Yrittäjyys elämäntapana. Yksityisyrittäjät, kulkukauppiaat, kyläkauppiaat, järvikylien kaupat ja muut Kolarissa.

 Bloggaus: Katariina Korhonen (K.K.2026).    

Täytetään ainakin blogi Kolarin paikallishistorialla. 

 Kulttuuriperinnön tallentaminen turvaa yhteistä muistiamme! 

Jakso 2. Yrittäjyys elämäntapana

Veteraaniyrittäjä Ulla Rantala Kolarin vaatekaupassaan kuvattuna 2017.

Yksityisyrittäjän työpäivät ovat pitkiä, mutta pisimpiä ovat perheellisten naisyrittäjien työpäivät. Sitä ne ovat vielä nykyäänkin, vaikka monet miehet osallistuvat jo aktiivisemmin kotitöiden jakamiseen. Pienten lasten äitinä Ullaa odottivat kotona ns. virallisen työpäivän päätteeksi räkäiset lapset, ruuanlaitto, pyykki, tiski ja siivous, kirjoittaa Miia Rantala yrittäjä Ulla Rantalasta.

Ulla Rantala syntyi Sieppijärvellä Ester ja Yrjö Vaattovaaran esikoiseksi vuonna 1936. Edelleen hän toimii, 90-vuotiaana, vaatekauppiaana Kolarissa. Takana on jo 55 aktiivista yrittäjyysvuotta. 

Yrittäjän uran Ulla aloitti aloitti vuonna 1971 perustamalla Ullan Asuste ja Kemikalio -nimisen liikkeen Sieppijärvelle. Jo seuraavana vuonna hän avasi toisen liikkeen Kolarissa ja kolmannen sitä seuraavana vuonna Pellossa. Ennen 1990-alun lamaa hän työllisti samanaikaisesti jopa viisi täysipäiväistä työntekijää: 3 Kolarissa, 1 Sieppijärvellä ja 1 Pellossa.  Lisäksi Ulla tarjosi kesätöitä ja tuurauksia kolmelle tyttärelleen heti 70-luvulta lähtien, ensin vanhimmalle, myöhemmin vuosina 1975 ja 1978 syntyneille tyttärille. 

Yrittäjänaisilla ei ollut 70-luvulla lainkaan tuettuja vanhempainvapaita. Vuonna 1975 Ulla oli kotona äitiyslomalla 3 kuukautta, vuonna 1978 kuitenkin enää vain pari viikkoa. Suvun teini-ikäiset serkut ja tuttavapiirin nuoret naiset hoitivat Ullan taaperon ja sylivauvan. Myöhemmin lasten perhepäivähoitajina toimivat Ullan veljien perheet, Eino Vaattovaaran ja Pekka Vaattovaaran. 

-Yritys on ollut työ, harrastus ja elämäntapa Ullalle, kirjoittaa Miia Rantala. 1990-luvun lama koetteli myös Ullan yritystoimintaa. Vuonna 1992 hän lopetti Ullan Asusteen Pellossa, ja pari vuotta myöhemmin loppui myös Sieppijärven liikkeen toiminta.

Kolarin kunta palkitsi ja huomioi Ullan Asusteen perustajan ja yrittäjän vuonna 1993. Ullan kauppiasura on tuostakin vuodesta jatkunut kuusipäiväisenä näihin päiviin asti (2026). Vuosikymmenten aikana Ullalla on ollut luottohenkilöitä, jotka ovat tarvittaessa auttaneet ja sijaistaneet myymälässä. 

Kaupanpidon vastapainoksi Ulla on aikoinaan marjastanut, varsinkin hillastanut. Miia Rantala kirjoittaa äidistään: -Vielä silloin kun äidillä olivat jalat hyvässä kunnossa, hän saattoi "yrkkiläiseen tapaan" (= kotoa perittyyn tapaan) herätä aamuyöstä kolmen-neljän aikoihin ja käydä hillajänkällä rentoutumassa ennen kaupalle töihin menoa. Usein äiti on käynyt pitkilläkin hillastusretkillä veljensä Einon, Heikin, Pekan ja heidän vaimojensa kanssa. 

Lapsuusperheensä vanhimpana lapsena Ullan oli aloitettava palkkatyö jo 13-vuotiaana. Yrjön Ulla menikin jo 1949 töihin Iisakki Iivarin sekatavarakauppaan - tämä tapahtui vain muutama vuosi Lapinsodan päättymisen ja Ruotsiin tehdyn evakkomatkan jälkeen. Ennen omien kauppojen perustamista (1971) hän oli toiminut jo myyjänä Iivarilla 20 vuoden ajan, muutaman vuoden myös 1950-luvun Iivarin savottakaupassa Aalisjärvellä.

Kulkukauppiaita Kolarissa

Vienankarjalaiset "laukkuryssät" eli kulkukauppiaat toivat Kolarin kyliin tavaraa ja uutisia. Muutamia Vienan Karjalan kylistä peräisin olevia kauppiaita asettui asumaan Sieppijärven kylälle.
Teodor (Fjodor) Alanko avioitui Helli Asikaisen kanssa, ja osti Satan Fetolta tämän talosta ns. vanhan puolen, ja perusti siihen kaupan. Teodor oli Vasili Alangon poika. Vasili oli varakas laukkuryssä, joka kulki omalla hevosella. Sieppijärvelle perustettu kauppa sai nimen V.F. Alanko O.Y.

Toinen Vienan Karjalan kulkukauppiaista oli Pällinen, joka perusti Sieppijärven Pääkön törmälle kaupan. 
Yksi esimerkki kulkukauppiaista on Jysky-niminen mies, joka kuljeskeli Vaattojärvellä. Täällä hän tapasi Edlan, talutti tämän vihille ja asettui kauppiaaksi. Sieppijärvellä kulkivat myös Teronen ja Haurinen, molemmat asettuivat asumaan paikkakunnalle. 

Kyläkauppiaiden aika Sieppijärvellä

Ensimmäisen kaupan Sieppijärven kylällä aloitti Iisakki Iivari 1880-luvulla. Oman yrityksen eli Iisakki Iivari Oy:n hän perusti 1920-luvulla. Einari Iivari rakennutti 1935 uuden kauppatalon kylän keskeiselle paikalle eli Kalliolle. Einari Iivarilla oli  kauppa myös Koivumaan kylällä. Myymälänhoitajana siellä toimi Frans Uusitalo.

