Mitä hyötyä sukututkijalle on DNA-testistä? Ainakin suunnattomasti iloa.

Teksti ja kuvat:

Katariina Korhonen 30.7.2016, nosto 23.3.2026 

 

Teksti kuuluu sarjaan "Täytetään some historialla".

Tämä on siis historiapäivitys, johon liittyy henkilökohtainen merkitys tai tieto siitä, miten historia elää nykyhetkessä.

LÖYSIN FINNMARKISTA SUKULAISIA - KVEENIPERHEEN. 

SAIN ENSIMMÄISEN VIHJEEN ASIASTA LUKEMALLA NIVAN SUKUKIRJASTA AALISJÄRVEN ASUTUKSEEN LIITTYVÄN TEKSTIN.

Sieppijärven vanhat sukunimet ja paikannimet muuttuivat osaksi äitini sukuhistoriaa heti sen jälkeen, kun dna-testitulokseni (familytreedna.com) täsmäsi norjalaisen dna-testaajan testituloksiin. 

Oli ilo löytää Norjan Altasta kveenisukulainen, jonka äitilinja vastasi täsmälleen omaani. Meillä on siis yhteinen esiäiti ja yhteisen polkumme nimi on U5b1b2.

Yhteinen tarinamme saa alkunsa Kolarin Aalisjärveltä, jonka pysyvä asuttaminen ei onnistunut - ei onnistunut!

 Ensimmäiset asuttajat tulivat Pellon ja Övertorneån suunnalta. 

Aalisjärvi on tiettävästi ainoa Aalisjärvi Suomessa, toista samannimistä ei ole. Se sijaitsee Kolarissa, kuuluu Tornionjoen vesistöön ja on kooltaan noin 600 ha.

Aalisjärven uudisasutus käynnistyi 1798. Siitä ei tullut menestystarinaa. 

Kolarin järvikylistä Aalisjärvellä on kuitenkin  mielenkiintoisin varhaishistoria, kiitos seutua alun perin asuttaneiden metsäsaamelaisten. Heihin ja uudisasukkaisiin liittyvät yhteiset tarinat ja muistot ovat lähes tulkoon kadonneet. 

Koska muistitietoa kuuluu kuitenkin vähäsen säilyneen, aika näyttää, saadaanko sitä talteen...   

Tässä on kuva siitä sukukirjasta, josta löytyy (sivulta 28) artikkeli nimeltä "Aalisjärven asutus".

Ilman sukututkimustani tukevaa DNA-testiä tuskin olisin tullut edes ajatelleeksi, että jonakin päivänä löydän juuri sen Norjaan muuttaneen perheen, joka mainitaan artikkelissa "Aalisjärven asutus". Oli upea tunne löytää DNA-sukulainen kveenien parista; tulla tuntemaan nimeltä "kaukainen" sukulainen...

Yritän kertoa (menneestä paikallishistoriasta kumpuavan) tarinani lähtemällä liikkeelle Aalisjärven rannalta.
Seuraavassa ensin em. artikkeli alkuperäisessä muodossa. Avaan tekstiä alempana.

Aalisjärven asutus  

"Aapo Ollinpoika Pasmajärvi (s. 1768) sai 1798 oikeuden perustaa Aalisjärvelle uudistilan, joka sai verovapauden 25 vuodeksi ja kalastusoikeuden Aalisjärveen. 
Hänen vaimonsa oli Satalle avioituneen Lauri Pajasen tytär Kaisa Laurintytär Pajanen (1746 - 1819). 

Kaisa peri Heikki-veljensä kanssa puolet Satan talosta, ja Aapo ja Kaisa siirtyivät Sieppijärvelle. Aapo perusti vielä Järvirovan talon Sieppijärvelle. Niinpä he luovuttivat Aalisjärven talon jo kolmen vuoden kuluttua vaimon velipuolelle Antti Mikonpoika Satalle (s. 1770).

Antti Mikonpoika Satan kuoltua Aalisjärvellä 1810 hänen leskensä Eeva Mikontytär (s. 1765) hoiti taloa, kunnes vävy Moab Esaiaksenpoika Luttu (s. 1803) tuli isännäksi. Hän muutti kuitenkin perheineen Norjaan.

Aalisjärven taloa isännöi jonkin aikaa Mooses Hannunpoika Moona eli Ruokojärvi (s. 1803). Hän kuitenkin palasi kotitaloonsa Ruokojärvelle. Aalisjärven talo liitettiin myöhemmin Pasmajärven Hakson taloon."
(Lähde: Niva-Kylli sukuseuran kirja, Nivan suku, osa 4, sivu 28.)

Keitä olivat Aalisjärven ensimmäiset uudisasukkaat?

Aapo Ollinpoika Pasmajärvi ( 1768 - 1852) tunnetaan myös nimillä Abraham Olofsson Pasmajärvi ja Aapo Järvirova Satta. Ensimmäisen kerran hän avioitui itseään 22 vuotta vanhemman Kaisa Pajasen kanssa. Pariskunta ei saanut jälkeläisiä. Kaisa oli syntyjään Sieppijärven Satan talosta.
Toisen avioliittonsa Aapo Järvirova Satta solmi Raanujärveltä tulleen piikansa, Anna Joonan kanssa. Lapsia syntyi, mutta he kuuluvat toisiin tarinoihin.

Oman sukupuuni näkökulmasta Aapo oli Kreeta Ollintytär Ruokojärven velipoika. Kreetasta tuli äidinpuoleisen isoisäni (Eino Vaattovaara) "lähisukulainen".  Aapon toinen vaimo, Anna, puolestaan toi Raanujärveltä mukanaan poikansa, Isak Joonan. Isakista tuli äidinpuoleisen äitini (Aili Joona) "lähisukulainen".

Seuraava Aalisjärven uudisasukas  Aapo Järvirova Satan jälkeen oli Antti Mikonpoika Satta, joka oli syntynyt Sieppijärvellä 1770. Antti Mikonpojan isä oli Pajalan Sattajärvellä syntynyt Mikko Mikonpoika Satta (1725 -1800). Sieppijärvellä Mikosta tuli Brita Ollintytär Sieppijärven toinen mies ja Satan talon isäntä.

Antti Mikonpojan ja edellä mainitun Kaisa Satan yhteinen äiti oli Brita Ollintytär Sieppijärvi Satta (1722 - 1812). Kaisa oli Britan vanhin ja Antti nuorin lapsi, ikäeroa sisaruksilla oli 24 vuotta. Brita-äiti kuoli 90-vuotiaana (1812).

Antti Mikonpoika Satta ja vaimonsa Eeva Mickelsdotter saivat Aalisjärvellä tyttären, joka syntyi 30.9.1801, ja jolle annettiin nimi Eeva Antintytär Satta.
Kun Aalisjärven talon isäntä, Antti Satta sittemmin kuoli vuonna 1810, taloa jäi hoitamaan hänen vaimonsa Eva Mickelsdotter Satta (s. 1765). Hän kuoli Aalisjärvellä vasta vuonna 1839.

