14.4.2019. Museovirastolta rahaa Kolarin kotiseutumuseon kehittämiseen

Aloitus 1980. Pääkön pirtin purkutyöt.

2012. Varastotilat evakossa vanhan keskikoulun kellarissa.

2017. Näkymä järveltä käsin.

PÄIVITYS, 16.6.2019, alla olevia
linkkejä klikkaamalla pääset lukemaan "Pääkön Alesin ja Maijun ajan" asukkaista kuin myös museonhoitajan esittelytekstiä museosta.

Linkki 3 (Kuvia museosta) sisälsi Google-albumeihin tallentamia omia ja Liisa Virtasen kuvia museotoiminnasta.

Linkki ei enää ole löydettävissä. 

1. Pääkön Pirtin asukkaita

2. Museonhoitaja kirjoittaa museosta

3. Kuvia museosta (Liisa Virtanen ja Katariina Korhonen)  

 












































Museovirasto
on jakanut lähes 600 000 euroa avustuksia paikallismuseoiden hankkeisiin vuodelle 2019.
Suurin myönnetty avustus oli 10 000 e ja pienin 1500 e.

Kotiseutuyhdistys Vasittu Luuta on iloinen, että  kunta on tälle vuodelle (eli 2019) avustusta hakenut, sillä nyt sitä tuli: kunnan kotiseutumuseon kehittämiseen on myönnetty 5000 e.

Kolarin kunnan ainoa paikallismuseo sijaitsee Sieppijärvellä, ja varmaan siksi siitä harhaanjohtavasti käytetään Kolarissa myös nimitystä Sieppijärven museo.
Koskelassa ei siis ole kotiseutumuseota, vaan kotimuseo, ja Sieppijärvellä kotiseutumuseo on ehdottomasti Kolarin kotiseutumuseo.

Tässä Museoviraston myöntämät avustukset:

Tosin alla oleva linkki ei kuitenkaan enää toimi. (2026) 

https://www.museovirasto.fi/uploads/Avustukset/Avustukset_paikallismuseoiden_hankkeisiin_2019.pdf

2017. Joen Tupa näyttelytilana.

Vasitun Luuan lukijoille tiedoksi, että tämän linkin takaa löytyy Kolarin muinaisasiain toimisto -niminen blogi, jossa puheenjohtaja, arkeologi Hilkka Oksala, esittelee mielenkiintoista Kolarin muinaisaikaa.

Kolarin muinaisasian toimiston blogista löytyvät tähän mennessä seuraavat julkaisut: 

Uudelleen ohjaus Muinaisasian toimistoon toimii.

ÄKÄSJOKISUUN KALKKITÖRMÄ, 15.1.2015,

HANNUKAISEN SAIVO, KENTTÄRAPORTIT, 18.1.2015,

TERVETULOA KOLARILAISEN MUINAISTOIMISTON PLOKIIN, 14.12.2013

HANNUKAISEN SAIVO, 14.12.2013.

 

Päivityksiä

1.
Sieppijärven lastenkoti 1939 - 1944
- päivitetty juttu löytyy esimerkiksi hakusanalla Sieppijärven lastenkoti tai

 https://vasittuluuta.blogspot.com/2013/01/sieppijarven-lastenkoti.html
Hakusanan paikka on vasemmalla yläpalkissa.

Kolarin seurakunnan toiminnassa kaunein osa ovat Kauneimmat Joululaulut

Kauneimmat Joululaulut ovat sekä suomalaista kirkkohistoriaa että Suomen Lähetysseuran ja luterilaisseurakuntien elävää toimintaa. Edelleen Kauneimmat Joululaulut soivat myös Kolarin seurakunnassa. Tilaisuudet ovat kauneinta, mitä seurakunta järjestää.

Tänä aamuna kuulin aamukahvini aikana lyhyen tarinan Suomen Lähetysseurasta. Tämä sai minut etsimään tietoa joululauluihin liittyvistä tarinoista. Silloin löysin Reijo Pajamon tekemän tutkimustyön.

Päivän mittaan myös tajusin, miten syvällinen merkitys menneillä "kirkkokuorovuosilla" on ollut kasvuuni, sillä sain kasvaa laulavassa ympäristössä. Sopraano-äitini (s.1930) lauloi aikanaan Kolarin kirkkokuorossa, pikkusiskoni (s.1971) lauloi lapsikuorossa, ja minun paikkani kirkkokuorossa oli Filpan Tyynen vieressä. 

Ja kun kerran, yhden jumalanpalvelukseen liittyvän esiintymisen jälkeen (1980-luvulla), kokoonnuimme seurakuntakodin puolelle kirkkokahveille, kävi Raittimon August ikään kuin kirkkokansan puolesta kiittämässä minuakin sanomalla: "Tunnistin äänesi. Kirkkokuoro tarvitsee sinuakin."

Maa on niin kaunis -kappale pitää minua iloisesti "hereillä"... Suurin osa tuntemistani mollivoittoisista joululauluista puhuttelee - nurinkurista kylläkin, vahvistamalla elämäniloa. 

Kiitollisuus nousi tänäänkin päällimmäiseksi tunteeksi, kun löysin hyvässä tallessa olleen Kauneimmat Joululaulut -levyni!
Olen kiitollinen Virpi-siskostani, joka sai omana lapsuusaikanaan osallistua ystäviensä kanssa lapsikuoron toimintaan. Olen kiitollinen hänestä, kaikista seurakunnan kuorolaisista ja itse  kuorosta laulamassa juuri tällä LP-levyllä "Hoosiannaa" (Kolarin seurakunnan lapsikuoro, 1.43) ja "Betlehemin seimellä" (Kolarin seurakunnan lapsikuoro, 1.07). 

