan Poikkijärven puolelta. Torpan paikka oli annettu "myötäjäisiksi" ikään kuin kotivävyksi tulleelle Iisko Vaattovaaralle ja tämän vaimolle Fiialle. Torppaa alettiin kutsua Poikki-Iiskon paikaksi.

Ennen aviota Fiia oli saanut aviottoman pojan, Kaarlen, joka oli syntynyt 23.3.1885 mutta joka kuoli 25.5.1885. Kaarle-vauvan menehtymisen jälkeen avioliitto siunasi Fiialle ja Iiskolle ainakin 13 yhteistä lasta. Mutta myös kuolema muistutti olemassaolostaan. Kolmestatoista 7 kuoli lapsena tai, kuten (1913 syntynyt) Eeva Johanna Vaattovaara, naimattomana 25-vuotiaana naisena.

Alman äiti oli siis talollisentytär Fiia Satta. Fiiaa puolestaan ei ole kirkon alkuperäiseen dokumenttiin merkitty avioliitossa syntyneeksi lapseksi. Hänestä on kastemerkintä, ja hänet on merkitty isänsä, Fredrik Mooseksenpoika Moona eli Ruokojärven, nimiin. Vielä Fiian syntymän aikoihin Fetto ei käyttänyt (ainakaan papin edessä) Satta-nimeä. Äidistä ei missään yhteydessä näy merkintää. Mitäpä sillä oli Fiian aikana (1867) merkitystä...ei ollut.

Mutta nyt (2018) on.
Feton ja tyttärensä Fiian jälkeen on julkaistu ainakin pari sukukirjaa. Ja näissä kirjojen sukupuissa olevat merkinnät siitä, että Feton vaimo Anna-Greta Johanintytär Forss olisi myös Fiian äiti, ovat virheellisiä.
Fiian syntyperä onkin ollut yksi Feton jälkipolvien eli  "salhaisten sattalaisten" tarkimmin vartioituja salaisuuksia. Vain Poikki-Alida "on tiennyt". Aivan ilmeistä on, että Fiian biologinen äiti oli joku "vanhan" Satan tyttäristä; sen talon, jonka Fetto osti Fiian syntymän aikoihin, ja jonka nimen (Satta) hän halusi säilyttää ottamalla sen käyttöön ja omakseen.

Alman äidin (Fiia) elämä oli täynnä ajalle tyypillisiä koettelemuksia ja kovakouraista kohtelua. Fiia-äitiä syytettiin aikanaan jopa "tuberkuloosin tuomisesta" kylälle. Koettelemusten kautta Fiiasta kasvoi tornionlaaksolaisen naisen malli: henkisesti vahva ja itsenäinen ja selkeä.

Poikki-Iiskossa, Fiian pirtissä, kasvoivat hetken aikaa paitsi omat (13) myös monet "lainassa olevat" sukulaislapset, kuten esimerkiksi Selma Satan (Fiian sisko) tytär Helmi Satta (s. 1913), myöhemmin Helmi Kemi, jonka äiti kuoli 1924.
Fiian ja Iiskon lapsista Eino Vaattovaara, (Alman veli ja oma isoisäni) sen sijaan kasvoi ja teki töitä lainassa isoisällään Satan Fetolla niin kauan, että häntä yleisesti ruvettiin kutsumaan Satan Einoksi - ja tätä puhuttelunimeä Vaattovaaran Eino kantoi elämänsä loppuun asti (1968).

Olen kirjoittanut Alman isovanhemmista, mutta erityisesti Fiia-äidin taustasta enemmän sukukirjaan sivulle 23-29, tässä kirjan tiedot.
Nivan suku. Osa 6. Juho Nivan (s. 1747) jälkeläiset III: Kolarin Vaattovaarat + Nivan ja Pasman yhteiset sukuhaarat Vanhatalo, Hakso, Vesala ja Seppälä. Julkaisija: Kylli Nivan Sukuseura ry. Toimittaja: Tuomo Korteniemi. Sukututkimus ja sukuhistoria: Esko Orajärvi. Kustantaja: Väyläkirjat.

