katakorhonen56@gmail.com
Kaikki tekstiin ja kuviin liittyvät oikeudet ovat kirjoittajan. Mahdolliset huomautukset asiavirheistä samaan osoitteeseen - kuin myös kommentit.
Nyt esillä oleva tarina petsamolaissyntyisestä Anitta Teodorintytär Enojärven sukuhaarasta (Kolarissa) liittyy kirjallisuusblogissani aiemmin julkaisemiini Petsamo-kirjoituksiin.
Syntynyt Petsamossa -aiheisen
artikkelini tapaustarinaksi olen valinnut Anitta Enojärven perheen. Anitta oli hän, joka vaattojärviläisen Tauno Alatalon vaimona otti uudeksi asentopaikakseen Kolarin Vaattojärven.
Anitta oli yksi harvoista (jos ei ainoa) Kolariin asettuneista "Petsamon evakoista". Ja koska perheeseen syntyi jälkipolvea, koen kolarilaisena Vaattovaaran lähisukuni jäsenenä saaneeni yhteyden Enojärviin ja Petsamoon. Tauno Alatalon äiti oli Amanda Vaattovaara, minun äitini oli Vieno Vaattovaara - eli jos en sukulaiseksi kelpaa, yhteys ja ystävyys Alatalon Seijaan riittää mainiosti!
Seija Alatalo kuvattuna Kolarin Palvelutalossa.
Hänen Anitta-äitinsä oli syntynyt Petsamon Pummangissa, 2. kesäkuuta 1916.
Siirtolaisuus ja maassamuutto yhdessä kuvaavat muuttoliikkeitä.
Artikkelini tarkastelee yhden kuusamolaisperheen muuttoliikettä Kuusamosta (1860-luvulla) Jäämeren rannalle, ja takaisin Suomeen (1940-luvulla) eri paikkakunnille. Seija Alatalon (Petsamon Pummangissa syntynyt) äiti, Anitta Enojärvi, muutti Kolosjoelta (eli Nikkelistä) Kolarin Vaattojärvelle. Artikkelini on Seijan perheen sukuselvitys, jonka ymmärtämiseksi on tarpeellista tietää Petsamosta ja ylipäänsä suomalaisyhteisöjen muodostumisesta Venäjällä.
Anita Enojärven isoisä, Antti Annanpoika (Riekki) Enojärvi, oli syntynyt 1848 Kuusamossa, mutta kuoli Venäjän Pummangissa 1907. Suomi oli tuohon aikaan (1809 - 1917) Suomen Suuriruhtinaskunta. Suomalaiset pysyivät suomalaisina. Heidät merkittiin virallisiin papereihin suomalaisiksi.
Antti Annanpoika lähti liikkeelle Kuusamosta 1860-luvun nälkävuosien seurauksena. Hän lähti monien kuusamolaisten tavoin kohti Jäämeren rantaa. Koska hänen muutostaan on jäänyt merkintöjä, uskon Antin lähteneen "muuttolupa taskussa". Papereihin Antti oli kirjattu suomalaiseksi. Muuttolupa ja/tai nimi seurakunnasta muuttaneiden listassa teki Antista maassamuuttajan.
Siirtolaisuuteen liittyvistä "epävirallisista dokumenteista (Ellis Island -listat, laivayhtiöiden dokumentit) voi löytää merkinnän suomalaisesta, joka on kirjattu venäläiseksi. Kysymys lienee ollut kieliongelmasta tai siirtolaisen omasta tarkoitushakuisuudesta.
Siirtolaisuudesta ei tuohon aikaan (eikä myöhemminkään) yleensä tehty tarkkaa merkintää kotipaikkakunnan kirkonkirjoihin. Sen sijaan papit pitivät pitäjästä toiseen muuttaneista henkilöistä luetteloa. Periaate oli, että muuttoluvan sai, jos ilmoitti papille aikomuksensa muuttaa. Koska Antti Enojärven muuttoaikeesta (muuttolupa) Venäjälle löytyy merkintä Kuusamon seurakunnan dokumenteista, kutsuisin Enojärveä siirtolaisen sijasta muuttajaksi (maassamuuttajaksi).
