JAUKKA elää! Suvusta ja sukunimestä jäljellä tarinat, dokumentit, perimätieto ja paikannimet JAUKANKENTTÄ ja JAUKANLEHTO Sieppijärven Koivulassa

Sivun ensi bloggaus tehty 8.10.2013. Nosto 1.7.2026. Teksti: Katariina Korhonen 

Tällä sivulla jatkuu Jaukan suvun elämä...

Lue ensin tässä blogissa julkaistu tositarina siitä, mihin katosi Sieppijärven saamelaisnimi Jaukka, sillä Jaukat ovat saamelaissuku, joka ei ole hävinnyt tai kadonnut mihinkään, nimi vain. 

Sukunimestä ovat jäljellä tarinat, dokumentit, perimätieto, paikannimet Jaukankenttä ja Jaukanlehto Sieppijärven Koivulassa – ja noin 40 nimen käyttäjää Suomessa ja ulkomailla.

Tämä tarina saa siis alkunsa Sieppijärveltä, 1700-luvulta, ja Nils Jaukasta. 

Mihin lähti Nils Jaukan pojanpojan (Johanin) tytär, Brita Maria Johansdotter Jaukka?

Vuoden 1834–1840 kirkonkirjoihin on Sieppijärven kylän asukkaiksi merkitty Jaukan raitiolappalaisia (renvaktare Lappar).

Mikkel Nilsinpoika Jaukka (1762 - 1833) ja vaimonsa Greta Pehrsdotter (1759 - 1833) raivasivat Jaativaara-nimisen uudistilan Sieppijärvelle. Täällä heille syntyi lapsia, ensin tytär Brita Kaisa (1792 - 1836), ja sitten poika Johan  Mikkelsson vuonna 1799. Pariskunta kuoli vuoden 1833 joulukuussa ja haudattiin Köngäsen hautausmaalle Pajalaan.

Mikkel ja Greta Jaukan tytär Brita Kaisa syntyi 1792 ja kuoli 1836.

Poika JOHAN Mikkelsson Jaukka (s. 1799) puolestaan meni naimisiin Jukkasjärveltä tulleen (1811) Brita Olofsdotter  Peiposen (1792 - 1857) kanssa. 

Johan ja Brita Jaukan lapset luetellaan kahdessa rippikirjassa (1834 – 1840 ja 1848 – 1855). Tyttäristä Anna-Kaisa syntyi 1828 ja kuoli 1839, pojista lapsena puolestaan kuoli Johan Erik (1838 – 1839).

Johan ja Brita Jaukan lapsista siis kaksi kuoli nuorena, mutta kun Johan ja Brita Jaukka (jostakin syystä) lähtivät Sieppijärveltä Jaativaaran tilalta 5.6.1838, mukaan lähtivät lapset eli  Olof (s. 1829) ja Brita Maria.

Brita Maria oli syntynyt perheensä joulunlapseksi 25.12.1832. Hän oli vajaat 6-vuotias silloin, kun vanhemmat lähtivät pois Sieppijärveltä vuonna 1838.

Avioliittoon Aaro Matinlompolon (myöh. Kankaan) kanssa

Tässäkin yhteydessä on muistutettava, että myös Brita Maria Johanintytär Jaukka jatkoi saamelaissukunsa elämää, vaikka otti käyttöön miehensä sukunimen Matinlompolo. Brita Marian mies Aaron oli omaa sukua Matinlompolo, joka oli syntynyt 20.3.1830 Turtolassa. Aarosta tuli kruununtorppari Aaro Kangas, joka asui perheineen Lankojärven rannalla.

Brita Mariasta tuli Aaron ensimmäinen vaimo, kun heidät vihittiin Ylitorniolla 22.10.1854. He saivat neljä lasta, joista vanhin, Johan Kangas syntyi heti juhannuksen päätteeksi 27. kesäkuuta 1855. Toinen lapsi Erik kuoli vauvana 1857. Vanhin tytär Lena Stina syntyi 1858, ja hänestä tuli myöhemmin Akseli Malmströmin puoliso. 

Nuorin lapsista oli Iwar Kangas, joka syntyi 1862. 

Alla oleva kuva esittää Iwarin perhettä. 

 Iwar Kangas oli Brita Maria Jaukan poika, joka syntyi Turtolassa eli nyk. Pellon Lankojärvellä 1862.

Lähde:

Matinlompolon sukukirja; Tuomo Waara, sukuyhdistyksen sihteeri.

Jaukka, metsäsaamelainen Sieppijärveltä

Väestörekisterikeskuksen Sukunimitilasto 29.7.2013:

Jaukka/ nykyisenä nimenä Suomessa 26 kpl/ nykyisenä sukunimenä ulkomailla 14 kpl

Tositarina siitä, kuinka August Johaninpoika Jaukasta tuli ensin Granat ja lopulta Mr. Johnsson

MIHIN KATOSI SIEPPIJÄRVEN SAAMELAISNIMI JAUKKA?

Jaukat ovat saamelaissuku, joka ei ole hävinnyt tai kadonnut mihinkään, nimi vain osittain.

Suvusta ja sukunimestä ovat jäljellä tarinat, dokumentit, perimätieto, ja paikannimet Jaukankenttä ja Jaukanlehto Sieppijärven Koivulassa – ja noin 40 nimen käyttäjää Suomessa ja ulkomailla.

Jaukan tarina saa siis alkunsa Sieppijärveltä, 1700-luvulta, ja Nils Jaukasta.

1.

Sieppijärven isojakoa käsittelevässä pöytäkirjassa (2.9.1840) mainitaan Laurinojansuulla sijainnut Jaukan torppa, jossa oli asunut 1700-luvulta saakka lappalaiseksi mainittu Nils Jaukka. Nils oli naimisissa Elli Koffelon kanssa.

Tarinaa jatkavat Nilsin ja Ellin lapset Kirsti sekä Sieppijärvellä asuneet Mikkel ja Pehr.

1.1.

Kirsti Nilsintyttö Jaukka (1765 - 1838) avioitui Lars Pallockin (s. 1757) kanssa.  Kirsti muutti Ruotsin Pessinkitunturiin.  Nykyään (2013) Suomessa elää alle viisi Pallok-nimistä henkilöä, eikä varmaa tietoa nimien yhteydestä Larsin ja Kirstin sukuun ole.

1.1.1.

Kirstin ja Larsin tytär Helena Pallock (1801–1879) palasi äitinsä kotiseudulle Kolariin avioitumalla Salomon Ruokovaaran (1804–1860) kanssa. Helena Ruokovaara oli siis äitinsä puolelta Jaukan sukua, vaikkei Jaukka-nimeä kantanutkaan.

Rippikirjan (1834 – 1840) merkinnät kertovat myös, että Pajalasta Sieppijärvelle tullut Pallock-suvun jäsen, leski Stina Nilsdotter Palokka (1765) asui Sieppijärvellä kuolemaansa asti 1838. Hänet on merkitty samalle rippikirjan sivulle Pehr Nilsinpoika Jaukan (perh.), Mikkel Maunun ja Anders Olofsson Nutin kanssa.  Pehr Jaukka oli Helena Ruokovaaran eno.

1.2.

Vuoden 1834–1840 kirkonkirjoihin on Sieppijärven kylän asukkaiksi merkitty Jaukan raitiolappalaisia (renvaktare Lappar). Mikkel Nilsinpoika  Jaukka ( 1762 - 1833) raivasi itselleen Jaativaara-nimisen uudistilan Sieppijärvelle. Tilan emäntä oli Mikkelin vaimo Greta Pehrsdotter ( 1759 - 1833). Pariskunta kuoli vuoden 1833 joulukuussa ja  haudattiin Köngäsen hautausmaalle Pajalaan.