6. Alman sisarukset. 

Serafia Kristiina Satta, s. 4.10.1867 Kolari, k. 10.3.1942 Kolari
puoliso, avioliitto solmittu 4.10.1887
Isak Vilhonpoika Vaattovaara, s. 15.2.1861 Kolari, k. 13.2. 1929.
Fiian ja Iiskon lapset, eli Alma ja hänen sisarukset:

Fiian avioton:
Kaarle, 23.3.1885 - 25.5.1885.
Aviosta:
Johan Hjalmar, 11.10.1887 - 25.1.1894
Agnes Maria, 16.7.1889 - 21.1.1891
Kalle, 16.3.1891 - 25.6.1893
Eino Iisak, 1.1.1893 - 31.7.1968
Kaarlo Hjalmar, Jalmari, 8.12.1894 - 29.3.1918 (sota)
Lahja Karl Einar, 24.12.1896 - 1.1. 1898
Alma, 15.10.1898 - 23.7.1988
Anna Maria, 14.1.1901 - 3.2.1901
Yrjö Henrik, 11.12.1901 - 10.9.1978
Fredrik Einari, 23.12.1904 - 27.10.1984
Alida, 12.1.1907 - 11.01.1988
Aatami, 11.6.1910 - 16.8.1910
Eeva Johanna, 24.1.1913 - 2.1.19387.

7. Fiia Satan sisarukset eli Alman äidinpuoleiset tädit ja sedät

Fredrik Mooseksenpoika Moona, Ruokojärvi, Satta, s. 12.3.1842 Kolarin Ruokojärvellä, k. 13.3.1920.
puoliso, avioliitto solmittu Jarhoisissa 1866:
Anna Greta Johanintytär Uusitalo, s. 11.4.1843 Jarhoinen, k. 18.4.1920.

Feton "oma":
Serafia Kristiina eli Fiia Vaattovaara, o.s. Satta, s. 4.10.1867 - 10.3.1942

Feton ja Anna Gretan yhteiset:
Selma Satta, s. 27.1.1870, k. 25.4.1924.
Vilhelmiina Kustaava eli Miina Iivari, o.s. Satta, s. 3.12.1871, k 4.7.1949.
Immanuel eli Manne, s.1.8.1873, k. 5.2.1946.
Georg, s. 18.4.1875, k. 2.5.1876.
Laura Maria Abramsson, Lainio, s. 6.12.1876 -  muuttanut miehensä (vih. 15.5.1893) kanssa Suursaaren srk:aan 21.1.1896.
Alida, s, 2.6.1878, k. 12.8.1895
Aina Pääkkölä, o.s. Satta, s. 12.6.1880, k. 7.8.1967
Alma Pikkarainen, o.s. Satta, s. 10.6.1881, muutti Nurmekseen 27.3.1909.
Minne Lydia, s. 19.1.1883, k. 30.6.1883
Kalle Fredrik, s. 14.10.1886, k. 21.2.1888
Hjalmar, s. 8.6.1888, k. 8.6.1888.

8. Iisko Vaattovaaran sisarukset, eli Alman isänpuoleiset tädit ja sedät

Fredrik Vilhelm (Vilho) Tuomaanpoika Vaattovaara, s. 4.3.1839 Vaattojärvi, k. 28.3.1900 Vaattojärvi
puoliso, avioliitto solmittu 1859,
Elsa Kreeta Eevantytär Kallo, s. 12.7.1839, k. 1917, muutti lapsena Rovaniemen srk:sta (1843) äitinsä Eeva Pekantytär Kallon kanssa.

Lapset:
Johan Vilhonpoika Vaattovaara, s. 9.10.1859, k. 25.3.1861 Vaattojärvi.
Isak Vilhonpoika, Iisko Vaattovaara, s. 15.2. 1861, 13.2.1929 Sieppijärvi.
Johanna Fredrika, "Männistön ämmi", Kylmämaa, o.s. Vaattovaara, s.13.9.1862, k. 1.10.1947.
Juho Vilhonpoika Vaattovaara, s.21.2.1866, k. 14.6.1926 Vaattojärvi.
Simo Fredrik Vilhonpoika Vaattovaara, s. 12.5.1868, k. Kurtakon Myllymaassa
Hilda Karoliina, Kaisa Vilhontytär Kangas, o.s. Vaattovaara, s. 25.9.1870, k. 1.2.1939.
Maria Vilhontytär Kangas, o.s. Vaattovaara, s. 11.9.1874, k. 26.9.1928 Vaattojärvi
Helena Vilhontytär Jaako, o.s. Vaattovaara, s. 1876 Vaattojärvi, muutti Pajalan Törmäsnivaan.
Adolf Vilhonpoika Vaattovaara, s. 1879.


ALMA LINDH, 1985.

Alma Lindh, toinen vasemmalta.
Olen ottanut kuvan Tannahaan ikäkavereista heinäkuussa 1985 Juho Immosen (toinen oikealta) syntymäpäivillä, jotka juhlittiin Sieppijärven Koivulanpäässä.

