Yrittäjyys elämäntapana. Yksityisyrittäjät, kulkukauppiaat, kyläkauppiaat, järvikylien kaupat ja muut Kolarissa.

 Bloggaus: Katariina Korhonen (K.K.2026).    

Täytetään ainakin blogi Kolarin paikallishistorialla. 

 Kulttuuriperinnön tallentaminen turvaa yhteistä muistiamme! 

Jakso 2. Yrittäjyys elämäntapana

Veteraaniyrittäjä Ulla Rantala Kolarin vaatekaupassaan kuvattuna 2017.

Yksityisyrittäjän työpäivät ovat pitkiä, mutta pisimpiä ovat perheellisten naisyrittäjien työpäivät. Sitä ne ovat vielä nykyäänkin, vaikka monet miehet osallistuvat jo aktiivisemmin kotitöiden jakamiseen. Pienten lasten äitinä Ullaa odottivat kotona ns. virallisen työpäivän päätteeksi räkäiset lapset, ruuanlaitto, pyykki, tiski ja siivous, kirjoittaa Miia Rantala yrittäjä Ulla Rantalasta.

Ulla Rantala syntyi Sieppijärvellä Ester ja Yrjö Vaattovaaran esikoiseksi vuonna 1936. Edelleen hän toimii, 90-vuotiaana, vaatekauppiaana Kolarissa. Takana on jo 55 aktiivista yrittäjyysvuotta. 

Yrittäjän uran Ulla aloitti aloitti vuonna 1971 perustamalla Ullan Asuste ja Kemikalio -nimisen liikkeen Sieppijärvelle. Jo seuraavana vuonna hän avasi toisen liikkeen Kolarissa ja kolmannen sitä seuraavana vuonna Pellossa. Ennen 1990-alun lamaa hän työllisti samanaikaisesti jopa viisi täysipäiväistä työntekijää: 3 Kolarissa, 1 Sieppijärvellä ja 1 Pellossa.  Lisäksi Ulla tarjosi kesätöitä ja tuurauksia kolmelle tyttärelleen heti 70-luvulta lähtien, ensin vanhimmalle, myöhemmin vuosina 1975 ja 1978 syntyneille tyttärille. 

Yrittäjänaisilla ei ollut 70-luvulla lainkaan tuettuja vanhempainvapaita. Vuonna 1975 Ulla oli kotona äitiyslomalla 3 kuukautta, vuonna 1978 kuitenkin enää vain pari viikkoa. Suvun teini-ikäiset serkut ja tuttavapiirin nuoret naiset hoitivat Ullan taaperon ja sylivauvan. Myöhemmin lasten perhepäivähoitajina toimivat Ullan veljien perheet, Eino Vaattovaaran ja Pekka Vaattovaaran. 

-Yritys on ollut työ, harrastus ja elämäntapa Ullalle, kirjoittaa Miia Rantala. 1990-luvun lama koetteli myös Ullan yritystoimintaa. Vuonna 1992 hän lopetti Ullan Asusteen Pellossa, ja pari vuotta myöhemmin loppui myös Sieppijärven liikkeen toiminta.

Kolarin kunta palkitsi ja huomioi Ullan Asusteen perustajan ja yrittäjän vuonna 1993. Ullan kauppiasura on tuostakin vuodesta jatkunut kuusipäiväisenä näihin päiviin asti (2026). Vuosikymmenten aikana Ullalla on ollut luottohenkilöitä, jotka ovat tarvittaessa auttaneet ja sijaistaneet myymälässä. 

Kaupanpidon vastapainoksi Ulla on aikoinaan marjastanut, varsinkin hillastanut. Miia Rantala kirjoittaa äidistään: -Vielä silloin kun äidillä olivat jalat hyvässä kunnossa, hän saattoi "yrkkiläiseen tapaan" (= kotoa perittyyn tapaan) herätä aamuyöstä kolmen-neljän aikoihin ja käydä hillajänkällä rentoutumassa ennen kaupalle töihin menoa. Usein äiti on käynyt pitkilläkin hillastusretkillä veljensä Einon, Heikin, Pekan ja heidän vaimojensa kanssa. 

Lapsuusperheensä vanhimpana lapsena Ullan oli aloitettava palkkatyö jo 13-vuotiaana. Yrjön Ulla menikin jo 1949 töihin Iisakki Iivarin sekatavarakauppaan - tämä tapahtui vain muutama vuosi Lapinsodan päättymisen ja Ruotsiin tehdyn evakkomatkan jälkeen. Ennen omien kauppojen perustamista (1971) hän oli toiminut jo myyjänä Iivarilla 20 vuoden ajan, muutaman vuoden myös 1950-luvun Iivarin savottakaupassa Aalisjärvellä.

Kulkukauppiaita Kolarissa

Vienankarjalaiset "laukkuryssät" eli kulkukauppiaat toivat Kolarin kyliin tavaraa ja uutisia. Muutamia Vienan Karjalan kylistä peräisin olevia kauppiaita asettui asumaan Sieppijärven kylälle.
Teodor (Fjodor) Alanko avioitui Helli Asikaisen kanssa, ja osti Satan Fetolta tämän talosta ns. vanhan puolen, ja perusti siihen kaupan. Teodor oli Vasili Alangon poika. Vasili oli varakas laukkuryssä, joka kulki omalla hevosella. Sieppijärvelle perustettu kauppa sai nimen V.F. Alanko O.Y.

Toinen Vienan Karjalan kulkukauppiaista oli Pällinen, joka perusti Sieppijärven Pääkön törmälle kaupan. 
Yksi esimerkki kulkukauppiaista on Jysky-niminen mies, joka kuljeskeli Vaattojärvellä. Täällä hän tapasi Edlan, talutti tämän vihille ja asettui kauppiaaksi. Sieppijärvellä kulkivat myös Teronen ja Haurinen, molemmat asettuivat asumaan paikkakunnalle. 

Kyläkauppiaiden aika Sieppijärvellä

Ensimmäisen kaupan Sieppijärven kylällä aloitti Iisakki Iivari 1880-luvulla. Oman yrityksen eli Iisakki Iivari Oy:n hän perusti 1920-luvulla. Einari Iivari rakennutti 1935 uuden kauppatalon kylän keskeiselle paikalle eli Kalliolle. Einari Iivarilla oli  kauppa myös Koivumaan kylällä. Myymälänhoitajana siellä toimi Frans Uusitalo.

Lapin sodan jälkeen Einari ja Antti Iivari laittoivat kaupan väliaikaistiloihin, ja uusi kaupparakennus valmistui 1940-luvun lopulla. Kolmannen polven kauppiaana Antti Iivari otti vastatakseen Iivarin kaupanpidosta sen jälkeen, kun päästiin uuteen liiketaloon.

