24.6.14

Kesäporinat sunnuntaina 6.7.2014 klo 14.00

                                                 Vallonian kukko, Belgian kukko.

Ketä olivat Köngäseen ja Kolariin tulleet vallonit?  
Tiesitkö, että jos suvussasi on valloniperimää, siinä on perimää myös esimerkiksi saksalaisista ja ruotsalaisista suvuista?  Tulepa kuulolle.

Kesäporinat su 6.7.2014 klo 14.00 museolla Sieppijärvellä (Rovantie 3). 
Sukututkija Esko Orajärven aiheena on Vierasta perimää pohjoisen suvuissa. Orajärven esityksen ”pääle saama kaikin porista”.  


Kesäporinat järjestää Vasittu Luuta ry. Lisätietoja Katariina/0443624388. 


Kuva: Esko Orajärvi (2014)



"Vem var fader till Margeta Servio f. 1730/1750? Hon var gift med Henrik Kyrö."

"Petter Servio gift med Annika Larsdotter, dom hade dottern Brita född 1680. Vem var Petters föräldrar?"

"Brita servio (1680-) gift med Olof Fransson Fors i Tornefors."

"Gertrud Baltzarsdotter född 1735.Hon var gift med Mickel Henriksson. Är hennes fader Baltzar Servio?"  
(Ja)

"Niklas Persson Servio gift med Dordie Baltzarsdotter Thun."
"Karin Nilsdotter Servio gift med Erik Jonsson Stålnacke.



Kirkonkirjassa merkintä: Hennic Fransson Serviö, s. 1735 blind
"Frans Nilsson Servio gift 1728 med Malin Hindriksdotter. Barn: Anna Fransdotter, Karin Fransdotter Servio ja Henrik Fransson Servio, f. 1734, 26.4.1824. Merkitty Kolarin rippikirjaan nimellä Hennic Fransson, s. 1735, merkintä sokea (blind)

 Joillekin kolarilaisille löytyy valloniyhteyksiä Pasman sukuun liittyvän Forsin suvun kautta.


23.6.14

KOLARILTA PUUTTUU HISTORIA?

Katariina Granat (2014)

Kalle Tenhunen, 2013. Pohjolan uudisraivaajia. 
Historiallinen romaani Pekka Kolarista ja Lasse Niilonpoika Pajasesta, Kolarin ja Pajalan ensimmäisistä asuttajista.
181 sivua. Paino: Tunturi-Lapin Kirjapaino/Waasa Graphics Oy. ISBN 978-952-93-2658-7.

  


Kolari-nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1587. Silloin on merkitty verolle Ylitornion Pellon kyläkuntaan kuuluvana Pekka Kolari. Samana vuonna on verolle merkitty Pajalan Lauri Pajanen. Näistä savolaisperäisistä miehistä on savolaislähtöinen Kalle Tenhunen kirjoittanut romaanin. Kiitos siitä! 

Miehet tulivat Kolariin ja Pajalaan Rautalammilta. Oi, kuinka kotoisalta tämä tieto tuntuu, sillä isäni oli suvereeni savolaismies Rautalammilta. Tenhunen mainitsee paikannimistä Särkisalon. Se on vanha kyläpahanen nykyisen Konneveden alueella, mutta juuri sieltä tulevat Rossi- sukuni juuret! Niin, ja isästäni tuli lopulta kolarilainen vuonna 1956. Yhtään en kehu, kun sanon olevani ylpeästi Pekka Kolarin jälkeläinen ;) Enkä yhtään liioittele, kun väitän, että meitä savolaislähtöisiä Pekka Pietari Kolarin jälkeläisiä on pitäjämme puolillaan...



Kalle Tenhusen romaani Pohjolan uudisraivaajia on kiitettävä todistus siitä, että Kolarilla on oma arvokas menneisyytensä myös historian tallentamisen näkökulmasta arvioituna. Kolarilla on hyvin vaiherikas, ikioma menneisyytensä, jota ovat olleet rakentamassa sekä metsäsaamelaiset, vienankarjalaiset, ruotsalaiset että suomalaiset asukkaat.  

Jatkuvan elämänhalun ja tulevaisuuden kannalta tämän pitäjän ihmiset tarvitsevat lahjaksi kansien väliin kirjoitetun pitäjähistorian eli historiatieteellisen teoksen tulevien romaanien, elokuvien ja näytelmien pohjaksi. On, on. Onhan meillä paljon kirjoitettua ja tallennettua historiaa. On Kolarin seurakunnan historia, on koululaitoksen historia ja on kyläkirjoja ja on sukukirjoja, ja uusia ilmestyy. On meillä - mutta ei ole Kolarin pitäjäkirjaa!