Hanna-Leena Metsävainio, 1999: Sanoja omasta elämästä nuorena lukiolaisena

Kirja:

Väylän väreitä. Tekstejä Tornionlaaksosta. Kolarin, Pellon ja Ylitornion lukioiden ja kirjastojen yhteistyöprojekti, 1999.
Teoksen toimituskunta: Marja Haavikko, Mirjami Hyttinen, Marja Kalske, Ritva Nurminoro, Airi Ojaniemi, Anne-Mari Pallari, Päivi Pekonen, Tapani Takalo, Kaisa Äijälä.
Taitto: Medi-Väylä Oy, Pello
Painatus: Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 1999.

Mirjami Hyttinen ja Tapani Takalo:
Tämä teos on tornionlaaksolaisten lukiolaisten ääntä. Se on sanoja ja kuvia omasta elämästä mottona Lassi Nummin runo:

Aina uudelleen meidän on kysyttävä itseltämme;

kuka sinä olet, tällä kalliolla.

Muut kertovat meille, miltä näytämme. Keitä olemme,

se meidän on tiedettävä itse.

Lukiolainen kirjoittaja, 1999: alla yksi tarina, joka julkaistiin Väylän väreitä-kirjassa.  

Hanna-Leena Metsävainio.

TÄHTITAIVAAN ALLA

Sinertävä aamu aukeaa. Auringon ensisäteet leikkivät jo taivaanrannassa: punaista, oranssia ja purppuraa. Seison ikkunan edessä ja katselen talvista kauneutta. Lumisten puiden keskellä avautuu kaunis kirkkomme.

Seison ikkunan edessä ja katselen talvista kauneutta. Ulkona on kylmä, puhdas pakkasilma tuoksuu hyvälle. Kävelen pitkin kapeaa, hiekoitettua tietä, sukset käsissä ja rinkka selässä. Tiellä on hiljaista, vain lumi narskuu jalkojeni alla. 

Tien laidassa leikkikentän kohdalla näkyy pieniä jalanjälkiä ja lumienkeleitä. Tekisi mieli mennä ja hypätä ojanpenkalle ja tuntea, kuinka lumi putoaa kauluksesta sisään. Tehdä lumienkeli niin kuin silloin pienempänä.

Saavun lumiselle kirkon parkkipaikalle, se on vielä auraamaton tähän aikaan aamusta. Siellä minua odottaakin joukko ystäviäni. He näyttävät ihan tonttu-ukoilta seisoessaan kinosten keskellä tässä aamuhämärässä. Koko joukko on nyt koolla. Ahkiot ovat jo valmiiksi pakattuja; huomaan että meiltä ei ainakaan ruoka lopu kesken. Ihanaa viettää taas yhteistä pikkujoulua.

Lähdemme matkaan. Menen joukon edelle, koska olen ainoa, jolla on kunnon metsäsukset. Auringon säteet leikkivät lumen pinnassa kauniisti kimaltaen. Lumi näyttää ihan valkoiselta pumpulilta. Metsässä on hiljaista, vain talitinttien laulu kaikuu puissa. Hiihdämme pitkin samaa, tuttua reittiä, mutta näin talvella tuttukin reitti näyttää aina niin uudelta ja kauniilta. Puut ovat kallistuneet lumen painosta, ja hangella näkyy jänisten ja kettujen jälkiä. Lunta on jo ihan reippaasti, yli polven korkeudelle. 

Jonon perästä alkaa kuulua laulua: Enkeli taivaan lausui näin - pian koko metsä kuuntelee lauluamme. Rämmimme yli mäkien ja metsien, kunnes saavumme tuttuun tienristeykseen, kaikki huokaisevat helpotuksesta, olemme ihan pian perillä. Pitkä matka on imenytkin jo viimeiset mehut kaikista, ja voimat ovat lopussa.

Laskettelemme alas vielä viimeiset mäet, ja pian edessämme aukenee Kivijärvi. Rannalla seisoo pieni, ruskea partiokämppämme.

Ihailen kämppäämme. Se on niin kaunis nyt remontin jälkeen: uusi kuisti ja katto kaipaavat uutta väriä. Seinässä on uusi ikkuna, joka tuo mökkiin lisää valoa. Tiitu on juuri avannut oven, ja viemme rinkkamme sisälle. Mökki on vielä hämärä, mutta Lotta pistää juuri tulia takkaan. Ellu ja Offe ovat menneet jo pilkkomaan puita alas saunalle. Minä Miikun ja Jossun kanssa jään pistämään ruokia kaappiin, ja päätämme keittää kaakaot. Kaakaomukillinen lämmittääkin mukavasti kohmeisia sormia ja punaisia poskia.

