Yrittäjyys elämäntapana. Yksityisyrittäjät, kulkukauppiaat, kyläkauppiaat, järvikylien kaupat ja muut Kolarissa.

 Bloggaus: Katariina Korhonen (K.K.2026).    

Täytetään ainakin blogi Kolarin paikallishistorialla. 

 Kulttuuriperinnön tallentaminen turvaa yhteistä muistiamme! 

Jakso 2. Yrittäjyys elämäntapana

Veteraaniyrittäjä Ulla Rantala Kolarin vaatekaupassaan kuvattuna 2017.

Yksityisyrittäjän työpäivät ovat pitkiä, mutta pisimpiä ovat perheellisten naisyrittäjien työpäivät. Sitä ne ovat vielä nykyäänkin, vaikka monet miehet osallistuvat jo aktiivisemmin kotitöiden jakamiseen. Pienten lasten äitinä Ullaa odottivat kotona ns. virallisen työpäivän päätteeksi räkäiset lapset, ruuanlaitto, pyykki, tiski ja siivous, kirjoittaa Miia Rantala yrittäjä Ulla Rantalasta.

Ulla Rantala syntyi Sieppijärvellä Ester ja Yrjö Vaattovaaran esikoiseksi vuonna 1936. Edelleen hän toimii, 90-vuotiaana, vaatekauppiaana Kolarissa. Takana on jo 55 aktiivista yrittäjyysvuotta. 

Yrittäjän uran Ulla aloitti aloitti vuonna 1971 perustamalla Ullan Asuste ja Kemikalio -nimisen liikkeen Sieppijärvelle. Jo seuraavana vuonna hän avasi toisen liikkeen Kolarissa ja kolmannen sitä seuraavana vuonna Pellossa. Ennen 1990-alun lamaa hän työllisti samanaikaisesti jopa viisi täysipäiväistä työntekijää: 3 Kolarissa, 1 Sieppijärvellä ja 1 Pellossa.  Lisäksi Ulla tarjosi kesätöitä ja tuurauksia kolmelle tyttärelleen heti 70-luvulta lähtien, ensin vanhimmalle, myöhemmin vuosina 1975 ja 1978 syntyneille tyttärille. 

Yrittäjänaisilla ei ollut 70-luvulla lainkaan tuettuja vanhempainvapaita. Vuonna 1975 Ulla oli kotona äitiyslomalla 3 kuukautta, vuonna 1978 kuitenkin enää vain pari viikkoa. Suvun teini-ikäiset serkut ja tuttavapiirin nuoret naiset hoitivat Ullan taaperon ja sylivauvan. Myöhemmin lasten perhepäivähoitajina toimivat Ullan veljien perheet, Eino Vaattovaaran ja Pekka Vaattovaaran. 

-Yritys on ollut työ, harrastus ja elämäntapa Ullalle, kirjoittaa Miia Rantala. 1990-luvun lama koetteli myös Ullan yritystoimintaa. Vuonna 1992 hän lopetti Ullan Asusteen Pellossa, ja pari vuotta myöhemmin loppui myös Sieppijärven liikkeen toiminta.

Kolarin kunta palkitsi ja huomioi Ullan Asusteen perustajan ja yrittäjän vuonna 1993. Ullan kauppiasura on tuostakin vuodesta jatkunut kuusipäiväisenä näihin päiviin asti (2026). Vuosikymmenten aikana Ullalla on ollut luottohenkilöitä, jotka ovat tarvittaessa auttaneet ja sijaistaneet myymälässä. 

Kaupanpidon vastapainoksi Ulla on aikoinaan marjastanut, varsinkin hillastanut. Miia Rantala kirjoittaa äidistään: -Vielä silloin kun äidillä olivat jalat hyvässä kunnossa, hän saattoi "yrkkiläiseen tapaan" (= kotoa perittyyn tapaan) herätä aamuyöstä kolmen-neljän aikoihin ja käydä hillajänkällä rentoutumassa ennen kaupalle töihin menoa. Usein äiti on käynyt pitkilläkin hillastusretkillä veljensä Einon, Heikin, Pekan ja heidän vaimojensa kanssa. 

Lapsuusperheensä vanhimpana lapsena Ullan oli aloitettava palkkatyö jo 13-vuotiaana. Yrjön Ulla menikin jo 1949 töihin Iisakki Iivarin sekatavarakauppaan - tämä tapahtui vain muutama vuosi Lapinsodan päättymisen ja Ruotsiin tehdyn evakkomatkan jälkeen. Ennen omien kauppojen perustamista (1971) hän oli toiminut jo myyjänä Iivarilla 20 vuoden ajan, muutaman vuoden myös 1950-luvun Iivarin savottakaupassa Aalisjärvellä.

Kulkukauppiaita Kolarissa

Vienankarjalaiset "laukkuryssät" eli kulkukauppiaat toivat Kolarin kyliin tavaraa ja uutisia. Muutamia Vienan Karjalan kylistä peräisin olevia kauppiaita asettui asumaan Sieppijärven kylälle.
Teodor (Fjodor) Alanko avioitui Helli Asikaisen kanssa, ja osti Satan Fetolta tämän talosta ns. vanhan puolen, ja perusti siihen kaupan. Teodor oli Vasili Alangon poika. Vasili oli varakas laukkuryssä, joka kulki omalla hevosella. Sieppijärvelle perustettu kauppa sai nimen V.F. Alanko O.Y.

Toinen Vienan Karjalan kulkukauppiaista oli Pällinen, joka perusti Sieppijärven Pääkön törmälle kaupan. 
Yksi esimerkki kulkukauppiaista on Jysky-niminen mies, joka kuljeskeli Vaattojärvellä. Täällä hän tapasi Edlan, talutti tämän vihille ja asettui kauppiaaksi. Sieppijärvellä kulkivat myös Teronen ja Haurinen, molemmat asettuivat asumaan paikkakunnalle. 

Kyläkauppiaiden aika Sieppijärvellä

Ensimmäisen kaupan Sieppijärven kylällä aloitti Iisakki Iivari 1880-luvulla. Oman yrityksen eli Iisakki Iivari Oy:n hän perusti 1920-luvulla. Einari Iivari rakennutti 1935 uuden kauppatalon kylän keskeiselle paikalle eli Kalliolle. Einari Iivarilla oli  kauppa myös Koivumaan kylällä. Myymälänhoitajana siellä toimi Frans Uusitalo.

Lapin sodan jälkeen Einari ja Antti Iivari laittoivat kaupan väliaikaistiloihin, ja uusi kaupparakennus valmistui 1940-luvun lopulla. Kolmannen polven kauppiaana Antti Iivari otti vastatakseen Iivarin kaupanpidosta sen jälkeen, kun päästiin uuteen liiketaloon.

Tässä vaiheessa Ulla Rantala tuli töihin Iivarin kauppaan joulukuussa 1949, jolloin elettiin vielä ns. korttiaikaa. - Myyjillä riitti työtä korttien ruksaamisessa, mitätöinnissä ja kuponkien liimaamisessa. Käytetyt kortit oli vielä lähetettävä kansanhuoltoon. Aluksi pääsin aukomaan naruja, myöhemmin sitten myymään. Se oli niin kuin fiinimpää hommaa, kun pääsi kauppaan töihin, muistelee Ulla Rantala Aki Ollikaisen Routalattiat -kirjassa (2005). 

Iivareilla oli hallussaan myös seudun savottakauppa. Pian sodan jälkeen (1945) uudelleen alkaneet suuret metsäsavotat jatkuivat järvikylien ympäristössä 1960-luvulle saakka. Vuonna 1953 Antti Iivari laajensi toimintaansa Nuottavaaraan perustamalla sinne sivuliikkeen. Myymälänhoitajana toimi Onni Satta, joka myöhemmin 60-luvulla ryhtyi Nuottavaaran kauppiaaksi. Kauppias Antti Iivari kuoli Sieppijärvellä 1981. Onni Satasta tuli kauppias Sieppijärvelle 1987.

