Kuvia Äkäslompolon Tanon Talosta

Vasittu Luuta kutsui kolarilaisia tutustumaan Äkäslompolon Tanon taloon lauantaina 18.5.2013 klo 15. 

Talon isäntä, Ahti Kaulanen kertoi talosta, esineistä, ihmisistä ja entisöintityöstään.

Tällä sivulla muutama kuva, Tanoon liittyvää tarinaa toisaalla vähän myöhemmin.

Kuusi saamelaisjärjestöä vastaan yksi tutkija, Erika Sarivaara.

Lapin Kansa, 15.5.2013

Pääkirjoitus

SAAMELAISJÄRJESTÖT OUDOLLA TIELLÄ

Kasvatustieteiden tohtori Erika Sarivaaran piti tiistaina (14.5.2013) saada vuoden 2012 Israel Ruong -tiedepalkinto Norjan Kautokeinossa, mutta luovutusta päätettiin lykätä. Syy oli kuuden saamelaisjärjestön vastustus.

Saamelaisneuvosto kysyy, miksi norjalaiset haluavat palkita henkilön vastoin säätiön sääntöjä. Sääntöjen mukaan palkinto luovutetaan nuorelle saamelaiselle tutkijalle, mutta saamelaisjärjestöjen mielestä Sarivaara ei ole saamelainen.

Sarivaara väitteli Lapin yliopistossa kesäkuussa 2012 aiheesta "Statuksettomat saamelaiset". Saamelaisaktivistit vastustivat myös väitöskirjan hyväksymistä, joskin tuloksetta.

Saamelaisjärjestöjen hyökkäys yhtä tutkijaa vastaan näyttää epäoikeudenmukaiselta eikä se edistä saamelaisten asemaa. Monen sympatiat kääntyvät tässä asiassa Sarivaaran, heikomman, puolelle.

11.7.2013 (K.G.):
Vasitun Luuan puheenjohtajalta on suullisesti kysytty, onko se rikkonut tekijänoikeus- tai muita lakipykäliä, kun se on julkaissut blogissaan (15.5.2013) sanatarkasti em. Lapin Kansan pääkirjoituksen. 
Olen tänään varmistanut, tarvitsenko luvan tällaiseen toimintaan. 
Vastaus on: Lupaa ei tarvita, koska lähde on tarkasti ilmoitettu. Tämä (myös vastaisen varalle) tiedoksi VL:n blogin lukijoille.

Hallituksen kokous 18.3.2013 Äkäsjoensuulla

Pöytäkirja

Johtokunnan kokous

Aika:

18.3.2013 klo 17.55 – 19.35

Paikka:

Matti Frimanin kotona Äkäsjoensuulla.

Läsnäolijat:

Matti Friman, Katariina Granat (sihteeri-varapuheenjohtaja), Jaakko Heikkilä, Sandi Lammi ja Hilkka Oksala (puheenjohtaja-rahastonhoitaja).

       Kokouksen avaus

Puheenjohtaja Hilkka Oksala avasi kokouksen kahvittelun jälkeen kello 17.55.

Kokouksen osallistujat, laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin, että kaikki hallituksen jäsenet ovat paikalla. Halliituksen kokousaika oli sovittu edellisessä yhdistyksen syyskokouksessa 15.12.2012. Päätösvaltaisuuteen tarvitaan vähintään kolme läsnä olevaa henkilöä, joista yksi on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Hallituksen järjestäytyminen

Päätettiin, että

-Hilkka Oksala jatkaa puheenjohtajana ja rahastonhoitajana.

-Katariina Granat jatkaa sihteeri-varapuheenjohtajana

-Matti Friman hoitaa erityisesti jäsenhankintaa

-Oili Vaattovaara on valittu yhdistyksen toiminnantarkastajaksi

-Katariina Granat vastaa yhdistyksen nettiblogista ja päivittää sekä tuottaa sisältöä. Sandi Lammi hoitaa blogin teknisen toimivuuden.

 Edellisten kokousten pöytäkirjat

         Kokousten pöytäkirjat julkaistaan Vasittu Luuta- blogissa.    

