Osa 1. Kuka Kolarista tietää, kuka Koivumaan muistaa?

Katariina Granat (2013)

Esitelmä on tehty ja esitetty Koivumaan kyläretkellä Koskelassa 18.4.2013.

Huomautukset mahdollisista asiavirheistä kirjoittajalle; oikeudet tekstiin pidetään kirjoittajalla.

Osa 1

KUKA KOLARISTA TIETÄÄ, KUKA KOIVUMAAN MUISTAA?

Kolari ja sen kylät nyt

Koivumaa, Kurtakko, Lappea, Lietorova, Luosu, Luovatus, Pasmajärvi, Nuottavaara, Rito-oja, Ruokojärvi, Kolarin kirkonkylä (Jokijalka), Aitamännikkö, Hietanen, Kattilamaa, Kolarinsaari, Koivula, Saarenpudas, Sammalvaara, Sieppijärvi, Taapajärvi, Hannukainen, Teurajärvi, Poikkijärvi, Vaattojärvi, Venejärvi, Venetti, Väylänpää, Ylinenvaara, Ylläsjärvi, Äkäsjokisuu ja Äkäslompolo.(31 kpl)

                 

Kolari ennen

Kolarin alue kuului 1500-luvun lopulle saakka Tornion eräalueeseen.

Vuonna 1606 Kolari liitettiin Länsi-Pohjan (Västerbottenin) lääniin, sen Ylitornion pitäjään.


"Juhannuspäivänä Armon vuonna 1527 vaihtui Ruotsin valtakunnassa uskonto. Västeråsin valtiopäivillä päätettiin siirtyä roomalaiskatolisesta opista protestanttiseen. Valtiopäivillä voidaan vaihtaa uskonto mutta ei uskoa. Uuden uskon leviäminen katolis-pakanalliseen suomalaiseen yhteiskuntaan vei lähes sata vuotta."
(Familia. Eurooppalaisen perheen historia.Kirjoittanut Kaari Utrio, 1996.)


Vuodesta 1725 vuoteen 1809 Kolari oli liitettynä Pajalan kappeliseurakuntaan.

Vuoden 1809 tapahtumien jälkeen kolarilaisista tuli Suomen Autonomisen tasavallan asukkaita, Venäjän alamaisia. Kolarissa oli vuoden 1809 jälkeen kaksi henkikirjoituskylää, Kolari ja Sieppijärvi.

Tiedetään myös, että vuoden 1809 rajamuutosten takia Kolariin saatiin rakennettua valtion varoin oma rukoushuone eli Kolarin Saaren kirkko. Tämä tapahtui vuonna 1818. 

Vuodet vierivät. Vasta vuonna 1867 Kolarista tuli itsenäinen seurakunta. 

Vuoden 1857 jälkeen Kolarissa oli neljä henkikirjoituskylää:  Kolari, Sieppijärvi, Kurtakko ja Vaattojärvi.  

Ja vuonna 1897 Kolarista tuli itsenäinen kunta. Koivumaa pysyi osana Sieppijärven henkikirjoituskylää. Ja Sieppijärvelle perustettiin kansakoulu 1903. Koivumaakin kasvoi, mutta koulu saatiin kylään vasta paljon myöhemmin.

Uudisasutuksen synty Kolarissa

Länsi-Pohjan läänin maaherra Gyllengrip teki matkan vuonna 1734 Västerbotteniin eli Tornionlaaksoon ja havaitsi, että Ylitornion pitäjässä oli runsaasti viljelyyn kelpaavia uudistilojen paikkoja. Niinpä maaherran matkaraportin seurauksena annettiin 1741 asetus Länsipohjan uudistilojen viljelykseen ottamisesta. Asetus vapautti uudisviljelijän 10 vuoden ajaksi henkilökohtaisista ja 50 vuoden ajaksi taloa koskeneista maksuista. 

Vuoden 1741 asetuksen perusteella uudistilat perustettiin valtion maille. Viranomaiset pyrkivät valvomaan, että tulevasta talosta tulisi elinkelpoinen ja veronmaksukykyinen. Tämän vuoksi uudistilojen perustamiseen oli haettava lupa maaherralta, joka määräsi kruununvoudin tai nimismiehen pitämään katselmuksen sillä paikalla, johon tila oli tarkoitus perustaa.

