Miksi kerran rakennettu pitää purkaa - ja jälleenrakentaa?

Kolumni ja kannanotto vanhojen rakennusten säilyttämisen puolesta, koska "vanhaa ei osata arvostaa".

Alla oleva kolumni on julkaistu Lapin Kansan Kulttuurisivulla vuonna 2012.
Kirjoittaja on kirjailija Katja Kettu.

Muistot, kerrostumat

Roomaa ei rakennettu päivässä. Voitaisiin purkaa kyllä. Ja purettaisiin. Jos asiasta päättäisivät uudismieliset kekkeruusit, joiden motto juontunee huonosta kaskusta: "Uusi on parasta. Ja se on säännöistä vanhin."

Onko kaavoittajille jäänyt kansallinen jälleenrakennusvietti päälle? Kirjoitettua historiaa arvostetaan. Samalla unohdetaan, että se on voittajien historiaa, yläluokkien historiaa. Hiljaisten ja vähäväkisten historia näkyy Colosseumin ja Pompeijin katujen kaiverruksissa ja pilakuvissa. Itkumuurin huulin siloitetussa pinnassa. 

Mutta ennen kaikkea se näkyy Kainuun perinnerakennuksissa ja Tampereen Pispalassa. Taloissa, jotka on rakennettu elämää varten.

Ihmisten tyhmyys tiivistyy arkkitehtuurissa. Tai paremminkin siinä, ettei vanhaa osata arvostaa. En tunne ketään, jonka mielestä vanha talo ei olisi keskimäärin kauniimpi kuin uusi.

Ihminen on sydämeltään konservatiivi. Ympäristön muuttumattomuus luo turvaa. Tätä eivät maisemanmuokkaajat hillittömyydessään ymmärrä. Olen kohdannut saman kaikkialla, missä olen asunut. Vapriikin alue Tampereella, Helsingin Makasiinit. Tallinnan Vana Linna olisi aikanaan jyrätty maan tasalle, jollei Neuvostoliitto olisi romahtanut ennen 1300-luvulla rakennettuja hansataloja.

Lapissa yli 60-vuotiasta rakennuskantaa on vähän. Tämä juontuu sodasta ja poistuvien vierailijoiden polttovimmasta. Eipä siinä sitten. Mutta miksi kertaalleen uudelleenrakennettu pitää purkaa taas?

Säilyttämistä ei voi aina perustella arkkitehtuurisin arvoin. On muistoja, kerrostumia. Rovaniemellä Valistustalo, jossa tapasin ensirakkauteni. Hänen vanhempansa kohtasivat siellä aikanaan. Tampereen Pispalanharju, jossa kirjoitin esikoisromaanini. Tämä on osa laajempaa kansan kulttuurihistoriaa, kuolemaa, syntymää. Kirjaamattomat lapsuudenmuistot, kesäheilat ja hullu setä pankolla tupruttamassa.

Rakennushistorian prinsiippi on, että jollei Unesco suojele, ei arvoa ole. Tyhmyyttä se. Uudisrakentamista perustellaan talouden ja matkailun edistämisellä. Kuvitellaan turistin ihastuvan lasipömpeleihin ja kauppakeskuksiin. 

Ei ihastu. Se tonkii ja vainuaa paikallista alkuperää. Juurta ja luonteenomaa. Joka todistaa, että on käyty jossain muualla kuin lähimmässä markettilassa. 

Aina ei tietenkään voi syyttää uudismielisiä. Jouduin taannoin kiperään tilanteeseen, kun saksalaiset ystäväni kävivät moittimaan Rovaniemen tympöistä tunnelmaa.

Missä on kaikki vanha ja arvokas. Pelkkää laatikkoa ja kulmaa, ei meillä Saksassa näin.

