Saamelaisuuden rajoilla

15.5.2013.   Lapin Kansa

http://vasittuluuta.blogspot.fi/2013/05/kuusi-saamelaisjarjestoa-vastaan-yksi.html

                                                                   Erika Sarivaara.                             Kuva: Yle.fi

Akateeminen väitöskirja.
Julkisesti tarkastettu Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan suostumuksella
Lapin yliopiston Fellman-salissa, kesäkuun 13. päivänä 2012.
Ohjaaja: professori Kaarina Määttä, Lapin yliopisto. Esitarkastajat: professori Anna-Riitta Lindgren, Tromssan yliopisto ja professori Helena Ruotsala, Turun yliopisto. Vastaväittäjä: professori Tere Vaden, Aalto-yliopisto. Kustos: professori Kaarina Määttä.

Statuksettomat saamelaiset.
Paikantumisia saamelaisuuden rajoilla
Erika Katjaana Sarivaara

Alla on väitöskirjan nettiversiosta osoite. Kopioi ja liitä välilehdelle, kun haluat tutustua alkuperäiseen.
http://brage.bibsys.no/samall/bitstream/URN:NBN:no-bibsys_brage_30768/1/erikanettiversio18%206.pdf



Väitöskirjansa esipuheessa Sarivaara kirjoittaa:

"Tutkimuksessa esitellään ryhmä, joka paikantuu saamelaisyhteisön rajoille. Ryhmä on nimetty statuksettomiksi saamelaisiksi heidän oikeudellisen asemansa vuoksi.
Statukseton saamelainen käsitteenä tarkoittaa sitä, että ryhmän jäsenet polveutuvat saamelaisesta suvusta, mutta heillä ei ole saamelaisstatusta - heitä ei ole merkitty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon syystä tai toisesta. Osa statuksettomista saamelaisista on opetellut saamen kielen. Tämä tutkimus kohdistuu saamenkielisten statuksettomien saamelaisten tilanteeseen, eli niihin, jotka ovat elvyttäneet saamen kielen. 

Tutkimuksessa selvitetään saamenkielisen statuksettomien saamelaisten paikantumista saamelaisyhteisössä ja heidän saamen kielen käyttöään. Saamenkielisten statuksettomien saamelaisten ryhmä muodostaa heterogeenisen joukon: kokemuksia, identiteettejä ja tarinoita on vähintään yhtä monta kuin kertojiakin. Tutkimusmenetelmänä on narratiivinen lähestymistapa, koska se antaa mahdollisuuden tuoda esille monenlaisia ääniä."

SIEPPIJÄRVELLÄ SATTA ON OLLUT SUKUNIMENÄ VUOSISATOJEN AJAN

Erikan Sarivaaran väitöskirjaa on hauska lukea, koska aihe kiehtoo ja tuntuu niin läheiseltä - saamelaisuus ja kolarilaisten järvikylien vanhat suvut. Näin Erika:

"Äitini puolelta kuulun Kolarin alueen metsäsaamelaisiin Sattan, Pallockin, Jaukkan ja Koffelon sukuihin. Äitini on syntymänimeltään Beata Meimi Satta (s. 1941 Kolari). Äitini biologiset vanhemmat olivat Bruno Satta (1899-1977) ja Jenny Satta (o.s. Vaattovaara 1903-1968) Kolarin Sieppijärveltä. Äitini syntyi aikana, jolloin erityisesti pohjoisinta osaa Suomea vaivasi paikoin köyhyys ja jopa nälänhätä. Äitini adoptoitiin hänen ollessaan kolmevuotias. Adoption jälkeen hänen adoptiovanhempansa (nimismies Väinö Alapeteri ja hänen vaimonsa  Ilma) nimesivät äitini Tytti Marjatta Alapeteriksi.

Äitini biologinen suku hänen isänsä puolelta on Satta, joka on sukunimenä ollut suvussamme ainakin vuodesta 1688 lähtien. Satta-suvusta tiedetään suvussamme perimätietona, että se on ikivanha Ruotsin Lapin metsäsaamelaissuku. Satta-suku on lähtöisin Ruotsin Pajalan Sattajärveltä, ja sieltä 1700-luvun vaihteessa esivanhempani ovat muuttaneet Sieppijärvelle. Enoni Jaakko Satta on kertonut, että esivanhempamme lähtivät Sattajärveltä kohti itää ja perustivat uudistilan Sieppijärven kylään. Sukunimenä Satta on säilynyt vuosisatoja suvussamme." 