1.Seija Alatalon äidinpuoleinen sukuselvitys
Anitan isä oli Teodor (Riekki) Enojärvi, 1882-1959, syntynyt Pummangissa. Teodorin isä oli Kuusamossa syntynyt Antti Annanpoika (Riekki) Enojärvi, 1849-1907.
a. Seija Alatalon äidinpuoleinen perhe syntyi Pummangissa
aa. Seijan äiti ja tämän sisaret
Anna Anitta Enojärvi oli Seija Alatalon äiti, syntynyt Venäjällä, Kalastajasaarennon Pummangissa, 2.kesäkuuta 1916. Yhä vain jäljelle jääneissä muistoissa Pummangia kutsutaan "Pohjolan Pariisiksi"; heti kesäkuun alussa Pummangin seutua koristivat kauniit luonnon kukkaniityt. Anitta syntyi suurperheen toiseksi vanhimmaksi lapseksi.
Petsamolaissyntyisen Anitan lapsuusvuodet (1916 - 1920) sotien näkökulmasta on kirjoitettu Suomen historiaan. Petsamon retket olivat heimosodissa vuosina 1918 ja 1920 suomalaisten (vapaaehtoisten) tekemiä sotaretkiä Petsamoon. Retkeläisten tarkoituksena oli liittää Petsamo virallisesti Suomeen ja vahvistaa pohjoisessa Suomen ja Venäjän raja.
Käsittääkseni kukaan Anitta Enojärven Petsamoon aikoinaan muuttaneista sukulaisista ei palanut Suomeen tai Kuusamoon vuosien 1918 -1920 aikana; sen sijaan Pietarin seuduilta tuli runsaasti inkeriläispakolaisia Suomeen. Anitta sisaruksineen palasi Suomeen myöhemmin, Stalinin aikana.
Olivatko he paluumuuttajia vai evakoita vai pakolaisia...Seija muistaa, että Anita-äitiä olisivat ryssäksi kutsuneet.
Anitta Enojärvellä (s. 1916) oli kymmenen Petsamossa syntynyttä sisarusta,
alla luettelo heistä:
Nelly Marianne Enojärvi (s. 1912)
Alma Alfild Enojärvi - Krigsholm (1917-1997)
Aila Lydia Enojärvi (1920- 1943)
Toivo Andreas Enojärvi (s. 1922)
Aarne Edwin Enojärvi (s. 1924). "Pummanki Aarne Enojärven silmin" -teksti alinna.
Tapani Enojärvi (1925 - 1926)
Kalevi Enojärvi (1925 - 1926)
Hanna Helvi Enojärvi - Kuvanto (s. 1927)
Viljo Olavi Enojärvi (s. 1929)
Irja Maire Enojärvi (s. 1933)
bb. Seijan isoäiti eli äidin äiti
Anitta Enojärven äiti oli Maria Matilda Kustaantytär Veteläinen, joka oli syntynyt 1893 Petsamon Muotkassa. Maria Matilda eli Tilda oli vihitty 15.7.1911 Teodor Enojärven kanssa, ja vuodesta 1912 lähtien he saivat 11 lasta. Heillä oli talo Pummangissa.
Veteläisen sukua esiintyy Jorma Kanasen toimittamassa lähdekirjassani, Krister Riekin (1650) jälkeläiset Kuusamossa. Kananen on aiemmin toimittanut myös Veteläisistä kirjan, mutta se ei ollut nyt käytössäni.
cc. Seijan isoisä eli äidin isä, ja tämän sisarukset
Anitta Enojärven isä oli kalastaja mutta myös talollinen Pummangista. Hän oli Teodor (Riekki) Enojärvi, syntynyt 25.3.1882 Pummangissa; siinä maailmankolkassa, joka tuohon maailman aikaan kuului Venäjälle, ja jonne Venäjä tarvitsi asukkaita.
Teodorin henkilöhistoria on jälkipolvien osalta käsittääkseni selkeä tai aukoton, eli pappien merkinnät kestävät sukututkimuksen hyvin.
Teodor Enojärvellä (s. 1882) oli seitsemän Pummangissa syntynyttä sisarusta, alla luettelo heistä (Kanasen mukaan, s. 152):
Viljami (Ville) eli Antti Viljam (Riekki) Enojärvi, (s. 1883), kalastaja-talollinen Pummangista.
Maria Josefina (Riekki) Enojärvi, syntyi Pummangissa 1884, siirtolaiseksi Amerikkaan (Cocota, Minnesota), kuoli siellä.
