1.4.12

Toimintasuunnitelma 2012

Vasittu Luuta ry.
on asettanut seuraavia tavoitteita vuodelle 2012:

- vuoden päätapahtumana yhdistys järjestää kotiseuturetken koululaisille, heidän vanhemmilleen ja muille kotiseututyöstä kiinnostuneille

- toimintansa ensimmäisen vuoden aikana yhdistys kampanjoi erityisesti saadakseen jäseniä sekä paikkakuntamme kaikilta kyliltä että muualle muuttaneiden kolarilaisten parista; yhdistäköön meitä kotiseutu ja kotiseututyö

- kotiseutuyhdistyksen toiminnasta halutaan sekä ihmisläheistä että läpinäkyvää, niinpä Vasittu Luuta ry. kertoo kuvin ja sanoin kotiseudusta ja omasta toiminnasta kotisivuston avulla; osoite on www.vasittuluuta.blogspot.com ja blogi, joka on avattu 16.3.2012,
mahdollistaa vuorovaikutuksen, sillä lukijat voivat kommentoida sisältöä

- yhdistys rekisteröidään heti sen jälkeen, kun Kotiseutuliitto on tarkistanut säännöt

- Vasittu Luuta ry. liittyy Suomen Kotiseutuliiton jäsenyhdistykseksi

- yhdistys suunnittelee muuta omaa julkaisutoimintaansa

- yhdistys pyrkii yhteistyöhön muiden paikallisyhdistysten ja esimerkiksi Kolarin koulujen kanssa

- paikalliskulttuurin ja paikallisen kulttuuriperinnön merkityksen todentaminen kuuluu yhdistyksen tehtäviin; yhdistys pyrkii harjoittamaan vuoropuhelua ja suunnittelua sekä vahvistamaan toimintavalmiutta (strategia) kaikissa kotiseutuun liittyvissä asioissa

- yhdistys pyrkii löytämään kotiseutuaiheisia tuotteita (tuotteistaminen) kotiseututietoisuuden ja yhdistyksen oman varainhankinnan edistämiseksi

- tavoitteena on saada yhdistyksen varsinainen toiminta alkuun toiminta-avustuksen tuella; haetaan siis tukea



No comments:

Post a Comment