Erikan tarina jatkuu. Biologisen isoäitinsä puolelta Erika tulee Pasman sukuun. Erikalle tämä merkitsee myös sitä, että hän tulee tätä kautta sekä Jaukan että Pallockien saamelaissukuihin. 


"Äitini äiti Jenny o.s. Vaattovaara polveutuu Nils ja Elli Jaukasta, jotka perustivat uudistilan Sieppijärven Koivulaan, äitini syntymäpaikkaan. Heidän tyttärensä Kirsti Nilsintyttö Jaukka (s. 1764) avioitui Viikusjärvellä Pessinkitunturissa poroja paimentavan Lars Pallockin (Palokka) (s. 1757) kanssa. Pallock on Vasaran suvun haara. Heidän tyttärensä Helena Pallock (1801-1879) avioitui Salomon Ruokovaaran (1804-1860) kanssa, ja he rakensivat uudistilan Ruokojärveen nykyisen Kolarin kunnan alueelle. 

Heille syntyi Karoliina Ruokovaara (1832-1897), joka on äidinäitini mummo. Karoliina avioitui Salomon Nenämaan kanssa (1836-1922) jonka kanssa hän rakensi uudistilan Mäntylehtoon. Heille syntyi Fanny Nenämaa (1874-1951), joka avioitui Juho Vaattovaaran (1871-1921) kanssa, ja he perustivat uudistilan Venejärveen. Heille syntyi äidinäitini Jenny Vaattovaara. Jennyn isänisä oli Juhan Erik Vaattovaara (1841-1912), joka avioitui Loviisa Ruokovaaran kanssa (1841-1874). Näin ollen Jennyn isomummo oli sekä isänsä että äitinsä kautta Helena Pallock."

Jaukat olivat saamelaissukua, josta jäljellä on enää perimätietona tarinoita kuin myös paikannimiä Sieppijärven Koivulassa. Erika kirjoittaa Jaukasta kirjassaan näin.

"Helena Pallock oli äitinsä puolelta Jaukan sukua. Sukunimenä Jaukka katosi siinä yhteydessä, kun rakennettiin uudistiloja ja tilalla asuvien uusi sukunimi asetettiin tilan mukaan. 
Paikannimissä Jaukka kuitenkin vielä esiintyy: Jaukankenttä ja Jaukanlehto. Valtaosa saamelaisista nimistä on kadonnut menneiden vuosisatojen aikana kirkon ja pappien toiminnan seurauksena. Kirkon tarkoituksena oli hävittää pakanallisena pidetty saamelaisten kulttuuri. Papit vaihtoivat mielivaltaisesti saamelaisia nimiä, ja vähitelleen esimerkiksi vanhat miehennimet poistettiin kokonaan virallisista kirjoista: viimeisinä Päiviö ja Torrias vuonna 1736 Enontekiöllä." 

Mielenkiintoinen osa Erikan tutkimusta ovat Suomen saamelaissuvut. Hän on listannut kaikki Itkosen sukuluettelosta (1945) löytyvät nimet, joita on löytynyt erilaisista veroluetteloista vuosilta 1556-1616 ja käräjäpöytäkirjoista 1600-1700 -luvuilta. Itkosen nimiluettelo ulottuu eteläisimmillään Kuhmoon saakka, josta hän kirjoittaa, että "Kuhmon viimeiset saamelaiset suvut: Have, Heltta, Komu, Pulkka".


