30.12.12

Miksi kerran rakennettu pitää purkaa - ja jälleenrakentaa?

Kolumni ja kannanotto vanhojen rakennusten säilyttämisen puolesta, koska "vanhaa ei osata arvostaa".

Alla oleva kolumni on julkaistu Lapin Kansan Kulttuurisivulla vuonna 2012.
Kirjoittaja on kirjailija Katja Kettu.

Muistot, kerrostumat

Roomaa ei rakennettu päivässä. Voitaisiin purkaa kyllä. Ja purettaisiin. Jos asiasta päättäisivät uudismieliset kekkeruusit, joiden motto juontunee huonosta kaskusta: "Uusi on parasta. Ja se on säännöistä vanhin."

Onko kaavoittajille jäänyt kansallinen jälleenrakennusvietti päälle? Kirjoitettua historiaa arvostetaan. Samalla unohdetaan, että se on voittajien historiaa, yläluokkien historiaa. Hiljaisten ja vähäväkisten historia näkyy Colosseumin ja Pompeijin katujen kaiverruksissa ja pilakuvissa. Itkumuurin huulin siloitetussa pinnassa. 

Mutta ennen kaikkea se näkyy Kainuun perinnerakennuksissa ja Tampereen Pispalassa. Taloissa, jotka on rakennettu elämää varten.

Ihmisten tyhmyys tiivistyy arkkitehtuurissa. Tai paremminkin siinä, ettei vanhaa osata arvostaa. En tunne ketään, jonka mielestä vanha talo ei olisi keskimäärin kauniimpi kuin uusi.

Ihminen on sydämeltään konservatiivi. Ympäristön muuttumattomuus luo turvaa. Tätä eivät maisemanmuokkaajat hillittömyydessään ymmärrä. Olen kohdannut saman kaikkialla, missä olen asunut. Vapriikin alue Tampereella, Helsingin Makasiinit. Tallinnan Vana Linna olisi aikanaan jyrätty maan tasalle, jollei Neuvostoliitto olisi romahtanut ennen 1300-luvulla rakennettuja hansataloja.

Lapissa yli 60-vuotiasta rakennuskantaa on vähän. Tämä juontuu sodasta ja poistuvien vierailijoiden polttovimmasta. Eipä siinä sitten. Mutta miksi kertaalleen uudelleenrakennettu pitää purkaa taas?

Säilyttämistä ei voi aina perustella arkkitehtuurisin arvoin. On muistoja, kerrostumia. Rovaniemellä Valistustalo, jossa tapasin ensirakkauteni. Hänen vanhempansa kohtasivat siellä aikanaan. Tampereen Pispalanharju, jossa kirjoitin esikoisromaanini. Tämä on osa laajempaa kansan kulttuurihistoriaa, kuolemaa, syntymää. Kirjaamattomat lapsuudenmuistot, kesäheilat ja hullu setä pankolla tupruttamassa.

Rakennushistorian prinsiippi on, että jollei Unesco suojele, ei arvoa ole. Tyhmyyttä se. Uudisrakentamista perustellaan talouden ja matkailun edistämisellä. Kuvitellaan turistin ihastuvan lasipömpeleihin ja kauppakeskuksiin. 

Ei ihastu. Se tonkii ja vainuaa paikallista alkuperää. Juurta ja luonteenomaa. Joka todistaa, että on käyty jossain muualla kuin lähimmässä markettilassa. 

Aina ei tietenkään voi syyttää uudismielisiä. Jouduin taannoin kiperään tilanteeseen, kun saksalaiset ystäväni kävivät moittimaan Rovaniemen tympöistä tunnelmaa.

Missä on kaikki vanha ja arvokas. Pelkkää laatikkoa ja kulmaa, ei meillä Saksassa näin.

Kiemurtelun jälkeen nostin kissan pöydälle. Lapin poltto. Seurasi anteeksipyytelyä ja voivottelua. Muutaman snapsin jälkeen vieraat olivat valmiita omakätiseen jälleenrakentamiseen. Vakuutin, ettei tähän ole syytä ryhtyä. Kyllä itse hoitelemme tämän. Jälleenrakennamme. Hieman liiankin tehokkaasti.



Kuvassa jälleenrakennettua Sieppijärven kyläkuvaa kirkkoineen ja kouluineen 1960-luvun alussa.


16.12.12

Kuvatunnelmia 15.12.2012 syyskokouksesta




Salmenpalon Kievari tarjosi kotiseutuyhdistykselle innostavat ja mielenkiintoiset puitteet, onhan Kievari myös Kotimuseo.

Kuvassa pöydän ympärillä isäntäväkeä edustanut Keijo Kyrö, puheenjohtaja Hilkka Oksala, sihteeri Katariina Granat sekä jäsenet Jaakko Heikkilä ja Matti Friman. Kuvat otti jäsen Sandi Lammi.



Vasittu Luuta kutsuu jäsenikseen paitsi kotiseutuihmisiä myös paikkakunnan yhdistyksiä ja yhteisöjä. Jäsenmaksuksi sovittiin henkilöjäsenille edelleen 10 e /vuosi ja yhdistyksille 25 e/vuosi.


Vasitun Luudan syyskokous hyväksyi Kotiseutuliiton laatimat uudet säännöt, joiden mukaan yhdistyksen toiminnan perustaksi tulee yksi vuotuinen yleiskokous.


Vasitun Luudan hallituksessa jatkaa myös Matti Friman (kuvassa). Milli Visurin tilalle valittiin Jaakko Heikkilä.


12.12.12

Pöytäkirja 17.8.2012



PÖYTÄKIRJA. VASITTU LUUTA.
Johtokunnan kokous.

Aika:
17.8.2012 kello 18.15 - 19.30.
Paikka:
Kolarin Kotiseutumuseo, Pääkön Pirtti, Sieppijärvi

1.
Kokouksen avaus.
Puheenjohtaja Hilkka Oksala avasi kokouksen kello 18.00.
2.
Osallistujat, laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Kokouksen osallistuivat Hilkka Oksala, Sandi Lammi, Matti Friman ja Katariina Granat. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi, koska läsnä oli neljä johtokunnan jäsentä. Todettiin kokous lailliseksi. Kokouskutsu oli lähetetty johtokunnan jäsenille 4.8.2012, ja toinen kutsu kokouksen aikaistamisesta oli lähetetty 8.8.2012.
3.
Edellisen kokouksen (kevätkokous 29.3.2012) pöytäkirja.
Kevätkokouksen pöytäkirja liitteineen käytiin läpi. Todettiin, että myös pöytäkirjan tarkastajat ovat allekirjoittaneet em. pöytäkirjan.
4.
Kotiseuturetken suunnittelua.
Puheenjohtaja-rahastonhoitaja Hilkka Oksala ilmoitti unohtaneensa hakea kunnan kulttuuritoimelta avustusta tähän tarkoitukseen, vaikka asia oli mainittu toimintasuunnitelmassa.
Keskusteltiin vilkkaasti eri vaihtoehdoista, Kolarin kylistä ja muista kohteista, myös ns. saamelaiskohteista.
Päätettiin järjestää ensimmäinen retki Koivumaan kylälle 19.10.2012 yhteistyössä Vaattojärven koulun kanssa.

Koivumaan kylällä on oma värikäs menneisyytensä, Koskelassa on kotimuseo, kylässä on toiminut kauppa ja koulu, on ollut vilkasta sahatoimintaa ja vielä löytyy ihmisiä, joilla on muistoja ja tietoa kylän menneisyydestä.
Hyötymännikkö on osa sotahistoriaamme (siellä oli varusmiespalveluksen suorittajia vielä sodan jälkeenkin) ja Naalastonojan ympäristöstä löytyy ainakin metsästykseen liittyviä tarinoita kirjallisuudesta.

