Sieppijärven Koivulan perua ollut Bertta Marja Satta, aviossa Palokangas (1935 - 2026) sai elää pitkän ja henkisesti rikkaan elämän.

Sieppijärven museolla, 2013. Tohtori Erika Sarivaara puhumassa väitöskirjansa aiheesta  statuksettomat saamelaiset. Vasemmalla Hilkka Oksala (pj.), Jaakko Satta, Erika Sarivaara ja Tytti Sarivaara.

Tytti Sarivaara, Timo Kyrö (Venejärven kylä)  ja oikealla Bertta Palokangas. 

Tilaisuudessa (2013) ERIKA SARIVAARAN tavoin  JAAKKO Satta kertoi omasta saamelaisuudestaan. 

Mukana tässä tapahtumapäivässä oli suuri joukko Jaakko Satan perhettä kuin myös molemmat sisaruksensa, BERTTA ja TYTTI.

Kata kävi yökylässä (2018) Tytti Sarivaaran luona hänen kotona Sallassa. Kiitos, Tytti kaikesta vieraanvaraisuudesta, kuivalihavellistä ja kauniista saamelaislauluista.   

 

BERTTA PALOKANKAAN - ÄIDIN ELÄMÄNKERTOMUS 

Blogitekstiksi kirjoittanut Pertti Palokangas (2026)  

Bertta Palokangas. Kuva: Pertti Palokangas.

  

Bertta Marja Satta syntyi 15. heinäkuuta 1935, Sieppijärvellä. Perhe asui pienessä Koivulan kylässä, noin 6 kilometriä Sieppijärveltä etelään päin. 

Sieppijärven koulu ennen sotaa 

Bertta kävi ensiksi kaksi vuotta alakansakoulua Sieppijärven koulussa, ja käveli (tai hiihti) joka koulupäivä Koivulan kylältä noin 6 kilometriä edestakaisin. Hiihtämistä kutsuttiin yleisesti ”sivakkakyydiksi”. Bertta aloitti yläkansakoulun vuonna 1944 (juuri ennen evakkoa). Mutta joutui evakkoon lähtemisen takia tämän keskeyttämään syksyllä 1944. Sieppijärven koulu tuhoutui Lapin sodan aikana (1944–45).

 Lapin sota ja evakko

 Lapin sodan takia Bertta joutui lapsena aikuisten kyläläisten mukana evakkoon Ruotsin Matforsiin, Lucksta- nimiseen kylään, jossa oli koulu. Matka todennäköisesti ensiksi tehtiin Ruotsin puolelle lautalla ylitse väylän, ja hevoskärryillä tai kuorma-autolla eteläänpäin, ja sitten jatkettiin junalla Sundsvalliin.  Matforsissa ja Luckstassa useita suomalaislapsia sijoitettiin maatiloille ja työläisperheisiin. 

Evakosta paluu kotiin 

Lapin sota koetteli Sieppijärveä raskaasti. Vetäytyvät saksalaiset polttivat lähes kaikki rakennukset. Oli vaarallista liikkua, kun miinoja oli kaikkialla. Vain muutama talo, kuten nykyinen Kolarin kotiseutumuseon Pääkön pirtti (Pääkkölä), säästyi tuholta. Evakosta palaavat asukkaat rakensivat uuden kylän raunioista.

 Koulunkäynti Sieppijärvellä alkaen 1945 

Heti syyskuussa 1945 Sieppijärven koulu aloitti toimintansa kolmessa Ruotsista tuodussa kouluparakissa.  Kun Bertta palasi evakosta vuoden 1945 aikana, hän todennäköisesti ensiksi jatkoi vuotta aiemmin keskeytettyä alakoulua Sieppijärven kouluparakeissa.  Yläkoulu sijaitsi Kolarin kansakoulun rakennuksissa. Bertta kävi sitten yläkansankoulun Kolarissa asti. Hän kuului siihen pitkämatkaisten ryhmään, joka 1948 muutti vuodeksi asumaan Kolarissa toimivaan lastenkotiin, joka siis toimi myös oppilasasuntolana. 

1950-luku ja nuoruus 

Sodan jälkeen Sieppijärvi nousi nopeasti uuteen kukoistukseen. Kolarin kuntakeskus sijaitsi Sieppijärvellä 1960-70 -lukujen vaihteeseen asti. Kylänraitilla olivat kunnantalo, koulukeskus eli kansakoulu ja keskikoulu, useita kauppoja, useita pankkeja, Posti, uusi kirkko (rak.1956) ja Kemiyhtiön-konttori, kirjakauppa, kukkakauppa, useita ammattiautoilijoita, kylien välillä liikkui Pätkä eli pikkubussi. Toki postiautoliikenne oli tuolloin hyvin säännöllistä ja vakaata. Koivulan kylä, Järvirova tai Asumamaa eivät olleet varsinaisia järvikyliä, sieltä tultiin kylälle asioimaan mikä perhe mitenkin: jalkasin eli kävelemällä, polkupyörällä, hevosella, suksilla, potkurilla, tutun kyydissä. Järvikyläläiset pitemmän matkan päästä tulivat ensi alkuun asioitaan hoitamaan silloin kun muilta töiltään pääsivät,

 mutta sen jälkeen kun Orvo Satan Pätkä alkoi liikennöidä, tai kun Valion maitoauto rupesi kiertämään kylien maitolaiturit, päästiin liikkeelle. Julkista liikennettä, kuorma-autoja lavoineen, takseja ja monenlaista järeämpää kalustoa alettiin kysynnän ja vauraampien kyläläisten toimesta hankkia. Bertan muistoihin kuitenkin on jäänyt perheensä köyhyys, äidillä ja hänen perheellä luultavasti ei ollut varaa takseihin tai julkisiin kulkuneuvoihin. Köyhyys ei kuitenkaan välttämättä merkinnyt eristäytymistä. 

Sieppijärvi oli sodan jälkeen vahva kyläyhteisö, ja jälleenrakentaminen perustui suurelta osin naapuriapuun, talkoisiin ja yhteisiin ponnistuksiin. Vanhemmat lapset saattoivat olla perheelle lähes välttämätöntä työvoimaa. Erityisesti vanhin tytär saattoi hoitaa pikkusisaruksia ja kotitaloutta, kun äiti Jenny oli navetassa tai pellolla. Sisarukset, kuten pikkuveli Jaakko (Jaska) ja pikkusisko Brita (Riitta) olivat hänelle tärkeät, siinä missä myöskin isosisko oli tärkeä tuki heille.