Vanhoihin etunimiin palautuvat sukunimet 1670 -

Sodankylä: 
Aikasarri, Aikio, Aike, Arapää, Junkainen, Mujo, Namalikko, Päiviö, Saijets, Sarre, Torrio, Turvainen, Riimi
Muonio: 
Junkka, Sarri
Kittilä:
Juvak, Mokko, Päivänen, Suorakka, Riimi

Saamelaisperäiset sukunimet, jotka eivät juonnu muinaisista etunimistä 1695-

Sodankylä: 
Arbe, Arvi, Kallatsa, Kavakka, Mattanen, Orponen, Parmo, Pokka, Ponku, Pumpanen, Tepsell, Uts
Muonio:
Palokka, Pokka, Suoma, Vettainen
Kittilä:
Julmi, Kouti, Kulpakko, Paanulainen, Pokka, Tepsa, Vettainen

Saamelaisista paikannimistä saatuja saamelaisia sukunimiä 1689-

Kolari:
Kurtakko, Satta
Sodankylä:
Aikioniemi, Aikionjärvi, Arajärvi, Jesiö, Kaikonen, Kierinki, Luusua, Moskuvaara, Mutenia, Sassali, Sattanen, Seitajärvi, Suopanki
Kittilä:
Jesiöjärvi, Kallo, Koutaniemi, Kurtakko, Luusua, Narkajärvi, Pulju, Rautus, Sieppi, Tepasto, Värriö
Muonio:
Kitkijoki, Muotkajärvi, Sieppi

Suomalaisista nimistä johdetut saamelaiset sukunimet 1668 -

Sodankylä:
Arvola, Hirvasvuopio, Hotti, Jaakkola, Kaino, Kilpimaa, Konttinen, Korva, Kurisia, Matomaa, Mattika, Musta, Nousu, Pauna, Pulska, Pääkölä, Raasakka, Rampa, Riemu, Rovanen, Sakkanen, Seikkajärvi, Siurumaa, Sivakka, Sotka, Suikki, Takkinen, Vanha, Välitalo
Kittilä:
Honkaniemi, Hotti, Kauppi, Kelontekemä, Kemi, Kiistala, Köngäs, Lahti, Loukinen, Nilivaara, Porokota, Sirkka, Suikki, Vasara, Vinturi, Vuopio
Muonio:
Hetta, Hotti, Rampa, Suikki, Vasara

Skandinaavista tai muuta alkuperää olevat saamelaiset sukunimet 1685-

Kolari:
Unga
Kittilä:
Tornensis
Ylitornio:
Holster
Sodankylä:
Helander, Pulleri, Venanka

Kristillisperäisistä etunimistä muodostuneet saamelaiset sukunimet 1695 -

Sodankylä:
Jouni, Magga, Nikodemus, Vuolappa
Muonio:
Kitti, Nutti, Vuollo
Kittilä:
Kerttu, Magga, Nikodemus, Simma, Vuolu
Ylitornio:
Vuolo

Tuntematonta alkuperää olevat saamelaiset sukunimet 1695 -

Kittilä: Koffe
Kolari: Koffelo, Kurvander, Naisu

Koulun kulttuurikasvatus perustuu yhteistyöhön

Kuvasarja Vaattojärven koululla järjestetystä perinnepäivästä  helmikuussa 2011

25.2.2011. Kolarin ja Järvikylien eläkeläiset järjestivät yhteistyössä Vaattojärven koulun kanssa perinnepäivän eli "Perinneperjantain". Kuvassa eläkeläisesiintyjät, ja Henna.

25.2.2011. Esteri Vaattovaara ja Pirkko Vaattovaara karttaamassa villaa. Lapsille näytettiin, kuinka penkkikarttaus poistaa villasta epäpuhtauksia, ja käsikartat viimeistelevät villan ennen kehräystä.

 25.2.2011. Esteri Vaattovaara (oik.) oli mukana jo vuoden 1994 Vaattojärven perinnepäivässä, 17 vuotta sitten. Koulun opppilas Pinja Tiensuu asettui samaan kuvaan Esterin kanssa.

25.2.2011. Rukki surisi, kun Eeva Nikumaa kehräsi. 

25.2.2011.Timo Kyrö esitteli metsätyömiehen työtä ja työkaluja, kuvassa pokasahaa. "Pokasahan kehikon rakentaminen oli matematiikkaa vaativaa hommaa, sillä kulman piti olla tietyn suuruinen", kertoi Timo.

25.2.2011. Hanuristi Auvo Vaattovaara soitti ja lauloi.

 25.2.2013. Tämä on Ruotsista lähtöisin oleva duurisoitin, sitra. Omistaja Pertti Vaattovaara soitti Unelmavalssin, ja me kaikki lauloimme mukana.