1.2.1.

Mikkel ja Greta Jaukan tytär Brita Kaisa syntyi 1792 ja kuoli 1836.

1.2.2.

Poika Johan Mikkelsson Jaukka syntyi 1799 ja avioitui Jukkasjärveltä tulleen (1811) Brita Olofsdotter Peiposen (1792 – 1857) kanssa.  Johan ja Brita Jaukan lapset luetellaan kahdessa rippikirjassa (1834 – 1840 ja 1848 – 1855). Tyttäristä Anna-Kaisa syntyi 1828 ja kuoli 1839, pojista lapsena puolestaan kuoli Johan Erik (1838 – 1839). Kun vanhemmat Johan ja Brita Jaukka muuttivat pois Sieppijärven Jaativaaran tilalta (5.6.1838), mukaan lähtivät lapset Olof (s. 1829) ja Brita Maria (s. 1832). Suuntana lienee ollut Rovaniemi.

1.2.3.

Saman (1834 -1840) rippikirjan mukaan Sieppijärvellä (Jaativaaran uudistila) asui myös Erik Mikkelsson Jaukka, syntynyt 1791. Hänellä ei ollut tähän aikaan perhettä, mutta käytössä olleiden paperien perusteella en osaa sanoa, jäikö tämä Jaukka isänsä perustamalle Jaativaaran tilalle vai ei. 

1.2.4.

Sen sijaan perheeksi on merkitty Erikin vanhempi veli, Anders Mikkelsson Jaukka (s. 1789), ja vaimonsa Greta Olofsdotter Matti (s.1791). Heidän lapsiaan olivat Mikkel (s. 1823) ja Olof (s. 1829). Rippikirjan mukaan tämäkin perhe olisi muuttanut Jaativaaran tilalta Muonion suuntaan 1830-luvun lopussa.

1.3.

Turtolan rippikirjojen (1827 – 1833 ja 1848 - 1855) mukaan Nils Jaukan pojista myös Pehr Nilsinpoika Jaukka (1777 - 1852) asui perheineen mäkitupalaisena Sieppijärven kylässä. Pehrin vaimo oli Stina Mikontytär (1773 – 1848). Rippikirjan mukaan Pehrin ja Stinan lapsia olivat Nils Petter (s. 1804), Eskil (s. 1806), Isaac (s. 1814), Johan Wilhelm (s. 1816) sekä Eric (s. 1821).

Pehrin pojista Johan Wilhelm Jaukka asettuu Pelloon mäkitupalaiseksi.

Ylitornion henkikirja (1865) ja Turtolan rippikirja (1848 – 1855) kirjaavat Jaukan ja Granatin perheet samalle sivulle.

1.3.1.

Pehrin pojista Johan Wilhelm Jaukka (s. 1816) muutti Pelloon, siitä kertoo vuoden 1865 Ylitornion henkikirja. Asukasluettelon mukaan Pellon kylän RN:o 24 Lahti-nimisen talon tiluksilla asui mäkitupalainen Johan Wilhelm Jaukka ja vaimonsa Helena perheineen; viranomaisten kirjanpidon mukaan Jaukan perheessä oli silloin 2 miespuolista ja 4 naispuolista asukasta. Rippikirjan mukaan Jaukan perheeseen kuitenkin kuului 3 miespuolista ja 4 naispuolista asukasta. Rippikirjan mukaan Jaukalta puuttuisi yksi miehenpuoli – mutta kuka?   

Samalla Lahden tilalla asui niin ikään varaton (utfattige) mäkitupalainen Johan Granat (s. 1798) ja vaimonsa Helena (s. 1806). Henkikirjoittajan mukaan Granatin torpassa asui (1865) 2 miespuolista ja 1 naispuolinen asukas.

Rippikirjan (1856 – 1865) mukaan vahvuus oli 1 miespuolinen ja 2 naispuolista asukasta vuoteen 1862 asti; Johan ja Helena Granatilla kun oli vain yksi tytär, Stina Kaisa (s. 1839), ja kun tämä ainokainen muutti kotoa pois mentyään naimisiin 1862, jäivät vanhukset yksin. Vai jäivätkö?  Henkikirjoittaja taisi tässä tapauksessa tietää enemmän kuin rippikirja: vanhan torpanisännän, Johan Granatin apuna työskenteli nuori mies – mutta kuka?

Johan Wilhelm Pehrinpoika Jaukka oli siis syntynyt Sieppijärvellä 1816. Hän osasi lukea ja tunsi Katekismuksen.  Johan kuoli 11.2.1871. Johan Wilhelmin vaimo oli Brita Stina Mikkelsdotter, syntynyt 1817. Hänkin osasi lukea.

Pariskunnan lapsia olivat Sofia Mathilda (s.1846, kuoli lapsena), August (s. 11.1.1847), Johanna (9.2.1848), Mathilda (s. 1850), Isak Wilhelm (s.1851), Kaisa Maria (s.1854) ja Stina Sofia (1855).

Vuoden 1865 henkikirjoissa näkyy myös merkintä, että Pellossa Wuopion tilalla asuvista piioista yksi oli Johanna Jaukka, Augustin sisko. Raution tilalla Pellossa yksi piioista puolestaan on Kristina Granat.

Tietojen vertailu rippikirjatietoihin antaa tulokseksi sen, että Jaukan perheestä ”puuttui” vanhin poika August, ja Granatin perheessä oli henkikirjan mukaan ”ylimääräinen poika. Todennäköistä on, että 67-vuotiaan Johan Granatin apuna henkikirjoitusvuonna 1865 oli 18-vuotias August Johaninpoika  Jaukka.

Todennäköistä on, että August Johaninpoika asui useamman vuoden ajan renkipoikana Granatin torpassa.

August Johansson Jaukka, 1860-luvun nuorimies, karkaa maailmalle.

1.3.2.

August Johansson (s. 1847)oli siis Johan Wilhelm Jaukan vanhin poika, joka mahdollisesti jopa varttui Johan ja Helena Granatin perheessä.  Mahdollista Granatin ja Jaukan sukulaissuhdetta en tässä yhteydessä selvittänyt. Todennäköisintä on, että August otettiin renkipojaksi, koska Granateilla ei ollut omaa poikaa.

Rippikirjasta voi nähdä, että August ja hänen kolme vuotta nuorempi sisarensa Mathilda piipahtivat Norjassa vuonna 1865.

August kävi kuitenkin Pellossa ripillä vielä vuonna 1866 ennen pakenemistaan (=förrymd) Norjaan vuonna 1867. Myös sisar, talollisen piikana Pellossa töitä paiskinut, Johanna Jaukka lähti Augustin matkassa Norjaan. Augustin nuorin veli, Isak Wilhelm (s.1851), puolestaan muutti Norjaan 1872.

Kun August "pakeni" Suomen kamaralta, niin se tarkoitti lähes varmasti sotaväenotolta välttelyä. Hyvin monen lappilaisen miehen kohdalla on merkintä ”förrymd till Norge” noina 1860-luvun aikoina.

Turtolan rippikirjasta löytyy jopa merkintä, että August pakeni (”förrymd”) Amerikkaan 1870.

Siirtolaisinstituutin luettelosta löytyy August Johnsonin nimi lisänimellä Kranaatti.  Tämä tarkoittaa, että

Norjan reissullaan August on ottanut uuden sukunimen käyttöön. Ja Maria-vaimokin on löytynyt ennen Amerikan matkaa.  Maria Susanna Paavola eli Kulpakko oli syntynyt Kemijärvellä 10.4.1842 mutta muuttanut Sodankylän kautta Tornioon 1859. Hänestä tuli Augustin vaimo nimellä Maria Kivelä, ja he elivät elämänsä loppuun USA:ssa.