Anna Alina (Riekki) Enojärvi, syntyi 8.5.1886, muuttanut Norjaan; tietoa ei ole, jatkoiko matkaa Amerikkaan.
Karl Arvid Riekki Enojärvi,syntyi 14.12.1887, lisätietoa alla.
Herman (Riekki) Enojärvi, syntyi 21.6.1889, lisätietoa alla.
Greetta Liisa (Riekki) Enojärvi, syntyi 5.9.1890, muuttannut Amerikkaan 27.4.1911.
Erika Riekki Enojärvi, syntyi 3.7.1892,Venäjällä; muuttanut Amerikkaan .
Teodorin sisaruksista peräti neljän-viiden on ilmoitettu muuttaneen Amerikkaan. Mielenkiintoista on, mikä sai Teodorin ja Viljamin pysymään kotona. Ehkä he ehtivät ennen muiden "Amerikankuumetta" perustaa perheen ja rakentaa talon tai hankkia isomman kalastusaluksen, ehkä. Mielenkiintoista on myös se, miksi Amerikkaan lähteneistä ainakin Kalle ja Herman kuolivat Stalin puhdistuksissa. Olivatko Herman ja Kalle niitä "amerikansuomalaisia", jotka tulivat takaisin; mitä jos Enojärvien tytötkin tulivat - en vain vielä tiedä.
Mutta. Kuka oli Teodorin Kuusamossa (vuonna 1849) syntynyt isä? Ja kuka oli Teodorin äiti?
Teodorin isä oli se kuusamolainen, joka muutti joko suoraan tarunhohtoiseen Pummankiin, tai Pummankiin mutkan kautta, eli Ruijan Vuoreijan kautta. Olen antanut itselleni luvan tulkita Teodorin isään liittyviä vähäisiä merkintöjä niin, että tämä kuusamolaismies kävi vihillä Norjassa ennen Pummankiin asettumistaan.
cc. Seijan isoisän isä eli äidin isoisä ja tämän sisarukset
Sukututkija Jorma Kanasen tiedon mukaan Teodorin isä oli Antti Annanpoika (Riekki) Enojärvi, syntynyt Kuusamossa 24.10.1849, ja kuollut Pummangissa 3.12.1907. Hänet on siis Kuusamon pappilassa merkitty Anna-äitinsä "äpäräksi", samoin kuin kolme muuta sisarusta, Sofia Fredrika (s. 1854), Konrad Maurits (s. 1864) ja Johan (s. 1865 - 1938). Enojärviä kaikki äitinsä puolelta.
Näiden sisarusten äiti oli Kanasen mukaan Anna Maria (Riekki) Enojärvi, joka oli syntynyt 21.6.1824 Kuusamossa, meni Venäjälle, kävi Kempeleessä 1860-1862 ja palasi Kuusamoon tammikuussa 1862. Hänen kuitenkin tiedetään kuolleen 11.7.1887 Kiestingissä. Lapsista Antti (Teodorin isä) syntyi Kuusamossa 1849. Kenellekään Anna Enojärven lapsista (4) ei ole merkitty isää.
Vaikeaksi Teodorin isän jälkien seuraamisen tekee se, että Kuusamon kirkonkirjoihin (alla taulukko) merkinnät tehnyt pappi on nimennyt Antin äidiksi Kaisa Kreeta (tai Kreeta Kaisa) Enojärven, Anna Maria Enojärven sijasta. Myös Antin vaimoa koskevat merkinnät vähintäänkin hämäävät.
| Enojärvi, Antti, suomal. | 1848 |
Kuusamo
| Antti Kaisa-Kreetanp. Enojärvi s. 24.10.1849. Kuusamon KA. Ks. myös Ervasti, s. 119 |
| vmo Anna Brita Karjalainen, enkan | 1852 |
"
| Anna Brita Eliaksent. Karjalainen s. 4.5.1854 Kuusamo. Kuusamon KA |
Kun Antti Annanpoika (Riekki) Enojärvi Kuusamosta lähti Jäämeren rannikolle, hän löysi sieltä kuusamolaislähtöisen, Anna Brita Adolfintytär Törmäsen (syntynyt 4.5.1854, tai 1855 tai 1856). Tämä tieto Antin vaimosta on siis peräisin Kanasen lähdeteoksesta, ja tieto pitää paikkansa.