Päätettiin "etsiä koivumaalaisia ihmisiä". Päätettiin pyytää linja-autoyhtiöiltä tarjous retkeläisten kuljettamisesta Vaattojärven kautta Koivumaahan.
5.
Toimintasuunnitelman toteutumien tarkastelua.
i)
Todettiin, että Vasittua Luutaa ei olla vielä rekisteröity, koska Kotiseutuliiton mallisäännöt ovat edelleen "työn alla"; liitto päivittää omia sääntöjään paraikaa. Uusien sääntöjen jälkeen paikalliseyhdistyksen rekisteröinnin voi aloittaa.
ii)
Todettiin, että Vasittu Luuta voi liittyä Suomen Kotiseutuliiton jäseneksi vasta rekisteröinnin jälkeen.
iii)
Todettiin, että elokuun 2012 puolivälissä Vasitulla Luudalla on jo 36 jäsenmaksunsa maksanutta jäsentä. Todettiin, että tavoite kahdestakymmenestä uudesta jäsenestä on saavutettu hienosti, vaikka puheenjohtaja muistuttikin unohtaneensa suunnitella kaavailemansa kampanjajulisteen Joen Tuvan oveen Sieppijärven museolle.
iv)
Todettiin, että yhdistyksellä on ajan tasalla oleva blogisivusto. www.vasittuluuta.blogspot.com
Todettiin, että jokainen jäsen voi osallistua sivuston sisällön tuottamiseen vierailemalla sivustolla ja ottamalla osaa kulttuuria ja paikallisyhdistystä koskevaan keskusteluun kommentein ja ajatuksin. Alueen kulttuuritapahtumista tulisi muistaa ilmoitella myös blogin kautta.
v)
Keskusteltiin kouluista yhteistyötahoina. Keskusteltiin tiedottamisesta. Todettiin, että yhteistyö aloitetaan  Vaattojärven koululta, koska sihteeri on siellä töissä ja hänellä on tuntuma myös kyläläisiin.
vi)
Todettiin paikalliskulttuurin yhteiskunnallisuus.
vii)
Todettiin Vasitun Luudan tilitilanne.Yhdistyksen pankkitilillä on elokuun puolivälissä rahaa 291,20 euroa, josta suurin osa on tullut jäsenmaksuista.
6.
Muut asiat
Päätettiin pitää seuraava johtokunnan kokous Äkäsjoensuulla 5.10.2012 kello 19.00. Käsiteltäisiin erityisesti kotiseuturetken toteuttamista.
Ei päätetty vielä tarkkaa ajankohtaa syksyn yleiselle syyskokoukselle.
7.
Ilmoitusasiat
Todettiin, että Kolarin alueella on meneillään peräti kaksi maiseman kartoitushanketta.
i)
Vaattojärven kylältä on alkanut Ely-keskuksen Maisemat ruotuun -hanke. Lapin Maa- ja Kotitalousnaisten maisemanhoidon neuvoja Heli Pääkkö (puh. 040 7285813 heli.paakko@proagria.fi) kiertää syksyn aikana kylillä kyläläisten kanssa etsimässä maiseman "kipukohtia". Tarkoitus on, että kyläläiset pistävät kohteet kuntoon.
ii)
Syyskuussa 2012  arkkitehdit Mari Jaakonaho ja Matleena Muhonen (puh. 050 59 35 709) puolestaan kartoittavat Länsi-Lapissa arvokkaita ja kauniita kulttuurimaisemia. Mietittiin, mitkä olisivat Kolarin kauneimmat perinteiset kylämaisemat.
8.
Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 19.30.
Kokouksen puolesta
Hilkka Oksala, pj.                   Katariina Granat, siht.





1.12.12

SYYSKOKOUS SALMENPALON KIEVARISSA

 
Kolarin Kotiseutuyhdistyksen eli Vasitun Luudan syyskokous pidetään lauantaina 15. joulukuuta 2012 kello 16.00 Salmenpalon Kievarissa, Teurajärvellä. Johtokunta kokoontuu samassa paikassa puolta tuntia aikaisemmin eli kello15.30.


Kuluvan vuoden syyskokous pidetään Teurajärvellä, Salmenpalon Kievarissa, mistä alla olevat kuvat.                                                                                                                                                                     

Kolarin kirkonkylän historia, onko siitä kirjoitettu?

Alla on luettelo julkaisuista, jotka kertovat Kolarin eri kylien historiasta. 
Listalta löytyvät Vaattojärvi, Kurtakko, Lappea-Väylänpää, Äkäslompolo, Nuottavaara-Pasmajärvi-Ruokojärvi-Taapajärvi, Sieppijärvi ja Saaripudas.

Ainakin Jokijalka eli Kolarin kirkonkylä puuttuu listalta, ja moni muu, jos haluamme listata nimenomaan  historiakirjat, jotka kertovat kylien ja ihmisten vaiheista.

  
Kolarin kylähistoriaa. KIRJALUETTELO:

Julku, Kyösti (toim.), 1985, Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen. Faravidin maa. Pohjois-Suomen historia. (Lapin sota, s. 321)

Almgren, Taina, o.s. Koivumaa, Taina. 2005, Pohjan Väylä Oy, Pello. Lapsi sodan varjossa. Ett barn i krigets skugga. 

Hintikka, Onerva. 2016, Maahenki Oy, Helsinki.. Pako Lapin sodasta. (Pilkka-ammunta pelasti Äkäslompolon, s. 156)

HEIKKI, Elma.(1986).Telatie johtaa kylään : syrjäkylän tarinaa eli muistelmia vuosien varrelta / Vaattojärvi.

Jaako, Pentti (toim.) (1995). Kalakentästä kylän raitille : Vaattojärven kylähistoria /  Vaattojärven kylähistoriatoimikunta,  ISBN 952-90-7090-X 

Jaako, Pentti (1998).
Aloitettakoon koulu vaikkapa kouluhuonetta ei olisikaan. Kolarin kunnallisen koulun 100-vuotistaival 1898 - 1998.
ISBN 951-98102-0-X

Jaako, Pentti (1992).
Suomussalmelta Ihantalaan. Kolarilaisten sotatie 1939 - 1945.


Karjalainen, Sirpa (2006).
Kurtakko : kirjallisuutta, arkistolähteitä, havaintoja ja muistitietoa 
Kurtakosta.  Lapin yliopisto.

Kylli-Nivan Sukuseura ry. ja Esko Orajärvi (2013). 
Väyläkirjat Pello.
Nivan suku. Osa 2. Koskenniemi.

Kylli-Nivan Sukuseura ry. ja Esko Orajärvi, Tuomo Korteniemi (2015). Väyläkirjat.
Nivan suku. Osa 4. Vaattojärven sukuhaarojen ja Kolarin järvikylien asutuksen historia.

Kylli-Nivan Sukuseura ry. ja Esko Orajärvi, Tuomo Korteniemi (2015). Väyläkirjat.
Nivan suku. Osa 6. Isak Nivan, s. 1747 jälkeläiset III: Kolarin Vaattovaarat + Nivan ja Pasman yhteiset sukuhaarat Vanhatalo, Hakso, Vesala ja Seppälä.


Lehto, Ann-Margit (2001).
Lappean ja Väylänpään kyläkuvaus. Kyläelvi -hankkeen osaraportti. Lapin yliopisto.

Myllymäki, Arvo. 2016, Intokustannus.fi. Korpikommunisti. Kolarilainen Eemeli Lakkala vainotusta vallankäyttäjäksi.

Niskakoski, Kalervo ja Taskinen, Keijo (2012).
Äkäslompolo : seitsemän tunturin kylä ajan virrassa. Kirjakaari.  
ISBN 978-952-5969-08-5.

Niskakoski, Kalervo ja Taskinen, Keijo (2012).
Äkäslompolo : the village of seven fells in the flow of time.
English translation: Aki Myyrä.

Pasman sukuseura ry. ja Tuomo Korteniemi (1991).
Pasman suku. 1.osa. Olli Heikinpoika Pasmajärven jälkeläiset vuodesta 1731.
Pasman sukuseura ry. ja Seija Jalagin (1996).
Pasman suku. 2.osa. Olli Heikinpoika Pasmajärven lasten Valpurin, Aapon ja Kreetan jälkeläiset.

Pylväs, Ritva-Elina. Väylä, 2016. Alisa. Väylän tytär.

Rasmussen, Siv. Muonion kunta (2008).
...Velllikaara Vettasia...Muonion ja Äkäslompolon alueen saamen historia.

Kolarin kansalaisopisto, alueen kylätoimikunnat.(1984)
Nuottavaara-Pasmajärvi-Ruokojärvi-Taapajärven kylähistoria 
ja  -suunnitelma.

Ollikainen, Aki (2005).
Routalattiat. Sieppijärven kylän vaiheita läpi vuosisatojen.
Heikki Peura Oy. ISBN 952-91-9434-X.

Oksala, Hilkka (toim.) (2008). 
Saariputhaan juurila : pohjoisen rajajokivarren kyläperinnettä 
toimittanut. Väylä-Yhtiöt. Saarenputaan kyläyhdistys. ISBN 978-952-5271-94-2
Tämä Oksalan toimittama teos on samalla Kolarin Saajon paikalliskulttuurijulkaisu numero 2.

Tasala, Markku (2000).
Metsäkaarti. Kolarin metsäkaartin jatkosota ja rauha.

11.10.12

Rakennusten kulttuurihistoriallinen arvo - keskustelua Kolarissa

Hilkka Oksala.
Julkaistu mielipidekirjoitus Luoteis-Lapissa 11.10.2012.

KOLARIN KULTTUURIPERINTÖ: MYRKKYÄ VAI KARKKIA?

Keskustelu kolarilaisesta rakennusperinnöstä lähti Sieppijärven entisen keskikoulusiiven purkuhankkeesta. Kulttuuriperinnön vaaliminen on perustuslaillinen velvoite, joka viranomaisten ohella koskee kaikkia kansalaisia.

Ylireagointi purkuhanketta kyseenalaistavaa hallintomenettelyä kohtaan on ymmärrettävää, kun kyseessä on kunnan ensimmäinen rakennussuojelullinen kiistatapaus.

Valitusmenettelyn tarkoituksena on antaa aikalisää purkamisen seurausten sisäistämiseen, antaa mahdollisuus historiallisen kylämaiseman säilyttämiseen elävänä, hoidettuna, terveellisenä ja turvallisena sekä vaatia kunnallishallintoa noudattamaan rakennusperintöä  suojaavaa lainsäädäntöä.

Valituksissa vaadittiin purettavaksi esitetyn rakennusosan säilyttämistä, kaikkien osien peruskorjausta sekä vaihtoehtoisten käyttömuotojen suunnittelua koulutoiminnan rinnalle. Lisäksi vaadittiin kylän vanhentuneeksi osoittautuneen asemakaavan uudistamista muun muassa merkitsemällä suojeltavat kohteet.