Olen skannannut (levyn sisälehdelle painetun) yhteiskuvan (alla) Kolarin lapsi- ja nuorisokuoroista. Vaikka kuvasta ei helposti tunnista yksittäisiä laulajia, liitän sen tähän, koska hienointa on,  että kuoro todellakin on ollut toiminnassa, ja se on esiintynyt ja tullut jopa levyttäneeksi yhdessä muiden Oulun hiippakunnan kuorojen kanssa.
Maila Vuohtoniemelle kuuluu sydänlämpöinen kiitos vuosien toiminnasta Kolarin seurakunnassa!
Vastaavaa lasten- ja nuorten kuorotoimintaa ei olla koettu Vuohtoniemen jälkeen.

KAUNEIMMAT JOULULAULUT -TEKSTINI perustuu siis 

kotiarkistostani "löytyneen" Oulun Hiippakunnan toimittaman joululevyn (1984) 

takakansi- ja sisälehtiteksteihin, jotka ovat laulujen osalta Reijo Pajamon kirjoittamia. 

Pajamo (s.1938 Sortavalassa) on Suomen arvostetuin ja työteliäin joululaulujen tutkija. 

Tämän tekstini lopusta löytyy Pajamon teosluettelo.

Suomen Lähetysseuran aloitteesta on maamme seurakunnissa järjestetty vuodesta 1973 lähtien Kauneimmat joululaulut -tapahtumia, jotka ovat saavuttaneet valtaisan suosion seurakuntalaisten (ja muiden) keskuudessa.

Suosion innoittamana on Lähetysseura yhdessä Finngospelin kanssa tuottanut Kauneimmat joululaulut -nimisen levysarjan, jonka valmistamiseen ovat osallistuneet kaikki Suomen hiippakunnat. Kahdeksan levyä sisältävä levysarja on lajissaan ainutlaatuinen. Koskaan aiemmin (1984) ei maassamme ole tuotettu levysarjaa, joka sisältäisi yhtä paljon joulumusiikkia kuin tämä sarja.

Kolarilaisperinteen kannalta merkittävää tässä äänitejulkaisujen sarjassa on se, että yksi Oulun hiippakunnan äänitteelle valitsemista alueen kirkkokuoroista on Kolarin seurakunnan nuoriso- ja lapsikuorot. Molempia kuoroja johti tuohon aikaan 1980-luvun alussa kanttori Maila Vuohtoniemi.  

Mitä sisälehdessä (kuva yllä) lukee Kolarin seurakunnan kuoroista?

Kolarin seurakunnan nuorisokuoro. Johtaa kanttori Maila Vuohtoniemi.

Kolarin seurakunnan nuorisokuoro on perustettu syksyllä vuonna 1980. Aluksi se toimi tyttökuorona, mutta jo syksyllä 1981 saatiin ensimmäiset pojat mukaan, ja siitä lähtien kuoro on toiminut sekakuorona. Nuorisokuoro on konsertoinut mm. Ruotsissa, Borlängessä ja Ludvikassa, sekä äänittänyt  lauluja Taalainmaan radioon. Läänintason taidetapahtumiin on osallistuttu vuosina 1981 ja 1984, joista viimeksi mainitussa kilpailussa kuoro palkittiin kunniakirjoin.

Kolarin seurakunnan lapsikuoro. Johtaa kanttori Maila Vuohtoniemi.

Kolarin seurakunnassa on kaksi lapsikuoroa. Molemmat on perustettu syksyllä 1980. Lapsikuorojen toiminta on jumalanpalveluskeskeistä. Lisäksi on tehty vierailuja eri kylille, esimerkiksi Kauneimmat joululaulut -tapahtumien merkeissä. Keväisin on työkauden päätöskonsertti yhdessä muiden kuorojen kanssa. Oma kasetti, jossa oli mukana myös kirkkokuoro, on nauhoitettu keväällä 1982.

Betlehemin seimellä. Kolarin seurakunnan lapsikuoro, esityksen kesto minuuteissa 1.07.

1. Te lapsoset, lapsoset kiiruhtakaa

ja seimelle tallin te polvistukaa 

ja nähkää mi ihme on teillekin nyt,

vain Luojamme armosta syntynyt.

2. On seimen oljilla lapsonen

hän hohteessa tähden ihmeellisen 

kuin taivainen kirkkaus itsekin on,

niin puhdas ja lempeä, tahraton.

3. On Joosef ja Maria vierellään,

Pyhä rakkaus loistavi silmistään.

Tuo paimenet lapselle lahjojaan, 

ja enkelten laulu nyt täyttävi maan.

Reijo Pajamon tarina virteen ENKELI TAIVAAN LAUSUI NÄIN.

Virttä Enkeli taivaan lausui näin on sanottu maailman tunnetuimmaksi jouluvirreksi. Sen kirjoitti saksalainen Martti Luther vuonna 1535 perheensä joulunviettoon. 

Virsi pohjautuu tuttuun jouluevankeliumiin ja on kirjoitettu siten, että se voidaan esittää kuvaelmana. Tästä syystä Lutherin jouluvirressä esiintyvät kaikki evankeliumin kohdassa mainitut henkilöt: Joosef, Maria, Jeesus-lapsi, enkelit ja paimenet.

Virsi alkaa enkelien puheella, jatkuu paimenten puheella ja päättyy enkelien ylistyslauluun "Nyt Jumalalle kunnia".

Reijo Pajamon teosluettelo:

• Koulun laulutunnilla: tietoa vanhoista koululauluista (2013)
• Joululaulujen kertomaa (2011)
• Musiikista ja muusikoista (2010)
• Musiikkiopistosta musiikkiyliopistoksi: Sibelius-akatemia 125 vuotta (2007)
• Kirkkomusiikki (2004)
• Laulun ja soiton Sulasol: Suomen laulajain ja soittajain liitto 75 vuotta (1997)
• Taas kaikki kauniit muistot: joululaulujen taustat ja tarinat (1992)
• Hymnologian peruskurssi (1991)
• Tuhansin kielin: Suomen kirkkomusiikkiliitto 60 vuotta (1991)
• Peruskoulun virsitieto (1988)
• Maakuntalaulumme (1987)
• Sortavala: Laatokan laulava kaupunki (1985)
• Virtemme kiitosta kantaa: tietoja uusista virsistä 1984 (1984)
• Sulasol 60 vuotta: juhlakirja (1982)
• Taas kaikki kauniit muistot: joululaulujen taustat ja tarinat (1982)
• Menkää maitten ääriin asti: suomalaisen virsikirjan lähetysvirsistä, niiden taustasta ja tekijöistä (1980)
• Opettelemme uusia virsiä: virsikirjakomitean valmistaman kokeiluvihkon virsien taustaa ja tekijöitä (1979)
• Suomen koulujen laulunopetus vuosina 1843-1881 (1976)

Pajamo tunnetaan myös useiden kuorojen juhlakirjojen kirjoittajana.