August Johaninpoika Jaukka kuoli 88-vuotiaana 27.7.1935 Washingtonin osavaltiossa, Hockinsonissa. Vaimo Maria Susanna Kivelä kuoli jo 70-vuotiaana 20.4.1912 samassa paikassa. Pariskunta eli Amerikassa Johnsoneina. Mielenkiintoista on, jättikö August jälkipolvilleen muistoksi tarinaa Jaukan saamelaissuvusta Sieppijärveltä ja Pellosta…

August Johnsonin jännittävä tarina on yksi lukuisista tarinoista, jotka kertovat, kuinka Jaukka sukunimenä katosi.

Yleensä sukunimen sanotaan kadonneen siinä yhteydessä, kun rakennettiin uudistiloja ja tilalla asuvien uusi sukunimi asetettiin tilan mukaan.

Sanotaan myös, että valtaosa saamelaisista nimistä (varsinkin etunimistä) on kadonnut menneiden vuosisatojen aikana kirkon ja pappien toiminnan seurauksena. Kirkon tarkoituksena oli hävittää pakanallisena pidetty saamelaisten kulttuuri. Papit vaihtoivat mielivaltaisesti saamelaisia nimiä, ja vähitellen esimerkiksi vanhat miehennimet poistettiin kokonaan virallisista kirjoista; viimeisinä Päiviö ja Torrias vuonna 1736 Enontekiöllä.

AUGUST JOHNSON, ENT. JAUKKA, JATKOI SAAMELAISSUKUANSA AMERIKASSA

1.3.3.

August ja Maria saivat Hilda-tyttären Amerikassa, tyttö syntyi 17.5.1873 Michiganin Calumetissä.  Hilda kuoli 87-vuotiaana 25. kesäkuuta 1960 samalla kylällä kuin isänsä, eli Washingtonin osavaltiossa, Hockinsonissa.

Hilda Johnson oli mennyt naimisiin Elias Hermansson Hill – nimisen suomalaismiehen kanssa. Elias oli syntynyt 15.2.1864 Jurvassa ja saanut isänsä sukunimen Ilmarinen. Augustintytär Hilda Jaukka vihittiin siis Hermanninpoika Elias Ilmarisen kanssa 28. toukokuuta 1890 Washingtonin Hockinsonissa.  Elias kuoli 6. tammikuuta 1942 Hockinsonissa 78-vuotiaana.

Kuvan nuori nainen on August ja Maria Jaukan tytär Hilda (1873 - 1960).
Nuori mies on Hilda Jaukan aviomies Elias Ilmarinen (1864 - 1942), jonka kanssa Hilda vihittiin 15.5.1890. Elias otti Amerikassa nimen Hill. Hän oli syntynyt Jurvassa.

Tässä kuvassa Hilda kuvattuna kotonaan joulukuussa 1958.

Yhdessä Hilda ja Elias Hill saivat 15 lasta. Tässä lista heistä:

Emelia (1891), Hilda Josephine (1892), Victor Mattias (1893), August Eli (1895), Richard (1897), Anna Theresa (1899), Herman Carl (1900), Rudolph (1902), Oscar (1904), Ida Johanna (1906), Erika Florence eli Riikka (1907), Jacob Ernest (1909), Selina Susanna (1911), Arnet Nestor (1913), Hulda Vivian (1917).

Hildan ja Eliaksen yksi 15 lapsesta oli August (s. 1895), joka kuvassa suomalaissyntyisen vaimonsa Greta Granlundin kanssa 14.2. 1920. Pariskunta käytti sukunimeä Hill.

August ja Gerda Hill (1895) saivat tyttären, Virginia Hilda Johannan.

August ja Maria Jaukan tyttärenpoika August Hill sai tyttären, Virginia Hilda Johannan. Kuvassa Virginia ja miehensä Olavi Kivinen 1943. 

Virginia puolestaan on saanut pojan, Ilmari Olavinpoika Kivisen, syntynyt Oregonin osavaltion Portlandissa, ja asuu USA:ssa. 

LÄHTEET:

Erika Sarivaara, 2012. Statuksettomat saamelaiset.

Aki Ollikainen, 2005. Routalattiat. Sieppijärven kylän vaiheita läpi vuosisatojen.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1827-1833_ik361/52.htm.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1834-1840_ik361/kuvat/52.jpg

Ylitornion henkikirja 1865 eli

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=581643

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1848-1855_ik361-362/kuvat/73.jpg

http://www.migrationinstitute.fi/emregfree/ref_finresults2.asp

http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1  http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3893&pnum=151 http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1866-1876_mko1-5/69.htm
Helena Koskenniemi, 1986. Satan suku.


Loppukirjoitus, joka perustuu Satan suku  -kirjaan, ja jonka tarkoitus on linkittää Jaukan sukua Nilsintytär Helenan kautta muihin Sieppijärven sukuihin:  

Mukkakoski RN:O 23

Kuka oli Johanna Severiina Mukkaskoski 1888 - 1932?  Hänen tyttärensä Sylvi Johanna syntyi vuonna 1904 ja kuoli jo 16-vuotiaana vuonna 1920. Hautapaikka löytyy Sieppijärven vanhalta hautausmaalta.

 
Sieppijärvellä syntyneen Kirsti Jaukan tytär, Helena muutti Pajalasta "takaisin" Sieppijärvelle, kun meni naimisiin Salomon Hannunpoika Ruokovaaran kanssa.

Heidän pojasta, torppari ja leski Fredrik Salomoninpoika Ruokovaarasta (s. 21.2.1843 Kolari) ja tämän toisesta vaimosta Maria Juhontytär Satasta (s. 3.6.1846 Kolari) tuli Mukkakosken talon isäntäpari. 
"Fredrik (Veeki) rakensi talon itäpuolelle jokea uuden maantien välittömään läheisyyteen", kirjoittaa Helena Koskenniemi. Fredrik kuoli 1916.

Fredrik Ruokovaaran lapset (eli Kaisa Maria Kunelius, Juho Ruokovaara, Kaarlo, Kaaleb ja Eeva Johanna) omistivat toisen puolen taloa, ja toisen puolen osti pariskunta Iisakki ja Serafiina Liikamaa.

Fredrik Ruokovaaran vävy, Vihtori Kunelius (s.1875 Kivijärvi) rakensi oman talon Sieppijärven Kattilanmaahan, ja Iisakki Liikamaa asui Mukkakosken talossa.

Helena Koskenniemen mukaan "Mukkakosken taloa asuttivat 1930-luvulla Iisakki Liikamaa, Vihtori Kunelius ja Juho Immonen."

Iisakki Liikamaa oli Aleksander Liikamaan ja Kreeta Johanna Heikintytär (1859 - 1914) Lompolon seitsemäs lapsi. 

     Kuvassa Kreeta Liikamaan hautakivi Sieppijärven vanhalla hautausmaalla.

Iisakki Liikamaa syntyi 1896 ja meni naimisiin 28.6.1924 Fiina Elviira Kristontytär Kylmämaan kanssa (s.1902). Serafiina (Fiina) kuoli 1945. Iisakki kuoli 1971.

Sieppijärven ensimmäinen uudisasukas asutti Satan taloa, tuli Koivukylän ja Köngäsen kautta, oli nimeltään Juntti Martinpoika Juusola

Teksti: Katariina Korhonen
Julkaistu ensimmäisen kerran (2019) kirjassa (s. 20 alkaen) 
Kata Vienontytär Korhonen: Peiliin katsomisen paikka, Ursulan tyttäret. Tornionlaakson paikallishistoriaa vaimoitten näkökulmasta.  