Kirjailija Kalle Tenhunen sanoo käyttäneensä romaanissaan historiallisia tietoja, jotka pohjautuvat sekä  "Tornionlaakson historia I ja II" -teoksiin että Samuli Paulaharjun matkakirjaan Kiveliöitten kansaa. Ja totta on, että romaani sisältää lähes kaiken sen tiedon, mitä em. lähdeteokset tarjoavat paikkakunnastamme.

Kolarilaisena historian harrastajana harmittelen kuitenkin vain sitä, että meiltä edelleen puuttuu oma ja kattava historiateos omasta paikkakunnastamme. Ja tämä ei ole Tenhusen Pohjolan uudisraivaajia -romaanin vika, päinvastoin; onhan romaani puhutteleva tarina nykyisen Kolarin hyvinvoinnin ja olemassaolon rakentajista, tänne tulleiden ihmisten armottomasta ja kovasta työstä ja uhrauksista. Aina on tarvittu työtä. Aina tarvitaan kovaa työtä, jos halutaan mennä kohti tulevaisuutta. 

Myös historiakirjan kirjoittaminen maksaa rahaa ja kysyy kovaa tutkimustyötä. Kolarin tulevaisuuden eteen on tämä kirjoitustyö hyvinkin aiheellista tehdä nyt. Digitaaliseen, virtuaaliseen muotoon sovitettuna se vastannee myös huomisen koulumaailman tarpeisiin: tieto "pitää" löytyä heti, vaivattomasti, yhdellä näppäimistön painalluksella.

Kirjahyllystäni löytyvät savolaisen Rautalammin pitäjän historiateokset ja savolaisen Kiuruveden pitäjän historia, mutta kotikuntani Kolarin historia antaa siis vielä odotuttaa ilmestymistään. Kuntamme imagon, tulevaisuuden ja asukkaittemme omanarvontunnon  kannalta olisi rakentavaa ja innostavaa, jos Kolari saisi palkattua historiansa kirjoittajan. 

On asioita, joiden merkitystä ei voi mitata rahassa. Ja onhan Kolarilla rahaa. Kysymys on valinnoista, mihin raha käytetään, katsotaanko eteenpäin vai eletäänkö vain vauhdikasta tätä päivää. Mielestäni itsenäisellä Kolarin kunnalla on menneisyytensä kokoinen aukko omassa arvossaan niin kauan, kunnes pitäjän historiakirja saadaan julkaistuksi.     

Kalle Tenhusen romaani on julkaistu hänen omakustanteena, ja tätä arvostan. On ollut mahtava työ uppoutua paikkakunnan asutushistoriaan ja kirjoittaa siitä romaani antamalla itselle päähenkilön rooli, "minä Pekka Kolari". Lukijana ja pohtijana nautiskellen käytin aikaani tarinan lukemiseen ja kirjailijavapauden arvioimiseen. Varsinaista draaman kaarta romaanista en löytänyt. Silti kirjailijan käyttämät monet ratkaisut tai valinnat olivat historian näkökulmasta kiehtovia ja yllättäviä, esimerkiksi se tapa, millä tavalla Pekka Kolari "ajoi lappalaiset pois saarelta".

Kiitän siis sydämestäni Kalle Tenhusta tästä romaanista. Kirjasta tuli minulle "se kättäpidempi", jolla pystyn osoittamaan, kuinka tärkeää ja kovaa työtä tekevät kirjailijat - mutta myös osoittaakseni, kuinka tärkeää juuri nyt on aloittaa työ, jotta Kolari saisi oman pitäjäkirjan.

Kalle Tenhunen.



Lopuksi yksi ainoa jakso romaanista sivulta 105.

"Lasse lähti rantaan. Sanoi kokeilevansa lohenpyyntiä padollani, josko hänkin. Enpä juuri epäillyt onnistumistaan, koska ainakin minulla se oli illalla ollut liiankin helpon tuntuista. Lohi oli nyt kovalla ryminällä nousussa kudulle. Kauan en tarvinnutkaan asiaa mietiskellä, kun Lasse Niilonpoika tuli myhäillen pihalleni kantaen suurta lohta. Vieläkin suurempaa kuin minkä minä olin saanut. Joku voisi ihmetellä tätä meidän ainaista kalansaantiamme, että voisivatkohan nämä liittyä kalavalheitten sarjaan. Tosiasia kuitenkin oli, että näissä virroissa oli kesäisin aivan mahdottomasti merestä nousevaa lohta. Suolistimme kalan ja laitoimme sen suolaan samaan tynnöriin, missä minunkin kalani olivat. Lasse oli yötä luonani, mutta ajatteli lähteä aamulla kotiinsa. Hänen lähdettyään sitten minulla oli omat aikomukseni opettaa poroani seuraamaan narun päässä isäntäänsä."