Ei muuta nimeä ko Kasperi. Ei muuta nimeä ko Hilma.

Hilma Uusitalon (1932-2018) isoisästä, Kasper Asikaisesta, 
kirjoitti Katariina Korhonen.
HILMAN MUISTOLLE.

Uittohommiin ylös Tornionlaaksoon noussut Kasperi Asikainen oli omana aikanaan (1869-1949) kaikkien tuttu ja vain etunimeltään mainittu "etelänmies".

Kaikkien tuttu oli ehdottomasti myös Hilma Uusitalo (1932-2008), Kasperin Martti-pojan tytär Aitamänniköstä. Vietimme Hilman hautajaisia 18.8.2018 Sieppijärven kirkolla.
Hilma oli Sieppijärven vuosinaan työteliäs taksiyrittäjä, ihmisiä palveleva, kaikkien tuttu. Hän oli rohkea ja sanavalmis vaikuttajavaimo, lannistumaton omaishoitaja ja luotettava lähimmäinen.

____________________________________________

                                  
"Roopela oli monta sisarta. Yhen nimi oli Kaisa Maria, joka oli hellustellu erään Kasperi-nimisen miehen kanssa. Kun Roope näki, että Kaisa-Maria oli pieniin päin, hän kysäisi, mikä sen miehen sukunimi on. Mutta Kaisa-Maria ei tiennyt muuta nimeä ko Kasperi.

Silloin Roope kauhtu ja moitti, että olet sie kiimanen tyär, ko annat jätkän pukkia, etkä kysy ees sukunimeä. Mutta hyvin siinäki lopulta kävi. Kaisa Maria meni naimisiin Kasperinsa (Asikainen), ja he perustivat uudistilan Kolarin Aitamännikköön."

Lainaus kirjasta:
Vuosku. Miina ja Robert Vittikon perintö jälkipolville.
Tuomo Korteniemi (toim.) Väylä 2015.

"Kasperi Asikainen oli kaikkien tuttu ja vain etunimeltään mainittu "etelänmies", jolle oli heti alunperin myönnetty kotipaikkaoikeus Toornion jätkien roikkaan.
Puhetapansa ja murresutkaustensa ansiosta hän oli mieluinen kuultava. 

Kerran maattiin Karunginjärvellä viikosta viikkoon tuulia, jylmättiin illalla vuoronperään toisen ja toisen lauttamiehen teliä rantakivikoista irti, että olkapäät oli nilellä, eikä päästy kuin muutama talonväli alemmaksi, kun taas länsilaitanen paiskasi aamuyöstä takaisin rantaan. 

Asikaisen Kasperilla olivat akanottohommat jo niin pitkällä, että hääpäiväkin oli määrätty. Toiset lauttamiehet esittivät, kun Kasperi alkoi Vanhatalon rantapirtissä kaupata lauttaansa , että mitäs jos myisit sen vaimontekeleen ja veisit lauttan itse Toornioon. Mutta Kasperi myi halvalla telinsä ja lähti häihinsä Aitamännikköön."

Lainaus kirjasta: Lauttamies. Vanhaa tietoa Tornionjoelta ja sen latvavesiltä. Tekijät (myös kustantaneet) Valde Näsi ja Einar Liakka.

   Tievanpään uittoporukka kahvilla. Tämä lienee sitä seutua, joka yhdisti lauttamies-Kasperin ja            tulevan vaimonsa, Kaisa Vittikon. Pariskunta perusti myöhemmin talon Aitamännikköön Pellon          ja Kolarin rajamaille.

                                            ____________________________________

Molemmat tekstiini lainaamat tarinat (yllä) Kasper Asikaisesta ovat todella hyviä. Jo se tosiasia, että Kasperi tarvitsi vain etunimeään, ja se, että hänestä kerrottuja tarinoita on tallennettu ja tarinat ovat säilyneet muistissa, kertoo Kasperista sen, kuinka värikäs persoona hän on ollut.

Kuten tarinat vahvistavat, Kasperi Asikainen (1869-1949) todellakin perusti perheen ja uudistilan Kolarin ja Pellon rajamaille, Aitamännikköön. Vaimo tuli Konttajärveltä, ja oli Vittikon Roopen sisko, Kaisa Maria eli Kaisa Vittikko (1868-1950).



Yksi Vittikon perintö Pasman suvun jälkipolville on Kaisa Vittikko "Kasperinsa" kanssa

Kaisa kuului Salomon Ruokojärven Helena-tyttären kautta Pasmoihin. 

Pasman suvun kantavanhempia olivat OLLI HEIKINPOIKA (1731-1827) ja vaimonsa BRITA LAURINTYTÄR (s. 1728).
Pariskunnan nuorin tytär, KREETA RUOKOJÄRVI (s. 1771) ja miehensä HANNU (ent. Moona) RUOKOJÄRVI perustivat uudistalon Ruokojärven rannalle.

Ruokojärvien toiseksi nuorin poika, SALOMON (s.1804) perusti RUOKOVAARA-nimisen tilan, ja tästä nimestä tuli suurelle perheelle sukunimi. Yksi Salomonin tyttäristä oli HELENA (1834-1912), joka meni vaimoksi SALOMON VITTIKOLLE Pellon Konttajärvelle; Helenaa kutsuttiin siellä Tievan Heliksi.