15–19 -vuotias tyttö saattoi lähteä marjaan äidin, sisarusten tai naapureiden kanssa. Hän saattoi myös lypsää lehmät, puhdistaa kalat, keittää marjat, hakea polttopuita ja valmistaa säilykkeet. Tytöiltä odotettiin yleensä ompelu- ja neulontataitoa, ja kansakoulussa saadut käsityötaidot olivat käytännöllisiä. Jos perheellä oli ompelukone, se oli arvokas työväline. Jos ei ollut, vaatteita ommeltiin käsin tai käytettiin naapurin tai sukulaisen konetta.

 Ompelutaitoinen tyttö saattoi tehdä töitä myös naapureille ja saada vastineeksi ruokaa, kangasta tai pientä rahaa. 

Nuori tytär saattoi illalla olla hyvin väsynyt kaikista kotiaskareista ja pikkusisarusten hoidosta, mutta silti pukeutua parempaan mekkoonsa ja lähteä Käkilavan tansseihin tai muihin juhliin. Äiti oli nuorena iloinen, nauroi paljon ja oli aika puhelias. 

Bertan äiti Jenny oli varmaankin etevä kodinhoidossa, ja osasi ruoanlaitot ja säilytysmenetelmät. Hän varmasti opetti tyttärilleen ompelemisen, kutomisen, parsimisen ja vaatteiden ylläpidon. Perheessä käytettiin uudelleen vanhempien sisaruksien vaatteita ja kenkiä. Tyttöjen mekot saatettiin ommella aikuisten vanhoista vaatteista, säkeistä, verhoista tai muusta käyttökelpoisesta kankaasta. Kengät kuluivat nopeasti, etenkin kylmässä, lumessa, metsässä ja peltotöissä. Pula-ajan muistitiedoissa juuri kengät ja niiden jatkuva paikkaaminen toistuvat. 

Bertan 1960-luku

 Ylä-Tuuloman voimalaitos rakennettiin vuosina 1961 - 65 Kuolan niemimaalle Muurmanskin lähelle. Voimalan rakensi suomalainen valtionyhtiö Imatran Voima. Siellä työskenteli ja asui parhaimmillaan 3500 suomalaista (noin 3 000 miestä ja noin 250 naista ja yli tuhat heidän omaistaan. 

Suomalaiset rakensivat varsinaisen voimalaitoksen lisäksi muun muassa asuntoja, koulun, sairaalan, kulttuuritalon, postin, paloaseman, urheilupaikkoja sekä noin 168 kilometriä pitkän tieyhteyden Suomen rajalta työmaalle.  

Aluksi asuttiin osittain parakeissa ja työmaamajoituksissa. Vähitellen kylään nousi kunnollisia asuinrakennuksia ja omakotitalotyyppisiä taloja. Talvet olivat pimeät ja kylmät ja paljon kovempi kokemus kuin suomalaisella rakennustyömaalla yleensä. 

Tuulomalla nuoret Lapista tulleet naiset työskentelivät todennäköisesti ennen kaikkea sairaalassa, keittiöissä, ruokaloissa, kaupoissa, toimistoissa, pesulassa, majoituksessa, koulussa ja päiväkodissa. He olivat työmaan toiminnan kannalta välttämättömiä, vaikka miesten louhinta- ja rakennustyöt näkyvät historiankirjoituksessa selvemmin. 

1960-luvun alussa sekä Bertta että hänen pikkusiskonsa Riitta päättivät lähteä komennustöihin Tuulomalle. Kotoa pois muuttaminen oli heille suuri elämänmuutos. Tuuloma sijaitsi kaukana Suomen Lapista, rajaseudulla ja puutteellisten liikenneyhteyksien päässä. Ylä-Tuulomalla Bertan päätehtävät olivat siivous, pyykinhuolto ja vuodevaatteiden vaihto. 

Vapaa-aika ja seurustelu

 Ylä-Tuulomasta tuli tiivis suomalainen yhteisö, jossa yksityisyyttä oli vähemmän kuin kotona. Naiset asuivat omissa asuntoloissa. Ylä-Tuulomalla asui paljon nuoria miehiä, joten nuorten naisten sosiaalinen asema oli todennäköisesti näkyvä. 

Kylässä oli kulttuuritalo, jossa pidettiin elokuvia, juhlia ja urheilukilpailuja. Lisäksi siellä oli stadion ja jääkiekkokenttä. Nuorelle naiselle tämä tarkoitti todennäköisesti vilkasta sosiaalista elämää ja suuret mahdollisuudet uusiin tuttavuuksiin. 

Tuulomalla oli töissä myös Raimo Palokangas, nuori mies Ivalosta. Hän oli kiinnostunut liikunnasta ja urheilusta, ja osallistui Tuulomalla pidettyihin urheilukilpailuihin. Ainakin juoksu ja pituushyppy sekä kolmiloikka olivat hänen lajeja. Bertta huomasi urheilevan Raimon, ja kiinnostus häneen kasvoi. Se että Raimo, kuten Bertta itsekin, oli täysin raitis, ei tupakoinut ja oli rauhallinen ja vaatimaton merkitsi paljon suhteen rakentamiseen. Kun Bertta ja Riitta tulivat takaisin Tuulomalta, he kunnostivat ja sisustivat vanhempiensa mökin seinät ja tapetit Koivulan tilalla, omilla rahoilla.  

Vihkiäiset 1964

Bertta ja Raimo menivät kihloihin Norjan Kirkenesissä (Kirkkoniemessä) ja sitten vihille Sieppijärven kirkossa 21. kesäkuuta 1964. Tytär Päivi syntyi puolisen vuotta myöhemmin. Bertta asui Tervolan mökissä, Kemijoen varrella, siskonsa Riittan kanssa, kun Raimo ja Riittan puoliso olivat työmatkoilla. 

Vuonna 1968 Bertta ja Raimo päättivät lähteä Keski-Ruotsiin jossa oli kysyntää suomalaisesta työvoimasta. He matkustivat junalla Päivi-tyttären kanssa myöhään syksyllä. Ruotsissa oli mahdollista pikkuhiljaa parantaa omaa talouttaan, ja elintasoa.  

Elämä Ruotsissa

 Bertta kävi ruotsinkielen kursseilla ja teki siivoustöitä. Mutta suurin aika meni kodin ja lasten hoitoon, varsinkin kun myös Pertti-poika syntyi kesällä 1971. Perhe kävi Suomessa melkein joka kesä, ja olivat Tervolan mökillä lähes koko kesäloman ajan, aivan 1990-luvulle saakka. 

Ruotsin pienessä Grums-nimisessä taajamassa, Värmlannissa lähellä Karlstadin kaupunkia, oli paljon muita suomalaisia, ja myös muutamia sukulaisia lähistöllä. Joten elämä oli paljon heidän ja sukulaisten ympäröimää. 

