Teksti kuvineen:
Katariina Korhonen, Satan Einon tyttärentytär (Vienon).
Tämä artikkeli julkaistu kirjassa
Nivan suku, osa 6, alkaen sivulta 23.
Kylli-Nivan Sukuseura ry. Nivan suku, osa 6. Juho Nivan s. 1747 jälkeläiset III: Kolarin Vaattovaarat + Nivan ja Pasman yhteiset sukuhaarat Vanhatalo, Hakso, Vesala ja Seppälä.
Mahdolliset huomautukset ja korjauspyynnöt osoitteeseen
katakorhonen56@gmail.com
Ote Eino Vaattovaaran isälinjasta:
1. Eino Iisakki Vaattovaara, 1.1.1893 Sieppijärvi - 31.7.1968 Sieppijärvi.
2. Iisak Vilhelm Vilhonpoika Vaattovaara, 15.2.1861 Vaattojärvi - 13.2.1929 Sieppijärvi.
3. Fredrik Vilhelm Tuomaanpoika Vaattovaara, 4.3.1839 Vaattojärvi - 28.3.1900 Vaattojärvi.
4. Tuomas Aaponpoika Vaattovaara 15.12.1812 Vaattojärvi - 11.12.1888 Vaattojärvi.
Tuomas oli Vaattovaaran isäntä Aapon (alla) jälkeen, koska Aapon vaimo (ja Tuomaksen äiti) oli Brita Kristiina Juhontytär Niva, s. 1787 Vaattojärvellä. Brita tekee avioliitollaan Kolarin Vaattovaaroista Nivan suvun jäseniä, sillä Brita oli Juho Juhonpoika Nivan (s. 1747 Pellossa) tytär.
5. Abraham (Aapo) Heikinpoika Vaattovaara, ent. Kangas, s. 1779 - 22.10.1848 (ks. sukukirja sivu 81).
6. Heikki Samuelinpoika Kangas, s. 1731
Satan Eino Sieppijärveltä
Eino Iisakki Iisakinpoika Vaattovaara syntyi 1. tammikuuta 1893 Sieppijärvellä ja kuoli 75-vuotiaana 31. heinäkuuta 1968 Kolarissa.
Hänet tunnettiin isoisänsä (Fredrik Satta) mukaan Satan Einona - kuin myös kansalaissodassa kaatunut veljensä Satan Jamppu eli Kaarlo Jalmari
Vaattovaara (1894 – 1918).
Alla oleva kuva 1 kuulu Einon velipoikaan, Jamppuun.
Kuva 1. Sieppijärven lotat (opettaja Hilma Laurilan johdolla) lahjoitti Kolarin seurakunnalle sankaripatsaan vuonna 1930. Patsas omistettiin Jalmari Vaattovaaralle, joka kaatui 24-vuotiaana Messukylässä 29.3.1918. Patsas seisoo edelleen Sieppijärven sankarihautausmaalla, ja useammin sen jälkeen voi sukua uudelleen: -”Mitä tämä Vaattovaara minulle on?” Myös opettaja Hilma Laurilan hauta Sieppijärven vanhalla hautausmaalla.
Kun Eino Iisakki vuonna 1893 syntyi, Suomi oli valtiona autonominen suuriruhtinaskunta (1809–1917) ja osa Venäjän keisariaikaa venäläisine kenraalikuvernööreineen ja rajavartioineen. Tämä Suomi oli Väylän takana asuville ruotsalaisille Ryssänmaata.
Einoa edeltävä Suomi koki uudistuksia ja näki nälkää erityisesti 1860-luvulla. Näihin aikoihin, kun Einon vanhemmat 1860-luvulla syntyivät, oli tilattoman väestön osuus Suomessa noin 70 %. Tilattomat olivat mm. torpparit, mäkitupalaiset, rengit ja piiat.
Einon isä oli Vaattojärvellä vuonna 1861 syntynyt Iisak Vilhonpoika Vaattovaara eli Poikki-Iisko eli Iikka. Hän meni naimisiin renkinä ja teki elämäntyönsä appiukkonsa Fredrik Satan torpparina. Iikka kuoli 1929.