Tässä vaiheessa Ulla Rantala tuli töihin Iivarin kauppaan joulukuussa 1949, jolloin elettiin vielä ns. korttiaikaa. - Myyjillä riitti työtä korttien ruksaamisessa, mitätöinnissä ja kuponkien liimaamisessa. Käytetyt kortit oli vielä lähetettävä kansanhuoltoon. Aluksi pääsin aukomaan naruja, myöhemmin sitten myymään. Se oli niin kuin fiinimpää hommaa, kun pääsi kauppaan töihin, muistelee Ulla Rantala Aki Ollikaisen Routalattiat -kirjassa (2005). 

Iivareilla oli hallussaan myös seudun savottakauppa. Pian sodan jälkeen (1945) uudelleen alkaneet suuret metsäsavotat jatkuivat järvikylien ympäristössä 1960-luvulle saakka. Vuonna 1953 Antti Iivari laajensi toimintaansa Nuottavaaraan perustamalla sinne sivuliikkeen. Myymälänhoitajana toimi Onni Satta, joka myöhemmin 60-luvulla ryhtyi Nuottavaaran kauppiaaksi. Kauppias Antti Iivari kuoli Sieppijärvellä 1981. Onni Satasta tuli kauppias Sieppijärvelle 1987.

Sotaa edeltävänä aikana toimi Sieppijärvellä muitakin kauppoja kuin Kallion kauppa. William Iivarin eli Viljaamin kauppa toimi 1920-1930 -luvulla Mäki-Iivarin talossa.
Niin ikään Jonne Pääkkölä oli kauppias, varsinkin hevoskauppias. Iisak Koivumaa eli Kauppa-Iisko (s. 1895) harjoitti kaupanpitoa niin ikään Sieppijärvellä jonkin aikaa. 

Länsi-Pohjan Osuuskauppa (SOK) oli kylän ensimmäinen osuusliike, joka aloitti 1920-luvulla.

  Tornionlaakson Osuusliike (OTK) puolestaan aloitti heti sotien jälkeen. Sieppijärven myymälä avattiin 1947, se muuttui pikamyymäläksi 1967, ja vuonna 1983 kaikki OTK-osuusliikkeet yhdistyivät E-osuuskunta EKA:ksi. Vihdoin 1980-luvun puolivälissä Sieppijärven myymäläkin muuttui Siwaksi siihen asti, kunnes kaikki Suomen Siwat myytiin K-Market lipun alle.   

K-Market Sieppijärvi toimi kylällä vielä 2017 ilman omaa kauppiasta. Myymälänhoitajana toimi tuohon aikaan Isabella Pietilä. Sittemmin K-Market on luopunut Sieppijärven kaupasta, samoin kuin Ravela Oy:n Ari Leinonen. Ravela-kauppa toimi entisessä OTK:n eli Tornionlaakson Osuusliikkeen vanhassa kiinteistössä.

Vaattojärven kyläkaupat 

Vuoden 1918 aikoihin Vaattojärvellä aloitti toimintansa Arvid Vaattovaaran kartanolla puoti, jossa myytiin ruokatavaraa. Rahtia ajettiin talvisin hevosilla Torniosta. Kesäisin rahti sauvottiin Sieppijärveltä Vaattojokea myöten kyläkaupalle. 

Arvid-äijä kaupanpitäjänä teki töitä kovasti, mutta joutui lopulta vaikeuksiin tukkukauppiaitten kanssa, sillä kyläläisten ostovelat Arvidille lyhenivät liian hitaasti. Niin teki kauppias konkurssin, ja vastuu konkurssipesästä jäi Arvidin pojille. Mierontielle ei Elma Heikin (o.s. Vaattovaara) mukaan jouduttu, koska poikien sisar ojensi "pelastavan kätensä".

Arvid-äijän jälkeen yksityiskauppaa pitivät jonkin aikaa Kylmämaan veljekset. Ensin kauppa toimi "Mikon Arviitilla" ja sitten Mäki-Mikon ulkopuodissa.  

Suurin piirtein samoihin aikoihin aloitteli kauppiasuraansa Jysky. Hän asui aluksi vuokralla, ja piti kauppaa siinä, missä asuikin. Kerrotaan, että monesti joutui myös Jysky antamaan kyläläisille velaksi, mutta ei pitänyt kauppias tästä suurempaa ääntä. Kaupan ohessa Jyskyt pitivät kahvilaa, johon Edla leipoi erikokoisia ja -hintaisia pipareita.

Elma Heikki on kirjoittanut Jyskystä. 

Eikä hän hätkähtänyt, vaikka viereen tuotiin uusi liike. Siinä he elelivät, möivät mitä sattui olemaan, eivätkä syrjäkylän ihmiset olleet vaativaisiksi oppineetkaan. Kerrankin kun eräs asiakas meni voita ja läskiä ostamaan, Jysky tuumasi, että ei ole läskiä eikä ole voita, mutta osta taikko! Eikä tehnyt Jysky konkurssia. 

  2017 julkaistussa Eläkeliiton Lapin piirin Joulutervehdys 2017 -lehden jutussani mainitsen Vaattojärven kyläkauppiaista vielä Thomas Brunnsteinerin.

Kaupat Venejärven kylällä

Kauppiasta kunnioitettiin Venejärvellä, muistaa Emmi Vaattovaara.

Kauppa-Kystäksi puhuteltu kylänmies, Kustaa Robert Juhonpoika Vesala (1903 - 1969) hoiti Tornionlaakson Osuusliikkeen kauppaa Vesalassa sen jälkeen, kun Mäntylehon Äijän poika, Albert Mäntylehto (1897 - 1945) lopetti.  

Kauko Rudolf Kyrö (1929 - 2010) puolestaan oli Kauppa-Kystän apulainen siihen asti, kunnes lähti Äkäslompoloon kokemusta vastaaviin töihin. Kauko työskenteli Tornionlaakson Osuusliikkeen myymälänhoitajana Äkäslompolossa. 

Eelis ja Jenny Vaattovaara alkoivat Tornionlaakson Osuusliikkeen myymälänhoitajiksi rakentamalla oman kaupparakennuksen. Eelis Vaattovaara (1924 - 1983) kuului paikalliseen kauppiassukuun, sillä hänen isoisänsä oli Vaattojärven ensimmäinen kauppias, Arvid Vaattovaara. Eeliksen vaimo, Jenny Sieppi Vaattovaara (1926 - 2008) hoiti Venejärven kauppaa siihen asti, kunnes se 2000-luvulla lopetettiin. Tänä päivänä Venejärvellä ei ole kauppaa.

Teksti ja kuva: Katariina Korhonen

Paperiversio tästä jutustani löytyy Eläkeliiton Lapin piirin JOULUTERVEHDYS 2017 -LEHDESTÄ.

Lähteet:

Niva-Kylli Sukuseura. Nivan suku, Kolarin Vaattovaarat. Osa 6, 2015.

Elma Heikki. Telatie johtaa kylään. 1986. Omakustanne.

Niva-Kylli Sukuseura. Nivan suku. Osa 4. 2015.

Aki Ollikainen. Routalattiat. 2005.