Kuusamon kirkonkirjoista sen sijaan löytyy vaimon nimeksi Anna Brita Eliaksentytär Karjalainen.
| Enojärvi, Antti, suomal. | 1848 |
Kuusamo
| Antti Kaisa-Kreetanp. Enojärvi s. 24.10.1849. Kuusamon KA. Ks. myös Ervasti, s. 119 |
| vmo Anna Brita Karjalainen, enkan | 1852 |
"
| Anna Brita Eliaksent. Karjalainen s. 4.5.1854 Kuusamo. Kuusamon KA |
| n. Johan Adolf Karjalainen | 7.1875 |
Pummanki
| |
| p. Teodor | 25.3.1882 |
"
| |
| p. Anders Wilhelm | 1883 |
"
| |
| t. Maria Josefina | 1884 |
"
| |
| t. Anna Alina | 8.5.1886 |
"
| |
| p. Karl Arvid | 1888 |
"
|
Jorma Kananen on kirjannut kirjaansa Antti Enojärven vaimosta seuraavaa:
"Kuusamon kirkonkirjojen mukaan (1877 - 1884 kuva 8) vaimo on Greta Kaisa, ja lapset... ja Karl voivat olla toisen Enojärven lapsia..."
Oma arvioni Kuusamon kirkonkirjoista (taulukko) on, että Greta Kaisa ei ole Antti Enojärven äiti, ja että saman miehen vaimo on Anna Brita Törmänen. Se mikä Kuusamon kirkonkirjoihin on huolimattomasti merkitty, on vaimon sukunimi. Oletettavasti Anna Brita ei ollut omaa sukuansa Karjalainen, vaan ainoastaan poikansa (Johan Adolf Karjalainen) isän leski, entisessä aviossa, Anna Brita Karjalainen.
Annan oma poika, Johan Adolf Karjalainen, oli syntynyt heinäkuussa 1882, ja sukukirjan perusteella kahdeksasta yhteisestä lapsesta vanhin olisi ollut Teodor (Riekki) Enojärvi.
Kaiken kaikkiaan Kuusamon kirkonkirjoista ei voida päätellä kovinkaan paljon Ryssänrannalle muuttaneista Enojärvistä, sillä tiedot ovat puutteellisia ja osittain ristiriitaisia - vaativat siis syvempää tutkimista, joista yksi mahdollisuus on dna.
Teodor Enojärven perheenjäseniin liittyviä "monimutkaisia" tarinanpätkiä
1.
Karl Arvid (Riekki) Enojärvi, Teodorin Kalle-veli, oli Petsamon Pummangissa vuonna 1887 syntynyt kalastaja. Ellis Island -maahantulotietojen mukaan hän saapui New Yorkiin 16.11.1911. Antamiensa tulotietojen perusteella hän olisi lähtenyt Norjasta, Finnmarkin Vardöstä (Vuoreija). Lähtösatama oli ollut Norjan Christiania eli nykyinen Oslo. 24-vuotias siirtolaismies ilmoitti olevansa matkalla Josefine-siskonsa tykö Minneapolikseen. Kalle oli poikamies, hänen isänsä oli kuollut 1907, ja äidikseen hän oli nimennyt Anna Enojärven.
"Karlin tapauksen tekee vielä monimutkaisemmaksi se, että Neuvostoliitossa tuomittiin vuonna 1933 Stalinin vainoissa samanniminen henkilö." (Ote. Jorma Kananen, 2011.)
Oma näkemykseni on, että Kalle lähti paremman elämän toivossa Amerikkaan, mutta palasi takaisin. Hän ei palannut Finnmarkiin, vaan synnyinseudulle Petsamoon, koska Amerikka ei ollut vastannut odotuksiin. Voi olla, että hän ehti (vajaan kahdeksan vuoden aikana) Amerikassa tutustua amerikansuomalaisten "sosialistien" yllytyksiin tulevasta ja paremmasta ihanneyhteiskunnasta Venäjällä.
Historia tietää, että tuhannet ja tuhannet siirtolaiset seilasivat 1920-luvulta alkaen edestakaisin Amerikan ja Neuvostoliiton (Karjalan tasavallan) väliä, kunnes lopulta päättivät "Karjala-kuumeen" valtaamina asettua rakentamaan uutta Karjalaa.