Einon äiti puolestaan oli ”Poikki-Iiskon Fiia”. Äiti oli Fredrik Satan tytär, Serafia Fetontytär Satta (1867 – 1942).
Kuva 2. Kolarin seurakunnan vihittyjen luettelo 1887. Luettelosta (oikealla) löytyi Iisko ja Fiia.
Satan Einon isä Iisak Vaattovaara on merkitty seurakunnan vuonna 1887 vihittyjen luetteloon rengiksi. Einon äiti Serafia Satta
puolestaan oli merkitty samaan luetteloon (1887) talontyttäreksi.
Isak Vaattovaaran heti vihkimisen jälkeen tapahtuneen yhteiskunnallisen nousun (rengistä torppariksi) vaikuttaa aiheuttamattomalta, mutta Iisakille avioliiton merkitsi talontytärtä ja omaa torppaa. Myöhemmin myös Iiskon poika, Jalmari Vaattovaara on sotapalveluspapereihin merkitty torpparin pojaksi.
Totta kuitenkin on, että poikien (Eino ja Isak) äidin puoleinen isoisä oli yksi suurista tilanomistajista, talollinen Fredrik Satta.
Kaikki arkinen elämä ei sitten varmuudella ollut aivan sitä, miltä se dokumenttien valossa näyttää.
Sukututkimus antaa oman näkökulmansa Satan Einon elämään
Kuva 3. Serafia Kristinan kastemerkintä (1867) Kolarin seurakunnan kirkonkirjoissa.
Kuka oli Fiian äiti? Tuon ajan (1867) kirkonkirjoista (kuva 3) ei löydetty merkintää Fiian biologisesta äidistä. Isä (nimellä Fredrik Mooseksenpoika Moona eli Ruokojärvi) on merkitty syntymätodistukseen. Tässä vähän Fetto ei ollut vielä ottanut Satta – sukunimeä. Todistuksesta puuttuu siis Fian äidin nimi. Kummit on lueteltu.
Ja totta totisesti tämä yksityiskohta on tietämättään vaikuttanut Vaattovaaran Iikan ja Fiian sekä niiden jälkipolviensa elämään! Satan Fetto oli ristiriitainen, tiukka ja voimakas mies, joka kuolemaansa asti (1920) ohjasi klaaninsa elämää. Hän oli mies, jonka käsikirjoittamaa elämää elivät Sieppijärvellä ja Poikkijärvellä muutkin kuin mies itse.
Satan Feton esikoistyttären todellinen syntyperä (eli kuka oli Fiian biologinen äiti) lienee yksi niistä Satan suvun salaisuuksista, jotka vaikuttavat ja edelleen vaikuttavat mielenkiinnon määrään, millä mitataan jopa sukulaisista välittämistä.
Fiian isän (Fredrik Ruokojärven) ”tiedetään” vihityn serkkunsa Anna-Greta Forsin kanssa Pajalassa 1866. Sieppijärven kylälle ilmestyessään Fetto oli herättänyt huomiota; häntä ei tunnettu, ja hän oli ”tumma”. Kävi kuitenkin niin, että Sieppijärven Satan tilan omistaja, Johan Vilhelm Satta myi tilansa Fredrik ja Anna-Greta Ruokojärvelle kauppakirjoilla, jotka on päivätty vuosille 1869 ja 1886. Näin tuli Fredrik Ruokojärvestä talollinen Fredrik Satta. Vähitellen hänestä tuli yksi kylän huomattavista tilallisista, Satan Fetto.
Einon äiti, Serafia Satta, avioitui siis 19-vuotiaana, 4.10.1887, 26-vuotiaan renki-nuorimies Isak Vilhelm Vaattovaaran kanssa (kuva 2).
Fiian valinta, renkimies Vaattojärveltä, ei tainnut olla Fiian isän, talollinen Fredrik Satan mieleen. Tästä lienee osoituksena se tosiasia, että tyttären häitä ei juhlittu kotitilalla, Satalla. Sen sijaan Feton esikoistyttären, Fiian vihkiminen tapahtui dokumenttien mukaan (kuva 2) pappilassa.