Lapin sodan jälkeen Einari ja Antti Iivari laittoivat kaupan väliaikaistiloihin, ja uusi kaupparakennus valmistui 1940-luvun lopulla. Kolmannen polven kauppiaana Antti Iivari otti vastatakseen Iivarin kaupanpidosta sen jälkeen, kun päästiin uuteen liiketaloon.

Tässä vaiheessa Ulla Rantala tuli töihin Iivarin kauppaan joulukuussa 1949, jolloin elettiin vielä ns. korttiaikaa. - Myyjillä riitti työtä korttien ruksaamisessa, mitätöinnissä ja kuponkien liimaamisessa. Käytetyt kortit oli vielä lähetettävä kansanhuoltoon. Aluksi pääsin aukomaan naruja, myöhemmin sitten myymään. Se oli niin kuin fiinimpää hommaa, kun pääsi kauppaan töihin, muistelee Ulla Rantala Aki Ollikaisen Routalattiat -kirjassa (2005). 

Iivareilla oli hallussaan myös seudun savottakauppa. Pian sodan jälkeen (1945) uudelleen alkaneet suuret metsäsavotat jatkuivat järvikylien ympäristössä 1960-luvulle saakka. Vuonna 1953 Antti Iivari laajensi toimintaansa Nuottavaaraan perustamalla sinne sivuliikkeen. Myymälänhoitajana toimi Onni Satta, joka myöhemmin 60-luvulla ryhtyi Nuottavaaran kauppiaaksi. Kauppias Antti Iivari kuoli Sieppijärvellä 1981. Onni Satasta tuli kauppias Sieppijärvelle 1987.

Sotaa edeltävänä aikana toimi Sieppijärvellä muitakin kauppoja kuin Kallion kauppa. William Iivarin eli Viljaamin kauppa toimi 1920-1930 -luvulla Mäki-Iivarin talossa.
Niin ikään Jonne Pääkkölä oli kauppias, varsinkin hevoskauppias. Iisak Koivumaa eli Kauppa-Iisko (s. 1895) harjoitti kaupanpitoa niin ikään Sieppijärvellä jonkin aikaa. 

Länsi-Pohjan Osuuskauppa (SOK) oli kylän ensimmäinen osuusliike, joka aloitti 1920-luvulla.

  Tornionlaakson Osuusliike (OTK) puolestaan aloitti heti sotien jälkeen. Sieppijärven myymälä avattiin 1947, se muuttui pikamyymäläksi 1967, ja vuonna 1983 kaikki OTK-osuusliikkeet yhdistyivät E-osuuskunta EKA:ksi. Vihdoin 1980-luvun puolivälissä Sieppijärven myymäläkin muuttui Siwaksi siihen asti, kunnes kaikki Suomen Siwat myytiin K-Market lipun alle.   

K-Market Sieppijärvi toimi kylällä vielä 2017 ilman omaa kauppiasta. Myymälänhoitajana toimi tuohon aikaan Isabella Pietilä. Sittemmin K-Market on luopunut Sieppijärven kaupasta.

Nykyinen kyläkauppias on Ravela Oy:n  Ari Leinonen. Ja kauppaa harjoitetaan samassa kiinteistössä missä OTK eli Tornionlaakson Osuuskauppa sodan jälkeen aloitti.

Vaattojärven kyläkaupat 

Vuoden 1918 aikoihin Vaattojärvellä aloitti toimintansa Arvid Vaattovaaran kartanolla puoti, jossa myytiin ruokatavaraa. Rahtia ajettiin talvisin hevosilla Torniosta. Kesäisin rahti sauvottiin Sieppijärveltä Vaattojokea myöten kyläkaupalle. 

Arvid-äijä kaupanpitäjänä teki töitä kovasti, mutta joutui lopulta vaikeuksiin tukkukauppiaitten kanssa, sillä kyläläisten ostovelat Arvidille lyhenivät liian hitaasti. Niin teki kauppias konkurssin, ja vastuu konkurssipesästä jäi Arvidin pojille. Mierontielle ei Elma Heikin (o.s. Vaattovaara) mukaan jouduttu, koska poikien sisar ojensi "pelastavan kätensä".

Arvid-äijän jälkeen yksityiskauppaa pitivät jonkin aikaa Kylmämaan veljekset. Ensin kauppa toimi "Mikon Arviitilla" ja sitten Mäki-Mikon ulkopuodissa.  

Suurin piirtein samoihin aikoihin aloitteli kauppiasuraansa Jysky. Hän asui aluksi vuokralla, ja piti kauppaa siinä, missä asuikin. Kerrotaan, että monesti joutui myös Jysky antamaan kyläläisille velaksi, mutta ei pitänyt kauppias tästä suurempaa ääntä. Kaupan ohessa Jyskyt pitivät kahvilaa, johon Edla leipoi erikokoisia ja -hintaisia pipareita.

Elma Heikki on kirjoittanut Jyskystä. 

Eikä hän hätkähtänyt, vaikka viereen tuotiin uusi liike. Siinä he elelivät, möivät mitä sattui olemaan, eivätkä syrjäkylän ihmiset olleet vaativaisiksi oppineetkaan. Kerrankin kun eräs asiakas meni voita ja läskiä ostamaan, Jysky tuumasi, että ei ole läskiä eikä ole voita, mutta osta taikko! Eikä tehnyt Jysky konkurssia. 

  2017 julkaistussa Eläkeliiton Lapin piirin Joulutervehdys 2017 -lehden jutussani mainitsen Vaattojärven kyläkauppiaista vielä Thomas Brunnsteinerin.

Kaupat Venejärven kylällä

Kauppiasta kunnioitettiin Venejärvellä, muistaa Emmi Vaattovaara.

Kauppa-Kystäksi puhuteltu kylänmies, Kustaa Robert Juhonpoika Vesala (1903 - 1969) hoiti Tornionlaakson Osuusliikkeen kauppaa Vesalassa sen jälkeen, kun Mäntylehon Äijän poika, Albert Mäntylehto (1897 - 1945) lopetti.  

Kauko Rudolf Kyrö (1929 - 2010) puolestaan oli Kauppa-Kystän apulainen siihen asti, kunnes lähti Äkäslompoloon kokemusta vastaaviin töihin. Kauko työskenteli Tornionlaakson Osuusliikkeen myymälänhoitajana Äkäslompolossa. 