Istumme pöydän ääressä ja kuuntelemme, kuinka takkatuli loimuaa. Se antaa jo hieman lämpöä varpaisiin, niitä paleltaa. Päivemmällä viemme linnuille kauralyhteet ja kannamme "vedet" saunalle. Vesipumppu on nimittäin jäätynyt, joten vesi sulatetaan. Se vie aikaa, ja pimeä tulee kuin varkain.

Onneksi öljylamput ovat kunnossa viimeisen retken jäljiltä.

Lamppujen valo tuo eloa kämppään, ja tunne on jo kotoinen. Keittiöstä tulee porkkanalaatikon ja lanttulaatikon jouluinen tuoksu. Jouluateria valmistuu tuota pikaa. Joululaulut raikuvat, ja lahjoja avataan.

Sauna on jo lämmin, ja sen tervainen tuoksu tulee vastaan pukuhuoneessa. Istumme tovin saunassa ja syömme saunaomenamme. Ihana puhtaus huokuu iholta. Saunapuhtaina menemme mökille, istumme takan ääressä ja mietimme maailmanmenoa. Yöllä menemme jäälle katselemaan tähtitaivasta - se saa meidät mietteliäiksi. 

Pian alkaa kuulua laulua: Maa on niin kaunis - kaikki yhdymme lauluun mukaan. Laulu kaikuu avaruuksiin, ja turvallinen olo valtaa mielen. Siellä ylhäällä on varmasti Hän, joka kuulee laulumme. Sytytämme vielä kynttiläristin jäälle ja laulamme tuttuakin tutumpaa laulua - partiolaisten iltavirttä.

Nämä pienet hetket tekevät elämästä elämän. Mielipaikkani ovat ystävieni ja harrastusteni parissa tähtitaivaan alla, takkatulen ääressä, aamuauringon sarastaessa ja telkkäpariskunnan noustessa lentoon järven pinnasta. Luonto on ihmeellinen ja ihana asia, missä saan levähtää. Luonnosta saan voimia "etsiä elämän totuutta", kuten partioihanteissa sanotaan. Se on minun ohjeeni elämän tutkimiseen ja löytämiseen. Uskon että oman elämäni totuuden löydän luonnon ääreltä, sen kauneudesta ja ihanuudesta. Oman elämän arvot ja ihanteet tuovat sisäisen rauhan, ja siitä syntyy onnellisuus.

Hanna-Leena Metsävainio, 2016: Kulttuuritapahtumia Kolarissa.

https://photos.app.goo.gl/bTojzjh7qj7tlcVI2

eli linkistä löytyy lisää kuvia Hanna-Leena Metsävainion PARANTAJA-vierailusta Kolarin kotiseutumuseolla, Sieppijärvellä 8/2016. 

Sivun julkaisi ja siitä vastaa katakorhonen56@gmail.com.

Murhaballadi, Aareavaaran murha

Lähde:

Arvid Oukka, 1973. Tornionlaakson kansanperinnettä I-osa. 

Laulun ovat äänittäneet:

Ylva & Torvald Pääjärvi ja Raj raj band (https://www.last.fm/music/Raj+Raj+Band/_/AAREAVAARAN+MURHA)

Vuonna 1901 - 1979 ilmestyneitten äänitteiden aineiston kokoaminen kirjoista ja äänitteistä: Olli-Pekka Puranen:

Vanhoja levyjä kannattaa kysyä antikvariaateista, listan niistä löydät http://www.saunalahti.fi/~oystila/raimo/musa/divarit.html sivuilta. 

Arvid Oukalle tämän balladin lauloi Pajalassa syksyllä 1971 Hilda Ajanki.

Laulu kertoo Pyhäinmiesten päivänä vuonna 1911 Pajalan Aareavaarassa tapahtuneesta murhasta. 

AAREAVAARAN MURHA

Nyt alan minä laulamaan Aareavaaran murhasta.

Joka tapahtui viime syksynä palveliain vapaaviikolla.

Kun poika Oskari Kumpula tuli sotaoppireisulta.

Niin tanssit heti laitettiin, jossa viinojakin maisteltiin.

Tyyre Kosteen uhriksi valinnut hän oli itselleen.

Mutta pimeässä ei tuntenut hän tappoi parhaan toverin.

Pirtissä Nivan talossa hämärän lampun valossa,

hän sieppas puukon toverin jolla iskuja hän jakeli.

Nyt huutaa Jonne lähteissään tuvasta ulos mennessään.

Varokaatte Kumpulaa hän pisti minua puukolla.

