Oman kotitalon (Pääskylä) arvokas tarina tulkoon nyt osaksi syntymäpaikkakuntani (Kolarin) kulttuurihistoriaa

HELSINGIN SANOMAT, tiistaina 28.3.2023. 

MIELIPIDE: Janne Vilkuna (puheenjohtaja) ja Anna-Maija Halme (viestintäpäällikkö). 

Suomen Kotiseutuliitto muistuttaa Helsingin Sanomien (28.3.2023) mielipidetekstissä , että kulttuuri on ihmisen olemassaolon merkitys ja mieli. Ei kulttuuri ole ensisijaisesti kulttuurituotannon alaa (musiikkia, kuvataidetta, kirjaa) vaan  se on ihmismielelle ja  ihmisten yhteisölliselle elämälle korvaamatonta henkistä ja taloudellista pääomaa.   

Ote:

KULTTUURI ON PÄÄOMAA, JOTA KANNATTAA VAALIA. 

Kaikki muu kuin elintoimintomme on opittua ja kulttuurisidonnaista: miten asumme, miten puhumme, miten syömme.

Kulttuuri ei ole ensisijaisesti kulttuurituotannon ala, vaan olemassaolomme merkitys ja mieli. Silti se on samalla pääomaa ja tuottoisa investoinnin kohde. Kulttuurin arkipäiväisyys saa meidät toisinaan unohtamaan sen arvon - niin henkisen kuin taloudellisen.

Ihmistä kiinnostaa ihminen. Kun vieras kysyy: "Mitä täällä on erikoista?" Vastaus on liian usein: "Ei täällä mitään erikoista ole." Kun paikkakunnan historiaan syventyy, huomaa pian, että täällä on tapahtunut vaikka mitä.

Paikalliset tarinat kiinnostavat (matkailijaa). Miksi kirkko rakennettiin juuri tähän, mikä on tuon talon tarina, miksi järven nimi on tuo, miksi leipä on täällä tällaista? Jos ei tunne paikallista perinnettä, on huono kertomaan siitä vieraillekaan, ja jos siitä ei täällä huolehdita , ei siitä huolehdita muuallakaan.

Kulttuurinen pääomamme on vaarassa tuhoutua, jos sen vaalimiseen syntyy katkos. Tärkeä rakennus saatetaan jättää hunningolle tai purkaa, koska sitä ei tunnisteta arvokkaaksi. Paikallisarkistot, joista jälkipolvien on mahdollista ammentaa aineksia paikallisidentiteetin rakennuspuiksi, saattavat homehtua, menneiden sukupolvien käsityötaidot unohtua, suullinen perimätieto ja tarinat jäädä vaille kuulijaa jne.

https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/kolari/17212529

"On Sieppijärvelläkin tapahtunut vaikka ja mitä. "    

Alla oleva linkki vie:

Tutkittua tietoa Pohjolan Osuuspankin toiminnasta Sieppijärvellä, Pääskylässä, 1951 – 1983:

http://vasittuluuta.blogspot.com/2014/01/osuuskassa-aloitti-kolarissa-jo-1926.html

Pääskylän elämä jatkukoon!

Lapin sodassa tuhotun Kolarin jälleenrakentamisen aika käynnistyi ”riemumielin” Sieppijärvellä heti evakkoajan päätyttyä 1945.  Metsätyönjohtaja Veikko Paavola hankki rakennuspiirustukset ja -luvat (1949) ja Osuuskassa solmi sopimukset ja hankki muut asiakirjat asuin- ja liikerakennuksen eli Pääskylän rakentamiseksi ja ostamiseksi.

Osuuskassa osti ja muutti pysyvästi taloon kesäkuussa 1951; väliaikaisina vuokralaisina toimivat tuohon aikaan rouva Paavolan kemikaliokauppa, Veitsiluodon konttori ja Ethel Salinin parturi. Nopeasti talo täyttyi vuokralla asuvista perheistä ja pankin työntekijöistä. Kaikkina Osuuspankin vuosikymmeninä tämä talo toimi seudun ihmisten kohtauspaikkana esimerkiksi ”maitotilipäivinä”.

Vuonna 1952 aloitti Osuuskassan ensimmäisenä kassavirkailijana Vieno Vaattovaara (Katariinan äiti). Vienon palvelusvuosista muodostunut Pääskylän ikäinen ympyrä sulkeutui 1983; silloin Pohjolan Osuuspankki laittoi tilansa myyntiin. Kisan voitti Pääskylässä syntynyt Katariina-ope, joka toikin nuoren perheensä Kärkölästä takaisin kotikylään. Pääskylä osoittautui kunnoltaan ja hengeltään terveeksi, erinomaisen hyvin hoidetuksi taloksi!

 

Paikallista, 1980-luvun elinvoimaa on kiittäminen Pääskylän elämän toisesta vaiheesta ”Katariinan perheen kotina, miehensä yrityskonttorina ja opettaja-tutkija-kirjoittajan ajatushautomona”.  Koko tilava kolmikerroksinen talo otettiin omaan asuinkäyttöön, vesikiertoinen keskuslämmitys (öljy) toimi kellarikerroksen arkistoa eli varastohuoneita myöten. Osuuspankki oli 1970-luvulla asentanut öljy – keskuslämmityksen, ja siihen liittyvät muutostyöt tehtiin vasta 2018.
 
Myyntiin nyt laitettu Pääskylä on Katariinan koko 40-vuotisen perhehistorian epätäydellinen kuva, jonka ulkonäkö, eletyn arkielämän jälkeensä jättämät jäljet, hyvä hengitysilma, hiljalleen rakennettu pihapiiri, vilkasliikenteinen valtatie ja alkuperäiseksi ”tuunattu puusauna” kellarissa…kaikki Pääskylän piirteet ja ominaisuudet luokoot uutta tulevaisuuden uskoa sille ostajalle, joka ihmisenä etsii alkuperäisiä ja kestäviä arvoja myös asumiselle ja elämiselle. 
Pääskylä myydään tilana eli talona, jolla on ollut huikea 40-vuotinen perhe-elämä. Katariina on jo muuttanut Sieppijärveltä pois, elämä jatkuu Iissä.
Nyt Pääskylä ansaitsee uuden elämän, ja uudet ihmiset. Jatkukoon Pääskylän tarina!

___________________________________________________________________________________

Seija Alatalon äidinpuoleinen tarina alkoi Pummangista.

Katariina Korhonen, 2018. Nosto eturiviin 14.7.2023. 
katakorhonen56@gmail.com
Kaikki tekstiin ja kuviin liittyvät oikeudet ovat kirjoittajan. Mahdolliset huomautukset asiavirheistä samaan osoitteeseen - kuin myös kommentit.

Nyt esillä oleva tarina petsamolaissyntyisestä Anitta Teodorintytär Enojärven sukuhaarasta (Kolarissa) liittyy kirjallisuusblogissani aiemmin julkaisemiini Petsamo-kirjoituksiin. Alla oleva linkki vie sinne.


Syntynyt Petsamossa -aiheisen
artikkelini tapaustarinaksi olen valinnut Anitta Enojärven perheen.  Anitta oli hän, joka vaattojärviläisen Tauno Alatalon vaimona otti uudeksi asentopaikakseen Kolarin Vaattojärven.

Anitta oli yksi harvoista (jos ei ainoa) Kolariin asettuneista "Petsamon evakoista". Ja koska perheeseen syntyi jälkipolvea, koen kolarilaisena Vaattovaaran lähisukuni jäsenenä saaneeni yhteyden Enojärviin ja Petsamoon. Tauno Alatalon äiti oli Amanda Vaattovaara, minun äitini oli Vieno Vaattovaara - eli jos en sukulaiseksi kelpaa, yhteys ja ystävyys Alatalon Seijaan riittää mainiosti!