         Paperiversiot pöytäkirjoista säilyttää puheenjohtaja.

         Jäsenasiat

 Puheenjohtaja on toimittanut ja lähettänyt ”Vasitut Sanomat” –paperisen jäsenkirjeen kahdeksalletoista (18) jäsenelle, jolta on puuttunut nettiyhteys (sähköposti). Vasitut Sanomat –kirje sisältää muutaman artikkelin kopioituna blogista. Myös jäsenmaksun maksamisesta on asiaa. Tämän pöytäkirjan liitteenä on kopio jäsenkirjeestä.

Keskusteltiin jäsenlomakkeen laatimisesta blogiin. Yhdistyksen (ja viestinnän) kannalta olisi tarpeellista saada jäsenien yhteystiedot.

       Tilikatsaus

Todettiin pankkitilin saldo 16.3.2013. Todettiin, että kirjasto laskuttaa Vasitut Sanomat – kopiosivujen ottamisesta n. 80 eur. Kopioituja sivuja on ollut 261 ja yhden kopion hinta on 30 senttiä.

      Vuosikokouksen valmistelu

Päätettiin pitää kuluvan vuoden 2013 vuosikokous 18.5.2013 klo 15.00 Tanon talolla Äkäslompolossa.

Puheenjohtaja esittää vuosikokoukselle vielä kertaalleen keskustelua ja uutta päätöstä Vasitun Luudan sääntöjen kohdasta 2, mahdollista äänestystä myös eri sanamuotovaihtoehtojen pohjalta.

Sääntömuutokseen liittyvä asia tulee mainita myös kokouskutsussa.

       Koivumaan kyläretki

       Yhdistyksen pj-rahastonhoitaja on hakenut Nordealta tukea retken aiheuttamiin bussikuluihin. Hakemus liitteenä.

Päätettiin retken järjestämiseen liittyvä ajankohta, 18.4.2013, koska ajankohta ennen kelirikkoa sopii parhaiten retkivierailun isännille, Koivumaan Arvolle ja Signelle sekä Koskelan tilan Hannu Koivumaalle ja Aimo plus Irma Koivumaalle. Retkijärjestelyissä ovat mukana myös Kolarin ja Järvikylien Eläkeläisyhdistys sekä Vaattojärven koulu.

       Muut asiat

Päätettiin kokoontua kerran ennen Koivumaan kyläretkeä.

        Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 19.35.

Kokouksen puolesta

Hilkka Oksala                                             Katariina Granat

pj.                                                                  sihteeri

Tanon talolla tavataan 18.5.2013 klo 15

Vasitun Luuan väki kokoontuu Äkäslompolossa Tanon talossa lauantaina 18.5.2013 klo 15.00.

Tanon isäntä Ahti Kaulanen kertoo talon ja ja Äkäslompolon asukkaista ja vaiheista "silloin ennen".

Ahti Kaulanen aloittaa kello 15.00. 

Kaikki paikallishistoriasta kiinnostuneet, olette lämpimästi tervetulleita. Ei siis tarvitse olla Vasitun Luuan jäsen.

Tervetuloa!

p.s.

Vasittu Luuta pitää vuosikokouksensa Tanon talossa heti Ahtin esityksen jälkeen.

Osa 2. Avioliitto ja perhe 1800-luvulla. Esimerkkinä Vehkamukan Koivumaat

Katariina Korhonen  (2013)

Esitelmä on tehty Koivumaan kyläretkeä varten  (Koskela, 18.4.2013).

Huomautukset mahdollisista asiavirheistä kirjoittajalle; oikeudet tekstiin pidetään kirjoittajalla.

Osa 2. 
Avioliitto ja perhe 1800-luvulla.
Esimerkkinä Vehkamukan Koivumaat.
Oman katon alle
Kun Suomi siirrettiin väkivalloin vuonna 1809 kulttuuripiiristä toiseen, se piti kynsin hampain kiinni uskonnostaan, laeistaan ja laitoksistaan. Onnekas oikku suosi köyhää pohjoista nurkkaa: tsaari Aleksanteri I  antoi keisarillisen sanansa siitä, että Suomi säilyy länsimaana. Suomi oli ja pysyi protestanttisena, yksilöllisyyttä ja alkeellista demoktariaansa kunnioittavana yhteisönä.