Hän pisti puukon vatsahan aina asti maksahan

josta veri vuoti virtana tänä kauheana iltana.

Nyt nuoret kaikki lähtivät kotiin pelästyksissä.

Joukossa myöskin murhaaja luontonsa aivan julmana.

Kotia tulee illalla ei mitään virkkaa murhasta.

Ei katunut hän tekojaan rauhassa pani nukkumaan.

Nämä tanssit olit kauheat todistaa julma tekonsa.

Kun yksi makaa kuolleena ja toinen pahoin haavoissaan.

Murhaaja syntynyt Suomessa Kurtakossa Kolarin kunnassa.

Lapsena muutti Pajalaan Aareankylään asumaan.

Hän huomattiin jo lapsena että luontonsa oli kauhea.

Veljesten kesken useinkin tappelu syntyi tuimakin.

Vanhimmat aamulla sanoman kuulla saivat kauhean.

Että Jonne makaa kuolleena on murhattuna puukolla.

Valtaa heidät vavistus tuskan huuto ja valitus.

Isä rientää katsomaan ruumista kotiin noutamaan.

Nyt makaa Jonne kuolleena veriset vaatteet yllänsä.

Pois kadonnut on elämä ei koskaan enää heräjä.

Oi varokaatte vanhimmat että viinoja ette kuljeta.

Sillä siitä seuraa pahoja myös omantunnon haavoja.

Myöskin sanon nuorille varoitus viinan juojille.

Niin ette tiedä milloinka se kuolema on tarjona.

Nyt lopetan minä lauluni ja liitän loppuun nimeni.

Sillä Pajalassa koti on ja nimi Valde Magnusson.


VÄHÄN TIETOA TORNIOLAISESTA ARVID OUKASTA JA HÄNEN ISÄSTÄ.

Niilo Arvid Oukka (ent. Hornela) oli syntynyt Tornion Kantojärvellä vuonna 1898. Hän oli elämänsä aikana monessa mukana. Tornionlaakson kansanperinteen monipuolisena kerääjänä hänet muistetaan parhaiten, sillä tekstit julkaistiin seitsenosaisena vihkosarjana. Tornion maakuntamuseossa on lisäksi paljon tallennenauhoja, joissa Arvid Oukka kertoo perinteistä. Hän kuoli 1981.

Niilo Arvidin isä oli Tuomas Wilhelm Oukka, ent. Hornela. Tässä Tuomaksen tarinaa Geni-sukusivustolta.

Tuomas Oukka (1857-1934) oli kunnallisneuvos ja uudistaja Torniosta.

Hän oli tullut 10-vuotiaana paimenpojaksi Oukan taloon Kantojärvelle Tervolasta Hornelasta. Oukan taloa pitivät Mikko Oukka ja Saara Tossava Tervolasta. Tämä pari oli lapseton. Saara-emännällä oli sisko Keminmaalla Kantomaan talossa, ja siskolla tyttö Maria Josefina Kantomaa. Niinpä ent. paimenpoika, Tuomas Wilhelm Hornela avioitui Maria Josefinan kanssa. He asuivat Oukassa.

Kun heillekään ei näyttänyt tulevan lapsia, pettyi Saara ja lähetti parin Kantojärven Oukasta pois Mellajärven Oukkaan (toinen tila). Saara otti Kantojärvelle toisen nuoren parin, jolle luvattiin tila, jos he saisivat perillisiä heti. 
Mellajärven korvessa Maria Josefina tulikin raskaaksi, ja sen kuultuaan Saara toimitti heidät heti takaisin Kantojärven päätaloon, mistä se toinen pari sai lähteä.
Tuomas Wilhelm ja Maria Josefina saivat isännyyden, ja samalla Tuomas Wilhelmin sukunimi muutettiin Oukaksi. 

Tuomas kävi maatalousopiston Kurkijoella. Harjoittelupaikka oli Vuolijoen kartanossa Hämeessä. Sieltä Tuomas toi mukanaan sosialismin Perä-Pohjolaan. 
Oukalla oli Kantojärvellä seitsemän torpparia: Niskavaara, Katisko, Hurula, Lampela, Parkkinen, Mansikka ja Jussinheikki. Tuomas omisti usean myllyn ja oli osuuskassan perustajajäsen Arpelassa.

 Arvid Oukan äiti oli Maria Josefiina Kantomaa (1869 - 1949). Tuomas ja Maria saivat "alkuvaikeuksien" jälkeen (ainakin) kahdeksan lasta, ja näistä yksi oli siis tornionlaaksolaisen kansanperinteen kerääjän kunnostautunut Niilo Arvid Oukka (1898 - 1981).