Evakon jälkeinen 1940-luvun elämä Kolarissa alkoi jälleenrakennustöillä. Perheet rupesivat hartiavoimin järjestämään ihmisten ja eläinten suojaksi kattoa pään päälle. Isot talot palkkasivat ulkopuolista työvoimaa.
Kunta rupesi hoitamaan sille kuuluvia valtavan isoja asuttamis- ja rakentamistehtäviä. Työntekijöitä, rakennusmestareita, valvojia palkattiin. Kunnallista valtaa ja käytännön toimia rupesivat johtamaan kommunistit, vuoden 1945 vaalit valtuuttivat.
Hyötymännikön rajavartiosto uusine miehineen toi uusia ideoita ainakin urheiluun. Heti alkuun (1945) perustettiin oma urheiluseura, Sieppijärven Sisu, ja rakennettiin talo - lopuksi tanssittiin. Maamiesseura oli olemassa vanhastaan, se jatkoi toimintaa. Metsäherrat ja metsien miehet (melkein) vaihtoivat osia, työtä riitti, kenelle kelpasi, savotat houkuttelivat, ja korttipelit siellä.
Sieppijärven Osuuskassa oli aloittanut ennen sotia 1926, sitä jos mitä, tarvittiin.
Muualta Suomesta saapui huomattava määrä ihmisiä jälleenrakennustöihin, vaikka tänne pääsi ensi alkuun vain matkustusluvan kanssa.
Kirjailija Seppo Jääskeläinen on kirjoittannut (2000) teoksen Muutot. Se kertoo Sieppijärven jälleenrakennusajasta, eli
40-luvun rakennusajasta Suomessa. Jääskeläisen tarina on lapsen omakohtainen, muistoihin perustuva näkökulma.
Päähenkilö on isänpoika Illu. Isä on kahden poikansa äidistä eronnut Juho, joka kulkee poikineen töiden perässä.
Tarinassa pojat käyvät koulua (myös) Sieppijärvellä, ja Juho tekee työnjohtotöitä Kolarin kunnalle.
Sieppijärvellä he asuvat vuokralla Hannes Jussin mökissä.
Jo tuohon aikaa Sieppijärvelle pääsi junalla. Juho oli lähtenyt Lappiin ilman poikiaan. Puolen vuoden jälkeen hän oli hankkinut matkustusluvat ja junaliput. Juhon kihlattu morsian oli saanut luvan tulla junalla poikien kanssa katsomaan, miltä Sieppijärven maisema näyttää ja voisiko täällä elää.
Juna kulki tuohon aikaan Kaulinrannalle asti. Siitä lähti pitkänmatkan linja-auto, häkäpöntöllä kulkeva Eskelinen, ja sillä pääsi myös tämä "konkkaronkka" Sieppijärvelle. Juho-isä oli ollut vastassa harmaan parakin edessä.
Tienvierustan keskeneräinen talorötiskä aiheutti etelän morsiamessa hämmennystä. Mörskä oli kuulema kulkujätkien hotelli, omalla vastuulla sai yöpyä kuka tahansa. Kesällä mökissä oli sattunut puukotus, vainaja oli luultavasti ollut paperiton inkeriläinen ja tappaja päässyt karkuun. -Rajaseudulla on monenlaista kulkijaa, oli Juho selittänyt.
Sieppijärven kylätaajaman kaksikerroksinen, rapattu tiilitalo oli vielä kesken, siitä tulisi koulu. Nyt koulua käytiin parakeissa.
Kunnantoimisto sijaitsi tienvierusparakissa. Sen pihapiirissä oli varasto (varastonhoitajana Niilo Koskenniemi 1948 - 1956) ja "Juhon työpaikan tukikohta" eli toimisto. Toimistolle tuli tilattuja sanomalehtiä laidasta laitaan, Helsingin Sanomista ja Uudesta Suomesta alkaen.
Jälleenrakennusajan kaupoista "Kallion kaupaksi" kutsuttu Iivari jatkoi toimintaansa aloittaen joustavasti ensimmäisenä. (1970-luvulla otettu kuva alla.)
Iivarin kauppias ei kauaa aikaillut, hän meni apulaisineen sekä savotoille, asutuskyliin että Sieppijärven kylälle Jonne Pääkkölän palamatta jääneen ulkorakennuksen päätyyn. Pian saatiin rakennettua uusi komea kaupparakennus keskelle kylänmäkeä.
Jälleenrakennusajan monilla, omien vanhempieni kaltaisilla kyläläisillä, oli varaa käydä kaupassa vain "vastakirjalle" - ruokavelka pyrittiin maksamaan kerran kuukaudessa, mutta se ohjasi rahankäyttöä. Elämä oli tiukkaa eikä siivutettua ostomakkaraa syöty läheskään joka päivä. Maatiloilla ei näitä huolia ollut.
Metsänomistus ja puun myynti olivat osa Sieppijärven maatilojen toimeentuloa. Sieppijärven isännillä oli perunan lisäksi maita heinällä lehmikarjaa varten. Jokivarsiniityillä kasvoi luonnonsaraa, ja järvessä vanhastaan kortetta. Ennen sotia talossa oli saattanut olla poroja, vaan ei enää sodan jälkeen. Kotitarvekalastus oli tärkeä toimeentulon lähde myös. (. 144, Muutot)
Linja-autoja varten tuodun pysäkkiparakin päähän oli heti suunnitteilla kioski, kaupan tykö puolestaan oli hankkeilla ruokala, tai ainakin kuppila.
