Ajatus kotiseutumuseon perustamisesta Kolariin syntyi jo jälleenrakennusaikana 1950-luvulla. Kuitenkin vasta vuonna 1970 kunnalle ostettu Pääkkölän talo valittiin museokäyttöön. Pääkkölä oli yksi harvoja asuintaloja Sieppijärven kylällä, joka oli jäänyt saksalaisilta polttamatta Lapin sodassa. Talo siirrettiin keskeltä kylää sen nykyiselle paikalleen Rovan tilalle vuonna 1980.
Seuraavat vuodet olivat talkootöiden ja kokoelmien kartuttamisen aikaa, kunnes museon ensimmäinen näyttely avattiin yleisölle 1986.
Museolle on kerätty historiallista aineistoa koko Kolarin kunnan alueelta.
Kuvassa museon avajaisjuhlassa mukana olleita kuntalaisia vuonna 1986. Taustalla vasemmalla paikallishistoriaan perehtynyt opettaja Pentti Jaako ja etualalla kulttuurilautakunnan silloinen puheenjohtaja Arvi Ahola. (Kuva: KatariinaGranat)
Ulkomuseoksi muotoutunut alue ehti palvella kävijöitä vain kahdeksan kesää, kun päärakennukseen eli Pääkön Pirttiin syntyneet kosteusvauriot pakottivat sulkemaan näyttelyn vuonna 1993 korjauksien ajaksi. Vaurioitten yhtenä syynä pidettiin nykyaikaisten rakennusmateriaalien käyttämistä.
Pääkön museopirtin kymmenettä vuotta jatkunut pelastusremontti saatiin suurelta osin päätökseen vuonna 2003. Talossa uusittiin lattiaeristeet, ilmanvaihto, pohjoispäädyn seinähirsiä ja pärekatto. Rakennuksen ympärille on kaivettu salaojia.
Nykyisen näyttelyn suunnittelu aloitettiin aloitettiin vuonna 1998, kun rakenteisiin kohdistetut korjaukset alkoivat valmistua.
Pääkkölän ja Rovan tilojen historiasta vähäsen.
Pääkkölän tila eli Pääkön Pirtti sai perimätiedon mukaan alkunsa vuonna 1736, kun Köngäsen ruukin kirjanpitäjän poika Olli Ollinpoika Koberg Tornionkoskelta perusti keskelle Sieppijärven kylää tilan. Tilan osti kuitenkin pian Satan isäntä Olli Juntinpoika, ja melkein yhtä pian, eli 1750-luvulla, kerrotaan Turtolasta lähtöisin olleen Heikki Ollinpoika Pääkkölän tulleen isännäksi Pääkölle.
Vuodesta 1813 alkaen tilan nimeksi vakiintui Pääkkölä. Tästä vuodesta tiedetään, että silloin vaihtui taas kerran isäntä, edeltäjän nimi oli Henrik Henriksson Moona.
Rovan tila puolestaan perustettiin 1784 kruunun uudistilaksi. Vuonna 1876 paikalla tiedetään olleen päärakennus, navetta, heinälato, talli, sauna, riihi, riihilato, puohi, kala-aitta, kellari, kaivo, ulkohuone sekä peltoa ja niittyä. Tilalla oli tuolloin myös hevonen, kuusi lehmää sekä viisi lammasta.
Vuonna 1892 Eva Tiensuu lunasti Rovan paikan perintötilaksi. Ja sekin tiedetään, että pian vuonna 1907 kauppias Nordberg vaimoineen osti talon ja myi sen edelleen Trävaruaktiebolaget Kolarille. Tämän jälkeen muiden muassa nuorempi Salomon Pääkölä perheineen asui taloa 1920-luvun tienoilla.
Kolarin kunta puolestaan osti tilan vuonna 1931. Seuraavana vuonna tilan ojien kaivuussa työllistettyjä majoitettiin tilan navetassa. Taloa vuokrattiin myös kunnan terveydenhoitohenkilöstölle. Lopulta sotavuosina siellä pidettiin kunnantoimistoakin, kunnes saksalaiset polttivat rakennuksen Lapin sodassa.
Pääkön Pirtin asukkaista
Pääkkölä on tyypiltään ns. peräpohjalainen parituparakennus, joka yleistyi pohjoisen maa-ja karjatalousasutuksen piirissä 1800-luvulla.
Vaikka varmaa asiakirjamerkintää Pääkön Pirtin valmistumisvuodesta ei ole, museoon kerättyjen tiedonantojen mukaan talon rakentamisen on aloittanut ilmeisesti vuonna 1885 Salomon Pääkkölä (1839-1887).
Tämän jälkeen, vuonna 1889, eteläiseen pirttipäätyyn asettui Salmon poika Aleksanteri (1866-1928) vaimonsa Maijun (184-1930) kanssa samana vuonna, kun heidän esikoispoikansa Jonne syntyi.
Seuraavasta sukupolvesta pirttiin jäi poika Arvo (1894-1944), ja miniäksi tuli Liinu (1900-1978) 1920-luvun alkupuolella. Molemmat perheet olivat aikanaan yhdeksänlapsisia.