Eelis ja Jenny Vaattovaara alkoivat Tornionlaakson Osuusliikkeen myymälänhoitajiksi rakentamalla oman kaupparakennuksen. Eelis Vaattovaara (1924 - 1983) kuului paikalliseen kauppiassukuun, sillä hänen isoisänsä oli Vaattojärven ensimmäinen kauppias, Arvid Vaattovaara. Eeliksen vaimo, Jenny Sieppi Vaattovaara (1926 - 2008) hoiti Venejärven kauppaa siihen asti, kunnes se 2000-luvulla lopetettiin. Tänä päivänä Venejärvellä ei ole kauppaa.

Teksti ja kuva: Katariina Korhonen

Paperiversio tästä jutustani löytyy Eläkeliiton Lapin piirin JOULUTERVEHDYS 2017 -LEHDESTÄ.

Lähteet:

Niva-Kylli Sukuseura. Nivan suku, Kolarin Vaattovaarat. Osa 6, 2015.

Elma Heikki. Telatie johtaa kylään. 1986. Omakustanne.

Niva-Kylli Sukuseura. Nivan suku. Osa 4. 2015.

Aki Ollikainen. Routalattiat. 2005.

Kauppias Ulla Rantala vuoden 1993 yrittäjä Kolarissa

Bloggaus: Katariina Korhonen (K.K.2026) 

Täytetään ainakin blogi Kolarin paikallishistorialla.

 Kulttuuriperinnön tallentaminen turvaa yhteistä muistiamme! 

  

Luoteis-Lappi 18.11.1993 

  to 18.11.1993. Luoteis-Lappi / Janne Kaulanen

Ulla Rantala vuoden yrittäjä Kolarissa

Teksti: Janne Kaulanen

15.6.1970 avasi Ulla Rantala oman vaate- ja kemikalioliikkeen Sieppijärvellä. Yrittäjäksi alkaminen oli hänelle lähinnä "kypsymistä" alalle, sillä ennen oman liikkeen perustamista hän työskenteli Iivarin kaupassa perehtyen myymisen ja palvelemisen maailmaan. 

Iivarin kaupasta Ullalla on ainoastaan mukavia muistoja ja hän kehuu kaupan olleen suurenmoinen työpaikka.

-Suuren perheen tytölle oli töihin pääseminen enemmän kuin paljon, hän toteaa kaihoisasti.

Nykyiselle paikalleen Ullan Asuste muutti 1971. Kemikalioiden myyminen on ajan myötä jäänyt ja niinpä nykyään tarjolla on ainoastaan vaatteita.

1972 päätti Ulla laajentaa toimintaansa myös Kolarin kirkonkylälle. Nykyäänkin käytössä olevat tilat hän sai vuonna 1975. Sieppijärven ja Kolarin jälkeen oli vuorossa Pello ja niinpä vuonna 1973 avattiin sielläkin toimipiste. Ulla sanoo kuitenkin Pellon liikkeen olleen hieman liikaa ja niinpä sen toiminta lakkautettiin viime vuonna (1992). 

- Sitä joutui hajottamaan itseänsä joka paikkaan ja se kävi melko raskaaksi, hän tunnustaa. 

Omaa elämäänsä Ulla kuvaa "kirjavaksi kuin riepumatto", mutta päivääkään hän ei vaihtaisi pois. Vuoden Yrittäjä -palkintoa hän sanoo arvostavansa paljon.

- Olen varma, että palkinto kannustaa minua jatkamaan yrittäjänä olemista, hän toteaa lopuksi.

 

Tornionlaaksolaista kansanperinnettä Kolarista

katakorhonen56@gmail.com

 Kulttuuriperinnön tallentaminen turvaa yhteistä muistiamme! 

Kansanperinne "pääsee talteen" vanhoja ja hyvämuistisia
 ihmisiä kuuntelemalla.
Kuvassa (2006) Onni Granat ja Kata Korhonen (ent. Granat). 

 

"Tornionlaakson vanhan kansan elämänviisaus, luonne ja lahjakkuus on löydettävissä sen omista sananlaskuista ja siivekkäistä sanonnoista."

1. Tarinoista löytyvää kansanperinnettä

Seuraavan tositarinan kirjoittaja on Emma Marin (o.s. Kaitala). Hän on nähnyt päivänvalon eli syntynyt Petsamossa keväällä 1939, hän on viettänyt lapsuutensa Sieppijärvellä ja Nuottavaarassa ja tätä nykyä  asuu Rovaniemellä.

Emman tarinat kertovat hänelle läheisistä ihmisistä. Niinpä Pylsyn myöstäri vie lukijansa evakonjälkeiseen Sieppijärven kylään.

Tiedätkö sinä, mitä ”pylsyn myöstäri” tarkoittaa?  Lue tarina, saat tietää.  Pylsyn myöstäri on lämminhenkinen tarina katoavasta kansanperinteestä, makkarantekotalkoista ja erityisesti lasten "narraamisesta hyvässä hengessä".

Emma Marin ja miehensä Pekka.

Emma Marin (2012).

Pylsyn myöstäri ja makkaratalkoot

Oli talvinen, evakonjälkeinen talkoopäivä 1940-luvun lopulla Satan Einossa, ämminkylässä eli Sieppijärvellä. Talkoopäivä tiesi lapsillekin erilaista päivää. Suvun naisia kokoontui jo aamusta alkaen valmistelemaan päivän talkooaihetta. Eläin oli teurastettu ja nyt oli makkarantekotalkoot.

Satan Eino eli äijji touhusi hyväntuulisena ja teki, mitä naiset toivoivat. Suuri pata höyrysi täynnä kuumaa vettä. Suolet ja "sisusnahat" pestiin puhtaiksi.

Makkaran täytteen teko oli taitolaji. Suolet piti myös osata täyttää sopivasti, etteivät ne halkeaisi keitettäessä. Sitten tehtiin niin sanottuja pylsyjä. Ne olivat neliskulmaisia pusseja, jotka ommeltiin sisänahasta. Täyttämisen jälkeen ne suljettiin terävällä tikulla (tai jopa isolla rautapiikarilla) pujottamalla pussinsuu kiinni, ja sitten keittopataan.

Talvinen päivä oli lyhyt ja lapset "pyörivät jaloissa”, vähän niin kuin tiellä. Oli tapana "panna lapset asialle" - muuta kuria ei tarvittu. Niinpä naiset kutsuivat meidät tytöt kuulolle. Meidät käskettiin lähteä Kumpulasta, naapurista, lainaamaan pylsyn myöstäriä, eli makkarapussin "kaavoja".  Iloinen porukka lähetti meidät matkaan.