Koulusiiven perinnearvoa koskevaa asiantuntijalausuntoa vaadittiin pyydettäväksi Museovirastolta, sillä alemman oikeusistuimen näkemys ei ole pätevä.

Koulun kulttuurihistoriallinen arvo on kiistaton. Rakennuskokonaisuus kertoo kylän poikkeuksellisesta historiallisesta vaiheesta kuntahallinnon keskuksena. Keskikoulusiipi toimi paikkakunnan ensimmäisenä oppikouluna. Koulu on yhä kylän suurin rakennus ja maisemallisesti hallitseva maamerkki. Koulun rakennusvaiheet toteutettiin paikallisen käsityötaidon näytteenä. Rakentaminen perustui ennen sotia käytettyihin teknisiin ratkaisuihin, jotka olivat laadun kannalta luotettavia. Tilat kestivät terveellisinä yli 40 vuotta.

Maankäyttö- ja rakennuslain tavoite on säilyttää rakennuskanta käyttökelpoisena. Sieppijärven koulu täyttää hyvin suojelukohteenkin edellytykset.

Yleisimmin historiallisin perustein on suojeltu kokoontumispaikkoja. Kolari on äskettäin menettänyt talovanhuksia, joilla on monenlaista menneisyyttä. Historiallisuus läpivalaisee kaikkea ihmisen toimintaa. Sen ymmärtäminen lisää yhteisön henkistä hyvinvointia.

Museoiden ratkaisut perustuvat aina aihekohtaiseen historiantutkimukseen. Tämä koskee myös Kolarin kotiseutumuseon korjauksia, kuten Pääkkölän pohjoisseinää.

Sieppijärvellä Iivarin sahamylly jo ennen viime sotia tuotti lautoja, joita käytettiin hirsitalojen suojaukseen. Eri laudoitustavat olivat kylällä tunnettuja jo tuolloin, myös ohutrimatekniikka, jolla Pääkön pohjoisseinä vuoto-ongelman seurauksena vuorattiin. Korjaussuunnittelussa harkittiin hirsipaikkausta ja kahta laudoitustapaa.

Vaihtoehdot perustuivat paikallisten seniorikirvesmiesten haastatteluihin ja kylähistoriikeissa julkaistuihin vanhoihin valokuviin. Suunnittelua ohjasi Tornionlaakson maakuntamuseo, ja toteutetun mallin valitsi Museovirasto.

Hirsipaikkauksesta luovuttiin, koska vähitellen kaikki hirret olisi jouduttu uusimaan vuotojen edetessä. Nyt alkuperäistä hirsiseinää jää näkyviin, lopulta ehkä vain sisätiloihin.

Korjausasiakirjojen kopiot ovat pyydettäessä saatavilla kotiseutumuseon arkistosta. Ja ensi kesänä punamultaamaan!

____________________________________________________

Artikkeliin liittyy Hilkka Oksalan ottama kuva rakennuksesta Äkäsjoen tien varressa.
Kuvateksti: "Rakennuksia, joita saisi purkaa ilman perinnearvon asiantuntijamääritystä, olisivat korkeintaan tilapäisiksi tarkoitetut, perustamattomat ja käytöstä jääneet varastomaiset tilat."

______________________________________________________

10.10.12

Pakasaivon ympäristö ja Kolarin saamelaisuus









...VELLIKAARA VETTASIA...Muonion ja Äkäslompolon alueen saamen historiaa. Julkaisu opettajille ja matkailuyrittäjille. 2008. Siv Rasmussen, Muonion kunta.



Viralliset saamelaiset sukunimet olivat 1800-luvulla jo vakiinnuttaneet asemansa, ja ihmiset tiesivät, mitkä sukunimet viestittivät kyseisen suvun olevan saamelainen. Tuohon aikaan Muoniossa ja Kolarissa eläneitä saamelaisperheitä olivat Sarri, Suikki, Nutti, Unga, Vasara, Vettainen, Sieppi, Jaukka, Palokka, Junkka, Riimi ja Koffelo.

Lisäksi tänne tuli avioliittojen myötä saamelaisia naisia ainakin seuraavista suvuista: Marakatt, Labba, Kitti, Kalsok, Tomma, Nyman, Aslak, Hetta ja Piltto. Naiset käyttivät omaa sukunimeä 1800-luvun lopulle saakka. Monet saamelaisnimet hävisivät käytöstä, koka saamelaiset ryhtyivät uudisasukkaiksi ja ottivat tilan nimeen perustuvan sukunimen.

Saamelaisilla on alkuperäiskansan asema, mikä tarkoittaa, että he ovat tulleet tänne ennen muita kansanryhmiä. Muinaisaineisto, saamelaisperäiset paikannimet ja perinneaineisto todistavat, että Kolarin alueella oli saamelaisväestöä suomalaisten sinne muuttaessa ja että saamelaiskulttuurilla oli näillä seuduilla vanhat juuret. Perimätietojen mukaan kolarilainen Jaukan suku on vanha metsäsaamelainen suku, joka on asunut paikkakunnalla ennen suomalaisia. Satan suku on asunut Sattajärven läheisyydessä Ruotsin puolella ja on tiettävästi tällä alueella alkuperäinen saamelaissuku

Monet olettavat poronhoidon olevan saamelaisten vanhin elinkeino. Olettamus ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä ensimmäiset saamelaiset saivat toimeentulonsa harjoittamalla pyyntikulttuuria, jonka tärkeimpiä kulmakiviä olivat kalastus ja erilaisten turkiseläinten pyynti.

Pyyntikulttuurin varhaisessa vaiheessa ihmiset saattoivat asua yhdessä perheryhmässä, johon kuului kahdesta neljään perhettä. Vähitellen pyyntitapoja alettiin tehostaa ja kehitettiin menetelmiä, jolla villiporoja pyydystettiin pyyntikuoppien (peurakuoppien) avulla.

Suuriin pyyntikuoppiin perustuva pyydystystapa vaati entistä suuremman työpanoksen ja enemmän ihmisiä, joten perheryhmän kokoa jouduttiin kasvattamaan. Se on saattanut luoda pohjan saamelaiselle lapinkylälle, siidalle, josta on vielä olemassa historialliselta ajalta peräisin olevia jäänteitä. Ne olivat pieniä paikallisyhteisöjä, ja sana siida tarkoitti sekä kyseisellä maantieteellisellä alueella asuvia ihmisiä että nimenomaan heidän käyttämäänsä aluetta. Siidat sijaitsivat tavallisesti jonkin vesistön (joen, järven, vuonon) tuntumassa.


SUIKIT

Ensimmäinen Suikki, jonka nimen tunnemme ja jonka tiedämme asuneen täällä, on noin vuonna 1720 syntynyt Pehr (Pekka) Suikki. Hän syntyi Kolarissa mutta oli kaiketi myöhemmin kirjoilla Muoniossa. Pehrin yksi pojista oli nimeltään hänkin Pehr Suikki (s. 1764). Hän sai vaimonsa Brita Sarrin kanssa viisi lasta, ja yksi heistä oli Olof (Olli) Suikki, joka syntyi vuonna 1790. Kolarin Suikit ovat Ollin jälkeläisiä.

Paulaharju kertoo, että Pakajärven metsäinen erämaa oli Suikkien koti- ja syntymäseutua. Se sijaitsi keskellä Suikkien laidunmaata, joka pohjoisessa rajoittui Sieppien ja Vasarain porojen vaellusalueisiin. Siellä oli kalaisia metsäjärviä, jäkäläisiä kankaita ja korkeita vaaroja, esimerkiksi kauempana idässä Yllästunturista alkava ja pohjoiseen suuntautuva mahtava tunturiselänne.
Suikkien kotajäännökset ovat jäljellä Pakasaivon läheisyydessä.

Paulaharju kertoo Ollista:
"... Pekka Suikin poika, vanha Olli-äijä, oli pikkuinen mies ja niin kivaääninen, ettei pikku pojalla ääni sen kivempi.  - Voi paahkilas! kirosi äijä kimakalla äänellä, kun jostakin sattui suutahtamaan. Pieni ukko piti pääpaikkanaan Pakajärveä ympäröiviä seutuja. Hän samoili suuren porolaumansa kanssa pitkin erämaita.
Mutta sitten kerran hän saapui Kitisen vedenjakajalle ja asettui asumaan Pokkaan, Suikin pieneen vaatimattomaan taloon tarkoituksenaan jäädä sinne pysyvästi. Hän palasi kuitenkin jonkin ajan kuluttua takaisin metsäkotaansa ja jatkoi elämäänsä lapinäijänä. Sellaisena hän myös kuoli, sokeanan vaarina kesällä 1876 Pakarovan tuohikodassa.