25.2.2011. Paakelsit eli voinisut, mettäkakot ja jästipulla eli kuntta tulivat Eini Pellikalta ja Pirkko Vaattovaaralta.

 25.2.2011. Perinneperjantain vanhin kirja oli vuodelta 1904 nimeltä Suomen Suuriruhtinaanmaan Asetuskokoelma venäjäksi, ruotsiksi ja suomeksi.

25.2.2011. Pertti Vaattovaaran arvosoitin, vanha harmonikka, on tehty aikoinaan Viipurin soitintehtaalla.

 25.2.2011. Eero Kylmämaan viisirivinen on valmistettu Kouvolan harmonikkatehtaassa.

25.2.2011. "Laulu on ikäsku toinen kieli." (Elias Lönnrot) Vaattojärven perinnepäivän lopussa lauloimme yhdessä vanhoja lauluja. 

..."RUMIN VIRHE OLI RAKENNUKSIEN PURKAMINEN"

Muistelmateos Riutulan Lastenkodista.

V.A. Mansikka-aho.

RIUTULA, IKIRAKKAUS. (1994, Gummerus)

Riutula oli maailman pohjoisin lastenkoti Inarissa. Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys (NNKY) on kansainvälinen nais- ja nuorisojärjestö. Suomessa NNKY aloitti Lapin lähetystyön vuonna 1900, ja 1907 se vihki Riutulan lähetysaseman ja rakennukset käyttöön. Lähestysasemasta tuli lastenkoti, ja sen tarina oikeastaan alkoi jo 1902, kun diakonissa Naemi von Bonsdorff Ja Ida Lilius saapuivat Inariin aloittaakseen siellä työt. 

Riutulan tarina päättyi lastenkodin lopettamiseen vuonna 1978.  Tänä päivänä Riutulan tilalla on Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Vasatokka. 

Koska olen menossa koululaisteni kanssa sinne leirikouluviikon ajaksi tänä keväänä (2013), oli suuri ilo löytää muistelmateos, joka kertoo Riutulan tarinan tuossa lastenkodissa eläneen Mansikka-ahon näkökulmasta.

Teos on erityisen mielenkiintoista luettavaa, varsinkin omakohtaisilta tuntuvat lapsuusmuistot, tarinat ja kokemukset kovasta kurista. Kirja kuitenkin saa alkunsa ikirakkauden määritelmästä. Ja teos päättyy siihen, että kirjoittaja sanoo todistaneensa ikirakkauden olemassaolon omalla kirjallaan eli "Riutulan jälkikirjoituksella".

Kirjansa ensi sivulla Mansikka-aho kirjoittaa:

"Rakkaus, ikuinen rakkaus alkoi syntyä, kun tämän kiven, Riutulan kulmapaalun kylkeen hakattiin numerot yksi nolla. Aivan kuin onneakaan ei osaa tuntea silloin kun se on ja vaikuttaa, ei tästä rakkaudestakaan kukaan lausunut koskaan ainuttakaan sanaa...vain tämä kivi jäi. Ja vain tämä kivi osasi kertoa sitä kuulevalle, että tämä rakkaus on ikuinen. Materia tulee ja menee, mutta taru rakkaudesta Atlantiksen tavoin jää. Näin piti käydä Riutulankin, ikuisuuden lakien mukaan." (s. 5)

Ja lopuksi Mansikka-aho kirjoittaa:

"Mutta miksi kukaan ei huomannut ja lausunut, kuinka syvällä rakkaudessa ja onnessa elämmekään. Miksi johtajat ja tantat tai lasten kanssaeläjät eivät sanoneet kasvavalle nuorelle tai vauvaiässä olleelle sitä, miten turvattua ja rakastettua hänen elämänsä on tähän kauniiseen luontoon hyvien ihmisten keskelle pystytetyssä kodissa. Vastaus on varsin selvä ja yksinkertainen. He itse tunsivat olonsa turvattomaksi työssään ja ihmissuhteissa." (s. 160)

"Riutulan onni ja rakkaus jäi sinne, missä se oli olemassa eikä sitä voitu siirtää muualle, ei toiseen rakennukseen, eikä toisille ihmisille." (s. 159)

Riutulan lastenkodin kaikki rakennukset purettiin ... Kuvan inarilainen, museoitu rakennus ei siis liity Riutulaan.