                                         




Seija Alatalo kuvattuna Kolarin Palvelutalossa.
Hänen Anitta-äitinsä oli syntynyt Petsamon Pummangissa, 2. kesäkuuta 1916.                                 












Siirtolaisuus ja maassamuutto yhdessä kuvaavat muuttoliikkeitä. 

Artikkelini tarkastelee yhden kuusamolaisperheen muuttoliikettä Kuusamosta (1860-luvulla)  Jäämeren rannalle, ja takaisin Suomeen (1940-luvulla) eri paikkakunnille. Seija Alatalon (Petsamon Pummangissa syntynyt) äiti, Anitta Enojärvi, muutti Kolosjoelta (eli Nikkelistä) Kolarin Vaattojärvelle.  Artikkelini on Seijan perheen sukuselvitys, jonka ymmärtämiseksi on tarpeellista tietää Petsamosta ja ylipäänsä suomalaisyhteisöjen muodostumisesta Venäjällä. 

Anita Enojärven isoisä, Antti Annanpoika (Riekki) Enojärvi, oli syntynyt 1848 Kuusamossa, mutta kuoli Venäjän Pummangissa 1907. Suomi oli tuohon aikaan (1809 - 1917) Suomen Suuriruhtinaskunta. Suomalaiset pysyivät suomalaisina. Heidät merkittiin virallisiin papereihin suomalaisiksi. 

Antti Annanpoika lähti liikkeelle Kuusamosta 1860-luvun nälkävuosien seurauksena. Hän lähti monien kuusamolaisten tavoin kohti Jäämeren rantaa. Koska hänen muutostaan on jäänyt merkintöjä, uskon Antin lähteneen "muuttolupa taskussa". Papereihin Antti oli kirjattu suomalaiseksi. Muuttolupa ja/tai nimi seurakunnasta muuttaneiden listassa teki Antista maassamuuttajan. 

Siirtolaisuuteen liittyvistä "epävirallisista dokumenteista (Ellis Island -listat, laivayhtiöiden dokumentit) voi löytää merkinnän suomalaisesta, joka on kirjattu venäläiseksi. Kysymys lienee ollut kieliongelmasta tai siirtolaisen omasta tarkoitushakuisuudesta. 

Siirtolaisuudesta ei tuohon aikaan (eikä myöhemminkään) yleensä tehty tarkkaa merkintää  kotipaikkakunnan kirkonkirjoihin. Sen sijaan papit pitivät pitäjästä toiseen muuttaneista henkilöistä luetteloa. Periaate oli, että muuttoluvan sai, jos ilmoitti papille aikomuksensa muuttaa. Koska Antti Enojärven muuttoaikeesta (muuttolupa) Venäjälle löytyy merkintä Kuusamon seurakunnan dokumenteista, kutsuisin Enojärveä siirtolaisen sijasta muuttajaksi (maassamuuttajaksi). 


1.Seija Alatalon äidinpuoleinen sukuselvitys

Kuvassa vasemmalla Anitta Enojärvi Alatalo, s. 2.6.1916 Petsamon Pummangissa. Vieressä on Anittan vanhin lapsi, tyttärensä Seija Alatalo, s.1940 Kolarin Vaattojärvellä.
Anitan isä oli Teodor (Riekki) Enojärvi, 1882-1959, syntynyt Pummangissa. Teodorin isä oli Kuusamossa syntynyt Antti Annanpoika (Riekki) Enojärvi, 1849-1907.










a. Seija Alatalon äidinpuoleinen perhe syntyi Pummangissa

aa. Seijan äiti ja tämän sisaret

Anna Anitta Enojärvi oli Seija Alatalon äiti, syntynyt Venäjällä, Kalastajasaarennon Pummangissa, 2.kesäkuuta 1916. Yhä vain jäljelle jääneissä muistoissa Pummangia kutsutaan "Pohjolan Pariisiksi";  heti kesäkuun alussa Pummangin seutua koristivat kauniit luonnon kukkaniityt. Anitta syntyi suurperheen toiseksi vanhimmaksi lapseksi. 

Petsamolaissyntyisen Anitan lapsuusvuodet (1916 - 1920) sotien näkökulmasta on kirjoitettu Suomen historiaan. Petsamon retket olivat heimosodissa vuosina 1918 ja 1920 suomalaisten (vapaaehtoisten) tekemiä sotaretkiä Petsamoon. Retkeläisten tarkoituksena oli liittää Petsamo virallisesti Suomeen ja vahvistaa pohjoisessa Suomen ja Venäjän raja. 
Käsittääkseni kukaan Anitta Enojärven Petsamoon aikoinaan muuttaneista sukulaisista ei palanut Suomeen tai Kuusamoon vuosien 1918 -1920 aikana; sen sijaan Pietarin seuduilta tuli runsaasti inkeriläispakolaisia Suomeen. Anitta sisaruksineen palasi Suomeen myöhemmin, Stalinin aikana. 

Olivatko he paluumuuttajia vai evakoita vai pakolaisia...Seija muistaa, että Anita-äitiä olisivat ryssäksi kutsuneet.

Anitta Enojärvellä (s. 1916) oli kymmenen Petsamossa syntynyttä sisarusta, 
alla luettelo heistä:
Nelly Marianne Enojärvi (s. 1912)
Alma Alfild Enojärvi - Krigsholm (1917-1997)
Aila Lydia Enojärvi (1920- 1943)
Toivo Andreas Enojärvi (s. 1922)
Aarne Edwin Enojärvi (s. 1924). "Pummanki Aarne Enojärven silmin" -teksti alinna.
Tapani Enojärvi (1925 - 1926)
Kalevi Enojärvi (1925 - 1926)
Hanna Helvi Enojärvi - Kuvanto (s. 1927)
Viljo Olavi Enojärvi (s. 1929)
Irja Maire Enojärvi (s. 1933)

bb. Seijan isoäiti eli äidin äiti

Anitta Enojärven äiti oli Maria Matilda Kustaantytär Veteläinen, joka oli syntynyt 1893 Petsamon Muotkassa. Maria Matilda eli Tilda oli vihitty 15.7.1911 Teodor Enojärven kanssa, ja vuodesta 1912 lähtien he saivat 11 lasta. Heillä oli talo Pummangissa.
Veteläisen sukua esiintyy Jorma Kanasen toimittamassa lähdekirjassani, Krister Riekin (1650) jälkeläiset Kuusamossa. Kananen on aiemmin toimittanut myös Veteläisistä kirjan, mutta se ei ollut nyt käytössäni. 

cc. Seijan isoisä eli äidin isä, ja tämän sisarukset

Anitta Enojärven isä oli kalastaja mutta myös talollinen Pummangista. Hän oli Teodor (Riekki) Enojärvi, syntynyt 25.3.1882 Pummangissa; siinä maailmankolkassa, joka tuohon maailman aikaan kuului Venäjälle, ja jonne Venäjä tarvitsi asukkaita. 

Teodorin henkilöhistoria on jälkipolvien osalta käsittääkseni selkeä tai aukoton, eli pappien merkinnät kestävät sukututkimuksen hyvin. 