Sotaa edeltävänä aikana toimi Sieppijärvellä muitakin kauppoja kuin Kallion kauppa. William Iivarin eli Viljaamin kauppa toimi 1920-1930 -luvulla Mäki-Iivarin talossa.
Niin ikään Jonne Pääkkölä oli kauppias, varsinkin hevoskauppias. Iisak Koivumaa eli Kauppa-Iisko (s. 1895) harjoitti kaupanpitoa niin ikään Sieppijärvellä jonkin aikaa. 

Länsi-Pohjan Osuuskauppa (SOK) oli kylän ensimmäinen osuusliike, joka aloitti 1920-luvulla.

  Tornionlaakson Osuusliike (OTK) puolestaan aloitti heti sotien jälkeen. Sieppijärven myymälä avattiin 1947, se muuttui pikamyymäläksi 1967, ja vuonna 1983 kaikki OTK-osuusliikkeet yhdistyivät E-osuuskunta EKA:ksi. Vihdoin 1980-luvun puolivälissä Sieppijärven myymäläkin muuttui Siwaksi siihen asti, kunnes kaikki Suomen Siwat myytiin K-Market lipun alle.   

K-Market Sieppijärvi toimi kylällä vielä 2017 ilman omaa kauppiasta. Myymälänhoitajana toimi tuohon aikaan Isabella Pietilä. Sittemmin K-Market on luopunut Sieppijärven kaupasta, samoin kuin Ravela Oy:n Ari Leinonen. Ravela-kauppa toimi entisessä OTK:n eli Tornionlaakson Osuusliikkeen vanhassa kiinteistössä.

Vaattojärven kyläkaupat 

Vuoden 1918 aikoihin Vaattojärvellä aloitti toimintansa Arvid Vaattovaaran kartanolla puoti, jossa myytiin ruokatavaraa. Rahtia ajettiin talvisin hevosilla Torniosta. Kesäisin rahti sauvottiin Sieppijärveltä Vaattojokea myöten kyläkaupalle. 

Arvid-äijä kaupanpitäjänä teki töitä kovasti, mutta joutui lopulta vaikeuksiin tukkukauppiaitten kanssa, sillä kyläläisten ostovelat Arvidille lyhenivät liian hitaasti. Niin teki kauppias konkurssin, ja vastuu konkurssipesästä jäi Arvidin pojille. Mierontielle ei Elma Heikin (o.s. Vaattovaara) mukaan jouduttu, koska poikien sisar ojensi "pelastavan kätensä".

Arvid-äijän jälkeen yksityiskauppaa pitivät jonkin aikaa Kylmämaan veljekset. Ensin kauppa toimi "Mikon Arviitilla" ja sitten Mäki-Mikon ulkopuodissa.  

Suurin piirtein samoihin aikoihin aloitteli kauppiasuraansa Jysky. Hän asui aluksi vuokralla, ja piti kauppaa siinä, missä asuikin. Kerrotaan, että monesti joutui myös Jysky antamaan kyläläisille velaksi, mutta ei pitänyt kauppias tästä suurempaa ääntä. Kaupan ohessa Jyskyt pitivät kahvilaa, johon Edla leipoi erikokoisia ja -hintaisia pipareita.

Elma Heikki on kirjoittanut Jyskystä. 

Eikä hän hätkähtänyt, vaikka viereen tuotiin uusi liike. Siinä he elelivät, möivät mitä sattui olemaan, eivätkä syrjäkylän ihmiset olleet vaativaisiksi oppineetkaan. Kerrankin kun eräs asiakas meni voita ja läskiä ostamaan, Jysky tuumasi, että ei ole läskiä eikä ole voita, mutta osta taikko! Eikä tehnyt Jysky konkurssia. 

  2017 julkaistussa Eläkeliiton Lapin piirin Joulutervehdys 2017 -lehden jutussani mainitsen Vaattojärven kyläkauppiaista vielä Thomas Brunnsteinerin.

Kaupat Venejärven kylällä

Kauppiasta kunnioitettiin Venejärvellä, muistaa Emmi Vaattovaara.

Kauppa-Kystäksi puhuteltu kylänmies, Kustaa Robert Juhonpoika Vesala (1903 - 1969) hoiti Tornionlaakson Osuusliikkeen kauppaa Vesalassa sen jälkeen, kun Mäntylehon Äijän poika, Albert Mäntylehto (1897 - 1945) lopetti.  

Kauko Rudolf Kyrö (1929 - 2010) puolestaan oli Kauppa-Kystän apulainen siihen asti, kunnes lähti Äkäslompoloon kokemusta vastaaviin töihin. Kauko työskenteli Tornionlaakson Osuusliikkeen myymälänhoitajana Äkäslompolossa. 

Eelis ja Jenny Vaattovaara alkoivat Tornionlaakson Osuusliikkeen myymälänhoitajiksi rakentamalla oman kaupparakennuksen. Eelis Vaattovaara (1924 - 1983) kuului paikalliseen kauppiassukuun, sillä hänen isoisänsä oli Vaattojärven ensimmäinen kauppias, Arvid Vaattovaara. Eeliksen vaimo, Jenny Sieppi Vaattovaara (1926 - 2008) hoiti Venejärven kauppaa siihen asti, kunnes se 2000-luvulla lopetettiin. Tänä päivänä Venejärvellä ei ole kauppaa.

Teksti ja kuva: Katariina Korhonen

Paperiversio tästä jutustani löytyy Eläkeliiton Lapin piirin JOULUTERVEHDYS 2017 -LEHDESTÄ.

Lähteet:

Niva-Kylli Sukuseura. Nivan suku, Kolarin Vaattovaarat. Osa 6, 2015.

Elma Heikki. Telatie johtaa kylään. 1986. Omakustanne.

Niva-Kylli Sukuseura. Nivan suku. Osa 4. 2015.

Aki Ollikainen. Routalattiat. 2005.

Kauppias Ulla Rantala vuoden 1993 yrittäjä Kolarissa

Bloggaus: Katariina Korhonen (K.K.2026) 

Täytetään ainakin blogi Kolarin paikallishistorialla.

 Kulttuuriperinnön tallentaminen turvaa yhteistä muistiamme! 

  

Luoteis-Lappi 18.11.1993 

  to 18.11.1993. Luoteis-Lappi / Janne Kaulanen

Ulla Rantala vuoden yrittäjä Kolarissa

Teksti: Janne Kaulanen

15.6.1970 avasi Ulla Rantala oman vaate- ja kemikalioliikkeen Sieppijärvellä. Yrittäjäksi alkaminen oli hänelle lähinnä "kypsymistä" alalle, sillä ennen oman liikkeen perustamista hän työskenteli Iivarin kaupassa perehtyen myymisen ja palvelemisen maailmaan. 

Iivarin kaupasta Ullalla on ainoastaan mukavia muistoja ja hän kehuu kaupan olleen suurenmoinen työpaikka.

-Suuren perheen tytölle oli töihin pääseminen enemmän kuin paljon, hän toteaa kaihoisasti.

Nykyiselle paikalleen Ullan Asuste muutti 1971. Kemikalioiden myyminen on ajan myötä jäänyt ja niinpä nykyään tarjolla on ainoastaan vaatteita.

1972 päätti Ulla laajentaa toimintaansa myös Kolarin kirkonkylälle. Nykyäänkin käytössä olevat tilat hän sai vuonna 1975. Sieppijärven ja Kolarin jälkeen oli vuorossa Pello ja niinpä vuonna 1973 avattiin sielläkin toimipiste. Ulla sanoo kuitenkin Pellon liikkeen olleen hieman liikaa ja niinpä sen toiminta lakkautettiin viime vuonna (1992). 