Kauppias Ulla Rantala vuoden 1993 yrittäjä Kolarissa

Bloggaus: Katariina Korhonen (K.K.2026) 

Täytetään ainakin blogi Kolarin paikallishistorialla.

 Kulttuuriperinnön tallentaminen turvaa yhteistä muistiamme! 

  

Luoteis-Lappi 18.11.1993 

  to 18.11.1993. Luoteis-Lappi / Janne Kaulanen

Ulla Rantala vuoden yrittäjä Kolarissa

Teksti: Janne Kaulanen

15.6.1970 avasi Ulla Rantala oman vaate- ja kemikalioliikkeen Sieppijärvellä. Yrittäjäksi alkaminen oli hänelle lähinnä "kypsymistä" alalle, sillä ennen oman liikkeen perustamista hän työskenteli Iivarin kaupassa perehtyen myymisen ja palvelemisen maailmaan. 

Iivarin kaupasta Ullalla on ainoastaan mukavia muistoja ja hän kehuu kaupan olleen suurenmoinen työpaikka.

-Suuren perheen tytölle oli töihin pääseminen enemmän kuin paljon, hän toteaa kaihoisasti.

Nykyiselle paikalleen Ullan Asuste muutti 1971. Kemikalioiden myyminen on ajan myötä jäänyt ja niinpä nykyään tarjolla on ainoastaan vaatteita.

1972 päätti Ulla laajentaa toimintaansa myös Kolarin kirkonkylälle. Nykyäänkin käytössä olevat tilat hän sai vuonna 1975. Sieppijärven ja Kolarin jälkeen oli vuorossa Pello ja niinpä vuonna 1973 avattiin sielläkin toimipiste. Ulla sanoo kuitenkin Pellon liikkeen olleen hieman liikaa ja niinpä sen toiminta lakkautettiin viime vuonna (1992). 

- Sitä joutui hajottamaan itseänsä joka paikkaan ja se kävi melko raskaaksi, hän tunnustaa. 

Omaa elämäänsä Ulla kuvaa "kirjavaksi kuin riepumatto", mutta päivääkään hän ei vaihtaisi pois. Vuoden Yrittäjä -palkintoa hän sanoo arvostavansa paljon.

- Olen varma, että palkinto kannustaa minua jatkamaan yrittäjänä olemista, hän toteaa lopuksi.

 

Mitä hyötyä sukututkijalle on DNA-testistä? Ainakin suunnattomasti iloa.

Teksti ja kuvat:

Katariina Korhonen 30.7.2016, nosto 23.3.2026 

 

Teksti kuuluu sarjaan "Täytetään some historialla".

Tämä on siis historiapäivitys, johon liittyy henkilökohtainen merkitys tai tieto siitä, miten historia elää nykyhetkessä.

LÖYSIN FINNMARKISTA SUKULAISIA - KVEENIPERHEEN. 

SAIN ENSIMMÄISEN VIHJEEN ASIASTA LUKEMALLA NIVAN SUKUKIRJASTA AALISJÄRVEN ASUTUKSEEN LIITTYVÄN TEKSTIN.

Sieppijärven vanhat sukunimet ja paikannimet muuttuivat osaksi äitini sukuhistoriaa heti sen jälkeen, kun dna-testitulokseni (familytreedna.com) täsmäsi norjalaisen dna-testaajan testituloksiin. 

Oli ilo löytää Norjan Altasta kveenisukulainen, jonka äitilinja vastasi täsmälleen omaani. Meillä on siis yhteinen esiäiti ja yhteisen polkumme nimi on U5b1b2.

Yhteinen tarinamme saa alkunsa Kolarin Aalisjärveltä, jonka pysyvä asuttaminen ei onnistunut - ei onnistunut!

 Ensimmäiset asuttajat tulivat Pellon ja Övertorneån suunnalta. 

Aalisjärvi on tiettävästi ainoa Aalisjärvi Suomessa, toista samannimistä ei ole. Se sijaitsee Kolarissa, kuuluu Tornionjoen vesistöön ja on kooltaan noin 600 ha.

Aalisjärven uudisasutus käynnistyi 1798. Siitä ei tullut menestystarinaa. 

Kolarin järvikylistä Aalisjärvellä on kuitenkin  mielenkiintoisin varhaishistoria, kiitos seutua alun perin asuttaneiden metsäsaamelaisten. Heihin ja uudisasukkaisiin liittyvät yhteiset tarinat ja muistot ovat lähes tulkoon kadonneet. 

Koska muistitietoa kuuluu kuitenkin vähäsen säilyneen, aika näyttää, saadaanko sitä talteen...   

Tässä on kuva siitä sukukirjasta, josta löytyy (sivulta 28) artikkeli nimeltä "Aalisjärven asutus".

Ilman sukututkimustani tukevaa DNA-testiä tuskin olisin tullut edes ajatelleeksi, että jonakin päivänä löydän juuri sen Norjaan muuttaneen perheen, joka mainitaan artikkelissa "Aalisjärven asutus". Oli upea tunne löytää DNA-sukulainen kveenien parista; tulla tuntemaan nimeltä "kaukainen" sukulainen...

Yritän kertoa (menneestä paikallishistoriasta kumpuavan) tarinani lähtemällä liikkeelle Aalisjärven rannalta.
Seuraavassa ensin em. artikkeli alkuperäisessä muodossa. Avaan tekstiä alempana.

Aalisjärven asutus  

"Aapo Ollinpoika Pasmajärvi (s. 1768) sai 1798 oikeuden perustaa Aalisjärvelle uudistilan, joka sai verovapauden 25 vuodeksi ja kalastusoikeuden Aalisjärveen. 
Hänen vaimonsa oli Satalle avioituneen Lauri Pajasen tytär Kaisa Laurintytär Pajanen (1746 - 1819). 

Kaisa peri Heikki-veljensä kanssa puolet Satan talosta, ja Aapo ja Kaisa siirtyivät Sieppijärvelle. Aapo perusti vielä Järvirovan talon Sieppijärvelle. Niinpä he luovuttivat Aalisjärven talon jo kolmen vuoden kuluttua vaimon velipuolelle Antti Mikonpoika Satalle (s. 1770).

Antti Mikonpoika Satan kuoltua Aalisjärvellä 1810 hänen leskensä Eeva Mikontytär (s. 1765) hoiti taloa, kunnes vävy Moab Esaiaksenpoika Luttu (s. 1803) tuli isännäksi. Hän muutti kuitenkin perheineen Norjaan.

Aalisjärven taloa isännöi jonkin aikaa Mooses Hannunpoika Moona eli Ruokojärvi (s. 1803). Hän kuitenkin palasi kotitaloonsa Ruokojärvelle. Aalisjärven talo liitettiin myöhemmin Pasmajärven Hakson taloon."
(Lähde: Niva-Kylli sukuseuran kirja, Nivan suku, osa 4, sivu 28.)