Torppari SALOMON VITTIKON (1835-1885) ja HELENA RUOKOVAARAN  avioelämä alkoi Helenan kotona Ruokojärvellä, ja siellä syntyivät perheen pojat eli Iisak (1859-1940) ja Roope (1861-1937). Sen sijaan perheen tyttäret (6 kpl) syntyivät Konttajärvellä, myös tuleva Kasper Asikaisen valittu, Kaisa Maria.

 Kasper Asikaisen perhe Aitamännikössä

Pasman sukukirjan perusteella näyttää siltä, että Kasperi ja Kaisa Asikainen saivat kaksi lasta. Tarinan mukaan Kaisa oli "pieniin päin" ennen vihkimistä. Mahtoiko (Pasman sukukirjaan merkitty) Helli-nimen saanut tyttölapsi olla se, joka syntyi ensimmäisenä, mutta jonka kohtalosta ei ole osattu antaa sukututkijoille tietoja. Ei muuta kuin nimi, Helli.

Mutta Kasperin poika, Martti Asikainen! Hän syntyi (4.3.1899) ja kasvoi Aitamännikössä, otti vaimon Koivumaan kylästä ja sai Nansy Vuontisjärven (1901-1981) kanssa seitsemän lasta. Martista ja Nansystä tuli näin myös Hilma Dagmarin (13.9.1932) isä ja äiti. Tähän luettelen koko komean lapsikatraan ikäjärjestyksessä.

1. Väinö Johannes Asikainen, syntynyt 14.5.1921; rintamaveteraani
2. Elvi Maire Asikainen-Nurminen, syntynyt 7.9.1924
3. Paavo Immanuel, syntynyt 30.5.1926; veteraani
4. Mirja Kaarinen Asikainen-Koski, syntynyt 1.5.1928; Hilman hautajaisten (18.8.2018) aikaan ainoa elossa oleva sisarus.
5. Kerttu Tuulikki Asikainen-Ederstor, syntynyt 3.4.1931
6. Hilma Dagmar Asikainen-Uusitalo, syntynyt 13.9.1932, kuoli 1.8.2018 Sieppijärvellä.
7. Niilo Kasper Asikainen, syntynyt 3.6.1937. Kuoli kotinsa tulipalossa.

Metsänhoitaja Sammallahden käytössä olleet (1920-luvulla) paulat palautettiin Sieppijärvelle.

Teksti ja kuvat:

Katariina Korhonen.

Sivua päivitetty 18.12.2018 lisäämällä tarinantynkä karhunkaataja Iisak Pasmasta eli "Vaaran Iikasta", joka oli Pasmajärven kuuluisuuksia tuohon aikaan.

Museo ottaa mielellään vastaan lisätietoja kuvan vanhoista pauloista. Ne ovat olleet kovassa käytössä. Olisi mielenkiintoista tietää, missä päin tätä mallia on tehty tai kuka/ketkä olisivat voineet nämä tehdä.

Elis Sammallahti perusti perheensä Sieppijärvelle hoitaen puustellistaan käsin metsänhoitajan virkatöitään (1917-1925) noin 10 vuoden ajan. Sieppijärvellä hän eleli tavalla, jota voi kuvailla sanomalla "maassa maan tavalla".Tämä näkyi esimerkisi hänen pukeutumisessaan. 

Niinpä hänen yllään on omana aikana nähty myös Lapin puku. Ja varsinkin talvisin olivat karvakengät pauloineen myös Sammallahden käytössä - sillä (kruunun ja) valtion metsänhoitaja liikkui työkseen eli paljon metsissä.

Kuvassa ovat Sammallahden käytössä olleet paulat, yksi pari ja toisen puolikas. Hilkka Asanti  "palautti" paulat kotiin Kolariin - Sieppijärven kotiseutumuseolle, olihan Hilkka Asannin isä, Lasse

Sammallahti, Sieppijärvellä syntynyt (1920) Elis ja Hildur Sammallahden poika.

Metsänhoitaja Elis Sammallahti (1884 - 1952) sai ensimmäisen vakituisen viran virka-asuntoineen (puustelli) Sieppijärveltä vuonna 1917; heti sen jälkeen, kun oli käynyt vihillä Hildur Larsson -kihlattunsa kanssa. Pariskunnan lapset syntyivät Sieppijärvellä, vanhin Rakel jo vuonna 1917, Hilkka 1919 ja Lasse 1920.

Elis Sammallahti kuului alkuperältään aikansa herrasväkeen, Lundahlin suomenruotsalaissukuun. Eliksen isä oli Oulussa syntynyt (1847) Albert Andrei Lundahl, joka muutti Oulun läänin Pyhäjärvelle proviisoriksi kesällä 1875. Siellä hän avioitui (1877) Kemin nimismiehen tyttären, Rovaniemellä syntyneen Aurora Sofia Bergelinin kanssa. Muutettuaan Pyhäjärvelle Eliksen isä toimi siellä Haapaveden apteekin sivuapteekin hoitajana elämänsä loppuun asti 1911.


Sieppijärvellä Elis Sammallahti toimi aktiivisesti kylän parhaaksi. Hän oli tunnetusti hyväsydäminen mies, kylän tietotoimiston mukaan myös hauska hulivili, jonka tiedettiin "salamarakastuneen" kauniiseen vaimoonsa ja kosineensa tätä kirjeitse!