Seuraava isäntä oli Satan vävypoika, vuonna 1803 Övertorneån Juoksengissa syntynyt Moak Esaiaksenpoika Luttu. Vävypojan isä oli Esaias Perhrsson Luttu (1751 - 1813) Juoksengin Kulluvaarasta,  ja äiti Sieppijärven Satalla syntynyt Liisa Satta (1767 - 1845).

Moakin vaimo puolestaan oli Antin ja Eevan tytär, Eeva Antintytär Satta. Aalisjärvellä heille syntyi 18.1.1832 tytär, jonka nimi norjalaisittain kirjoitetaan Sofie Karoline Moaksdotter. Kävi nimittäin niin, että Moak ja Eva perheineen lähtivät Aalisjärveltä Norjaan.

Tähän kohtaan tulee avukseni DNA-testaus, sillä onnekseni mielenkiinto testausta kohtaan on maailmanlaajuista. Minuun otti siis yhteyttä Fosli Norjasta, ja kirjoitti, että äitilinjamme U5b1b2 on yhteinen ja poikkeuksellisen suuri ("På X-chromosomet har dere et stort treff på 38.15 cM").


Sukututkijalle DNA-testi on iloinen asia!

Pohjois-Suomesta muutti Pohjois-Norjaan eli Finnmarkin seuduille erityisesti pakottavista syistä "valtavasti" ihmisiä.
Sinne lähtivät myös Aalisjärven Moak Esaiaksenpoika Luttu, vaimonsa Eeva Antintytär Satta ja Aalisjärvellä syntynyt tyttärensä Sofie Karoline Moaksdotter. Lähtö on tapahtunut tyttären syntymän jälkeen eli vuoden 1832 jälkeen. Lähdön syitä voin vain arvailla. Ehkä lähdettiin paremman elämän toivossa...Aalisjärven asuttaminen ei ollut onnistunut.

Norjalaissukulaiseni mukaan Moak Esaiasen Juoksenki hukkui 9. helmikuuta 1843 Tromsöstrandissa. Hänen vaimonsa puolestaan kuoli samalla paikkakunnalla (Stranden, Tromsö) vasta 5. maaliskuuta 1879.

Pariskunnan tytär Sofie (1832 - 1901) meni naimisiin. Miehen nimi oli Lars Thomassen (1832 - 1927). Sofie kuoli Balsfjordissa (Kjoshaug). Sofien ja Larsin tytär oli Laura Larsdotter (1877 - 1950). Lauran miehen nimi oli Johan Johansen (1874 - 1958). Lauran ja Johanin tytär sai nimen Lise Seljevold (1901 - 1958). Hänen miehensä oli Johan Fosli (1897 - 1983).

Lisen ja Johanin poika Arnulf Fosli "er seksmenning av mor til Katharina Korhonen". YES!

Olen iloinen, että DNA-testi auttaa löytämään sukulaisia, jotka eivät jää vain nimiksi sukupuuhun. Itselleni on ollut suuri elämys vakuuttua siitä, että todellakin kuulun vanhaan Sieppijärven Satta -sukuun; siihen, joka tuli meille Pajalan Sattajärveltä!

Lopuksi vielä listattuna kaksi polkua. Kumpikin esivanhempien polku on saanut alkunsa Satan talon isännästä, miehestä nimeltä Mikko Mikonpoika Satta (s. 1725).

Polku 1 = Sieppijärven polku eli Katariinan

Mikko Mikonpoika Satta (1725- 1800
Juho Mikonpoika Satta (1768 - 1815)
Helena Juhontytär Satta (1809 - 1877)
Juho Henrik Heikinpoika Jussi (1836 - 1869)
Maria Jussi Joona (1867 - 1895)
Aili Maria Joona Vaattovaara (1893 - 1968)
Vieno Alida Vaattovaara Korhonen (1930 - 2007)


Polku 2=  Altan polku eli Foslin

Mikko Mikonpoika Satta (1725 - 1800)
Antti Mikonpoika Satta (1770 - 1810)
Eeva Antintytär Satta (1801 -  1879)
Sofie Karoline Moaksdatter (1832 - 1901)
Laura Sofie Severine Larsdatter (1877 - 1950)
Lise Sofie Seljevold (1901- 1958)
Arnulf Fosli

Polkujen taustalla on geneettinen sukulaisuus tunnuksilla
known relationship: 5. serkku
shared centimorgans (cM) 67, longest block 11
X-match, U5b1b2; 38,15 cM.

Aalisjärven ja Aalistunturin jännittävä ja mielenkiintoinen menneisyys eläisi nykyhetkessä ainakin tarinoina, jos tieto ja muistikuvat saataisiin koottua yhteen. Paikallisille seutu on yhä edelleen mahtavaa retkimaastoa ja luontokokemuksia.

Sieppijärven koulun vaiheita kuvavälähdyksinä (1903 - 1910 -1945 - 1951 - 2014)

Saa kirjoittaa:  katakorhonen56@gmail.com 

Kuvassa näkyvän Sieppijärven uuden "kansakoulun vihkiäiset" pidettiin 13.10.1951.  Myyntiin oli tullut kuvapostikortti.

 Lokakuun alussa 1944 kaikki pohjoissuomalaiset koulut oli suljettu, sillä noin 50 000  siviiliä oli määrätty Ruotsiin evakkoon. Sillä aikaa Sieppijärven kansakoulurakennus oli palanut Lapin sodassa. Kyläläiset palasivat vuoden 1945 kevään ja kesän aikana takaisin kotiin.

Tämän kortin kirjoittaja, tätini Helli Vaattovaara (s. 1939) oli Aili-äitinsä ja nuorimpien sisarustensa ja serkkujen kanssa elänyt evakkoajan Ruotsin Juniskärissä. 
  
Neiti Inger Bergsten Juniskär Sverike. Tässä on Sieppijärven kansakoulu. Tv. Helli Vaattovaara.
Maisema Suomesta - Vy från Finland . Valokuvannut: T. Mäklin. Jälkipainos kielletty.
Postikortti oli Helliltä jäänyt lähettämättä...

Muutama vuosi ennen Helliriikan kuolemaa soitin Juniskärin kaupungin matkailutoimistoon. "Kyllähän siellä joskus voisi vaikka visiteerata! Eikä ole niin kauhean kaukanakaan tuo Sundsvallin ympäristö. Siellä se minun äitini lapsuusperhe evakkoajan vietti. Ja se oli ollut elämää."

Koulu rakennettiin ensimmäisen kerran 1910.

Sieppijärvelle saatiin perustettua koulu vuonna 1903. Silloin se aloitti toimintansa vuokratiloissa.
Uusi koulurakennus rakennettiin ja otettiin käyttöön 1910. 
Valokuva esittää Outakan tekemää maalausta vuodelta 1930.
Koulun 80-vuotisjuhlassa (1983) juhlittiin koulua kuin myös 100-vuotisjuhlassa vuonna 2003.