Hilkka Oksala puolestaan haastatteli vuonna 1998 luosujärveläistä Jalmari Lompolojärveä, joka oli tuolloin 83-vuotias. Lompolojärvi kertoi:

"Niesakerossa oli kaksi Suikkien kotaa sekä porokaarre ja siinä ns. lihaluova, joka tehty 3-4 katkaistusta männystä. Niiden päällä oli rakennettu lava. Tästä on n. 75 vuotta aikaa. Kaarten jäänteet tuhosi myrsky, vain liesikivet, pyöreät kehät ovat jäljellä.
Suikkien alue oli seuraava: Kesä vietettiin Muonion Pakajärvellä, josta he syksyllä jutivat Niesakeroon. Talveksi he edelleen muuttivat Isoon hevosmaahan, jossa oli myös kaarre. Edelleen keväällä muutettiin Kurtakkoon, jossa oli kuusikoita. Niissä oli luppoja poroille. Täälläkin (Luosussa) he kävivät saunomassa.
Talollisilla poronomistajilla voi hyvinkin olla sukuyhteyksiä lappalaissukuihin. Esimerkiksi kertojan (Jalmari Lompolojärvi) isoäiti oli Ruotsin Lapista Muodoslompolon läheltä. Kristiina- mummo oli lähtenyt tänne poropalvelijaksi 17-vuotiaana. Hän osasi suomea, mutta halusi puhua lappia - hänen vanhin poikansa Edward ymmärsi lappia."



KIRKKOPAHTA PAKASAIVON LÄHEISYYDESSÄ
PAKASAIVO
SAAMELAISTEN USKO JA USKOMUKSET

Saamelaisten perinteinen elämäntapa merkitsi muiden alkuperäsikansojen tavoin elämistä osana luontoa; ihminen ei ollut luonnosta erillään vaan osa sitä. Todellisuus miellettiin sekä näkyväksi aineelliseksi että näkymättömäksi henkiseksi ulottuvuudeksi. Näkyvä aineellinen oli arkipäivän todellisuutta, ja näkymättömässä asui henkiä ja erinäisiä jumalolentoja. Yhteyttä henki- ja jumalmaailmaan voitiin pitää noitarummulla ja joikaamalla mutta myös tuomalla uhrikiville eli seidoille uhrilahjoja.

Seita saattoi olla yhden perheen käytössä, mutta oli seitoja, joita käytti kokonainen lapinkylä eli siida. Uhrilahjojen antamisella haluttiin saada menestystä, vaurautta, hyvä sosiaalinen elämä ilman kateutta ja panettelua ja myös poro- ja kalaonnea. Seidat olivat tavallisesti kiviä tai kallioita, mutta ne saattoivat olla myös puusta veistettyjä paaluja.

Monien saamelaisten elämään kuuluu vielä nykyäänkin luonnollisena osana luonnon kunnioittaminen ja luvan kysyminen, kun haluaa asettua asumaan uuteen paikkaan tai yöpyä siinä sekä usko parantumiseen, kiroukseen, aaveisiin, maahisiin ja ennusmerkkeihin.
Enimmäkseen saamelaiset kuuluvat luterilaiseen kirkkoon, kolttasaamelaiset ortodoksiseen.

Seidoille annetut uhrilahjat näyttävät olleen rituaali, joka säilyi vanhassa saamelaisuskonnossa ajallisesti pisimpään. Useat seidat sijaitsevat saamelaisten asuinpaikkojen tai vaellusreittien läheisyydessä.

Lähellä Suikin suvun asuinpaikkaa Pakajärveä sijaitsee Pakasaivon rotkojärvi. Saamelaiset ovat pitäneet saivojärviä pyhinä muun muassa kaksoispohjan takia. Pohjan alla asuvat saivon asukkaat eli vesikansa, joka viettää samanlaista elämää kuin saamelaiset.



Ja lopuksi Paulaharjun muistiin merkitsemä runonpätkä Kolarista.
Tien täysi Taskisia,
vankka joukko Vasaroita,
sukunen Suikkeja,
vellikaara Vettasia,
nuin vähä Nutteja.




9.10.12

Seitsemän tunturin kylä -kirjalle huomiota

VUODEN KOTISEUTUKIRJA 2012


Palkinnon tarkoituksena on kannustaa kotiseutuun liittyvien tietokirjojen tekijöitä. Valintaan vaikuttaa mm. tapa, jolla sisältöaines on valittu, toimitus, tekstien loogisuus, ulkoasu sekä tiedon yleistettävyys ja miten sisältö sijoitetaan laajempiin kokonaisuuksiin.

Ehdolla on tänä vuonna ollut 33 teosta eri puolilta Suomea. Kirjoista on julkaistu esittelyt ja arvioinnit Suomen Kotiseutuliiton kotisivujen Kirjamakasiinissa osoitteessa www.kotiseutuliitto.fi/tietopankki/kirjamakasiini .

Yksi palkintoehdokkaista oli kirja Akäslompolosta eli
Niskakoski Kalervo, Taskinen Keijo: Äkäslompolo. Seitsemän tunturin kylä ajan virrassa. (Kirjakaari) ONNEA TEKIJÖILLE!

Lue Äkäslompolo-kirjan arvio täältä.


Tässä kaikki Vuoden 2012 Kotiseutukirja -ehdokkaat:

1. Airio Tuula: Lappeen hautausmaa. Lepola – Ilmari Wirkkalan 1930-luvun hautausmaaideaali. (Tekijä ja Lappeen kotiseutuyhdistys)
2. Elomaa Ville (toim.): Saarielämää — Kuvia Lauttasaaresta 1890–1939. (Lauttasaari-Seura)
3. Hagelstam Wenzel, Jussila Matti, Hagelstam Katja (kuvat): Talonpoikaiskoti – Pentti ja Anne Siivosen Mattila. (Otava)
4. Hokkala Lasse et. al. (toimituskunta): Jääkärihaudat Etelä-Pohjanmaalla. (JP 27:n Perinneyhdistys. Etelä-Pohjanmaan osasto)
5. Hurme Eija (koonnut): Vihdin asutushistoriaa, kulttuurimaisemaa ja vanhaa rakennuskantaa. (Vihdin rakennuskulttuurisäätiö)
6. Jankkari Sakari: Suodenniemi – Elämää maalaispitäjässä vuosina 1540–1939. (Suodenniemi-Seura)
7.Jokinen Pauli, Väänänen Marja: Kulttuurikävelyllä Helsingissä. (Minerva)
8. Karisto Antti ja Laaksonen Pekka: Punapaidat – lahtelainen mäkilegenda. (SKS)
9. Kastari Pirkko-Liisa ja Niemi Juhani (toim.) Kultaisilla teillä. (Hämeen Heimoliitto)
10. Kauhanen Jouni: Surunsalmesta tiennäyttäjäksi – Suomussalmi 1945–2005. (Suomussalmen kunta)
11. Kirjonen Juhani et al. (toimituskunta): Tiihalan Taidepolulla. (Taidepolku-työryhmä)
12. Klemettilä Sinikka, Leinonen Tapio, Poropudas Lauri: Nyynäjän tarina. (Poroputaan sukuseura)
13. Koivisto Andreas: Vårt Sottungsby, Sotunkimme. (Sotungin kyläyhdistys)
14. Kostet Juhani, Söderström Marita: Turun synagoga. (SKS)
15. Kujala Anna-Maija: Kotilaaksoni Toholampi. (Tekijä)
16. Kukkonen Timo: Kolme kylää Nuijamaan nurkalta. (Tekijä)
17. Lappalainen Tarja: Ruijansuomalaisten elämää – Historiaa ja tarinoita Jäämeren rannalta. (Siirtolaisuusinstituutti)
18. Lind Mari, Anttila Kimmo ja Liuttunen Antti: Tammerkoski ja kosken kaupunki. (Tampereen museot)
19. Lumijoen kotirintama muistelee. (Lumijoki-Seura)
20. Markkanen Kristiina, Tirri Lidia: Näköalapaikka. Kertomuksia Pihlajamäestä. (Helsingin kaupunginmuseo)
21. Mäki Matti: Haaviston kylässä. Ihmisiä Meritien varrelta. (Tekijä)
22. Mäntsälä-Seuran julkaisutoimikunta(toim.): Piili tulee! (Mäntsälä-Seura)
23. Niskakoski Kalervo, Taskinen Keijo: Äkäslompolo. Seitsemän tunturin kylä ajan virrassa. (Kirjakaari)
24. Oksanen Eeva-Liisa (toim.) ja historiikkitoimikunta: Koti Pirkkolassa. (Pirkkola-Seura)
25. Ollikainen Eila (toim.): Joutavilla jottae se tietättää — Savolaesta sannoo kolokymmentä vuotta. (Savon kielen seura)
26. Ollila, Anne: Turku vanhoissa valokuvissa 1865–1915. (SKS, Turun museot)
27. Penttilä Simo: Mouhijärvi 1867–2008. (Sastamalan kaupunki)
28. Rinne Hannu: Perinnemestarin matkaopas rannikon puukaupunkeihin. (WSOY)
29. Syväoja Hannu: Finnen ja Sillanpään lumoa – Kulttuuritarinaa Tampereen tienoilta. (Tekijä)
30. Tiitta Allan: Sinisten maisemien mies – J.G. Granön tutkijantie 1882 – 1956. (SKS)
31.Torppa Minna: Kylillä kummittelee – Saarijärveläisiä uskomustarinoita. (Saarijärvi-Seura)
32. Vesterinen Ervo: Töölön kundien Stadi. SKS
33. Mäntsälä-Seuran julkaisutoimikunta(toim.): Piili tulee! (Mäntsälä-Seura)

Voittajiksi tänä vuonna tulivat siis kirjat
Koivisto Andreas: Vårt Sottungsby, Sotunkimme. (Sotungin kyläyhdistys) ja
Torppa Minna: Kylillä kummittelee – Saarijärveläisiä uskomustarinoita. (Saarijärvi-Seura)

27.9.12

Kulttuuriperinnön olemus ja Hiidenkivi

Kotiseutuliiton pääsihteeri Lassi Saressalo
haluaa, että paikallisen kulttuuriperinnön olemus tutkitaan (Hiidenkivi 4/12).