Suomi oli 1800-luvulla talonpoikainen maa. Suomalainen maalaisihminen osasi lukea, oli hänellä maata tai ei. Maan itäisintä osaa lukuunottamatta Suomessa ei menty lapsina naimisiin eikä eletty suurperheissä isoisän ehdottoman vallan alaisina. Naimisiin mennessään ihmiset olivat aikuisia ja perustivat oman talouden, jossa aviomies oli perheenpää ja vaimo kumppani, eikä heidän yläpuolellaan  ollut teoriassa kuin tsaari ja Jumala.
Talojen maista alettiin jo 1700-luvulla erottaa torppia nuorempien sisarusten perheille, jotta kukin pääsi aloittamaan  aikuisen elämän oman katon alla.

Elämän päämääränä pidettiin avioliittoa, vaikka naimattomuus oli yleistä. Ehdoin tahdoin ei kenenkään kuviteltu jäävän naimattomaksi. Kohtalokkaana ikänä pidettiin kahtakymmentäviittä vuotta naisella ja kolmeakymmentä miehellä. Tyttöjen avioitumisikä nostettiin 1800-luvun lopulla lähinnä naisliikkeen vaatimuksesta seitsemääntoista vuoteen.

Avioliittoon astumisen määräsivät muutkin seikat kuin luonto ja laki: taloudelliset tekijät ja perinne merkitsivät ainakin yhtä paljon. Puoliso haettiin yleensä samasta kylästä tai ainakin samasta pitäjästä. Puolison etsiminen kaukaa oli vaivalloista, renkimiehelle ja piikatytölle mahdotontakin, kun ei omaa aikaa ollut lainkaan. Kokonaiset kyläkunnat olivat perusteellisesti sukua keskenään.

Puolison hakeminen
Vuodesta 1680 lähtien serkukset saivat avioitua kuninkaan erikoisluvalla. Rahvas ei välittänyt mitään lupia kysellä: melko läheisten sukulaisten avioliitot olivat vanha tapa, josta kirkko ei onnistunut vierottamaan.
Aviopuolisot eivät olleet pari siinä mielessä kuin ydinperheen aviopari on. Talo ja tila oli tärkeä, ei perhe, joka oli taloudellinen eikä tunneyksikkö.Talonpoikaisperheessä puolisot elivät  ja työskentelivät paljolti erikseen eivätkä esiintyneet yhdessä juuri muulloin kuin juhlissa ja kirkkomatkoilla. Naisilla oli omat seuransa ja asiansa,  miehillä omansa. Elämä ei ollut pelkkää yksitoikkoista raatamista vuodesta toiseen.
Talonpoikaiskulttuuri oli periaatteessa aina tarkoituksenmukainen: myös ihmisten virkistyksestä huolehdittiin. Sunnuntai pidettiin todella vapaapäivänä. Erilaiset uskonnolliset juhlat katkaisivat tasaisen elämänmenon useammin kuin nykyään."   (Familia. Eurooppalaisen perheen historia. Kirj. Kaari Utrio, 1997)

1.

Vanhemmat, ensimmäinen sukupolvi

Akseli Iisakinpoika Lappea eli Koivumaa, s. 15.2.1833 Kolari ja

Kreeta Johanna Pekantytär Koivumaa, o.s. Kyrö, s. 1.12.1829 Pajala, Ruotsi, k. 25.1.1887 Kolari.

Akselin ja Kreetan poika, toinen sukupolvi

Iisak Vilho Akselinpoika Koivumaa s. 1866 Kolari, k. 1925 Kolari. Vihitty 1889 morsiamen kotona Järvirovassa, Sieppijärvellä Amanda Erkintytär Koskenniemen kanssa, s.1871 Kolari, Sieppijärvi, k.1937 Kolari.

Iisakin ja Amandan perhe 

asui Niskamaa -nimistä tilaa Koivumaassa, ja perhe on käyttänyt sukunimenään myös Niskamaata. 