Bertta hoiti itse kauppa-asiat ja varmisti että lapset saapuvat kouluun, hammaslääkäriin, parturiin jne. Hän käveli kauppoihin ja pankkiin, ja käytti potkukelkkaa talvella. Talvella Bertta myös hiihti, ja joskus oli lapsikin mukana hiihtoretkellä. 

Bertta oli kiinnostunut suomalaisesta musiikista ja iskelmistä, ja lauloi itse lauluja, joita hän kuuli levyiltä ja radiosta. 

Bertta viihtyi hyvin rivitaloasunnossa, missä oli oma pikku terassi ja jossa hän istutti kukkia. Kukkia ja kasveja oli myös runsaasti sisällä.  Ruoanlaitossa oli paljon suomalaisia ja varsinkin tornionjokilaaksolaisia ruokia, mutta hän kokeili myös ulkomaalaisia reseptejä, esimerkiksi taiwanilaista broileri-keittoa. 

Kahvi ja leipäjuusto olivat perinne, jota hän ylläpiti. Suomalaiset ruisleivät ja pikkuleivät olivat tarjolla. Jouluksi hän teki sekä porkkana- että lanttulaatikot, kinkun ja lipeäkalan seuraksi. Pääsiäisenä syötiin mämmiä, joko maidon tai kerman kanssa. Kesällä puolukkapuuro ja mustikkapiirakkaat maistuivat. 

Bertta myös askarteli ja kutoi vaatteita, pipoja, lapasia ja sukkia. Hän luki suomalaisia kirjoja ja lehtiä ja ratkoi ristisanatehtäviä. Kotona perhe puhui aina suomea keskenään.

 Vuonna 2005, ollessaan 70 - vuotias, Bertta kävi aikuisten lastensa kanssa tervehtimässä sukulaisia Tornionjokilaaksossa - pitkästä aikaa. Puoliso Raimo jäi Grumsiin vaikean sairauden takia. Täällä Bertta tapasi muun muassa Jaakko - veljensä, ja tämän matkan jälkeen Bertan ajatuksissa kasvoi ajatus muuttaa takaisin Suomeen.  

Takaisin Suomeen

Sitten kesällä 2010 muutto takaisin Sieppijärvelle tapahtui. Jälleen kerran matka sujui junalla, nyt pohjoiseen päin ja huonekalut ja tavarat tulivat sitten kuorma-autossa. Äiti sai uudelleen tutustua muuttuneeseen kotipaikkakuntaansa. Hän tapasi sukulaisia, koulukavereita ja ystäviä. Hän myös oppi tuntemaan nuorempia ihmisiä. Hän oli iloinen että voi puhua suomen kieltä joka paikassa, ja että ei tarvinnut enää pelätä väärinkäsitetyksi tulemista, koska ruotsin kieli oli ollut hänelle hieman vaikeata oppia. 

Vuonna 2015  Bertta täytti 80 vuotta, ja oli iloinen, että molemmat lapset matkustivat pitkän matkan Ruotsista asti. Päivin ja Pertin kyydissä hän kävi Pellossa, Sieppijärvellä ja Pajalassa. Jaakko-veli ja Riitta-sisar olivat Bertalle erittäin tärkeitä myös loppuvuosina. Yhdessä he muistelivat vanhoja juttuja, ja puhuivat myös arkipäivän aiheita ja uutisia.  

Bertta palasi Ruotsista kotiseudulle Kolariin vuonna 2010. Hän sai siis peräti 16 vuoden ajan nauttia rauhallisesta elämästään paikassa, missä oli syntynyt ennen viimeisiä sotia, 1935. Siunaus kallis!
Bertta  nukkui rauhallisesti pois sunnuntai-iltana, 23. elokuuta 2026, ollessaan 91- vuotias. 

                                  

Vasittu Luuta ry. on kotiseutuyhdistys, joka Kolariin perustettiin 2011. Se ei ole ns. yhden asian liike. Jäsenet toiminnallaan tekevät ja tallentavat kolarilaista paikallisperinnettä ja -historiaa. Tätä blogia ylläpitää yksi yhdistyksen perustajajäsenistä, Katariina Korhonen (ent. Granat). Yhteydenottoihin vastataan, katakorhonen56@gmail.com

OSALLISUUTTA JA VAIKUTTAMISTA. Eläkeliiton Lapin piirin puheenjohtaja (2022) MARJA-LIISA OINAS.

Marja-Liisan lapsuuden kotikylä oli Sieppijärvi. Sieltä ovat peräisin Marja-Liisan lapsuusmuistot esimerkiksi marjastusretkistä, mistä hän kirjoitti lehteen viimeisenä puheenjohtajavuonna, 2022.

Eläkeliiton Lapin piirin pitkäaikaisena puheenjohtajana hän toimi vuoteen 2022 asti. Puheenjohtajana hänet muistetaan paitsi yhteistyökykyisenä vaikuttajana myös erinomaisena kirjoittajana. Lehden lukijat - eläkeläisjäsenet - muistavat Marja-Liisan  lämminhenkiset, kotoisat, virikkeitä tarjoavat jutut.  

Vuoden 2022 ELMA-lehteen (Elämänmakuisia tarinoita Lapista) Marja-Liisa kirjoitti yhteisten toiminnallisten vuosien iloksi ja kunniaksi artikkelinsa, otsikolla: 

Osallisuutta ja vaikuttamista (Marja-Liisa Oinas)  

Pihamarjojen poiminnan lomassa ajatukset karkaavat lapsuuden marjastusretkiin. Erityisesti mieleen on jäänyt alakouluikäisenä kotikylän isojen tyttöjen kanssa kanssa upottavan jängän yli kävellen tehty marjastusretki parin kilometrin päässä olevan korkean vaaran rinteille.

Mehän eksyimme vaaran taakse, lopulta löysimme polun vaaran kylän puoleiselle rinteelle. Askel keveni, kotiin päästiin. Retki oli ensi askeleita eri ikäpolvien välisestä yhteistyöstä ja osallisuuden kokemisesta. 

Nyt eläkkeellä ollessa olen tavannut lapsuuden marjaretken isoja tyttöjä kokeneina toimijoina Eläkeliiton Lapin piirin yhdistyksissä. 

Nämä kohtaamiset ovat aina olleet mieltä lämmittäviä ja muistoja herättäviä. Osallisuus ja yhdessä tekeminen eri ikäpolvien kanssa on ollut voimavara niin työvuosina lasten ja nuorten parissa kuin myös nyt eläkkeellä ollessa. 

Koronavuosien (2020 -) aikana Eläkeliiton yhdistysten vapaaehtoistoiminnan mahdollisuudet olivat kokoontumisrajoitusten vuoksi useamman kerran tauolla. Tällä hetkellä tauolla olleet ryhmävierailutkin ovat mahdollisia.  