Itse asiassa Feton ratkaisu vaikuttaa hyvin oudolta, sillä samana vuonna nimenomaan Satalla vihittiin talonpoika Juho Iivari, ja arentimiehen tytär Iita Kulluvaara.
Myöhemmin syntyneet Feton tyttäret vihittiin niin ikään kotona Satalla (1893), poliisikonstaapeli Kaarle Iivari ja talollisentytär Wilhelmina Kustaava Satta. (1893) Samana vuonna (1893) Satalla vihittiin myös tulliviskaali John Anian Abramsson ja talollisen tytär Laura Maria Satta. Wilhelmina ja Laura olivat paitsi Feton tyttäriä myös kirkonkirjoihin merkittyjä Feton ja vaimonsa Anna Gretan yhteisiä tyttäriä.
Mitä oli Sieppijärven kylä Satan Einon
lapsuus- ja nuoruusvuosina?
Poikki-Iiskon ja Fiian lapsista peräti 7 kuoli lapsena. Vasta viides eli vanhin mieheksi kasvanut poika oli Eino Iisak, joka heti nuorena miehenä avioitui Aili Joonan kanssa (1912) ja perusti perheen. Edelleen elettiin keisariaikaa! Eino kasvaa ja paiski kanssansa Fetto-isois luona. Niinpä häntä kutsuttiin Saatana Einoksi.
1900-luvun alussa Sieppijärven seutu oli yhtä kuin Sieppijärvi, Voisaari, Pajusaari, Papin niitty; se oli Varisniemi, Ylijoki, Filpan niitty, Satan niitty, Yli-Sieppijärvi, Vaattojoki ja Mikon niityt; Filpan, Iivarin, Kurun ja Pääkön niityt.
Satan Einon Sieppijärvi oli yhtä kuin Kuru, Pääkkö, Satta, Filppa ja Iivari. Se oli yhtä kuin Kiimakangas, Ruukinvankka, Heinävuoma, Rapakko-oja ja Kuurusenvaara; Naamijoki, Kulluvaaran niityt, Sieppuvaara ja Käkivaara.
Tavallinen elämä Sieppijärvellä oli tuohon aikaan karjanhoitoa ja jänkäniittyjä. Kun myöhemmin mietitty, mikä sai niin monet ihmiset vielä Saatan Einon lapsuusvuosina jättämään kotiseutunsa ja lähtemään joko Ruijaan tai Amerikkaan, on joku sanonut ikään kuin vastaukseksi tähän : ”Minä kuulkaas väitän, ettei se suinkaan ole vapaasti nälkä, joka panee ihmiset lähtemään tästä Ruijaan tai Amerikkaan. lähtö syy ei ole nälkä vaan ei saatanan jänkäniityt.”
Kun Eino täytti 10 vuotta, Sieppijärven suurkylä sai kansakoulun (1903). Tiedossa ei ole, kävikö Eino tätä uutta kansakoulua; koulua, jonka perustamista hänen isoisänsä, Satan Fetto, puolsi lahjoittamalla rakennukselle tontin. Sen se tiedetään, että jo tähän aikaan Eino teki täyttä päivää töitä isoisällensä. Se kuuluu myös Eino lukion ja tiedekunnan toimintaan ja käytti taitojaan ja lahjoittaja aikuisiällä sekä uittotyönjohtajana mutta myös vastuutehtävien hoitamisessa.
Kuva 4. Kuvassa Satan Eino (3. vas.) Sieppijärven Osuuskassan johtokunnan kokouksessa 1950-luvun lopulla. Sieppijärven Osuuskassan ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi oli joulukuussa 1952 Johannes Rämänen. Osuuskassan seuraava johtaja (Rämäsen jälkeen) oli sieppijärviläinen Sylvester Malinen; hänet valittiin heinäkuussa 1955, ja hän toimi tehtävässään vuodesta 1959 asti. Kuvassa Malinen 1. oikealta, vieressä Perkkiö, Jussi, Vaattovaara, Raittimo ja Jussi.
Sieppijärvi oli aikansa suurkylä.