Uskonkin Kallen perustaneen perheen vuoden 1919 tienoilla ja ottaneen vaimokseen Tauriaisen tytön, joka heti aluksi (1919) lahjoitti perheelle potran Reino-pojan. Tämä ilmeisesti tapahtui Tauriaisen seudulla, Petsamon Muotkassa. Heti vuonna 1920 Petsamo siirtyi Suomen haltuun ja Kalastajasaarento meni kahtia; arvelen ainakin Kallen päätyneen Venäjän puolelle, sillä seuraavat merkinnät paljastavat Kallen joutuneen jo 1933 leimatuksi Stalinin "kansanviholliseksi".
Stalinin puhdistustietojen mukaan Kalle asui kalastajana Muurmannin alueella Oserkon rajakalastajakolhoosissa. Hänet vangittiin päivää aikaisemmin kuin Herman-veljensä, 19.3.1933. Hänet vangittiin, ja hän sai (Lahti-Argutinan mukaan) vankileirituomion, eli karkotettiin viideksi vuodeksi. Karl kuoli (ilmeisesti) Omskin työleirillä. Hänet on rehabilisoitu 18.5.1989 Murmanskissa, eli maine on palautettu syyttömänä tuomitulle Karl Enojärvelle.
Perheellisen Kallen lapset "säästyivät" ja jäivät karkotettuina Venäjän Karjalaan, lastenlapsia asuu nykyään jo kauempana Venäjää, Moskovassa, Vologdan läänissä mutta myös Suomessa.
2.
Herman Antinpoika Enojärvi, Teodorin veli, puolestaan oli syntynyt 1889 Suomen Petsamossa (mielenkiintoinen ilmaus venäjänsuomalaiselta, tutkija Eila Lahti-Argutinalta).
Myös Herman toimi Muurmannin alueen Oserkon rajakalastajakolhoosin kalastajana. Hänet vangittiin veljensä tavoin varhaisessa vaiheessa, eli 20.3.1933, ja tuomittiin 6.5.1933 viideksi vuodeksi karkotettavaksi. Myöhemmin hän asui Romskin alueella. Herman oli Kolashevon metsätyöläinen, joka vangittiin uudestaan 16.6.1938 ja tuomittiin.
Ennen Stalinin puhdistuksia myös Herman Enojärven on täytynyt käydä Amerikassa. Murmanskin rekisterien mukaan Herman oli "muuttanut Amerikkaan" muutamaa kuukautta veljeänsä aikaisemmin, eli huhtikussa 1911. Epäilemättä veljekset liikkuivat yhdessä - ja takaisinkin taisivat tulla yhdessä. Molemmista tuli Stalinin vainojen uhri.
3.
"Perhe joutui sodassa vangiksi, ja vietiin Murmanskin alueelle, josta vapautui myöhemmin." (Jorma Kananen, 2011.)
Kalastajasaarennon Pummangin kylässä oli 1900-luvun alkupuolella kaksi taloa, joissa asui Enojärviä. Talot sijaitsivat Pikkutunturin eteläpuolella, ja naapureina asuivat Simonen, Karjalainen, Heikkinen, Granroth ja Pesonen. Vieressä oli Osuuskauppa.
Enojärven veljeksistä Teodor ja Viljam perheineen asuttivat talojaan. Molemmat ansaitsivat elantonsa kalastamalla. Kerrotaan, että Viljami Enojärven ja naapurikalastaja Herman Pesosen yhdessä omistama kalastusalus upposi venäläisten hyökättyä Suomen alueelle (Petsamoon) päivänä, jolloin Talvisota alkoi, 30. marraskuuta 1939.
Tulevaisuuden pilvilinnat romuttuivat dramaattisesti. Neuvostosotilaat kaappasivat 28.11.1939 kolme suomalaista rajavartijaa Pummangin läheltä ns. ”Kalastajasaarennon rajaloukkauksessa”. Heti varsinaisten sotatoimien alettua venäläiset suuntasivat voimakkaan hyökkäyksen Petsamoon.
Vain osa Pummangin asukkaista ehti paeta, loput joutuivat viettämään talvisodan vankeudessa Kuolan erämaassa. Vuoden 1940 rauhanehtojen mukaan Suomi joutui luovuttamaan Kalastajasaarennon, eikä pummankilaisilla enää ollut paluuta kotiseudulleen. Jatkosodan jälkeen koko Petsamo jäi Neuvostoliiton haltuun. (Ote. Salkio,Veikko, 2003. Pummanki. Jäämeren suomalaiskylä ja sen tuho.)