Järvelle laskeutuvassa rinteessä näkyi uusia ja rakenteilla olevia puutaloja. Rakennustarvikkeista ja rahasta oli pulaa.
Tämä kuva on otettu Naamijoen sillanposkessa olleella Myllyn sahalla.
Suomalaisen maiseman erikoispiirre eli harjurinteet näkyivät Sieppijärven maisemassa, jos osasi lukea maisemaa. Valtaväylältä kun poikkesi koivikkoa kasvavaa harjurinnettä halkovalle kärrytielle, oli jo aika lähellä maanviljelijä Hannes Jussin tilaa, sen niittyaukeaa ja perunapeltoa.
Pitäjässä oli valtaisa pula asunnoista ja tiloista ylipäänsä. Ihmisiä asui jopa talojen säilyneissä kivijaloissa ja muissa tilapäisissä rakennelmissa.
Jälleenrakennusajan ensimmäisinä vuosina esimerkiksi kokouksia (tai käräjäistuntoja) järjestettiin niissä rakennuksissa, joita saksalaiset eivät olleet polttaneet, esimerkiksi saunarakennuksissa (kuva alla).
Paikkakuntaa eli Kolaria johti Eemeli Lakkala (1900 - 1974), joka oli saanut vuoden 1945 vaaleissa valtakirjan; hänestä oli kertaheitolla tullut Kolarin johtava kunnallispoliitikko. Kunnanjohtajan avulla kylälle saapuva kuntatyöntekijä, esimerkiksi työnjohtaja, sai vuokrattua "kodikkaan ja hyväkuntoisen hirsimökin tilan pihapiiristä". Kirjassa Juho vuokrasi mökin maanviljelijä Hannes Jussilta.
-Länsi-Lapissa on töitä ja tilaa, mahtuu hengittämään. Ja Ruotsi lähellä väylän takana, jos tulisi jostain syystä kiire. Minulla kun on se...mistä puhuttiin. Tässä kohdassa Juho viittaa asekätkentäjuttuun, joka oli vielä kesken, vaikka kenraali Airo olikin vapautettu (1948). Kiireellä hän puolestaan vihjaa mahdolliseen miehitysuhkaan. Neuvostoliitto ei tuolloin ollut vielä ratifioinut lopullisesti Paasikiven vahvistamaa rauhansopimusta.
- Ja muutenkin. Vaikka nyt elintarvikkeita ajatellen. Ruotsin puolelta saa ostaa rajakauppana sellaista, mihin eivät säännöstelykortit riitä, ja saattaapa mukaan sattua muutakin, sakariinia, tupakkaa, teetä ja kahvia, arvoiltaan enemmän kuin käypä raha. Väylän varressa on monenlaista jopparia. Vaan ovathan rajavartiostot ja tullitkin valppaina. Minä tunnen täkäläisiä molemmilta puolilta.Tarkoitan sekä rajaa että laillisuutta. (s. 142, Muutot)
-Toisaalta täällä on jälleenrakentaminen parhaassa vauhdissa. Länsi-Lapilla on tulevaisuus. Koko Lappi nousee.
Pojat! Katsokaa! Ylläs! Odottakaas, pojat, ja Tyyne, kun näette Yllästunturin keron lumen peittämänä.
- Olkoot, Tyyne sanoi taas. Tämä katkelma kirjasta osoittaa, kuinka Juhon oli mahdotonta vaikuttaa etelän morsiamensa asenteisiin. Morsiamen mielestä meillä täällä Sieppijärvellä ei ollut edes maisemaa, "äläs ny vain Ylläs tai harjut"!
Juho ja pojat jäivät, morsian lähti Kaulinrannan kautta töihinsä etelään - tuskin takaisin tuli!
- Tuli heti helpompi olo, kun sai ämmän ikkunasta ulos, isä kertoi entisen miehen sanoneen. (s. 151)
Kun Sieppijärven lypsykarjaa harjoittavat perheet oli lähetetty syksyllä 1944 evakkoon Ruotsiin, ne olivat ottanut mukaan "vain välttämättömän" - esimerkiksi Lapin puikulaa eli puikkopottuja. Myös lypsykarja kävelytettiin Ruotsin puolelle turvaan.
Siemenperunoitten ja karjan kanssa tultiin seuraavana vuonna kotiin. Evakosta paluu ja jälleenrakennusaika koitti 1945. Silloin viljelijä kylvi ensi töikseen perunat, jatkoi karjansa hoitamista, teki heinää karjalle ja rakensi poltettujen rakennusten tilalle pikkumökin. Hannes Jussi asui liki kaksi vuotta tilapäismökissä ennen kuin keväällä 1947 vihdoin sai perheensä kokoon, ja pääsi asettumaan uuteen taloon. Heti kun mahdollista, tilapäisasunnoksi tehty mökki vuokrattiin uusiokäyttöön - jos mahdollista.
Hannes Jussin "läppiä" (lapsia) oli pidetty evakossa pidempään kuin muita, sillä lasten kotiinpaluun ehtona oli koti. Lapset olivat ennen evakkoa olleet sijoitettuina Sieppijärven lastenkotiin äidin kuoleman (1944) johdosta. Rauhan tultua lastenkotia ei sattuneesta "tulipalosta johtuen" enää ollut. Lasten oli siis Ruotsissa evakossa odotettava, että isä sai rakennettua oman talon. Lastenkotia ei rakennettu uudestaan, sen toiminta jatkui Kolarin kirkonkylällä.
Ennen sotia rakennetusta lastenkodista olen kirjoittanut tänne.