Toivon, että viimekeväisen Eläkeliiton järjestämän koulutuskierroksen ja syksyn aikana Lapin piirin toiminnanjohtaja Kirsin kolme alueellista koulutustilaisuutta innostavat uusia yhdistyksiä mukaan vapaaehtoistyöhön. -Tilastointikorttien täyttäminen ja niistä tehtävä yhteenveto ovat tärkeää taustatietoa kyseisen toiminnan kehittämiseen ja rahoituksen turvaamiseen.

Perinteisen yhdistystoiminnan, kahvitilaisuuksien, vapaaehtoistyön ja retkien ohella meidän yhdistyksiemme tärkeänä tehtävänä on vaikuttaa ikäihmisiä koskeviin asioiden suunnitteluun ja päätöksen tekoon kuntamme vanhusneuvoston kautta.

Tulevan vuoden (2023) alussa kunnille jää meidän ikäihmisten kannalta tärkeä ennalta ehkäisevän työn vahvistaminen. Kysymys on mm. asuinoloista, liikunta- ja kulttuuripalveluista sekä moninaisen yhteisöllisyyden vahvistamisesta ja kumppanuuksien rakentamiseksi kunnassa. 

Terveys- ja sosiaalipalvelut siirtyvät vuoden 2023 alussa Lapin hyvinvointialueelle. 

Piirin tehtävä on seurata, miten iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalvelut Lapissa järjestetään ja vaikuttaa näissä asioissa hyvinvointialueen päätöksentekoon.

Ukrainan sota on herättänyt vanhemmassa eläkeläispolvessa muistoja Lapin sodasta ja evakkoajasta, ja meissä nuoremmissa tarvetta tutkia ja kysellä näistä vanhoista asioista. 

Tämän ELMA-lehden sisältö antaakin mielenkiintoisia virikkeitä joko yksin tai yhdessä ystävän kanssa muistella liki 80 vuoden takaisia aikoja. Lehti sopii edelleenkin lahjoitettavaksi lähellä tai kaukana olevalle ystävälle.

Hyväksi lopuksi Marja-Liisa kirjoittaa:

Toivon tuleville vuosille Eläkeliiton Lapin piirille ja sen yhdistyksille ja jäsenille mukavia osallisuuden kokemuksia ja yhdessä tekemisen iloa! Lämpimät kiitokset yhteisistä toiminnan hetkistä niin kuluneesta vuodesta kuin aikaisemmistakin.

Katan lisäys: Virikeartikkelit kirjoittajineen. Nämä tekstit löytyvät vuoden 2022 ELMA-lehdestä.

Elma Kunnari, 95 v. ELämänMakuisia muisteluksia (sivu 46)

Juha Lind, Pello. Ludvig Munsterhjelm. (sivu 8)

Erkki Kitkiöjoki. Elämän varrelta. (sivu 10)

Mervi Jaukkuri. Lapsuuden kesät piikana. (sivu 14)

Mauno Alapelto. Pyhä toimitus (sivu 15)

Pirjo Määttä. Takaisin juurille (sivu 16)

Seija Vuoma. Pakko yrittää (Liike on lääke! Sivu 17)

Terttu Välimaa. Kirjoitelma elämäni varrelta (sivu 18)

Marjatta Riikonen. Muistoja 60-luvun maaseudulta kotitalossa (sivu 44)

Reijo Korhonen, Pello. Elämän varrelta (Sivu 46)

Heikki Haapakoski. Viimeinen savotta (Sivu 42)

Erkki Kitkiöjoki. Muistoja lapsuudesta (Sivu 40)

Juha Lind. Lentokoneiden pakkolaskut Pellossa. (Sivu 6)

Tässä valmistuu vuoden 2017 Joulutervehdys-lehdessä julkaistu Marja-Liisan pääkirjoitus. Otsikoksi tuli YHDESSÄ TEHDEN.
Isovanhempien ja lastenlasten yhteiset askareet, on ne metsäretkiä, perunannostoa, onkireissuja, leipomista, käsitöitä tai seurapelejä luovat lujaa yhteenkuuluvuutta. Tietoja ja taitoja vaihdetaan puolin ja toisin. Lastenlapset opettavat isovanhemmilleen digimaailman saloja. Eri ikäpolvien välinen kanssakäyminen ei rajoitu vain sukulaisiin,vaan asuinalueisiin ja kotikyliin. Joillakin paikkakunnilla ikäihmiset voivat ikäihmiset voivat myös toimia varamummoina ja -vaareina ja ovat järjestämässä koulujen kanssa yhteisiä liikuntapäiviä.  

Joulutervehdys 2018 -lehti, Eläkeliiton  Lapin piiri. Kuvassa Lapin piiri ry:n puheenjohtaja Marja-Liisa Oinas ja toiminnanjohtaja Heikki Raappana.

Kuvatekstissä lukee:
Eläkeliiton Lapin piiri ry:n puheenjohtaja Marja-Liisa Oinas joutuu vuoden aikana paitsi vierailemaan paljon alueensa yhdistyksissä myös hoitamaan asioita piirin toimistossa yhdessä toiminnanjohtaja Heikki Raappanan kanssa. 

Kolarin VasittuLuuta -kotiseutuyhdistys tarjosi perinneruokalounaan syntymäpäivänsä kunniaksi

 

Vasittu Luuta -kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja, Hilkka Oksala, vahvisti sunnuntaina (23.8.2026) pitämässään syntymäpäiväpuheessa Kolarin kunnan tehneen päätöksen määrärahan varaamisesta Sieppijärven entisen koulurakennuksen purkamiseen. Purkutyöt suoritettaneen 2027.

Sieppijärven kyläyhdistyksen ylläpitämä Kuurusenvaaran MeänKota (melkein) täyttyi kotiseututyöstä kiinnostuneista kyläläisistä. Tunnelma oli mukava. Trubaduuri Eero Tiensuu 

Hilkka Oksala toimii VasitunLuuan puheenjohtajana.
Kyösti Satokangas kiitti myös kaikki vapaaehtoisia kyläläisiä kotiseututyöhön osallistumisesta.

Jaanan valmistama ja tarjoama perinneruoka oli
kuin parasta kotiruokaa eli maukas 
porokeitto ja puolapuuro, kahvi/tee, kahvijuusto, voinisu, kakot ja kuivakakkua.

Trubaduuri Eero Tiensuu.

Jaana Komulainen, tilaisuuden ruokatarjoilusta vastaava emäntä.