20.6.14

Sanottua, kirjoitettua: "KUN TÄÄLLÄ ON NIITÄ SÄÄSKIÄ."

  Markku Saarinen, Lapin Kansa 19.6.2014.
 Kun syntyperäinen helsinkiläinen muuttaa Rovaniemelle, sitä pidetään ihmeiden ihmeenä.
Ne hämmästyneet ilmeet. Miksi sinä sinne lähdet? Oletko muka sieltä päin kotoisin? Oletko koskaan edes käynyt Lapissa?
Suomen Lappiin lähtemistä joutuu yllättäen ja ehkä huomaamattaan puolustelemaan. Taitaapa tämäkin kirjoitus olla yhdenlainen puolustuspuheenvuoro.
Erityisesti yhdestä asiasta muistetaan aina varoittaa. Kun siellä on niitä sääskiä. 
Sen mainitsevat ihan kaikki. Sinne sääskien syötäväksi menet, muista ottaa etelänmies offia.
-Kesässä pahinta on sääsket Lapissa. Niistä pitäisi päästä kokonaan eroon, opasti jopa entinen Miss Suomi Sara Sieppi, syntyperäinen lappilainen (IS 17.6.).

Olihan se hauskaa, kun sain edellisestä työpaikastani läksiäislahjaksi purkin hyönteiskarkotetta.

 Helsingin ja muun Suomen välille rakennetaan huvittavuuteen asti keinotekoista kuilua. Ja sitä kuilua symboloivat sääsket. 
  
Lentävät pieneliöt tarkoittavat kaupunkilaiselle maaseutua. Ja kun helsinkiläinen sanoo "maaseutu", sana on aina negatiivisesti latautunut. Maalla inisevät ötökät ja ihmiset ovat hassuja. Hyttysistä puhuminen on korrektimpi tapa sanoa: tervemenoa sinne landelle.

Minulla ei ole sukua Lapissa enkä ole koskaan aiemmin asunut Helsingin Esplanadin pohjoispuolella,
En silti koe, että olisin jotenkin vieraassa paikassa. Enkä varsinkaan ajattele asuvani maaseudulla, siis
siinä negatiivisessä mielessä.
Vajaan kolmen viikon ja yhden metsäisen juttukeikan kokemuksella voin vakuuttaa, että elämääni Rovaniemellä eivät määritä sääsket. Karkote on korkkaamatta.


Katariina jatkaa:

Uskon onnekkaisiin sattumiin. Tässä on yksi niistä, helsinkiläistoimittajan sääskikolumni Lapin Kansassa (19.6.2014).Tarvitsin tätä kirjoitusta balsamikseni juuri nyt, kun yritän toipua tämän kesän  viimeisimmästä sääskikommentista, jota yritin muuksi muuttaa!

Ei ole monta päivää siitä, kun juttelin paikallisen mummon kanssa. Hän on niitä mummoja, joiden lapset ovat muuttaneet Helsinkiin ja perustaneet sinne perheensä. Lastenlapset ovat kasvaneet kaupungissa ja oppineet, että Lapin mummolassa käydään laskettelemassa keväällä - kätevää ja halvempaa asumista kuin hotellissa. Lapset ovat niin ikään kasvaneet siihen, että mummo soittaa, kutoo sukat, tulee ja hoitaa, tulee ja viipyy juuri kauan kuin häntä tarvitaan. 

Kuuntelin siis mummoa, jolle itselleen lasten Helsingistä oli tullut jo kauan sitten "mummola" - kun täällä on niitä sääskiä! Lastenlapset eivät halua tulla kesänviettoon isovanhempiensa kotiseudulle Lappiin, koska täällä on niitä sääskiä. Lapset pelkäävät sääskiä. Sääliksi käy mummoa ja lapsia.

Ja harmittaa kotiseutumme Kolarin puolesta, sillä kysymys on tämän päivän ilmiöstä...Helsingin ja landen välille rakentuvasta sääskimuurista.

16.6.14

Etnologi Helena Ruotsala tulee KulttuuriKolarin kesäpäiville la 28.6.2014


Etnologi (eli kansatieteilijä) Helena Ruotsala  on uskomattoman monipuolinen tohtorisnainen, jonka blogia ihaillen seuraan. Odotan innolla hänen Kolarin vierailuaan juhannuksen jälkeisenä lauantaina. 
Vuoden 2013 Kalervo Palsa -seminaarissa Levillä Ruotsala puhui aiheesta "Paikan ja ajan merkitys ihmisen elämän muokkaajana".  