Hyväsydämisyydestä kertoo toinenkin tarina Sieppijärveltä. Muistin mukaan Elis myymisen sijasta lahjoitti eräälle nuorelle leskelle nuoren lehmän, jotta lesken elämä pääsisi jatkumaan torpassa jossakin päin Sieppijärveä. Sammallahti vaikutti kylässä myös siihen, että tänne perustettiin suojeluskunta. Hänen sanomakseen väitetään: "...mie olen se mies, joka puollan, ei poikia ammuta!" (Satan sukukirja, s. 259)

Sammallahti asettui siis Sieppijärvelle nuorikkonsa, valokuvaajaksi kouluttautuneen Hildur-rouvan kanssa. Hildur Larssonilla oli jo pitkä, oma ura taustalla. Todennäköisesti Elis oli kohdannutkin Hildurin metsäyhtiön (Kemiyhtiö) kuvauskeikalla jossakin päin Rovaniemeä tai Kemijoki-vartta. On olemassa lehtitieto karhunpyyntiretkestä, johon oli osallistunut ja hämmästystä herättänyt nainen - Hildur kameroineen.

Sieppijärven vuosiensa aikana Hildur kuvasi omaksi ja kyläläistensä iloksi. Hän ei perustanut tänne studiota, mutta hänen tiedetään olleen se kuvaaja, joka otti kyläläisistä muotokuvia omassa kodissaan.

Helena Liikamaa kertoo Satan sukukirjassaan itse metsänhoitajasta näin: "Hän viihtyi Sieppijärvellä...Sammallahti viljeli maata Töllilän vuomalla ja kylän rantatörmällä, piti kolmea lehmää rakennuttamassaan navetassa puustellilla. Karjanhoidosta piti navettapiika huolen, sisäpiika oli erikseen." (Satan sukukirja, 1986)

Toistaiseksi en tiedä täsmällista aikaa, milloin Sammallahdet muuttivat Sieppijärveltä pois. Metsänhoitaja Elis Sammallahtea on kuitenkin kuvattu Sieppijärvellä vielä vuonna 1925. Joittenkin muistojen mukaan myös hänen veljensä vietti joskus aikaansa täällä. Toistaiseksi en ole löytänyt vahvistusta sillekään tiedolle, oliko Elis Sammallahdella missään vaiheessa apunaan ns. apulaismetsänhoitajaa.

Liitän tähän lopuksi luettelon Eliksen velipojista. Ehkä yksi heistä tunnettiin Sieppijärvellä, vai kuka lie ollut Orajärven paliskunnan miesten tuntema "Sammallahen Jussa", Juho Pyhäjärvi...

Pyhäjärvellä syntyneet Elis Alfred Sammallahden (s. 7.1.1884) velipojat olivat:
Johan Valter, s. 12.8.1878,
Lars Arthur, s. 28.10.1881,
Henry Albert, s. 20.1.1886,
Einar Ilmari, s.16.12.1887,
Hugo Aleksander, s. 27.1.1890,
Karl Väinö, s. 29.11.1892.
             
Tämä kuva metsänhoitaja Eelis Sammallahdesta kuuluu nyt myös Kolarin kotiseutumuseon kokoelmiin.

























POROVUOMAN KUULUISA KARHUNKAATO 1917 (tai 1918).

Pasman sukukirjassa (1991) lukee Porovuoman karhunkaadosta näin.

Karhunkaataja Iisak (1855 -1930)

Iisak Pasma eli Vaaran Iikka ja vaimonsa Maria Hakso perustivat Ylihangasvaaran torpan, josta tuli myöhemmin yli tuhannen hehtaarin perintötila.

Iikka siis aloitti oman perhe-elämänsä kruununtorpparina Pasmajärven lounaispuolella olevalla Kotivaaralla eli Iikanvaaralla. Hän sai Maria-vaimonsa kanssa kuusi lasta.

Vaaran Iikka osallistui Porovuoman kuuluisaan 
karhunkaatoon vuonna 1918. 
Kuvassa ovat istumassa metsänhoitaja Sammallahti, puuhun nojaa Pekka Korteniemi, takana vas. poromies Antti Unga, Yrjö Unga ja Eevert Unga. Pasmajären miehistä kuvaan ovat asettuneet Heikki Metsävainio ja Iisakki Pasma (karhukeihästä pidellen).

p.s.

YLE, uutinen 15.9.2017:
Porovaaraa (paikkaa josta paikalliset asukkaat ovat ikimuistoista ajoista lähtien pitäneet huolta) esitetään suojeltavaksi. "Metsähallitus on kerännyt huhtikuun 2017 lopusta lähtien tietoa Etelä- ja Länsi-Lapin arvokkaista luontokohteista. Eniten mainintoja on saanut Iso ja Pieni Porovaara Kolarissa."

Kirjailijan tarinaan perustuva kuvaus jälleenrakennusajan Sieppijärvestä, alkaen 1945.

Katariina Korhonen, 2018.

Evakon jälkeinen 1940-luvun elämä Kolarissa alkoi jälleenrakennustöillä. Perheet rupesivat hartiavoimin järjestämään ihmisten ja eläinten suojaksi kattoa pään päälle. Isot talot palkkasivat ulkopuolista työvoimaa.

Kunta rupesi hoitamaan sille kuuluvia valtavan isoja asuttamis- ja rakentamistehtäviä. Työntekijöitä, rakennusmestareita, valvojia palkattiin. Kunnallista valtaa ja käytännön toimia rupesivat johtamaan kommunistit, vuoden 1945 vaalit valtuuttivat. 
Hyötymännikön rajavartiosto uusine miehineen toi uusia ideoita ainakin urheiluun. Heti alkuun (1945) perustettiin oma urheiluseura, Sieppijärven Sisu, ja rakennettiin talo - lopuksi tanssittiin. Maamiesseura oli olemassa vanhastaan, se jatkoi toimintaa. Metsäherrat ja metsien miehet (melkein) vaihtoivat osia, työtä riitti, kenelle kelpasi, savotat houkuttelivat, ja korttipelit siellä. 
Sieppijärven Osuuskassa oli aloittanut ennen sotia 1926, sitä jos mitä, tarvittiin. 
  
Muualta Suomesta saapui huomattava määrä ihmisiä jälleenrakennustöihin, vaikka tänne pääsi ensi alkuun vain matkustusluvan kanssa.  