Keitä olivat Aalisjärven ensimmäiset uudisasukkaat?

Aapo Ollinpoika Pasmajärvi ( 1768 - 1852) tunnetaan myös nimillä Abraham Olofsson Pasmajärvi ja Aapo Järvirova Satta. Ensimmäisen kerran hän avioitui itseään 22 vuotta vanhemman Kaisa Pajasen kanssa. Pariskunta ei saanut jälkeläisiä. Kaisa oli syntyjään Sieppijärven Satan talosta.
Toisen avioliittonsa Aapo Järvirova Satta solmi Raanujärveltä tulleen piikansa, Anna Joonan kanssa. Lapsia syntyi, mutta he kuuluvat toisiin tarinoihin.

Oman sukupuuni näkökulmasta Aapo oli Kreeta Ollintytär Ruokojärven velipoika. Kreetasta tuli äidinpuoleisen isoisäni (Eino Vaattovaara) "lähisukulainen".  Aapon toinen vaimo, Anna, puolestaan toi Raanujärveltä mukanaan poikansa, Isak Joonan. Isakista tuli äidinpuoleisen äitini (Aili Joona) "lähisukulainen".

Seuraava Aalisjärven uudisasukas  Aapo Järvirova Satan jälkeen oli Antti Mikonpoika Satta, joka oli syntynyt Sieppijärvellä 1770. Antti Mikonpojan isä oli Pajalan Sattajärvellä syntynyt Mikko Mikonpoika Satta (1725 -1800). Sieppijärvellä Mikosta tuli Brita Ollintytär Sieppijärven toinen mies ja Satan talon isäntä.

Antti Mikonpojan ja edellä mainitun Kaisa Satan yhteinen äiti oli Brita Ollintytär Sieppijärvi Satta (1722 - 1812). Kaisa oli Britan vanhin ja Antti nuorin lapsi, ikäeroa sisaruksilla oli 24 vuotta. Brita-äiti kuoli 90-vuotiaana (1812).

Antti Mikonpoika Satta ja vaimonsa Eeva Mickelsdotter saivat Aalisjärvellä tyttären, joka syntyi 30.9.1801, ja jolle annettiin nimi Eeva Antintytär Satta.
Kun Aalisjärven talon isäntä, Antti Satta sittemmin kuoli vuonna 1810, taloa jäi hoitamaan hänen vaimonsa Eva Mickelsdotter Satta (s. 1765). Hän kuoli Aalisjärvellä vasta vuonna 1839.

Seuraava isäntä oli Satan vävypoika, vuonna 1803 Övertorneån Juoksengissa syntynyt Moak Esaiaksenpoika Luttu. Vävypojan isä oli Esaias Perhrsson Luttu (1751 - 1813) Juoksengin Kulluvaarasta,  ja äiti Sieppijärven Satalla syntynyt Liisa Satta (1767 - 1845).

Moakin vaimo puolestaan oli Antin ja Eevan tytär, Eeva Antintytär Satta. Aalisjärvellä heille syntyi 18.1.1832 tytär, jonka nimi norjalaisittain kirjoitetaan Sofie Karoline Moaksdotter. Kävi nimittäin niin, että Moak ja Eva perheineen lähtivät Aalisjärveltä Norjaan.

Tähän kohtaan tulee avukseni DNA-testaus, sillä onnekseni mielenkiinto testausta kohtaan on maailmanlaajuista. Minuun otti siis yhteyttä Fosli Norjasta, ja kirjoitti, että äitilinjamme U5b1b2 on yhteinen ja poikkeuksellisen suuri ("På X-chromosomet har dere et stort treff på 38.15 cM").


Sukututkijalle DNA-testi on iloinen asia!

Pohjois-Suomesta muutti Pohjois-Norjaan eli Finnmarkin seuduille erityisesti pakottavista syistä "valtavasti" ihmisiä.
Sinne lähtivät myös Aalisjärven Moak Esaiaksenpoika Luttu, vaimonsa Eeva Antintytär Satta ja Aalisjärvellä syntynyt tyttärensä Sofie Karoline Moaksdotter. Lähtö on tapahtunut tyttären syntymän jälkeen eli vuoden 1832 jälkeen. Lähdön syitä voin vain arvailla. Ehkä lähdettiin paremman elämän toivossa...Aalisjärven asuttaminen ei ollut onnistunut.

Norjalaissukulaiseni mukaan Moak Esaiasen Juoksenki hukkui 9. helmikuuta 1843 Tromsöstrandissa. Hänen vaimonsa puolestaan kuoli samalla paikkakunnalla (Stranden, Tromsö) vasta 5. maaliskuuta 1879.

Pariskunnan tytär Sofie (1832 - 1901) meni naimisiin. Miehen nimi oli Lars Thomassen (1832 - 1927). Sofie kuoli Balsfjordissa (Kjoshaug). Sofien ja Larsin tytär oli Laura Larsdotter (1877 - 1950). Lauran miehen nimi oli Johan Johansen (1874 - 1958). Lauran ja Johanin tytär sai nimen Lise Seljevold (1901 - 1958). Hänen miehensä oli Johan Fosli (1897 - 1983).

Lisen ja Johanin poika Arnulf Fosli "er seksmenning av mor til Katharina Korhonen". YES!

Olen iloinen, että DNA-testi auttaa löytämään sukulaisia, jotka eivät jää vain nimiksi sukupuuhun. Itselleni on ollut suuri elämys vakuuttua siitä, että todellakin kuulun vanhaan Sieppijärven Satta -sukuun; siihen, joka tuli meille Pajalan Sattajärveltä!

Lopuksi vielä listattuna kaksi polkua. Kumpikin esivanhempien polku on saanut alkunsa Satan talon isännästä, miehestä nimeltä Mikko Mikonpoika Satta (s. 1725).

Polku 1 = Sieppijärven polku eli Katariinan

Mikko Mikonpoika Satta (1725- 1800
Juho Mikonpoika Satta (1768 - 1815)
Helena Juhontytär Satta (1809 - 1877)
Juho Henrik Heikinpoika Jussi (1836 - 1869)
Maria Jussi Joona (1867 - 1895)
Aili Maria Joona Vaattovaara (1893 - 1968)
Vieno Alida Vaattovaara Korhonen (1930 - 2007)


Polku 2=  Altan polku eli Foslin

Mikko Mikonpoika Satta (1725 - 1800)
Antti Mikonpoika Satta (1770 - 1810)
Eeva Antintytär Satta (1801 -  1879)
Sofie Karoline Moaksdatter (1832 - 1901)
Laura Sofie Severine Larsdatter (1877 - 1950)
Lise Sofie Seljevold (1901- 1958)
Arnulf Fosli

Polkujen taustalla on geneettinen sukulaisuus tunnuksilla
known relationship: 5. serkku
shared centimorgans (cM) 67, longest block 11
X-match, U5b1b2; 38,15 cM.