Kiemurtelun jälkeen nostin kissan pöydälle. Lapin poltto. Seurasi anteeksipyytelyä ja voivottelua. Muutaman snapsin jälkeen vieraat olivat valmiita omakätiseen jälleenrakentamiseen. Vakuutin, ettei tähän ole syytä ryhtyä. Kyllä itse hoitelemme tämän. Jälleenrakennamme. Hieman liiankin tehokkaasti.

Kuvassa jälleenrakennettua Sieppijärven kyläkuvaa kirkkoineen ja kouluineen 1960-luvun alussa.

Kuvatunnelmia 15.12.2012 syyskokouksesta

Salmenpalon Kievari tarjosi kotiseutuyhdistykselle innostavat ja mielenkiintoiset puitteet, onhan Kievari myös Kotimuseo.

Kuvassa pöydän ympärillä isäntäväkeä edustanut Keijo Kyrö, puheenjohtaja Hilkka Oksala, sihteeri Katariina Granat sekä jäsenet Jaakko Heikkilä ja Matti Friman. Kuvat otti jäsen Sandi Lammi.



Vasittu Luuta kutsuu jäsenikseen paitsi kotiseutuihmisiä myös paikkakunnan yhdistyksiä ja yhteisöjä. Jäsenmaksuksi sovittiin henkilöjäsenille edelleen 10 e /vuosi ja yhdistyksille 25 e/vuosi.

Vasitun Luudan syyskokous hyväksyi Kotiseutuliiton laatimat uudet säännöt, joiden mukaan yhdistyksen toiminnan perustaksi tulee yksi vuotuinen yleiskokous.

Vasitun Luudan hallituksessa jatkaa myös Matti Friman (kuvassa). Milli Visurin tilalle valittiin Jaakko Heikkilä.

Pöytäkirja 17.8.2012

PÖYTÄKIRJA. VASITTU LUUTA.
Johtokunnan kokous.

Aika:
17.8.2012 kello 18.15 - 19.30.
Paikka:
Kolarin Kotiseutumuseo, Pääkön Pirtti, Sieppijärvi

1.
Kokouksen avaus.
Puheenjohtaja Hilkka Oksala avasi kokouksen kello 18.00.
2.
Osallistujat, laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Kokouksen osallistuivat Hilkka Oksala, Sandi Lammi, Matti Friman ja Katariina Granat. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi, koska läsnä oli neljä johtokunnan jäsentä. Todettiin kokous lailliseksi. Kokouskutsu oli lähetetty johtokunnan jäsenille 4.8.2012, ja toinen kutsu kokouksen aikaistamisesta oli lähetetty 8.8.2012.
3.
Edellisen kokouksen (kevätkokous 29.3.2012) pöytäkirja.
Kevätkokouksen pöytäkirja liitteineen käytiin läpi. Todettiin, että myös pöytäkirjan tarkastajat ovat allekirjoittaneet em. pöytäkirjan.
4.
Kotiseuturetken suunnittelua.
Puheenjohtaja-rahastonhoitaja Hilkka Oksala ilmoitti unohtaneensa hakea kunnan kulttuuritoimelta avustusta tähän tarkoitukseen, vaikka asia oli mainittu toimintasuunnitelmassa.
Keskusteltiin vilkkaasti eri vaihtoehdoista, Kolarin kylistä ja muista kohteista, myös ns. saamelaiskohteista.
Päätettiin järjestää ensimmäinen retki Koivumaan kylälle 19.10.2012 yhteistyössä Vaattojärven koulun kanssa.

Koivumaan kylällä on oma värikäs menneisyytensä, Koskelassa on kotimuseo, kylässä on toiminut kauppa ja koulu, on ollut vilkasta sahatoimintaa ja vielä löytyy ihmisiä, joilla on muistoja ja tietoa kylän menneisyydestä.
Hyötymännikkö on osa sotahistoriaamme (siellä oli varusmiespalveluksen suorittajia vielä sodan jälkeenkin) ja Naalastonojan ympäristöstä löytyy ainakin metsästykseen liittyviä tarinoita kirjallisuudesta.