Teodor Enojärvellä (s. 1882) oli seitsemän Pummangissa syntynyttä sisarusta, alla luettelo heistä (Kanasen mukaan, s. 152):
Viljami (Ville) eli Antti Viljam (Riekki) Enojärvi, (s. 1883), kalastaja-talollinen Pummangista.
Maria Josefina (Riekki) Enojärvi, syntyi Pummangissa 1884, siirtolaiseksi Amerikkaan (Cocota,  Minnesota), kuoli siellä.
Anna Alina (Riekki) Enojärvi, syntyi 8.5.1886, muuttanut Norjaan; tietoa ei ole, jatkoiko matkaa Amerikkaan.
Karl Arvid Riekki Enojärvi,syntyi 14.12.1887, lisätietoa alla.
Herman (Riekki) Enojärvi, syntyi 21.6.1889, lisätietoa alla. 
Greetta Liisa (Riekki) Enojärvi, syntyi 5.9.1890, muuttannut Amerikkaan 27.4.1911.
Erika Riekki Enojärvi, syntyi 3.7.1892,Venäjällä; muuttanut Amerikkaan .

Teodorin sisaruksista peräti neljän-viiden on ilmoitettu muuttaneen Amerikkaan. Mielenkiintoista on, mikä sai Teodorin ja Viljamin pysymään kotona. Ehkä he ehtivät ennen muiden "Amerikankuumetta" perustaa perheen ja rakentaa talon tai hankkia isomman kalastusaluksen, ehkä. Mielenkiintoista on myös se, miksi Amerikkaan lähteneistä ainakin Kalle ja Herman kuolivat Stalin puhdistuksissa. Olivatko Herman ja Kalle niitä "amerikansuomalaisia", jotka tulivat takaisin; mitä jos Enojärvien tytötkin tulivat - en vain vielä tiedä.

Mutta. Kuka oli Teodorin Kuusamossa (vuonna 1849) syntynyt isä? Ja kuka oli Teodorin äiti? 
Teodorin isä oli se kuusamolainen, joka muutti joko suoraan tarunhohtoiseen Pummankiin, tai Pummankiin mutkan kautta, eli Ruijan Vuoreijan kautta. Olen antanut itselleni luvan tulkita Teodorin isään liittyviä vähäisiä merkintöjä niin, että tämä kuusamolaismies kävi vihillä Norjassa ennen Pummankiin asettumistaan. 


cc. Seijan isoisän isä eli äidin isoisä ja tämän sisarukset  

Sukututkija Jorma Kanasen tiedon mukaan Teodorin isä oli Antti Annanpoika (Riekki) Enojärvi, syntynyt Kuusamossa 24.10.1849, ja kuollut Pummangissa 3.12.1907. Hänet on siis Kuusamon pappilassa merkitty Anna-äitinsä "äpäräksi", samoin kuin kolme muuta sisarusta, Sofia Fredrika (s. 1854), Konrad Maurits (s. 1864) ja Johan (s. 1865 - 1938). Enojärviä kaikki äitinsä puolelta.

Näiden sisarusten äiti oli Kanasen mukaan Anna Maria (Riekki) Enojärvi, joka oli syntynyt 21.6.1824 Kuusamossa, meni Venäjälle, kävi Kempeleessä 1860-1862 ja palasi Kuusamoon tammikuussa 1862. Hänen kuitenkin tiedetään kuolleen 11.7.1887 Kiestingissä. Lapsista Antti (Teodorin isä) syntyi Kuusamossa 1849. Kenellekään Anna Enojärven lapsista (4) ei ole merkitty isää.

Vaikeaksi Teodorin isän jälkien seuraamisen tekee se, että Kuusamon kirkonkirjoihin (alla taulukko) merkinnät tehnyt pappi on nimennyt Antin äidiksi Kaisa Kreeta (tai Kreeta Kaisa) Enojärven, Anna Maria Enojärven sijasta. Myös Antin vaimoa koskevat merkinnät vähintäänkin hämäävät.

Enojärvi, Antti, suomal.	1848	Kuusamo	Antti Kaisa-Kreetanp. Enojärvi s. 24.10.1849. Kuusamon KA. Ks. myös Ervasti, s. 119
vmo Anna Brita Karjalainen, enkan	1852	"	Anna Brita Eliaksent. Karjalainen s. 4.5.1854 Kuusamo. Kuusamon KA

Alla oleva taulukko on ote Samuli Onnelan toimittamasta Kuusamon kirkonkirjojen arkistosta 1887 - 1888.

Kun Antti Annanpoika (Riekki) Enojärvi Kuusamosta lähti Jäämeren rannikolle, hän löysi sieltä kuusamolaislähtöisen, Anna Brita Adolfintytär Törmäsen (syntynyt 4.5.1854, tai 1855 tai 1856). Tämä tieto Antin vaimosta on siis peräisin Kanasen lähdeteoksesta, ja tieto pitää paikkansa.  
Kuusamon kirkonkirjoista sen sijaan löytyy vaimon nimeksi Anna Brita Eliaksentytär Karjalainen. 

Enojärvi, Antti, suomal.	1848	Kuusamo	Antti Kaisa-Kreetanp. Enojärvi s. 24.10.1849. Kuusamon KA. Ks. myös Ervasti, s. 119
vmo Anna Brita Karjalainen, enkan	1852	"	Anna Brita Eliaksent. Karjalainen s. 4.5.1854 Kuusamo. Kuusamon KA
n. Johan Adolf Karjalainen	7.1875	Pummanki
p. Teodor	25.3.1882	"
p. Anders Wilhelm	1883	"
t. Maria Josefina	1884	"
t. Anna Alina	8.5.1886	"
p. Karl Arvid	1888	"

Jorma Kananen on kirjannut kirjaansa Antti Enojärven vaimosta seuraavaa: 
"Kuusamon kirkonkirjojen mukaan (1877 - 1884 kuva 8) vaimo on Greta Kaisa, ja lapset... ja Karl voivat olla toisen Enojärven lapsia..." 

Oma arvioni Kuusamon kirkonkirjoista (taulukko) on, että Greta Kaisa ei ole Antti Enojärven äiti, ja että saman miehen vaimo on Anna Brita Törmänen.  Se mikä Kuusamon kirkonkirjoihin on huolimattomasti merkitty, on vaimon sukunimi. Oletettavasti Anna Brita ei ollut omaa sukuansa Karjalainen, vaan ainoastaan poikansa (Johan Adolf Karjalainen) isän leski, entisessä aviossa, Anna Brita Karjalainen. 

Annan oma poika, Johan Adolf Karjalainen, oli syntynyt heinäkuussa 1882, ja sukukirjan perusteella kahdeksasta yhteisestä lapsesta vanhin olisi ollut Teodor (Riekki) Enojärvi. 

Kaiken kaikkiaan Kuusamon kirkonkirjoista ei voida päätellä kovinkaan paljon Ryssänrannalle muuttaneista Enojärvistä, sillä tiedot ovat puutteellisia ja osittain ristiriitaisia - vaativat siis syvempää tutkimista, joista yksi mahdollisuus on dna.


Teodor Enojärven perheenjäseniin liittyviä "monimutkaisia" tarinanpätkiä

1.
Karl Arvid (Riekki) Enojärvi, Teodorin Kalle-veli, oli Petsamon Pummangissa vuonna 1887 syntynyt kalastaja. Ellis Island -maahantulotietojen mukaan hän saapui New Yorkiin 16.11.1911. Antamiensa tulotietojen perusteella hän olisi lähtenyt Norjasta, Finnmarkin Vardöstä (Vuoreija). Lähtösatama oli ollut Norjan Christiania eli nykyinen Oslo. 24-vuotias siirtolaismies ilmoitti olevansa matkalla Josefine-siskonsa tykö Minneapolikseen. Kalle oli poikamies, hänen isänsä oli kuollut 1907, ja äidikseen hän oli nimennyt Anna Enojärven. 

"Karlin tapauksen tekee vielä monimutkaisemmaksi se, että Neuvostoliitossa tuomittiin vuonna 1933 Stalinin vainoissa samanniminen henkilö." (Ote. Jorma Kananen, 2011.)  

