Sieppijärven lastenkoti 1939 - 1944

Teksti:

Katariina Korhonen, 2013.

Päivitetty 3.1.2019, haastattelu Beada Meimi Satta, s. 1941 Sieppijärven Koivulassa.

Onko sinulla Sieppijärven lastenkotiin liittyviä tietoja tai muistoja?

Jos on, kertoisitko! Vasittu Luuta kerää ja tallentaa tarinasi.

1.Sieppijärven sodanaikainen lastenkoti, 1939-1944. 

Lastenkodin perustamisesta talvisodan aikana  ei ole löytynyt vielä tarkkoja dokumentteja, mutta koska perustajaksi tiedetään Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL), löytynevät Sieppijärveä koskevat lastensuojelujärjestön paperit MLL:n arkistoista. 

Muistitiedon mukaan tämän rakennuksen kehikko olisi alunperin tuotu Koivumaasta. Olavi Pääkkölän rakentama talo jäi tyhjilleen, ja lastenkoti aloitti toimintansa (1939) juuri tässä talossa.

Lastenkodin hoitajista muistetaan johtajatar Dana (Diana) Lundgren (myöh. Leppälä), Susanna Saarikoski ja Elma Ylitervo. Emännän nimi lienee ollut Aira Talikka, karjalaisevakko. 

Routalattiat -kirjan muistelijat muistavat erilaisia nimiä verrattuna omiin haastateltaviini. Unto Satta, joka asui kodissa 1940-1944, sanoo: "Eihän ne etunimiä meille saaneet sanoakaan, puhuteltiin "tätiksi".

Niinpä tätejä lienee olivat edellä mainittujen lisäksi Annikki Lomakka, Hilkka Pääkkölä ja Taimi Petäjäniemi. Ensimmäinen johtajatar ennen Danaa oli Venla Kaihlaniemi.

 

Kuvassa Dana Lundgren, lastenkodin johtajatar.  

Beata Meimi Satalle löytyivät "uudet vanhemmat"  

Beata Meimi Satta syntyi Sieppijärven Koivulassa 14.8.1941. Hän syntyi Bruno Jalmari Satan ja Jenny Maria Vaattovaaran perheen 7. lapseksi. Perheen pojille (5) oli annettu ja annettiin J-kirjaimella alkava etunimi Jenny-äidin mukaan. Tytöille (3) puolestaan annettiin Bruno-isän etunimen mukaiset B-kirjaimella alkavat nimet. Beata -tyttö oli nuorin tyttö, kuopus Jaakko syntyi 1943.

Beata Meimin syntymä Koijulan Brunon ja Jennyn kotimökkiin ei tuonut lisäleipää, onnea eikä iloa, sillä köyhyys ja Jenny-äidin sairastuminen olivat ikään kuin halvaannuttaneet kotielämän. Koko Kolarin pitäjässä luonnollisesti elettiin sodanaikaista vaatimatonta arkea, mutta erityisen koettelevaa elämä oli Koijulan väelle, jolle ei ollut siunaantunut pororikkauksia, metsämaita tai peltoja.  

Beata Meimin hyvinvoinnin turvaamiseksi hänet sijoitettiin kylälle 1939 avattuun lastenkotiin. Tämä onnistui kylällä asuvan Emma Raittimon ansiosta, sillä hän teki kunnalle ilmoituksen lasten hädästä sen jälkeen, kun oli käynyt Jenny-äitin tykönä kylässä Koijulanpäässä. Jenny oli ollut huonossa kunnossa, hän ei ollut jaksanut enää lastensa kanssa.

Beata Meimi-tytöstä tuli jo Sieppijärven lastenkodissa Tytti. Hänen Sieppijärven lapsuusmuistonsa (vuodesta 1941 alkaen) liittyvät lastenkotiin. -Muistan pitkän pirttipöydän, jonka ääressä molemmin puolin istui paljon lapsia. Muistan yläsängyn, jossa nukuin. Ja muistan sen hetken, kun Täti tuli kertomaan, että "nyt on Tytille löytynyt koti"! 

Sinisilmäistä Tyttiä tulivat hakemaan sallalaissyntyinen nimismies Väinö Alapeteri vaimonsa kanssa. Tämä tapahtui ennen Lapin sodan syttymistä 1944. Alapeterit adoptoivat Tytin virallisesti "vasta" 1946, ja antoivat hänelle nimeksi Tytti Marjatta Alapeterin. Adoption yksi ehdoista oli yhteydenpitokielto. Tytin adoptioäiti oli ehdottomasti halunnut, että papereihin tehdään merkintä, jonka mukaan Tytin entinen perhe ei saa  ottaa yhteyttä luovuttamaansa lapseen, Tyttiin. Jos yhteyttä pidetään, aloite tulee Alapeterien puolelta.

