Mikko Heikkilä: Mitä paikannnimet kertovat ja mistä ne tulevat?

KOLMANNET 

VASITUN LUUAN KESÄPORINAT 5.7.2015.  

AIHEENA PAIKANNIMET.

Julkaisun tuotti Mikko Heikkilä.

Kolarin kotiseutumuseon Kesäporinat Sieppijärvellä 5.7.2015.

Paikannimien kertomaa – kielitieteellisiä kesäporinoita Lapin paikannimien historiasta

Kielentutkija, FT, Mikko Heikkilä,

Tampereen yliopisto, mikko.k.heikkila@uta.fi  

        

1. Tutkimusintresseistäni

•              Olen yleisestä kielitieteestä Helsingin yliopistossa vuonna 2014 väitellyt historiallisen kielitieteen sekatyömies.

•              Väitöskirjatutkimukseni käsittelee pääasiassa kantagermaanissa, kantaskandinaavissa, kantasuomessa ja kantasaamessa tapahtuneiden äänteenmuutosten suhteellista ja absoluutista kronologiaa, mutta lisäksi harjoitan siinä myös etymologista paikannimitutkimusta, millä on yhteyksiä Fennoskandian väestöhistoriaan.

•              Tutkimukseni on monitieteistä. Rekonstruoimani kielellinen menneisyys perustuu sekä kielensisäiseen että kielenulkoiseen evidenssiin. Lainasanatutkimus on keskeisessä osassa, sillä lainasanat silloittavat lainanantajakielen ja lainansaajakielen kantakielivaiheet lainasanan ja sen lainaoriginaalin äänneasujen kautta. Historia, arkeologia ja geologia tarjoavat absoluuttisia ajoituksia. 

•              Tutkimukseni käsittelee Pohjolassa vanhastaan puhuttujen kielten varhaista historiaa.

•              (Itämeren)suomi ja saame lasketaan luonnollisesti mukaan, koska niitä puhutaan ja on hyvin kauan puhuttu Pohjois-Euroopassa.

•              (Pohjois)germaanisilla kielimuodoilla on ollut suuri kielellinen vaikutus itämerensuomen ja saamen esimuotoihin tuhansien vuosien ajan. 

•              Siksi sekä itämerensuomea että saamea voidaan menestyksekkäästi hyödyntää Pohjolan kielellisen esihistorian tutkimuksessa. 

•              Niitä ei kuitenkaan aiemmin ole käytetty germaanisten kielten äännehistorian tutkimuksessa mainittavassa määrin. 

2. Mitä on kielitiede?

•              Kielitiede eli lingvistiikka tutkii ihmiskieltä ja on vanha tieteenala.

•              Puhekieli on ihmiselle ominainen piirre.

•              Kieli ei ole vain viestintäväline, vaan kieli on myös tärkein kulttuuria kantava ja välittävä tekijä.

3. Kielitieteen jako synkroniseen ja diakroniseen kielitieteeseen

•            Synkroninen kielitiede tutkii kieltä tietyllä ajanhetkellä ilman aikaulottuvuutta. Tämä ajanhetki ei välttämättä ole nykyhetki.

•            Diakroninen eli historiallinen kielitiede tutkii kieltä ajallisena ilmiönä eli aikojen saatossa.

•            Historiallinen kielitiede on modernin länsimaisen kielitieteen vanhin osa-alue, joka sai alkunsa jo 1700-luvun lopussa.

4. Nimistä ja nimistöntutkimuksesta

•             Yleisnimi eli appellatiivi luokittelee, erisnimi eli propri identifioi.

•             Yleisnimellä on muoto (äänneasu) ja merkitys, erisnimellä on muoto (äänneasu) ja tarkoite eli kohde, johon se viittaa.

•             kynä, tietokone (yleisnimiä) >< Tampere, Mikko (erisnimiä) 

•             Erisnimet jaetaan paikannimiin, henkilönimiin ja muihin nimiin. Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvat kaikki kahteen ensiksi mainittuun ryhmään kuulumattomat nimet.