Oma näkemykseni on, että Kalle lähti paremman elämän toivossa Amerikkaan, mutta palasi takaisin. Hän ei palannut Finnmarkiin, vaan synnyinseudulle Petsamoon, koska Amerikka ei ollut vastannut odotuksiin. Voi olla, että hän ehti (vajaan kahdeksan vuoden aikana) Amerikassa tutustua amerikansuomalaisten "sosialistien" yllytyksiin tulevasta ja paremmasta ihanneyhteiskunnasta Venäjällä.
Historia tietää, että tuhannet ja tuhannet siirtolaiset seilasivat 1920-luvulta alkaen edestakaisin Amerikan ja Neuvostoliiton (Karjalan tasavallan) väliä, kunnes lopulta päättivät "Karjala-kuumeen" valtaamina asettua rakentamaan uutta Karjalaa. 

Uskonkin Kallen perustaneen perheen vuoden 1919 tienoilla ja ottaneen vaimokseen Tauriaisen tytön, joka heti aluksi (1919) lahjoitti perheelle potran Reino-pojan. Tämä ilmeisesti tapahtui Tauriaisen seudulla, Petsamon Muotkassa. Heti vuonna 1920 Petsamo siirtyi Suomen haltuun ja Kalastajasaarento meni kahtia; arvelen ainakin Kallen päätyneen Venäjän puolelle, sillä seuraavat merkinnät paljastavat Kallen joutuneen jo 1933 leimatuksi Stalinin "kansanviholliseksi".

Stalinin puhdistustietojen mukaan Kalle asui kalastajana Muurmannin alueella Oserkon rajakalastajakolhoosissa. Hänet vangittiin päivää aikaisemmin kuin Herman-veljensä, 19.3.1933. Hänet vangittiin,  ja hän sai (Lahti-Argutinan mukaan) vankileirituomion, eli karkotettiin viideksi vuodeksi. Karl kuoli (ilmeisesti) Omskin työleirillä. Hänet on rehabilisoitu 18.5.1989 Murmanskissa, eli maine on palautettu syyttömänä tuomitulle Karl Enojärvelle.

Perheellisen Kallen lapset "säästyivät" ja jäivät karkotettuina Venäjän Karjalaan, lastenlapsia asuu nykyään jo kauempana Venäjää, Moskovassa, Vologdan läänissä mutta myös Suomessa.

2.
Herman Antinpoika Enojärvi, Teodorin veli, puolestaan oli syntynyt 1889 Suomen Petsamossa (mielenkiintoinen ilmaus venäjänsuomalaiselta, tutkija Eila Lahti-Argutinalta). 
Myös Herman toimi Muurmannin alueen Oserkon rajakalastajakolhoosin kalastajana. Hänet vangittiin veljensä tavoin varhaisessa vaiheessa, eli 20.3.1933, ja tuomittiin 6.5.1933 viideksi vuodeksi karkotettavaksi. Myöhemmin hän asui Romskin alueella. Herman oli Kolashevon metsätyöläinen, joka vangittiin uudestaan 16.6.1938 ja tuomittiin. 

Ennen Stalinin puhdistuksia myös Herman Enojärven on täytynyt käydä Amerikassa. Murmanskin rekisterien mukaan Herman oli  "muuttanut Amerikkaan" muutamaa kuukautta veljeänsä aikaisemmin, eli huhtikussa 1911. Epäilemättä veljekset liikkuivat yhdessä - ja takaisinkin taisivat tulla yhdessä. Molemmista tuli Stalinin vainojen uhri.  

3. 
"Perhe joutui sodassa vangiksi, ja vietiin  Murmanskin alueelle, josta vapautui myöhemmin." (Jorma Kananen, 2011.) 

Kalastajasaarennon Pummangin kylässä oli 1900-luvun alkupuolella kaksi taloa, joissa asui Enojärviä. Talot sijaitsivat Pikkutunturin eteläpuolella, ja naapureina asuivat Simonen, Karjalainen, Heikkinen, Granroth ja Pesonen. Vieressä oli Osuuskauppa. 

Enojärven veljeksistä Teodor ja Viljam perheineen asuttivat talojaan. Molemmat ansaitsivat elantonsa kalastamalla. Kerrotaan,  että Viljami Enojärven ja naapurikalastaja Herman Pesosen yhdessä omistama kalastusalus upposi venäläisten hyökättyä Suomen alueelle (Petsamoon) päivänä, jolloin Talvisota alkoi, 30. marraskuuta 1939.

Tulevaisuuden pilvilinnat romuttuivat  dramaattisesti. Neuvostosotilaat kaappasivat 28.11.1939 kolme suomalaista rajavartijaa Pummangin läheltä ns. ”Kalastajasaarennon rajaloukkauksessa”. Heti varsinaisten sotatoimien alettua venäläiset suuntasivat voimakkaan hyökkäyksen Petsamoon. 
Vain osa Pummangin asukkaista ehti paeta, loput joutuivat viettämään talvisodan vankeudessa Kuolan erämaassa. Vuoden 1940 rauhanehtojen mukaan Suomi joutui luovuttamaan Kalastajasaarennon, eikä pummankilaisilla enää ollut paluuta kotiseudulleen. Jatkosodan jälkeen koko Petsamo jäi Neuvostoliiton haltuun. (Ote. Salkio,Veikko, 2003. Pummanki. Jäämeren suomalaiskylä ja sen tuho.)

Sodan syttyessä (1939) kaikki pummangilaiset eivät ehtineet evakkoon, osa jäi venäläisten vangiksi. Näiden joukossa olivat myös Enojärven veljekset. Vangit vietiin Murmanskin takametsiin Pullojärvelle, josta he sitten vapautuivat 105 päivää kestäneen sodan loputtua,13.3.1940. Venäläiset tarjosivat vangeille hyvän muonituksen ja ehdottivat siirtymistä Äiti-Venäjän huomaan, mutta tarjous jäi tarjoukseksi.

4.
Pummanki Aarne Enojärven silmin. Teodorin poika (s. 1924) muistelee.

Kuusamolaisia muutti 1860-luvun nälkävuosien seurauksena Jäämeren rannalle mm. Pummankiin ja Uuraan. Ruoka saatiin merestä ja elinkeinona oli kalastus. Kesällä yöttömän yön aikaan kalastusta voitiin harjoittaa myös yöllä. Kalastusveneet olivat alkuaikoina pieniä, paaskiksi sanottiin, juksalla pyydettiin turskaa. Petsamon vuonoon silli tuli aina kymmenen vuoden päästä. Siirtolaiset söivät kuivaa turskaa.
Kulkupeleinä oli porojen lisäksi hevosia. Kesäisin hevoset olivat rehevillä laitumilla ja talvella hevosilla ajettiin heinää ja turvetta. Hevoset olivat usein yhteisomistuksessa, jolloin hevonen oli aina viikon talossaan. Turvetta kerättiin lämmitykseen. Risuja käytettiin myös polttoaineena. Risuilla lämmitettiin sauna, kivet kuumennettiin ja niillä lämmitettiin kylpyvesi. Lehmiä ja lampaita oli myös. 
Kalastajasaarento ja sen pienet saaret tuottivat joka syksy marjoja: puolukoita, mustikoita ja hilloja. Lämmin meri-ilmasto oli otollinen marjasadoille, joita poimittiin myös myyntiin. Kalastajasaarennon suuret hillat olivat tunnettuja Pietaria myöten. Niemi oli heinän kasvultaan rehevää, lisäksi olivat kuuluisat Heinäsaaret, joten heinää riitti myyntiin norjalaisille asti. Juomavesi saatiin Pummangissa joesta ja lähteestä.
Pummanki oli myös matkailukohde. Sanottiinhan Pummangia "Pohjolan Pariisiksi". Kesäaikaan Pummangin seutua koristivat kauniit luonnon kukkaniityt. Turistit tulivat kesäaikaan laivalla, heille myytiin raakkuja ja meritähtiä, joista saatiin vähän rahaa. Pääasiallinen rahan lähde oli kalastus.
Saaret olivat kuuluisia linnuistaan, esimerkiksi lunneista. Pummangia vartioivat Hamina- ja Eemeli-tunturit. Merivesi ei jäätynyt koskaan. Talvella pyydettiin riekkoja ja jäniksiä, joita myytiin Norjaan. Pyydystipä joku kettujakin nahan vuoksi. 
Alussa asuttiin turvekömmänöissä, mutta myöhemmin asukkaiden vaurastuttua rakennettiin puutalot. Navetta ja talo olivat usein saman katon alla, välissä oli porstua. Postilaiva toi postin viikottain. Niemellä annettiin myös kansakouluopetusta. Pyykit pestiin tuohon aikaan käsin. Nousuvesi oli ulli ja laskuvesi hierua.
1920-luvulla Kalastajasaarento jaettiin Suomen ja Neuvostoliiton kesken niin, että saaren itäosat tulivat Venäjälle. Toisen maailmansodan jälkeen koko Kalastajasaarento luovutettiin rauhansopimuksen ehtojen mukaan Stalinille.     