Sieppijärven koulu, 2012. 
Kirjasto. Jääkiekkokaukalo. Hiihtoladut.

Sieppijärven vanhempi hautausmaa.

Sieppijärven koulun ensimmäinen opettaja Hilma Laurila toimi kylällä vuodesta 1903 vuoteen 1945. Hänet haudattiin Sieppijärvelle, samoin kuin toinen kunnan veteraaniopettajista, Kaija Ojamaa. Vierekkäin. 

Sieppijärven koulu 2013.
Neuvola.

Sieppijärven koulu 2013.

Se "entinen keskikoulupuoli" saatiin purettua. 2014.

Sieppijärven koulu. Itsenäisyyspäivänä 2020. 

 Sieppijärven koulu ja Sisu järjestivät koulujenväliset. 2010. Tähtivieras Sami Jauhojärvi. 

Sieppijärven uusi koulutalo ja neuvolasiipi (kuvattu 2017). Koulun käytössä on myös matala rakennus, eli entinen asuntolasiipi. Sen sijaan vanha kansakoulurakennus odottaa purkajia, kunta on määrärahan hankkeeseen varannut.  
  

2014, tammikuu.

12/2013.

Joulukuussa, 2013.

                                                                                                                                                                               

Jaukka, metsäsaamelainen Sieppijärveltä

Kirjoitti, Katariina Korhonen (2013). Nosto 20.3.2026  katakorhonen56@gmail.com

Väestörekisterikeskuksen Sukunimitilasto 29.7.2013:

Jaukka/ nykyisenä nimenä Suomessa 26 kpl/ nykyisenä sukunimenä ulkomailla 14 kpl

Tositarina siitä, kuinka August Johaninpoika Jaukasta tuli ensin Granat ja lopulta Mr. Johnsson

MIHIN KATOSI SIEPPIJÄRVEN SAAMELAISNIMI JAUKKA?

Jaukat ovat saamelaissuku, joka ei ole hävinnyt tai kadonnut mihinkään, nimi vain osittain.

Sukunimestä ovat jäljellä tarinat, dokumentit, perimätieto, paikannimet Jaukankenttä ja Jaukanlehto Sieppijärven Koivulassa – ja noin 40 nimen käyttäjää Suomessa ja ulkomailla.

Tämä tarina saa siis alkunsa Sieppijärveltä, 1700-luvulta, ja Nils Jaukasta.

1.

Sieppijärven isojakoa käsittelevässä pöytäkirjassa (2.9.1840) mainitaan Laurinojansuulla sijainnut Jaukan torppa, jossa oli asunut 1700-luvulta saakka lappalaiseksi mainittu Nils Jaukka. Nils oli naimisissa Elli Koffelon kanssa.

Tarinaa jatkavat Nilsin ja Ellin lapset Kirsti sekä Sieppijärvellä asuneet Mikkel ja Pehr.

1.1.

Kirsti Nilsintyttö Jaukka (1765 - 1838) avioitui Lars Pallockin (s. 1757) kanssa.  Kirsti muutti Ruotsin Pessinkitunturiin.  Nykyään (2013) Suomessa elää alle viisi Pallok-nimistä henkilöä, eikä varmaa tietoa nimien yhteydestä Larsin ja Kirstin sukuun ole.

1.1.1.

Kirstin ja Larsin tytär Helena Pallock (1801–1879) palasi äitinsä kotiseudulle Kolariin avioitumalla Salomon Ruokovaaran (1804–1860) kanssa. Helena Ruokovaara oli siis äitinsä puolelta Jaukan sukua, vaikkei Jaukka-nimeä kantanutkaan.

Rippikirjan (1834 – 1840) merkinnät kertovat myös, että Pajalasta Sieppijärvelle tullut Pallock-suvun jäsen, leski Stina Nilsdotter Palokka (1765) asui Sieppijärvellä kuolemaansa asti 1838. Hänet on merkitty samalle rippikirjan sivulle Pehr Nilsinpoika Jaukan (perh.), Mikkel Maunun ja Anders Olofsson Nutin kanssa.  Pehr Jaukka oli Helena Ruokovaaran eno.

1.2.

Vuoden 1834–1840 kirkonkirjoihin on Sieppijärven kylän asukkaiksi merkitty Jaukan raitiolappalaisia (renvaktare Lappar). Mikkel Nilsinpoika  Jaukka ( 1762 - 1833) raivasi itselleen Jaativaara-nimisen uudistilan Sieppijärvelle. Tilan emäntä oli Mikkelin vaimo Greta Pehrsdotter ( 1759 - 1833). Pariskunta kuoli vuoden 1833 joulukuussa ja  haudattiin Köngäsen hautausmaalle Pajalaan.

1.2.1.

Mikkel ja Greta Jaukan tytär Brita Kaisa syntyi 1792 ja kuoli 1836.

1.2.2.

Poika Johan Mikkelsson Jaukka syntyi 1799 ja avioitui Jukkasjärveltä tulleen (1811) Brita Olofsdotter Peiposen (1792 – 1857) kanssa.  Johan ja Brita Jaukan lapset luetellaan kahdessa rippikirjassa (1834 – 1840 ja 1848 – 1855). Tyttäristä Anna-Kaisa syntyi 1828 ja kuoli 1839, pojista lapsena puolestaan kuoli Johan Erik (1838 – 1839). Kun vanhemmat Johan ja Brita Jaukka muuttivat pois Sieppijärven Jaativaaran tilalta (5.6.1838), mukaan lähtivät lapset Olof (s. 1829) ja Brita Maria (s. 1832). Suuntana lienee ollut Rovaniemi.

1.2.3.

Saman (1834 -1840) rippikirjan mukaan Sieppijärvellä (Jaativaaran uudistila) asui myös Erik Mikkelsson Jaukka, syntynyt 1791. Hänellä ei ollut tähän aikaan perhettä, mutta käytössä olleiden paperien perusteella en osaa sanoa, jäikö tämä Jaukka isänsä perustamalle Jaativaaran tilalle vai ei. 

1.2.4.

Sen sijaan perheeksi on merkitty Erikin vanhempi veli, Anders Mikkelsson Jaukka (s. 1789), ja vaimonsa Greta Olofsdotter Matti (s.1791). Heidän lapsiaan olivat Mikkel (s. 1823) ja Olof (s. 1829). Rippikirjan mukaan tämäkin perhe olisi muuttanut Jaativaaran tilalta Muonion suuntaan 1830-luvun lopussa.

1.3.