Amandan ja Iisakin lapset, kolmas sukupolvi:

Kaarle Kustaa Iisakinpoika Koivumaa, s. 1891 Kolari.            

Iisak Henrik Iisakinpoika Koivumaa s.1893 Kolari.                 

Juho Artturi Iisakinpoika Koivumaa s.1895 Kolari.                 

Eino Vilhelm Iisakinpoika Koivumaa s. 1897 Kolari, k.1928 Kolari.  

Uuno Eemeli Iisakinpoika Koivumaa s. 1898 Kolari, k.1982 Kolari.  

Hellin Laina Iisakintytär Koivumaa s.1900 Kolari.                  

Aini Amanda Iisakintytär Kylmämaa e. Koivumaa, s. 1901 Kolari. Avioitui Vaattojärvelle.            

Bruno Aleksanteri Iisakinpoika Koivumaa, s. 1903 Kolari.     

Kaarlo Eemeli Iisakinpoika Koivumaa, s.1905 Kolari.           

Taimi Amanda Iisakintytär Koivumaa, s.1908 Kolari.

Toivo Johannes Iisakinpoika, s.1911

Eeva Marja Iisakintytär Koivumaa, s.1914

Kaino Miljaana Iisakintytär Koivumaa, s.1917

Kallen ja Fannyn perhe

Kaarle Kustaa Iisakinpoika Koivumaa, s.1891 Kolari, k.1977 Kolarissa. Vihitty avioliittoon vuonna 1918 

Fanny Huldantytär Lehdon kanssa, s.1898 Pajala, Aapua. 

Fannyn äiti Hulda Lehto, s.1871 Pajalan Aapuassa.

Kallen ja Fannyn lapset, neljäs sukupolvi

Eevi Metsävainio

Helmi Björnström

Elsa Mäkikyrö, avioitui Pelloon.

Noak Koivumaa, 

Bruno Arnold Koivumaa ja

Arvo Koivumaa, asuu Signen kanssa vanhassa Vehkamukan paikassa.

2.
Vanhemmat, ensimmäinen sukupolvi

Akseli Iisakinpoika Lappea eli Koivumaa, s. 15.2.1833 Kolari ja

Kreeta Johanna Pekantytär Koivumaa, o.s. Kyrö, s. 1.12.1829 Pajala, Ruotsi, k. 25.1.1887 Kolari.

Akselin ja Kreetan tytär, toinen sukupolvi
Talollisen tytär Kristiina Akselsdotter Koivumaa ja loinen, poikamies, Johan Johansson Peurawaara Pajalan seurakunnasta vihitty avioliittoon Kolarissa. Vihki Karl Rechardt. Perhe asui Jarhoisissa ja sai yhdeksän lasta.

Kristiina ja Johan Peurawaaran tytär, kolmas sukupolvi

Johanna (Hanna) Peurawaara, s.1879 Pajalassa ja  Immanuel (Manne) Salomonin poika Satta, s. 1878 Sieppijärvellä, vihitty vuonna 1899. Hanna ja Manne asuivat Sieppijärven Käkivaarassa.

Hannan ja Mannen lapset, neljäs sukupolvi

Akseli Immanuel Satta, s. 1900

Alma Maria Ylitalo, s. 1902

Uuno Aadolf Satta, s. 1903

Heikki Satta, s. 1906

Johanna Juliaana Korteniemi, s. 1907

Juho Salomon Satta, s. 1908

Väinö, s. 1910

Taimi Kristiina, s.1912

Aino Amanda, s. 1914

Mooses Satta, s. 1916 ja

Urho Hemming, s. 1919.

Akselin ja Kreetan toiseksi nuorin tytär, toinen sukupolvi
Itsellisen tytär, Sandra Johanna Koivumaa, s. 1871, k. 1948 Vaattojärvellä, ja kruununtorppari, leskimies Salomon Satta vihittiin Iivarin tilalla Sieppijärvellä 1895. Oskar Heikel vihki.