Kotiseudun ja paikallishistorian näkökulmasta parasta Mansikka-ahon teoksessa on kirjoittajan vahva kannanotto rakennusten purkamiseen. 

Näin hän kirjoittaa: "Ehkä rumin virhe, mikä Riutulan osalla tehtiin, oli sen rakennuksien purkaminen ja kaiken irtaimen tavaran täydellinen hävittäminen. Mahdoton ei ole ajatus, että joku vielä joskus tuo omasta tahdostaan Riutulan tavaroita tai huonekaluja museoitavaksi."

"Virhe on sitäkin erikoisempi, koska muun muassa Laura Lehtola nimenomaan vaati Museovirastoa puuttumaan asiaan. Nämä puuttuivat mutta vasta sitten, kun kaikki oli jo mennyttä. Ei kiveä kiven päällä. Tätä ei edes sota tehnyt. Tavarat kyllä vietiin paikallisen museon käyttöön, mutta jotenkin ne vain myytiin eniten tarjoavalle eniten tarvitsevan tahon toimesta perusteella, että tuotaessa tavaroita niistä ei tehty mitään dokumenttia, ja kun ei ollut mustaa valkoisella, viidakon laki määräsi, mikä oli kenenkin hyöty."

Aiheesta muualla:

eli YLE ARKISTO : 

Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys lähetti diakonissa Naemi von Bonsdorffin vuonna 1902 Lappiin auttamaan hädänalaisia lapsia.

Lapissa oli vielä 1900-luvun alussa käytössä huutolaisjärjestelmä. Lastenkodille olikin pohjoisessa suuri tarve. Tilaisuus järjestyi, kun Bonsdorff osti Riutulan rappiotilan Inarista ja lahjoitti sen NNKY:lle.

50 vuotta lastenkoti oli ilman sähköä ja tietä. Viimeiset kahdeksan kilometriä piti taittaa pitkospuita pitkin. 50-luvulla lastenkodille rakennettiin tie ja vedettiin sähköt. 60-luvulla Riutula sai uuden päärakennuksen

Lapsille Riutula tarjosi kodin lisäksi mahdollisuuden retkeilyyn ja kalastukseen. Lastenkodissa oli myös oma kansakoulu.

Riutula on tullut tunnetuksi USA:laisen viestilaivueen operaatiosta "Kulkuset", joka jakoi joululahjoja lastenkodin lapsille." Teksti: Seija Aunila

Seuraavat muistot YLE-Elävä Arkisto -sivustolta:

Lastenkodista tuli isälle ja hänen kolmelle veljelle ja siskolle v. 1906 ensikoti, kun isoisä Olof hukkui Nangujärven suvantoon v. 1906 postireissulla. Perhe asui Itä-Lapissa olevaa Nangujärven tilaa. Tila pirstottiin (tai meni kruunulle), ja lapset vietiin lastenkotiin. Oli suuri onni näille lapsille, että Naemi von Bonsdorff perusti Suomen pohjoisimman lastenkodin. Muuten heistä olisi tullut huutolaisia.
9. heinäkuuta 2005 oli "Riutulan lapset ja ystävät" -tapaaminen, johon oli ilo osallistua. Sain tutustua isäni, setieni ja tätieni elämänvaiheeseen lastenkodissa. Sain kuulla lastenkodissa olleiden lasten muistoja. Se oli mielenkiintoinen ja mieleen jäävä juhla.
Sain kirjailija V.A. Mansikka -aholta kirjan RIUTULA ikirakkaus. Kiitos!
Eino Sarre

Äidin puolesta, 17.6.2012 klo 19:51

Äitini joutui Riutulaan 3-vuotiaana. Ne Amerikan paketit jotka tulivat, eivät tavoittaneet lapsia, vaan ne vanhapiika-hoitajat avasivat kaikki, ei lasten aikana vaan hoitajien huoneessa eikä niitä annettu näille lapsille, vaikka niissä oli lasten nimet. Lapset saivat vain kantaaa ne hoitsujen huoneeseen.