Turtolan rippikirjojen (1827 – 1833 ja 1848 - 1855) mukaan Nils Jaukan pojista myös Pehr Nilsinpoika Jaukka (1777 - 1852) asui perheineen mäkitupalaisena Sieppijärven kylässä. Pehrin vaimo oli Stina Mikontytär (1773 – 1848). Rippikirjan mukaan Pehrin ja Stinan lapsia olivat Nils Petter (s. 1804), Eskil (s. 1806), Isaac (s. 1814), Johan Wilhelm (s. 1816) sekä Eric (s. 1821).

Pehrin pojista Johan Wilhelm Jaukka asettuu Pelloon mäkitupalaiseksi.

Ylitornion henkikirja (1865) ja Turtolan rippikirja (1848 – 1855) kirjaavat Jaukan ja Granatin perheet samalle sivulle.

1.3.1.

Pehrin pojista Johan Wilhelm Jaukka (s. 1816) muutti Pelloon, siitä kertoo vuoden 1865 Ylitornion henkikirja. Asukasluettelon mukaan Pellon kylän RN:o 24 Lahti-nimisen talon tiluksilla asui mäkitupalainen Johan Wilhelm Jaukka ja vaimonsa Helena perheineen; viranomaisten kirjanpidon mukaan Jaukan perheessä oli silloin 2 miespuolista ja 4 naispuolista asukasta. Rippikirjan mukaan Jaukan perheeseen kuitenkin kuului 3 miespuolista ja 4 naispuolista asukasta. Rippikirjan mukaan Jaukalta puuttuisi yksi miehenpuoli – mutta kuka?   

Samalla Lahden tilalla asui niin ikään varaton (utfattige) mäkitupalainen Johan Granat (s. 1798) ja vaimonsa Helena (s. 1806). Henkikirjoittajan mukaan Granatin torpassa asui (1865) 2 miespuolista ja 1 naispuolinen asukas.

Rippikirjan (1856 – 1865) mukaan vahvuus oli 1 miespuolinen ja 2 naispuolista asukasta vuoteen 1862 asti; Johan ja Helena Granatilla kun oli vain yksi tytär, Stina Kaisa (s. 1839), ja kun tämä ainokainen muutti kotoa pois mentyään naimisiin 1862, jäivät vanhukset yksin. Vai jäivätkö?  Henkikirjoittaja taisi tässä tapauksessa tietää enemmän kuin rippikirja: vanhan torpanisännän, Johan Granatin apuna työskenteli nuori mies – mutta kuka?

Johan Wilhelm Pehrinpoika Jaukka oli siis syntynyt Sieppijärvellä 1816. Hän osasi lukea ja tunsi Katekismuksen.  Johan kuoli 11.2.1871. Johan Wilhelmin vaimo oli Brita Stina Mikkelsdotter, syntynyt 1817. Hänkin osasi lukea.

Pariskunnan lapsia olivat Sofia Mathilda (s.1846, kuoli lapsena), August (s. 11.1.1847), Johanna (9.2.1848), Mathilda (s. 1850), Isak Wilhelm (s.1851), Kaisa Maria (s.1854) ja Stina Sofia (1855).

Vuoden 1865 henkikirjoissa näkyy myös merkintä, että Pellossa Wuopion tilalla asuvista piioista yksi oli Johanna Jaukka, Augustin sisko. Raution tilalla Pellossa yksi piioista puolestaan on Kristina Granat.

Tietojen vertailu rippikirjatietoihin antaa tulokseksi sen, että Jaukan perheestä ”puuttui” vanhin poika August, ja Granatin perheessä oli henkikirjan mukaan ”ylimääräinen poika. Todennäköistä on, että 67-vuotiaan Johan Granatin apuna henkikirjoitusvuonna 1865 oli 18-vuotias August Johaninpoika  Jaukka.

Todennäköistä on, että August Johaninpoika asui useamman vuoden ajan renkipoikana Granatin torpassa.

August Johansson Jaukka, 1860-luvun nuorimies, karkaa maailmalle.

1.3.2.

August Johansson (s. 1847)oli siis Johan Wilhelm Jaukan vanhin poika, joka mahdollisesti jopa varttui Johan ja Helena Granatin perheessä.  Mahdollista Granatin ja Jaukan sukulaissuhdetta en tässä yhteydessä selvittänyt. Todennäköisintä on, että August otettiin renkipojaksi, koska Granateilla ei ollut omaa poikaa.

Rippikirjasta voi nähdä, että August ja hänen kolme vuotta nuorempi sisarensa Mathilda piipahtivat Norjassa vuonna 1865.

August kävi kuitenkin Pellossa ripillä vielä vuonna 1866 ennen pakenemistaan (=förrymd) Norjaan vuonna 1867. Myös sisar, talollisen piikana Pellossa töitä paiskinut, Johanna Jaukka lähti Augustin matkassa Norjaan. Augustin nuorin veli, Isak Wilhelm (s.1851), puolestaan muutti Norjaan 1872.

Kun August "pakeni" Suomen kamaralta, niin se tarkoitti lähes varmasti sotaväenotolta välttelyä. Hyvin monen lappilaisen miehen kohdalla on merkintä ”förrymd till Norge” noina 1860-luvun aikoina.

Turtolan rippikirjasta löytyy jopa merkintä, että August pakeni (”förrymd”) Amerikkaan 1870.

Siirtolaisinstituutin luettelosta löytyy August Johnsonin nimi lisänimellä Kranaatti.  Tämä tarkoittaa, että

Norjan reissullaan August on ottanut uuden sukunimen käyttöön. Ja Maria-vaimokin on löytynyt ennen Amerikan matkaa.  Maria Susanna Paavola eli Kulpakko oli syntynyt Kemijärvellä 10.4.1842 mutta muuttanut Sodankylän kautta Tornioon 1859. Hänestä tuli Augustin vaimo nimellä Maria Kivelä, ja he elivät elämänsä loppuun USA:ssa.

August Johaninpoika Jaukka kuoli 88-vuotiaana 27.7.1935 Washingtonin osavaltiossa, Hockinsonissa. Vaimo Maria Susanna Kivelä kuoli jo 70-vuotiaana 20.4.1912 samassa paikassa. Pariskunta eli Amerikassa Johnsoneina. Mielenkiintoista on, jättikö August jälkipolvilleen muistoksi tarinaa Jaukan saamelaissuvusta Sieppijärveltä ja Pellosta…

August Johnsonin jännittävä tarina on yksi lukuisista tarinoista, jotka kertovat, kuinka Jaukka sukunimenä katosi.

Yleensä sukunimen sanotaan kadonneen siinä yhteydessä, kun rakennettiin uudistiloja ja tilalla asuvien uusi sukunimi asetettiin tilan mukaan.

Sanotaan myös, että valtaosa saamelaisista nimistä (varsinkin etunimistä) on kadonnut menneiden vuosisatojen aikana kirkon ja pappien toiminnan seurauksena. Kirkon tarkoituksena oli hävittää pakanallisena pidetty saamelaisten kulttuuri. Papit vaihtoivat mielivaltaisesti saamelaisia nimiä, ja vähitellen esimerkiksi vanhat miehennimet poistettiin kokonaan virallisista kirjoista; viimeisinä Päiviö ja Torrias vuonna 1736 Enontekiöllä.