Tänä kesänä Kolariin on saatu ensimmäinen Kalervo Palsan töitten näyttely. Taiteen harrastaja, eläkkeellä oleva opettaja Anni Kyrö on antanut oman yksityiskokoelmansa lainaksi kesänäyttelyyn. Myös Kittilän kirjastolta on saatu lainaan muutama työ. Näyttely on parin päivän ajan yleisön nähtävänä KulttuuriKolari -tapahtuman kahvilassa Jokijalassa.

Seminaari-bloggauksessaan Ruotsala kirjoitti Palsasta näin: "Ensi kesänä Palsan kotimökki ja ateljee (Getsemane) pitäisi olla auki. Menkää ihmeessä tutustumaan siihen! Getsemanen seinämaalaukset on entisöity. Toivottavasti Palsan taiteesta järjestetään uusia näyttelyitä, sillä hänen taiteensa on ajankohtaista ja  puhuttelevaa."  


Kolarissa Ruotsalan aihe ei suoranaisesti liity taiteilija Palsan taiteeseen. Sen sijaan hän puhuttelee ja jututtaa kuulijoitaan aiheella "Rajan asukas keinot keksii." 
Professori Helena Ruotsala siis pohtii rajalla asujan identiteettiä ja selviytymiskeinoja. Tilaisuuden järjestäjä on ilmoittanut, että kuulijat voivat kommentoida aihetta vapaasti omien kokemustensa perusteella.



Ja lopuksi vielä mielenkiintoinen lainaus hänen uusimmasta bloggauksestaan. Se liittyy seminaariin, johon osallistui Prince Georgen kaupungissa  arktisten alueiden kulttuuri- ja yhteiskuntatieteilijöitä  - myös Suomen Helena Ruotsala.

"Esityksessä tuli selkeästi esille, miten tärkeää on ottaa huomioon se, että on olemassa monia arktisuuksia ja monta menneisyytta ja tulevaisuuksia ja, että arktisella alueella myös Fenno-Skandian alueella asuu monia eri kansoja ja ryhmiä alkuperäiskansan saamelaisten lisäksi, jotka tulee ottaa myös huomioon. Kuka pääsee ääneen ja ketä kuunnellaan näissä asioissa kuten arktisessa neuvostossa? 

Keskusteluun pääsivät mainintoina esille mm. tornionlaaksolaiset, jotka ovat Ruotsissa virallinen vähemmistö sekä Norjan kveenit, joilla ei ole saamelaisiin alkuperäiskansana verrattavaa asemaa, mutta joiden tulevaisuudesta on myös kysymys, mutta kuka heitä sitten edustaa?
Se, että tämä diversiteetti tulee otetuksi huomioon, ei suinkaan ole poissa muilta, tuli napakasti esille professori Carina Keskitalon alustuksessa ja vastauksissa yleisökysymyksiin."

Etnologi. Serendipity.
TERVETULOA KOLARIIN! 
teksti:
katakorhonen56@gmail.com (2014)

13.6.14

Äkäsjoensuu 2006

Kuva: Kai Kivelä

Äkäsjoensuun kylä oli 1960- ja 1970 -luvuilla elinvoimainen yhteisö, kun Partek toimi ja mahdollisti monenlaisia aktiviteetteja. Kylässä oli tuohon aikaan noin 400 asukasta.

Partekin asuintalojen purku tapahtui pitkin kesää 2006. Sisätilojen ulosraivaamisessa kului pari kuukautta. Betonin murskaus tapahtui elokuussa 2006. Tästä kuva yllä.

Partekin taloista purettiin D-, E- ja F-talot. Jokainen talo oli neljäntoista huoneiston asunto.
Partek myi kiinteistöistään talot A, B, C, G ja I. Näistä C-talo oli ns. työnjohtajien talo, jossa oli 8 asuntoa.
Se on periaatteessa ainoa purkamaton rakennusmuisto Partekin ajoilta.

Kun Partek lähti, kaikki siis purettiin. Mikä kaikki? No, tehtaan tornit ja asuintalot ja muut rakennukset purettiin; jopa ihmissuhteita katkesi ja purkautui, olihan se kaikki kova kolaus monen perheen taloudelle. 
Sen ajan minkä Paraisten kalkkitehdas Kolarissa toimi, se antoi työtä ja toimeentuloa kyläläisille. Kun "Partek kuoli", tuki- tai lähtöpaketteja ei jaettu.

teksti (2014)
katakorhonen56@gmail.com