5. Paikannimien alkuperän tieteellisen tutkimisen periaatteet

•              Paikannimien etymologioinnissa (sana etymologia merkitsee sekä sanojen alkuperää käsittelevää tiedettä että yksittäisten sanojen alkuperää) tulisi huomioida seuraavat asiat:

•              1) Ehdotettu nimietymologia on äännehistoriallisesti moitteeton

•              2) Sopiiko kyseessä olevaan paikannimeen sisältyvien sanojen merkitys kuvaamaan nimen tarkoitteen maastonmuotoja (nimenantohetkellä).

•              3) Onko samaa nimenantoperustetta ja nimeen sisältyviä nimielementtejä todistettavasti käytetty muuallakin nimeämään topografisesti samankaltaisia paikkoja.

•              4) Nimen vanhoja asiakirjamainintoja tulee käyttää nimen etymologioinnissa, mikäli sellaisia vain on olemassa.

6. Paikannimistötutkimuksen hyöty menneisyyden tutkimukselle

•             Paikannimissä on säilyneinä sellaisia kielenaineksia, jotka muutoin ovat kadonneet kielestä kauan sitten. Paikan nimi säilyy usein, vaikka kyseinen paikka muuttuisi ympäristöltään (esim. maankohoamisen seurauksena).

•             Siten paikannimet ovat vanhoihin asiakirjoihin verrattavissa olevia muistomerkkejä menneisyydestä.

•             Muun muassa näistä syistä johtuu paikannimien arvo paitsi historialliselle kielitieteelle myös muille menneisyyttä tutkiville tieteille.

•             Suurien luontokohteiden nimet, erityisesti vesistönimet, ovat yleensä seutunsa vanhinta paikannimistöä.

7. Monitieteinen menneisyyden tutkimus

•             Arkeologian, historiatieteen ja nimistöntutkimuksen tutkimustulokset yhdistettäessä saadaan parempi kuva menneisyydestä, kuin mihin nämä tieteet yksinään pystyisivät.

•             Jotkin luonnontieteet toimivat arvokkaina aputieteinä.

•             Esihistorialliselta ajaltakin periytyvien paikannimien nimenantoaika voidaan melko usein päätellä kohtalaisella tarkkuudella. 

8. Paikannimiin sisältyy usein arvokasta tietoa alueen asutushistoriasta ja alueen ihmisten etnisestä taustasta.

  

Suomen paikannimistöstä

•             Vanhimmat kirjalliset maininnat suomen kielen sanoista ja suomalaisista henkilö- ja paikannimistä ovat keskiajalta peräisin olevissa asiakirjoissa.

•             Suomessa keskiaika alkoi noin 1200 jKr. ja päättyi noin 1540 jKr.

•             Vanhimpien Suomea koskevien kirjallisten lähteiden ilmaantumisen myötä esihistoriallinen aika Suomessa päättyi ja historiallinen alkoi.

•             Esimerkkejä varhain mainituista suomalaisista paikannimistä ensiesiintymävuosineen: 

Nousiainen v. 1232, Masku v. 1232, Åbo v.1259 (vrt. Stockholm v. 1252), Raisio v. 1292, Eura v. 1344, Helsinki v. 1351.

•             Nimen Suomi ensiesiintymä on jo vuodelta 811 jKr.

9. Pohjoisen paikannimien kertomaa

•             Uumaja v. 1314, 
Kainuunmeri (= Perämeri) v.1323, 
Oulu v. 1327, Luulaja v. 1327, Skellefteå v. 1327, 
Simo v. 1342; 
Ii, Tornio ja Kemi v. 1374, 
Rovaniemi v. 1490, Utsjoki v. 1517, Inari v. 1556/1557, Ounasjoki v. 1595, 
Ylitornion Kainuunkylä eli Helsingeby v. 1539 (vrt. Tampere v. 1544).