Salomon oli vihittäessä 51-vuotias ja Sandra 23. Kerrotaan, että Kurun tilan isäntä Henrik Vilhelm Pekanpoika Kuru ja Salomon juhlivat kokonaista kolme päivää tätä tapahtumaa. Häälahjaksi Henrik oli antanut "mustan nuorukaisen", josta oli tullut hyvä lypsylehmä.

Sandra ja Salomon Satan lapset, kolmas sukupolvi
Leonard Satta (1895-1973), Anna Koskenniemi (s.1899), Eino Salomon Satta (1901-1935), Hilda Satta (1904-1911), Kaarlo Johannes Satta (1907-1973), Martta (s.1911) ja Lempi Maria Niva (s. 1914).

Osa 1. Kuka Kolarista tietää, kuka Koivumaan muistaa?

Katariina Granat (2013)

Esitelmä on tehty ja esitetty Koivumaan kyläretkellä Koskelassa 18.4.2013.

Huomautukset mahdollisista asiavirheistä kirjoittajalle; oikeudet tekstiin pidetään kirjoittajalla.

Osa 1

KUKA KOLARISTA TIETÄÄ, KUKA KOIVUMAAN MUISTAA?

Kolari ja sen kylät nyt

Koivumaa, Kurtakko, Lappea, Lietorova, Luosu, Luovatus, Pasmajärvi, Nuottavaara, Rito-oja, Ruokojärvi, Kolarin kirkonkylä (Jokijalka), Aitamännikkö, Hietanen, Kattilamaa, Kolarinsaari, Koivula, Saarenpudas, Sammalvaara, Sieppijärvi, Taapajärvi, Hannukainen, Teurajärvi, Poikkijärvi, Vaattojärvi, Venejärvi, Venetti, Väylänpää, Ylinenvaara, Ylläsjärvi, Äkäsjokisuu ja Äkäslompolo.(31 kpl)

                 

Kolari ennen

Kolarin alue kuului 1500-luvun lopulle saakka Tornion eräalueeseen.

Vuonna 1606 Kolari liitettiin Länsi-Pohjan (Västerbottenin) lääniin, sen Ylitornion pitäjään.


"Juhannuspäivänä Armon vuonna 1527 vaihtui Ruotsin valtakunnassa uskonto. Västeråsin valtiopäivillä päätettiin siirtyä roomalaiskatolisesta opista protestanttiseen. Valtiopäivillä voidaan vaihtaa uskonto mutta ei uskoa. Uuden uskon leviäminen katolis-pakanalliseen suomalaiseen yhteiskuntaan vei lähes sata vuotta."
(Familia. Eurooppalaisen perheen historia.Kirjoittanut Kaari Utrio, 1996.)


Vuodesta 1725 vuoteen 1809 Kolari oli liitettynä Pajalan kappeliseurakuntaan.

Vuoden 1809 tapahtumien jälkeen kolarilaisista tuli Suomen Autonomisen tasavallan asukkaita, Venäjän alamaisia. Kolarissa oli vuoden 1809 jälkeen kaksi henkikirjoituskylää, Kolari ja Sieppijärvi.

Tiedetään myös, että vuoden 1809 rajamuutosten takia Kolariin saatiin rakennettua valtion varoin oma rukoushuone eli Kolarin Saaren kirkko. Tämä tapahtui vuonna 1818. 

Vuodet vierivät. Vasta vuonna 1867 Kolarista tuli itsenäinen seurakunta. 

Vuoden 1857 jälkeen Kolarissa oli neljä henkikirjoituskylää:  Kolari, Sieppijärvi, Kurtakko ja Vaattojärvi.  

Ja vuonna 1897 Kolarista tuli itsenäinen kunta. Koivumaa pysyi osana Sieppijärven henkikirjoituskylää. Ja Sieppijärvelle perustettiin kansakoulu 1903. Koivumaakin kasvoi, mutta koulu saatiin kylään vasta paljon myöhemmin.

Uudisasutuksen synty Kolarissa

Länsi-Pohjan läänin maaherra Gyllengrip teki matkan vuonna 1734 Västerbotteniin eli Tornionlaaksoon ja havaitsi, että Ylitornion pitäjässä oli runsaasti viljelyyn kelpaavia uudistilojen paikkoja. Niinpä maaherran matkaraportin seurauksena annettiin 1741 asetus Länsipohjan uudistilojen viljelykseen ottamisesta. Asetus vapautti uudisviljelijän 10 vuoden ajaksi henkilökohtaisista ja 50 vuoden ajaksi taloa koskeneista maksuista. 

