KOLARILTA PUUTTUU HISTORIA?

Katariina Granat (2014)

Kalle Tenhunen, 2013. Pohjolan uudisraivaajia. 

Historiallinen romaani Pekka Kolarista ja Lasse Niilonpoika Pajasesta, Kolarin ja Pajalan ensimmäisistä asuttajista.

181 sivua. Paino: Tunturi-Lapin Kirjapaino/Waasa Graphics Oy. ISBN 978-952-93-2658-7.

  

Kolari-nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1587. Silloin on merkitty verolle Ylitornion Pellon kyläkuntaan kuuluvana Pekka Kolari. Samana vuonna on verolle merkitty Pajalan Lauri Pajanen. Näistä savolaisperäisistä miehistä on savolaislähtöinen Kalle Tenhunen kirjoittanut romaanin. Kiitos siitä! 

Miehet tulivat Kolariin ja Pajalaan Rautalammilta. Oi, kuinka kotoisalta tämä tieto tuntuu, sillä isäni oli suvereeni savolaismies Rautalammilta. Tenhunen mainitsee paikannimistä Särkisalon. Se on vanha kyläpahanen nykyisen Konneveden alueella, mutta juuri sieltä tulevat Rossi- sukuni juuret! Niin, ja isästäni tuli lopulta kolarilainen vuonna 1956. Yhtään en kehu, kun sanon olevani ylpeästi Pekka Kolarin jälkeläinen ;) Enkä yhtään liioittele, kun väitän, että meitä savolaislähtöisiä Pekka Pietari Kolarin jälkeläisiä on pitäjämme puolillaan...

Kalle Tenhusen romaani Pohjolan uudisraivaajia on kiitettävä todistus siitä, että Kolarilla on oma arvokas menneisyytensä myös historian tallentamisen näkökulmasta arvioituna. Kolarilla on hyvin vaiherikas, ikioma menneisyytensä, jota ovat olleet rakentamassa sekä metsäsaamelaiset, vienankarjalaiset, ruotsalaiset että suomalaiset asukkaat.  

Jatkuvan elämänhalun ja tulevaisuuden kannalta tämän pitäjän ihmiset tarvitsevat lahjaksi kansien väliin kirjoitetun pitäjähistorian eli historiatieteellisen teoksen tulevien romaanien, elokuvien ja näytelmien pohjaksi. On, on. Onhan meillä paljon kirjoitettua ja tallennettua historiaa. On Kolarin seurakunnan historia, on koululaitoksen historia ja on kyläkirjoja ja on sukukirjoja, ja uusia ilmestyy. On meillä - mutta ei ole Kolarin pitäjäkirjaa!

Kirjailija Kalle Tenhunen sanoo käyttäneensä romaanissaan historiallisia tietoja, jotka pohjautuvat sekä  "Tornionlaakson historia I ja II" -teoksiin että Samuli Paulaharjun matkakirjaan Kiveliöitten kansaa. Ja totta on, että romaani sisältää lähes kaiken sen tiedon, mitä em. lähdeteokset tarjoavat paikkakunnastamme.

Kolarilaisena historian harrastajana harmittelen kuitenkin vain sitä, että meiltä edelleen puuttuu oma ja kattava historiateos omasta paikkakunnastamme. Ja tämä ei ole Tenhusen Pohjolan uudisraivaajia -romaanin vika, päinvastoin; onhan romaani puhutteleva tarina nykyisen Kolarin hyvinvoinnin ja olemassaolon rakentajista, tänne tulleiden ihmisten armottomasta ja kovasta työstä ja uhrauksista. Aina on tarvittu työtä. Aina tarvitaan kovaa työtä, jos halutaan mennä kohti tulevaisuutta. 

Myös historiakirjan kirjoittaminen maksaa rahaa ja kysyy kovaa tutkimustyötä. Kolarin tulevaisuuden eteen on tämä kirjoitustyö hyvinkin aiheellista tehdä nyt. Digitaaliseen, virtuaaliseen muotoon sovitettuna se vastannee myös huomisen koulumaailman tarpeisiin: tieto "pitää" löytyä heti, vaivattomasti, yhdellä näppäimistön painalluksella.

Kirjahyllystäni löytyvät savolaisen Rautalammin pitäjän historiateokset ja savolaisen Kiuruveden pitäjän historia, mutta kotikuntani Kolarin historia antaa siis vielä odotuttaa ilmestymistään. Kuntamme imagon, tulevaisuuden ja asukkaittemme omanarvontunnon  kannalta olisi rakentavaa ja innostavaa, jos Kolari saisi palkattua historiansa kirjoittajan. 

On asioita, joiden merkitystä ei voi mitata rahassa. Ja onhan Kolarilla rahaa. Kysymys on valinnoista, mihin raha käytetään, katsotaanko eteenpäin vai eletäänkö vain vauhdikasta tätä päivää. Mielestäni itsenäisellä Kolarin kunnalla on menneisyytensä kokoinen aukko omassa arvossaan niin kauan, kunnes pitäjän historiakirja saadaan julkaistuksi.     

Kalle Tenhusen romaani on julkaistu hänen omakustanteena, ja tätä arvostan. On ollut mahtava työ uppoutua paikkakunnan asutushistoriaan ja kirjoittaa siitä romaani antamalla itselle päähenkilön rooli, "minä Pekka Kolari". Lukijana ja pohtijana nautiskellen käytin aikaani tarinan lukemiseen ja kirjailijavapauden arvioimiseen. Varsinaista draaman kaarta romaanista en löytänyt. Silti kirjailijan käyttämät monet ratkaisut tai valinnat olivat historian näkökulmasta kiehtovia ja yllättäviä, esimerkiksi se tapa, millä tavalla Pekka Kolari "ajoi lappalaiset pois saarelta".

Kiitän siis sydämestäni Kalle Tenhusta tästä romaanista. Kirjasta tuli minulle "se kättäpidempi", jolla pystyn osoittamaan, kuinka tärkeää ja kovaa työtä tekevät kirjailijat - mutta myös osoittaakseni, kuinka tärkeää juuri nyt on aloittaa työ, jotta Kolari saisi oman pitäjäkirjan.

Kalle Tenhunen.

Lopuksi yksi ainoa jakso romaanista sivulta 105.

"Lasse lähti rantaan. Sanoi kokeilevansa lohenpyyntiä padollani, josko hänkin. Enpä juuri epäillyt onnistumistaan, koska ainakin minulla se oli illalla ollut liiankin helpon tuntuista. Lohi oli nyt kovalla ryminällä nousussa kudulle. Kauan en tarvinnutkaan asiaa mietiskellä, kun Lasse Niilonpoika tuli myhäillen pihalleni kantaen suurta lohta. Vieläkin suurempaa kuin minkä minä olin saanut. Joku voisi ihmetellä tätä meidän ainaista kalansaantiamme, että voisivatkohan nämä liittyä kalavalheitten sarjaan. Tosiasia kuitenkin oli, että näissä virroissa oli kesäisin aivan mahdottomasti merestä nousevaa lohta. Suolistimme kalan ja laitoimme sen suolaan samaan tynnöriin, missä minunkin kalani olivat. Lasse oli yötä luonani, mutta ajatteli lähteä aamulla kotiinsa. Hänen lähdettyään sitten minulla oli omat aikomukseni opettaa poroani seuraamaan narun päässä isäntäänsä."