Sieppijärven koulun vaiheita kuvavälähdyksinä (1903 - 1910 -1945 - 1951 - 2014 -2017- 2020)

Julkaistu (K.K.) 22.3.2026. Nosto 20.8.2026.

Vasittu Luuta -kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja, Hilkka Oksala, vahvisti 23.8.2026 pidetyssä Kotiseutuyhdistyksen tilaisuudessa Kolarin kunnan tehneen päätöksen määrärahan varaamisesta Sieppijärven entisen koulurakennuksen purkamiseen. Purkutyöt suoritettaneen 2027.Kohde näkyy alla olevassa upeassa kuvapostikortissa. 

Kuvassa näkyvän Sieppijärven uuden "kansakoulun vihkiäiset" pidettiin 13.10.1951.  Myyntiin oli tullut kuvapostikortti.

 Lokakuun alussa 1944 kaikki pohjoissuomalaiset koulut oli suljettu, sillä noin 50 000  siviiliä oli määrätty Ruotsiin evakkoon. Sillä aikaa Sieppijärven kansakoulurakennus oli palanut Lapin sodassa. Kyläläiset palasivat vuoden 1945 kevään ja kesän aikana takaisin kotiin.

Tämän kortin kirjoittaja, tätini Helli Vaattovaara (s. 1939) oli Aili-äitinsä ja nuorimpien sisarustensa ja serkkujen kanssa elänyt evakkoajan Ruotsin Juniskärissä. 
  
Neiti Inger Bergsten Juniskär Sverike. Tässä on Sieppijärven kansakoulu. Tv. Helli Vaattovaara.
Maisema Suomesta - Vy från Finland . Valokuvannut: T. Mäklin. Jälkipainos kielletty.
Postikortti oli Helliltä jäänyt lähettämättä...

Muutama vuosi ennen Helliriikan kuolemaa soitin Juniskärin kaupungin matkailutoimistoon. "Kyllähän siellä joskus voisi vaikka visiteerata! Eikä ole niin kauhean kaukanakaan tuo Sundsvallin ympäristö. Siellä se minun äitini lapsuusperhe evakkoajan vietti. Ja se oli ollut elämää."

Koulu rakennettiin ensimmäisen kerran 1910.

Sieppijärvelle saatiin perustettua koulu vuonna 1903. Silloin se aloitti toimintansa vuokratiloissa.
Uusi koulurakennus rakennettiin ja otettiin käyttöön 1910. 
Valokuva esittää Outakan tekemää maalausta vuodelta 1930.
Koulun 80-vuotisjuhlassa (1983) juhlittiin koulua kuin myös 100-vuotisjuhlassa vuonna 2003.

Sieppijärven koulu, 2012. 
Kirjasto. Jääkiekkokaukalo. Hiihtoladut.

Sieppijärven vanhempi hautausmaa.

Sieppijärven koulun ensimmäinen opettaja Hilma Laurila toimi kylällä vuodesta 1903 vuoteen 1945. Hänet haudattiin Sieppijärvelle, samoin kuin toinen kunnan veteraaniopettajista, Kaija Ojamaa. Vierekkäin. 

Sieppijärven koulu 2013.
Neuvola.

Sieppijärven koulu 2013.

Se "entinen keskikoulupuoli" saatiin purettua. 2014.

Sieppijärven koulu. Itsenäisyyspäivänä 2020. 

 Sieppijärven koulu ja Sisu järjestivät koulujenväliset. 2010. Tähtivieras Sami Jauhojärvi. 

Sieppijärven uusi koulutalo ja neuvolasiipi (kuvattu 2017). Koulun käytössä on myös matala rakennus, eli entinen asuntolasiipi. Sen sijaan vanha kansakoulurakennus odottaa purkajia, kunta on määrärahan hankkeeseen varannut.  
  

2014, tammikuu.

12/2013.

Joulukuussa, 2013.

Kolarin VasittuLuuta ry. / Kotiseutuyhdistys perustettiin 2012. Yhdistys antoi äänen niille kuntalaisille, jotka eivät voineet ymmärtää, miksi korjaamisen sijasta purkaa vanha rakennus. 

Edelleen asiasta puhuminen kysyy rohkeutta. 

                                                                                                                                                                      

JAUKKA elää! Suvusta ja sukunimestä jäljellä tarinat, dokumentit, perimätieto ja paikannimet JAUKANKENTTÄ ja JAUKANLEHTO Sieppijärven Koivulassa

Sivun ensi bloggaus tehty 8.10.2013. Nosto 1.7.2026. Teksti: Katariina Korhonen 

Tällä sivulla jatkuu Jaukan suvun elämä...

Lue ensin tässä blogissa julkaistu tositarina siitä, mihin katosi Sieppijärven saamelaisnimi Jaukka, sillä Jaukat ovat saamelaissuku, joka ei ole hävinnyt tai kadonnut mihinkään, nimi vain. 

Sukunimestä ovat jäljellä tarinat, dokumentit, perimätieto, paikannimet Jaukankenttä ja Jaukanlehto Sieppijärven Koivulassa – ja noin 40 nimen käyttäjää Suomessa ja ulkomailla.

Tämä tarina saa siis alkunsa Sieppijärveltä, 1700-luvulta, ja Nils Jaukasta. 

Mihin lähti Nils Jaukan pojanpojan (Johanin) tytär, Brita Maria Johansdotter Jaukka?

Vuoden 1834–1840 kirkonkirjoihin on Sieppijärven kylän asukkaiksi merkitty Jaukan raitiolappalaisia (renvaktare Lappar).

Mikkel Nilsinpoika Jaukka (1762 - 1833) ja vaimonsa Greta Pehrsdotter (1759 - 1833) raivasivat Jaativaara-nimisen uudistilan Sieppijärvelle. Täällä heille syntyi lapsia, ensin tytär Brita Kaisa (1792 - 1836), ja sitten poika Johan  Mikkelsson vuonna 1799. Pariskunta kuoli vuoden 1833 joulukuussa ja haudattiin Köngäsen hautausmaalle Pajalaan.

Mikkel ja Greta Jaukan tytär Brita Kaisa syntyi 1792 ja kuoli 1836.

Poika JOHAN Mikkelsson Jaukka (s. 1799) puolestaan meni naimisiin Jukkasjärveltä tulleen (1811) Brita Olofsdotter  Peiposen (1792 - 1857) kanssa. 

Johan ja Brita Jaukan lapset luetellaan kahdessa rippikirjassa (1834 – 1840 ja 1848 – 1855). Tyttäristä Anna-Kaisa syntyi 1828 ja kuoli 1839, pojista lapsena puolestaan kuoli Johan Erik (1838 – 1839).