Vuoden 1741 asetuksen perusteella uudistilat perustettiin valtion maille. Viranomaiset pyrkivät valvomaan, että tulevasta talosta tulisi elinkelpoinen ja veronmaksukykyinen. Tämän vuoksi uudistilojen perustamiseen oli haettava lupa maaherralta, joka määräsi kruununvoudin tai nimismiehen pitämään katselmuksen sillä paikalla, johon tila oli tarkoitus perustaa.

Katselmuksesta oli etukäteen kuulutettava kirkossa, jotta voitiin varmistua, että tilaa perustettaessa ei loukattaisi kenenkään talollisen oikeuksia.

Katselmuspöytäkirja oli ennen maaherralle lähettämistä käsiteltävä käräjillä, jossa siihen voitiin lisätä tarvittavat muistutukset. Tämän jälkeen maaherra ratkaisi, voitiinko uudistila perustaa. Jos uudistila sai perustamisluvan, sille määrättiin verovapausvuodet, joiden aikana tila oli rakennettava asumis- ja viljelyskuntoon.

Jokaiseen taloon oli verovapausvuosien aikana rakennettava asuinrakennus, jossa täytyi olla vähintään tupa ja kamari. Tämän lisäksi uudistilallisen oli rakennettava jyväaitta, tavallinen aitta (ruoka-aitta), navetta ja rehulato sekä tarpeen mukaan myös talli.

Isojako toimitettiin Kolarissa vuosina 1831–1846.  Kolarissa isojako ei ollut yhteydessä sarkajakoon, sillä Länsipohja oli karjatalousaluetta, ja sarkajako oli tuntematon. Vanhastaan asukkaat olivat täällä yhdessä omistaneet pitäjien ja kylien metsät, ja saaneet vapaasti ottaa tarvepuunsa. Tämä johti puun haaskaukseen, minkä vuoksi ”kruunu” halusi lopettaa metsien yhteisomistuksen.

Pohjoisessa suurimpina perusteina isollejaolle pidettiinkin talonpoikien hajallaan olleita niittyjä sekä huolimatonta ja tuhlailevaa metsien käyttöä. Talolliset kuulemma valtasivat mielellään myös niitty- ja peltomaita yli oman tarpeen estäen näin uudisasutuksen järkevän sijoittumisen.  

Isonjaon seurauksena talojen määrä kasvoi koko Tornionjokilaaksossa, esimerkiksi 1840-luvulla syntyi lähes 70 uudistilaa, ja näistä valtaosa perustettiin Kolarin ja Muonion kyliin. Jo pelkästään isonjaon yhteydessä eli ennen vuotta 1847 Kolarin kyliin perustettiin 21 uudistilaa.

Myös Koivumaahan perustettiin uudistila.

Talonpoikaistalot ja torpat

Talonpoikaistalojen ohella Suomessa on ollut paljon vuokratiloja, etenkin torppia, joita perustettiin eniten 1700-luvulta 1900-luvun alkuun jatkuvana aikana. Torpparit elättivät itsensä talollisten tapaan maanviljelyllä ja karjanhoidolla, erotuksena se, että he joutuivat maksamaan päätaloon vuokraa asumisestaan. Sen he maksoivat päivätöillä, taksvärkillä. Kruunun torpparit maksoivat vuokran päätalon sijasta kruunulle.

Torpanemäntä vastasi torpan töistä sillä aikaa kun isäntä oli hevosen kanssa muualla – joko tekemässä päätilalla päivätöitä tai tienaamassa hevosen kanssa metsätöissä. Myös torpanemännät tekivät taksvärkkiä ja joskus muitakin sivutöitä.

Torpparien vapautumisen jälkeen entisistä torpista syntyi yli satatuhatta uutta pientilaa 1920- ja 1930-luvuilla.