Nyt ei paneuduta mustamakkara-, särä-, lörtsy- tai muikkukulttuuriin, vaan löydetään jotain, jolla on kestävyyttä ja joka vaikuttaa paikallisidentiteettiä tukevasti laajemminkin.


Täältä löytyvät Kotiseutuliiton sivut. Ja Hiidenkivi - lehti.
Suomalaista kulttuurilehteä, Hiidenkiveä, julkaisevat SKS eli Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kotiseutuliitto ja Kotimaisten kielten keskus.

27.8.12

MENOPELINÄ TUKKILAUTTA

Valde Näsi - Einar Liakka:
LAUTTAMIES (1957). Tekijöiden kustantama.




Luin äskettäin Väinö Katajan Koskenlaskijan morsiamen. Luulin sitä rakkaustarinaksi. Ei ollut. Oli enemmän. Oli uskomattoman elävä kuvaus meän perän ihmisistä ja luonnosta, väylältä ja väylänvarresta.

Väinö Katajan elinaika oli 1867 - 1914. Hän kuoli Ylitorniolla, missä eli maanviljelijänä, nimismiehen sijaisena ja kirjailijana. Kataja tunnetaan Peräpohjolan erämaiden luonnon, ihmisten ja kansanelämän varhaisena kuvaajana. Ja sitä hän todellakin on. 

On ehdottomasti Katajan ansiota, että kirjahyllyssäni jo jonkin aikaa maannut Lauttamies -kirjakin rupesi elämään. Ja on hienoa, että Katajan teoksia vielä löytää kirjastosta; itselläni ei omaa Koskenlaskijan morsian - kappaletta olekaan.

Katajan Koskenlaskijan morsian on rakkaustarina mutta ennen kaikkea hurja kuvaus Tornionjoen kuohuvista koskista ja lauttamiehistä. Yksi tarinan päähenkilöistä on sukunimeltään Nuottaniemi. Lauttamies -kirjan tekijät tietävät kertoa omassa kirjassaan, että Kataja olisi "lainannut" nimen kolarilaiselta puuliikemies Kalle Nuottaniemeltä.

Lauttamies -kirja kertoo kauppias ja liikemies Nuottaniemestä, että "hän osti kruunulta ja yksityisiltä metriä rajan kahden puolen ja ajatti pölkkyjä talvikaudet vesien varsille. Keväällä uitettiin lauttauspaikoille, vittattiin laskuiksi. Tornion ja Haaparannan haminoissa hän tavallisesti myi puut yhtiöille. Tällaista jatkui ensimmäisen maailmansodan alkupuolelle vuoteen 1915, jolloin Kalle osti Hietaniemestä, Ruotsista, Korven talon maineen mantuineen. Kolarista hän siirsi koko huushollinsa, lehmät, hevoset ja irtaimensa honkalautalle, johon sateen turvaksi oli katoskin kyhätty. Kesänavetta purettiin ja ladottiin hirret lautalla uudelleen ylös. Lehmät märehtivät parsissaan, kun lautta huilasi Pellossa, Kattilassa ja muissa kuohuissa kohti Hietaniemeä. Taitavia olivat laskumiehet ja hyvin kuljetus sujui. Arvaa, että jokivarren asukkaat ihmettelivät tätä hökötystä..." ja siitä kuulemma puhuttiin vuosikymmeniä.

Valde Näsi ja Einar Liakka keräsivät talteen muistoja ja muistitietoa Tornionjoen lauttamiehistä. Tarinat he kokosivat kirjaksi, jota voi pitää erinomaisena (ei "vähäisenä") lukukappaleena Tornionlaakson kotiseutuhistoriaan. Lauttamies alkaa hienolla matkakuvauksella, joka on saanut nimen Kevätuittojen kutsu. Siinä Vojakkalan miesten roikka kulkee 1900-luvun alussa "kevätsonnasta niljakkaita" teitä pitkin  kohti pohjoista, Sieppijärveä.

"Sieppijärvi on tavoitteena. Saa siinä saapastaa toisenkin neljänneksen, kymmenet peninkulmat, mutta eipäs tämä ole ensimmäinen kerta. Keväästä kevääseen on uittoihin lähtö aina uusiintunut, ja joskus on kesälläkin kävelty lauttoihin teliä hakemaan, Pelloon ja siitä sivukin. Talvella olivat monet heistä olleet inspehtori Tengmannilla Sieppijärven takalistolla tukinajossa ja erotessa oli silloin sovittu, että keväällä tullaan uittamaan. Lauttatelikin on luvattu, kunhan siihen asti päästään, että pölkyt ensin kulutetaan lauttapaikoille, vittataan lautoiksi."

Miesroikan matkakuvaus on upea, sillä se dokumentoi matkanvarrelta kaiken sen, mikä miehille merkittävää oli. Ensin tullaan Kukkolan kylän raitille, pysähdytään Karungin kirkolla, Aittamaassa, Huruvaaran reunassa rahtimiesten syöttöpaikassa: "viidellä pennillä hörpätään lautasvadilta kahvit; joku juo kaksikin kupillista, vaikka sitä pidetään jo tuhlauksena. Vonkavaaran harjalla on taas rahtimiesten kahvipaikka, Nänsinpirtti, jossa jokiuittoihinkin menijät tapas pysähtyä hengähtämään. Siinä jo kelpaa haukata vähän välipalaa, suolasilakkaa ja katolla kuivattua lihaa voileivän kera.

Matkakuvauksen jälkeen kirja antaa tilaa lauttamiehen muistolle. "Kun matkamies kulkee laaksokunnan kalmistoissa ja silmäilee siellä olevia muistokiviä, tapaa hän monta koskenlaskijan ja lauttamiehen nimeä, ja heidän ammatikseen on mainittu milloin talokas, milloin työmies, jos on mainittu arvoa ollenkaan. Lauttamiestä tai koskenlaskijaa ei mainita missään, vaikka monella heistä se oli pääasiallinen ammatti. Oli kunniallinen ja hyvä ammatti, josta nyt kannattaa ainakin muisto piirtää."

Kirja selostaa lauttaushommaan kuuluvat työvaiheet kautta vuoden, se selostaa lauttojen kuljetusvaiheen, savotta-alueet, lastauspaikat, uittoreitit, lauttaushaminat, metsänostajat, merkkimiehet, lauttaemännän ja tietenkin soutu- ja lauttamiehet.


Tässä kuvassa Valkeajoen leimauskämppä Pakasaivon lähellä.










Lauttamies on niin tiivis ja arvokas paketti paikalllista historiaamme, että väistämättä tulen miettineeksi sitä, kuinka ihmeessä ja millä keinoin osattaisiin välittää kirjan sisältämä tieto ja tarinat eteenpäin! 


Kuvassa on isoisäni, "Satan Eino" eli Eino Vaattovaara uittohommissa työnjohtajana.

23.8.12

Toimintasuunnitelma 2012

Liite 2. Kevätkokous 29.3.2012.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2012.


Vuoden 2012 tavoitteita ovat:
-yhdistyksen rekisteröinti
-liittyminen Suomen Kotiseutuliittoon
-jäsenkampanjointi, jonka tavoitteeksi johtokunta on asettanut 20 uutta jäsentä

Kampanjamestarina on kunnostautunut Matti Friman, joka on 28.3.2012 mennessä hankkinut ainakin 7 uutta jäsentä ja/tai kannattajajäsentä.

-kotisivuston aloittaminen ja julkaiseminen
Sivusto avattiin 16.3.2012 osoitteessa http://vasittuluuta.blogspot.com  Sivuston suunnittelijat ja ylläpitäjät ovat Katariina Granat ja Sandi Lammi.

-yhdistyksen muun julkaisutoiminnan suunnittelu
-vuoden päätapahtumana pyritään järjestämään kotiseuturetki koululaisille ja heidän vanhemmilleen sekä muille kiinnostuneille

-yhteyksien luominen yhteistyötahoihin, erityistavoitteena on koulujen kotiseutukasvatuksen kehittäminen ja aiheesta tiedottaminen
-jatkuva toimintavalmius, suunnittelu ja vuoropuhelu yhdistyksen paikalliskulttuuri- ja kulttuuriperintöstrategiasta sekä kaikenlaisista kotiseutuun liittyvistä aiheista

-toiminta-avustusten hakeminen
-tarvittaessa varainhankintaa esimerkiksi tuotesuunnittelun ja -myynnin avulla.

Talousarvio 2012
Käyttötilin saldo 28.3.2012 oli 150 e/76,20 e ennen ja jälkeen Luoteis-Lapin ilmoituslaskun maksamisen.