•             Pello v. 1539, Kolari v. 1586, Pajala v. 1587, Enontekiö v. 1598, Könkämäeno v. 1598, Muonio v. 1598

•             Halti v. 1642, Äkäslompolo v. 1642

Kemi, Kymi ja Kiminki

Ounasjoki ja Ounasjärvi

Lapin paikannimikerrostumat ajallisesti vanhimmasta nuorimpaan esimerkkien kera

•             X-kielinen: esim. Inari, Kevo, Kilpisjärvi, Könkämäeno, Lätäseno, Nuhppir, Nuorgam, Teno

•             saamelainen: esim. Aavasaksa, Ailikas, Enontekiö, Halti, Immeljärvi, Ivalo, Kaakamavaara, Kalix, Kemijoki, Luulaja, Ounasjoki, Posio, Saariselkä (<- Suáluičielgi), Äkäslompolo

•             (itämeren)suomalainen (mm. hämäläinen ja karjalainen): esim. Ajos, Haaparanta, Kainuunjoki, Oulujärvi/Oulujoki, Pello, Ranua, Tornionjoki

•             ruotsalainen: esim. Helsingeby (= Kainuunkylä),

Huitaperi, Pukulmi, Sihtuuna (vrt. Sigtuna), Uksei

•             saksalainen: esim. Liedakkala, Viinikka

Kantakielivaiheiden ajoitus

•             Kantagermaani, kantaskandinaavi, kantasuomi ja kantasaame ajoittuvat kaikki rautakauden (n. 700 eKr.– 1200 jKr.) eri vaiheisiin seuraavasti:

•             kantagermaani (n. 600–100 eKr.)

•             luoteisgermaani (n. 100 eKr.–200 jKr. )

•             kantaskandinaavi (n. 200–800 jKr.)

•             keskikantasuomi (n. 600–1 eKr.)

•             myöhäiskantasuomi (n. 1–500 jKr.)

•             varhaiskantasaame (n. 600–300 eKr.)

•             keskikantasaame (n. 300 eKr.–200 jKr.)

•             myöhäiskantasaame (n. 200–600 jKr.

10. Näkemykseni nykyisen Suomen alueen etno- ja asutushistoriasta

•              Äänteellisesti vielä lähellä kantauralia ollut länsiuralilainen kieli levisi pronssikauden alussa (n. 1800 eKr.) osaan nykyisen Suomen maantieteellistä aluetta, jossa tuolloin puhuttiin ainakin vasarakirveskulttuurin mukana alueelle aiemmin levinnyttä varhaista indoeurooppalaista kieltä. 

•              Kuriositeetti: vasarakirveskulttuuri levisi aiemmin nykyisen Suomen kuin Ruotsin alueelle.

•              Monet Suomen vanhimmista etymologioitavissa ja suhteellisesti ajoitettavissa olevista paikannimistä ovat indoeurooppalaisia nimilainoja.

•              Vielä kivikautta eläneet vasarakirveskulttuurin ihmiset sulautuivat jo pronssikautta eläneisiin uralilaisiin uudisasukkaisiin ennen Skandinavian pronssikauden (läntisen pronssi-)kulttuurin nousua.

•              Länsiuralilaisen kielen levitessä Suomeen kantasuomi ja kantasaame eivät olleet vielä eriytyneet omiksi kielikseen –> suomen ja saamen kieltä esimuotoineen on puhuttu Suomessa yhtä kauan yhtäjaksoisesti; kantasuomea etupäässä rannikolla ja kantasaamelaisia (alkuperäisiä hämäläisiä) sisämaassa.

•              Skandinaviasta on aikojen saatossa tullut useita germaanisia vaikutus- ja asutusaaltoja pääasiassa Suomen rannikoille: ainakin pronssikauden alussa ja lopulla, roomalaisen rautakauden alussa sekä ns. suomenruotsalaiset nykyisen Länsi-Suomen Ruotsiin liittämisen yhteydessä. Kaikki ovat tuoneet muassaan myös vahvoja kielellisiä vaikutteita.

•              Kantasaamen (kantalapin) ekspansio Lappiin alkoi ajanlaskun taitteessa. Historiallisena aikana tunnettu saamen pohjoinen puhuma-alue saamelaistui saamelaisten historiallisista asuma-alueista viimeiseksi. 