Kirjailija Seppo Jääskeläinen on kirjoittannut (2000) teoksen Muutot. Se kertoo Sieppijärven jälleenrakennusajasta, eli
40-luvun  rakennusajasta Suomessa. Jääskeläisen tarina on lapsen omakohtainen, muistoihin perustuva näkökulma.
Päähenkilö on isänpoika Illu. Isä on kahden poikansa äidistä eronnut Juho, joka kulkee poikineen töiden perässä.
Tarinassa pojat käyvät koulua (myös) Sieppijärvellä, ja Juho tekee työnjohtotöitä Kolarin kunnalle.
Sieppijärvellä he asuvat vuokralla Hannes Jussin mökissä.



Jo tuohon aikaa Sieppijärvelle pääsi junalla. Juho oli lähtenyt Lappiin ilman poikiaan. Puolen vuoden jälkeen hän oli hankkinut matkustusluvat ja junaliput. Juhon kihlattu morsian oli saanut luvan tulla junalla poikien kanssa katsomaan, miltä Sieppijärven maisema näyttää ja voisiko täällä elää.

Juna kulki tuohon aikaan Kaulinrannalle asti. Siitä lähti pitkänmatkan linja-auto, häkäpöntöllä kulkeva Eskelinen, ja sillä pääsi myös tämä "konkkaronkka" Sieppijärvelle. Juho-isä oli ollut vastassa harmaan parakin edessä.

Tienvierustan keskeneräinen talorötiskä aiheutti etelän morsiamessa hämmennystä. Mörskä oli kuulema kulkujätkien hotelli, omalla vastuulla sai yöpyä kuka tahansa. Kesällä mökissä oli sattunut puukotus, vainaja oli luultavasti ollut paperiton inkeriläinen ja tappaja päässyt karkuun. -Rajaseudulla on monenlaista kulkijaa, oli Juho selittänyt.

Sieppijärven kylätaajaman kaksikerroksinen, rapattu tiilitalo oli vielä kesken, siitä tulisi koulu. Nyt koulua käytiin parakeissa.
Kunnantoimisto sijaitsi tienvierusparakissa. Sen pihapiirissä oli varasto (varastonhoitajana Niilo Koskenniemi  1948 - 1956) ja "Juhon työpaikan tukikohta" eli toimisto. Toimistolle tuli tilattuja sanomalehtiä laidasta laitaan, Helsingin Sanomista ja Uudesta Suomesta alkaen.

Jälleenrakennusajan kaupoista "Kallion kaupaksi" kutsuttu Iivari jatkoi toimintaansa aloittaen joustavasti ensimmäisenä. (1970-luvulla otettu kuva alla.) 
Iivarin kauppias ei kauaa aikaillut, hän meni apulaisineen sekä savotoille, asutuskyliin että Sieppijärven kylälle Jonne Pääkkölän palamatta jääneen ulkorakennuksen päätyyn. Pian saatiin rakennettua uusi komea kaupparakennus keskelle kylänmäkeä.

Jälleenrakennusajan monilla, omien vanhempieni kaltaisilla kyläläisillä, oli varaa käydä kaupassa vain "vastakirjalle" - ruokavelka pyrittiin maksamaan kerran kuukaudessa, mutta se ohjasi rahankäyttöä. Elämä oli tiukkaa eikä siivutettua ostomakkaraa syöty läheskään joka päivä. Maatiloilla ei näitä huolia ollut.  
                                         
Metsänomistus ja puun myynti olivat osa Sieppijärven maatilojen toimeentuloa. Sieppijärven isännillä oli perunan lisäksi maita heinällä lehmikarjaa varten. Jokivarsiniityillä kasvoi luonnonsaraa, ja järvessä vanhastaan kortetta. Ennen sotia talossa oli saattanut olla poroja, vaan ei enää sodan jälkeen. Kotitarvekalastus oli tärkeä toimeentulon lähde myös. (. 144, Muutot)

Kuvassa on sodassa palamatta jäänyt Jonne Pääkkölän ulkorakennus, jossa oli Kallion kauppa heti evakon jälkeen. Myöhemmin rakennetun VR:n laituripysäkille vievän tietyön alta (vas.reuna kuvassa) on purettu autoilija Jonne Pääkkölän autotalli, ulkorakennuksen liiteri, makasiini ja latopää. Naimi Pääkkölä asui sodan jälkeen tuossa kuolemaansa saakka, eli vuoteen 1969. Kuvassa näkyy myös Pääkkölän Mikon kioski vuodelta1972. 


Linja-autoja varten tuodun pysäkkiparakin päähän oli heti suunnitteilla kioski, kaupan tykö puolestaan oli hankkeilla ruokala, tai ainakin kuppila.
Järvelle laskeutuvassa rinteessä näkyi uusia ja rakenteilla olevia puutaloja. Rakennustarvikkeista ja rahasta oli pulaa.

                                         Ihan oikea KIOSKI Sieppijärvellä. Tämä näyttäisi Kotkamaan alkuajoilta, sillä Gunnar                                                   Kotkamaan vaimo Silja Järvirova on asettunut kuvaa varten ovisuuhun. 

                                      Nuorisoa koolla Myllyllä, siellä oli Myllyn Ainon kioski. Takana Naamijoen silta.
                                   

Sahat lauloivat ympäri pitäjää. Taloja rakennettiin puusta, josta ei välttämättä ollut pulaa, mutta muista rakennustarpeista oli.
Tämä kuva on otettu Naamijoen sillanposkessa olleella Myllyn sahalla.
                                           

Suomalaisen maiseman erikoispiirre eli harjurinteet näkyivät Sieppijärven maisemassa, jos osasi lukea maisemaa. Valtaväylältä kun poikkesi koivikkoa kasvavaa harjurinnettä halkovalle kärrytielle, oli jo aika lähellä maanviljelijä Hannes Jussin tilaa, sen niittyaukeaa ja perunapeltoa.