Aalisjärven ja Aalistunturin jännittävä ja mielenkiintoinen menneisyys eläisi nykyhetkessä ainakin tarinoina, jos tieto ja muistikuvat saataisiin koottua yhteen. Paikallisille seutu on yhä edelleen mahtavaa retkimaastoa ja luontokokemuksia.

Pällisellä oli kauppa Sieppijärvellä - kuin myös (Afanasjev) Alangolla.

Mielenkiintoista tarinaa Pällisistä ja muista. Nosto. (K.K.2024)

Naakka-Korhonen, M. 1988: Halpa hinta, pitkä mitta. Vienankarjalainen laukkukauppa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 491. Rauma.

Teos perustuu Maiju Keynäsin laajaan aineistosarjaan:
 
 https://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/fi/tekij%C3%A4t/keyn%C3%A4s-maiju

Yksi Pällijeffin veljeksistä asettui kauppiaaksi Ylitornion Nuotiorannalle. Näin hänestä tuli paikalliskauppias (vasta toinen) Ylitornion pitäjään. Siitä huolimatta kaupan kehittyminen oli hidasta, sillä ostokset oli totuttu tekemään pääasiallisesti Ruotsin puolelta. 

Hänellä oli kaksi poikaa, Feodor  (s.18.4.1890) ja Pekka (s. 1887 arvio) jotka menivät naimisiin suomalaisten tyttöjen kanssa ja muuttivat sukunimensä Pälliseksi. Feodor hoiti isänsä aloittamaa liikettä ja maatilaa kuolemaansa asti, kun taas Pekka Pällinen siirtyi kauppiaaksi Pelloon, missä toimi useita vuosikymmeniä varsin huomattavana kauppiaana.

”Pekka Pällinen. Kauppias Pellossa. Veli Feodor Pällinen, Ylitornio. Isä kauppias Pällijeff Ylitorniossa.” Maiju Keynäs, Halpa hinta, pitkä mitta, s. 239. ”Pellon kylässä oli Pekka Pällinen kauppiaana. Hän myös oli Uhtualta, vähän sukulainen.” 

Sukuselvitystä ns. Kolarin Pällisistä.

1. Jooseppi (Jefim, Jemu) Kirilinpoika Pällinen, syntyi 1.4.1888 Uhtua, kuoli 1965 Kolari, Vaattojärvi; puoliso Elina Alatalo, syntyi 16.1.1891 Kolarin Vaattojärvi, kuoli 6.8.1938 Kolari. 

Joosepin ja Elinan tytär: Sanna Ilona Kenttä (1913 - 1968), perusti perheen Ruotsin Tärännössä; Sannan ja puolisonsa lapsia Felix Kenttä (s. 1936), Johan Lennart (s. 1938), Elina Lapinniemi (s. 1940) ja Bertta Helena Lantto (s. 1945), Gunhild Sibylla Kenttä (s. 1947). 

Joosepin ja Elinan poika: Antti Jooseppi Pällinen (1915 - 1946), kuoli tapatrmaisesti uitossa, 1946; puoliso Saima Maria Nuojua (1918 - 2009); lapsi Reino Antero Pällinen (1946 - 1980), kuoli Pudasjärvellä. 

Jooseppi Pällinen, Muistelmia Nuoruudesta vanhuuteen Kolarin Taapajärvellä 30.4.1955. Karjalan Heimo 1994 n:o 5-6, ss. 88-90. 

Jooseppi Pällisen Kirill-isään liittyvää muistitietoa on Mauri Pälli Muoniosta lähettänyt tutkija Pentti Keynäsille 1994. Jooseppi Pällisen isän vaiheet ja kohtalot täällä Suomessa eivät ole minulle vielä valjenneet. Ainakin hän on asunut laukkukauppaa tehdessään Kittilän Sirkankylässä, jossa muistitietojen mukaan on pitänyt myös kauppapuotia. Olen tavannut Sirkankylässä noin 80-vuotiaan miehen joka omien sanojensa mukaan on tämän kauppiaan avioton poika (Koutaniemi). Tähän Jooseppi Pällisen isään Kiril (Kristo) Pällijeffiin liittyy jotakin sellaista mystistä, ehkä arkaluontoistakin, että sen selvittäminen tuntuu vielä vähän hankalalta. Yksi versio on, että hän Suomessa olisi esiintynyt ainakin eri etunimellä, on varsin todennäköinen. (Irja Rämä: Pällijevsukua koskevaa aineistoa.)

Maiju Keynäs haastatellut Jooseppi Pällistä Taapajärvellä, Kolarissa (1959).

Jooseppi Pällinen tuli 12-vuotiaana ensi kerran kulkukaupalle Suomeen. Isä Kristo oli täällä kiertokaupalla, tuli syksyllä  reppurien mukana Rovaniemelle. Löysi sitten isänsä Kittilän Sirkankylästä. Jooseppi palasi keväällä kotiin isän kanssa. Isä oli ostanut hevosen Uhtuan kk:stä kotoisin oleva Simo Bogdanoffin kanssa (Pitkä Simo). Isä saattoi olla kesänkin Suomessa, kolme vuotta yhtä mittaa poissa Karjalasta; oli silloin Norjassakin, aikoi mennä Amerikkaan, mutta Vesisaaresta palautettiin. Joosepin kotona äiti ja kaksi siskoa ja kaksi veljeä. Jooseppi kulki kulkukaupalla yleensä Torniojoki ja Ounasjokilaaksossa, lopetti kulkukaupan naimisiin menon aikoihin. Otti tavaraa mm. Pällijeffiltä Pellossa Konstu Remsujeffilta. Konstulla oli 30 ”laukkuryssää”. Rahtimiehetkin kävivät siellä syömässä ja yöpymässä. 20 hevosen talli. Konstu alkanut reppukaupalla, kiersi pohjoisessa Ounasjoen seudulla ja Kemijärven alueella.

1.1. Jooseppi Pällisen sisar, Katti-Kaisi (Katri, Jekaterina) Kirilintytär Pällinen, syntyi 24.11.1883 Vienan Karjalan Uhtualla, kuoli 1975; puoliso Iivo Pavelinpoika Teronen, syntyi Uhtualla 23.2.1881, kuoli 21.12.1941. 

Pällinen - Terosen lapsia olivat Maria Ravelin (o.s. Teronen, 1912 - 1987 Kolari), Jenny Keskiniva (o.s. Teronen, 1916 - 1975), Aino Taavo (o.s. Teronen, 1923 - 2013 Övertorneå), Helmi Gustafsson (o.s. Teronen, s. 1924) ja Veikko Teronen (s. 1927).

Iivo ja Katri Terosen hautamuistomerkki Sieppijärven hautausmaalla.

1.2. Jooseppi Pällisen sisar, Mari Kirilintytär Pällinen, syntyi Uhtualla 4.5.1886. 

1.3. Jooseppi Pällisen velimies, Pekka Pällinen (1887 - 1929) 

1.4. Jooseppi Pällisen velimies, Feodor Pällinen (s. 1890). 

Feodorin lapsia olivat Vasili (s. 1914 Uhtualla) ja Veikko Pällinen (syntyi 25.4.1920 Uhtualla) sekä tytär Sandra Pällinen. 