Henkilökuvaus Sieppijärven ensi vaimoista
Brita Ollintytär (1722 – 1812) Sieppijärvi, ja siskonsa Anne Kuttainen  

Brita Ollintytär ja siskonsa Anne olivat Sieppi-Äijän lapsenlapsia. Heidän isänsä oli Olli Juntinpoika ja äitinsä Ingrid Juntintytär.

Paulaharjun tarina Sieppi-Äijästä muistuttaa melkoisesti sitä historiallista miestä, joka tuli Koivukylästä Köngäsen kautta Sieppijärvelle ja joka ensimmäisenä uudisasutti Satan taloa. Hänen nimensä oli Juntti Martinpoika Juusola ja vaimonsa Anna Olsdotter. He saivat tiettävästi kaksi poikaa. Vanhin Olli-poika oli syntynyt Pajalassa juuri ennen Sieppijärvelle muuttoa.

Kun aika koitti, Olli Juntinpoika Sieppijärvi (1687- 1753) otti vaimokseen Ingrid Jönsdotterin. Oletan Ingridin syntyneen Pajalan - Tärännön suunnalla, eikä kovin ihmeellistä olisi, vaikka Ingrid olisi ollut lappalaisten perua äitinsä puolelta. Varmuudella Ingridin isä kuitenkin oli Jöns eli Juntti, sillä Ingrid oli Jönsdotter. Melkoisella varmuudella Ingridin isä on ollut maata viljelevä uudisasukas. Ingridin kaukaista taustaa ei luonnollisesti enää ”muisteta”. Talon emännällä ollut missään tilanteessa miehen asemaa; Ingridistä emäntänä ei välttämättä ole tehty ainutta merkintää maakirjoihin.

Olli ja Ingrid Sieppijärven aikana (1700–1750) koko seutu kasvoi, väkeä liikkui ristiin rastiin, ja Satan talon ympärille perustettiin taloja. Samaan aikaan muutkin rannat, nuo vanhojen järvikalastajien tutuiksi tekemät, alkoivat saada pysyvää uudisasutusta Pellosta ja alempaa Ylitorniolta; Pajaisen suku laajeni Pajalasta käsin, ja Jokijalan suku Kolarista. 

Samaan aikaan tapahtui maanlaajuisesti: Venäjä miehitti Suomen, joka puolella kärsittiin Isonvihan väkivaltaisesta miehityksestä piilopirtteineen (1713 – 1721). Sodat, kulkutaudit ja katovuodet häiritsivät kehitystä. Pieneksi jääkaudeksi kutsuttu ilmastohäiriö aiheutti vuosien 1695–1697 suurkadot ja väestökatastrofin. Perheet menettivät lapsia, ihmisiä vietiin pakkotyöhön Venäjälle eikä voi kuin ihmetellä, että tuostakin ajasta on selvitty.

Niinpä Olli (1687–1753) ja Ingrid (k. 1742) Sieppijärvi yhdessä, aivan kuten Juntti ja Anna Sieppijärvi aikaisemmin, jatkoivat kylän ja Satan talon elämää; ehtipä Olli isännöidä tulevaa Pääkkölän taloakin (entistä Jatkoa) muutaman vuoden ajan ennen kuolemaansa. Tärkeimpänä hyvinvoinnin mittarina pidän ehdottomasti Ollin ja Ingridin tyttäriä; pariskunta onnistui saamaan peräti kaksi tervettä tytärtä! Tytöille annettiin nimet Anne Olofsdotter Sieppijärvi ja Brita Olofsdotter Sieppijärvi.

Tytöistä kasvoi pitkäikäisiä ja ilmeisen haluttuja vaimoja. Ollin ja Ingridin nuorempi Anne-tytär napattiin Lappiin vaimoksi Kuttaiselle, mutta vanhemmalle Brita-tyttärelle ”riitti saumaa” kotoa käsin. Häntä ei viety miehelään kauas pois. Hän otti aviomiehet ”kotoa Sieppijärveltä kotiinsa Sieppijärvelle” ja siinä sivussa kasvatti maallista omaisuuttaan saamalla miestensä nimissä taloja emännöitäviksi ja järjestelemällä jälkipolviensa asettumista lähelle kotia. Britan salaisuus oli pitkäikäisyys, jonka on täytynyt merkitä myös henkistä vireyttä ja geeneihin perustuvaa temperamenttia.

Kaiken kaikkiaan Brita Ollintyttären elinvuosista (1722 – 1812) tuli Naamijoki-varren asuttamisen näkökulmasta uudisasutuksen pioneeriaikaa. Kolarinsaaressa ja Saarenputaalla oli jo ennen ”Brita Ollintyttären aikaa” perustettu Moonan, Pudaksen, Simun, Raution, Tiensuun (ent. Immon) ja Lanton talot. Sieppijärvellä oli vanha Iivarin talo pantu alulle, Filpan talo myös. Myöhemmin 1750-luvulla vanhaan Jatkon taloon muutti Heikki Ollinpoika Pääkkölä; mies joka oli muuttanut rahaksi ison Pääkkölä-nimisen talonsa Turtolassa - myymällä sen Svansteinin ruukille. Pellolaissyntyinen, Pasmajärvelle siirtynyt Olli Heikinpoika (1736 – 1827) puolestaan perusti Pasman kantatalon vuonna 1765. Hän avioitui vuonna 1764 leskivaimo Brita Laurintyttären (1728 – 1804) kanssa.

Uudisasutuksen kehitys perustui solmituille avioliitoille, ja esimerkiksi Isonvihan jälkeen kiristetyillä palkollissäännöille ja palveluspakolle: ”Jokaisen työkykyisen, joka ei omistanut maata tai itsenäistä elinkeinoa, oli mentävä palvelukseen. Muuten hänet julistettiin irtolaiseksi.” Niin jatkui Brita Ollintytär Sieppijärven tarina. Hänen ”huhtikuiseksi onneksi” koitui vuonna 1744 solmittu avioliitto ”Iivarin isännän” kanssa. Avioliiton voi tässä tapauksessa kuvata myös toisin, näin. Olli-isä naitti tyttärensä itsensä ikäiselle talolliselle, joka oli noin vuotta aikaisemmin ilmestynyt Iivarin talon isännäksi.

Tämä isäntä ja Britan ensimmäinen aviomies oli Pajalan pirkkamiehen, Lassi Lassinpoika Pajaisen (1545–1617), pojanpojanpojan poika eli vuonna 1690 syntynyt Lars Hindersson Pajanen/ Lauri/ Iivari. Hän ei kuulunut Ylitornion Marjosaaresta (Torakankorvasta) Sieppijärvelle muuttaneen (1670) Antti Iivarinpoika Iivarin sukulinjaan. Tästä syystä en löydä Pajasta Erik Wahlbergin sukuluettelosta. Siksi kysyn, mitä varten Sieppijärven Brita suostui avioliittoon vanhaisännän kanssa? Britan ja Lassin avioliiton solmimisvuosi (1744) saa minulta selityksen siitä tosiasiasta, että samaan aikaan, itse asiassa tasan vuotta aiemmin (12.huhtikuuta 1743) Iivarin Sieppijärven suvusta oli kuollut ent. ruotusotilas, ent. talon isäntä, Iivari Antinpoika Iivari Sieppijärvi (1675–1743).

Olli-Äijä Sieppijärven tiedetään puolestaan kuolleen kotonaan vuonna 1753, kymmenen vuotta Iivarin isännän jälkeen. Uskon hänen nukahtaneen rauhassa viimeiseen uneensa, sillä hän ehti nähdä jopa kaksi lastenlasta Britan ja Pajasen liitosta. Ollin vävy, Pajanen/Iivari, kuoli Äijän vielä eläessä, vuoden 1750 tienoilla. Mielihyvää on kuitenkin täytynyt tuottaa tyttären uusi avioliitto Mikko Mikonpoika Satan kanssa heti Pajasen jälkeen vuonna 1752; tyttären naittaminen lienee ollut isän suuri huolenaihe.