•              Kantasaamen puhuma-alue oli suurimmillaan noin 400 jKr., jolloin saamea puhuttiin jo Pohjoiskalotilla ja vielä etelässä Etelä-, Lounais-Suomi ja Järvi-Suomi mukaan luettuina (sekä idässä Laatokan ja Äänisen ympärillä).

•              Nykyisten suomenruotsalaisten kielelliset esi-isät tulivat nykyisen Suomen alueelle rautakauden ja historiallisen ajan taitteesta (1100-luku jKr.) alkaen.

11. Mikko Heikkilän netissä luettavina olevia julkaisuja

•              Heikkilä, Mikko 2014: Bidrag till Fennoskandiens språkliga förhistoria i tid och rum. Helsinki: Unigrafia. Yleisen kielitieteen monografiaväitöskirja Helsingin yliopistossa (349 sivua). 

 

•              Heikkilä, Mikko 2011: Huomioita kantasaamen ajoittamisesta ja paikantamisesta sekä germaanisia etymologioita saamelaissuomalaisille sanoille. Virittäjä 115 s. 68‒84. 

•              Heikkilä, Mikko 2012: Tampere – saamelaisen Tammerkosken kaupunki. Virittäjä 116 s. 117–124.

•              Heikkilä, Mikko 2012: Kaleva and his Sons from Kalanti – On the Etymology of Certain Names in Finnish Mythology. SKY Journal of Linguistics 25 s. 93–123 (Kotikielen Seuran 14.3.2013 palkitsema artikkeli).

•              Heikkilä, Mikko 2012: Varhaisen kantasuomen vokaaliston ja fonotaksin uudennoksista sekä niiden ajoituksesta. Fenno-Ugrica Suecana Nova Series 14 s. 1–30. 

•              Heikkilä, Mikko 2013: Itämerensuomen ehdollisesta äänteenmuutoksesta /ai/ > /ei/. Virittäjä 117 s. 583–592.

•              Heikkilä, Mikko 2013: From Surging Waves to the Spirit of Waves – On the Germanic and Sami Origin of the Proper Names Ahti and Vellamo in Finnic Mythology. SKY Journal of Linguistics 26 s. 71–86.

•              Heikkilä, Mikko 2013: Alussa oli apina, vaisto ja elekieli, sitten tulivat puhe, aatos ja ihmismieli. Puhe ja kieli 1/2013 s. 43–47.

•              Heikkilä, Mikko 2014: Aikapaikkaisia lisiä Fennoskandian kielelliseen esihistoriaan. Väitöksenalkajaisesitelmä. Virittäjä 4/2014.

******************************************************

TÄSSÄ LUOTEIS-LAPPI -LEHDESSÄ JULKAISTU ILMOITUS VASITUN LUUAN KESÄPORINOISTA:

Sieppijärvellä, kotiseutumuseokylässämme,

seuraavat tapahtumat tulevana pyhänä, 5. heinäkuuta 2015 klo 13 ja klo 15. TERVETULOA!

Kolmannet (3.) KESÄPORINAT sunnuntaina, 5. heinäkuuta 2015 klo 15.00.

Aiheena on se, mitä paikannimet kertovat ja mistä ne tulevat. Porinat alustaa Mikko Heikkilä, joka on väitellyt aiheesta. Tässä pari mielenkiintoista Heikkilän väitettä. 

1. Ajanlaskumme alussa Etelä-Suomessakin puhuttiin saamea.

2. Hän yhdistää saamen sanaan vággi yhden suomalaisen paikannimen. Se on VANKANVUOMA,

joka sijaitsee Kolarissa Länsi-Lapissa. Nimen jälkiosa vuoma on suomen peräpohjalaismurteissa esiintyvä

saamelainen lainasana, jonka merkitys on (laaja) suo; (tunturien välinen) laakso.

****************************************************** 

Ennen Kesäporinoita teatteria kello 13.00.

TEATTERI Rollo Helsingistä urakoi tänä kesänä. Esitys sunnuntaina kotiseutumuseolla. Tässä ote keikkakalenterista:

05.07.2015 13:00 "Hukkareissu" Sieppijärvi, kotiseutumuseo.