AUGUST JOHNSON, ENT. JAUKKA, JATKOI SAAMELAISSUKUANSA AMERIKASSA

1.3.3.

August ja Maria saivat Hilda-tyttären Amerikassa, tyttö syntyi 17.5.1873 Michiganin Calumetissä.  Hilda kuoli 87-vuotiaana 25. kesäkuuta 1960 samalla kylällä kuin isänsä, eli Washingtonin osavaltiossa, Hockinsonissa.

Hilda Johnson oli mennyt naimisiin Elias Hermansson Hill – nimisen suomalaismiehen kanssa. Elias oli syntynyt 15.2.1864 Jurvassa ja saanut isänsä sukunimen Ilmarinen. Augustintytär Hilda Jaukka vihittiin siis Hermanninpoika Elias Ilmarisen kanssa 28. toukokuuta 1890 Washingtonin Hockinsonissa.  Elias kuoli 6. tammikuuta 1942 Hockinsonissa 78-vuotiaana.

Kuvan nuori nainen on August ja Maria Jaukan tytär Hilda (1873 - 1960).
Nuori mies on Hilda Jaukan aviomies Elias Ilmarinen (1864 - 1942), jonka kanssa Hilda vihittiin 15.5.1890. Elias otti Amerikassa nimen Hill. Hän oli syntynyt Jurvassa.
















Tässä kuvassa Hilda kuvattuna kotonaan joulukuussa 1958.

Yhdessä Hilda ja Elias Hill saivat 15 lasta. Tässä lista heistä:

Emelia (1891), Hilda Josephine (1892), Victor Mattias (1893), August Eli (1895), Richard (1897), Anna Theresa (1899), Herman Carl (1900), Rudolph (1902), Oscar (1904), Ida Johanna (1906), Erika Florence eli Riikka (1907), Jacob Ernest (1909), Selina Susanna (1911), Arnet Nestor (1913), Hulda Vivian (1917).

 
Hildan ja Eliaksen yksi 15 lapsesta oli August (s. 1895), joka kuvassa suomalaissyntyisen vaimonsa Greta Granlundin kanssa 14.2. 1920. Pariskunta käytti sukunimeä Hill.

August ja Gerda Hill (1895) saivat tyttären, Virginia Hilda Johannan.

August ja Maria Jaukan tyttärenpoika August Hill sai tyttären, Virginia Hilda Johannan. Kuvassa Virginia ja miehensä Olavi Kivinen 1943. 












Virginia puolestaan on saanut pojan, Ilmari Olavinpoika Kivisen, syntynyt Oregonin osavaltion Portlandissa, ja asuu USA:ssa. 

LÄHTEET:

Erika Sarivaara, 2012. Statuksettomat saamelaiset.

Aki Ollikainen, 2005. Routalattiat. Sieppijärven kylän vaiheita läpi vuosisatojen.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1827-1833_ik361/52.htm.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1834-1840_ik361/kuvat/52.jpg

Ylitornion henkikirja 1865 eli

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=581643

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1848-1855_ik361-362/kuvat/73.jpg

http://www.migrationinstitute.fi/emregfree/ref_finresults2.asp

http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1  http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3893&pnum=151 http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1866-1876_mko1-5/69.htm
Helena Koskenniemi, 1986. Satan suku.


Loppukirjoitus, joka perustuu Satan suku  -kirjaan, ja jonka tarkoitus on linkittää Jaukan sukua Nilsintytär Helenan kautta muihin Sieppijärven sukuihin:  

Mukkakoski RN:O 23

Kuvateksti: Kuka oli Johanna Severiina Mukkaskoski 1888 - 1932?  Hänen tyttärensä Sylvi Johanna syntyi vuonna 1904 ja kuoli jo 16-vuotiaana vuonna 1920. Hautapaikka löytyy Sieppijärven vanhalta hautausmaalta.

Sieppijärvellä syntyneen Kirsti Jaukan tytär, Helena muutti Pajalasta "takaisin" Sieppijärvelle, kun meni naimisiin Salomon Hannunpoika Ruokovaaran kanssa.

Heidän pojasta, torppari ja leski Fredrik Salomoninpoika Ruokovaarasta (s. 21.2.1843 Kolari) ja tämän toisesta vaimosta Maria Juhontytär Satasta (s. 3.6.1846 Kolari) tuli Mukkakosken talon isäntäpari. 
"Fredrik rakensi talon itäpuolelle jokea uuden maantien välittömään läheisyyteen", kirjoittaa Helena Koskenniemi. Fredrik kuoli 1916.

Fredrik Ruokovaaran lapset (eli Kaisa Maria Kunelius, Juho Ruokovaara, Kaarlo, Kaaleb ja Eeva Johanna) omistivat toisen puolen taloa, ja toisen puolen osti pariskunta Iisakki ja Serafiina Liikamaa.

Fredrik Ruokovaaran vävy, Vihtori Kunelius (s.1875 Kivijärvi) rakensi oman talon Sieppijärven Kattilanmaahan, ja Iisakki Liikamaa asui Mukkakosken talossa.

Helena Koskenniemen mukaan "Mukkakosken taloa asuttivat 1930-luvulla Iisakki Liikamaa, Vihtori Kunelius ja Juho Immonen."

Iisakki Liikamaa oli Aleksander Liikamaan ja Kreeta Johanna Heikintytär (1859 - 1914) Lompolon seitsemäs lapsi. 

                           Kuvassa Kreeta Liikamaan hautakivi Sieppijärven vanhalla hautausmaalla.

Iisakki Liikamaa syntyi 1896 ja meni naimisiin 28.6.1924 Fiina Elviira Kristontytär Kylmämaan kanssa (s.1902). Serafiina (Fiina) kuoli 1945. Iisakki kuoli 1971.

Historian lehdiltä poimittua: Kenttälä

 

Tutkija Heikki Paunonen: - Murresanojen keruumatkani Kolarissa. Se oli rapeaa aikaa!

Teksti ja kuvat:

Katariina Korhonen,29.6.2018 

Nosto 15.8.2025  

KulttuuriKolari -1. tapahtuma:

Kolarin murteesta - Heikki Paunonen

28.6.2018 Sieppijärvellä, Kolarin kotiseutumuseon Joen pirtissä.

Kesätapahtuma eli KulttuuriKolari 28.6. - 4.7.2018. 

Järjestäjä:
Kolarin kirjasto ja kulttuuritoimi, Kyösti Satokangas, puh. 0404895015; Kolarin kunta ja elinvoimapalvelut

Heikki Paunonen:

KIITOS TEILLE KAIKILLE, JA ERITYISESTI NYT JO EDESMENNEILLE MURTEENTAITAJILLE JA OPPAILLE TÄHÄN MINULLE RAKKAASEEN KIELEEN!