Vanhaäijä ehti siis todistaa Satan ja Brita Ollintytär/Sieppijärvi/Pajasen avioliiton solmimisen. Jopa Mikon ikä oli nyt Britalle vain eduksi, sillä tämä oli kolme vuotta uutta miestään vanhempi. Edellisessä liitossa Brita-tyttären isä puolestaan oli ollut kolme vuotta vävyään vanhempi. Nyt olivat asiat Satan talossa hyvällä mallilla. Oli armon vuosi 1753, ja Ollin aika jättää Sieppi-Äijän maalliset Sattojen maat.

Brita Ollintytär Sieppijärven lapset Pajasen kanssa

Britan ja Lassi Pajasen kaksi lasta olivat Kaisa Lassintytär Sieppijärvi ja Heikki Lassinpoika Vaattojärvi Pääkkölä (1750 – 1791). Heikki Lassinpoika Vaattojärvi/Pääkkölä lienee saanut etunimensä isoisän, eli Henrik Hinderssonin (1660–1740) mukaan. Heikki syntyi 1750 ja kuoli 41-vuotiaana 1791 Sieppijärvellä. Heikki Lassinpojan ansioksi on laskettava se Vaattojärven ensimmäinen uudistalo, jonka Heikki perusti 1769, ja josta myöhempien vaiheiden jälkeen tuli Heikin tila.

Kaisa Lassintytär (1746–1819) seurasi äitinsä jalanjälkiä, joiden askelmitat määräsi järjen käyttö. Kaisa meni ikäneitona naimisiin ”nuoren tulevaisuuden lupauksen kanssa”. Kaisa kävi vihillä Pasmajärvelle asettuneen Pellon Vuopion suvun perua olevan uudisraivaajan pojan, Aapo Ollinpoika Pasmajärven (1768–1852) kanssa.

Aapo Ollinpoika Pasmajärvi sai myötäjäisinä osuuden Satan talosta naimalla Kaisan. Aapo puolestaan osoittautui Kaisalle aarteeksi, sillä Aalisjärveltä ”löytyi” Pasmajärven perua oleva uudistalon paikka. Aapon ja Kaisan välinen avioliitto kertoo elinkamppailun voimasta uusilla suomalaisasutuksen seuduilla, tässä tapauksessa Pellon ja muun Tornionlaakson takamailla, Sieppijärvellä ja Pasmajärvellä.

Kaisa Lassintytär jäi avioliitossaan lapsettomaksi. Hän oli 22 vuotta miestään vanhempi, joten lasten sijasta he hankkivat kiinnityksiä tiloihin. Britan tarkoitusperä tyttären naittamisessa ei ole jäänyt epäselväksi, mutta kysymyksiä se herättää. Voiko olla totta, että Kaisalle ei vuosikymmenien kuluessa löytynyt tarpeeksi isoa eli varakasta miestä? Voiko olla totta, että Kaisa palveli äitinsä piikana Satan talossa kaikki ne vuosikymmenet, kunnes ”äiti löysi” Aapo Ollinpoika Pasmajärven?

Niin tai näin, Kaisa Britantytär/Lassintytär vihdoinkin pääsi vihille. Mies (1768–1852) on varmasti ollut tyttärelle ja anopille mieleinen valinta, sillä ohjat pysyivät Britan käsissä. Aapo Ollinpoika Pasmajärvi sai liiton myötä, jo 30-vuotiaana (1798) oikeuden perustaa Aalisjärven uudistilan, Sieppijärveä ja Pasmajärveä syvemmälle erämaahan. Tuolloin 52-vuotias vaimo, Kaisa Lassintytär seurasi miestään. Näin Aapo ja Kaisa aloittivat Aalisjärven asuttamisen, kunnes siirtyivät Satan taloa isännöimään – ja päästivät uusiosuvun nuoremmat sisarukset yrittämään Aalisjärvelle.

Brita Ollintytär Sieppijärven lapset Mikko Mikonpoika Satan kanssa

Isänsä Ollin jälkeen Brita-tytär jatkoi elämäänsä suuren talonemännän otteilla kotona Satalla. Hänet oli juuri vihitty (1752) Mikko Mikonpoika Satan vaimoksi. Ikään kuin Brita olisi nahoissaan tuntenut vihdoinkin saaneensa sen, mikä hänelle kuului: hän kyllä ehtisi punoa sen sata Sattaa alulle! Ja paljon ehti Brita Sieppijärvi kokea ja tehdä valmiiksi, sillä hänen aikansa loppui vasta 90-vuotiaana, vuonna 1812.

Brita Ollintyttären ja Mikko Mikonpojan yhteiset lapset luettelona puolisoineen:

Mikko Mikonpoika Rova (1754 – 1836), puoliso Helena Olofsdotter Nykäinen (1751 – 1824);

Brita Mikontytär Satta (s. 1756), puoliso Henrik Henriksson Vinturi (mahdollisesti Korpilombolosta);

Anna Mikontytär (s. 1762) ei tietoa;

Liisa Mikontytär Satta (1763 – 1845), puoliso Kulluvaaran Esaias Persson Luttu (1751 – 1815);

Juho Mikonpoika Satta (1768 – 1815), puoliso Mikonantin Kaisa Antintytär Filppa (1766 – 1852);

Elsa Mikontytär Satta (s. 1758, kuoli Norjassa), puoliso Erik Eriksson Allard (s.1755); ja

Antti Mikonpoika Satta (1770 – 1810), puoliso Eva Mickelsdotter Nuuksujärvi (1765 – 1839).

Listalla näkyvien ja tiedossa olevien lasten nimistä voi päätellä, mihin suuntaan Britan ja Mikko jälkipolvet talojansa perustivat tai mihin asettuivat.

Ihan takuulla pidän Britan pitkää ikää geeneihin perustuvana ”elämän ihmeenä”. Koska tämä ”Äitienäiti Brita” siirsi omat äitigeeninsä kaikille tyttärilleen, ja he tyttärilleen ja tyttären tyttärilleen matkalla kohti nykypäivää, on mahdollista osoittaa, mihin haploryhmään Brita äitilinjaltaan kuului. Britan isän nimi on helppo muistaa, se oli jatkuvassa käytössä Brita Ollintyttären mukana. Geneettistä äitiperimää selvitettäessä isällä ei kuitenkaan ole merkitystä. Otan siis ”kopin Britan äidistä”, ja muistan hänen nimensä olleen Ingrid Jönsdotter, Ingrid Juntintytär. Koska Britan tytärlinja ulottunee aivan nykypäivään asti, ei äiti-Ingridin nimeä välttämättä enää tarvitse muistaa. Kunhan selvitän Britan jälkipolvien tyttäret ja Britan Anne-siskon tyttäret, selvinnee muutakin kuin mahdollinen pitkäikäisyys Britan jälkipolviin kuuluvien tytär-äiti – ketjussa.

Brita Ollintyttären sisar, Anne Ollintytär

Vuonna 1720 syntynyt Anne Olofsdotter Sieppijärvi avioitui Enontekiölle asti itseään 20 vuotta vanhemman, Petter Persson Kuttaisen (1700–1765) kanssa. Annelle ja Petterille syntyi ”seitsemän pientä Kuttaista” vuosien 1744 - 1762 aikana. Annen ja Petterin pojista yksi, Isak Petterinpoika (Kuttainen) Jatko, syntyi 4.3.1745 Tornion Lapinkylässä, Suonttavaarassa. Tämä tieto sijoittaa Sieppijärven Annen perheineen vanhaan lapinkylään. Näin lähti ensimmäinen Sieppijärven talollisentytär jatkamaan perhe-elämäänsä ylös Lappiin, Tornion Lappiin, Enontekiölle. Tiedossa ei ole, mihin Annen elämä päättyi, mutta toivon hänen selvinneen vuoden 1762 synnytyksestä hyvin, sillä lasten isä kuoli kolmen vuoden kuluttua. Tiedossani ei ole, palasiko yksikään Anne ja Petteri Kuttaisen jälkipolvista äitinsä kotimaisemiin, Sattojen maille Sieppijärvelle, tai muihin Kolarin järvikyliin. Tiedän kuitenkin, että esimerkiksi Kolarin Ruokojärvelle on avioliittojen myötä asettunut pari-kolme Jatko-suvun veljestä; heidän on ”arveltu” saapuneen tänne Tärännöstä.