No, Kumpulan Helli ja Heikki olivat sopivasti kotosalla. Kun esitimme lainausasiamme pylsyn myöstäristä, tulivat Helli ja Heikki tavallista hilpeämmälle tuulelle. Helli lähetti Heikin vintille evästäen, että siellä pitäisi olla tallessa ne vanhat pylsyn myöstärit .

Aikansa vintillä oltuaan, tuli Heikki alas kädessään ruskeaan paperiin kääritty paketti. Helli nauroi ja oli tosi iloinen, kun myöstärit löytyivät. Heikki opasti meitä, että kantaisimme varovasti pakettia, etteivät vanhat myöstärit rikkoontuisi.

No, mehän kyllä tottelimme ohjeita ja kävelimmekin vähän niin kuin varvastellen. Kun palasimme, oli koko talkooporukka vastassa, olimme niin odotettuja…

Kun myöstäripaketti avattiin, laukesi jännitys mahtavaan naurun remuun. Sieltä löytyi vanha ja resu poronnahkainen siepakka!

Oli kuulemma sitä hauskempi mitä humoristisempi myöstäri keksittiin. Siitä aikuiset jopa kilpailivat keskenään. 

Me tytöt emme silloin ymmärtäneet, miten katoavaa kansanperinnettä saimme olla toteuttamassa. Siihen aikaan lapset saivat usein olla aikuisten "narraamina" luomassa tuollaisia viattomia hauskuuksia.

Muuten äijji, Eino Vaattovaara, yksi sukumme kantaisistä, oli hyvin lapsiystävällinen vaari. Silloin makkaratalkoitten aikaan, evakon jälkeen, moni sairasti niin sanottua virusperäistä keltatautia. Minullakin oli tuo sairaus, joten en saanut syödä suolaa enkä rasvaa. Perunoihinkin pantiin höystöksi ”kurria” ja suolaton leipä paistettiin kuuman hellan kannella.

Kuinka ollakaan, äijji huomasi, että Emma ei saanut makkaraa. Talkooväki lähti pirtin puolelle kahville, mutta äijji kutsui minut salaa luokseen, ja puhui kuin itsekseen, ettei se ”lapsen suu tuohesta ole”, sieppasi punapäisen ”moransa" vyöllänsä keikkuvasta tupesta ja leikkasi sillä palan makkaraa ja antoi sen minulle sanoen: "Syö vain Emma, ei senvertanen tapa, emmäkä sano tätä kelheen!"

Eikä sitä sanottu, eikä se tappanut. Enkä usko, että tuo yhteinen synti on muuta kuin lämmin muisto äijjin lapsirakkaudesta. Kiitos äijistä Jumalalle, ja kiitos äijji, että huomasit minutkin, terveisin Emma.

2. Arvid Oukan keräämää kansanperinnettä Kolarista

 Arvid Oukka (1898 - 1981) keräsi omana aikanaan Tornionlaakson kansanperinnettä myös Kolarista.
Tässä esimerkkejä sananlaskuista ja sanonnoista,

*Jumalan terve, kahvin tarve ja alituinen sokkerin puute.

*Kyllä se Jumala Jannele lintuja siunaa, sano äiti kun Janne korttipelissä linnut hävisi.

* Meni häneksi ko  Saukon saunanlämmitys. (häneksi = mitättömäksi)
* Istumatyössä ko juoruakat.

* Huukista kuuluu hullun jyske ja huukilaisten hälkätys. (Huuki oli/on ruotsinkolarilainen kylä)

* Lähti ko Pokka kirkosta.
* Kevveitä ko Tiina Kaisan terhveiset.
* Jälistä tulevak ko Simun Pekan tervheiset.
* Saura ko Puthaan kissan friiari. (saura = ahkera) 
* Ei luppaus miestä köyhytä.

* Eikös Simppa ala olla jo valmis, sano Kolarin piru ikkunan takaa Simpalle. (= Piru pitkästy Simpan       hidasta matkalle lähtöä.)
* Herra Kiesus, piru viepi miestä, sano Kolarin muori kun enskerran polkupyörilijän näki.

* Tähänki pirthiin on kuohleen uskon liiva valunu Äkäsjokea myöten, sano Erkki Antti saarnatessaan kolarilaisile. 

Selitys: (kuohleen uskon liiva = valekristilllisyys lestadiusliikkeen mukaan). Erkki Antti Juhonpieti (1814 - 1900) oli suomalainen lestadiolainen saarnaaja ja lestadiusliikkeen johtohenkilöitä Tornionjokilaaksossa Ruotsin Pajalassa, Muoniossa, Kittilässä ja  Turtolassa.  

* Kymmenen vuotta se Taapa - Oskariki junnasi kolkkainkoulua, enneko pääsi aikaihmisten kirhjoin, sano Kolarin mies. (kolkkainkoulu = joka ei ensimmäisenä vuotena suoriutunut rippikoulusta, joutui jatkamaan eli käymään kolkkainkoulua)

* Siinä se hien purkaa ennen ko tervat Torniossa oon. 

 * Salhaista ko puthaalaisten tervasmethään meno.

* Ahvenen päässä on enämpi rasuaa ko köyhäm miehen aitassa.
* Älä hörpi, sano Saaren Miina kun tyttö söi.

* Hoppu ko tervansoutajala.
* Häilyvää ko vaivasen onni.
* Ei hyttysen surina taivhaaseen kuulu.


* Nälkhään tapettas, jos en ittes söis.
* Kyllä perilliset löytyy ko ihminen kuolee.
* On niin ko Jäskän ämmän kahvinkeitto. (= On pitkäveteistä.)



Tornionlaaksolaista kansanperinnettä dokumentoituna kirjoihin:

Arvid Oukka. Tornionlaakson kansanperinnettä. 1-osa (1973). 3-osa (1975). 4-osa (1976). 

5-osa (1977). 6-osa (1978). 7-osa (1981).

Emma Marin. Pylsyn myöstärit ja muita muistikuvia. 2016. 

Kata Vienontytär Korhonen. Peiliin katsomisen paikka, Ursulan tyttäret. 2019.

Vasittu Luuta ry. on kotiseutuyhdistys, joka Kolariin perustettiin 2011. Se ei ole ns. yhden asian liike. Jäsenet toiminnallaan tekevät ja tallentavat kolarilaista paikallisperinnettä ja -historiaa. Tätä blogia ylläpitää yksi yhdistyksen perustajajäsenistä, Katariina Korhonen (ent. Granat). Yhteydenottoihin vastataan.