Johan ja Brita Jaukan lapsista siis kaksi kuoli nuorena, mutta kun Johan ja Brita Jaukka (jostakin syystä) lähtivät Sieppijärveltä Jaativaaran tilalta 5.6.1838, mukaan lähtivät lapset eli  Olof (s. 1829) ja Brita Maria.

Brita Maria oli syntynyt perheensä joulunlapseksi 25.12.1832. Hän oli vajaat 6-vuotias silloin, kun vanhemmat lähtivät pois Sieppijärveltä vuonna 1838.

Avioliittoon Aaro Matinlompolon (myöh. Kankaan) kanssa

Tässäkin yhteydessä on muistutettava, että myös Brita Maria Johanintytär Jaukka jatkoi saamelaissukunsa elämää, vaikka otti käyttöön miehensä sukunimen Matinlompolo. Brita Marian mies Aaron oli omaa sukua Matinlompolo, joka oli syntynyt 20.3.1830 Turtolassa. Aarosta tuli kruununtorppari Aaro Kangas, joka asui perheineen Lankojärven rannalla.

Brita Mariasta tuli Aaron ensimmäinen vaimo, kun heidät vihittiin Ylitorniolla 22.10.1854. He saivat neljä lasta, joista vanhin, Johan Kangas syntyi heti juhannuksen päätteeksi 27. kesäkuuta 1855. Toinen lapsi Erik kuoli vauvana 1857. Vanhin tytär Lena Stina syntyi 1858, ja hänestä tuli myöhemmin Akseli Malmströmin puoliso. 

Nuorin lapsista oli Iwar Kangas, joka syntyi 1862. 

Alla oleva kuva esittää Iwarin perhettä. 

 Iwar Kangas oli Brita Maria Jaukan poika, joka syntyi Turtolassa eli nyk. Pellon Lankojärvellä 1862.

Lähde:

Matinlompolon sukukirja; Tuomo Waara, sukuyhdistyksen sihteeri.

Jaukka, metsäsaamelainen Sieppijärveltä

Väestörekisterikeskuksen Sukunimitilasto 29.7.2013:

Jaukka/ nykyisenä nimenä Suomessa 26 kpl/ nykyisenä sukunimenä ulkomailla 14 kpl

Tositarina siitä, kuinka August Johaninpoika Jaukasta tuli ensin Granat ja lopulta Mr. Johnsson

MIHIN KATOSI SIEPPIJÄRVEN SAAMELAISNIMI JAUKKA?

Jaukat ovat saamelaissuku, joka ei ole hävinnyt tai kadonnut mihinkään, nimi vain osittain.

Suvusta ja sukunimestä ovat jäljellä tarinat, dokumentit, perimätieto, ja paikannimet Jaukankenttä ja Jaukanlehto Sieppijärven Koivulassa – ja noin 40 nimen käyttäjää Suomessa ja ulkomailla.

Jaukan tarina saa siis alkunsa Sieppijärveltä, 1700-luvulta, ja Nils Jaukasta.

1.

Sieppijärven isojakoa käsittelevässä pöytäkirjassa (2.9.1840) mainitaan Laurinojansuulla sijainnut Jaukan torppa, jossa oli asunut 1700-luvulta saakka lappalaiseksi mainittu Nils Jaukka. Nils oli naimisissa Elli Koffelon kanssa.

Tarinaa jatkavat Nilsin ja Ellin lapset Kirsti sekä Sieppijärvellä asuneet Mikkel ja Pehr.

1.1.

Kirsti Nilsintyttö Jaukka (1765 - 1838) avioitui Lars Pallockin (s. 1757) kanssa.  Kirsti muutti Ruotsin Pessinkitunturiin.  Nykyään (2013) Suomessa elää alle viisi Pallok-nimistä henkilöä, eikä varmaa tietoa nimien yhteydestä Larsin ja Kirstin sukuun ole.

1.1.1.

Kirstin ja Larsin tytär Helena Pallock (1801–1879) palasi äitinsä kotiseudulle Kolariin avioitumalla Salomon Ruokovaaran (1804–1860) kanssa. Helena Ruokovaara oli siis äitinsä puolelta Jaukan sukua, vaikkei Jaukka-nimeä kantanutkaan.

Rippikirjan (1834 – 1840) merkinnät kertovat myös, että Pajalasta Sieppijärvelle tullut Pallock-suvun jäsen, leski Stina Nilsdotter Palokka (1765) asui Sieppijärvellä kuolemaansa asti 1838. Hänet on merkitty samalle rippikirjan sivulle Pehr Nilsinpoika Jaukan (perh.), Mikkel Maunun ja Anders Olofsson Nutin kanssa.  Pehr Jaukka oli Helena Ruokovaaran eno.

1.2.

Vuoden 1834–1840 kirkonkirjoihin on Sieppijärven kylän asukkaiksi merkitty Jaukan raitiolappalaisia (renvaktare Lappar). Mikkel Nilsinpoika  Jaukka ( 1762 - 1833) raivasi itselleen Jaativaara-nimisen uudistilan Sieppijärvelle. Tilan emäntä oli Mikkelin vaimo Greta Pehrsdotter ( 1759 - 1833). Pariskunta kuoli vuoden 1833 joulukuussa ja  haudattiin Köngäsen hautausmaalle Pajalaan.

1.2.1.

Mikkel ja Greta Jaukan tytär Brita Kaisa syntyi 1792 ja kuoli 1836.

1.2.2.

Poika Johan Mikkelsson Jaukka syntyi 1799 ja avioitui Jukkasjärveltä tulleen (1811) Brita Olofsdotter Peiposen (1792 – 1857) kanssa.  Johan ja Brita Jaukan lapset luetellaan kahdessa rippikirjassa (1834 – 1840 ja 1848 – 1855). Tyttäristä Anna-Kaisa syntyi 1828 ja kuoli 1839, pojista lapsena puolestaan kuoli Johan Erik (1838 – 1839). Kun vanhemmat Johan ja Brita Jaukka muuttivat pois Sieppijärven Jaativaaran tilalta (5.6.1838), mukaan lähtivät lapset Olof (s. 1829) ja Brita Maria (s. 1832). Suuntana lienee ollut Rovaniemi.

1.2.3.

Saman (1834 -1840) rippikirjan mukaan Sieppijärvellä (Jaativaaran uudistila) asui myös Erik Mikkelsson Jaukka, syntynyt 1791. Hänellä ei ollut tähän aikaan perhettä, mutta käytössä olleiden paperien perusteella en osaa sanoa, jäikö tämä Jaukka isänsä perustamalle Jaativaaran tilalle vai ei. 

1.2.4.