1.2. Eva Mickelsdotter Nuuksujärvi (1765 – 1839), Brita Ollintyttären miniä

Eeva Nuuksujärvi ansaitsee tulla muistetuksi Aalisjärven uskomattomana leskivaimona. Lyhyen avioliiton myötä hänestä tuli 45-vuotiaana itsenäinen leski, joka vain päätti jäädä kotipaikalleen. Hän pärjäsi tilalla, jossa muut uudisasukkaat eivät olleet onnistuneet. Eeva ei periksi antanut. Kaiken kaikkiaan Aalisjärven erämaatilan uudisasutus ei onnistunut, mutta leski-Eeva totisesti teki oman osansa. Hän on ainoa paikallishistorian tuntema vaimoihminen, joka eleli ja hoiti tilaansa yksin lähes kolmekymmentä vuotta. Luulen, että Aalisjärvestä elävä tarusto tuntee Eevan; ettei vain hänestä olisi tehty se pelottavin Akka!

Eeva Mikontytär Nuuksujärvi oli syntynyt 18. maaliskuuta 1765 Övertorneån Nuuksujärvellä, ja hän oli hyvin vanhaa äitinsä sukua. Hän oli sukua, jota edelleenkin tavataan etupäässä vain suomalaisten keskuudessa (U5b1b2). Kenties hänessä oli äidiltä saatua lappalaisperimää, mikä selittäisi Eevan selviytymistä ikiaikaisella Aalisjärven saamelaisseuduilla, missä hän varmasti kohtasi myös kulkijoita. Eeva oli siis sukua, jota en sallisi edes nykyisten siirtolaisjälkeläisten kutsuvan skandinaavisuvuksi.

Eevan äiti oli Malin Lassintytär Maaherra (1724 – 1814). Hän oli ollut Ylitornion Marjosaaresta syntyisin, sieltä Nuuksujärvelle miehelään muuttanut. Eeva oli ollut suuren lapsuusperheensä ainoa tytär.

Eeva Nuuksujärvi avioitui Antti Mikonpoika Satan (1770 – 1810) kanssa, ja yhdessä he asettuivat asumaan Aalisjärven uudistilaa, jonka Antin siskopuoli miehineen oli perustanut vuonna 1798. Antti Mikonpoika Satta oli Kaisa Lassintytär Pajasen (s. 1746) velipuoli, ja molempien äiti oli Brita Ollintytär Sieppijärvi. Kaisa Lassintytär (1746 - 1819) ja miehensä Aapo Ollinpoika Pasmajärvi (s.1768) olivat saaneet luvan perustaa Aalisjärvelle uudistilan 1798. He kuitenkin palasivat pian takaisin Kaisan kotiin, Sieppijärven Satalle ja luovuttivat Aalisjärven talon Antti Mikonpoika Satalle, jonka emännäksi Eeva oli ruvennut. Isäntä Antti Mikonpoika Satta kuitenkin kuoli (1810) lähes 30 vuotta ennen emäntäänsä. Leski-Eeva jatkoi talonpitoa yksin siihen asti, kunnes emännän vävy tuli paikalle, mahdollisesti 1824; sinä vuonna kun talon tytär Eeva Antintytär Satta kävi vihillä Moak Esaiasson Lutun kanssa. Vävy siis tuli – mutta viedäkseen perheensä jonkin ajan kuluttua Norjaan.

Eeva Nuuksujärvi ehti saada Antti Satan kanssa ainakin kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Lasten nimet ovat Isak Antinpoika Satta (s. 1800), Eeva Antintytär Satta (1801 – 1879), Mikko Antinpoika Satta (s. 1803) ja Magdalena Antintytär Satta (s.1809).

1.3. Valpuri Pekantytär Kuru (1802 – 1869), Aalisjärveltä Altaan

Valpuri Pekantytär Kuru syntyi Sieppijärvellä 6. joulukuuta ja kuoli Altassa 67-vuotiaana, 16.12.1869. Eeva Nuuksujärven ja Antti Satan pojista renki Mikko Antinpoika Satta (s. 1803) oli se, joka ”tunnetaan sukututkimuspiireissä” Pasmajärvi-nimestään eli siitä, että hänestä tuli piika Valpuri Pekantytär Kurun puoliso. Valpuri ja Mikko Pasmajärvi vihittiin 11.3.1832. Valpurin isä, Pekka Antinpoika Kuru, oli kuollut jo 1816, samoin kuin Mikko Antinpojan isä, vuonna 1810. Valpuri Pekantytär Kurun vanhemmat olivat Pekka Antinpoika Kuru (1761 – 1816), ja Valpuri Ollintytär Pasmajärvi (1767 – 1840). Tyttären isoisä oli Olli Heikinpoika Pasmajärvi, ent. Vuopio (1736 – 1827) ja isoäiti Brita Laurintytär Moona Nykäinen (1728 – 1804). Valpurin äidinpuoleinen sukupuu on täynnä vanhoja sukuja Puraisesta Wänkköön, Pudaksesta Ruokojärveen ja Sattaan.

Pariskunta aloitti yhteiselämän Mikon kotitilalla, jota emännöi Mikon äiti, leskiemäntä Eeva Nuuksujärvi. Valpurin ja Mikon ensimmäiset lapset syntyivät Aalisjärvellä, ensin Anna Maria Pasmajärvi (s. 1835), sitten Greta Stina Pasmajärvi (1836 – 1837) ja kolmanneksi Sofia Katariina Pasmajärvi Lantto (1837 – 1910).

Pian Sofian syntymän jälkeen vanhemmille tuli tenkkapoo. – Ei tästä elämästä tule Aalisjärvelä mithään. Nyt on vielä mahollisuus lähteä. Sofia on liian pieni, kysymä Sieppijärven Pekka-veljeltä, jos hän huolis ottaa Sofian. Ja niin säästyi Sofia hurjan pitkältä matkalta, sillä Valpurin velipoika, Pekka Pekanpoika Kuru (1791 – 1856), joka oli perustanut Sieppijärvelle kaksi tilaa, Kurun ja Rovanperän – hän otti Sofian omakseen. Myöhemmin Sofia meni naimisiin (1864) Juoksengissa Pekka Lanton kanssa. He saivat kaksi tytärtä. Toisesta kasvoi Hilda Lantto Myllymäki (s. 1866) ja toisesta Kustaava Lantto Anundi (1869).

Ruijan suurin asutuskeskus, Kåfjord ja kaivos veti väkeä

Mutta niin vain lähtivät Valpuri ja Mikko Pasmajärvi vaeltamaan kohti Finnmarkin Kåfjordia – eivätkä he todellakaan olleet ainoita lähtijöitä. Koko Tornionlaakso oli saanut tietää Kaivuonon kaivoksesta, jonne pääsisi töihin. Ja sinnehän mentiin joukolla. Perillä Pasmajärville syntyi (1839) Johan Mikkelsen Basmajaerie. Kun Johan sitten kasvoi naimaikäiseksi, uskokaa tai älkää, hän otti vaimokseen Kåfjordissa syntyneen (1838) tornionlaaksolaistyttären, joka nimi oli Eva Gretha Isaksdatter Rovanpään! Nuorikon isä oli Väylän länsirannalla, Övertorneålla syntynyt (1810) Isak Johansson Rovanpää, ja äiti oli Maria Isaksdotter Pudas, syntyisin (1809) Alkkulasta.