- Sitä joutui hajottamaan itseänsä joka paikkaan ja se kävi melko raskaaksi, hän tunnustaa. 

Omaa elämäänsä Ulla kuvaa "kirjavaksi kuin riepumatto", mutta päivääkään hän ei vaihtaisi pois. Vuoden Yrittäjä -palkintoa hän sanoo arvostavansa paljon.

- Olen varma, että palkinto kannustaa minua jatkamaan yrittäjänä olemista, hän toteaa lopuksi.

 

Tornionlaaksolaista kansanperinnettä Kolarista

katakorhonen56@gmail.com

 Kulttuuriperinnön tallentaminen turvaa yhteistä muistiamme! 

Kansanperinne "pääsee talteen" vanhoja ja hyvämuistisia
 ihmisiä kuuntelemalla.
Kuvassa (2006) Onni Granat ja Kata Korhonen (ent. Granat). 

 

"Tornionlaakson vanhan kansan elämänviisaus, luonne ja lahjakkuus on löydettävissä sen omista sananlaskuista ja siivekkäistä sanonnoista."

1. Tarinoista löytyvää kansanperinnettä

Seuraavan tositarinan kirjoittaja on Emma Marin (o.s. Kaitala). Hän on nähnyt päivänvalon eli syntynyt Petsamossa keväällä 1939, hän on viettänyt lapsuutensa Sieppijärvellä ja Nuottavaarassa ja tätä nykyä  asuu Rovaniemellä.

Emman tarinat kertovat hänelle läheisistä ihmisistä. Niinpä Pylsyn myöstäri vie lukijansa evakonjälkeiseen Sieppijärven kylään.

Tiedätkö sinä, mitä ”pylsyn myöstäri” tarkoittaa?  Lue tarina, saat tietää.  Pylsyn myöstäri on lämminhenkinen tarina katoavasta kansanperinteestä, makkarantekotalkoista ja erityisesti lasten "narraamisesta hyvässä hengessä".

Emma Marin ja miehensä Pekka.

Emma Marin (2012).

Pylsyn myöstäri ja makkaratalkoot

Oli talvinen, evakonjälkeinen talkoopäivä 1940-luvun lopulla Satan Einossa, ämminkylässä eli Sieppijärvellä. Talkoopäivä tiesi lapsillekin erilaista päivää. Suvun naisia kokoontui jo aamusta alkaen valmistelemaan päivän talkooaihetta. Eläin oli teurastettu ja nyt oli makkarantekotalkoot.

Satan Eino eli äijji touhusi hyväntuulisena ja teki, mitä naiset toivoivat. Suuri pata höyrysi täynnä kuumaa vettä. Suolet ja "sisusnahat" pestiin puhtaiksi.

Makkaran täytteen teko oli taitolaji. Suolet piti myös osata täyttää sopivasti, etteivät ne halkeaisi keitettäessä. Sitten tehtiin niin sanottuja pylsyjä. Ne olivat neliskulmaisia pusseja, jotka ommeltiin sisänahasta. Täyttämisen jälkeen ne suljettiin terävällä tikulla (tai jopa isolla rautapiikarilla) pujottamalla pussinsuu kiinni, ja sitten keittopataan.

Talvinen päivä oli lyhyt ja lapset "pyörivät jaloissa”, vähän niin kuin tiellä. Oli tapana "panna lapset asialle" - muuta kuria ei tarvittu. Niinpä naiset kutsuivat meidät tytöt kuulolle. Meidät käskettiin lähteä Kumpulasta, naapurista, lainaamaan pylsyn myöstäriä, eli makkarapussin "kaavoja".  Iloinen porukka lähetti meidät matkaan.

No, Kumpulan Helli ja Heikki olivat sopivasti kotosalla. Kun esitimme lainausasiamme pylsyn myöstäristä, tulivat Helli ja Heikki tavallista hilpeämmälle tuulelle. Helli lähetti Heikin vintille evästäen, että siellä pitäisi olla tallessa ne vanhat pylsyn myöstärit .

Aikansa vintillä oltuaan, tuli Heikki alas kädessään ruskeaan paperiin kääritty paketti. Helli nauroi ja oli tosi iloinen, kun myöstärit löytyivät. Heikki opasti meitä, että kantaisimme varovasti pakettia, etteivät vanhat myöstärit rikkoontuisi.

No, mehän kyllä tottelimme ohjeita ja kävelimmekin vähän niin kuin varvastellen. Kun palasimme, oli koko talkooporukka vastassa, olimme niin odotettuja…

Kun myöstäripaketti avattiin, laukesi jännitys mahtavaan naurun remuun. Sieltä löytyi vanha ja resu poronnahkainen siepakka!

Oli kuulemma sitä hauskempi mitä humoristisempi myöstäri keksittiin. Siitä aikuiset jopa kilpailivat keskenään. 

Me tytöt emme silloin ymmärtäneet, miten katoavaa kansanperinnettä saimme olla toteuttamassa. Siihen aikaan lapset saivat usein olla aikuisten "narraamina" luomassa tuollaisia viattomia hauskuuksia.

Muuten äijji, Eino Vaattovaara, yksi sukumme kantaisistä, oli hyvin lapsiystävällinen vaari. Silloin makkaratalkoitten aikaan, evakon jälkeen, moni sairasti niin sanottua virusperäistä keltatautia. Minullakin oli tuo sairaus, joten en saanut syödä suolaa enkä rasvaa. Perunoihinkin pantiin höystöksi ”kurria” ja suolaton leipä paistettiin kuuman hellan kannella.

Kuinka ollakaan, äijji huomasi, että Emma ei saanut makkaraa. Talkooväki lähti pirtin puolelle kahville, mutta äijji kutsui minut salaa luokseen, ja puhui kuin itsekseen, ettei se ”lapsen suu tuohesta ole”, sieppasi punapäisen ”moransa" vyöllänsä keikkuvasta tupesta ja leikkasi sillä palan makkaraa ja antoi sen minulle sanoen: "Syö vain Emma, ei senvertanen tapa, emmäkä sano tätä kelheen!"

Eikä sitä sanottu, eikä se tappanut. Enkä usko, että tuo yhteinen synti on muuta kuin lämmin muisto äijjin lapsirakkaudesta. Kiitos äijistä Jumalalle, ja kiitos äijji, että huomasit minutkin, terveisin Emma.

2. Arvid Oukan keräämää kansanperinnettä Kolarista

 Arvid Oukka (1898 - 1981) keräsi omana aikanaan Tornionlaakson kansanperinnettä myös Kolarista.
Tässä esimerkkejä sananlaskuista ja sanonnoista,

*Jumalan terve, kahvin tarve ja alituinen sokkerin puute.

*Kyllä se Jumala Jannele lintuja siunaa, sano äiti kun Janne korttipelissä linnut hävisi.

* Meni häneksi ko  Saukon saunanlämmitys. (häneksi = mitättömäksi)
* Istumatyössä ko juoruakat.

* Huukista kuuluu hullun jyske ja huukilaisten hälkätys. (Huuki oli/on ruotsinkolarilainen kylä)

* Lähti ko Pokka kirkosta.
* Kevveitä ko Tiina Kaisan terhveiset.
* Jälistä tulevak ko Simun Pekan tervheiset.
* Saura ko Puthaan kissan friiari. (saura = ahkera) 
* Ei luppaus miestä köyhytä.

* Eikös Simppa ala olla jo valmis, sano Kolarin piru ikkunan takaa Simpalle. (= Piru pitkästy Simpan       hidasta matkalle lähtöä.)
* Herra Kiesus, piru viepi miestä, sano Kolarin muori kun enskerran polkupyörilijän näki.

