Tietoja Koivumaasta ympäristöineen jääkauden lopulta ensimmäisiin maatiloihin
Ancylus-järvessä eli hylkeitä, joista erityisesti norppaa on pidetty helpohkona riistana jo kivikaudella. Olivatko Koivumaan ensimmäiset asukkaat kenties kaakosta silloista rannikkoa pitkin ruuhilla soutaneita hylkeenpyytäjiä?
Jäätikön reunoilta paljastuneelle maaperälle kasvoivat ensimmäisinä matalat heinä-, varpu- ja pensaskasvit. Nämä ovat varmasti jo houkutelleet peuroja, porojen villejä edeltäjiä, joita saattoi levitä alueelle idästä tai pohjoisesta. Sieltä oli yhteys laajaan mantereeseen.
Olivatko ensimmäiset asukkaat ehkä sittenkin peuroja seuranneita, maata pitkin tulleita metsästäjiä? Onko Peruravaaralla ehkä harjoitettu pyyntitapaa, jossa eläimet ajettiin alas jyrkänteeltä?
Kartta 3: Historiallisen ajan maatuneita löytöpaikkoja sekä Koivumaan ensimmäiset maatilat.
Tekstit eri lähteiden pohjalta Hilkka Oksala.
Kun jäätikkö suli, alkoi maankohoaminen. Ensin päättyi yhteys Itämeren Ancylus - järveen, jonka jälkeen saaria ympäröivät laajat sisävesistöt. Ovatko Siika-alkuiset paikannimet Koivumaan lähellä kenties peräisin jo näin varhaiselta kaudelta?
Kun maa edelleen kohosi, sisävesistöt madaltuivat ja niihin alkoi kasvaa suoturvetta. Näin syntyivät laajat vuomat nykyisen kylän ympärille. Tällainen maisemakehitys alkoi jo yli 10 000 vuotta sitten Koivumaassakin.
Kylien historiasta kertovia lähdeaineistoja ovat arkistoissa säilytettävien asiakirjojen lisäksi museoiden esinekokoelmat sekä kulttuurimaisemaan sisältyvät rakennukset, tiet, pellot, niityt, jopa hakkuuaukeat ja taimikotkin.
Kaikkein vanhin osa kyläalueiden kulttuurista on jo maatunut arkeologisiksi, jopa esihistoriallisiksi muinaisjäännöksiksi. Niiden tunnistaminen vaatii harjaannusta.
Maatuneista kulttuurijäännöksistä tarvitaan tietoa eri ammateissa, historiantutkimuksen lisäksi maankäyttö-, rakennus-, metsä- ja kaivannaisaloilla sekä ns. yhdyskuntasuunnittelussa, kuten kaavoituksessa (esim.tonttimaiden jaossa) puhumattakaan matkailusta ja virkistystoiminnsata.
Pääosa muinaisjäännöksistä on rauhoitettu, eikä niitä siksi saa kaivella luvatta. Historiatietoa löytyy myös paikannimistä sekä eläviltä ihmisltä, omista valokuvista, päiväkirjoista tai omasta muistista, mutta erityisesti isovanhemmilta. Näiden aineistojen perusteella voidaan kirjoittaa historiaa lähes mistä tahansa elämän elämän alueesta.
Koivumaan ympäristön paikannimissä varhaisin pyyntikulttuuri näkyy eläinsanoina, kuten peura, orava ja siika.
Vanhaa metsäsaamelaista alkuperää ovat sanat vuoma, jänkkä, rova, kaltio ja jopa vaara, ehkä äijä ja saajokin. Mutta mistä tulevat Koivumaan lähiympäristön paikannimiin sellaiset sanat kuten vankka, veitsi, Tuhkianen, tuore, Jässä, vehka, tora, Huttinen, naami, yhteinen, riukat tai Naalasto?
Esihistoriallisen pyynti- ja keräilykulttuurin rinnalle kehittyi myöhemmin poronhoito, jota on pidettävä saamelaisperäisenä elinkeinona myös metsäseudulla. Peuroista kesytettyjen porojen merkitys lisääntyi Tornionlaaksossa 1300-luvulta lähtien, kun pirkkalaiset, virkamiehet ja sitten porvarit tarvitsivat raitokyytejä Tornoista Ylä-Lappiin.
Kolarissakin esiintyi raitioporonhoitoa, jolloin maaseudun luottolappalainen korvausta vastaan hoiti porvarien ja myöhemmin talonpoikien omistamia eläimiä.
Maataloutta Lapin metsäseudulle alettiin kruunun ja kirkon taholta tuoda yhä voimallisemmin 1500-luvun jälkipuolelta lähtien, mutta kuten huomaamme, Koivumaan karja- ja niittytalouteen perustunut maatila-asutus on hyvin nuorta.
Vanhat elinkeinot viljelyn ja karjanhoidon rinnalla olivat välttämättömia, samoin uudet oheiselinkeinot, kuten tervanpoltto ja metsätalous 1800-luvulta lähtien.
This was loovely to read
ReplyDelete