Päätettiin "etsiä koivumaalaisia ihmisiä". Päätettiin pyytää linja-autoyhtiöiltä tarjous retkeläisten kuljettamisesta Vaattojärven kautta Koivumaahan.
5.
Toimintasuunnitelman toteutumien tarkastelua.
i)
Todettiin, että Vasittua Luutaa ei olla vielä rekisteröity, koska Kotiseutuliiton mallisäännöt ovat edelleen "työn alla"; liitto päivittää omia sääntöjään paraikaa. Uusien sääntöjen jälkeen paikalliseyhdistyksen rekisteröinnin voi aloittaa.
ii)
Todettiin, että Vasittu Luuta voi liittyä Suomen Kotiseutuliiton jäseneksi vasta rekisteröinnin jälkeen.
iii)
Todettiin, että elokuun 2012 puolivälissä Vasitulla Luudalla on jo 36 jäsenmaksunsa maksanutta jäsentä. Todettiin, että tavoite kahdestakymmenestä uudesta jäsenestä on saavutettu hienosti, vaikka puheenjohtaja muistuttikin unohtaneensa suunnitella kaavailemansa kampanjajulisteen Joen Tuvan oveen Sieppijärven museolle.
iv)
Todettiin, että yhdistyksellä on ajan tasalla oleva blogisivusto. www.vasittuluuta.blogspot.com
Todettiin, että jokainen jäsen voi osallistua sivuston sisällön tuottamiseen vierailemalla sivustolla ja ottamalla osaa kulttuuria ja paikallisyhdistystä koskevaan keskusteluun kommentein ja ajatuksin. Alueen kulttuuritapahtumista tulisi muistaa ilmoitella myös blogin kautta.
v)
Keskusteltiin kouluista yhteistyötahoina. Keskusteltiin tiedottamisesta. Todettiin, että yhteistyö aloitetaan  Vaattojärven koululta, koska sihteeri on siellä töissä ja hänellä on tuntuma myös kyläläisiin.
vi)
Todettiin paikalliskulttuurin yhteiskunnallisuus.
vii)
Todettiin Vasitun Luudan tilitilanne.Yhdistyksen pankkitilillä on elokuun puolivälissä rahaa 291,20 euroa, josta suurin osa on tullut jäsenmaksuista.
6.
Muut asiat
Päätettiin pitää seuraava johtokunnan kokous Äkäsjoensuulla 5.10.2012 kello 19.00. Käsiteltäisiin erityisesti kotiseuturetken toteuttamista.
Ei päätetty vielä tarkkaa ajankohtaa syksyn yleiselle syyskokoukselle.
7.
Ilmoitusasiat
Todettiin, että Kolarin alueella on meneillään peräti kaksi maiseman kartoitushanketta.
i)
Vaattojärven kylältä on alkanut Ely-keskuksen Maisemat ruotuun -hanke. Lapin Maa- ja Kotitalousnaisten maisemanhoidon neuvoja Heli Pääkkö (puh. 040 7285813 heli.paakko@proagria.fi) kiertää syksyn aikana kylillä kyläläisten kanssa etsimässä maiseman "kipukohtia". Tarkoitus on, että kyläläiset pistävät kohteet kuntoon.
ii)
Syyskuussa 2012  arkkitehdit Mari Jaakonaho ja Matleena Muhonen (puh. 050 59 35 709) puolestaan kartoittavat Länsi-Lapissa arvokkaita ja kauniita kulttuurimaisemia. Mietittiin, mitkä olisivat Kolarin kauneimmat perinteiset kylämaisemat.
8.
Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 19.30.
Kokouksen puolesta
Hilkka Oksala, pj.                   Katariina Granat, siht.

SYYSKOKOUS SALMENPALON KIEVARISSA

 

Kolarin Kotiseutuyhdistyksen eli Vasitun Luudan syyskokous pidetään lauantaina 15. joulukuuta 2012 kello 16.00 Salmenpalon Kievarissa, Teurajärvellä. Johtokunta kokoontuu samassa paikassa puolta tuntia aikaisemmin eli kello15.30.