Sodan syttyessä (1939) kaikki pummangilaiset eivät ehtineet evakkoon, osa jäi venäläisten vangiksi. Näiden joukossa olivat myös Enojärven veljekset. Vangit vietiin Murmanskin takametsiin Pullojärvelle, josta he sitten vapautuivat 105 päivää kestäneen sodan loputtua,13.3.1940. Venäläiset tarjosivat vangeille hyvän muonituksen ja ehdottivat siirtymistä Äiti-Venäjän huomaan, mutta tarjous jäi tarjoukseksi.
4.
Pummanki Aarne Enojärven silmin. Teodorin poika (s. 1924) muistelee.
Kuusamolaisia muutti 1860-luvun nälkävuosien seurauksena Jäämeren rannalle mm. Pummankiin ja Uuraan. Ruoka saatiin merestä ja elinkeinona oli kalastus. Kesällä yöttömän yön aikaan kalastusta voitiin harjoittaa myös yöllä. Kalastusveneet olivat alkuaikoina pieniä, paaskiksi sanottiin, juksalla pyydettiin turskaa. Petsamon vuonoon silli tuli aina kymmenen vuoden päästä. Siirtolaiset söivät kuivaa turskaa.
Kulkupeleinä oli porojen lisäksi hevosia. Kesäisin hevoset olivat rehevillä laitumilla ja talvella hevosilla ajettiin heinää ja turvetta. Hevoset olivat usein yhteisomistuksessa, jolloin hevonen oli aina viikon talossaan. Turvetta kerättiin lämmitykseen. Risuja käytettiin myös polttoaineena. Risuilla lämmitettiin sauna, kivet kuumennettiin ja niillä lämmitettiin kylpyvesi. Lehmiä ja lampaita oli myös.
Kalastajasaarento ja sen pienet saaret tuottivat joka syksy marjoja: puolukoita, mustikoita ja hilloja. Lämmin meri-ilmasto oli otollinen marjasadoille, joita poimittiin myös myyntiin. Kalastajasaarennon suuret hillat olivat tunnettuja Pietaria myöten. Niemi oli heinän kasvultaan rehevää, lisäksi olivat kuuluisat Heinäsaaret, joten heinää riitti myyntiin norjalaisille asti. Juomavesi saatiin Pummangissa joesta ja lähteestä.
Pummanki oli myös matkailukohde. Sanottiinhan Pummangia "Pohjolan Pariisiksi". Kesäaikaan Pummangin seutua koristivat kauniit luonnon kukkaniityt. Turistit tulivat kesäaikaan laivalla, heille myytiin raakkuja ja meritähtiä, joista saatiin vähän rahaa. Pääasiallinen rahan lähde oli kalastus.
Saaret olivat kuuluisia linnuistaan, esimerkiksi lunneista. Pummangia vartioivat Hamina- ja Eemeli-tunturit. Merivesi ei jäätynyt koskaan. Talvella pyydettiin riekkoja ja jäniksiä, joita myytiin Norjaan. Pyydystipä joku kettujakin nahan vuoksi.
Alussa asuttiin turvekömmänöissä, mutta myöhemmin asukkaiden vaurastuttua rakennettiin puutalot. Navetta ja talo olivat usein saman katon alla, välissä oli porstua. Postilaiva toi postin viikottain. Niemellä annettiin myös kansakouluopetusta. Pyykit pestiin tuohon aikaan käsin. Nousuvesi oli ulli ja laskuvesi hierua.
1920-luvulla Kalastajasaarento jaettiin Suomen ja Neuvostoliiton kesken niin, että saaren itäosat tulivat Venäjälle. Toisen maailmansodan jälkeen koko Kalastajasaarento luovutettiin rauhansopimuksen ehtojen mukaan Stalinille.
2.
Virallisten, netissä julkaistujen arkistotietojen (Kansallisarkisto) mukaan,
Suomesta on vuosisatojen saatossa lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, eniten kuitenkin Pohjois-Amerikkaan, Ruotsiin ja Venäjälle.
Siirtolaisuus Venäjälle ja Neuvostoliittoon
Venäjälle muuttamisen syyt ovat vaihdelleet eri aikakausina, mutta yleisesti ottaen tärkeimmät syyt ovat Venäjän harva asutus maamme rajaseudulla ja muualla luoteisosissa, Pietarin asema pääkaupunkina ja metropolina sekä Venäjän koulutetun työvoiman ja erikoisosaamisen tarve.