-kunnan arkistot asiakirjoineen

-maakunta-arkistot, historiatutkijoiden kirjoittamat Tornionlaaksoa esittelevät historiateokset

-seurakunnan arkistot asiakirjoineen

-sukukirjat (Satan sukukirja, Pasman sukukirjat)

-muistitieto, perimätieto, kyläläisten tarinat, vanhat kyläläiset

-historia-aiheinen kaunokirjallisuus (Väinö Kataja), historian harrastajat ja kirjoittajat

-Metsähallituksen arkistot asiakirjoineen, metsämuseot, tiedekeskukset

-kulttuurimaisemaan sisältyvät rakennukset (hirsikämpät, pirtit), tiet,tienpohjat, niityt, hakkuuaukeat, taimikot

-vanhat ja uudet valokuvat, päiväkirjat

-paikannimet, nimistötutkimus

-maakunta- ja paikallismuseoiden tutkijat

-perunkirjat ja historialliset kartat (esimerkiksi Isonjaon aikaiset):     kylätontit ja asutuksen sijainti; talojen koot, verotukset ja eläinten määrät, talojen nimet.

Kolarissa soiden nimet ovat kolarilaisia

Lähde:

Muurinen Tapio ja Aro Ilkka, 2009. 

Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus.

Osa 2.

Geologian tutkimus keskus, Turvetutkimusraportti 400.  

Muurinen Tapio ja Aro, Ilkka, 2009.

The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern Finland

Part 2 Lue täällä
http://weppi.gtk.fi/aineistot/Turvekartta/turveroot//turveraportit/Kolari_400_osa2.pdf

Kolarissa tutkitut suot

Tämä tutkimus ei suinkaan kerro soiden nimistä vaan soiden turvevaroista ja käyttökelpoisuudesta.  Löydettyäni em. teoksen, innostuin vain soiden nimistä ja siitä, kuinka ne kertovat Kolarista ja kyliemme paikalliskulttuurista. 

Tässä nimistöä.

Kielisenvuoma, Väli-Palasmännikönvuoma, Hoikanjänkkä, Käärmejänkkä, Aihkirovanvuoma, Vittarovanvuoma, Jokinenänvuoma, Järvenpäänvuoma, Ollimaanräme, Ollimaanvuoma, Kielisenvuoma,  Poikkijärvenjänkkä, Riita-Liianmaanjänkkä, Koivurovanjänkkä, Vittikkovuoma, Kahrasenvuoma, Vankanvuoman pohj.osa, Vankanvuoman etelä-osa, Iiskonjänkkä, Vaarantakustajänkkä, Kurkivuoma, Kotivuoma ja Iso-Porovuoma.

Kuvateksti: 

Vankanvuoma ja Vankka ovat Kolarissa yleisiä paikannimiä. Em. suotutkimuksen yhtenä kohteena ollut Vankanvuoma ei ole samalla seudulla kuin mihin tämä Sammalvaarasta Koivumaahan johtavan tien varrella oleva opaste neuvoo. 

Vankka mikä vankka - hyvä nimi on!

Kolarin maaperä on enimmäkseen moreenia. Moreeni verhoaa niin laaksoja kuin vaara-alueita. Paikoitellen on rantahietikoita ja laaksojen pohjalla ohuita hieta- ja hiesukerrostumia.

Alueen korkeimmat vaarat Venejärven ja Pasmajärven ympäristössä ovat 260–280 m meren pinnan yläpuolella. Ne ovat veden koskemattomia, eli supra-akvaattisia.

Matalimmat alueet ovat olleet muinaisen Ancylusjärven lahtia. Tutkituista soista alimpana sijaitsevia ovat Vankanvuoma ja Palovinsanjänkkä 117 m, Koivusaajonvuoma 122 m ja Välijoen- Palasmännikönvuoma 123 m.

Kolarin vanhimmat suot ovat yli 10 000 vuotta vanhoja (Mäkilä ja Muurinen 2008).

Alueen itäosan läpi virtaava Naamijoki sivujokineen kerää lähes kaikkien soiden vedet.

Järviä on vähän. Suurimmat järvet ovat Pasmajärvi ja Vaattojärvi.