KulttuuriKolarin -kesätapahtumaan kutsutusta Heikki Paunosesta tuli torstai-iltana (28.6.2018) ensimmäinen ihminen, jonka kuulin käyttävän rapea-sanaa merkityksessä, johon en syntymäkolarilaisena koskaan aiemmin ole Kolarissa törmännyt. Yritän selittää. 

Mielikuvissani kolarilainen ihminen on aina joko moittinut tai vähätellyt toteamalla: - Se EI ollu rapeaa aikaa se nälän aika, tai - EI se rapealta tuntunu ko huussia piti pölätä!  

Olinkin (silkasta ihastuksesta) pudota penkiltäni sillä hetkellä, kun Heikki Paunosen muistoja kuunnellessani tajusin, että hän päätti kyläläisiin (meihin) liittyvät kotoisat muistonsa sanoihin: Se OLI rapeaa aikaa! 

Ehdotan, että tästä kesäillasta lähtien laitamme hyvän kiertämään, vaikka näin: - Heikki, soli rohki rapea esitys tuo sinun murresaarna!

Eli, ei rapea-sanaa kannata pilata ei-sanalla - eihän?

Kolarin kaikista kylistä kerättyjen murresanojen matka maailmalle eli Suomen murteiden sanakirjaan on ollut monivaiheinen ja selkeä. Niinpä jokikinen murrekirjan sana selityksineen on paikallisten ihmisten ääntä, muistutti Paunonen. Oma johtopäätökseni on, että murteiden mahdollisesta kuolemasta ei voida ainakaan kielen tutkijoita syyttää. Aika näyttää, mitä murteemme taitajina ja puhujina haluamme.

 Oli innostavaa kuulla Paunosen omakohtaista tarinaa matkastaan murresanojen perässä.

Heikki Paunonen, nuori murresanojen kerääjä ja suomen kielen opiskelija Helsingin yliopistosta, aloitti Kolarissa työnsä 1960-luvulla. Työvälineinä olivat kynä ja sinikantinen vihko.  Esimerkiksi kalastussanastoa Luosun kylästä hän keräsi niin, että ensin polkaisi Petäjäniemen Alidan polkupyörällä Sieppijärven Poikkijärveltä ylös Luosuun. Siellä hän jututti "Iisakkia", kuunteli miestä ja samalla teki sanoihin liittyvät muistiinpanot vihkoonsa. Haastattelun jälkeen hän pyöräili takaisin Poikkijärvelle.

Seuraavan päivän pyöräretki suuntautui Aalisjärvelle - tai Venejärvenkylälle. 

Opiskelija-Heikki asui Hannes ja Alida Petäjäniemen vinttikamarissa. Luonnollisesti Heikki haastatteli myös sanavalmista Hannes-isäntää, joka oli todellinen murteentaitaja; syntyisin Lappean kylästä, Väylän rannalta - murrekartan vahvemmalta (vanhemmalta) puolelta. 

Paunonen esitteli muutamia murrekorttejaan, joiden alkuperä oli siitä sinisestä vihkosta, jonka kannessa luki: "Hannes 1.-3.6.66. Valmis."   

Heikki Paunonen siis aloitti kolarilaisten kesätapahtumat tervehtimällä Sieppijärven museolla  paikallismurteesta kiinnostuneita ihmisiä. Paunonen kiitti paikallisia murteen taitajia alleviivaamalla sitä suurta arvoa, mikä täältä kerätyillä murresanoilla on ollut hänen työhönsä.

-Kuuntelin Hannes Petäjäniemen tarinointia Sieppijärvellä. Kerran olin pudota tuoliltani, kun yhtäkkiä kuulin Hanneksen käyttävän puhessaan juuri sitä vanhaa muotoa monikon genetiivistä, jota en uskonut enää ihmisten täällä tuntevan. Mutta Hannespa sanoi töitten -genetiivin sijasta töinen!

Väitöskirjansa Paunonen teki monikon genetiivin muodostumisesta suomen murteissa.
Tästä kaikesta kiitän julkaisemalla oheisen jutunpätkäni ja yleisökuvat nimenomaan Vasitun Luuan sivustolla.
Kotiseutuyhditys Vasittu Luuta kunnioittaen kiittää Heikki Paunosta arvokkaasta elämäntyöstä, joka on vaikuttanut ja edelleen vaikuttaa itsetuntoomme. Kieli olemme me!

p.s.
Olen syyskuussa 2014 hankkinut (käyttösääntöineen) Suomen kielen nauhoitearkistosta, osoitteesta http://www.kotus.fi/nauhoitearkisto, äänitteen (cd) nimeltä KOLARIN MURRETTA. Siihen on taltioitu muutamia Heikki Paunosen Kolarin kylissä tekemiä haastatteluja. Äänite alkaa Yrjö Vaattovaaran muistelulla "Rahin ajossa Boströmin liikheen aikana".
Museolla pitämässään esitelmässä Heikki Paunonen kertoi, kuinka nykyään todellakin on mahdollista tutustua omaan murteeseen esimerkiksi hankkimalla itselleen sitä, mikä kiinnostaa.

Olemme olemassa - koska jokainen esivanhemmistamme on selvinnyt kaikesta, kokenut kaiken.

Muistotilaisuus Sieppijärven kotikirkossa, la 29.3.2025

Aira Olga PIETILÄ, o.s. Vaattovaara.

Pietilän Aira-täti, lapsuusperheensä sisaruksille Aikkara,

syntyi kotona Sieppijärvellä, Kulluvaaran tilalla, ”Einon saunassa”, 8. tammikuuta 1937; kyläkätilö Tarki-Villen vaimo, Vilkon Juusko, toimi kylän kätilönä ja auttoi synnyttäjänä jo hyvin kokenutta 44-vuotiasta Aili-äitiä.

Aira siirtyi tästä ajasta toiseen Kolarin Tanna-kodissa perjantaina, Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin; suomalaisen ihmisen ja elämäntavan juhlapäivänä, perjantaina, 28.2.2025.

Niinpä, Aira lähti 88-vuotiaana.

Tuhatmuotoisen elämän laulu,

tuhatkasvoisen kohtalon -

sama kuitenkin ajasta aikaan

kuin kehto auringon,

yks yhteinen kaikelle sille, mikä syntyy ja häviää,

sävel vaihtuu ja laulajat,

mutta ei katoa laulu. Se jää.

Se on tietäjänlaulu

siitä oman kohtalos kuulla voit;

se on vaelluslaulu, jossa sinä itse mukana soit,

elit nyt tai vuostuhat sitten

tai vielä et syntynytkään,

olit ihminen, puu tai perho,

laps tähden muun tai tään.

Uuno Kailas.

(Suomalainen sukukirja)

Laulu jää:

Hyvyyteen voimaan ihmeelliseen,

suojaan,

olemme kaikki kätketyt.