* Tähänki pirthiin on kuohleen uskon liiva valunu Äkäsjokea myöten, sano Erkki Antti saarnatessaan kolarilaisile. 

Selitys: (kuohleen uskon liiva = valekristilllisyys lestadiusliikkeen mukaan). Erkki Antti Juhonpieti (1814 - 1900) oli suomalainen lestadiolainen saarnaaja ja lestadiusliikkeen johtohenkilöitä Tornionjokilaaksossa Ruotsin Pajalassa, Muoniossa, Kittilässä ja  Turtolassa.  

* Kymmenen vuotta se Taapa - Oskariki junnasi kolkkainkoulua, enneko pääsi aikaihmisten kirhjoin, sano Kolarin mies. (kolkkainkoulu = joka ei ensimmäisenä vuotena suoriutunut rippikoulusta, joutui jatkamaan eli käymään kolkkainkoulua)

* Siinä se hien purkaa ennen ko tervat Torniossa oon. 

 * Salhaista ko puthaalaisten tervasmethään meno.

* Ahvenen päässä on enämpi rasuaa ko köyhäm miehen aitassa.
* Älä hörpi, sano Saaren Miina kun tyttö söi.

* Hoppu ko tervansoutajala.
* Häilyvää ko vaivasen onni.
* Ei hyttysen surina taivhaaseen kuulu.


* Nälkhään tapettas, jos en ittes söis.
* Kyllä perilliset löytyy ko ihminen kuolee.
* On niin ko Jäskän ämmän kahvinkeitto. (= On pitkäveteistä.)



Tornionlaaksolaista kansanperinnettä dokumentoituna kirjoihin:

Arvid Oukka. Tornionlaakson kansanperinnettä. 1-osa (1973). 3-osa (1975). 4-osa (1976). 

5-osa (1977). 6-osa (1978). 7-osa (1981).

Emma Marin. Pylsyn myöstärit ja muita muistikuvia. 2016. 

Kata Vienontytär Korhonen. Peiliin katsomisen paikka, Ursulan tyttäret. 2019.

Vasittu Luuta ry. on kotiseutuyhdistys, joka Kolariin perustettiin 2011. Se ei ole ns. yhden asian liike. Jäsenet toiminnallaan tekevät ja tallentavat kolarilaista paikallisperinnettä ja -historiaa. Tätä blogia ylläpitää yksi yhdistyksen perustajajäsenistä, Katariina Korhonen (ent. Granat). Yhteydenottoihin vastataan.

Mitä hyötyä sukututkijalle on DNA-testistä? Ainakin suunnattomasti iloa.

Teksti ja kuvat:

Katariina Korhonen 30.7.2016, nosto 23.3.2026 

 

Teksti kuuluu sarjaan "Täytetään some historialla".

Tämä on siis historiapäivitys, johon liittyy henkilökohtainen merkitys tai tieto siitä, miten historia elää nykyhetkessä.

LÖYSIN FINNMARKISTA SUKULAISIA - KVEENIPERHEEN. 

SAIN ENSIMMÄISEN VIHJEEN ASIASTA LUKEMALLA NIVAN SUKUKIRJASTA AALISJÄRVEN ASUTUKSEEN LIITTYVÄN TEKSTIN.

Sieppijärven vanhat sukunimet ja paikannimet muuttuivat osaksi äitini sukuhistoriaa heti sen jälkeen, kun dna-testitulokseni (familytreedna.com) täsmäsi norjalaisen dna-testaajan testituloksiin. 

Oli ilo löytää Norjan Altasta kveenisukulainen, jonka äitilinja vastasi täsmälleen omaani. Meillä on siis yhteinen esiäiti ja yhteisen polkumme nimi on U5b1b2.

Yhteinen tarinamme saa alkunsa Kolarin Aalisjärveltä, jonka pysyvä asuttaminen ei onnistunut - ei onnistunut!

 Ensimmäiset asuttajat tulivat Pellon ja Övertorneån suunnalta. 

Aalisjärvi on tiettävästi ainoa Aalisjärvi Suomessa, toista samannimistä ei ole. Se sijaitsee Kolarissa, kuuluu Tornionjoen vesistöön ja on kooltaan noin 600 ha.

Aalisjärven uudisasutus käynnistyi 1798. Siitä ei tullut menestystarinaa. 

Kolarin järvikylistä Aalisjärvellä on kuitenkin  mielenkiintoisin varhaishistoria, kiitos seutua alun perin asuttaneiden metsäsaamelaisten. Heihin ja uudisasukkaisiin liittyvät yhteiset tarinat ja muistot ovat lähes tulkoon kadonneet. 

Koska muistitietoa kuuluu kuitenkin vähäsen säilyneen, aika näyttää, saadaanko sitä talteen...   

Tässä on kuva siitä sukukirjasta, josta löytyy (sivulta 28) artikkeli nimeltä "Aalisjärven asutus".

Ilman sukututkimustani tukevaa DNA-testiä tuskin olisin tullut edes ajatelleeksi, että jonakin päivänä löydän juuri sen Norjaan muuttaneen perheen, joka mainitaan artikkelissa "Aalisjärven asutus". Oli upea tunne löytää DNA-sukulainen kveenien parista; tulla tuntemaan nimeltä "kaukainen" sukulainen...

Yritän kertoa (menneestä paikallishistoriasta kumpuavan) tarinani lähtemällä liikkeelle Aalisjärven rannalta.
Seuraavassa ensin em. artikkeli alkuperäisessä muodossa. Avaan tekstiä alempana.

Aalisjärven asutus  

"Aapo Ollinpoika Pasmajärvi (s. 1768) sai 1798 oikeuden perustaa Aalisjärvelle uudistilan, joka sai verovapauden 25 vuodeksi ja kalastusoikeuden Aalisjärveen. 
Hänen vaimonsa oli Satalle avioituneen Lauri Pajasen tytär Kaisa Laurintytär Pajanen (1746 - 1819). 

Kaisa peri Heikki-veljensä kanssa puolet Satan talosta, ja Aapo ja Kaisa siirtyivät Sieppijärvelle. Aapo perusti vielä Järvirovan talon Sieppijärvelle. Niinpä he luovuttivat Aalisjärven talon jo kolmen vuoden kuluttua vaimon velipuolelle Antti Mikonpoika Satalle (s. 1770).

Antti Mikonpoika Satan kuoltua Aalisjärvellä 1810 hänen leskensä Eeva Mikontytär (s. 1765) hoiti taloa, kunnes vävy Moab Esaiaksenpoika Luttu (s. 1803) tuli isännäksi. Hän muutti kuitenkin perheineen Norjaan.

Aalisjärven taloa isännöi jonkin aikaa Mooses Hannunpoika Moona eli Ruokojärvi (s. 1803). Hän kuitenkin palasi kotitaloonsa Ruokojärvelle. Aalisjärven talo liitettiin myöhemmin Pasmajärven Hakson taloon."
(Lähde: Niva-Kylli sukuseuran kirja, Nivan suku, osa 4, sivu 28.)

Keitä olivat Aalisjärven ensimmäiset uudisasukkaat?

Aapo Ollinpoika Pasmajärvi ( 1768 - 1852) tunnetaan myös nimillä Abraham Olofsson Pasmajärvi ja Aapo Järvirova Satta. Ensimmäisen kerran hän avioitui itseään 22 vuotta vanhemman Kaisa Pajasen kanssa. Pariskunta ei saanut jälkeläisiä. Kaisa oli syntyjään Sieppijärven Satan talosta.
Toisen avioliittonsa Aapo Järvirova Satta solmi Raanujärveltä tulleen piikansa, Anna Joonan kanssa. Lapsia syntyi, mutta he kuuluvat toisiin tarinoihin.