Kuluvan vuoden syyskokous pidetään Teurajärvellä, Salmenpalon Kievarissa, mistä alla olevat kuvat.                                                                                                                                                                     

 

Kolarin kirkonkylän historia, onko siitä kirjoitettu?

Alla on luettelo julkaisuista, jotka kertovat Kolarin eri kylien historiasta. 
Listalta löytyvät Vaattojärvi, Kurtakko, Lappea-Väylänpää, Äkäslompolo, Nuottavaara-Pasmajärvi-Ruokojärvi-Taapajärvi, Sieppijärvi ja Saaripudas.

Ainakin Jokijalka eli Kolarin kirkonkylä puuttuu listalta, ja moni muu, jos haluamme listata nimenomaan  historiakirjat, jotka kertovat kylien ja ihmisten vaiheista.

  
Kolarin kylähistoriaa. KIRJALUETTELO:

Julku, Kyösti (toim.), 1985, Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen. Faravidin maa. Pohjois-Suomen historia. (Lapin sota, s. 321)

Almgren, Taina, o.s. Koivumaa, Taina. 2005, Pohjan Väylä Oy, Pello. Lapsi sodan varjossa. Ett barn i krigets skugga. 

Hintikka, Onerva. 2016, Maahenki Oy, Helsinki.. Pako Lapin sodasta. (Pilkka-ammunta pelasti Äkäslompolon, s. 156)

HEIKKI, Elma.(1986).Telatie johtaa kylään : syrjäkylän tarinaa eli muistelmia vuosien varrelta / Vaattojärvi.

Jaako, Pentti (toim.) (1995). Kalakentästä kylän raitille : Vaattojärven kylähistoria /  Vaattojärven kylähistoriatoimikunta,  ISBN 952-90-7090-X 

Jaako, Pentti (1998).
Aloitettakoon koulu vaikkapa kouluhuonetta ei olisikaan. Kolarin kunnallisen koulun 100-vuotistaival 1898 - 1998.
ISBN 951-98102-0-X

Jaako, Pentti (1992).
Suomussalmelta Ihantalaan. Kolarilaisten sotatie 1939 - 1945.


Karjalainen, Sirpa (2006).
Kurtakko : kirjallisuutta, arkistolähteitä, havaintoja ja muistitietoa 
Kurtakosta.  Lapin yliopisto.

Kylli-Nivan Sukuseura ry. ja Esko Orajärvi (2013). 
Väyläkirjat Pello.
Nivan suku. Osa 2. Koskenniemi.

Kylli-Nivan Sukuseura ry. ja Esko Orajärvi, Tuomo Korteniemi (2015). Väyläkirjat.
Nivan suku. Osa 4. Vaattojärven sukuhaarojen ja Kolarin järvikylien asutuksen historia.

Kylli-Nivan Sukuseura ry. ja Esko Orajärvi, Tuomo Korteniemi (2015). Väyläkirjat.
Nivan suku. Osa 6. Isak Nivan, s. 1747 jälkeläiset III: Kolarin Vaattovaarat + Nivan ja Pasman yhteiset sukuhaarat Vanhatalo, Hakso, Vesala ja Seppälä.


Lehto, Ann-Margit (2001).
Lappean ja Väylänpään kyläkuvaus. Kyläelvi -hankkeen osaraportti. Lapin yliopisto.

Myllymäki, Arvo. 2016, Intokustannus.fi. Korpikommunisti. Kolarilainen Eemeli Lakkala vainotusta vallankäyttäjäksi.

Niskakoski, Kalervo ja Taskinen, Keijo (2012).
Äkäslompolo : seitsemän tunturin kylä ajan virrassa. Kirjakaari.  
ISBN 978-952-5969-08-5.