2.

Virallisten, netissä julkaistujen arkistotietojen (Kansallisarkisto) mukaan,
Suomesta on vuosisatojen saatossa lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, eniten kuitenkin Pohjois-Amerikkaan, Ruotsiin ja Venäjälle.

Siirtolaisuus Venäjälle ja Neuvostoliittoon

Venäjälle muuttamisen syyt ovat vaihdelleet eri aikakausina, mutta yleisesti ottaen tärkeimmät syyt ovat Venäjän harva asutus maamme rajaseudulla ja muualla luoteisosissa, Pietarin asema pääkaupunkina ja metropolina sekä Venäjän koulutetun työvoiman ja erikoisosaamisen tarve.

Inkerinmaalle siirtyi suomalaisia 1600-luvulla, kun alue kuului Ruotsin valtakuntaan ja tämän seurauksena syntyi Inkerinsuomalaisia seurakuntia, joita elää edelleen.

Pietari houkutteli perustamisestaan lähtien suomalaista työvoimaa Venäjälle. Erityisesti autonomian aikana työvoiman siirtyminen Venäjälle oli huomattavaa. Jo 1840-luvulla pietarinsuomalaisia oli niin paljon, että väkimäärältään vain Helsingissä ja Turussa asui enemmän suomalaisia kuin Pietarissa. 

Suomalaiset toimivat useissa eri ammateissa, kuten palvelijoina, käsityöläisinä, sairaanhoitajina, maanmittareina ja insinööreinä. Merkittävintä suomalaisten työpanos Venäjällä oli toimiminen upseerin uralla. Suomalaisia upseereita oli Venäjällä useita tuhansia.

Suomalaisia on siirtynyt Venäjälle, muun muassa Muurmannin, Amurinmaan ja Siperian alueille sekä vapaaehtoisina että pakotettuina uudisasukkaina. Venäjän alueelle lähteminen on usein ollut lähinnä muuttamista valtion rajojen sisäpuolella tai rajan tuntumassa, ei niinkään varsinaista siirtolaisuutta.

Neuvostoliittoon siirtyi arviolta 25 000–30 000 suomalaista vuosina 1917–1939, erityisesti laman aikana. Suuri osa ylitti rajan laittomasti. Myös amerikansuomalaisia siirtyi 1920–30-luvuilla tuhansittain Neuvosto-Karjalaan. Laittomasti ja ilman passia rajan yli siirtyneistä voi olla vaikea löytää tietoja viranomaisarkistoista. Etsivän Keskuspoliisin – Valtiollisen poliisin arkiston aineistot, muun muassa henkilökortistot, voivat kuitenkin sisältää tietoja rajan yli loikanneista henkilöistä.

Missing in Karelia

The Missing in Karelia – excel-muotoinen henkilöhakemisto on koottu samannimisen tutkimusprojektin kuluessa kolmen yliopistotutkijan (Markku Kangaspuro, Aleksanteri-instituutti, University of Helsinki, Finland; Irina Takala, Petrozavodsk State University, Russia; Varpu Lindström, York University, Toronto, Canada) toimesta.

Projektin tarkoituksena oli tutkia niiden suomalaistaustaisten USA:n ja Kanadan siirtolaisten elämää, jotka muuttivat sosialistiseen Karjalaan 1920- ja 1930-luvuilla. 

Tavoitteena oli ymmärtää tutkimuksen keinoin niitä tekijöitä, jotka tuottivat vapaaehtoisen massiivisen vaellusliikkeen nimeltä Karjala-kuume. Alkuperäisestä 4 000 henkilöä koskevasta hakemistosta on toistaiseksi tavoittamattomissa vielä noin 2 000 tietueen kokonaisuus, jonka jäljittämistä jatketaan. 

Yle:n MOT-ohjelma esitti (21.5.2018) dokumentin nimeltä Suurin suomalaisten joukkomurha. Toimittaja Kai Byman kysyi: -Itsenäisyyden ensivuosikymmeninä kymmenet tuhannet suomalaiset ja suomensukuiset lähtivät Neuvostoliittoon. Heistä suurin osa koki väkivaltaisen kuoleman Stalinin puhdistuksissa. Monen tarina on edelleen täysin hämärän peitossa. Kenen vastuulla sen selvittäminen on?

Ohjelma viittasi selvitystyöhön, minkä "The Missing in Karelia" -projekti on aloittanut ja päättänyt. Ohjelma puolestaan vastasi toimittajansa kysymykseen väittämällä, että selvittelytyö saadaan valmiiksi vain, jos Suomen valtio saa aikaan sopimuksen selvittelytyön tekemisestä Venäjän kanssa. Ohjelmassa haastateltiin The Missing in Karelia -projektin Irina Takalaa, joka toimii Petroskoin yliopistossa. Hän vakuutti, että Stalinin aikainen Venäjä on dokumentoinut kaiken, eli kadonneita ihmisiä koskevat tiedot ovat olemassa - ne vain pitää löytää ns. "luvan kanssa".

Suomalaisyhteisöjen muodostuminen 1800-luvulla Venäjällä 

Ennen nykyisten rajojen vakiintumista Kuolan niemimaan alue on ollut monen eri valtion kiinnostuksen kohteena. Maantieteellisesti katsottuna alue on luontainen jatke Skandinavialle, erityisesti kaupankäynnin ja kalastuksen kannalta. Rannikko on sula vuoden ympäri lännen suuntaan, kun taas yhteys Vienanmerelle on jäässä talviaikaan.

Venäjän imperiumin perspektiivistä katsottuna alue oli 1800-luvun puolivälin kolonistisen asutuskauden aikana periferiaa ja erittäin vaikeasti saavutettavissa olevaa  aluetta. Maantieteellisesti norjalaisilla, suomalaisilla, karjalaisilla ja pomoreilla oli kuitenkin suhteellisen hyvät mahdollisuudet liikkua alueella. Jo 1500-luvun puolivälissä karjalaiset ja pomorit kulkivat Muurmannin rannikolla kevät- ja kesäkalastuskautena. Talvikauden ajaksi he palkkasivat alueella pysyvästi asuvia kolttasaamelaisia pitämään silmällä kalastusveneitä- ja välineitä.