1900-luvun alussa Sieppijärven kylä oli aikansa suurkylä. Valder Näsi ja Einar Liakka ovat myöhemmin keränneet talteen muistoja ja muistitietoa Tornionjoen lauttamiehistä. Tarinat hesivat kirjaksi, jota voi pitää kokona lukukappaleena Tornionlaakson kotiseutuhistoriaan. Lauttamies – kirja alkaa hienolla matkakuvauksella, joka on saanut nimen Kevätuittojen kutsu . siinä Vojakkalan miesten roikka kulkee 1900-luvun alussa "kevätsonnasta niljakkaita" teitä pitkin kohti pohjoista, Sieppijärveä.
Tässä ote kappaleessa Kevätuittojen kutsu: "Sieppijärvi on tarkoitus. Saa siinä saapastaa toisenkin neliksen, kymmenenet peninkulmat, mutta eipäs tämä ensimmäinen kerta. Keväästä kevääseen on uittoihin lähtö aina uusiintunut, ja joskus kesälläkin kävelty lauttoihin teliä hakemaan, Pelloon ja sivukin. Talvella olivat monet heistä inspehtori Tengmannilla Sieppijärven takalistolla tukinajossa ja erotessa oli silloin sovittu, että keväällä tullaan uittamaan.
Uittoa on Suomessa harjoitettu satoja vuosia, suuressa mitassa sadan vuoden ajan eli noin lähes koko Satan Einon elämän (1893 – 1968) ajan.
hskhdK
Kuva 5.
Saatana Eino Sieppijärveltä aloitti metsätyöt savotoilla ja uittohommat nuorena miehenä toimien myöhemmin myös uittotyönjohtajana.
Einon nuorin tytär, Helliriika (s. 1939) muistelee: ”Isä otti joskus kevhäälä matkaan, ko vei hännän Jarhoissiin, mie istuin hernesäkin päälä. Se oli se aika ko uitto loppu, elikkä osa uittomiehistä saatto vielä jäähä erottelhuun, mutta suuri osa palasi kotikylhiinsä heinäntekhoon. Ja oli isälä pomot, kuten metsätyönjohtajat Kostamo ja Pirilä. Meän tyttäristä Anna-Liisa eli Auviska (s. 1928) oli monesti uitossa keittohommissa.”
1900-luvun alun Sieppijärven kylästä kertoo se historiallinen yksityiskohta, että jokivarren ensimmäinen suojeluskunta perustettiin Sieppijärvelle jo tammikuussa 1918. Suojeluskuntaosastoa kyläpäällikkönä johti Venäjän sotaväen käynyt veteraani, vanhempi tullimies Pekka Korteniemi (1873-1939), joka Suomen itsenäistymisen aikoina hoiti tullivirkaansa asuen perheineen Sieppijärvellä.
Vuonna 1918 Sieppijärven kylän nuorista miehistä Satan Eino oli jo naimisissa Ailinsa kanssa. Hän oli kahden lapsen (Helmi ja Arvo) 25-vuotias isä. Vuotta nuoremman veljensä, ”Satan Jampun” tavoin Eino ei ruvennut aktiiviseksi suojeluskuntalaiseksi. Perheetön veljensä, työmies Jalmari Vaattovaara sen sijaan lähti toimintaan mukaan, kävi sotakoulutuksen Vöyrissä ja lopulta tuli liittyneeksi Senaatin joukkoihin eli valkoiseen armeijaan.
Eino Iisakki avioitui vuonna 1912. Hän oli silloin 19-vuotias kuten morsiamensa, Sieppijärvellä syntynyt Aili Maria Joona (s. 30.3.1893). Ailin äiti oli Sieppijärvellä syntynyt ja varhain kuollut Maria Jussi (1867- 1895). Ailin isoäiti oli Kurtakossa syntynyt Greta Stina Heikintytär Heikkilä (s. 16.9.1841). Greta Stinan äiti puolestaan oli Kurtakossa vuonna 1807 syntynyt Anna Greta Mikontytär Vanha , ja tämä äiti tuli myös Kurtakosta, hän oli Brita Stina Mickelsdr Vanha ( 1783-1841).