Niskakoski, Kalervo ja Taskinen, Keijo (2012).
Äkäslompolo : the village of seven fells in the flow of time.
English translation: Aki Myyrä.

Pasman sukuseura ry. ja Tuomo Korteniemi (1991).
Pasman suku. 1.osa. Olli Heikinpoika Pasmajärven jälkeläiset vuodesta 1731.
Pasman sukuseura ry. ja Seija Jalagin (1996).
Pasman suku. 2.osa. Olli Heikinpoika Pasmajärven lasten Valpurin, Aapon ja Kreetan jälkeläiset.

Pylväs, Ritva-Elina. Väylä, 2016. Alisa. Väylän tytär.

Rasmussen, Siv. Muonion kunta (2008).
...Velllikaara Vettasia...Muonion ja Äkäslompolon alueen saamen historia.

Kolarin kansalaisopisto, alueen kylätoimikunnat.(1984)
Nuottavaara-Pasmajärvi-Ruokojärvi-Taapajärven kylähistoria 
ja  -suunnitelma.

Ollikainen, Aki (2005).
Routalattiat. Sieppijärven kylän vaiheita läpi vuosisatojen.
Heikki Peura Oy. ISBN 952-91-9434-X.

Oksala, Hilkka (toim.) (2008). 
Saariputhaan juurila : pohjoisen rajajokivarren kyläperinnettä 
toimittanut. Väylä-Yhtiöt. Saarenputaan kyläyhdistys. ISBN 978-952-5271-94-2
Tämä Oksalan toimittama teos on samalla Kolarin Saajon paikalliskulttuurijulkaisu numero 2.

Tasala, Markku (2000).
Metsäkaarti. Kolarin metsäkaartin jatkosota ja rauha.

Rakennusten kulttuurihistoriallinen arvo - keskustelua Kolarissa

Hilkka Oksala.
Julkaistu mielipidekirjoitus Luoteis-Lapissa 11.10.2012.

KOLARIN KULTTUURIPERINTÖ: MYRKKYÄ VAI KARKKIA?

Keskustelu kolarilaisesta rakennusperinnöstä lähti Sieppijärven entisen keskikoulusiiven purkuhankkeesta. Kulttuuriperinnön vaaliminen on perustuslaillinen velvoite, joka viranomaisten ohella koskee kaikkia kansalaisia.

Ylireagointi purkuhanketta kyseenalaistavaa hallintomenettelyä kohtaan on ymmärrettävää, kun kyseessä on kunnan ensimmäinen rakennussuojelullinen kiistatapaus.

Valitusmenettelyn tarkoituksena on antaa aikalisää purkamisen seurausten sisäistämiseen, antaa mahdollisuus historiallisen kylämaiseman säilyttämiseen elävänä, hoidettuna, terveellisenä ja turvallisena sekä vaatia kunnallishallintoa noudattamaan rakennusperintöä  suojaavaa lainsäädäntöä.

Valituksissa vaadittiin purettavaksi esitetyn rakennusosan säilyttämistä, kaikkien osien peruskorjausta sekä vaihtoehtoisten käyttömuotojen suunnittelua koulutoiminnan rinnalle. Lisäksi vaadittiin kylän vanhentuneeksi osoittautuneen asemakaavan uudistamista muun muassa merkitsemällä suojeltavat kohteet.

Koulusiiven perinnearvoa koskevaa asiantuntijalausuntoa vaadittiin pyydettäväksi Museovirastolta, sillä alemman oikeusistuimen näkemys ei ole pätevä.

Koulun kulttuurihistoriallinen arvo on kiistaton. Rakennuskokonaisuus kertoo kylän poikkeuksellisesta historiallisesta vaiheesta kuntahallinnon keskuksena. Keskikoulusiipi toimi paikkakunnan ensimmäisenä oppikouluna. Koulu on yhä kylän suurin rakennus ja maisemallisesti hallitseva maamerkki. Koulun rakennusvaiheet toteutettiin paikallisen käsityötaidon näytteenä. Rakentaminen perustui ennen sotia käytettyihin teknisiin ratkaisuihin, jotka olivat laadun kannalta luotettavia. Tilat kestivät terveellisinä yli 40 vuotta.