Suomalaisia alueelle alkoi siirtyä 1700-luvun puolivälin jälkeen kausiluontoisesti harjoittamaan merikalastusta. 1800-luvun puolivälistä alkaen suomalaisia asettui jo enenevässä määrin Muurmannin rannikolle ja sisämaahan. Suurin osa suomalaisasutuksesta keskittyi Petsamoon.

P.S.
Sukuselvityksen osalta olen käyttänyt lähteenä Jorma Kanasen sukukirjaa Riekki Enojärvistä (ks. lähdeluettelo). Kanasen mukaan kaikki Enojärvet ovat alunperin Kuusamon Riekkejä. Käytänkin Enojärvien yhteydessä Kanasen tavoin ilmausta Riekki Enojärvi. Pääpaino Kanasen teoksessa on Enojärvien isälinjoissa.

P.P.S.
Allaoleva sukutauluni  kertoo yhteydestä äitini kautta Antti Annanpoika Enojärveen, joka on Vaattojärvellä eläneen Anitta Alatalon isoisä. Anittan kolarilaiseen anoppiin, Amanda Vaattovaara Alataloon, yhteyteni on suora. 

LÄHTEET:

Jorma Kananen, 2011. Krister Riekin (1650) jälkeläiset Kuusamossa: Riekit, Enojärvet, Paunat, Kolvangit ja Heikkalat, sekä Pudasjärven Riekit

Kansallisarkisto: http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Siirtolaisuus_Suomesta_ulkomaille#Siirtolaisuus_Ven.C3.A4j.C3.A4lle_ja_Neuvostoliittoon

Samuli Onnela, Muurmannin rannan luterilaiset 1887 - 1888 
https://www.genealogia.fi/emi/emi72us.htm 

Armi Kurtti, 2018. Pudasjärvelle vai Pummankiin? Muuttoliikkeet Kuusamossa 1860-luvulla. Oulun yliopisto.
Sirpa Mänty, 2017, Vieraalla maalla - kuolansuomalaisten elinkaari Päiväjärven / Tuuloman kylän asutuksen kautta tarkasteltuna. 
          

Kirjailija: Mayme Sevander  (sisältää linkin)

VAELTAJAT

Vaeltajat on Sevanderin neljäs kirja amerikansuomalaisten siirtolaisuudesta Neuvostoliittoon. 

Siirtolaisuusinstituutti. Turku 2000.

Painopaikka: Vammalan Kirjapaino Oy.

Eila Lahti-Argutina. Olimme joukko vieras vaan. Venäjänsuomalaiset vainouhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun. Siirtolaisuusinstituutti, 2001.

Veikko Salkio, 2003. Pummanki - Jäämeren suomalainen kalastajakylä ja sen tuho. Kustannusosuuskunta Länsirannikko, Kokkola.

Kirjojen tuomaa -blogissani julkaistut aiheeseen väljästi tai tiukasti liittyvät sivut löytyvät täältä

JA TÄÄLTÄ . 

Pällisellä oli kauppa Sieppijärvellä - kuin myös (Afanasjev) Alangolla.

Teos: 

Naakka-Korhonen, M. 1988: Halpa hinta, pitkä mitta. Vienankarjalainen laukkukauppa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 491. Rauma.

Teos perustuu Maiju Keynäsin laajaan aineistosarjaan:
 
 https://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/fi/tekij%C3%A4t/keyn%C3%A4s-maiju

Yksi Pällijeffin veljeksistä asettui kauppiaaksi Ylitornion Nuotiorannalle. Näin hänestä tuli paikalliskauppias (vasta toinen) Ylitornion pitäjään. Siitä huolimatta kaupan kehittyminen oli hidasta, sillä ostokset oli totuttu tekemään pääasiallisesti Ruotsin puolelta. 

Hänellä oli kaksi poikaa, Feodor  (s.18.4.1890) ja Pekka (s. 1887 arvio) jotka menivät naimisiin suomalaisten tyttöjen kanssa ja muuttivat sukunimensä Pälliseksi. Feodor hoiti isänsä aloittamaa liikettä ja maatilaa kuolemaansa asti, kun taas Pekka Pällinen siirtyi kauppiaaksi Pelloon, missä toimi useita vuosikymmeniä varsin huomattavana kauppiaana.

”Pekka Pällinen. Kauppias Pellossa. Veli Feodor Pällinen, Ylitornio. Isä kauppias Pällijeff Ylitorniossa.” Maiju Keynäs, Halpa hinta, pitkä mitta, s. 239. ”Pellon kylässä oli Pekka Pällinen kauppiaana. Hän myös oli Uhtualta, vähän sukulainen.” 

Sukuselvitystä ns. Kolarin Pällisistä.

1. Jooseppi (Jefim, Jemu) Kirilinpoika Pällinen, syntyi 1.4.1888 Uhtua, kuoli 1965 Kolari, Vaattojärvi; puoliso Elina Alatalo, syntyi 16.1.1891 Kolarin Vaattojärvi, kuoli 6.8.1938 Kolari. 

Joosepin ja Elinan tytär: Sanna Ilona Kenttä (1913 - 1968), perusti perheen Ruotsin Tärännössä; Sannan ja puolisonsa lapsia Felix Kenttä (s. 1936), Johan Lennart (s. 1938), Elina Lapinniemi (s. 1940) ja Bertta Helena Lantto (s. 1945), Gunhild Sibylla Kenttä (s. 1947). 

Joosepin ja Elinan poika: Antti Jooseppi Pällinen (1915 - 1946), kuoli tapatrmaisesti uitossa, 1946; puoliso Saima Maria Nuojua (1918 - 2009); lapsi Reino Antero Pällinen (1946 - 1980), kuoli Pudasjärvellä. 

Jooseppi Pällinen, Muistelmia Nuoruudesta vanhuuteen Kolarin Taapajärvellä 30.4.1955. Karjalan Heimo 1994 n:o 5-6, ss. 88-90. 

Jooseppi Pällisen Kirill-isään liittyvää muistitietoa on Mauri Pälli Muoniosta lähettänyt tutkija Pentti Keynäsille 1994. Jooseppi Pällisen isän vaiheet ja kohtalot täällä Suomessa eivät ole minulle vielä valjenneet. Ainakin hän on asunut laukkukauppaa tehdessään Kittilän Sirkankylässä, jossa muistitietojen mukaan on pitänyt myös kauppapuotia. Olen tavannut Sirkankylässä noin 80-vuotiaan miehen joka omien sanojensa mukaan on tämän kauppiaan avioton poika (Koutaniemi). Tähän Jooseppi Pällisen isään Kiril (Kristo) Pällijeffiin liittyy jotakin sellaista mystistä, ehkä arkaluontoistakin, että sen selvittäminen tuntuu vielä vähän hankalalta. Yksi versio on, että hän Suomessa olisi esiintynyt ainakin eri etunimellä, on varsin todennäköinen. (Irja Rämä: Pällijevsukua koskevaa aineistoa.)

Maiju Keynäs haastatellut Jooseppi Pällistä Taapajärvellä, Kolarissa (1959).