Waseli Afanasjev (myöhemmin Alanko), syntyi vuoden 1880 paikkella Uhtualla Lamminpään kylässä. Aluksi hän kantoi laukkua mutta kulki myöhemmin hevosella tukkuliikkeinään Pällisten kaupat Pellossa ja Ylitorniolla. Vuonna 1914 Alanko perusti Alex Jaman (ent. Sergejeff) kanssa Pellon kaupan. Siitä kehittyi huomattava liike. Alangon perillisillä oli kaupat Pellossa, Sieppijärvellä ja Kolarissa. 

Vuonna 1887 Uhtuan Likopäässä syntynyt Alex Jama tuli Suomeen v. 1897 Mikojeffin kauppaan Ruovedelle, jossa hänen veljensä Teodor (myöh. Salo) oli kaupanhoitajana. 

Oltuaan aluksi Alangon liikekumppanina Pellossa Aleksi Jama perusti vuonna 1919 kaupan Ylitorniolle. Hän meni naimisiin Ylitorniolta kotoisin olleen Beata Vuopion kanssa. 

Geni mukaan,

Aleksi (Aleksanteri) Jaakonpoika Jama (Sirkeinen - Sergejev): 

syntyi 14.3.1887 Vienan Karjala, kuoli 6.12.1971 Ylitornio

Puoliso: 

Beata Elisabet Vuopio (aviossa Jama):

syntyi 26.7.1896 Ylitornion Kuivakangas, kuoli 27.11.1956 Ylitornio. 

Alkuaan Uhtualta peräisin olevat Pällijeffin eli Pällisen veljekset toimivat tukkukauppiaina Ylitorniolla varustaen laukunkantajia, kuten Pekka ja Juho Afanasjevia Uhtuan Lamminpäästä. Juho eli Jussa otti nimekseen Ohukainen ja meni naimisiin Alatornion Arpelasta kotoisin olleen naisen kanssa. Hän kantoi laukkua useita vuosikymmeniä pääasiallisesti Ylitornion pitäjässä. Pällijeffin kaupan lopetettua toimintansa siirtyi Ohukaisen Jussa Rovaniemen Sinetässä sijainneen Remsujeffin kaupan asiakkaaksi samalla kun hänen kiertopiirinsä siirtyi Sinetän suunnalle.

 

Laukkurit palasivat usein kierrolta jouluksi kotiin. Kun Venäjällä ajanlasku noudatti ns. vanhaalukua, ehtivät vienalaiset viettää joulua ensin Suomessa ja pari viikkoa myöhemmin uudelleen Karjalassa.  Kulkukauppias Petter Lipponen (oik.) poseeraamassa kuvaajalle ulos nostetun joulukuusen edessä. (Museovirasto)

Sieppijärven vanha hautausmaa Kolarissa.

Hautakivi:

Pällinen, Pekka Teodor, 17.2.1866 - 1.6.1935.

Vaimonsa: 

Ida Maria Hämäläinen, 12.11.1871 - 30.9.1934.

Alinna oleva nimi menee tarkistukseen.

Toini Maria Niskanen, o.s. Pällinen,

5.8.1907 - 27.4.1994 

Hautakivessä Toini, miehensä ja poikansa.

Toini eli koko elämänsä Sieppijärvellä. Lapsuusmuistojeni mukaan hänen on täytynyt olla Pekka Pällisen tytär.

Kuvatervehdys Kaarina Joen maalausnäyttelystä viime kesänä (2021).

katakorhonen56@gmail.com  

Kuvatervehdykseni Kaarina Joen maalausnäyttelystä viime kesänä, 15.6.2021 - 14.8.2021 Kotiseutumuseon Joen tuvassa "Sieppijärven museokentällä".

Kaunista, yksityiskohtiin asti ulottuvaa kauneutta, kauniita - sitä ovat Kaarinan työt. Kiitos ihanasta näyttelykokemuksesta!

Vasittu Luuta ry. on kotiseutuyhdistys, joka Kolariin perustettiin 2011. Se ei ole ns. yhden asian liike. Jäsenet toiminnallaan tekevät ja tallentavat kolarilaista paikallisperinnettä ja -historiaa. Tätä blogia ylläpitää yksi yhdistyksen perustajajäsenistä, Katariina Korhonen (ent. Granat). Yhteydenottoihin vastataan.

Lapin evakkoaika 1944 - 1945: Välähdys Ruotsista, "Äs Ljustorpista", Paavo Asikaenen.

Teksti:

katakorhonen56@gmail.com.

Tekstini asianosaiset:

Paavo Asikainen, s. 21.12.1869
Maria Kangas, aviossa Asikaisen kanssa. Emäntä kuoli 27.1.1944, perinnönjakokirja laadittiin 21.4.1947.
Pariskunnan pesue:
Eila Martta Asikainen Tamminen, syntynyt 26.7.1915, ja muuttanut Riihimäelle.
Hellin Maria Asikainen Alanko, syntynyt 20.5.1917
Emmi Elina Asikainen Raittimo, syntynyt 16.11.1918 ja (Kaarle) Aukusti Raittimo, 5.5.1912.


1. Evakossa (Lapin sota 1944-1945) hoidettiin keskeneräisiä kotiasioita.

1.1. KUIVATUSHANKE: KUNNITTAINVUOMA Kolarin kunnassa

Paavo Asikainen oli Iisalmessa syntynyt Asikaenen, joka perusti tilan ja perheen Sieppijärvelle. Yksi hänen tyttäristään oli Emmi, aviossa Raittimo.
Lapin sodan ajaksi hän vei perheensä evakkoon Ruotsin (Äs eli Sverige) Ljustorp -nimiseen paikkaan. Sieltä käsin hän hoiteli tilallisen paperitöitään, eli allekirjoitti (esimerkiksi alla esittelemäni hankkeen) asiapaperin.

Kuva 1. Yllä.
Maanviljelijä PAAVO ASIKAINEN oli saanut 3.12.1937 päivätyn kirjeen Maataloushallitukselta. Tämä tapahtui siis ennen Lapin sotaa, joka evakkopaikkoineen muutti toviksi myös Asikaisen elämää.

Kirjeen nimi oli Kunnittainvuoman kuivatushankkeen toimitsijamies, maanviljelijä Paavo Asikainen.

Kirjeen alku osoittaa, että Asikainen on nyt saanut kuivatustyönsä hyväksytysti tehtyä. Valtio on

avustanut hanketta suoranaisena avustuksena 4996 markalla. 

Kirjeen mukana seurasi Asikaiselle viljelyspakkoluettelo. 

"Luetteloon on merkitty kunkin osakkaan viljeltäväksi tai metsän kasvuun ojitettavaksi määrätyn maa-alan suuruus. Aika, jona uudisraivaustyö on suoritettava, on 24 vuotta."

