Hanna-Leena Metsävainio, 1999: Sanoja omasta elämästä nuorena lukiolaisena

Kirja:

Väylän väreitä. Tekstejä Tornionlaaksosta. Kolarin, Pellon ja Ylitornion lukioiden ja kirjastojen yhteistyöprojekti, 1999.
Teoksen toimituskunta: Marja Haavikko, Mirjami Hyttinen, Marja Kalske, Ritva Nurminoro, Airi Ojaniemi, Anne-Mari Pallari, Päivi Pekonen, Tapani Takalo, Kaisa Äijälä.
Taitto: Medi-Väylä Oy, Pello
Painatus: Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 1999.

Mirjami Hyttinen ja Tapani Takalo:
Tämä teos on tornionlaaksolaisten lukiolaisten ääntä. Se on sanoja ja kuvia omasta elämästä mottona Lassi Nummin runo:

Aina uudelleen meidän on kysyttävä itseltämme;

kuka sinä olet, tällä kalliolla.

Muut kertovat meille, miltä näytämme. Keitä olemme,

se meidän on tiedettävä itse.

Lukiolainen kirjoittaja, 1999: alla yksi tarina, joka julkaistiin Väylän väreitä-kirjassa.  

Hanna-Leena Metsävainio.

TÄHTITAIVAAN ALLA

Sinertävä aamu aukeaa. Auringon ensisäteet leikkivät jo taivaanrannassa: punaista, oranssia ja purppuraa. Seison ikkunan edessä ja katselen talvista kauneutta. Lumisten puiden keskellä avautuu kaunis kirkkomme.

Seison ikkunan edessä ja katselen talvista kauneutta. Ulkona on kylmä, puhdas pakkasilma tuoksuu hyvälle. Kävelen pitkin kapeaa, hiekoitettua tietä, sukset käsissä ja rinkka selässä. Tiellä on hiljaista, vain lumi narskuu jalkojeni alla. 

Tien laidassa leikkikentän kohdalla näkyy pieniä jalanjälkiä ja lumienkeleitä. Tekisi mieli mennä ja hypätä ojanpenkalle ja tuntea, kuinka lumi putoaa kauluksesta sisään. Tehdä lumienkeli niin kuin silloin pienempänä.

Saavun lumiselle kirkon parkkipaikalle, se on vielä auraamaton tähän aikaan aamusta. Siellä minua odottaakin joukko ystäviäni. He näyttävät ihan tonttu-ukoilta seisoessaan kinosten keskellä tässä aamuhämärässä. Koko joukko on nyt koolla. Ahkiot ovat jo valmiiksi pakattuja; huomaan että meiltä ei ainakaan ruoka lopu kesken. Ihanaa viettää taas yhteistä pikkujoulua.

Lähdemme matkaan. Menen joukon edelle, koska olen ainoa, jolla on kunnon metsäsukset. Auringon säteet leikkivät lumen pinnassa kauniisti kimaltaen. Lumi näyttää ihan valkoiselta pumpulilta. Metsässä on hiljaista, vain talitinttien laulu kaikuu puissa. Hiihdämme pitkin samaa, tuttua reittiä, mutta näin talvella tuttukin reitti näyttää aina niin uudelta ja kauniilta. Puut ovat kallistuneet lumen painosta, ja hangella näkyy jänisten ja kettujen jälkiä. Lunta on jo ihan reippaasti, yli polven korkeudelle. 

Jonon perästä alkaa kuulua laulua: Enkeli taivaan lausui näin - pian koko metsä kuuntelee lauluamme. Rämmimme yli mäkien ja metsien, kunnes saavumme tuttuun tienristeykseen, kaikki huokaisevat helpotuksesta, olemme ihan pian perillä. Pitkä matka on imenytkin jo viimeiset mehut kaikista, ja voimat ovat lopussa.

Laskettelemme alas vielä viimeiset mäet, ja pian edessämme aukenee Kivijärvi. Rannalla seisoo pieni, ruskea partiokämppämme.

Ihailen kämppäämme. Se on niin kaunis nyt remontin jälkeen: uusi kuisti ja katto kaipaavat uutta väriä. Seinässä on uusi ikkuna, joka tuo mökkiin lisää valoa. Tiitu on juuri avannut oven, ja viemme rinkkamme sisälle. Mökki on vielä hämärä, mutta Lotta pistää juuri tulia takkaan. Ellu ja Offe ovat menneet jo pilkkomaan puita alas saunalle. Minä Miikun ja Jossun kanssa jään pistämään ruokia kaappiin, ja päätämme keittää kaakaot. Kaakaomukillinen lämmittääkin mukavasti kohmeisia sormia ja punaisia poskia.

Istumme pöydän ääressä ja kuuntelemme, kuinka takkatuli loimuaa. Se antaa jo hieman lämpöä varpaisiin, niitä paleltaa. Päivemmällä viemme linnuille kauralyhteet ja kannamme "vedet" saunalle. Vesipumppu on nimittäin jäätynyt, joten vesi sulatetaan. Se vie aikaa, ja pimeä tulee kuin varkain.

Onneksi öljylamput ovat kunnossa viimeisen retken jäljiltä.

Lamppujen valo tuo eloa kämppään, ja tunne on jo kotoinen. Keittiöstä tulee porkkanalaatikon ja lanttulaatikon jouluinen tuoksu. Jouluateria valmistuu tuota pikaa. Joululaulut raikuvat, ja lahjoja avataan.

Sauna on jo lämmin, ja sen tervainen tuoksu tulee vastaan pukuhuoneessa. Istumme tovin saunassa ja syömme saunaomenamme. Ihana puhtaus huokuu iholta. Saunapuhtaina menemme mökille, istumme takan ääressä ja mietimme maailmanmenoa. Yöllä menemme jäälle katselemaan tähtitaivasta - se saa meidät mietteliäiksi. 

Pian alkaa kuulua laulua: Maa on niin kaunis - kaikki yhdymme lauluun mukaan. Laulu kaikuu avaruuksiin, ja turvallinen olo valtaa mielen. Siellä ylhäällä on varmasti Hän, joka kuulee laulumme. Sytytämme vielä kynttiläristin jäälle ja laulamme tuttuakin tutumpaa laulua - partiolaisten iltavirttä.

Nämä pienet hetket tekevät elämästä elämän. Mielipaikkani ovat ystävieni ja harrastusteni parissa tähtitaivaan alla, takkatulen ääressä, aamuauringon sarastaessa ja telkkäpariskunnan noustessa lentoon järven pinnasta. Luonto on ihmeellinen ja ihana asia, missä saan levähtää. Luonnosta saan voimia "etsiä elämän totuutta", kuten partioihanteissa sanotaan. Se on minun ohjeeni elämän tutkimiseen ja löytämiseen. Uskon että oman elämäni totuuden löydän luonnon ääreltä, sen kauneudesta ja ihanuudesta. Oman elämän arvot ja ihanteet tuovat sisäisen rauhan, ja siitä syntyy onnellisuus.

Hanna-Leena Metsävainio, 2016: Kulttuuritapahtumia Kolarissa.

https://photos.app.goo.gl/bTojzjh7qj7tlcVI2

eli linkistä löytyy lisää kuvia Hanna-Leena Metsävainion PARANTAJA-vierailusta Kolarin kotiseutumuseolla, Sieppijärvellä 8/2016. 

Sivun julkaisi ja siitä vastaa katakorhonen56@gmail.com.