Tulot noin:
-jäsenmaksuista 250 e
-kunnan kulttuuritoimen avustus 1000 e
-yhteensä 1250 e
Menot noin:
-rekisteröintimaksu 20 e
-Kotiseutuliiton jäsenmaksu 48 e
-kotiseuturetki 700 e
-ilmoitusmaksut 150 e
-toimisto- ja postikulut 100 e
-yhteensä 1018 e
Tavoiteylijäämä 232 e

Mahdollisia toiminnan lisärahoittajia:
-kunnan kulttuuritoimi
-Lapin kulttuurirahasto
-OKM/OPM
-KKTM ry.
-CIMO kv-toimintaan
-suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto Hanasaari rajanyliseen toimintaan
-suomalais-norjalainen kulttuurirahasto esimerkiksi Norjaan suuntautuvaan retkeilyyn tai kulttuurivaihtoon.

Toimintakertomus 2011

Liite 1.
Kevätkokous 29.3.2012.


Toimintakertomus 2011

Kotiseutuyhdistys Vasittu Luuta perustettiin 27.8.2011 Kolarin kotiseutumuseolla Sieppijärvellä.

Perustajajäseniä ovat
Granat, Katariina
Koivumaa, Marko
Lammi, Sandi
Oksala, Hilkka
Rantala, Miia.

Yhdistyksen ensimmäinen syyskokous pidettiin Äkäslompolon Kellokkaassa Cafe Millissä 28.10.2011. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin tällöin

Friman, Matti
Granat, Katariina
Lammi, Sandi
Oksala, Hilkka (pj.) sekä
Visuri, Milli.

Yhdistykselle avattiin oma pankkitili Kolarin Nordeaan 16.12.2011. Vuoden lopulla tilin saldo oli 20 euroa.

Ensimmäinen yhdistyksestä kertova tiedote julkaistiin paikallislehti Luoteis-Lapissa 29.12.2011.

Äkäsjokisuulla, 28.3.2012

Hilkka Oksala




Kevätkokous 29.3.2012

Sääntömääräinen kevätkokous
PÖYTÄKIRJA



Aika:
29.3.2012 klo 19.20-20.20
Paikka:
Kolarin Palvelutalon takkahuone, Ruuttikatu 3, 95900 Kolari
Läsnäolijat:
Hilkka Oksala (pj.), Katariina Granat (siht.), Sandi Lammi (johtokunnan jäsen), Matti Friman (johtokunnan jäsen), Helliriika Moona ja Maisa Heikkilä.

1. Avaus
Puheenjohtaja Hilkka Oksala avasi kokouksen klo 19.20 sen jälkeen, kun sihteeri oli selostanut yleistä asiaa yhdistyksen tarkoituksesta ja toiminnasta, ja kokousväki oli esitellyt itsensä toisilleen.
2. Kokouksen järjestäytyminen
Kevätkokouksen puheenjohtajaksi valittiin Hilkka Oksala, sihteeriksi Katariina Granat ja pöytäkirjan tarkastajiksi Helliriika Moona ja Matti Friman.
3. Laillisuus
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin osallistujat, jotka on merkitty tämän pöytäkirjan alkuun. Todettiin, että kokouskutsu oli julkaistu Luoteis-Lapissa 15.3.2012.
4. Edellisen kokouksen pöytäkirja
Sihteeri luki 7.3.2012 pidetyn johtokunnan järjestäytymiskokouksen pöytäkirjan, joka hyväksyttiin. Puheenjohtaja ja sihteeri allekirjoittivat pöytäkirjan, joka on julkaistu myös Vasittu Luuta-blogisivulla.
5. Vuoden 2011 toimintakertomus, tilit sekä toiminnantarkastajien lausunto
Puheenjohtaja luki laatimansa Vasitun Luudan toimintakertomuksen 2011. (Liite 1) Toimintakertomuksen yhteydessä on maininta myös yhdistykselle avatusta pankkitilistä Nordeassa. Kokous hyväksyi toiminnantarkastajaksi lupautuneen Kirsti Viuhkolan esityksen, että ensimmäinen toiminnantarkastus tehtäisiin vuodelle 2012, koska yhdistyksellä ei ollut varsinaista toimintaa vuoden 2011 aikana (perustamiskokous 27.8.2011). Todettiin myös, että varatoiminnantarkastajaksi on lupautunut Oili Vaattovaara.
6. Vuoden 2011 tilinpäätöksen vahvistaminen sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille
Kevätkokous vahvisti ja myönsi vastuuvapauden.
7. Suomen Kotiseutuliiton jäsenyys
Asia jätettiin pöydälle. Liitytään jäseneksi ja valitaan edustaja sitten, kun Vasittu Luuta ry:n säännöt on tarkastettu Kotiseutuliitossa ja yhdistys saatu rekisteröityä.
8. Muut asiat
Puheenjohtaja esitteli vuoden 2012 toimintasuunnitelman rungon (liite 2) ja talousarvion. Ne hyväksyttiin.
Todettiin, että yhdistyksen blog-sivusto on avattu nettiin 16.3.2012. Sivuston osoite on www.vasittuluuta.blogspot.com. Sivujen sisällöstä ja ulkoasusta vastaavat sihteeri Katariina Granat ja johtokunnan jäsen Sandi Lammi. Sivuilta löytyy yhdistyksen omaa asiaa ja yleistä kotiseutuasiaa, myös kuvia löytyy. Toivotaan runsasta selailua!
9. Ilmoitusasiat
Arktiset tulet -hankkeen nimissä kerätään kevään 2012 aikana vanhoja valokuvia tallennettavaksi Lapin yliopiston kuvatietokantaan. Kuvat aiotaan julkaista internetissä, missä ihmisillä on mahdollisuus tutustua kuviin ja niihin liittyviin tarinoihin. Kuvat on luvattu liittää myös Tornionlaakson maakuntamuseon kokoelmiin. Lisätietoa kuvakeräyksestä osoitteessa www.arktisettulet.fi/valokuvat.pdf
Puheenjohtaja totesi tässä yhteydessä, että Kolaria koskeva kuva-aineisto olisi saatava kunnan kotiseutumuseolle.
10. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 20.20.

Kokouksen puolesta
Hilkka Oksala, pj.                       Katariina Granat, siht.
Pöytäkirjan tarkastajat
Matti Friman                               Helliriika Moona
Pöytäkirja on luettu myös johtokunnan kokouksessa 17.8.2012.


KOTISEUDUN LAULU

Kotiseudun laulu
Säv. Kaj Chydenius, San. Pauli Ylitalo
Ensiesitys Raahessa 10.8.2008 valtakunnallisilla kotiseutupäivillä.

Laulun tekijät Chydenius ja Ylitalo ovat antaneet kotiseutuyhdistyksille oikeuden kappaleen vapaaseen käyttöön.


Kuuntele kaunis kappale, tässä osoite:
http://www.youtube.com/watch?v=CRFRTO80n3Y


"Kotiseutu paljon ihmiselle antaa
ja siksi tärkeää on hyvinvointi sen.
Jalat maassa, katse kohti taivaan rantaa,
me teemme sille
hyvän huomenen.

Ja näin kun ahkeroimme,
me yhä kuulla voimme
tuon kotiseudun laulun sävelen.

Kun kotiseudun laulu
näin sydämessä soi,
niin sävelet nuo koskaan
vaieta ei voi,
ei vaieta koskaan voi."

29.6.12

Valtion talousmetsät inventoidaan



Muinaismuistojen ja kulttuurihistoriallisten kohteiden inventointi on Metsähallitukselta suuri satsaus kulttuuriin

Metsähallitus kartoittaa talousmetsien historiallisesti ja kulttuurillisesti arvokkaat kohteet vuosina 2010-2015. Projekti on osa kansallista metsäohjelmaa.

Inventointeja on aikaisemmin tehty lähinnä suojelualueilla, nyt kartoitukset ulottuvat myös talousmetsiin. Talousmetsiä inventoidaan koko  maassa 3,8 miljoonaa hehtaaria, ja esimerkiksi Rovaniemellä 310 000 hehtaaria. Kartoitus on laajuudessaan ainutlaatuinen koko Euroopassa. Viime vuonna Rovaniemeltä löytyi 277 kohdetta, joista merkittävin oli Naarmankairasta löytynyt Euroopan tihein seitakertymä.

Arvokkaita löytöjä ovat kulttuuriperintökohteet, muinaisjäännökset ja sotahistorialliset kohteet.

Muinaismuistoja ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita ovat esimerkiksi kiviset rajamerkit (kiviladokset), tukkikämpät, niittyladot, vanhat poroaidat, tervahaudat ja pyyntikuopat.

Inventoijat käyttävät kartoitustyössään apuna sekä tekniikkaa että Museoviraston arkistoja, muinaisjäännösrekisteriä, vanhoja karttoja että etenkin paikallisia asukkaita.

Tekniikan hyödyntäminen tarkoittaa ns. laserkeilaustekniikan käyttämistä. Tekniikka poistaa ilmakuvista kasvillisuuden ja paljastaa maaston pinnanmuodot. Uutta ovat lisäksi tutkijoiden käyttämät maastotietokoneet.

Löydöt kirjataan Metsähallituksen tietojärjestelmiin, joista tieto tarvittaessa siirtyy suoraan metsätyökoneen kuljettajille. Työkoneen gps-paikannin hälyttää, jos kone ajaa liian lähelle suojeltavaa kohdetta.