Virsikirja, 600.

Hän lähti,

mutt on vielä lähellämme tuhansin sitein meihin liittyen,

ja kotihin ja liki sydäntämme

jäi kaiku askelten rakkaitten.

Hj. Procope

”Kaikki alkaa kotoa.”

...jäi kaiku askelten, jäi laulu. Tietäjän lauluko? Vaelluslauluko? Lohtulaulu?

”Mitä on olla sukulainen? Lopultakin meillä kaikilla on yhteinen alkuperä. Sitä on olla sukulainen.

Ja meitä on paljon.”

”Mikä voisi olla Aira Pietilästä kirjoitetun sukutarinan merkitys kirjoittajalle?”

Pysähdytään ja ajatellaan, kerätään voimaa

jakamalla toivon sanomaa:

Kuolemaa ei tarvitse pelätä, koska sille, joka kuolee, ei tapahdu mitään pahaa.

Olemme tässä maailmassa olemassa ja elossa myös siksi, että jokainen satojen vuosien takainen, sukupolvien takainen esivanhempamme on ”kokenut kaiken, selvinnyt kaikesta”.

Ja tässä yhteisessä maailmassa meidän on elettävä.

Onhan niin, että syntyäksemme tarvitsemme

2 vanhempaa

4 isovanhempaa

8 isoisovanhempaa

16 esivanhempaa, 32 esivanhempaa, 64 esivanhempaa, 128 kpl esivanhempia

256 kpl esivanhempia jne.

Mistä nämä esi-isät ja -äidit tulivat? Montako taistelua he taistelivat? Kuinka paljon nälkää he kestivät? Montako sotaa he näkivät? Kuinka monista vastoinkäymisistä he selvisivät?

Toisaalta.

Kuinka paljon rakkautta, voimaa, iloa ja rohkaisua he antoivat?

Kuinka paljon omasta selviytymishalustaan kukin vanhempi jätti omilleen, jolloin lopulta myös me voimme olla elossa tänään?

Olemme siis olemassa koska jokainen omista esivanhemmistamme on selvinnyt kaikesta, kokenut kaiken.

Miksemme siis mekin?

Mailleen menneitten ihmisten valokuvia - ja yksi Sinervon runo. Täytetään some historialla.

Mottoni: Sieppijärvellä, 2017. "Täytetään some historialla."

Saamme olla kaikki todella ylpeitä, että itsenäisyys on jo sadan vuoden ajan merkinnyt myös sitä, että ihmisillä on lupa innostua omasta ja yhteisestä historiasta!

Tämä kuva kertoo kahvihetkestä silloin kun Sieppijärven kunnantoimistolla vieraili tunnettu poliitikkopari Helsingistä. 1950.

Keskellä keittiöapulainen Nanni Vaattovaara (vuodesta 1952 Liikamaa).
Vasemmalla Mauri Ryömä (1911-1958), Elvi Sinervo-Ryömä (1912-1986), vieressä Kolarin kuntajohtaja Eemeli Lakkala (1900 - 1974) ja Nannin vieressä takana Sylvester Malinen (s. 1915). Sylvesterin edessä, Mauri Ryömää vastapäätä istuu Roope Koivumaa, tunnettiin pitäjässä Toivolan Roopena.  
Kuva on otettu Sieppijärven kunnan toimistolla, sen asuinhuoneessa. Kuvauksen ajankohta rajoittuu vuoteen 1950.  

                                                 

Mauri Ryömä, poliitikko, lääkäri, Elvi Sinervon mies 

Mauri Ryömä oli suomalainen vasemmistopoliitikko. Ryömä kuului 1930-luvulla Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen, mutta sotien jälkeen hänestä tuli yksi Suomen kommunistisen puolueen näkyvimmistä poliitikoista. Kuvan vierailulla hänen roolinsa oli toiminta Suomen kommunistisen puolueen toimeksiannosta. 

Ryömä oli syntynyt 30. lokakuuta 1911. Hän kuoli auto-onnettomuudessa Helsingissä, 28. marraskuuta 1958.

Elvi Aulikki Sinervo-Ryömä, työväenluokkainen kirjailija, runoilija, suomentaja  

Sinervon tuotteliain kausi osui ajalle 1931 - 1956. Tämän jälkeen (50-luvulta alkaen) Sinervo teki myös suomennoksia.

Sinervo oli syntynyt 4. toukokuuta 1912, Helsingissä. Hän kuoli 28. elokuuta 1986, Helsingissä. 

Sinervon teoksia:

Viljami Vaihdokas, kertomus pojasta (1946).

Toveri, älä petä (1947).

Palavankylän seppä (1979).

Runot 1931-1956 kirjailijan vastuusta (1977).

Maailma on vasta nuori: uppotukki (1980).

Vuorelle nousu: Kertomuksia ja novelleja kymmenen vuoden ajalta (1948).

Novellit (1978).

Sinervon käännöskirjoja:

Sinervo (kääntäjä) ja Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8; Majavatie 11; Mariankatu 26. (2004)

Sinervo (kääntäjä) ja Enquist, Per Olov: Ruotsin pauloissa (1983). Ihmeparantajan viides talvi (1972).

Tervaskantoja näyttely: Sata tarinaa Sattojen mailta. Vanhojen kotialbumikuvien näyttely Kolarin kotiseutumuseon Joen tuvassa. Järjestetty 2017.

Tässä blogijulkaisussa julkaisemani Sinervon ja Ryömän kuva oli näyttelykirjasessa numero 43. 
Liitän alkuperäisen, tarkistetun kuvatarinan tälle sivulle.

Kahvihetki Sieppijärven kunnantoimistolla. 1950.

Nanni Einontytär Vaattovaara (s. 1932) työskentelee kuvassa kunnantoimiston keittiöapulaisena. Nannin isä, "SatanEino" oli saanut tyttärensä palkkatöihin -  ennen tämän Vaattojärvelle naimisiin lähtemistä (1952).

Nyt on siis vuosi 1950. Koolla on kunnantalon ns. "terävä pää" eli johtaja alaisineen. Kuva on peräisin Nanni-tätini kotialbumista. Alkuperäisen kuvan perusteella sanoisin, että tämä on tavallinen laatikkokameralla otettu muistokuva. Arvokas. 

Kuvan ihmisistä Eemeli Lakkala (1900 - 1974) vaikuttaa asialliselta luottomieheltä. Hän oli jo tähän aikaan kylän tunnetuin korpikommunisti mutta myös vallankäyttäjä. Vuoden 1945 kunnallisvaaleissa Eemeli Lakkala oli valittu kunnanhallituksen puheenjohtajaksi eli kunnanesimieheksi.