Maankäyttö- ja rakennuslain tavoite on säilyttää rakennuskanta käyttökelpoisena. Sieppijärven koulu täyttää hyvin suojelukohteenkin edellytykset.

Yleisimmin historiallisin perustein on suojeltu kokoontumispaikkoja. Kolari on äskettäin menettänyt talovanhuksia, joilla on monenlaista menneisyyttä. Historiallisuus läpivalaisee kaikkea ihmisen toimintaa. Sen ymmärtäminen lisää yhteisön henkistä hyvinvointia.

Museoiden ratkaisut perustuvat aina aihekohtaiseen historiantutkimukseen. Tämä koskee myös Kolarin kotiseutumuseon korjauksia, kuten Pääkkölän pohjoisseinää.

Sieppijärvellä Iivarin sahamylly jo ennen viime sotia tuotti lautoja, joita käytettiin hirsitalojen suojaukseen. Eri laudoitustavat olivat kylällä tunnettuja jo tuolloin, myös ohutrimatekniikka, jolla Pääkön pohjoisseinä vuoto-ongelman seurauksena vuorattiin. Korjaussuunnittelussa harkittiin hirsipaikkausta ja kahta laudoitustapaa.

Vaihtoehdot perustuivat paikallisten seniorikirvesmiesten haastatteluihin ja kylähistoriikeissa julkaistuihin vanhoihin valokuviin. Suunnittelua ohjasi Tornionlaakson maakuntamuseo, ja toteutetun mallin valitsi Museovirasto.

Hirsipaikkauksesta luovuttiin, koska vähitellen kaikki hirret olisi jouduttu uusimaan vuotojen edetessä. Nyt alkuperäistä hirsiseinää jää näkyviin, lopulta ehkä vain sisätiloihin.

Korjausasiakirjojen kopiot ovat pyydettäessä saatavilla kotiseutumuseon arkistosta. Ja ensi kesänä punamultaamaan!

____________________________________________________

Artikkeliin liittyy Hilkka Oksalan ottama kuva rakennuksesta Äkäsjoen tien varressa.
Kuvateksti: "Rakennuksia, joita saisi purkaa ilman perinnearvon asiantuntijamääritystä, olisivat korkeintaan tilapäisiksi tarkoitetut, perustamattomat ja käytöstä jääneet varastomaiset tilat."

______________________________________________________

Pakasaivon ympäristö ja Kolarin saamelaisuus

...VELLIKAARA VETTASIA...Muonion ja Äkäslompolon alueen saamen historiaa. Julkaisu opettajille ja matkailuyrittäjille. 2008. Siv Rasmussen, Muonion kunta.

Viralliset saamelaiset sukunimet olivat 1800-luvulla jo vakiinnuttaneet asemansa, ja ihmiset tiesivät, mitkä sukunimet viestittivät kyseisen suvun olevan saamelainen. Tuohon aikaan Muoniossa ja Kolarissa eläneitä saamelaisperheitä olivat Sarri, Suikki, Nutti, Unga, Vasara, Vettainen, Sieppi, Jaukka, Palokka, Junkka, Riimi ja Koffelo.

Lisäksi tänne tuli avioliittojen myötä saamelaisia naisia ainakin seuraavista suvuista: Marakatt, Labba, Kitti, Kalsok, Tomma, Nyman, Aslak, Hetta ja Piltto. Naiset käyttivät omaa sukunimeä 1800-luvun lopulle saakka. Monet saamelaisnimet hävisivät käytöstä, koka saamelaiset ryhtyivät uudisasukkaiksi ja ottivat tilan nimeen perustuvan sukunimen.