Lapin Kansan mukaan Metsähallituksen mailta löytyneestä kohteesta voi lähettää vihjeen sähköpostilla suoraan arkeologi Taisto Karjalaiselle osoitteeseen taisto.karjalainen@metsa.fi

Artikkeli pohjautuu Lapin Kansassa 29.6.2012 julkaistuun juttuun.




1.6.12

TERVETULOA MUSEOON!

Kolarin Kotiseutumuseo avautuu kesän ajaksi yleisölle. Avajaiset pidetään museolla (Rovantie 3) maanantaina 18.6.2012 klo 17.00

Teemana kansanmusiikki ja kissat. Museovieraat voivat tuoda omat kissat mukana!



18.4.12

Muinaislöytöjä Kolarista

Museovirasto ylläpitää rekisteriä muinaiskaluista.

Rekisteriä voi selata osoitteessa  http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx

Museoviraston mukaan "muinaiskalupäiväkirja eli löytödiaari on Museoviraston arkeologisiin kokoelmiin otettujen esinelöytöjen seurantajärjestelmä. Se sisältää tiedot kokoelmien saantitiedoista päänumeroittain.
Tietoja voi hakea esimerkiksi esineen löytöpaikan, hankintatavan tai ajoituksen mukaan. Hakuja voi tehdä myös kirjoittamalla sanahakuun esineen nimen tai luokituksen (esim. poikkikirves, tasataltta)."

Rekisteriin on merkitty 91 Kolarista löytynyttä muinaiskalua eli muinaislöytöä.

Esimerkkinä tässä tiedot Ranta-Pääkkölän tilalta, Sieppijärven rannalta löytyneestä kivikautisesta tasataltasta vuonna 1912:

Pääluettelon tietoa:
Esineen löysi Johan Pääkkölä Sieppijärven rannalta n. 30 syltä Rantapääkkölän talosta ja 100 syltä Pääkkölän talosta.

Kolari ja muinaisjäännökset

Museoviraston sivuilla on lista muinaisjäännöksistä. Lista sisältää peräti 156 erilaista kohdetta kuvauksineen.
Alla osoite, toimii kun laitat hakusanaksi Kolarin ja rastin muinaisjäännösrekisterin kohdalle.

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx

Raudanvalmistuksen historiaa


Lainaus Museoviraston sivulta
VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT
Lisätietoa ja kartat sivulta rky.fi


Tornionlaakson raudanvalmistushistorian kohteet
Kuvaus

Kaaraneskosken masuuni on pohjoisin varhaiseen vuorimalmin käsittelyyn liittyvä 1700- ja 1800-lukujen taitteen masuuni ja osa Ruotsin vallan aikaista laajempaa Köngäsen ruukkiin liittyvää masuuniketjua. Suomen puoleiseen Lappiin kaavailluista masuuneista, harkkohyteistä ja vasarapajoista vain Kaaraneskoski toteutui.


Kaaraneskosken masuunin raunio vuodelta 1805 todistaa uraauurtavasta, varhaisesta ponnistuksesta jalostaa luonnosta saatavia raaka-aineita teollisesti Pohjois-Suomessa. Tämä piirteen merkitystä lisää se, että Lappi kytkeytyy maamme taloushistoriaan enemmän puun, kaivannaisten ja energian hankinta-alueena kuin teollisuuden sijoituspaikkana.


Masuunin harmaakivinen alaosa on säilynyt eheänä rakennelmana voimalaitoksen patoaltaassa, jonka vedenpinta vaihtelee ja nousee ajoittain lasku- ja puhallusaukkojen korkeuteen. Muodostunut keinotekoinen saari on teollisuushistoriallisena muinaisjäännöksenä ja vesimaiseman elementtinä poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen.


Kolarin kunnan alueella on säilynyt nykyään Ruotsin puolella olevien ruukkien raudanvalmistushistoriaan liittyviä malmilouhoksia Juvakaisen maalla Niesanjokivarressa sekä hiilimiiluja Lappeankankaalla.
Historia

Ruotsin puoleinen Köngäsen ruukki sai Kaaraneskosken (Karanäsin) masuunia varten privilegion 1795 ja ryhtyi sen rakentamiseen 1804. Puhaltamaan päästiin seuraavana vuonna, mutta toiminta päättyi viimeistään 1807 - ilmeisesti ylivoimaisiin rakennusteknisiin vaikeuksiin ja saatavilla olleen vuori- ja järvimalmin huonon laadun vuoksi. Hylätty sulatto raunioitui.


Vähä-Vietoselta Miekojärvelle virrannut Kaaraneskoski padottiin voimalaitosta varten 1953. Lähistön kohteista ilmeisesti ainakin Kaaranesin tila on historiallisesti liittynyt masuuniin.

Telatie Venejärveltä Kurtakkoon


                      
Lainaus Museoviraston sivulta.
VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT
Lue lisää ja katso kartta osoitteessa rky.fi

 
Telatie Venejärveltä Kurtakkoon
Kuvaus
Venejärven ja Kurtakon välinen telatie on muistuma harvaanasutun, pitkään tiettömän Aapa-Lapin kulkureiteistä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

Suur-Teuravuoman suuren suoalueen seudulla sijaitsevia kyliä yhdistävä, soiden halki kulkeva noin 6 kilometriä pitkä telatie on vanha, kunnostettu pitkospuureitti.

Alkuperäisestä 1878 rakennetusta telatiestä ja 1930-luvulla kunnostetusta reitistä on osia jäljellä. Telatien käyttäjiä ovat olleet postinkantajat sekä kylien asukkaat matkalla niitty- ja marjastusmaille sekä kalaisille järville. Naamijoen luhtaniityillä, joista on kerätty heinää, on säilynyt joitakin 1800-luvun alkupuolelta peräisin olevia niittykämppiä ja -latoja.

Pitkospuureitistön päätekyliä ovat Kurtakko, Venejärvi ja Teurajärvi. Venejärvi on vanha eränautintajärvi, jonka rannoille on tullut pysyvää asutusta jo 1700-luvulla.

Venejärvi on valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.
Historia
Kurtakon ja Venejärven välille suoalueen itäosan halki rakennettiin 1878 Venäjän keisarillisen senaatin myöntämällä rahoituksella 11 km:n pituinen pitkospuureitti eli telatie. Reitistö kunnostettiin 50 vuotta myöhemmin.

Venejärven ja Kurtakon välinen telatie oli käytössä 1800-luvun lopulta 1950-luvulle. Telatien kunnostushanke toteutettiin 2000-2003.


23.9.2010. Kuvassa Vaattojärven koululaisia opettajineen retkellä telatiellä.Oikealla on Lauri Kylmämaa Venejärvenkylältä, luonto-opas. Hän johdatti meidät jääkauden ja taigametsän länsireunan kautta läpi suotyyppien, puitten, aluskasvillisuuden, ja tervahautojen kautta Naamijoen sillalle. "Nuot vaarat tuola olit tietenki saaria sillon. Ja tässä on iso entinen tervahauta. "

Saaren kirkko ja tapuli Kolarissa




Lainaus Museoviraston sivulta
VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT.
Katso kartta http://www.rky.fi/





Kolarin vanha kirkko ja tapuli
Kuvaus
Kolarin vanha kirkko on rakennuksena ja ympäristöltään parhaiten säilynyt esimerkki Länsipohjaan Suomen puolelle rakennetuista kirkoista vuoden 1809 jälkeen Venäjän rajan siirryttyä Tornionjokeen. Kirkko ja tapuli ovat säilyttäneet rakentamisaikansa arkaaisen ulkohahmon.

Kolarin vanha keskus sijaitsee Muonionjoen ja sen sivuhaaran jakamassa Kolarinsaaressa. Tärkeänä kauppapaikkana ollut entinen markkinakenttä on saaren eteläpäässä lähellä vanhaa kirkkoa.

Intendentinkonttorissa (A.W. Arppe) laadittujen piirustusten mukaan 1818-1819 rakennettu kirkko on lähes kuutiomainen ja sen telttakatto päättyy nelikulmaiseen lanterniiniin.

Ulkonurkkia koristavat, valkoiseksi maalatut rustikoidut nurkkapilasterit, joiden yläpuolella kattolinjaa korostaa voimakas horisontaalinen räystäslistoitus.
Runkohuoneeseen liittyvät vastakkaisilla sivuilla matalammat eteinen ja sakaristo.
J.G Hedmanin Ristiinnaulittu-aiheinen alttaritaulu on vuodelta 1832.

Erillinen kellotapuli kirkon vieressä on samanaikainen kuin kirkko ja toistaa samanlaista klassistista muotokieltä. Tapulin edustalla on sankarihautausmaa.

Historia
Pajala jakautui kahtia 1809 Suomen sodan seurauksena, kun Ruotsin ja Venäjän rajaksi tuli Tornionjoki. Uusi raja halkaisi yhteisen kieli- ja kulttuurialueen.