Arvo Pääkkölästä muistetaan, että linnustus ja pienriistakauppa olivat hänelle tärkeitä ammatteja. Erityisesti Pääkkölän naiset olivat karjanhoitajia ja maanviljelijöitä.
Pääköllä harjoitettiin alusta lähtien myös kestikievaritoimintaa, olihan talo tien varressa keskellä kylää.
Aleksanterin ja Maijun miespuolisista jälkeläisistä kehkeytyi vallitsevasti liikennöitsijöitä. Jonne Pääkkölän kerrotaan olleen pitäjän ensimmäinen autoilija. Samoin Jonnen poika Uuno harjoitti päätoimista taksinajoa. Jälkipolvet ovat jatkaneet tätä ammattia.
Muutama sana museon nykyisestä näyttelystä
Uusittu näyttely pyrkii antamaan kuvan kolarilaisesta kahden perheen asunnosta viime sotaa edeltävältä ajalta.
Vuonna 2000 kunnostetun pirttipäädyn lisäksi pohjoispäädyn tupa on vuonna 2001 sisustettu mainitun aikakauden malliin. Lähtökohtana on pidetty Emmi ja Uuno (1913-1985) Pääkkölän muutto keskikamariin vuonna 1936.
Vintissä aloitettiin näyttelytoiminta vuonna 2002. Keskikamarin ja porstuan näyttelyt on saatu valmiiksi kesällä 2003.
Pirtin puolipaneeli ja lattian väri tavoittelevat "Liinun ajan" tilannetta. Kalustuksen sijoittelussa on pyritty noudattamaan 1930-luvun tietoja, joita on haastattelemalla saatu talon tyttäriltä Anna-Liisa Huolmannilta ja Maiju Ravelinilta.
Muita menetelmiä näyttelyn laadinnassa ovat olleet rakennuksen alkuperäisten sisäpintojen analyysi, arkistotutkimukset, kokoelmien luokittelu ja hoito sekä vertaaminen aihetta koskeviin kirjallisuustietoihin. Sisäpintojen analyysi on perustunut järjestelmälliseen havainnointiin ja kirjaamiseen.
Näin on pyritty mahdollisimman pitkälle toteuttamaan historiallisesti perusteltuja ratkaisuja. Museon tärkeimpiä tehtäviähän on kerätä, säilyttää, tutkia ja välittää tietoa paikallisesta menneisyydestä ja kulttuuriperinnöstä.
Eri lahjoittajilta peräisin olevan kokoelman rajoituksista johtuen huoneiden esittelystä puuttuu aikakauden astioita, istuimia ja lasten arkivaatteita. Näyttelyyn on pyritty hankkimaan myös valokuvakopioita entisistä kolarilaisista.
Kokoelmat toimivat tiedon päälähteinä. Museon rakennukset ja esineet puolestaan kertovat avoimesti tai kätketysti paikkakunnan kulttuuri-, elinkeino-, sosiaali- ja ideahistoriasta sekä yleisellä että yksilökohtaisella tasolla.
Museon pihapiirin muissa rakennuksissa säilytetään kookkaita maatalousvälineitä. Museon arkistossa on ulkorakennusten alkuperästä tietoja varsin niukasti, mutta jotakin tiedetään.
Päärakennuksen koillispuolella sijaitseva Joen Tupa on tuotu Muonionjoen varresta Saarenputaan Juurakkovaarasta. Alkuperän arvellaan menevän 1700-luvun savutupien aikakaudelle. Tupa on edelleen kunnostuksen alla.
Vanha pikkukäymälä, joka on vuonna 1987 yleisölle rakennetun "puuseen" vieressä, on peräisin Juustovaarasta.
Alueen kaakkoisnurkassa olevan kesänavetan on lahjoittanut Julia Pieskä Lappeasta. Päärakennuksen eteläpuolella olevasta pikkuaitasta tiedetään, että se on peräisin 1920-luvulta,
Ruokojärven kylältä. Alueen itä- ja lounaispuolen ladot on alkujaan rakennettu niitä ympäröivien kunnan vuokrapeltojen heinänkorjuuta varten tiettävästi vasta 1960-luvulla.
Kolarin kotiseutumuseon kokoelmaan on kirjattu 1360 esinettä, mutta kaikkia ei voida asettaa kerralla näytteille. Esineistön säilytystä ja hoitoa varten tarvitaan korkeatasoinen ja pysyvä varastotila.
Miltei puolet kokoelmasta sijaitsee kahdessa Sieppijärven koulun luokkahuoneessa. Asianmukaisesti hoidettuja varastokokoelmia voisi tulevaisuudessa esitellä säännöllisesti yleisöllekin.
Museo vaatii kokonaisvaltaista kehittämissuunnitelmaa, jossa huomioidaan museon keskeiset yhteiskunnalliset tehtävät historiakasvattajana, kulttuuriympäristön hoitajana sekä paikallista kulttuuriperintöä koskevien tietosisältöjen tuottajana suhteessa paikalliseen elinkeinoelämään.
Teksti:
Hilkka Oksala, museonhoitaja
No comments:
Post a Comment