Juho Mikonpoika ja vaimonsa Eva Gretha Isaksdatter asuivat todennäköisesti ensimmäiset vuotensa Vesisaaressa, missä saivat kaksi lasta. Niine hyvineen heidät valtasi halu lähteä Amerikkaan, ja näin sai siirtolaiselämä alkunsa, 12. toukokuuta 1871 lähteneessä Ennis-nimisessä valtamerilaivassa. Matkan päämäärä oli Michigan State (MI) ja siellä Hancock. Todennäköistä on, että Eva Grethan vanhemmista ainakin äiti tuli Amerikkaan myös, sillä hänet on merkitty kuolleeksi Michiganissa.

Kurut olivat mikonantteja, mutta mistä tuli Kuru?

Mukavasti mielenkiintoinen ja haastava on Valpuri Pekantytär Kurun isän suku. Ketä olivatkaan Sieppijärven Kurut? Paulaharjulle kerrottiin 1920-luvun tarinoita kurulaisista. Sukututkijat tietävät, että Valpurin isä-Pekka oli Antin poika Kuru, alkuperältään Mikon Antin poika eli Mikonantti. Kuulostaako tutulta? Minulle nousee Mikonantista mieleen Sieppijärven Filppa. Sen kuitenkin tiedän varmasti, että Väylän länsirannalla, Koivukylässä on ollut hyvin vanha tila, eli Koivukylä nr10, Mikonantti ja että sukunimi Pietainen on alkuperältään Hietaniemen Koivukylästä; Väylän länsirannalta siis.

Miten Mikonantin kautta voi päästä Kuruksi? En tähän hätään osaa selvittää, kuka toi tai mistä tuli Kuru. En usko, että koijjukyläläisperua oleva mikonanttilainen Mikko, Antti, Paavo, tai Jatko ”vain keksi” alkaa kutsumaan sakkiaan kurulaisiksi. Siihen uskon, että sana on mikonantteja ja pietaisia vanhempi. Niinpä jään miettimään, voisiko sana kuru olla suomalaisperäinen murresana, peräpohjalaissana, vai onko taustalla saamenkielen luontosana kuru, yleisnimitys tunturien väliselle rotkolle.

1.4. Eeva Antintytär Satta (1801 – 1879) ja Norjan sukuhaara

Eeva Antintytär Satta oli Nuuksujärven äitilinjaan kuuluva Eevan ja Antti Satan tytär. Eevan kahdesti vihitty (ja ennen vihkimisiä erotettu) puoliso Aalisjärvellä oli Moak Esaiasson Luttu (1803 – 1843). Moak Esaiasson Luttu ja Eeva Antintytär Satta olivat sisarusten lapsia (Antti Mikontyttären ja Liisa Mikontyttären). Läheisen sukulaisuussuhteen perusteella heidät oli tuomittu avioeroon jo ennen kirkonkirjoihin merkittyjä vihkimispäiviä, eli 15.3.1824. Ylitornion seurakunnan dokumenttien perusteella heidät oli vihitty 6. toukokuuta 1824, ja Turtolan seurakunnan mukaan 27. heinäkuuta 1824!

Moak ja Eeva Antintytär aloittivat avioelämän vihittynä parina hoitamalla leskeksi jääneen (1810) Aalisjärven emännän, Eva Mikontytär Nuuksujärven tilaa Aalisjärvellä, kunnes ”pakenivat” Norjaan 1833.

1960-luvun Kaulinranta-Kolari rautatien rakentajat

  

Sodanjälkeistä tuhottua Kolaria (1945) rakensivat 1960-luvun radanrakentajat 

 

Kuva: Mauno Hautala, 1960-luvun pankinjohtaja Sieppijärvellä ja Kolarissa.

Vanhinta kuvatietoa Kolariin johtavan rautatien rakennustöistä on löytynyt. Museoviraston kautta löytyy myös muutama kuva. Tiedossa on, että juurikin tämä raidetyömaa veti uusia asukkaita Kolariin, ja monet näistä myös jäivät tänne.

Kuvissa näkyy Kolarin pitäjän johtoa (Eemeli Lakkala), radanrakentajia ja heidän työnjohtajia kuin myös VR:n vastaavia ratatyömiehiä (virkalakeissaan).

Ulla James ja Jouko Kurppa kirjoittavat 2024 (Facebook):

Kun rata aukesi 60-luvulla, tuli Kolariin "lättähattu" eli kiskobussi.

Olin katsomassa poikasena, kun rata avattiin Pelloon. Suuri pettymys, kun juhlajuna oli kiskobussi.

Muistelua 60-luvun rakentamisajasta 

Unto Vuontisjärvi kirjoitti:

3/2024 (Facebook):

Olin lyhyen ajan penkkamiehenä ja ojankaivussa ko. ratatyömaalla Koivumaan aseman kohdalla.

Rakennusmestari Keltto oli työmaan pomona. 

Rahat rakentamiseen oli saatu ns. työllisyysrahoista, jonka takia penkalla ja ojankaivussa ei saanut käyttää koneita. Näin työ piti tehdä  lapiotyönä käsin. Ratapenkka oli onneksi korkea, jolloin autosta kipattu sora valui pääosin automaattisesti penkanjatkeeksi. Osa kuskeista oli kuitenkin arkoja peruuttamaan tarpeeksi lähelle penkan reunaa ja se tiesi aina lapiomiehelle hikistä työtä, kun penkan päälle jäänyt sora piti pudottaa alas. Myös ojat kaivettiin käsityönä. Suokohdissa panostaja räjäytti ensin enimmät maat ja lapiomies jatkoi siitä. 

Ratapenkka jossa ei vielä ollut kiskoja, toimi myös oikotienä Koivumaan ja Teuravuoman välillä. Ajelin usein (vuonna 1965) sitä pitkin, kun kävin Teuravuoman asunnoltani kotona Koivumaassa.

Mauno Hautalan 1960-luvulla ottamat kuvat kertovat siitä päivästä, kun Tornionjokivarren radanrakentajat saavuttivat Kolarin pitäjän rajan (1966). 

Kuvissa näkyy Kolarin pitäjän johtoa (Eemeli Lakkala), radanrakentajia ja heidän työnjohtajia kuin myös VR:n vastaavia ratatyömiehiä (virkalakeissaan).

 

Kuva: Mauno Hautala
Kuvassa takana Heino Jussi (takimmaisena kuvassa vas.) ja Pauli Rundgren.

Kuvassa Eemeli Lakkala.

Rautatieliikenne Kolariin alkoi 1.12.1966.  

Kuva alla: Lehtonen O. kuvaaja 1970. Suomen Rautatiemuseo.

Kolarin ensimmäinen asemarakennus, rakennettu 1966 ja kuvattu 1970.

Majoitusrakennuksia Sieppijärvellä (Naamijoki-varressa) eli  
Kaulinranta - Kolari -radanrakennusalueella 1960. Lehtonen, O. kuvaaja 1960. Suomen Rautatiemuseo. 