Suomen sodan jälkeen Ruotsin puolelle jääneen Pajalan Suomen puoleisista osista perustetun Kolarin saarnahuoneen kirkko rakennettiin keisari Aleksanteri I:n myöntämillä varoilla. Kirkko rakennettiin ikiaikaiselle markkinapaikalle Porokodan mellaan 1818 ja vihittiin käyttöön 1822. Kirkko palveli saarnahuoneena 1820-1858. Kirkossa tehtiin korjaus- ja muutostöitä 1844 ja 1927. Vuonna 1976 kirkko restauroitiin ja siihen tehtiin uusi paanukatto.

Kolari erotettiin omaksi seurakunnakseen Ylitorniosta.

Suomen sodan seurauksena myös Karungin Karl Gustafin kirkko jäi rajan taakse ja Suomen Karunki sai oman, intendentti A. W. Arppen suunnitteleman ristikirkkonsa 1817.




Vanhat rajapyykit Kolarissa


Lainaus Museoviraston sivulta
VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT
Lue lisää ja katso kartat osoitteessa rky.fi



Kemin ja Tornion vanhan rajan rajapyykit Kolarissa

Kuvaus
Kemin ja Tornion vanha raja eli Upsalan ja Turun hiippakuntaraja 1300-luvulta on toiseksi vanhin traktaattiraja Suomen alueella. Raja on kokonaisuudessaan merkitty maastoon kivipyykeillä Ruotsin vallan aikana. Etenkin Kaisavaaran, Mustivaaran (Rajakirakka), Typpyrävaaran (Iso Kerovaara), Kerovaaran ja Porkkavaaran rajapyykit ovat poikkeuksellisen näyttäviä kivipaasineen ja viisarikivilinjoineen.


Raja alkaa Tornion Kaakamon kylästä, josta se jatkuu Ylitornion ja Kittilän lapinkylien rajaan ja edelleen sitä pitkin Pallastunturin länsipuolelle. Raja noudattaa vesistöjen valuma-alueita. Rajan on ollut tarkoitus erottaa Länsipohjan ja Pohjanmaan pitäjät Lapinmaasta ja raja tunnetaankin myös Lapin ja lannan rajana.


1687 Tornion pitäjän ja Kittilän lapinkylän välillä tehdyssä rajaselvityksessä mainitaan rajapaikkana mm. Porkkavaara, joka on nykyisinkin Kolarin, Muonion ja Kittilän kuntien välinen rajapaikka.


Lopullisesti raja on käyty 1786. Rajapaikkoja ovat mm. Rajakari, Koivuluoto, Saari Alakarvalan talon kohdalla Kaakamajoessa, Kalliokoski, Kaisavaara, Mustivaara, Typpyrävaara ja Porkkavaara. Kemin ja Tornion vanhan rajan rajakiviin ja -kallioihin on hakattu rajamerkkejä sekä rajankäyntiin viittaavia vuosilukuja 1596, 1686 ja 1786. Rajat on merkitty viiden kiven pyykein (femstenaröset) ja viisarikivilinjoin.


Iso-Huiturin saaren korkeimmalla kohdalla on suuri 1300-luvulla kivistä rakennettu rajamerkki, Piispankivi, joka on ollut Upsalan ja Turun piispojen kymmenyksien vesiraja. Meriraja päättyy nykyisen Ruotsin puolelle Sarven Riskilön pieneen saareen.
Historia
Suomen Tornionjokilaakson (Länsipohjan) ja ns. historiallisen eli varsinaisen Lapin alueet kuuluivat Ruotsin vallan päättymisen aikaan silloiseen Västerbottenin lääniin. Jo Ruotsin vallan aikana Suomella oli valtakunnan sisällä pohjoisessa ja luoteessa jonkinlainen, muun Ruotsin vastainen "maaraja".


Upsalan arkkipiispan ja Turun piispan välillä käytiin 1300-luvulla kiistoja Pohjanlahden perukkaan laskevien lohijokien omistuksesta ja niiden ylämaitten verotuksesta. Rajakiista päättyi 1346 piispojen väliseen sopimukseen hiippakuntarajasta Tornion- ja Kemijokien välillä. Raja vahvistettiin 1374.


Rajan pyykitys maastoon tapahtui vaiheittain Ruotsin vallan aikana. Hiippakuntarajan vanhinta rajamerkintää edustavat seidat ja uhripaikat, jotka juontavat juurensa lapinkylien luonnonuskontoon perustuvaan rajajärjestykseen.


25-vuotisen sodan aikana tuli tarpeelliseksi määrätä Länsipohjan Tornion talonpoikien ja Tornion lapinkylien välinen raja. Kuninkaan rajamääräyksellä vahvistettiin perinteinen Lapin raja.


Rajavaltuuskunta kävi neuvotteluja Kemin ja Tornion rajankäynnissä Täyssinän rauhan täydentavissä rajaneuvotteluissa 1596. Tällä rajatoimituksella vahvistettiin 1300-luvulta periytyvä hiippakuntaraja.


Vuonna 1687 tehtiin rajaselvitys Tornion pitäjän ja Kittilän lapinkylän välillä. Varsinainen rajankäynti ja rajan merkitseminen kartalle tapahtui 1700-luvun lopulla. Raja- ja pyykityspöytäkirja allekirjoitettiin 1796. Porkkavaarasta pohjoiseen jatkuva Ylitornion pitäjän ja Kittilän käräjäkunnan välinen raja oli vahvistettu jo 1754.

16.4.12

Venejärvi ja Venejärvenkylä Kolarissa

Lainaus sivustolta Venejärvi - ymparisto.fi 




Kolarin Venejärvi valtakunnallisesti merkittävänä maisema-alueena

Kulttuuripiirteet


Pysyvä suomalaisasutus lienee syntynyt alueelle 1700-luvun tienoilla, kun saamelaisasutus oli vähitellen työnnetty pohjoisemmaksi. Perinteiset elinkeinot alueella ovat olleet maa- ja metsätalous sekä poronhoito.


Useimmat kylän tilojen päärakennuksista ovat sotien jälkeen rakennettuja puolitoistakerroksisia taloja.


Vanhempaa rakennuskantaa edustaa esimerkiksi Nikumaan perinteinen talonpoikainen pihapiiri järven rannalla. Hirsisen asuinrakennuksen toinen pää on vuodelta 1825 ja toinen pää on rakennettu sata vuotta myöhemmin. Tilan rakennuksiin kuuluvat vanha navetta ja kellari sekä 1800-luvun alussa muualta siirretty hirsinen malkakattoinen aitta, joka ennen oli savusaunana.


Uusitalo on hyvin hoidettu perinteinen maalaistalo. Sen asuinraken­nus on tämän vuosisadan alusta. Myös Mäntylehdossa, Lakkalassa ja Vesalassa on vanhoja hirsirakennuksia.


Porotalouteen liittyviä rakenteita alueella edustaa Ruostekairan poroaita. Ns. Kärsimysten maja on sodanaikainen muistomerkki, johon sisältyy kaksi kunnostettua metsäkaartilaisten korsua ja miehen hauta.


Uusia, maisemaa häiritseviä rakennuksia kylässä ei juuri ole. Viljelemättömäksi jääneet pellot kertovat maatalouden kuihtumisesta.  ( Venejärvi - ymparisto.fi )


Lue lisää em. linkin kautta.

1.4.12

Toimintasuunnitelma 2012

Vasittu Luuta ry.
on asettanut seuraavia tavoitteita vuodelle 2012:

- vuoden päätapahtumana yhdistys järjestää kotiseuturetken koululaisille, heidän vanhemmilleen ja muille kotiseututyöstä kiinnostuneille

- toimintansa ensimmäisen vuoden aikana yhdistys kampanjoi erityisesti saadakseen jäseniä sekä paikkakuntamme kaikilta kyliltä että muualle muuttaneiden kolarilaisten parista; yhdistäköön meitä kotiseutu ja kotiseututyö

- kotiseutuyhdistyksen toiminnasta halutaan sekä ihmisläheistä että läpinäkyvää, niinpä Vasittu Luuta ry. kertoo kuvin ja sanoin kotiseudusta ja omasta toiminnasta kotisivuston avulla; osoite on www.vasittuluuta.blogspot.com ja blogi, joka on avattu 16.3.2012,
mahdollistaa vuorovaikutuksen, sillä lukijat voivat kommentoida sisältöä

- yhdistys rekisteröidään heti sen jälkeen, kun Kotiseutuliitto on tarkistanut säännöt

- Vasittu Luuta ry. liittyy Suomen Kotiseutuliiton jäsenyhdistykseksi

- yhdistys suunnittelee muuta omaa julkaisutoimintaansa

- yhdistys pyrkii yhteistyöhön muiden paikallisyhdistysten ja esimerkiksi Kolarin koulujen kanssa

- paikalliskulttuurin ja paikallisen kulttuuriperinnön merkityksen todentaminen kuuluu yhdistyksen tehtäviin; yhdistys pyrkii harjoittamaan vuoropuhelua ja suunnittelua sekä vahvistamaan toimintavalmiutta (strategia) kaikissa kotiseutuun liittyvissä asioissa

- yhdistys pyrkii löytämään kotiseutuaiheisia tuotteita (tuotteistaminen) kotiseututietoisuuden ja yhdistyksen oman varainhankinnan edistämiseksi

- tavoitteena on saada yhdistyksen varsinainen toiminta alkuun toiminta-avustuksen tuella; haetaan siis tukea