Jooseppi Pällinen tuli 12-vuotiaana ensi kerran kulkukaupalle Suomeen. Isä Kristo oli täällä kiertokaupalla, tuli syksyllä  reppurien mukana Rovaniemelle. Löysi sitten isänsä Kittilän Sirkankylästä. Jooseppi palasi keväällä kotiin isän kanssa. Isä oli ostanut hevosen Uhtuan kk:stä kotoisin oleva Simo Bogdanoffin kanssa (Pitkä Simo). Isä saattoi olla kesänkin Suomessa, kolme vuotta yhtä mittaa poissa Karjalasta; oli silloin Norjassakin, aikoi mennä Amerikkaan, mutta Vesisaaresta palautettiin. Joosepin kotona äiti ja kaksi siskoa ja kaksi veljeä. Jooseppi kulki kulkukaupalla yleensä Torniojoki ja Ounasjokilaaksossa, lopetti kulkukaupan naimisiin menon aikoihin. Otti tavaraa mm. Pällijeffiltä Pellossa Konstu Remsujeffilta. Konstulla oli 30 ”laukkuryssää”. Rahtimiehetkin kävivät siellä syömässä ja yöpymässä. 20 hevosen talli. Konstu alkanut reppukaupalla, kiersi pohjoisessa Ounasjoen seudulla ja Kemijärven alueella.

1.1. Jooseppi Pällisen sisar, Katti-Kaisi (Katri, Jekaterina) Kirilintytär Pällinen, syntyi 24.11.1883 Vienan Karjalan Uhtualla, kuoli 1975; puoliso Iivo Pavelinpoika Teronen, syntyi Uhtualla 23.2.1881, kuoli 21.12.1941. 

Pällinen - Terosen lapsia olivat Maria Ravelin (o.s. Teronen, 1912 - 1987 Kolari), Jenny Keskiniva (o.s. Teronen, 1916 - 1975), Aino Taavo (o.s. Teronen, 1923 - 2013 Övertorneå), Helmi Gustafsson (o.s. Teronen, s. 1924) ja Veikko Teronen (s. 1927).

Iivo ja Katri Terosen hautamuistomerkki Sieppijärven hautausmaalla.

1.2. Jooseppi Pällisen sisar, Mari Kirilintytär Pällinen, syntyi Uhtualla 4.5.1886. 

1.3. Jooseppi Pällisen velimies, Pekka Pällinen (1887 - 1929) 

1.4. Jooseppi Pällisen velimies, Feodor Pällinen (s. 1890). 

Feodorin lapsia olivat Vasili (s. 1914 Uhtualla) ja Veikko Pällinen (syntyi 25.4.1920 Uhtualla) sekä tytär Sandra Pällinen. 

Waseli Afanasjev (myöhemmin Alanko), syntyi vuoden 1880 paikkella Uhtualla Lamminpään kylässä. Aluksi hän kantoi laukkua mutta kulki myöhemmin hevosella tukkuliikkeinään Pällisten kaupat Pellossa ja Ylitorniolla. Vuonna 1914 Alanko perusti Alex Jaman (ent. Sergejeff) kanssa Pellon kaupan. Siitä kehittyi huomattava liike. Alangon perillisillä oli kaupat Pellossa, Sieppijärvellä ja Kolarissa. 

Vuonna 1887 Uhtuan Likopäässä syntynyt Alex Jama tuli Suomeen v. 1897 Mikojeffin kauppaan Ruovedelle, jossa hänen veljensä Teodor (myöh. Salo) oli kaupanhoitajana. 

Oltuaan aluksi Alangon liikekumppanina Pellossa Aleksi Jama perusti vuonna 1919 kaupan Ylitorniolle. Hän meni naimisiin Ylitorniolta kotoisin olleen Beata Vuopion kanssa. 

Geni mukaan,

Aleksi (Aleksanteri) Jaakonpoika Jama (Sirkeinen - Sergejev): 

syntyi 14.3.1887 Vienan Karjala, kuoli 6.12.1971 Ylitornio

Puoliso: 

Beata Elisabet Vuopio (aviossa Jama):

syntyi 26.7.1896 Ylitornion Kuivakangas, kuoli 27.11.1956 Ylitornio. 

Alkuaan Uhtualta peräisin olevat Pällijeffin eli Pällisen veljekset toimivat tukkukauppiaina Ylitorniolla varustaen laukunkantajia, kuten Pekka ja Juho Afanasjevia Uhtuan Lamminpäästä. Juho eli Jussa otti nimekseen Ohukainen ja meni naimisiin Alatornion Arpelasta kotoisin olleen naisen kanssa. Hän kantoi laukkua useita vuosikymmeniä pääasiallisesti Ylitornion pitäjässä. Pällijeffin kaupan lopetettua toimintansa siirtyi Ohukaisen Jussa Rovaniemen Sinetässä sijainneen Remsujeffin kaupan asiakkaaksi samalla kun hänen kiertopiirinsä siirtyi Sinetän suunnalle.

 

Laukkurit palasivat usein kierrolta jouluksi kotiin. Kun Venäjällä ajanlasku noudatti ns. vanhaalukua, ehtivät vienalaiset viettää joulua ensin Suomessa ja pari viikkoa myöhemmin uudelleen Karjalassa.  Kulkukauppias Petter Lipponen (oik.) poseeraamassa kuvaajalle ulos nostetun joulukuusen edessä. (Museovirasto)

Sieppijärven vanha hautausmaa Kolarissa.

Hautakivi:

Pällinen, Pekka Teodor, 17.2.1866 - 1.6.1935.

Vaimonsa: 

Ida Maria Hämäläinen, 12.11.1871 - 30.9.1934.

Alinna oleva nimi menee tarkistukseen.

Toini Maria Niskanen, o.s. Pällinen,

5.8.1907 - 27.4.1994 

Hautakivessä Toini, miehensä ja poikansa.

Toini eli koko elämänsä Sieppijärvellä. Lapsuusmuistojeni mukaan hänen on täytynyt olla Pekka Pällisen tytär.

Perhesiteitä Kolarin KAASKON, Muonion KOLSTRÖMIN ja Kelontekemän KOSKAMON välillä.

"Filosofista kirjailijaa (Elias Canetti) mukaillen, olen ihminen, joka tunnustan kotiseudukseni  suomen kielen, jolla kirjoitan." Kata Korhonen, 2022.

 

KOLARIN KAASKO (1834 - 1840)

1. Kaaskon talossa syntyi leskiäidille tyttö, Anna Karolina.

Vanhan Turtolan rippikirja / Kolari by  (1834 - 1840) osoittaa, että Kaaskon tila sijaitsi Kolarin kylällä, ja sinne syntyneet kaikki jälkeläiset saivat nimekseen Kaasko.

Kaaskon tilan isäntä Kolarissa oli Mickel Mickelsson Kaasko, ent. Snällfot.

Kaaskon tilan emäntä oli Maria Samuelsdotter Kaasko.

Rippikirjaan on merkitty pariskunnan lisäksi 13 ihmistä.

Isännän kuoleman (1834) jälkeen emännälle syntynyt tytär (1839) Anna Karolina Mariantytär Kaasko on se perheenjäsen, josta kerrotaan tässä postauksessa. 

2. Anna Karolina avioituu, lähtee muoniolaismiehensä (ja appiukkonsa) kanssa Norjaan.

 Kaaskon tilan lapsilaumasta nuorin tyttö, eli Anna Karolina joutui melkoisella varmuudella heti rippikoulun käytyään pikkupiiaksi Muonion suuntaan, missä tuleva aviomies oli syntynyt yhdeksän vuotta aiemmin eli 1830. Miehen nimi oli Johan Erik Eriksson Kolström, suomeksi Juho Erkki Erkinpoika Kolström - joka oli isänsä puolelta Wahlbom ja äitinsä puolelta Hetta.

Anna Karolina Kaaskon tuleva appiukko (eli miehensä isä) oli hänkin Muonionniskan Hirvaslompolossa vuonna 1796 syntynyt Erik Kolström (Wahlbom). Ukon biologisiksi vanhemmiksi on ranskalaislähteiden mukaisesti osoitettu Lapissa vieraillut Louis Philippe I (suom. kuningas Ludvig Filip I) ja Muoniossa vuonna 1830 kuollut Beata Katariina Wahlbom.   