Rautatieliikenne Kolariin alkoi joulukuussa 1966

 Katariina Korhonen,  

 katakorhonen56@gmail.com

Sodanjälkeistä tuhottua Kolaria (1945) rakensivat 1960-luvun radanrakentajat  

Kuva: Mauno Hautala, pankinjohtaja.

Vanhinta kuvatietoa Kolariin johtavan rautatien rakennustöistä on löytynyt. Museoviraston kautta löytyy myös muutama kuva. Tiedossa on, että juurikin tämä raidetyömaa veti uusia asukkaita Kolariin, ja monet näistä myös jäivät tänne.

Kuvissa näkyy Kolarin pitäjän johtoa (Eemeli Lakkala), radanrakentajia ja heidän työnjohtajia kuin myös VR:n vastaavia ratatyömiehiä (virkalakeissaan).

Ulla James ja Jouko Kurppa kirjoittavat 2024 (Facebook):

Kun rata aukesi 60-luvulla, tuli Kolariin "lättähattu" eli kiskobussi.

Olin katsomassa poikasena, kun rata avattiin Pelloon. Suuri pettymys, kun juhlajuna oli kiskobussi.

Muistelua 60-luvun rakentamisajasta 

Unto Vuontisjärvi kirjoitti:

3/2024 (Facebook):

Olin lyhyen ajan penkkamiehenä ja ojankaivussa ko. ratatyömaalla Koivumaan aseman kohdalla.

Rakennusmestari Keltto oli työmaan pomona. 

Rahat rakentamiseen oli saatu ns. työllisyysrahoista, jonka takia penkalla ja ojankaivussa ei saanut käyttää koneita. Näin työ piti tehdä  lapiotyönä käsin. Ratapenkka oli onneksi korkea, jolloin autosta kipattu sora valui pääosin automaattisesti penkanjatkeeksi. Osa kuskeista oli kuitenkin arkoja peruuttamaan tarpeeksi lähelle penkan reunaa ja se tiesi aina lapiomiehelle hikistä työtä, kun penkan päälle jäänyt sora piti pudottaa alas. Myös ojat kaivettiin käsityönä. Suokohdissa panostaja räjäytti ensin enimmät maat ja lapiomies jatkoi siitä. 

Ratapenkka jossa ei vielä ollut kiskoja, toimi myös oikotienä Koivumaan ja Teuravuoman välillä. Ajelin usein (vuonna 1965) sitä pitkin, kun kävin Teuravuoman asunnoltani kotona Koivumaassa.

Mauno Hautalan 1960-luvulla ottamat kuvat kertovat siitä päivästä, kun Tornionjokivarren radanrakentajat saavuttivat Kolarin pitäjän rajan. 

Kuvissa näkyy Kolarin pitäjän johtoa (Eemeli Lakkala), radanrakentajia ja heidän työnjohtajia kuin myös VR:n vastaavia ratatyömiehiä (virkalakeissaan).

 

Kuva: Mauno Hautala
Kuvassa takana Heino Jussi (takimmaisena kuvassa vas.) ja Pauli Rundgren.

Kuvassa Eemeli Lakkala.

Rautatieliikenne Kolariin alkoi 1.12.1966.  Kuva alla: Lehtonen O. kuvaaja 1970. Suomen Rautatiemuseo.

Kolarin ensimmäinen asemarakennus, rakennettu 1966 ja kuvattu 1970.

Majoitusrakennuksia Sieppijärvellä 
Kaulinranta - Kolari -radanrakennusalueella 1960. Lehtonen, O. kuvaaja 1960. Suomen Rautatiemuseo. 

Rautatien historia kertoo, että Kolarin rata on avattu liikenteelle useassa osassa näin:

Tornio - Kukkola,1922 

Kukkola - Karunki,1923 

Karunki - Korpikylä,1926 

Korpikylä - Aavasaksa,1927 

Aavasaksa - Kaulinranta, 1928 

👈👉👈👉

Kaulinranta - Pello, 1964

Pello - Sieppijärvi, 1965

Sieppijärvi - Kolari, 1966

Kolari - Niesa, Äkäsjoki, 1967

Niesa - Rautuvaara, 1973

Seuraavat kuvat muistavat sen pakkaspäivän helmikuussa 1985, kun ensimmäinen "autopikajuna Helsingistä" tuli Kolariin ensimmäistä kertaa. Valokuvaajat ja Yleisradion iso kuvausauto olivat vastassa. 

Tuohon aikaan (1980-luvun puolivälissä) kansanedustajana (1970 - 1987) toiminut Niilo Koskenniemi nähtiin Kolariin saapuvien matkustajien joukossa.

Niilo Koskenniemi, Anna-Liisa Keskitalo, 1985.

                                     

 

Vas. etualalla  kuvaaja Heikki Pudas, 1985.

Tapio Niittyranta (Kolarin elinkeinoasiamies 1985) kirjoittaa koko Nuuskakairan juhlineen ensimmäistä junan saapumista:

1.4.2024 (Facebook):

Säännöllinen junaliikenne alkoi Kolariin helmikuussa 1985. Auto-junan saapuessa oli kova pakkanen, -35. Monien matkustajien auto jäätyi junamatkan aikana, niitä sitten sulateltiin pitkin päivää. Junan saapuminen oli juhlan aikaa koko Nuuskakairalle. Vastassa oli arvovieraita Helsingistä saakka, ja pitkin jokivartta. 

Jouko Kurppa (MTV:n uutispäällikkö 1985) vastaa Tapio Niittyrannalle: 

1.4.2024  (Facebook)

Olin silloin MTV:n uutisten uutispäällikkönä ja muistan pohtineeni, onko tuo tapaus sähkeen vai kokonaisen jutun paikka. Toimittajamme ja kuvaajamme olivat joka tapauksessa juhlajunassa todistamassa tapahtumaa. Näin muistelen.

Sanja Granat (5 v.) saneli tarinan (kotona äidille muistoksi):

16.2.1985.

Kävimme tänään Kolarissa katsomassa historian ensimmäistä henkilöjunaa, joka tuli Kolariin. Ihmisiä oli paljon. Oli mahtava pakkanen, mutta loistavan aurinkoinen sää. Meitä oli Virpi, mummo, Sanja, Arttu, Ossi ja äiti. 

p.s. Kuvieni mukaan paikalla oli YLE:n kuvausauto. 