Pitäjässä oli valtaisa pula asunnoista ja tiloista ylipäänsä. Ihmisiä asui jopa talojen säilyneissä kivijaloissa ja muissa tilapäisissä rakennelmissa.
Jälleenrakennusajan ensimmäisinä vuosina esimerkiksi kokouksia (tai käräjäistuntoja) järjestettiin niissä rakennuksissa, joita saksalaiset eivät olleet polttaneet, esimerkiksi saunarakennuksissa (kuva alla).

                                                 Sieppijärvellä Aatin (Pääkkölän) evakkopirtti.

Paikkakuntaa eli Kolaria johti Eemeli Lakkala (1900 - 1974), joka oli saanut vuoden 1945 vaaleissa valtakirjan; hänestä oli kertaheitolla tullut Kolarin johtava kunnallispoliitikko. Kunnanjohtajan avulla kylälle saapuva kuntatyöntekijä, esimerkiksi työnjohtaja, sai vuokrattua "kodikkaan ja hyväkuntoisen hirsimökin tilan pihapiiristä". Kirjassa Juho vuokrasi mökin maanviljelijä Hannes Jussilta.

Jääskeläisen Muutot -teoksessa Juho joutuu selittelemään itseään huomattavasti nuoremmalle, oppikoulun käyneelle kihlatulleen, mitä varten miehen pitikin tulla juuri Sieppijärvelle, jos täällä on sellaista, miltä näyttää!

-Länsi-Lapissa on töitä ja tilaa, mahtuu hengittämään. Ja Ruotsi lähellä väylän takana, jos tulisi jostain syystä kiire. Minulla kun on se...mistä puhuttiin. Tässä kohdassa Juho viittaa asekätkentäjuttuun, joka oli vielä kesken, vaikka kenraali Airo olikin vapautettu (1948). Kiireellä hän puolestaan vihjaa mahdolliseen miehitysuhkaan. Neuvostoliitto ei tuolloin ollut vielä ratifioinut lopullisesti Paasikiven vahvistamaa rauhansopimusta.

- Ja muutenkin. Vaikka nyt elintarvikkeita ajatellen. Ruotsin puolelta saa ostaa rajakauppana sellaista, mihin eivät säännöstelykortit riitä, ja saattaapa mukaan sattua muutakin, sakariinia, tupakkaa, teetä ja kahvia, arvoiltaan enemmän kuin käypä raha. Väylän varressa on monenlaista jopparia. Vaan ovathan rajavartiostot ja tullitkin valppaina. Minä tunnen täkäläisiä molemmilta puolilta.Tarkoitan sekä rajaa että laillisuutta. (s. 142, Muutot)

-Toisaalta täällä on jälleenrakentaminen parhaassa vauhdissa. Länsi-Lapilla on tulevaisuus. Koko Lappi nousee.

Pojat! Katsokaa! Ylläs! Odottakaas, pojat, ja Tyyne, kun näette Yllästunturin keron lumen peittämänä. 
- Olkoot, Tyyne sanoi taas. Tämä katkelma kirjasta osoittaa, kuinka Juhon oli mahdotonta vaikuttaa etelän morsiamensa asenteisiin. Morsiamen mielestä meillä täällä Sieppijärvellä ei ollut edes maisemaa, "äläs ny vain Ylläs tai harjut"!

Juho ja pojat jäivät, morsian lähti Kaulinrannan kautta töihinsä etelään - tuskin takaisin tuli!
- Tuli heti helpompi olo, kun sai ämmän ikkunasta ulos, isä kertoi entisen miehen sanoneen. (s. 151)

Kun Sieppijärven lypsykarjaa harjoittavat perheet  oli lähetetty syksyllä 1944 evakkoon Ruotsiin, ne olivat ottanut mukaan "vain välttämättömän" - esimerkiksi Lapin puikulaa eli puikkopottuja. Myös lypsykarja kävelytettiin Ruotsin puolelle turvaan.

Siemenperunoitten ja karjan kanssa tultiin seuraavana vuonna kotiin.  Evakosta paluu ja jälleenrakennusaika koitti 1945. Silloin viljelijä kylvi ensi töikseen perunat, jatkoi karjansa hoitamista, teki heinää karjalle ja rakensi poltettujen rakennusten tilalle pikkumökin. Hannes Jussi asui liki kaksi vuotta tilapäismökissä ennen kuin keväällä 1947 vihdoin sai perheensä kokoon, ja pääsi asettumaan uuteen taloon. Heti kun mahdollista, tilapäisasunnoksi tehty mökki vuokrattiin uusiokäyttöön - jos mahdollista.

Hannes Jussin "läppiä" (lapsia) oli pidetty evakossa pidempään kuin muita, sillä lasten kotiinpaluun ehtona oli koti. Lapset olivat ennen evakkoa olleet sijoitettuina Sieppijärven lastenkotiin äidin kuoleman (1944) johdosta. Rauhan tultua lastenkotia ei sattuneesta "tulipalosta johtuen" enää ollut. Lasten oli siis Ruotsissa evakossa odotettava, että isä sai rakennettua oman talon. Lastenkotia ei rakennettu uudestaan, sen toiminta jatkui Kolarin kirkonkylällä.

Ennen sotia rakennetusta lastenkodista olen kirjoittanut tänne.

Lapin evakkoaika 1944 - 1945: Välähdys Ruotsista, "Äs Ljustorpista", Paavo Asikaenen.

Teksti:

katakorhonen56@gmail.com.

Tekstini asianosaiset:

Paavo Asikainen, s. 21.12.1869
Maria Kangas, aviossa Asikaisen kanssa. Emäntä kuoli 27.1.1944, perinnönjakokirja laadittiin 21.4.1947.
Pariskunnan pesue:
Eila Martta Asikainen Tamminen, syntynyt 26.7.1915, ja muuttanut Riihimäelle.
Hellin Maria Asikainen Alanko, syntynyt 20.5.1917
Emmi Elina Asikainen Raittimo, syntynyt 16.11.1918 ja (Kaarle) Aukusti Raittimo, 5.5.1912.