Katselmuksesta oli etukäteen kuulutettava kirkossa, jotta voitiin varmistua, että tilaa perustettaessa ei loukattaisi kenenkään talollisen oikeuksia.

Katselmuspöytäkirja oli ennen maaherralle lähettämistä käsiteltävä käräjillä, jossa siihen voitiin lisätä tarvittavat muistutukset. Tämän jälkeen maaherra ratkaisi, voitiinko uudistila perustaa. Jos uudistila sai perustamisluvan, sille määrättiin verovapausvuodet, joiden aikana tila oli rakennettava asumis- ja viljelyskuntoon.

Jokaiseen taloon oli verovapausvuosien aikana rakennettava asuinrakennus, jossa täytyi olla vähintään tupa ja kamari. Tämän lisäksi uudistilallisen oli rakennettava jyväaitta, tavallinen aitta (ruoka-aitta), navetta ja rehulato sekä tarpeen mukaan myös talli.

Isojako toimitettiin Kolarissa vuosina 1831–1846.  Kolarissa isojako ei ollut yhteydessä sarkajakoon, sillä Länsipohja oli karjatalousaluetta, ja sarkajako oli tuntematon. Vanhastaan asukkaat olivat täällä yhdessä omistaneet pitäjien ja kylien metsät, ja saaneet vapaasti ottaa tarvepuunsa. Tämä johti puun haaskaukseen, minkä vuoksi ”kruunu” halusi lopettaa metsien yhteisomistuksen.

Pohjoisessa suurimpina perusteina isollejaolle pidettiinkin talonpoikien hajallaan olleita niittyjä sekä huolimatonta ja tuhlailevaa metsien käyttöä. Talolliset kuulemma valtasivat mielellään myös niitty- ja peltomaita yli oman tarpeen estäen näin uudisasutuksen järkevän sijoittumisen.  

Isonjaon seurauksena talojen määrä kasvoi koko Tornionjokilaaksossa, esimerkiksi 1840-luvulla syntyi lähes 70 uudistilaa, ja näistä valtaosa perustettiin Kolarin ja Muonion kyliin. Jo pelkästään isonjaon yhteydessä eli ennen vuotta 1847 Kolarin kyliin perustettiin 21 uudistilaa.

Myös Koivumaahan perustettiin uudistila.

Talonpoikaistalot ja torpat

Talonpoikaistalojen ohella Suomessa on ollut paljon vuokratiloja, etenkin torppia, joita perustettiin eniten 1700-luvulta 1900-luvun alkuun jatkuvana aikana. Torpparit elättivät itsensä talollisten tapaan maanviljelyllä ja karjanhoidolla, erotuksena se, että he joutuivat maksamaan päätaloon vuokraa asumisestaan. Sen he maksoivat päivätöillä, taksvärkillä. Kruunun torpparit maksoivat vuokran päätalon sijasta kruunulle.

Torpanemäntä vastasi torpan töistä sillä aikaa kun isäntä oli hevosen kanssa muualla – joko tekemässä päätilalla päivätöitä tai tienaamassa hevosen kanssa metsätöissä. Myös torpanemännät tekivät taksvärkkiä ja joskus muitakin sivutöitä.

Torpparien vapautumisen jälkeen entisistä torpista syntyi yli satatuhatta uutta pientilaa 1920- ja 1930-luvuilla.

-kunnan arkistot asiakirjoineen

-maakunta-arkistot, historiatutkijoiden kirjoittamat Tornionlaaksoa esittelevät historiateokset

-seurakunnan arkistot asiakirjoineen

-sukukirjat (Satan sukukirja, Pasman sukukirjat)

-muistitieto, perimätieto, kyläläisten tarinat, vanhat kyläläiset

-historia-aiheinen kaunokirjallisuus (Väinö Kataja), historian harrastajat ja kirjoittajat

-Metsähallituksen arkistot asiakirjoineen, metsämuseot, tiedekeskukset

-kulttuurimaisemaan sisältyvät rakennukset (hirsikämpät, pirtit), tiet,tienpohjat, niityt, hakkuuaukeat, taimikot

-vanhat ja uudet valokuvat, päiväkirjat

-paikannimet, nimistötutkimus

-maakunta- ja paikallismuseoiden tutkijat

-perunkirjat ja historialliset kartat (esimerkiksi Isonjaon aikaiset):     kylätontit ja asutuksen sijainti; talojen koot, verotukset ja eläinten määrät, talojen nimet.