Mielenkiintoista Maataloushallituksen kirjeessä on myös ilmoitus, että osakkaiden velvollisuuksia ovat viljelyspakko ja viemärien kunnossapito.

Kuva 2. Yllä.

Tämän vuokrakirjeen on lähettänyt (1945) Metsähallinnon Perä-Pohjolan piirikuntakonttori.

Tämä on päätös Paavo Asikaisen anomukseen. Kirje on toimitettu Asikaesen evakkopaikalle Ruotsiin, sillä helmikuun 1945 lopulla tuskin kukaan Sieppijärven evakoista oli päässyt palaamaan kotiin. 

...päätös itsellinen Paavo Asikaisen anomukseen saada Kunnittajanvuomalta edelleen vuokrata viljelysmaaksi Koivulanjänkä I -nimisen vuokrapalstan..."

"Metsähallinnon Perä-Pohjolan piirikuntakonttori on suostunut Asikaisen anomukseen siten, että anojalle vuokrataan aluemetsänhoitajan (Forsten) osoittamalta paikalta viljelysmaaksi 2 hehtaaria huonokasvuista metsämaata eli yhteensä 2 hehtaaria maata seuraavilla ehdoilla: ..."

 Annettu Torniossa, 26. päivänä helmikuuta 1945, Väinö H. Koponen.

Kuva 3. Yllä. 

Tämä vuokraehtoihin liittyvä Asikaisen allekirjoitussivu kertoo enemmän kuin ensisilmäyksellä arvasin. 
Tämä on hieno dokumentti ajasta, jonka yleensä muistamme vain "evakkoaikana".

Tosiasiassa aika oli tapahtumia täynnä, ja siellä syntyi uutta elämää myös Paavo Asikaisen sukuun. Paavon tytär, Emmi oli aviossa August Raittimon kanssa, ja eikö mitä, Emmi synnytti 6. marraskuuta 1944 tyttären, Birgitan - evakossa Ljustorpissa.
Evakossa ovat syntyneet myös kirjailija Timo K. Mukka ja Anna-Liisa Keskitalo. Evakossa myös kuoltiin ( Akseli ja Saimi Kakkisen pikkupoika). Evakossa käytiin töissä ja kouluakin, sieltä käsin hoidettiin kotiasioita - eikä oltu moksiskaan. Nähtiin maailmaa. Ruotsin Ljustorp oli yksi monista kolarilaisten evakkopaikoista Sundsvallin seudulla.

Itselleni seutu on aina ihmisissä, niin tämäkin. Ljustorpiin oli lähetty Asikaiset Sieppijärveltä, Kolarista Kalle Äkäslompolo  ja Pellosta Hanna Orajärvi. Heitä Asikainen oli pyytänyt todistajiksi saatuaan postia Torniosta. Niinpä Kalle ja Hanna allekirjoituksillaan todistivat Paavo Asikaesen allekirjoituksen oikeaksi. (Kuva 3)

Hauskinta tässä dokumentissa on Paavo Asikaisen omakätiset merkinnät. Hänellä on erittäin kaunis ja hyvin luettava käsiala. Voi olla, että allekirjoitustilanteessa (ainakin) kolme ihmistä on nauraa kätkättänyt. Olen aivan varma, että Paavo ei kirjoittanut "vahingossa" sukunimeään muotoon Asikaenen! Hän halusi käyttää "savvoo" eli kirjoittaa sukunimensä "oikeaan" muotoon Asikaenen.

Uskon myös, että tämä Asikaenen ei merkinnyt päiväykseen ja Ljustorpiin kuuluvaa Ruotsi-sanaa vahingossa lyhenteellä Äs! Kyllä hän tiesi, että äs on S eli Sverige - Amerikan käynyt "maalimanmies" kun oli!

p.s.
Vuoden 1937 Maataloushallitus käytti huolimatonta kieltä. Meillä täällä Sieppijärvellä ei ole koskaan ollut Kunnittainvuomaa. Sen sijaan paikan nimi on aina ollut Kunnittajanvuoma - aivan kuten Metsähallinnon Länsi-Pohjan piirikonttori omassa kirjeessään kirjoitti. Nimen alkuperä on saamen kielessä.

Pakasaivon ympäristö ja Kolarin saamelaisuus

...VELLIKAARA VETTASIA...Muonion ja Äkäslompolon alueen saamen historiaa. Julkaisu opettajille ja matkailuyrittäjille. 2008. Siv Rasmussen, Muonion kunta.

Viralliset saamelaiset sukunimet olivat 1800-luvulla jo vakiinnuttaneet asemansa, ja ihmiset tiesivät, mitkä sukunimet viestittivät kyseisen suvun olevan saamelainen. Tuohon aikaan Muoniossa ja Kolarissa eläneitä saamelaisperheitä olivat Sarri, Suikki, Nutti, Unga, Vasara, Vettainen, Sieppi, Jaukka, Palokka, Junkka, Riimi ja Koffelo.

Lisäksi tänne tuli avioliittojen myötä saamelaisia naisia ainakin seuraavista suvuista: Marakatt, Labba, Kitti, Kalsok, Tomma, Nyman, Aslak, Hetta ja Piltto. Naiset käyttivät omaa sukunimeä 1800-luvun lopulle saakka. Monet saamelaisnimet hävisivät käytöstä, koka saamelaiset ryhtyivät uudisasukkaiksi ja ottivat tilan nimeen perustuvan sukunimen.

Saamelaisilla on alkuperäiskansan asema, mikä tarkoittaa, että he ovat tulleet tänne ennen muita kansanryhmiä. Muinaisaineisto, saamelaisperäiset paikannimet ja perinneaineisto todistavat, että Kolarin alueella oli saamelaisväestöä suomalaisten sinne muuttaessa ja että saamelaiskulttuurilla oli näillä seuduilla vanhat juuret. Perimätietojen mukaan kolarilainen Jaukan suku on vanha metsäsaamelainen suku, joka on asunut paikkakunnalla ennen suomalaisia. Satan suku on asunut Sattajärven läheisyydessä Ruotsin puolella ja on tiettävästi tällä alueella alkuperäinen saamelaissuku

Monet olettavat poronhoidon olevan saamelaisten vanhin elinkeino. Olettamus ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä ensimmäiset saamelaiset saivat toimeentulonsa harjoittamalla pyyntikulttuuria, jonka tärkeimpiä kulmakiviä olivat kalastus ja erilaisten turkiseläinten pyynti.

Pyyntikulttuurin varhaisessa vaiheessa ihmiset saattoivat asua yhdessä perheryhmässä, johon kuului kahdesta neljään perhettä. Vähitellen pyyntitapoja alettiin tehostaa ja kehitettiin menetelmiä, jolla villiporoja pyydystettiin pyyntikuoppien (peurakuoppien) avulla.