Einon ja Ailin viidestätoista (15) lapsesta poika nimeltä Arvo Fredrik Vaattovaara syntyi 19.2.1917; se tapahtui samana vuonna, kun Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta. Arvo oli Einon pojista myös se, joka haavoittui talvisodassa (12.12.1939), sodan kannalta kriittisissä Suomussalmen taisteluissa.
Kuva 6.
Eino itse osallistui vuosien 1939 - 1945 sotaan kotirintamalla eli ns. kansalaisena. Lapin lääninhallitus teki 28.3.1939 salaisen päätöksen, jonka kolarilainen poliisikonstaapeli Erkki Haapea jätti Einolle 7.4.1939. Päätöksen mukaan lääninhallituksen määräsi talollinen Eino Vaattovaaran ”Kolarin hevos- ja ajoneuvo-ottolautakunnan n:o 317 lääninhallituksen määrättäväksi varajäseneksi”.
Rauhan tultua Eino Vaattovaaralle toimitettiin kuvan 6 mukainen kunniakirja ansiomitaleineen lisättynä kehystetyllä Mannerheimin kuvalla. Eino säilytti kuvaa tyttärensä ”Vienon kamarissa”, nyttemmin se on muistona Vienon tyttären kotona.
Helliriikan muisto isästä, Satan Einosta.
Isäni. Hänkin oli kerran pieni poika. Minä hänen nuorin tyttönsä, ”pahnanpehmus”. Muistelen omaa valoisaa lapsuuttani, ja kerron omasta isästä kuulemani ja omat muistot.
Alle 10-vuotiaana isä lähti lapsuuskodistaan Poikkijärveltä Ämmin ja Äijin luo Satalle, joka tähän aikaan oli kylän kestikievari. Siellä hän pääsi toteuttamaan itseään hevosten pariin. Muistan isäni kertoneen, kuinka Äiji ei aina olisi halunnut ottaa häntä pitkille kyytireissuille, isä kun oli vielä pieni.
Eräänä iltana isäni kuuli, että aamulla varhain on Äiji taas lähdössä kauemmas. Varmistaakseen mukaan pääsynsä, hän sitoi narun nilkkansa ympäri ja toisen pään tuvan oven kahvaan, jotta voidaan herää Äijin ulosmenoon. Näin hän pääsi haluamalleen matkalle. siinä kyytipoikana hän varttui mieheksi.
Isän päivät olivat työntäyteiset. Talvet hän oli savotoilla pitkienkin matkojen päässä. Kevät meni uittohommissa. Unettomia töitä oli lukemattomia, mitä veneen kokassa joskus torkahti; juosten kulki hän pitkin jokivarsia. Uiton päättyessä odottivat pellot kyntäjää, kylväjää.
Isällä ei kuitenkaan niin kiire ollut, etteikö hän olisi meitä lapsia huomannut. Takatien laidassa oli meidän omia ja naapurinkin lapsia odottamassa. Jokainen sai kyydin, heinähäkkiin lastatun korkean kuorman päällä.
Aamulla 4 – 5 välillä tuoksui pirtissä käristys. Oli ihana istua patakaapin päällä hellan vieressä lämmin muurinkylki selän takana ja lukea läksyjä, jotka illalla unohtuivat lukematta. Kahvit hän passasi siihen nuorimmalleen. Juoksi välillä tallissa evästämässä Laukkiaan ja navetassa saivat osansa Mälli, Perjo ja Haapana. Siinä sivussa valmistui kirvesvarsi pirtin lämpimässä.
Talvisaikaan jäi savotalta viikko myös äidille. Hän sai hevoskyydin naapurikylään seuroihin, samalla kylästeltiin yhdessä.
Kaksi asiaa, jotka erikoisesti haluan isässä painottaa, olivat vieraanvaraisuus ja raittius. Silti hän ei koskaan valittanut eikä vaatinut. Hän opetti meille paljon esimerkillään. Talkoohenki oli yksi. Ja se pelasi meidän keskuudessamme.
No comments:
Post a Comment