Rautatien historia kertoo, että Kolarin rata on avattu liikenteelle useassa osassa näin:

Tornio - Kukkola,1922 

Kukkola - Karunki,1923 

Karunki - Korpikylä,1926 

Korpikylä - Aavasaksa,1927 

Aavasaksa - Kaulinranta, 1928 

👈👉👈👉

Kaulinranta - Pello, 1964

Pello - Sieppijärvi, 1965

Sieppijärvi - Kolari, 1966

Kolari - Niesa, Äkäsjoki, 1967

Niesa - Rautuvaara, 1973

Autopikajuna aloitti matkailua palvelemaan 1985

Seuraavat kuvat muistavat sen pakkaspäivän helmikuussa 1985, kun ensimmäinen "autopikajuna Helsingistä" tuli Kolariin ensimmäistä kertaa. Valokuvaajat ja Yleisradion iso kuvausauto olivat vastassa. 

Tuohon aikaan (1980-luvun puolivälissä) kansanedustajana (1970 - 1987) toiminut Niilo Koskenniemi nähtiin Kolariin saapuvien matkustajien joukossa.

Niilo Koskenniemi, Anna-Liisa Keskitalo, 1985.

Ensimmäinen "autopikajuna Helsingistä" tuli Kolariin 1985.

Ensimmäinen "autopikajuna Helsingistä" tuli Kolariin 1985

                                     

 

Vas. etualalla  kuvaaja Heikki Pudas, 1985.

Ensimmäinen "autopikajuna Helsingistä" tuli Kolariin 1985

Tapio Niittyranta (Kolarin elinkeinoasiamies 1985) kirjoittaa koko Nuuskakairan juhlineen ensimmäistä junan saapumista:

1.4.2024 (Facebook):

Säännöllinen junaliikenne alkoi Kolariin helmikuussa 1985. Auto-junan saapuessa oli kova pakkanen, -35. Monien matkustajien auto jäätyi junamatkan aikana, niitä sitten sulateltiin pitkin päivää. Junan saapuminen oli juhlan aikaa koko Nuuskakairalle. Vastassa oli arvovieraita Helsingistä saakka, ja pitkin jokivartta. 

Jouko Kurppa (MTV:n uutispäällikkö 1985) vastaa Tapio Niittyrannalle: 

1.4.2024  (Facebook)

Olin silloin MTV:n uutisten uutispäällikkönä ja muistan pohtineeni, onko tuo tapaus sähkeen vai kokonaisen jutun paikka. Toimittajamme ja kuvaajamme olivat joka tapauksessa juhlajunassa todistamassa tapahtumaa. Näin muistelen.

Sanja Granat (5 v.) saneli tarinan (kotona äidille muistoksi):

16.2.1985.

Kävimme tänään Kolarissa katsomassa historian ensimmäistä henkilöjunaa, joka tuli Kolariin. Ihmisiä oli paljon. Oli mahtava pakkanen, mutta loistavan aurinkoinen sää. Meitä oli Virpi, mummo, Sanja, Arttu, Ossi ja äiti. 

p.s. Kuvieni mukaan paikalla oli YLE:n kuvausauto. 

Liisa Virtasen kuva (yllä) autojunasta eli "henkilöjunasta" joka kulkee Sieppijärven kautta Kolariin (vuodesta 1985 alkaen) 

Sieppijärven pohjoispuolelta rata jatkuu pitkinä suorina osuuksina Kolariin, joka on edelleen Helsingistä lähtevien yöjunien pääteasema. 

Pikajunat (yöjunat) Helsingistä pääteasemalle Kolariin kulkevat edelleen samaa ratalinjaa, mikä saatiin rakennettua jo 1966. Tänä päivänä (10.6.2026) kuvasin näkymän Sieppijärven seisakkeen kohdalta suoraa linjaa kohti pohjoista Kolarin rautatieasemaa. Vartioimaton tasoristeys sallii autolla radan ylittämisen Kuurusenvaarassa sijaitsevalle laavukirkolle. 

Mahdolliset ratakunnostustyöt lienevät suunnitelmissa juurikin tällä seisakkialueella; maanajoa hoiti tänään ainakin yksi suuri kuljetusrekka.

10.6.2026. Sieppijärven seisakkeen olemassaolo, ja itse ratalinjan säännölliset kunnostustyöt (taustalla sepeliä tuova rekka) osoittavat, että rautatie täyttää edelleen sille suunnitellut tehtävät.    

    

Sieppijärven seisake, rata vie Helsingistä kohti Kolaria, ja tuo takaisin.

Kolarin pikajuna kiinnostaa junaharrastajia, kirjoittaa Jouko Kurppa:

1.4.2024 (Facebook):

Kolarin pikajuna ohittaa Järvenpään aseman tänään klo 9.45. Lähtenyt jo eilen illalla 8 maissa Kolarista, kulkenut entisen kotikyläni läheltä heti Kolarista lähdön jälkeen.

Monia junaharrastajia kiinnostaa nimenomaan Kolarin juna, koska siinä on näitä nostalgiaa herättäviä sinisiä museovaunuja. Vanhojen vaunujen vuoksi Kolarin junien matkavauhti ei päätä huimaa.

No, nehän tulevat kiireen rajan tuolta puolen.

Valtion Rautatiet. "Juhlakansaa" (tanssikyytikö?) kuorma-auton lava täynnä.

******************************************

                                                                                          *************************************   

Kiskobussia Suonenjoelle odotettiin Torniossa kesällä 1966.   

1966, Kemi. Tämä onnettomuuteen joutunut lättähattu oli lähtenyt liikkeelle pohjoisesta Torniosta kesällä 1966, mutta piti palauttaa Kemin rautatieasemalle. Tähän kolhiintuneeseen lättähattuun liittyy muisto (1966). 

   
Muistoon liittyvä tarina on tässä.
Katan isä-Korhonen oli perustanut perheensä Sieppijärvelle 1956. Isän velimies ja äitinsä asuivat omalla kotiseudulla Savossa, Suonenjoen Halla-ahossa ja Riihimäellä. Sinne isä halusi viedä lomilla perheensä. 

Niinpä kasvava Sulon perhe pääsi 50-luvun loppupuolelta lähtien kerran kesässä lättähattumatkalle Suonenjoelle. Matka aloitettiin Tornioon menevällä linjurilla. Torniosta jatkettiin lättähatulla Suonenjoen asemalle Kontiomäen ja Pieksämäen kautta.    
Kuvan lättähattu (4214) oli se kyyti, jolla perheemme piti matkustaa. Jostakin syystä myöhästyimme juuri tästä kyydistä. Hyvä niin, sillä seuraava kiskobussivuoro onnistui, ja pääsimme perille.

Tämä muistokuva Suonenjoen kirkon edustalla olisi jäänyt ottamatta, jos perheeni olisi aloittanut sukulointimatkansa (kesällä 1966) sillä Torniosta lähteneellä lättähatulla, johon meidän oli tarkoitus ehtiä, mutta joka kolaroi. Emme siihen jostakin syystä ehtineet,  säästyimme onnettomuudelta.

Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat , PoRHa, järjestää kesäajelua Oulusta käsin

Paikallislehti Rantapohja julkaisi 25.7.2024 jutun otsikolla 

LÄTTÄHATUN KYYDISSÄ KIIRE UNOHTUI.

Tämä juttu inspiroi, sillä jo vuosia sitten tehtiin lastenlasten kanssa lättähattumatka Haukiputaalta Ouluun - kiitos Pohjois-Suomen Rautatieharrastajien aktiivisen toiminnan.

Lipuntarkastaja Kälkäinen kertoi Pohjois-Suomen Rautatieharrastajien kokoontuvan aktiivisesti ja heillä on Nokelan veturitalleilla käytössään kahdeksan tallipaikkaa. Jäseniä on reilut 230 ja Kälkäinen toivottaakin kaikki uudet jäsenet tervetulleiksi. Pari viikkoa sitten (2024) kävimme Raahessa, ja syyskuun lopulla järjestämme yön yli matkan Oulusta Joensuuhun - eli aktiivisesti toimitaan ja mukaan pääsee kyllä, Kälkäinen kertoi.