Inkerinmaalle siirtyi suomalaisia 1600-luvulla, kun alue kuului Ruotsin valtakuntaan ja tämän seurauksena syntyi Inkerinsuomalaisia seurakuntia, joita elää edelleen.
Pietari houkutteli perustamisestaan lähtien suomalaista työvoimaa Venäjälle. Erityisesti autonomian aikana työvoiman siirtyminen Venäjälle oli huomattavaa. Jo 1840-luvulla pietarinsuomalaisia oli niin paljon, että väkimäärältään vain Helsingissä ja Turussa asui enemmän suomalaisia kuin Pietarissa.
Suomalaiset toimivat useissa eri ammateissa, kuten palvelijoina, käsityöläisinä, sairaanhoitajina, maanmittareina ja insinööreinä. Merkittävintä suomalaisten työpanos Venäjällä oli toimiminen upseerin uralla. Suomalaisia upseereita oli Venäjällä useita tuhansia.
Suomalaisia on siirtynyt Venäjälle, muun muassa Muurmannin, Amurinmaan ja Siperian alueille sekä vapaaehtoisina että pakotettuina uudisasukkaina. Venäjän alueelle lähteminen on usein ollut lähinnä muuttamista valtion rajojen sisäpuolella tai rajan tuntumassa, ei niinkään varsinaista siirtolaisuutta.
Neuvostoliittoon siirtyi arviolta 25 000–30 000 suomalaista vuosina 1917–1939, erityisesti laman aikana. Suuri osa ylitti rajan laittomasti. Myös amerikansuomalaisia siirtyi 1920–30-luvuilla tuhansittain Neuvosto-Karjalaan. Laittomasti ja ilman passia rajan yli siirtyneistä voi olla vaikea löytää tietoja viranomaisarkistoista. Etsivän Keskuspoliisin – Valtiollisen poliisin arkiston aineistot, muun muassa henkilökortistot, voivat kuitenkin sisältää tietoja rajan yli loikanneista henkilöistä.
Missing in Karelia
The Missing in Karelia – excel-muotoinen henkilöhakemisto on koottu samannimisen tutkimusprojektin kuluessa kolmen yliopistotutkijan (Markku Kangaspuro, Aleksanteri-instituutti, University of Helsinki, Finland; Irina Takala, Petrozavodsk State University, Russia; Varpu Lindström, York University, Toronto, Canada) toimesta.
Projektin tarkoituksena oli tutkia niiden suomalaistaustaisten USA:n ja Kanadan siirtolaisten elämää, jotka muuttivat sosialistiseen Karjalaan 1920- ja 1930-luvuilla.
Tavoitteena oli ymmärtää tutkimuksen keinoin niitä tekijöitä, jotka tuottivat vapaaehtoisen massiivisen vaellusliikkeen nimeltä Karjala-kuume. Alkuperäisestä 4 000 henkilöä koskevasta hakemistosta on toistaiseksi tavoittamattomissa vielä noin 2 000 tietueen kokonaisuus, jonka jäljittämistä jatketaan.
Yle:n MOT-ohjelma esitti (21.5.2018) dokumentin nimeltä Suurin suomalaisten joukkomurha. Toimittaja Kai Byman kysyi: -Itsenäisyyden ensivuosikymmeninä kymmenet tuhannet suomalaiset ja suomensukuiset lähtivät Neuvostoliittoon. Heistä suurin osa koki väkivaltaisen kuoleman Stalinin puhdistuksissa. Monen tarina on edelleen täysin hämärän peitossa. Kenen vastuulla sen selvittäminen on?
Ohjelma viittasi selvitystyöhön, minkä "The Missing in Karelia" -projekti on aloittanut ja päättänyt. Ohjelma puolestaan vastasi toimittajansa kysymykseen väittämällä, että selvittelytyö saadaan valmiiksi vain, jos Suomen valtio saa aikaan sopimuksen selvittelytyön tekemisestä Venäjän kanssa. Ohjelmassa haastateltiin The Missing in Karelia -projektin Irina Takalaa, joka toimii Petroskoin yliopistossa. Hän vakuutti, että Stalinin aikainen Venäjä on dokumentoinut kaiken, eli kadonneita ihmisiä koskevat tiedot ovat olemassa - ne vain pitää löytää ns. "luvan kanssa".