ajlih, 12.11.2012 klo 20:36

Minun äitini oli 4-vuotias, kun hänet vietiin Riutulaan yhdessä veljensä kanssa vuonna 1918-1919. Äiti oli siellä vain vajaan viikon, kun matkasaarnaaja Aukusti Puhakka sai valita yhden lapsista, ja sai ottaa hänet kasvattitytöksi. Puhakka oli menettänyt neljä omaa lastaan Espanjan tautiin. 1930-luvulla kävi äitini Talouskoulun siellä. Elin Auer oli opettajana silloin. Tässä pientä infoa.....

Toimintasuunnitelma 2013

Liite 1. Hyväksytty vuosikokouksessa 15.12.2012 

Vuoden 2013 tavoitteita ovat:

rekisteröidään yhdistys,

liitytään Suomen Kotiseutuliittoon, osallistutaan liittokokoukseen

jatketaan jäsenkampanjointia, hankitaan uusia jäseniä, innostetaan aiemmin jäseneksi liittyneitä tulemaan mukaan toimintaan, huolehditaan jäsenmaksujen keräämisestä,

jatketaan yhdistyksen kotiblogin (www.vasittuluuta.blogspot.fi) päivittämistä eli sivuston ylläpitämistä mielenkiintoisena ja ajantasaisena

suunnitellaan ja toteutetaan yhdistyksen muuta julkaisutoimintaa; esimerkiksi blogiin linkitetty nettijulkaisu kolarilaisesta kohdekuvasivustosta, jossa esitellään maisemia, rakennuksia ja muinaisjäännöksiä, ehkä entisiä ja nykyisiä ihmisiäkin; esimerkiksi paperinen kotiseutujulkaisu "Vasitut Sanomat"

järjestetään opastettu kyläretki Koivumaahan, kerätään sitä ennen tähän kylään liittyvä dokumentoitu tieto ja muistitieto "yksiin kansiin", ja kerrotaan tarina kyläretken aikana osallistujille; retkelle pyritään saamaan mukaan sekä koululaisia, heidän vanhempiaan, eläkeläisiä että kaikkia Kolarin kotiseudusta kiinnostuneita ihmisiä

luodaan yhteyksiä yhteistyötahoihin, erityisesti tänä vuonna pyritään vaikuttamaan koulujen kotiseutukasvatukseen; pohditaan ja toteutetaan vuorovaikutusta myös muiden ikäryhmien kanssa yli sukupolvien

käynnistetään vuoropuhelu paikalliskulttuuriin, kulttuuriperintöön ja muihin Kolarin kotiseutuun liittyvistä asioista, esimerkiksi keskustelu oman kulttuuriympäristömme suojelusta

tutustutaan paikalliskulttuuriin myös tänne muuttaneiden näkökulmasta ottamalla vastaan muualta tulevia vaikutteita; esimerkiksi niitä, joita kansainvälistyminen maahanmuuttajineen mukanaan tuo; mietitään, osataanko luoda luontevia kotiseutu- yhdistysten välisiä suhteita naapurimaihin

haetaan Vasitulle Luudalle toiminta-avustusta (erityisesti kyläretken järjestämistä varten)

suunnitellaan varainhankintaa (tuote), tuetaan paikallisia tuottajia ja yrittäjiä

Talousarvio vuodelle 2013

Käyttötilin saldo 13.12.2012 oli 281,20 e ennen kokoustilan maksua (Salmenpalon Kievari, 15.12.2012). Tämän jälkeen tilille jää 231,20 e, josta tulee vielä vähennettäväksi Luoteis-Lapin ilmoitusmaksu 20 e.

Tuloja:
Jäsenmaksuista                   360 e
Toiminta-avustus              1000 e
Toiminta-avustus                500 e
Yhteensä                           1860 e

Menoja:
Rekisteröintimaksu              20 e
Kotiseutuliiton jäsenmaksu  50 e
Kotiseuturetki                     700 e
Ilmoitusmaksut                   150 e
Toimisto- ja postikulut        100 e
Yhteensä                           1020 e
Tavoiteylijäämä                  840 e