1. Evakossa (Lapin sota 1944-1945) hoidettiin keskeneräisiä kotiasioita.

1.1. KUIVATUSHANKE: KUNNITTAINVUOMA Kolarin kunnassa

Paavo Asikainen oli Iisalmessa syntynyt Asikaenen, joka perusti tilan ja perheen Sieppijärvelle. Yksi hänen tyttäristään oli Emmi, aviossa Raittimo.
Lapin sodan ajaksi hän vei perheensä evakkoon Ruotsin (Äs eli Sverige) Ljustorp -nimiseen paikkaan. Sieltä käsin hän hoiteli tilallisen paperitöitään, eli allekirjoitti (esimerkiksi alla esittelemäni hankkeen) asiapaperin.

Kuva 1. Yllä.
Maanviljelijä PAAVO ASIKAINEN oli saanut 3.12.1937 päivätyn kirjeen Maataloushallitukselta. Tämä tapahtui siis ennen Lapin sotaa, joka evakkopaikkoineen muutti toviksi myös Asikaisen elämää.

Kirjeen nimi oli Kunnittainvuoman kuivatushankkeen toimitsijamies, maanviljelijä Paavo Asikainen.

Kirjeen alku osoittaa, että Asikainen on nyt saanut kuivatustyönsä hyväksytysti tehtyä. Valtio on

avustanut hanketta suoranaisena avustuksena 4996 markalla. 

Kirjeen mukana seurasi Asikaiselle viljelyspakkoluettelo. 

"Luetteloon on merkitty kunkin osakkaan viljeltäväksi tai metsän kasvuun ojitettavaksi määrätyn maa-alan suuruus. Aika, jona uudisraivaustyö on suoritettava, on 24 vuotta."

Mielenkiintoista Maataloushallituksen kirjeessä on myös ilmoitus, että osakkaiden velvollisuuksia ovat viljelyspakko ja viemärien kunnossapito.

Kuva 2. Yllä.

Tämän vuokrakirjeen on lähettänyt (1945) Metsähallinnon Perä-Pohjolan piirikuntakonttori.

Tämä on päätös Paavo Asikaisen anomukseen. Kirje on toimitettu Asikaesen evakkopaikalle Ruotsiin, sillä helmikuun 1945 lopulla tuskin kukaan Sieppijärven evakoista oli päässyt palaamaan kotiin. 

...päätös itsellinen Paavo Asikaisen anomukseen saada Kunnittajanvuomalta edelleen vuokrata viljelysmaaksi Koivulanjänkä I -nimisen vuokrapalstan..."

"Metsähallinnon Perä-Pohjolan piirikuntakonttori on suostunut Asikaisen anomukseen siten, että anojalle vuokrataan aluemetsänhoitajan (Forsten) osoittamalta paikalta viljelysmaaksi 2 hehtaaria huonokasvuista metsämaata eli yhteensä 2 hehtaaria maata seuraavilla ehdoilla: ..."

 Annettu Torniossa, 26. päivänä helmikuuta 1945, Väinö H. Koponen.

Kuva 3. Yllä. 

Tämä vuokraehtoihin liittyvä Asikaisen allekirjoitussivu kertoo enemmän kuin ensisilmäyksellä arvasin. 
Tämä on hieno dokumentti ajasta, jonka yleensä muistamme vain "evakkoaikana".

Tosiasiassa aika oli tapahtumia täynnä, ja siellä syntyi uutta elämää myös Paavo Asikaisen sukuun. Paavon tytär, Emmi oli aviossa August Raittimon kanssa, ja eikö mitä, Emmi synnytti 6. marraskuuta 1944 tyttären, Birgitan - evakossa Ljustorpissa.
Evakossa ovat syntyneet myös kirjailija Timo K. Mukka ja Anna-Liisa Keskitalo. Evakossa myös kuoltiin ( Akseli ja Saimi Kakkisen pikkupoika). Evakossa käytiin töissä ja kouluakin, sieltä käsin hoidettiin kotiasioita - eikä oltu moksiskaan. Nähtiin maailmaa. Ruotsin Ljustorp oli yksi monista kolarilaisten evakkopaikoista Sundsvallin seudulla.

Itselleni seutu on aina ihmisissä, niin tämäkin. Ljustorpiin oli lähetty Asikaiset Sieppijärveltä, Kolarista Kalle Äkäslompolo  ja Pellosta Hanna Orajärvi. Heitä Asikainen oli pyytänyt todistajiksi saatuaan postia Torniosta. Niinpä Kalle ja Hanna allekirjoituksillaan todistivat Paavo Asikaesen allekirjoituksen oikeaksi. (Kuva 3)

Hauskinta tässä dokumentissa on Paavo Asikaisen omakätiset merkinnät. Hänellä on erittäin kaunis ja hyvin luettava käsiala. Voi olla, että allekirjoitustilanteessa (ainakin) kolme ihmistä on nauraa kätkättänyt. Olen aivan varma, että Paavo ei kirjoittanut "vahingossa" sukunimeään muotoon Asikaenen! Hän halusi käyttää "savvoo" eli kirjoittaa sukunimensä "oikeaan" muotoon Asikaenen.

Uskon myös, että tämä Asikaenen ei merkinnyt päiväykseen ja Ljustorpiin kuuluvaa Ruotsi-sanaa vahingossa lyhenteellä Äs! Kyllä hän tiesi, että äs on S eli Sverige - Amerikan käynyt "maalimanmies" kun oli!

p.s.
Vuoden 1937 Maataloushallitus käytti huolimatonta kieltä. Meillä täällä Sieppijärvellä ei ole koskaan ollut Kunnittainvuomaa. Sen sijaan paikan nimi on aina ollut Kunnittajanvuoma - aivan kuten Metsähallinnon Länsi-Pohjan piirikonttori omassa kirjeessään kirjoitti. Nimen alkuperä on saamen kielessä.