Oman sukupuuni näkökulmasta Aapo oli Kreeta Ollintytär Ruokojärven velipoika. Kreetasta tuli äidinpuoleisen isoisäni (Eino Vaattovaara) "lähisukulainen".  Aapon toinen vaimo, Anna, puolestaan toi Raanujärveltä mukanaan poikansa, Isak Joonan. Isakista tuli äidinpuoleisen äitini (Aili Joona) "lähisukulainen".

Seuraava Aalisjärven uudisasukas  Aapo Järvirova Satan jälkeen oli Antti Mikonpoika Satta, joka oli syntynyt Sieppijärvellä 1770. Antti Mikonpojan isä oli Pajalan Sattajärvellä syntynyt Mikko Mikonpoika Satta (1725 -1800). Sieppijärvellä Mikosta tuli Brita Ollintytär Sieppijärven toinen mies ja Satan talon isäntä.

Antti Mikonpojan ja edellä mainitun Kaisa Satan yhteinen äiti oli Brita Ollintytär Sieppijärvi Satta (1722 - 1812). Kaisa oli Britan vanhin ja Antti nuorin lapsi, ikäeroa sisaruksilla oli 24 vuotta. Brita-äiti kuoli 90-vuotiaana (1812).

Antti Mikonpoika Satta ja vaimonsa Eeva Mickelsdotter saivat Aalisjärvellä tyttären, joka syntyi 30.9.1801, ja jolle annettiin nimi Eeva Antintytär Satta.
Kun Aalisjärven talon isäntä, Antti Satta sittemmin kuoli vuonna 1810, taloa jäi hoitamaan hänen vaimonsa Eva Mickelsdotter Satta (s. 1765). Hän kuoli Aalisjärvellä vasta vuonna 1839.

Seuraava isäntä oli Satan vävypoika, vuonna 1803 Övertorneån Juoksengissa syntynyt Moak Esaiaksenpoika Luttu. Vävypojan isä oli Esaias Perhrsson Luttu (1751 - 1813) Juoksengin Kulluvaarasta,  ja äiti Sieppijärven Satalla syntynyt Liisa Satta (1767 - 1845).

Moakin vaimo puolestaan oli Antin ja Eevan tytär, Eeva Antintytär Satta. Aalisjärvellä heille syntyi 18.1.1832 tytär, jonka nimi norjalaisittain kirjoitetaan Sofie Karoline Moaksdotter. Kävi nimittäin niin, että Moak ja Eva perheineen lähtivät Aalisjärveltä Norjaan.

Tähän kohtaan tulee avukseni DNA-testaus, sillä onnekseni mielenkiinto testausta kohtaan on maailmanlaajuista. Minuun otti siis yhteyttä Fosli Norjasta, ja kirjoitti, että äitilinjamme U5b1b2 on yhteinen ja poikkeuksellisen suuri ("På X-chromosomet har dere et stort treff på 38.15 cM").


Sukututkijalle DNA-testi on iloinen asia!

Pohjois-Suomesta muutti Pohjois-Norjaan eli Finnmarkin seuduille erityisesti pakottavista syistä "valtavasti" ihmisiä.
Sinne lähtivät myös Aalisjärven Moak Esaiaksenpoika Luttu, vaimonsa Eeva Antintytär Satta ja Aalisjärvellä syntynyt tyttärensä Sofie Karoline Moaksdotter. Lähtö on tapahtunut tyttären syntymän jälkeen eli vuoden 1832 jälkeen. Lähdön syitä voin vain arvailla. Ehkä lähdettiin paremman elämän toivossa...Aalisjärven asuttaminen ei ollut onnistunut.

Norjalaissukulaiseni mukaan Moak Esaiasen Juoksenki hukkui 9. helmikuuta 1843 Tromsöstrandissa. Hänen vaimonsa puolestaan kuoli samalla paikkakunnalla (Stranden, Tromsö) vasta 5. maaliskuuta 1879.

Pariskunnan tytär Sofie (1832 - 1901) meni naimisiin. Miehen nimi oli Lars Thomassen (1832 - 1927). Sofie kuoli Balsfjordissa (Kjoshaug). Sofien ja Larsin tytär oli Laura Larsdotter (1877 - 1950). Lauran miehen nimi oli Johan Johansen (1874 - 1958). Lauran ja Johanin tytär sai nimen Lise Seljevold (1901 - 1958). Hänen miehensä oli Johan Fosli (1897 - 1983).

Lisen ja Johanin poika Arnulf Fosli "er seksmenning av mor til Katharina Korhonen". YES!

Olen iloinen, että DNA-testi auttaa löytämään sukulaisia, jotka eivät jää vain nimiksi sukupuuhun. Itselleni on ollut suuri elämys vakuuttua siitä, että todellakin kuulun vanhaan Sieppijärven Satta -sukuun; siihen, joka tuli meille Pajalan Sattajärveltä!

Lopuksi vielä listattuna kaksi polkua. Kumpikin esivanhempien polku on saanut alkunsa Satan talon isännästä, miehestä nimeltä Mikko Mikonpoika Satta (s. 1725).

Polku 1 = Sieppijärven polku eli Katariinan

Mikko Mikonpoika Satta (1725- 1800
Juho Mikonpoika Satta (1768 - 1815)
Helena Juhontytär Satta (1809 - 1877)
Juho Henrik Heikinpoika Jussi (1836 - 1869)
Maria Jussi Joona (1867 - 1895)
Aili Maria Joona Vaattovaara (1893 - 1968)
Vieno Alida Vaattovaara Korhonen (1930 - 2007)


Polku 2=  Altan polku eli Foslin

Mikko Mikonpoika Satta (1725 - 1800)
Antti Mikonpoika Satta (1770 - 1810)
Eeva Antintytär Satta (1801 -  1879)
Sofie Karoline Moaksdatter (1832 - 1901)
Laura Sofie Severine Larsdatter (1877 - 1950)
Lise Sofie Seljevold (1901- 1958)
Arnulf Fosli

Polkujen taustalla on geneettinen sukulaisuus tunnuksilla
known relationship: 5. serkku
shared centimorgans (cM) 67, longest block 11
X-match, U5b1b2; 38,15 cM.

Aalisjärven ja Aalistunturin jännittävä ja mielenkiintoinen menneisyys eläisi nykyhetkessä ainakin tarinoina, jos tieto ja muistikuvat saataisiin koottua yhteen. Paikallisille seutu on yhä edelleen mahtavaa retkimaastoa ja luontokokemuksia.

Jaukka, metsäsaamelainen Sieppijärveltä

Kirjoitti, Katariina Korhonen (2013). Nosto 20.3.2026  katakorhonen56@gmail.com

Väestörekisterikeskuksen Sukunimitilasto 29.7.2013:

Jaukka/ nykyisenä nimenä Suomessa 26 kpl/ nykyisenä sukunimenä ulkomailla 14 kpl

Tositarina siitä, kuinka August Johaninpoika Jaukasta tuli ensin Granat ja lopulta Mr. Johnsson

MIHIN KATOSI SIEPPIJÄRVEN SAAMELAISNIMI JAUKKA?

Jaukat ovat saamelaissuku, joka ei ole hävinnyt tai kadonnut mihinkään, nimi vain osittain.

Sukunimestä ovat jäljellä tarinat, dokumentit, perimätieto, paikannimet Jaukankenttä ja Jaukanlehto Sieppijärven Koivulassa – ja noin 40 nimen käyttäjää Suomessa ja ulkomailla.

Tämä tarina saa siis alkunsa Sieppijärveltä, 1700-luvulta, ja Nils Jaukasta.

1.

