Pyhät oksat ovat kuuluneet katolisiin pääsiäiskulkueisiin jo 500-luvulla. 1800-luvulta lähtien pääsiäiseen liittyi runsaasti muuntelua. Niinpä virpominenkin on muuttunut.
Muinoin ainakin ortodokseilla oli vähän hartaampi tapa virpoa, kun taas luterilaisille se oli enemmän leikkiä. Tuolloin virpojina saattoi olla lasten lisäksi esimerkiksi humalaisia miehiä, jotka saivat palkaksi ryypyn tai aterian. Varattomat saattoivat saada varakkaammilta pienen avustuksen. Kukaan tuskin nykyään kieltää virpomista aikuisena, mutta kyllä se nykyään on enemmän lasten "karkkikiertue".
Muinoin Karjalassa virvottiin lähinnä sukulaisille ja kummeille. Nykyisin virvotaan tuntemattomillekin. Tietoa ei ole, onko nykyään esimerkiksi Helsingissä määritelty jotakin tiettyä aluetta, jolla saa virpoa.
Kolarissa virpojia vielä tapaa, virpomispäivä vain saattaa olla pitkäperjantain jälkeinen lauantai. Ainakin Vaattojärven ja Venejärvenkylien alueella virvotaan lauantaina, ja virpomisoksat askarrellaan koulussa ennen pääsiäislomalle jäämistä. Lapset liikkuvat virpomisretkillään pareittain tai kolmistaan. Lapsia avustavat vanhemmat, sillä välimatkaa riittää talojen välillä,
Kuvissa on osa Vaattojärven koululaisten tekemistä oksista, joita tänä vuonna tehtiin jokaiselle (13) oppilaalle sylillinen. Koulussa on perinteisesti sovittu, että vaivanpalkaksi saadut karkit menevät "parempiin suihin" mutta rahalahjat tilitetään vanhempainyhdistykselle, joka rahoittaa tämänvuotisen (2013) leirikouluviikon Inariin.
Tämän sivun lähteenä on Suomen Kuvalehdessä (SK 13-14, 28.3.2013) julkaistu juttu otsikolla "Saako aikuinen virpoa?". Artikkelissä mainitut perimätiedot antoi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko.
No comments:
Post a Comment