Suomalaisyhteisöjen muodostuminen 1800-luvulla Venäjällä
Ennen nykyisten rajojen vakiintumista Kuolan niemimaan alue on ollut monen eri valtion kiinnostuksen kohteena. Maantieteellisesti katsottuna alue on luontainen jatke Skandinavialle, erityisesti kaupankäynnin ja kalastuksen kannalta. Rannikko on sula vuoden ympäri lännen suuntaan, kun taas yhteys Vienanmerelle on jäässä talviaikaan.
Venäjän imperiumin perspektiivistä katsottuna alue oli 1800-luvun puolivälin kolonistisen asutuskauden aikana periferiaa ja erittäin vaikeasti saavutettavissa olevaa aluetta. Maantieteellisesti norjalaisilla, suomalaisilla, karjalaisilla ja pomoreilla oli kuitenkin suhteellisen hyvät mahdollisuudet liikkua alueella. Jo 1500-luvun puolivälissä karjalaiset ja pomorit kulkivat Muurmannin rannikolla kevät- ja kesäkalastuskautena. Talvikauden ajaksi he palkkasivat alueella pysyvästi asuvia kolttasaamelaisia pitämään silmällä kalastusveneitä- ja välineitä.
Suomalaisia alueelle alkoi siirtyä 1700-luvun puolivälin jälkeen kausiluontoisesti harjoittamaan merikalastusta. 1800-luvun puolivälistä alkaen suomalaisia asettui jo enenevässä määrin Muurmannin rannikolle ja sisämaahan. Suurin osa suomalaisasutuksesta keskittyi Petsamoon.
P.S.
Sukuselvityksen osalta olen käyttänyt lähteenä Jorma Kanasen sukukirjaa Riekki Enojärvistä (ks. lähdeluettelo). Kanasen mukaan kaikki Enojärvet ovat alunperin Kuusamon Riekkejä. Käytänkin Enojärvien yhteydessä Kanasen tavoin ilmausta Riekki Enojärvi. Pääpaino Kanasen teoksessa on Enojärvien isälinjoissa.
P.P.S.
Allaoleva sukutauluni kertoo yhteydestä äitini kautta Antti Annanpoika Enojärveen, joka on Vaattojärvellä eläneen Anitta Alatalon isoisä. Anittan kolarilaiseen anoppiin, Amanda Vaattovaara Alataloon, yhteyteni on suora.
LÄHTEET:
Jorma Kananen, 2011. Krister Riekin (1650) jälkeläiset Kuusamossa: Riekit, Enojärvet, Paunat, Kolvangit ja Heikkalat, sekä Pudasjärven Riekit
Kansallisarkisto: http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Siirtolaisuus_Suomesta_ulkomaille#Siirtolaisuus_Ven.C3.A4j.C3.A4lle_ja_Neuvostoliittoon
Samuli Onnela, Muurmannin rannan luterilaiset 1887 - 1888
https://www.genealogia.fi/emi/emi72us.htm
Armi Kurtti, 2018. Pudasjärvelle vai Pummankiin? Muuttoliikkeet Kuusamossa 1860-luvulla. Oulun yliopisto.
Sirpa Mänty, 2017, Vieraalla maalla - kuolansuomalaisten elinkaari Päiväjärven / Tuuloman kylän asutuksen kautta tarkasteltuna.
Kirjailija: Mayme Sevander (sisältää linkin)
VAELTAJAT
Vaeltajat on Sevanderin neljäs kirja amerikansuomalaisten siirtolaisuudesta Neuvostoliittoon.
Siirtolaisuusinstituutti. Turku 2000.
Painopaikka: Vammalan Kirjapaino Oy.
Eila Lahti-Argutina. Olimme joukko vieras vaan. Venäjänsuomalaiset vainouhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun. Siirtolaisuusinstituutti, 2001.
Veikko Salkio, 2003. Pummanki - Jäämeren suomalainen kalastajakylä ja sen tuho. Kustannusosuuskunta Länsirannikko, Kokkola.
Kirjojen tuomaa -blogissani julkaistut aiheeseen väljästi tai tiukasti liittyvät sivut löytyvät täältä
JA TÄÄLTÄ .