Sieppijärven isojakoa käsittelevässä pöytäkirjassa (2.9.1840) mainitaan Laurinojansuulla sijainnut Jaukan torppa, jossa oli asunut 1700-luvulta saakka lappalaiseksi mainittu Nils Jaukka. Nils oli naimisissa Elli Koffelon kanssa.

Tarinaa jatkavat Nilsin ja Ellin lapset Kirsti sekä Sieppijärvellä asuneet Mikkel ja Pehr.

1.1.

Kirsti Nilsintyttö Jaukka (1765 - 1838) avioitui Lars Pallockin (s. 1757) kanssa.  Kirsti muutti Ruotsin Pessinkitunturiin.  Nykyään (2013) Suomessa elää alle viisi Pallok-nimistä henkilöä, eikä varmaa tietoa nimien yhteydestä Larsin ja Kirstin sukuun ole.

1.1.1.

Kirstin ja Larsin tytär Helena Pallock (1801–1879) palasi äitinsä kotiseudulle Kolariin avioitumalla Salomon Ruokovaaran (1804–1860) kanssa. Helena Ruokovaara oli siis äitinsä puolelta Jaukan sukua, vaikkei Jaukka-nimeä kantanutkaan.

Rippikirjan (1834 – 1840) merkinnät kertovat myös, että Pajalasta Sieppijärvelle tullut Pallock-suvun jäsen, leski Stina Nilsdotter Palokka (1765) asui Sieppijärvellä kuolemaansa asti 1838. Hänet on merkitty samalle rippikirjan sivulle Pehr Nilsinpoika Jaukan (perh.), Mikkel Maunun ja Anders Olofsson Nutin kanssa.  Pehr Jaukka oli Helena Ruokovaaran eno.

1.2.

Vuoden 1834–1840 kirkonkirjoihin on Sieppijärven kylän asukkaiksi merkitty Jaukan raitiolappalaisia (renvaktare Lappar). Mikkel Nilsinpoika  Jaukka ( 1762 - 1833) raivasi itselleen Jaativaara-nimisen uudistilan Sieppijärvelle. Tilan emäntä oli Mikkelin vaimo Greta Pehrsdotter ( 1759 - 1833). Pariskunta kuoli vuoden 1833 joulukuussa ja  haudattiin Köngäsen hautausmaalle Pajalaan.

1.2.1.

Mikkel ja Greta Jaukan tytär Brita Kaisa syntyi 1792 ja kuoli 1836.

1.2.2.

Poika Johan Mikkelsson Jaukka syntyi 1799 ja avioitui Jukkasjärveltä tulleen (1811) Brita Olofsdotter Peiposen (1792 – 1857) kanssa.  Johan ja Brita Jaukan lapset luetellaan kahdessa rippikirjassa (1834 – 1840 ja 1848 – 1855). Tyttäristä Anna-Kaisa syntyi 1828 ja kuoli 1839, pojista lapsena puolestaan kuoli Johan Erik (1838 – 1839). Kun vanhemmat Johan ja Brita Jaukka muuttivat pois Sieppijärven Jaativaaran tilalta (5.6.1838), mukaan lähtivät lapset Olof (s. 1829) ja Brita Maria (s. 1832). Suuntana lienee ollut Rovaniemi.

1.2.3.

Saman (1834 -1840) rippikirjan mukaan Sieppijärvellä (Jaativaaran uudistila) asui myös Erik Mikkelsson Jaukka, syntynyt 1791. Hänellä ei ollut tähän aikaan perhettä, mutta käytössä olleiden paperien perusteella en osaa sanoa, jäikö tämä Jaukka isänsä perustamalle Jaativaaran tilalle vai ei. 

1.2.4.

Sen sijaan perheeksi on merkitty Erikin vanhempi veli, Anders Mikkelsson Jaukka (s. 1789), ja vaimonsa Greta Olofsdotter Matti (s.1791). Heidän lapsiaan olivat Mikkel (s. 1823) ja Olof (s. 1829). Rippikirjan mukaan tämäkin perhe olisi muuttanut Jaativaaran tilalta Muonion suuntaan 1830-luvun lopussa.

1.3.

Turtolan rippikirjojen (1827 – 1833 ja 1848 - 1855) mukaan Nils Jaukan pojista myös Pehr Nilsinpoika Jaukka (1777 - 1852) asui perheineen mäkitupalaisena Sieppijärven kylässä. Pehrin vaimo oli Stina Mikontytär (1773 – 1848). Rippikirjan mukaan Pehrin ja Stinan lapsia olivat Nils Petter (s. 1804), Eskil (s. 1806), Isaac (s. 1814), Johan Wilhelm (s. 1816) sekä Eric (s. 1821).

Pehrin pojista Johan Wilhelm Jaukka asettuu Pelloon mäkitupalaiseksi.

Ylitornion henkikirja (1865) ja Turtolan rippikirja (1848 – 1855) kirjaavat Jaukan ja Granatin perheet samalle sivulle.

1.3.1.

Pehrin pojista Johan Wilhelm Jaukka (s. 1816) muutti Pelloon, siitä kertoo vuoden 1865 Ylitornion henkikirja. Asukasluettelon mukaan Pellon kylän RN:o 24 Lahti-nimisen talon tiluksilla asui mäkitupalainen Johan Wilhelm Jaukka ja vaimonsa Helena perheineen; viranomaisten kirjanpidon mukaan Jaukan perheessä oli silloin 2 miespuolista ja 4 naispuolista asukasta. Rippikirjan mukaan Jaukan perheeseen kuitenkin kuului 3 miespuolista ja 4 naispuolista asukasta. Rippikirjan mukaan Jaukalta puuttuisi yksi miehenpuoli – mutta kuka?   

Samalla Lahden tilalla asui niin ikään varaton (utfattige) mäkitupalainen Johan Granat (s. 1798) ja vaimonsa Helena (s. 1806). Henkikirjoittajan mukaan Granatin torpassa asui (1865) 2 miespuolista ja 1 naispuolinen asukas.

Rippikirjan (1856 – 1865) mukaan vahvuus oli 1 miespuolinen ja 2 naispuolista asukasta vuoteen 1862 asti; Johan ja Helena Granatilla kun oli vain yksi tytär, Stina Kaisa (s. 1839), ja kun tämä ainokainen muutti kotoa pois mentyään naimisiin 1862, jäivät vanhukset yksin. Vai jäivätkö?  Henkikirjoittaja taisi tässä tapauksessa tietää enemmän kuin rippikirja: vanhan torpanisännän, Johan Granatin apuna työskenteli nuori mies – mutta kuka?

Johan Wilhelm Pehrinpoika Jaukka oli siis syntynyt Sieppijärvellä 1816. Hän osasi lukea ja tunsi Katekismuksen.  Johan kuoli 11.2.1871. Johan Wilhelmin vaimo oli Brita Stina Mikkelsdotter, syntynyt 1817. Hänkin osasi lukea.

Pariskunnan lapsia olivat Sofia Mathilda (s.1846, kuoli lapsena), August (s. 11.1.1847), Johanna (9.2.1848), Mathilda (s. 1850), Isak Wilhelm (s.1851), Kaisa Maria (s.1854) ja Stina Sofia (1855).

Vuoden 1865 henkikirjoissa näkyy myös merkintä, että Pellossa Wuopion tilalla asuvista piioista yksi oli Johanna Jaukka, Augustin sisko. Raution tilalla Pellossa yksi piioista puolestaan on Kristina Granat.

Tietojen vertailu rippikirjatietoihin antaa tulokseksi sen, että Jaukan perheestä ”puuttui” vanhin poika August, ja Granatin perheessä oli henkikirjan mukaan ”ylimääräinen poika. Todennäköistä on, että 67-vuotiaan Johan Granatin apuna henkikirjoitusvuonna 1865 oli 18-vuotias August Johaninpoika  Jaukka.

