Tornionlaaksolaista kansanperinnettä Kolarista

katakorhonen56@gmail.com

Kansanperinne "pääsee talteen" vanhoja ja hyvämuistisia
 ihmisiä kuuntelemalla.
Kuvassa (2006) Onni Granat ja Kata Korhonen (ent. Granat). 

 

"Tornionlaakson vanhan kansan elämänviisaus, luonne ja lahjakkuus on löydettävissä sen omista sananlaskuista ja siivekkäistä sanonnoista."

1. Tarinoista löytyvää kansanperinnettä

Seuraavan tositarinan kirjoittaja on Emma Marin (o.s. Kaitala). Hän on nähnyt päivänvalon eli syntynyt Petsamossa keväällä 1939, hän on viettänyt lapsuutensa Sieppijärvellä ja Nuottavaarassa ja tätä nykyä  asuu Rovaniemellä.

Emman tarinat kertovat hänelle läheisistä ihmisistä. Niinpä Pylsyn myöstäri vie lukijansa evakonjälkeiseen Sieppijärven kylään.

Tiedätkö sinä, mitä ”pylsyn myöstäri” tarkoittaa?  Lue tarina, saat tietää.  Pylsyn myöstäri on lämminhenkinen tarina katoavasta kansanperinteestä, makkarantekotalkoista ja erityisesti lasten "narraamisesta hyvässä hengessä".

Emma Marin ja miehensä Pekka.

Emma Marin (2012).

Pylsyn myöstäri ja makkaratalkoot

Oli talvinen, evakonjälkeinen talkoopäivä 1940-luvun lopulla Satan Einossa, ämminkylässä eli Sieppijärvellä. Talkoopäivä tiesi lapsillekin erilaista päivää. Suvun naisia kokoontui jo aamusta alkaen valmistelemaan päivän talkooaihetta. Eläin oli teurastettu ja nyt oli makkarantekotalkoot.

Satan Eino eli äijji touhusi hyväntuulisena ja teki, mitä naiset toivoivat. Suuri pata höyrysi täynnä kuumaa vettä. Suolet ja "sisusnahat" pestiin puhtaiksi.

Makkaran täytteen teko oli taitolaji. Suolet piti myös osata täyttää sopivasti, etteivät ne halkeaisi keitettäessä. Sitten tehtiin niin sanottuja pylsyjä. Ne olivat neliskulmaisia pusseja, jotka ommeltiin sisänahasta. Täyttämisen jälkeen ne suljettiin terävällä tikulla (tai jopa isolla rautapiikarilla) pujottamalla pussinsuu kiinni, ja sitten keittopataan.

Talvinen päivä oli lyhyt ja lapset "pyörivät jaloissa”, vähän niin kuin tiellä. Oli tapana "panna lapset asialle" - muuta kuria ei tarvittu. Niinpä naiset kutsuivat meidät tytöt kuulolle. Meidät käskettiin lähteä Kumpulasta, naapurista, lainaamaan pylsyn myöstäriä, eli makkarapussin "kaavoja".  Iloinen porukka lähetti meidät matkaan.

No, Kumpulan Helli ja Heikki olivat sopivasti kotosalla. Kun esitimme lainausasiamme pylsyn myöstäristä, tulivat Helli ja Heikki tavallista hilpeämmälle tuulelle. Helli lähetti Heikin vintille evästäen, että siellä pitäisi olla tallessa ne vanhat pylsyn myöstärit .

Aikansa vintillä oltuaan, tuli Heikki alas kädessään ruskeaan paperiin kääritty paketti. Helli nauroi ja oli tosi iloinen, kun myöstärit löytyivät. Heikki opasti meitä, että kantaisimme varovasti pakettia, etteivät vanhat myöstärit rikkoontuisi.

No, mehän kyllä tottelimme ohjeita ja kävelimmekin vähän niin kuin varvastellen. Kun palasimme, oli koko talkooporukka vastassa, olimme niin odotettuja…

Kun myöstäripaketti avattiin, laukesi jännitys mahtavaan naurun remuun. Sieltä löytyi vanha ja resu poronnahkainen siepakka!

Oli kuulemma sitä hauskempi mitä humoristisempi myöstäri keksittiin. Siitä aikuiset jopa kilpailivat keskenään. 

Me tytöt emme silloin ymmärtäneet, miten katoavaa kansanperinnettä saimme olla toteuttamassa. Siihen aikaan lapset saivat usein olla aikuisten "narraamina" luomassa tuollaisia viattomia hauskuuksia.

Muuten äijji, Eino Vaattovaara, yksi sukumme kantaisistä, oli hyvin lapsiystävällinen vaari. Silloin makkaratalkoitten aikaan, evakon jälkeen, moni sairasti niin sanottua virusperäistä keltatautia. Minullakin oli tuo sairaus, joten en saanut syödä suolaa enkä rasvaa. Perunoihinkin pantiin höystöksi ”kurria” ja suolaton leipä paistettiin kuuman hellan kannella.