Anna Karolinan ja miehensä Johan Erik Kolströmin muutto Ruijan Norjaan lienee tapahtunut samoista syistä kuin tuohon aikaan yleensäkin: lähdettiin paremman elämän toivossa. Muoniosta Norjaan lähtivät sekä isä että poika Kolström (Wahlbom) vaimoineen ja lapsineen.

Kuolintiedot vahvistavat, että vaikka Anna Karolinan appiukko, Erik Kolström oli syntynyt Muoniossa, hän kuoli 1879 Ruijan Tanassa kuin myös vaimonsa Margareta Hetta. Tämä on yksi osoitus, että Ruijaan oli muutettu kahden sukupolven voimin. 

3. Anna Karolina Kaaskon elämä kesti vain muutaman synnytyksen, vanhimmasta tyttärestä tuli Laestadius-saarnaaja Olli Koskamon vaimo.

Kuva alla:

Tana sokneprestkontor, SATØ/S-1334/H/Ha/L0002kirke: Ministerialbok nr. 2 /1, 1861-1877, s. 16 

Tähän kirkkorekisteriin on merkitty Anna Karolinan ja Johan Erik Wahlbom Kolströmin ensimmäisen lapsen syntymä (Masjoen kylässä, Tenojen rannalla, Tanassa). Tyttö oli Grethe Johanne Kolström, s. 10.9.1863. 

Toinen lapsi oli poika, Johan Erik Kolström, s. 4.7.1865; kuollut U.S.A.

Toinen tytär puolestaan syntyi 3.7.1866, ja hänestä tuli äitinsä etunimikaima, eli Beata Katrina "Karoline", Kolström.

Lastensa äiti kuoli 29-vuotiaana,  24. marraskuuta 1868. 

Maria Matilda Kolström -nimen saanut tyttövauva oli syntynyt neljä päivää aikaisemmin, 20.11.1868. Hän kuoli 27.11.1868 seitsemän päivän ikäisenä.

 

4. Grethe Johanne Kolström, Ruijassa puhutulla suomen kielellä, Kreeta Koskamo (1863 - 1945).

Olli Koskamo oli Kolarin Kaaskosta lähtöisin olleen ja Ruijan Masjoen kylälle Tenojokivarteen (Tana) asettuneen  Anna Karolina Kolströmin tyttären mies. Koskamo syntyi Kelontekemässä, 30.6.1850.

Koskamo ja Kreeta oli vihitty 1886 Tanassa. Suomen Kuvalehden (1927) Koskamosta kertova juttu osoittaa, että 50 vuotta Ruijassa asunut Ukko seurasi koko elämänsä ajan myös Suomen asioita, koskapa siellä paljon liikkuikin. Kreeta-emäntänsä "isän hän kuitenkin kertoi olleen syntyisin Suomen Ylitorniolta"...  

 

Koskamolla ja emännällään ei ollut jälkeläisiä, kasvattilapsi (piika Olga Palo) mahdollisesti. Kreeta kuoli 1945. Olli sairasteli vanhuuttaan ja kuoli jo 1930.

Olli Koskamo oli (SK:n sanoin) eräs Perä-Pohjolan henkinen eränkävijä, suomalainen uutisraivaaja ja saarnamies Ruijassa.

Tämän jutun kuvat ja asia ovat peräsin digitoidusta aikakauslehdestä, Suomen Kuvalehti, 13.4.1927.

Kuvia klikkaamalla ne suurenevat.

Kreeta Koskamo, o.s.  kuvattu 1927 .

Suomen Kuvalehdelle kirjoittanut (1927) Rovaniemen toimittaja Lauri Kaijalainen.

Olli Koskamo oli syntynyt (30.6.1850) Koskamon tilalla Kittilän Kelontekemässä.  (Kuva vas.) Hän siirtyi saarnamieheksi "Jumalan ja Laestadiuksen johdattamana" Itä-Ruijaan vuoden 1877 paikkeilla,

Ollin isä oli Sodankylän Sattasesta syntyisin ollut  Juho Henrik Koskamo (e. Pulli).

Suomen Kuvalehden (1927) mukaan Olli Koskamon äiti oli lähtöisin Kittilän kirkolta "Välitalon (?) jumalisesta suvusta", joka kuului niihin, jotka ensimmäisinä Kittilän pitäjässä ottivat vastaan Laestadiuksen herätyksen.

Äidin ansiota on, että Koskamo jo varhain joutui kosketuksiin  herännäisliikkeen kanssa, ja omaksui opin selkeänä ja väärentämättömänä. Hänestä tuli ensin Itä-Ruijan henkinen johtaja, sittemmin hän liikkui Juhani Raattaman kanssa seuramatkoilla Tornionlaaksossa, Oulussa, Rovaniemellä.

Saarnamies Koskamon äidin nimi oli Briita Katariina Antintytär Kariniemi (1808 - 1868).

Geneettinen sukututkimus (Geni) osoittaa Briitan kuuluvan (tyttärineen ja sisaruksineen) äitiryhmään U5b1b2. Ihmisenä tunnen vahvaa henkistä yhteyttä kaikkiin Ursulan tyttäriin, joihin esiäitieni ansiosta kuulun. 

Jälkisanat: 

Varsinainen inspiraatio Perhesiteitä - julkaisulle oli suomen kielen sana KOSKAMO. Ensin innostuin saamastani paikallistiedosta, jonka mukaan koskamon taustalla olisi saamenkielinen sana koaskem kotka. Sen jälkeen löysin (Anne Koskamon, 2006) tietoa ja tarinaa Kittilän Kelontekemäjärvestä. Kansallisarkiston digitoima Suomen Kuvalehden laaja juttu Ruijan Olli Koskamosta (13.4.1927) puolestaan auttoi lopulta ymmärtämään Kaaskon, Kolströmin ja Koskamon väliset perhesiteet Suomessa ja Ruijan Norjassa.

Perhesiteitä-postaus liittyy myös niihin aiempiin blogiteksteihini, joissa sivuan tietämättäni laestadiolaisuuden ja esimerkiksi herrnhutilaisuuden eroja Suomen ja Ruotsin Tornionlaaksossa (Ylitorniolla). Etsin konkreettista näyttöä, mikä erotti maallikkosaarnaajat toisistaan: miksi toisista tuli "aikansa julkkiksia", toisille taas suotiin vähemmän huomiota.  Ja tässä yhteydessä mietin muurari Robert Granatin hautakiven symboleja - edustiko Roopen "jumalanpelko" kirkon valtakulttuurin ajattelua (seurakunnalle kunniaksi) vai jotakin muuta herännäisliikettä.

"Vielä 1800-luvun Ruotsissa asenne herrnhutilaisuuteen oli jännitteinen. Herrnhutilaisuuden jakautumisessa syntynyttä lukijaliikettä oli maltillinen ja radikaali suuntaus. Lapin Maria kuului maltillisiin lukijaisiin. Lukijaisiin kuului Ruotsin luterilaisen kirkon pappeja, joiden jumalanpalvelussaarnoja tultiin kuuntelemaan sankoin joukoin. Lapin Maria oli hengellisessä etsinnässään kohdannut heistä myös tunnetuimman Noran kirkkoherran Pehr Brandellin (1781 – 1841), jonka mukaan herrnhutilaista luterilaisuutta nimitettiin myös brandellilaisuudeksi." 

(http://www.sermones.fi/2012/11/herrnhutilaisuus-ja-lestadiolaisuus/

Seppo Lohen Sydämen kristillisyys -teos.

digi.kansalliskirjasto.fi