Todennäköistä on, että August Johaninpoika asui useamman vuoden ajan renkipoikana Granatin torpassa.

August Johansson Jaukka, 1860-luvun nuorimies, karkaa maailmalle.

1.3.2.

August Johansson (s. 1847)oli siis Johan Wilhelm Jaukan vanhin poika, joka mahdollisesti jopa varttui Johan ja Helena Granatin perheessä.  Mahdollista Granatin ja Jaukan sukulaissuhdetta en tässä yhteydessä selvittänyt. Todennäköisintä on, että August otettiin renkipojaksi, koska Granateilla ei ollut omaa poikaa.

Rippikirjasta voi nähdä, että August ja hänen kolme vuotta nuorempi sisarensa Mathilda piipahtivat Norjassa vuonna 1865.

August kävi kuitenkin Pellossa ripillä vielä vuonna 1866 ennen pakenemistaan (=förrymd) Norjaan vuonna 1867. Myös sisar, talollisen piikana Pellossa töitä paiskinut, Johanna Jaukka lähti Augustin matkassa Norjaan. Augustin nuorin veli, Isak Wilhelm (s.1851), puolestaan muutti Norjaan 1872.

Kun August "pakeni" Suomen kamaralta, niin se tarkoitti lähes varmasti sotaväenotolta välttelyä. Hyvin monen lappilaisen miehen kohdalla on merkintä ”förrymd till Norge” noina 1860-luvun aikoina.

Turtolan rippikirjasta löytyy jopa merkintä, että August pakeni (”förrymd”) Amerikkaan 1870.

Siirtolaisinstituutin luettelosta löytyy August Johnsonin nimi lisänimellä Kranaatti.  Tämä tarkoittaa, että

Norjan reissullaan August on ottanut uuden sukunimen käyttöön. Ja Maria-vaimokin on löytynyt ennen Amerikan matkaa.  Maria Susanna Paavola eli Kulpakko oli syntynyt Kemijärvellä 10.4.1842 mutta muuttanut Sodankylän kautta Tornioon 1859. Hänestä tuli Augustin vaimo nimellä Maria Kivelä, ja he elivät elämänsä loppuun USA:ssa.

August Johaninpoika Jaukka kuoli 88-vuotiaana 27.7.1935 Washingtonin osavaltiossa, Hockinsonissa. Vaimo Maria Susanna Kivelä kuoli jo 70-vuotiaana 20.4.1912 samassa paikassa. Pariskunta eli Amerikassa Johnsoneina. Mielenkiintoista on, jättikö August jälkipolvilleen muistoksi tarinaa Jaukan saamelaissuvusta Sieppijärveltä ja Pellosta…

August Johnsonin jännittävä tarina on yksi lukuisista tarinoista, jotka kertovat, kuinka Jaukka sukunimenä katosi.

Yleensä sukunimen sanotaan kadonneen siinä yhteydessä, kun rakennettiin uudistiloja ja tilalla asuvien uusi sukunimi asetettiin tilan mukaan.

Sanotaan myös, että valtaosa saamelaisista nimistä (varsinkin etunimistä) on kadonnut menneiden vuosisatojen aikana kirkon ja pappien toiminnan seurauksena. Kirkon tarkoituksena oli hävittää pakanallisena pidetty saamelaisten kulttuuri. Papit vaihtoivat mielivaltaisesti saamelaisia nimiä, ja vähitellen esimerkiksi vanhat miehennimet poistettiin kokonaan virallisista kirjoista; viimeisinä Päiviö ja Torrias vuonna 1736 Enontekiöllä.

AUGUST JOHNSON, ENT. JAUKKA, JATKOI SAAMELAISSUKUANSA AMERIKASSA

1.3.3.

August ja Maria saivat Hilda-tyttären Amerikassa, tyttö syntyi 17.5.1873 Michiganin Calumetissä.  Hilda kuoli 87-vuotiaana 25. kesäkuuta 1960 samalla kylällä kuin isänsä, eli Washingtonin osavaltiossa, Hockinsonissa.

Hilda Johnson oli mennyt naimisiin Elias Hermansson Hill – nimisen suomalaismiehen kanssa. Elias oli syntynyt 15.2.1864 Jurvassa ja saanut isänsä sukunimen Ilmarinen. Augustintytär Hilda Jaukka vihittiin siis Hermanninpoika Elias Ilmarisen kanssa 28. toukokuuta 1890 Washingtonin Hockinsonissa.  Elias kuoli 6. tammikuuta 1942 Hockinsonissa 78-vuotiaana.

Kuvan nuori nainen on August ja Maria Jaukan tytär Hilda (1873 - 1960).
Nuori mies on Hilda Jaukan aviomies Elias Ilmarinen (1864 - 1942), jonka kanssa Hilda vihittiin 15.5.1890. Elias otti Amerikassa nimen Hill. Hän oli syntynyt Jurvassa.
















Tässä kuvassa Hilda kuvattuna kotonaan joulukuussa 1958.

Yhdessä Hilda ja Elias Hill saivat 15 lasta. Tässä lista heistä:

Emelia (1891), Hilda Josephine (1892), Victor Mattias (1893), August Eli (1895), Richard (1897), Anna Theresa (1899), Herman Carl (1900), Rudolph (1902), Oscar (1904), Ida Johanna (1906), Erika Florence eli Riikka (1907), Jacob Ernest (1909), Selina Susanna (1911), Arnet Nestor (1913), Hulda Vivian (1917).

 
Hildan ja Eliaksen yksi 15 lapsesta oli August (s. 1895), joka kuvassa suomalaissyntyisen vaimonsa Greta Granlundin kanssa 14.2. 1920. Pariskunta käytti sukunimeä Hill.

August ja Gerda Hill (1895) saivat tyttären, Virginia Hilda Johannan.

August ja Maria Jaukan tyttärenpoika August Hill sai tyttären, Virginia Hilda Johannan. Kuvassa Virginia ja miehensä Olavi Kivinen 1943. 












Virginia puolestaan on saanut pojan, Ilmari Olavinpoika Kivisen, syntynyt Oregonin osavaltion Portlandissa, ja asuu USA:ssa. 

LÄHTEET:

Erika Sarivaara, 2012. Statuksettomat saamelaiset.

Aki Ollikainen, 2005. Routalattiat. Sieppijärven kylän vaiheita läpi vuosisatojen.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1827-1833_ik361/52.htm.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1834-1840_ik361/kuvat/52.jpg

Ylitornion henkikirja 1865 eli

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=581643

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1848-1855_ik361-362/kuvat/73.jpg

http://www.migrationinstitute.fi/emregfree/ref_finresults2.asp

http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1  http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3893&pnum=151 http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1866-1876_mko1-5/69.htm
Helena Koskenniemi, 1986. Satan suku.


Loppukirjoitus, joka perustuu Satan suku  -kirjaan, ja jonka tarkoitus on linkittää Jaukan sukua Nilsintytär Helenan kautta muihin Sieppijärven sukuihin:  

Mukkakoski RN:O 23

Kuvateksti: Kuka oli Johanna Severiina Mukkaskoski 1888 - 1932?  Hänen tyttärensä Sylvi Johanna syntyi vuonna 1904 ja kuoli jo 16-vuotiaana vuonna 1920. Hautapaikka löytyy Sieppijärven vanhalta hautausmaalta.

Sieppijärvellä syntyneen Kirsti Jaukan tytär, Helena muutti Pajalasta "takaisin" Sieppijärvelle, kun meni naimisiin Salomon Hannunpoika Ruokovaaran kanssa.