Liisa Virtasen kuva autojunasta eli "henkilöjunasta" joka kulkee Sieppijärven kautta Kolariin (vuodesta 1985 alkaen) 
Sieppijärven pohjoispuolelta rata jatkuu pitkinä suorina osuuksina Kolariin, joka on edelleen Helsingistä lähtevien yöjunien pääteasema.(Liisa Virtasen kuva)

Kolarin pikajuna kiinnostaa junaharrastajia, kirjoittaa Jouko Kurppa:

1.4.2024 (Facebook):

Kolarin pikajuna ohittaa Järvenpään aseman tänään klo 9.45. Lähtenyt jo eilen illalla 8 maissa Kolarista, kulkenut entisen kotikyläni läheltä heti Kolarista lähdön jälkeen.

Monia junaharrastajia kiinnostaa nimenomaan Kolarin juna, koska siinä on näitä nostalgiaa herättäviä sinisiä museovaunuja. Vanhojen vaunujen vuoksi Kolarin junien matkavauhti ei päätä huimaa.

No, nehän tulevat kiireen rajan tuolta puolen.

Valtion Rautatiet. "Juhlakansaa" (tanssikyytikö?) kuorma-auton lava täynnä.

******************************************

                                                                                          *************************************   

Kiskobussia Suonenjoelle odotettiin Torniossa kesällä 1966. Vasta 1985 

1966, Kemi. Tämä onnettomuuteen joutunut lättähattu oli lähtenyt liikkeelle pohjoisesta Torniosta kesällä 1966, mutta piti palauttaa Kemin rautatieasemalle. Tähän kolhiintuneeseen lättähattuun liittyy muisto (1966). 

   
Muistoon liittyvä tarina on tässä.
Katan isä-Korhonen oli perustanut perheensä Sieppijärvelle 1956. Isän velimies ja äitinsä asuivat omalla kotiseudulla Savossa, Suonenjoen Halla-ahossa ja Riihimäellä. Sinne isä halusi viedä lomilla perheensä. 

Niinpä kasvava Sulon perhe pääsi 50-luvun loppupuolelta lähtien kerran kesässä lättähattumatkalle Suonenjoelle. Matka aloitettiin Tornioon menevällä linjurilla. Torniosta jatkettiin lättähatulla Suonenjoen asemalle Kontiomäen ja Pieksämäen kautta.    
Kuvan lättähattu (4214) oli se kyyti, jolla perheemme piti matkustaa. Jostakin syystä myöhästyimme juuri tästä kyydistä. Hyvä niin, sillä seuraava kiskobussivuoro onnistui, ja pääsimme perille.

Tämä muistokuva Suonenjoen kirkon edustalla olisi jäänyt ottamatta, jos perheeni olisi aloittanut sukulointimatkansa (kesällä 1966) sillä Torniosta lähteneellä lättähatulla, johon meidän oli tarkoitus ehtiä, mutta joka kolaroi. Emme siihen jostakin syystä ehtineet,  säästyimme onnettomuudelta.

Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat , PoRHa, järjestää kesäajelua Oulusta käsin

Paikallislehti Rantapohja julkaisi 25.7.2024 jutun otsikolla 

LÄTTÄHATUN KYYDISSÄ KIIRE UNOHTUI.

Tämä juttu inspiroi, sillä jo vuosia sitten tehtiin lastenlasten kanssa lättähattumatka Haukiputaalta Ouluun - kiitos Pohjois-Suomen Rautatieharrastajien aktiivisen toiminnan.

Lipuntarkastaja Kälkäinen kertoi Pohjois-Suomen Rautatieharrastajien kokoontuvan aktiivisesti ja heillä on Nokelan veturitalleilla käytössään kahdeksan tallipaikkaa. Jäseniä on reilut 230 ja Kälkäinen toivottaakin kaikki uudet jäsenet tervetulleiksi. Pari viikkoa sitten (2024) kävimme Raahessa, ja syyskuun lopulla järjestämme yön yli matkan Oulusta Joensuuhun - eli aktiivisesti toimitaan ja mukaan pääsee kyllä, Kälkäinen kertoi. 

Mitä hyötyä sukututkijalle on DNA-testistä? Ainakin suunnattomasti iloa.

Teksti ja kuvat:

Katariina Korhonen 30.7.2016, nosto 23.3.2026 

 

Teksti kuuluu sarjaan "Täytetään some historialla".

Tämä on siis historiapäivitys, johon liittyy henkilökohtainen merkitys tai tieto siitä, miten historia elää nykyhetkessä.

LÖYSIN FINNMARKISTA SUKULAISIA - KVEENIPERHEEN. 

SAIN ENSIMMÄISEN VIHJEEN ASIASTA LUKEMALLA NIVAN SUKUKIRJASTA AALISJÄRVEN ASUTUKSEEN LIITTYVÄN TEKSTIN.

Sieppijärven vanhat sukunimet ja paikannimet muuttuivat osaksi äitini sukuhistoriaa heti sen jälkeen, kun dna-testitulokseni (familytreedna.com) täsmäsi norjalaisen dna-testaajan testituloksiin. 

Oli ilo löytää Norjan Altasta kveenisukulainen, jonka äitilinja vastasi täsmälleen omaani. Meillä on siis yhteinen esiäiti ja yhteisen polkumme nimi on U5b1b2.

Yhteinen tarinamme saa alkunsa Kolarin Aalisjärveltä, jonka pysyvä asuttaminen ei onnistunut - ei onnistunut!

 Ensimmäiset asuttajat tulivat Pellon ja Övertorneån suunnalta. 

Aalisjärvi on tiettävästi ainoa Aalisjärvi Suomessa, toista samannimistä ei ole. Se sijaitsee Kolarissa, kuuluu Tornionjoen vesistöön ja on kooltaan noin 600 ha.

Aalisjärven uudisasutus käynnistyi 1798. Siitä ei tullut menestystarinaa. 

Kolarin järvikylistä Aalisjärvellä on kuitenkin  mielenkiintoisin varhaishistoria, kiitos seutua alun perin asuttaneiden metsäsaamelaisten. Heihin ja uudisasukkaisiin liittyvät yhteiset tarinat ja muistot ovat lähes tulkoon kadonneet. 

Koska muistitietoa kuuluu kuitenkin vähäsen säilyneen, aika näyttää, saadaanko sitä talteen...   