Suuriin pyyntikuoppiin perustuva pyydystystapa vaati entistä suuremman työpanoksen ja enemmän ihmisiä, joten perheryhmän kokoa jouduttiin kasvattamaan. Se on saattanut luoda pohjan saamelaiselle lapinkylälle, siidalle, josta on vielä olemassa historialliselta ajalta peräisin olevia jäänteitä. Ne olivat pieniä paikallisyhteisöjä, ja sana siida tarkoitti sekä kyseisellä maantieteellisellä alueella asuvia ihmisiä että nimenomaan heidän käyttämäänsä aluetta. Siidat sijaitsivat tavallisesti jonkin vesistön (joen, järven, vuonon) tuntumassa.

SUIKIT

Ensimmäinen Suikki, jonka nimen tunnemme ja jonka tiedämme asuneen täällä, on noin vuonna 1720 syntynyt Pehr (Pekka) Suikki. Hän syntyi Kolarissa mutta oli kaiketi myöhemmin kirjoilla Muoniossa. Pehrin yksi pojista oli nimeltään hänkin Pehr Suikki (s. 1764). Hän sai vaimonsa Brita Sarrin kanssa viisi lasta, ja yksi heistä oli Olof (Olli) Suikki, joka syntyi vuonna 1790. Kolarin Suikit ovat Ollin jälkeläisiä.

Paulaharju kertoo, että Pakajärven metsäinen erämaa oli Suikkien koti- ja syntymäseutua. Se sijaitsi keskellä Suikkien laidunmaata, joka pohjoisessa rajoittui Sieppien ja Vasarain porojen vaellusalueisiin. Siellä oli kalaisia metsäjärviä, jäkäläisiä kankaita ja korkeita vaaroja, esimerkiksi kauempana idässä Yllästunturista alkava ja pohjoiseen suuntautuva mahtava tunturiselänne.
Suikkien kotajäännökset ovat jäljellä Pakasaivon läheisyydessä.

Paulaharju kertoo Ollista:
"... Pekka Suikin poika, vanha Olli-äijä, oli pikkuinen mies ja niin kivaääninen, ettei pikku pojalla ääni sen kivempi.  - Voi paahkilas! kirosi äijä kimakalla äänellä, kun jostakin sattui suutahtamaan. Pieni ukko piti pääpaikkanaan Pakajärveä ympäröiviä seutuja. Hän samoili suuren porolaumansa kanssa pitkin erämaita.
Mutta sitten kerran hän saapui Kitisen vedenjakajalle ja asettui asumaan Pokkaan, Suikin pieneen vaatimattomaan taloon tarkoituksenaan jäädä sinne pysyvästi. Hän palasi kuitenkin jonkin ajan kuluttua takaisin metsäkotaansa ja jatkoi elämäänsä lapinäijänä. Sellaisena hän myös kuoli, sokeanan vaarina kesällä 1876 Pakarovan tuohikodassa.

Hilkka Oksala puolestaan haastatteli vuonna 1998 luosujärveläistä Jalmari Lompolojärveä, joka oli tuolloin 83-vuotias. Lompolojärvi kertoi:

"Niesakerossa oli kaksi Suikkien kotaa sekä porokaarre ja siinä ns. lihaluova, joka tehty 3-4 katkaistusta männystä. Niiden päällä oli rakennettu lava. Tästä on n. 75 vuotta aikaa. Kaarten jäänteet tuhosi myrsky, vain liesikivet, pyöreät kehät ovat jäljellä.
Suikkien alue oli seuraava: Kesä vietettiin Muonion Pakajärvellä, josta he syksyllä jutivat Niesakeroon. Talveksi he edelleen muuttivat Isoon hevosmaahan, jossa oli myös kaarre. Edelleen keväällä muutettiin Kurtakkoon, jossa oli kuusikoita. Niissä oli luppoja poroille. Täälläkin (Luosussa) he kävivät saunomassa.
Talollisilla poronomistajilla voi hyvinkin olla sukuyhteyksiä lappalaissukuihin. Esimerkiksi kertojan (Jalmari Lompolojärvi) isoäiti oli Ruotsin Lapista Muodoslompolon läheltä. Kristiina- mummo oli lähtenyt tänne poropalvelijaksi 17-vuotiaana. Hän osasi suomea, mutta halusi puhua lappia - hänen vanhin poikansa Edward ymmärsi lappia."

KIRKKOPAHTA PAKASAIVON LÄHEISYYDESSÄ
PAKASAIVO
SAAMELAISTEN USKO JA USKOMUKSET

Saamelaisten perinteinen elämäntapa merkitsi muiden alkuperäsikansojen tavoin elämistä osana luontoa; ihminen ei ollut luonnosta erillään vaan osa sitä. Todellisuus miellettiin sekä näkyväksi aineelliseksi että näkymättömäksi henkiseksi ulottuvuudeksi. Näkyvä aineellinen oli arkipäivän todellisuutta, ja näkymättömässä asui henkiä ja erinäisiä jumalolentoja. Yhteyttä henki- ja jumalmaailmaan voitiin pitää noitarummulla ja joikaamalla mutta myös tuomalla uhrikiville eli seidoille uhrilahjoja.

Seita saattoi olla yhden perheen käytössä, mutta oli seitoja, joita käytti kokonainen lapinkylä eli siida. Uhrilahjojen antamisella haluttiin saada menestystä, vaurautta, hyvä sosiaalinen elämä ilman kateutta ja panettelua ja myös poro- ja kalaonnea. Seidat olivat tavallisesti kiviä tai kallioita, mutta ne saattoivat olla myös puusta veistettyjä paaluja.

Monien saamelaisten elämään kuuluu vielä nykyäänkin luonnollisena osana luonnon kunnioittaminen ja luvan kysyminen, kun haluaa asettua asumaan uuteen paikkaan tai yöpyä siinä sekä usko parantumiseen, kiroukseen, aaveisiin, maahisiin ja ennusmerkkeihin.
Enimmäkseen saamelaiset kuuluvat luterilaiseen kirkkoon, kolttasaamelaiset ortodoksiseen.

Seidoille annetut uhrilahjat näyttävät olleen rituaali, joka säilyi vanhassa saamelaisuskonnossa ajallisesti pisimpään. Useat seidat sijaitsevat saamelaisten asuinpaikkojen tai vaellusreittien läheisyydessä.

Lähellä Suikin suvun asuinpaikkaa Pakajärveä sijaitsee Pakasaivon rotkojärvi. Saamelaiset ovat pitäneet saivojärviä pyhinä muun muassa kaksoispohjan takia. Pohjan alla asuvat saivon asukkaat eli vesikansa, joka viettää samanlaista elämää kuin saamelaiset.

Ja lopuksi Paulaharjun muistiin merkitsemä runonpätkä Kolarista.
Tien täysi Taskisia,
vankka joukko Vasaroita,
sukunen Suikkeja,
vellikaara Vettasia,
nuin vähä Nutteja.