Lainaus: "Ollessaan turvasäilössä toisen maailmansodan aikana Eemeli Lakkala oli lukenut eläinlääketiedettä niin, että häntä käytettiin yleisesti eläinlääkärinä Kolarissa ja lähikunnissakin, vaikka ei kai hänellä mitään eläinlääkärin oikeuksia ollut. Hän kuitenkin sai lääkkeitä apteekista ja hänellä oli valkoinen takki, kuten ainakin lääkärillä." (Juhani Iivari e-kirjassaan En olisi saanut syntyä nykyaikaan, 2015.)

Suomen tunnetuimmaksi kommunistiksi Lakkalaa saattoi ajatella vuosina 1958 - 1962, jolloin hän toimi kansanedustajana. 

Sylvester Malinen (s. 1915) puolestaan toimi kuvanottoaikana kunnansihteerinä, mutta vuosina 1955-1959 myös paikallisen Osuuskassan toimitusjohtajana. 

Etualalla oikealla kohti kameraa katsoo valtuutettu Roope Koivumaa, eli Toivolan Roope. 

...JA YKSI SINERVON RUNO 50-LUVULTA

Sinervo, Elvi. Neidonkaivo: Runoja. Helsinki, 1956. 

Maammo Runontekijä Viisaan Neidon kaivolla. Elvi Sinervo (1956).

"Kaiken tietämisen kaipuu." 

Elokuun iltana korjuujuhlien jälkeen,

kun usva jo kierteli Neidonniityllä niin kuin

taivaalta pudonnut pilvi,

kun vanhat ihmiset olivat menneet levolle

ja soittaja lopettanut soittonsa

ja linnutkin jo vaienneet,

kokoontuivat kylämme nuoret - ja minä olin

yksi heistä -

vanhalle kaivolle, joka kauan sitten 

oli rakennettu keskelle Viisaan Neidon niittyä

ja jonka raikas vesi jo neljän sukupolven ajan

oli virvoittanut kylämme asukkaita.

Ja kun me palavissamme ja tanssista raukeina

ammensimme kaivosta viileää vettä,

niin sen solistessa

laskeutui hiljaisuus meidän yllemme,

naurumme vaikeni ja sanamme sammuivat pois,

ja suuri murhe valtasi meidät,

ja kaiken tietämisen kaipuu.

"Silloin näimme kylämme vanhimman naisen." 

Silloin näimme Maammo Runontekijän,

kylämme vanhimman naisen.

Kaivolle johti neljä polkua, ja näimme

hänen saapuvan sitä,

joka tuli lännestä, lakeudelta.

Tiesimme hänet melkein sokeaksi,

mutta hän käveli kuin näkevä,

sillä hänen jalkansa tuntevat kaikki kylämme tiet.

Toisella kädellään hän piteli sauvaansa ja 

toisella vesiastiaa,

ja lännen taivas hänen takanaan 

oli kuin lyijyä ja tulta.

Minä, hänen pojantyttäristään nuorin,

kiiruhdin häntä vastaan

ja lausuin äänekkäästi (tiesin hänen korvansa heikenneen ihmispuheelle):

Olet myöhään liikkeellä, Maammo,

avojaloinkin kuljet, vaikka yön kaste jo lankeaa. 

Salli että ammennan sinulle vettä. 

Ja vettä ammennettuani minä vielä virkoin

muiden vaietessa:

"Meidän riemumme on vaihtunut murheeksi, emmekä tiedä miksi."

Sinä olet vanha, Maammoni, ja voit kaiken selittää.

Kuin vettä tästä kaivosta tahtoisin

ammentaa sinusta viisautta.

Anna tietosi meille ja sano,

mikä on tärkeintä, jotta 

osaisimme oikein elää.

Mutta Maammo Runontekijä vastasi minulle näin:

Pahoin minä tekisin, sinä ajattelematon lapsi,

kaatamalla vanhuuteni sinuun. 

Mikä oli minun sanottavani ja minkä todeksi tunsin,

sen olen sanonut voimani päivinä, ihmisenä

ihmisten joukossa.

Katso minun käsiäni, ne ovat muuttumassa mullaksi.

Kevyt vesiastia saa ne vapisemaan,

ja tekoni muistokin 

on niistä valumassa pois.

 "Silti valehtelisin, jos sanoisin, että en rakasta elämää." 

Ahnaammin kuin ennen riipun siinä kiinni.

Kuin saituri rahojaan varjelen jokaista päivääni

ja aamulla ajattelen: vielä yksi!

Jalkani kiittävät astuessaan auringon 

lämmittämää multaa

ja varoen niillä kuljen, etten kompastuisi 

enää nousematta.

Iloitsen vähäisestäkin valonkajastuksesta,

ennen kuin täysi pimeys tulee,

ja suloista on korvilleni,

kun niiden tihenevään hiljaisuuteen joskus

helähtää lapsen nauru.

"Ja näin minä hyrisen vanhuksen viisautta:"

Turhan mutkikkaita olivat minun elämäni tiet,

turhaa tärkeilyä moninaiset tekoni, hyvät ja pahat,

ja iloni ja suruni kuin taivaan hattarapilvet:

kun tuuli kävi, en nähnyt niitä enää.

Tässä on minun tämänpäiväinen totuuteni,

mitättömämpi kuin lapsen tai eläimen

tai lahoavan puun.

Mutta kavahda sinä sitä.

Jos hampaaton suu sanoo sinulle: tämä tie on oikea,

niin toisaalle käänny.

Ja jos vanha ja viisas neuvoo: pysy paikoillasi,

jotta et erehtyisi,

silloin kokoa voimasi ja rohkeutesi,

leikkaa hiuksesi ja lähde

luottavaisin mielin matkaan.

Älä minulta Maammo Runontekijää kysele - 

ei hän ole täällä. 

"Etsi hänet sieltä, missä ihmiset elävät."

Menneitä varjoja vain

näkevät nämä vanhat silmät.

Mutta missä nuoret silmät tähystävät tulevaisuuteen,

siellä on Maammo Runontekijä.

Missä vuoria siirretään ja virtojen juoksu kääntyy, 

siellä on Maammo Runontekijän laulu.

Missä sydämet kapinoivat vääryyttä vastaan,

missä kuvia särjetään,

missä ihminen antaa elämänsä - ei suojellakseen sitä, mikä

on ollut,

vaan sen puolesta, mikä on tuleva -

siellä laulu humisee.

Ja kun sinut ruhjotaan maahan, ja kun sinusta luita myöten revitään kaikki, 

minkä luulit olevan omaasi ja itseäsi,

niin että nimesikin olet unohtava,

ja kun sinä jälleen ihmisten kädet kädessäsi tuntien

ja heidän verensä virran

"näet sukupolvesi totuuden ja sanot: tämä on minua varten ja minä tätä,"

silloin olet löytänyt Maammo Runontekijän

ja hänen voimansa päivien viisauden.

 

Sinervosta julkaistu elämänkerta (2017):

Jaana Torninoja-Latola: Yhä katselen pilviä. Elvi Sinervon elämä. Into Kustannus. 2017.