Heidän pojasta, torppari ja leski Fredrik Salomoninpoika Ruokovaarasta (s. 21.2.1843 Kolari) ja tämän toisesta vaimosta Maria Juhontytär Satasta (s. 3.6.1846 Kolari) tuli Mukkakosken talon isäntäpari. 
"Fredrik rakensi talon itäpuolelle jokea uuden maantien välittömään läheisyyteen", kirjoittaa Helena Koskenniemi. Fredrik kuoli 1916.

Fredrik Ruokovaaran lapset (eli Kaisa Maria Kunelius, Juho Ruokovaara, Kaarlo, Kaaleb ja Eeva Johanna) omistivat toisen puolen taloa, ja toisen puolen osti pariskunta Iisakki ja Serafiina Liikamaa.

Fredrik Ruokovaaran vävy, Vihtori Kunelius (s.1875 Kivijärvi) rakensi oman talon Sieppijärven Kattilanmaahan, ja Iisakki Liikamaa asui Mukkakosken talossa.

Helena Koskenniemen mukaan "Mukkakosken taloa asuttivat 1930-luvulla Iisakki Liikamaa, Vihtori Kunelius ja Juho Immonen."

Iisakki Liikamaa oli Aleksander Liikamaan ja Kreeta Johanna Heikintytär (1859 - 1914) Lompolon seitsemäs lapsi. 

                           Kuvassa Kreeta Liikamaan hautakivi Sieppijärven vanhalla hautausmaalla.

Iisakki Liikamaa syntyi 1896 ja meni naimisiin 28.6.1924 Fiina Elviira Kristontytär Kylmämaan kanssa (s.1902). Serafiina (Fiina) kuoli 1945. Iisakki kuoli 1971.

Historian lehdiltä poimittua: Kenttälä

 

Tutkija Heikki Paunonen: - Murresanojen keruumatkani Kolarissa. Se oli rapeaa aikaa!

Teksti ja kuvat:

Katariina Korhonen,29.6.2018 

Nosto 15.8.2025  

KulttuuriKolari -1. tapahtuma:

Kolarin murteesta - Heikki Paunonen

28.6.2018 Sieppijärvellä, Kolarin kotiseutumuseon Joen pirtissä.

Kesätapahtuma eli KulttuuriKolari 28.6. - 4.7.2018. 

Järjestäjä:
Kolarin kirjasto ja kulttuuritoimi, Kyösti Satokangas, puh. 0404895015; Kolarin kunta ja elinvoimapalvelut

Heikki Paunonen:

KIITOS TEILLE KAIKILLE, JA ERITYISESTI NYT JO EDESMENNEILLE MURTEENTAITAJILLE JA OPPAILLE TÄHÄN MINULLE RAKKAASEEN KIELEEN!

KulttuuriKolarin -kesätapahtumaan kutsutusta Heikki Paunosesta tuli torstai-iltana (28.6.2018) ensimmäinen ihminen, jonka kuulin käyttävän rapea-sanaa merkityksessä, johon en syntymäkolarilaisena koskaan aiemmin ole Kolarissa törmännyt. Yritän selittää. 

Mielikuvissani kolarilainen ihminen on aina joko moittinut tai vähätellyt toteamalla: - Se EI ollu rapeaa aikaa se nälän aika, tai - EI se rapealta tuntunu ko huussia piti pölätä!  

Olinkin (silkasta ihastuksesta) pudota penkiltäni sillä hetkellä, kun Heikki Paunosen muistoja kuunnellessani tajusin, että hän päätti kyläläisiin (meihin) liittyvät kotoisat muistonsa sanoihin: Se OLI rapeaa aikaa! 

Ehdotan, että tästä kesäillasta lähtien laitamme hyvän kiertämään, vaikka näin: - Heikki, soli rohki rapea esitys tuo sinun murresaarna!

Eli, ei rapea-sanaa kannata pilata ei-sanalla - eihän?

Kolarin kaikista kylistä kerättyjen murresanojen matka maailmalle eli Suomen murteiden sanakirjaan on ollut monivaiheinen ja selkeä. Niinpä jokikinen murrekirjan sana selityksineen on paikallisten ihmisten ääntä, muistutti Paunonen. Oma johtopäätökseni on, että murteiden mahdollisesta kuolemasta ei voida ainakaan kielen tutkijoita syyttää. Aika näyttää, mitä murteemme taitajina ja puhujina haluamme.

 Oli innostavaa kuulla Paunosen omakohtaista tarinaa matkastaan murresanojen perässä.

Heikki Paunonen, nuori murresanojen kerääjä ja suomen kielen opiskelija Helsingin yliopistosta, aloitti Kolarissa työnsä 1960-luvulla. Työvälineinä olivat kynä ja sinikantinen vihko.  Esimerkiksi kalastussanastoa Luosun kylästä hän keräsi niin, että ensin polkaisi Petäjäniemen Alidan polkupyörällä Sieppijärven Poikkijärveltä ylös Luosuun. Siellä hän jututti "Iisakkia", kuunteli miestä ja samalla teki sanoihin liittyvät muistiinpanot vihkoonsa. Haastattelun jälkeen hän pyöräili takaisin Poikkijärvelle.

Seuraavan päivän pyöräretki suuntautui Aalisjärvelle - tai Venejärvenkylälle. 

Opiskelija-Heikki asui Hannes ja Alida Petäjäniemen vinttikamarissa. Luonnollisesti Heikki haastatteli myös sanavalmista Hannes-isäntää, joka oli todellinen murteentaitaja; syntyisin Lappean kylästä, Väylän rannalta - murrekartan vahvemmalta (vanhemmalta) puolelta. 

Paunonen esitteli muutamia murrekorttejaan, joiden alkuperä oli siitä sinisestä vihkosta, jonka kannessa luki: "Hannes 1.-3.6.66. Valmis."   

Heikki Paunonen siis aloitti kolarilaisten kesätapahtumat tervehtimällä Sieppijärven museolla  paikallismurteesta kiinnostuneita ihmisiä. Paunonen kiitti paikallisia murteen taitajia alleviivaamalla sitä suurta arvoa, mikä täältä kerätyillä murresanoilla on ollut hänen työhönsä.

-Kuuntelin Hannes Petäjäniemen tarinointia Sieppijärvellä. Kerran olin pudota tuoliltani, kun yhtäkkiä kuulin Hanneksen käyttävän puhessaan juuri sitä vanhaa muotoa monikon genetiivistä, jota en uskonut enää ihmisten täällä tuntevan. Mutta Hannespa sanoi töitten -genetiivin sijasta töinen!

Väitöskirjansa Paunonen teki monikon genetiivin muodostumisesta suomen murteissa.
Tästä kaikesta kiitän julkaisemalla oheisen jutunpätkäni ja yleisökuvat nimenomaan Vasitun Luuan sivustolla.
Kotiseutuyhditys Vasittu Luuta kunnioittaen kiittää Heikki Paunosta arvokkaasta elämäntyöstä, joka on vaikuttanut ja edelleen vaikuttaa itsetuntoomme. Kieli olemme me!

p.s.
Olen syyskuussa 2014 hankkinut (käyttösääntöineen) Suomen kielen nauhoitearkistosta, osoitteesta http://www.kotus.fi/nauhoitearkisto, äänitteen (cd) nimeltä KOLARIN MURRETTA. Siihen on taltioitu muutamia Heikki Paunosen Kolarin kylissä tekemiä haastatteluja. Äänite alkaa Yrjö Vaattovaaran muistelulla "Rahin ajossa Boströmin liikheen aikana".
Museolla pitämässään esitelmässä Heikki Paunonen kertoi, kuinka nykyään todellakin on mahdollista tutustua omaan murteeseen esimerkiksi hankkimalla itselleen sitä, mikä kiinnostaa.