Tässä on kuva siitä sukukirjasta, josta löytyy (sivulta 28) artikkeli nimeltä "Aalisjärven asutus".

Ilman sukututkimustani tukevaa DNA-testiä tuskin olisin tullut edes ajatelleeksi, että jonakin päivänä löydän juuri sen Norjaan muuttaneen perheen, joka mainitaan artikkelissa "Aalisjärven asutus". Oli upea tunne löytää DNA-sukulainen kveenien parista; tulla tuntemaan nimeltä "kaukainen" sukulainen...

Yritän kertoa (menneestä paikallishistoriasta kumpuavan) tarinani lähtemällä liikkeelle Aalisjärven rannalta.
Seuraavassa ensin em. artikkeli alkuperäisessä muodossa. Avaan tekstiä alempana.

Aalisjärven asutus  

"Aapo Ollinpoika Pasmajärvi (s. 1768) sai 1798 oikeuden perustaa Aalisjärvelle uudistilan, joka sai verovapauden 25 vuodeksi ja kalastusoikeuden Aalisjärveen. 
Hänen vaimonsa oli Satalle avioituneen Lauri Pajasen tytär Kaisa Laurintytär Pajanen (1746 - 1819). 

Kaisa peri Heikki-veljensä kanssa puolet Satan talosta, ja Aapo ja Kaisa siirtyivät Sieppijärvelle. Aapo perusti vielä Järvirovan talon Sieppijärvelle. Niinpä he luovuttivat Aalisjärven talon jo kolmen vuoden kuluttua vaimon velipuolelle Antti Mikonpoika Satalle (s. 1770).

Antti Mikonpoika Satan kuoltua Aalisjärvellä 1810 hänen leskensä Eeva Mikontytär (s. 1765) hoiti taloa, kunnes vävy Moab Esaiaksenpoika Luttu (s. 1803) tuli isännäksi. Hän muutti kuitenkin perheineen Norjaan.

Aalisjärven taloa isännöi jonkin aikaa Mooses Hannunpoika Moona eli Ruokojärvi (s. 1803). Hän kuitenkin palasi kotitaloonsa Ruokojärvelle. Aalisjärven talo liitettiin myöhemmin Pasmajärven Hakson taloon."
(Lähde: Niva-Kylli sukuseuran kirja, Nivan suku, osa 4, sivu 28.)

Keitä olivat Aalisjärven ensimmäiset uudisasukkaat?

Aapo Ollinpoika Pasmajärvi ( 1768 - 1852) tunnetaan myös nimillä Abraham Olofsson Pasmajärvi ja Aapo Järvirova Satta. Ensimmäisen kerran hän avioitui itseään 22 vuotta vanhemman Kaisa Pajasen kanssa. Pariskunta ei saanut jälkeläisiä. Kaisa oli syntyjään Sieppijärven Satan talosta.
Toisen avioliittonsa Aapo Järvirova Satta solmi Raanujärveltä tulleen piikansa, Anna Joonan kanssa. Lapsia syntyi, mutta he kuuluvat toisiin tarinoihin.

Oman sukupuuni näkökulmasta Aapo oli Kreeta Ollintytär Ruokojärven velipoika. Kreetasta tuli äidinpuoleisen isoisäni (Eino Vaattovaara) "lähisukulainen".  Aapon toinen vaimo, Anna, puolestaan toi Raanujärveltä mukanaan poikansa, Isak Joonan. Isakista tuli äidinpuoleisen äitini (Aili Joona) "lähisukulainen".

Seuraava Aalisjärven uudisasukas  Aapo Järvirova Satan jälkeen oli Antti Mikonpoika Satta, joka oli syntynyt Sieppijärvellä 1770. Antti Mikonpojan isä oli Pajalan Sattajärvellä syntynyt Mikko Mikonpoika Satta (1725 -1800). Sieppijärvellä Mikosta tuli Brita Ollintytär Sieppijärven toinen mies ja Satan talon isäntä.

Antti Mikonpojan ja edellä mainitun Kaisa Satan yhteinen äiti oli Brita Ollintytär Sieppijärvi Satta (1722 - 1812). Kaisa oli Britan vanhin ja Antti nuorin lapsi, ikäeroa sisaruksilla oli 24 vuotta. Brita-äiti kuoli 90-vuotiaana (1812).

Antti Mikonpoika Satta ja vaimonsa Eeva Mickelsdotter saivat Aalisjärvellä tyttären, joka syntyi 30.9.1801, ja jolle annettiin nimi Eeva Antintytär Satta.
Kun Aalisjärven talon isäntä, Antti Satta sittemmin kuoli vuonna 1810, taloa jäi hoitamaan hänen vaimonsa Eva Mickelsdotter Satta (s. 1765). Hän kuoli Aalisjärvellä vasta vuonna 1839.

Seuraava isäntä oli Satan vävypoika, vuonna 1803 Övertorneån Juoksengissa syntynyt Moak Esaiaksenpoika Luttu. Vävypojan isä oli Esaias Perhrsson Luttu (1751 - 1813) Juoksengin Kulluvaarasta,  ja äiti Sieppijärven Satalla syntynyt Liisa Satta (1767 - 1845).

Moakin vaimo puolestaan oli Antin ja Eevan tytär, Eeva Antintytär Satta. Aalisjärvellä heille syntyi 18.1.1832 tytär, jonka nimi norjalaisittain kirjoitetaan Sofie Karoline Moaksdotter. Kävi nimittäin niin, että Moak ja Eva perheineen lähtivät Aalisjärveltä Norjaan.

Tähän kohtaan tulee avukseni DNA-testaus, sillä onnekseni mielenkiinto testausta kohtaan on maailmanlaajuista. Minuun otti siis yhteyttä Fosli Norjasta, ja kirjoitti, että äitilinjamme U5b1b2 on yhteinen ja poikkeuksellisen suuri ("På X-chromosomet har dere et stort treff på 38.15 cM").


Sukututkijalle DNA-testi on iloinen asia!

Pohjois-Suomesta muutti Pohjois-Norjaan eli Finnmarkin seuduille erityisesti pakottavista syistä "valtavasti" ihmisiä.
Sinne lähtivät myös Aalisjärven Moak Esaiaksenpoika Luttu, vaimonsa Eeva Antintytär Satta ja Aalisjärvellä syntynyt tyttärensä Sofie Karoline Moaksdotter. Lähtö on tapahtunut tyttären syntymän jälkeen eli vuoden 1832 jälkeen. Lähdön syitä voin vain arvailla. Ehkä lähdettiin paremman elämän toivossa...Aalisjärven asuttaminen ei ollut onnistunut.