Näin myös kävi. Tytin matka Sieppijärven lastenkodista vei hänet ensin Rovaniemelle, mistä siirryttiin adoptioisän työkomennukselle Inariin. Lappi evakuoitiin, saksalaiset sotilaat veivät isän Inarista Saksaan; äiti ja Tytti ja muut evakot lähetetiin Ylivieskaan. Rauhan tultua isä palautettiin Oslon kautta kotiin, ja perhe asettui vähäksi aikaa ensin Tervolaan, ja sieltä lopulta Sallaan, 1946. 

Vanha Salla oli menetetty ja Märkäjärvestä tuli Sallan uusi kirkonkylä. Niinpä Tytti kävi Märkäjärven kansakoulun. Myöhemmin elettiin Sodankylässä, sieltä hän meni oppikouluun Kittilään, mutta koska äiti ei halunnut hänen menevän lukioon, palasi Tytti Sodankylään - opiskeli siellä ja päätyi Suomen Nuoriso-opistoon Mikkeliin; opiston peruslinjalle, missä hän turhautuneena opiskeli samoja asioita, mitä jo Sodankylässä oli opiskellut. 

Monen kuvion jälkeen hän sitten lähti Sallan kautta Kemijärven opettajaseminaarin pääsykokeisiin.  

- Opettajaksiko? Minä? Sinne Tytti kuitenkin haki, kokeet kestivät kolme päivää. Omaksi ihmeekseen hän pääsi sisään, ja "neljä vuotta kesti seminaariaika", 1961 - 1965. 

Pian tämän jälkeen hän avioitui Sarivaaran kanssa, perhe asettui vuosiksi Posiolle töihin, he saivat lapsia, Tytti täydensi opintojaan, valmistui erityisopettajaksi, menestyi työpaikoissaan, ja vihdoin ja viimein pääsi eläkkeelle. 

Sitä ennen eli syksyllä 1968 hän oli kuitenkin matkustanut kolarilaissyntyisen ystävänsä kanssa Kolariin. Kunnansairaalassa, sairaalavuoteessa makasi hänen entinen Jenny-äitinsä. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, ei hyvää eikä pahaa. Samalla matkalla hän kävi myös Venejärvellä siinä äitinsä sukulaistalossa, johon häntä luultavasti oli "kaupiteltu" ennen adoptiovanhempien löytymistä...

Jäljellä ovat vain ehjät peruskivet, raunio. Talo paloi Lapin sodan aikana.

2. Evakkoajan lastenkoti Bollsnäsissa

Kuvan rakennus on Glösbon lastenkoti Ruotsin Bollsnäsissa.

Tänne Sieppijärven lastenkodin lapset sisaruksineen vietiin evakkoon syksyllä 1944, mutta oli siellä lapsia muualtakin. 

Kuvasta kuitenkin löytyvät myös Sieppijärven lastenkodista tutut hoitajat Danasta alkaen.

"Ruotsalaiset tekivät parhaansa organisoidakseen suomalaislasten päivähoidon ja koulunkäynnin. Ruotsiin oli siirretty kokonaisia lastenkoteja aina Petsamoa myöten, ja ne jatkoivat uudella seudulla toimintaansa." (Lainaus kirjasta Lapinkuninkaan tytär, sivu 162. Stina Katchadourian. 2012.)

Muistitiedon mukaan lapset pääsivät "kauas" Bollsnäsiin Kolarin, Korpilombolon ja Gällivaaran kautta linja-autolla ja junalla. Näiden lasten evakkomatkasta tuli huomattavasti pidempi kuin muiden kyläläisten, sillä Ruotsi varmisti ensin, että kotiin palaavilla lapsilla on paikka, minne palata. 

Ebba muistaa olleensa 14-vuotias, kun tänne lähdettiin siskojen ja veljien kanssa. Hän kävi rippikoulunkin Bollsnäsissa, ja pääsi kotiin Sieppijärvelle vasta 17-vuotiaana, 10.4.1947. 

Moni asia oli kotikylällä kolmen vuoden aikana muuttunut, jopa se, että samanikäisellä ystävällä "Vienolla oli jo kaveri"! 

Bollsnäs on noin 260 km Tukholmasta etelään päin. Paikkakunta oli siis yksi lähes 600 evakuointikeskuksista. Bollsnäsin evakkoajasta tiedetään myös se, että pellolainen kirjailija Timo K. Mukka syntyi siellä 1944.

Lähteitä: Haastattelu (Ebba Ylitervo, Liisa Virtanen), Sieppijärven koulun historia (K.G.) ja Routalattiat -teos (Ollikainen, sivut 301-305 ja 331).

Haastattelu (Beata Meimi Satta, s. 1941), 3.1.2019.

3. Riutulan Lastenkoti Inarissa

Maailman pohjoisin lastenkoti toimi Inarissa vuosina 1902 - 1978.

Täältä voit lukea vähän lisää Riutulasta ja löydät linkin YLE-Arkistoon.