Kuinka ollakaan, äijji huomasi, että Emma ei saanut makkaraa. Talkooväki lähti pirtin puolelle kahville, mutta äijji kutsui minut salaa luokseen, ja puhui kuin itsekseen, ettei se ”lapsen suu tuohesta ole”, sieppasi punapäisen ”moransa" vyöllänsä keikkuvasta tupesta ja leikkasi sillä palan makkaraa ja antoi sen minulle sanoen: "Syö vain Emma, ei senvertanen tapa, emmäkä sano tätä kelheen!"

Eikä sitä sanottu, eikä se tappanut. Enkä usko, että tuo yhteinen synti on muuta kuin lämmin muisto äijjin lapsirakkaudesta. Kiitos äijistä Jumalalle, ja kiitos äijji, että huomasit minutkin, terveisin Emma.

2. Arvid Oukan keräämää kansanperinnettä Kolarista

 Arvid Oukka (1898 - 1981) keräsi omana aikanaan Tornionlaakson kansanperinnettä myös Kolarista.
Tässä esimerkkejä sananlaskuista ja sanonnoista,

*Jumalan terve, kahvin tarve ja alituinen sokkerin puute.

*Kyllä se Jumala Jannele lintuja siunaa, sano äiti kun Janne korttipelissä linnut hävisi.

* Meni häneksi ko  Saukon saunanlämmitys. (häneksi = mitättömäksi)
* Istumatyössä ko juoruakat.

* Huukista kuuluu hullun jyske ja huukilaisten hälkätys. (Huuki oli/on ruotsinkolarilainen kylä)

* Lähti ko Pokka kirkosta.
* Kevveitä ko Tiina Kaisan terhveiset.
* Jälistä tulevak ko Simun Pekan tervheiset.
* Saura ko Puthaan kissan friiari. (saura = ahkera) 
* Ei luppaus miestä köyhytä.

* Eikös Simppa ala olla jo valmis, sano Kolarin piru ikkunan takaa Simpalle. (= Piru pitkästy Simpan       hidasta matkalle lähtöä.)
* Herra Kiesus, piru viepi miestä, sano Kolarin muori kun enskerran polkupyörilijän näki.

* Tähänki pirthiin on kuohleen uskon liiva valunu Äkäsjokea myöten, sano Erkki Antti saarnatessaan kolarilaisile. 

Selitys: (kuohleen uskon liiva = valekristilllisyys lestadiusliikkeen mukaan). Erkki Antti Juhonpieti (1814 - 1900) oli suomalainen lestadiolainen saarnaaja ja lestadiusliikkeen johtohenkilöitä Tornionjokilaaksossa Ruotsin Pajalassa, Muoniossa, Kittilässä ja  Turtolassa.  

* Kymmenen vuotta se Taapa - Oskariki junnasi kolkkainkoulua, enneko pääsi aikaihmisten kirhjoin, sano Kolarin mies. (kolkkainkoulu = joka ei ensimmäisenä vuotena suoriutunut rippikoulusta, joutui jatkamaan eli käymään kolkkainkoulua)

* Siinä se hien purkaa ennen ko tervat Torniossa oon. 

 * Salhaista ko puthaalaisten tervasmethään meno.

* Ahvenen päässä on enämpi rasuaa ko köyhäm miehen aitassa.
* Älä hörpi, sano Saaren Miina kun tyttö söi.

* Hoppu ko tervansoutajala.
* Häilyvää ko vaivasen onni.
* Ei hyttysen surina taivhaaseen kuulu.


* Nälkhään tapettas, jos en ittes söis.
* Kyllä perilliset löytyy ko ihminen kuolee.
* On niin ko Jäskän ämmän kahvinkeitto. (= On pitkäveteistä.)



Tornionlaaksolaista kansanperinnettä dokumentoituna kirjoihin:

Arvid Oukka. Tornionlaakson kansanperinnettä. 1-osa (1973). 3-osa (1975). 4-osa (1976). 

5-osa (1977). 6-osa (1978). 7-osa (1981).

Emma Marin. Pylsyn myöstärit ja muita muistikuvia. 2016. 

Kata Vienontytär Korhonen. Peiliin katsomisen paikka, Ursulan tyttäret. 2019.

Vasittu Luuta ry. on kotiseutuyhdistys, joka Kolariin perustettiin 2011. Se ei ole ns. yhden asian liike. Jäsenet toiminnallaan tekevät ja tallentavat kolarilaista paikallisperinnettä ja -historiaa. Tätä blogia ylläpitää yksi yhdistyksen perustajajäsenistä, Katariina Korhonen (ent. Granat). Yhteydenottoihin vastataan.