Sen sijaan perheeksi on merkitty Erikin vanhempi veli, Anders Mikkelsson Jaukka (s. 1789), ja vaimonsa Greta Olofsdotter Matti (s.1791). Heidän lapsiaan olivat Mikkel (s. 1823) ja Olof (s. 1829). Rippikirjan mukaan tämäkin perhe olisi muuttanut Jaativaaran tilalta Muonion suuntaan 1830-luvun lopussa.

1.3.

Turtolan rippikirjojen (1827 – 1833 ja 1848 - 1855) mukaan Nils Jaukan pojista myös Pehr Nilsinpoika Jaukka (1777 - 1852) asui perheineen mäkitupalaisena Sieppijärven kylässä. Pehrin vaimo oli Stina Mikontytär (1773 – 1848). Rippikirjan mukaan Pehrin ja Stinan lapsia olivat Nils Petter (s. 1804), Eskil (s. 1806), Isaac (s. 1814), Johan Wilhelm (s. 1816) sekä Eric (s. 1821).

Pehrin pojista Johan Wilhelm Jaukka asettuu Pelloon mäkitupalaiseksi.

Ylitornion henkikirja (1865) ja Turtolan rippikirja (1848 – 1855) kirjaavat Jaukan ja Granatin perheet samalle sivulle.

1.3.1.

Pehrin pojista Johan Wilhelm Jaukka (s. 1816) muutti Pelloon, siitä kertoo vuoden 1865 Ylitornion henkikirja. Asukasluettelon mukaan Pellon kylän RN:o 24 Lahti-nimisen talon tiluksilla asui mäkitupalainen Johan Wilhelm Jaukka ja vaimonsa Helena perheineen; viranomaisten kirjanpidon mukaan Jaukan perheessä oli silloin 2 miespuolista ja 4 naispuolista asukasta. Rippikirjan mukaan Jaukan perheeseen kuitenkin kuului 3 miespuolista ja 4 naispuolista asukasta. Rippikirjan mukaan Jaukalta puuttuisi yksi miehenpuoli – mutta kuka?   

Samalla Lahden tilalla asui niin ikään varaton (utfattige) mäkitupalainen Johan Granat (s. 1798) ja vaimonsa Helena (s. 1806). Henkikirjoittajan mukaan Granatin torpassa asui (1865) 2 miespuolista ja 1 naispuolinen asukas.

Rippikirjan (1856 – 1865) mukaan vahvuus oli 1 miespuolinen ja 2 naispuolista asukasta vuoteen 1862 asti; Johan ja Helena Granatilla kun oli vain yksi tytär, Stina Kaisa (s. 1839), ja kun tämä ainokainen muutti kotoa pois mentyään naimisiin 1862, jäivät vanhukset yksin. Vai jäivätkö?  Henkikirjoittaja taisi tässä tapauksessa tietää enemmän kuin rippikirja: vanhan torpanisännän, Johan Granatin apuna työskenteli nuori mies – mutta kuka?

Johan Wilhelm Pehrinpoika Jaukka oli siis syntynyt Sieppijärvellä 1816. Hän osasi lukea ja tunsi Katekismuksen.  Johan kuoli 11.2.1871. Johan Wilhelmin vaimo oli Brita Stina Mikkelsdotter, syntynyt 1817. Hänkin osasi lukea.

Pariskunnan lapsia olivat Sofia Mathilda (s.1846, kuoli lapsena), August (s. 11.1.1847), Johanna (9.2.1848), Mathilda (s. 1850), Isak Wilhelm (s.1851), Kaisa Maria (s.1854) ja Stina Sofia (1855).

Vuoden 1865 henkikirjoissa näkyy myös merkintä, että Pellossa Wuopion tilalla asuvista piioista yksi oli Johanna Jaukka, Augustin sisko. Raution tilalla Pellossa yksi piioista puolestaan on Kristina Granat.

Tietojen vertailu rippikirjatietoihin antaa tulokseksi sen, että Jaukan perheestä ”puuttui” vanhin poika August, ja Granatin perheessä oli henkikirjan mukaan ”ylimääräinen poika. Todennäköistä on, että 67-vuotiaan Johan Granatin apuna henkikirjoitusvuonna 1865 oli 18-vuotias August Johaninpoika  Jaukka.

Todennäköistä on, että August Johaninpoika asui useamman vuoden ajan renkipoikana Granatin torpassa.

August Johansson Jaukka, 1860-luvun nuorimies, karkaa maailmalle.

1.3.2.

August Johansson (s. 1847)oli siis Johan Wilhelm Jaukan vanhin poika, joka mahdollisesti jopa varttui Johan ja Helena Granatin perheessä.  Mahdollista Granatin ja Jaukan sukulaissuhdetta en tässä yhteydessä selvittänyt. Todennäköisintä on, että August otettiin renkipojaksi, koska Granateilla ei ollut omaa poikaa.

Rippikirjasta voi nähdä, että August ja hänen kolme vuotta nuorempi sisarensa Mathilda piipahtivat Norjassa vuonna 1865.

August kävi kuitenkin Pellossa ripillä vielä vuonna 1866 ennen pakenemistaan (=förrymd) Norjaan vuonna 1867. Myös sisar, talollisen piikana Pellossa töitä paiskinut, Johanna Jaukka lähti Augustin matkassa Norjaan. Augustin nuorin veli, Isak Wilhelm (s.1851), puolestaan muutti Norjaan 1872.

Kun August "pakeni" Suomen kamaralta, niin se tarkoitti lähes varmasti sotaväenotolta välttelyä. Hyvin monen lappilaisen miehen kohdalla on merkintä ”förrymd till Norge” noina 1860-luvun aikoina.

Turtolan rippikirjasta löytyy jopa merkintä, että August pakeni (”förrymd”) Amerikkaan 1870.

Siirtolaisinstituutin luettelosta löytyy August Johnsonin nimi lisänimellä Kranaatti.  Tämä tarkoittaa, että

Norjan reissullaan August on ottanut uuden sukunimen käyttöön. Ja Maria-vaimokin on löytynyt ennen Amerikan matkaa.  Maria Susanna Paavola eli Kulpakko oli syntynyt Kemijärvellä 10.4.1842 mutta muuttanut Sodankylän kautta Tornioon 1859. Hänestä tuli Augustin vaimo nimellä Maria Kivelä, ja he elivät elämänsä loppuun USA:ssa.

August Johaninpoika Jaukka kuoli 88-vuotiaana 27.7.1935 Washingtonin osavaltiossa, Hockinsonissa. Vaimo Maria Susanna Kivelä kuoli jo 70-vuotiaana 20.4.1912 samassa paikassa. Pariskunta eli Amerikassa Johnsoneina. Mielenkiintoista on, jättikö August jälkipolvilleen muistoksi tarinaa Jaukan saamelaissuvusta Sieppijärveltä ja Pellosta…

August Johnsonin jännittävä tarina on yksi lukuisista tarinoista, jotka kertovat, kuinka Jaukka sukunimenä katosi.