Norjalaissukulaiseni mukaan Moak Esaiasen Juoksenki hukkui 9. helmikuuta 1843 Tromsöstrandissa. Hänen vaimonsa puolestaan kuoli samalla paikkakunnalla (Stranden, Tromsö) vasta 5. maaliskuuta 1879.

Pariskunnan tytär Sofie (1832 - 1901) meni naimisiin. Miehen nimi oli Lars Thomassen (1832 - 1927). Sofie kuoli Balsfjordissa (Kjoshaug). Sofien ja Larsin tytär oli Laura Larsdotter (1877 - 1950). Lauran miehen nimi oli Johan Johansen (1874 - 1958). Lauran ja Johanin tytär sai nimen Lise Seljevold (1901 - 1958). Hänen miehensä oli Johan Fosli (1897 - 1983).

Lisen ja Johanin poika Arnulf Fosli "er seksmenning av mor til Katharina Korhonen". YES!

Olen iloinen, että DNA-testi auttaa löytämään sukulaisia, jotka eivät jää vain nimiksi sukupuuhun. Itselleni on ollut suuri elämys vakuuttua siitä, että todellakin kuulun vanhaan Sieppijärven Satta -sukuun; siihen, joka tuli meille Pajalan Sattajärveltä!

Lopuksi vielä listattuna kaksi polkua. Kumpikin esivanhempien polku on saanut alkunsa Satan talon isännästä, miehestä nimeltä Mikko Mikonpoika Satta (s. 1725).

Polku 1 = Sieppijärven polku eli Katariinan

Mikko Mikonpoika Satta (1725- 1800
Juho Mikonpoika Satta (1768 - 1815)
Helena Juhontytär Satta (1809 - 1877)
Juho Henrik Heikinpoika Jussi (1836 - 1869)
Maria Jussi Joona (1867 - 1895)
Aili Maria Joona Vaattovaara (1893 - 1968)
Vieno Alida Vaattovaara Korhonen (1930 - 2007)


Polku 2=  Altan polku eli Foslin

Mikko Mikonpoika Satta (1725 - 1800)
Antti Mikonpoika Satta (1770 - 1810)
Eeva Antintytär Satta (1801 -  1879)
Sofie Karoline Moaksdatter (1832 - 1901)
Laura Sofie Severine Larsdatter (1877 - 1950)
Lise Sofie Seljevold (1901- 1958)
Arnulf Fosli

Polkujen taustalla on geneettinen sukulaisuus tunnuksilla
known relationship: 5. serkku
shared centimorgans (cM) 67, longest block 11
X-match, U5b1b2; 38,15 cM.

Aalisjärven ja Aalistunturin jännittävä ja mielenkiintoinen menneisyys eläisi nykyhetkessä ainakin tarinoina, jos tieto ja muistikuvat saataisiin koottua yhteen. Paikallisille seutu on yhä edelleen mahtavaa retkimaastoa ja luontokokemuksia.

Sieppijärven koulun vaiheita kuvavälähdyksinä (1903 - 1910 -1945 - 1951 - 2014)

Saa kirjoittaa:  katakorhonen56@gmail.com 

Kuvassa näkyvän Sieppijärven uuden "kansakoulun vihkiäiset" pidettiin 13.10.1951.  Myyntiin oli tullut kuvapostikortti.

 Lokakuun alussa 1944 kaikki pohjoissuomalaiset koulut oli suljettu, sillä noin 50 000  siviiliä oli määrätty Ruotsiin evakkoon. Sillä aikaa Sieppijärven kansakoulurakennus oli palanut Lapin sodassa. Kyläläiset palasivat vuoden 1945 kevään ja kesän aikana takaisin kotiin.

Tämän kortin kirjoittaja, tätini Helli Vaattovaara (s. 1939) oli Aili-äitinsä ja nuorimpien sisarustensa ja serkkujen kanssa elänyt evakkoajan Ruotsin Juniskärissä. 
  
Neiti Inger Bergsten Juniskär Sverike. Tässä on Sieppijärven kansakoulu. Tv. Helli Vaattovaara.
Maisema Suomesta - Vy från Finland . Valokuvannut: T. Mäklin. Jälkipainos kielletty.
Postikortti oli Helliltä jäänyt lähettämättä...

Muutama vuosi ennen Helliriikan kuolemaa soitin Juniskärin kaupungin matkailutoimistoon. "Kyllähän siellä joskus voisi vaikka visiteerata! Eikä ole niin kauhean kaukanakaan tuo Sundsvallin ympäristö. Siellä se minun äitini lapsuusperhe evakkoajan vietti. Ja se oli ollut elämää."

Koulu rakennettiin ensimmäisen kerran 1910.

Sieppijärvelle saatiin perustettua koulu vuonna 1903. Silloin se aloitti toimintansa vuokratiloissa.
Uusi koulurakennus rakennettiin ja otettiin käyttöön 1910. 
Valokuva esittää Outakan tekemää maalausta vuodelta 1930.
Koulun 80-vuotisjuhlassa (1983) juhlittiin koulua kuin myös 100-vuotisjuhlassa vuonna 2003.

Sieppijärven koulu, 2012. 
Kirjasto. Jääkiekkokaukalo. Hiihtoladut.

Sieppijärven vanhempi hautausmaa.

Sieppijärven koulun ensimmäinen opettaja Hilma Laurila toimi kylällä vuodesta 1903 vuoteen 1945. Hänet haudattiin Sieppijärvelle, samoin kuin toinen kunnan veteraaniopettajista, Kaija Ojamaa. Vierekkäin. 

Sieppijärven koulu 2013.
Neuvola.

Sieppijärven koulu 2013.

Se "entinen keskikoulupuoli" saatiin purettua. 2014.

Sieppijärven koulu. Itsenäisyyspäivänä 2020. 

 Sieppijärven koulu ja Sisu järjestivät koulujenväliset. 2010. Tähtivieras Sami Jauhojärvi. 

Sieppijärven uusi koulutalo ja neuvolasiipi (kuvattu 2017). Koulun käytössä on myös matala rakennus, eli entinen asuntolasiipi. Sen sijaan vanha kansakoulurakennus odottaa purkajia, kunta on määrärahan hankkeeseen varannut.  
  

2014, tammikuu.

12/2013.

Joulukuussa, 2013.