Yleensä sukunimen sanotaan kadonneen siinä yhteydessä, kun rakennettiin uudistiloja ja tilalla asuvien uusi sukunimi asetettiin tilan mukaan.

Sanotaan myös, että valtaosa saamelaisista nimistä (varsinkin etunimistä) on kadonnut menneiden vuosisatojen aikana kirkon ja pappien toiminnan seurauksena. Kirkon tarkoituksena oli hävittää pakanallisena pidetty saamelaisten kulttuuri. Papit vaihtoivat mielivaltaisesti saamelaisia nimiä, ja vähitellen esimerkiksi vanhat miehennimet poistettiin kokonaan virallisista kirjoista; viimeisinä Päiviö ja Torrias vuonna 1736 Enontekiöllä.

AUGUST JOHNSON, ENT. JAUKKA, JATKOI SAAMELAISSUKUANSA AMERIKASSA

1.3.3.

August ja Maria saivat Hilda-tyttären Amerikassa, tyttö syntyi 17.5.1873 Michiganin Calumetissä.  Hilda kuoli 87-vuotiaana 25. kesäkuuta 1960 samalla kylällä kuin isänsä, eli Washingtonin osavaltiossa, Hockinsonissa.

Hilda Johnson oli mennyt naimisiin Elias Hermansson Hill – nimisen suomalaismiehen kanssa. Elias oli syntynyt 15.2.1864 Jurvassa ja saanut isänsä sukunimen Ilmarinen. Augustintytär Hilda Jaukka vihittiin siis Hermanninpoika Elias Ilmarisen kanssa 28. toukokuuta 1890 Washingtonin Hockinsonissa.  Elias kuoli 6. tammikuuta 1942 Hockinsonissa 78-vuotiaana.

Kuvan nuori nainen on August ja Maria Jaukan tytär Hilda (1873 - 1960).
Nuori mies on Hilda Jaukan aviomies Elias Ilmarinen (1864 - 1942), jonka kanssa Hilda vihittiin 15.5.1890. Elias otti Amerikassa nimen Hill. Hän oli syntynyt Jurvassa.

Tässä kuvassa Hilda kuvattuna kotonaan joulukuussa 1958.

Yhdessä Hilda ja Elias Hill saivat 15 lasta. Tässä lista heistä:

Emelia (1891), Hilda Josephine (1892), Victor Mattias (1893), August Eli (1895), Richard (1897), Anna Theresa (1899), Herman Carl (1900), Rudolph (1902), Oscar (1904), Ida Johanna (1906), Erika Florence eli Riikka (1907), Jacob Ernest (1909), Selina Susanna (1911), Arnet Nestor (1913), Hulda Vivian (1917).

Hildan ja Eliaksen yksi 15 lapsesta oli August (s. 1895), joka kuvassa suomalaissyntyisen vaimonsa Greta Granlundin kanssa 14.2. 1920. Pariskunta käytti sukunimeä Hill.

August ja Gerda Hill (1895) saivat tyttären, Virginia Hilda Johannan.

August ja Maria Jaukan tyttärenpoika August Hill sai tyttären, Virginia Hilda Johannan. Kuvassa Virginia ja miehensä Olavi Kivinen 1943. 

Virginia puolestaan on saanut pojan, Ilmari Olavinpoika Kivisen, syntynyt Oregonin osavaltion Portlandissa, ja asuu USA:ssa. 

LÄHTEET:

Erika Sarivaara, 2012. Statuksettomat saamelaiset.

Aki Ollikainen, 2005. Routalattiat. Sieppijärven kylän vaiheita läpi vuosisatojen.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1827-1833_ik361/52.htm.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1834-1840_ik361/kuvat/52.jpg

Ylitornion henkikirja 1865 eli

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=581643

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1848-1855_ik361-362/kuvat/73.jpg

http://www.migrationinstitute.fi/emregfree/ref_finresults2.asp

http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1  http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3893&pnum=151 http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1866-1876_mko1-5/69.htm
Helena Koskenniemi, 1986. Satan suku.


Loppukirjoitus, joka perustuu Satan suku  -kirjaan, ja jonka tarkoitus on linkittää Jaukan sukua Nilsintytär Helenan kautta muihin Sieppijärven sukuihin:  

Mukkakoski RN:O 23

Kuka oli Johanna Severiina Mukkaskoski 1888 - 1932?  Hänen tyttärensä Sylvi Johanna syntyi vuonna 1904 ja kuoli jo 16-vuotiaana vuonna 1920. Hautapaikka löytyy Sieppijärven vanhalta hautausmaalta.

 
Sieppijärvellä syntyneen Kirsti Jaukan tytär, Helena muutti Pajalasta "takaisin" Sieppijärvelle, kun meni naimisiin Salomon Hannunpoika Ruokovaaran kanssa.

Heidän pojasta, torppari ja leski Fredrik Salomoninpoika Ruokovaarasta (s. 21.2.1843 Kolari) ja tämän toisesta vaimosta Maria Juhontytär Satasta (s. 3.6.1846 Kolari) tuli Mukkakosken talon isäntäpari. 
"Fredrik (Veeki) rakensi talon itäpuolelle jokea uuden maantien välittömään läheisyyteen", kirjoittaa Helena Koskenniemi. Fredrik kuoli 1916.

Fredrik Ruokovaaran lapset (eli Kaisa Maria Kunelius, Juho Ruokovaara, Kaarlo, Kaaleb ja Eeva Johanna) omistivat toisen puolen taloa, ja toisen puolen osti pariskunta Iisakki ja Serafiina Liikamaa.

Fredrik Ruokovaaran vävy, Vihtori Kunelius (s.1875 Kivijärvi) rakensi oman talon Sieppijärven Kattilanmaahan, ja Iisakki Liikamaa asui Mukkakosken talossa.

Helena Koskenniemen mukaan "Mukkakosken taloa asuttivat 1930-luvulla Iisakki Liikamaa, Vihtori Kunelius ja Juho Immonen."

Iisakki Liikamaa oli Aleksander Liikamaan ja Kreeta Johanna Heikintytär (1859 - 1914) Lompolon seitsemäs lapsi. 

     Kuvassa Kreeta Liikamaan hautakivi Sieppijärven vanhalla hautausmaalla.

Iisakki Liikamaa syntyi 1896 ja meni naimisiin 28.6.1924 Fiina Elviira Kristontytär Kylmämaan kanssa (s.1902). Serafiina (Fiina) kuoli 1945. Iisakki kuoli 1971.