Saamelaisilla on alkuperäiskansan asema, mikä tarkoittaa, että he ovat tulleet tänne ennen muita kansanryhmiä. Muinaisaineisto, saamelaisperäiset paikannimet ja perinneaineisto todistavat, että Kolarin alueella oli saamelaisväestöä suomalaisten sinne muuttaessa ja että saamelaiskulttuurilla oli näillä seuduilla vanhat juuret. Perimätietojen mukaan kolarilainen Jaukan suku on vanha metsäsaamelainen suku, joka on asunut paikkakunnalla ennen suomalaisia. Satan suku on asunut Sattajärven läheisyydessä Ruotsin puolella ja on tiettävästi tällä alueella alkuperäinen saamelaissuku

Monet olettavat poronhoidon olevan saamelaisten vanhin elinkeino. Olettamus ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä ensimmäiset saamelaiset saivat toimeentulonsa harjoittamalla pyyntikulttuuria, jonka tärkeimpiä kulmakiviä olivat kalastus ja erilaisten turkiseläinten pyynti.

Pyyntikulttuurin varhaisessa vaiheessa ihmiset saattoivat asua yhdessä perheryhmässä, johon kuului kahdesta neljään perhettä. Vähitellen pyyntitapoja alettiin tehostaa ja kehitettiin menetelmiä, jolla villiporoja pyydystettiin pyyntikuoppien (peurakuoppien) avulla.

Suuriin pyyntikuoppiin perustuva pyydystystapa vaati entistä suuremman työpanoksen ja enemmän ihmisiä, joten perheryhmän kokoa jouduttiin kasvattamaan. Se on saattanut luoda pohjan saamelaiselle lapinkylälle, siidalle, josta on vielä olemassa historialliselta ajalta peräisin olevia jäänteitä. Ne olivat pieniä paikallisyhteisöjä, ja sana siida tarkoitti sekä kyseisellä maantieteellisellä alueella asuvia ihmisiä että nimenomaan heidän käyttämäänsä aluetta. Siidat sijaitsivat tavallisesti jonkin vesistön (joen, järven, vuonon) tuntumassa.

SUIKIT

Ensimmäinen Suikki, jonka nimen tunnemme ja jonka tiedämme asuneen täällä, on noin vuonna 1720 syntynyt Pehr (Pekka) Suikki. Hän syntyi Kolarissa mutta oli kaiketi myöhemmin kirjoilla Muoniossa. Pehrin yksi pojista oli nimeltään hänkin Pehr Suikki (s. 1764). Hän sai vaimonsa Brita Sarrin kanssa viisi lasta, ja yksi heistä oli Olof (Olli) Suikki, joka syntyi vuonna 1790. Kolarin Suikit ovat Ollin jälkeläisiä.

Paulaharju kertoo, että Pakajärven metsäinen erämaa oli Suikkien koti- ja syntymäseutua. Se sijaitsi keskellä Suikkien laidunmaata, joka pohjoisessa rajoittui Sieppien ja Vasarain porojen vaellusalueisiin. Siellä oli kalaisia metsäjärviä, jäkäläisiä kankaita ja korkeita vaaroja, esimerkiksi kauempana idässä Yllästunturista alkava ja pohjoiseen suuntautuva mahtava tunturiselänne.
Suikkien kotajäännökset ovat jäljellä Pakasaivon läheisyydessä.

Paulaharju kertoo Ollista:
"... Pekka Suikin poika, vanha Olli-äijä, oli pikkuinen mies ja niin kivaääninen, ettei pikku pojalla ääni sen kivempi.  - Voi paahkilas! kirosi äijä kimakalla äänellä, kun jostakin sattui suutahtamaan. Pieni ukko piti pääpaikkanaan Pakajärveä ympäröiviä seutuja. Hän samoili suuren porolaumansa kanssa pitkin erämaita.
Mutta sitten kerran hän saapui Kitisen vedenjakajalle ja asettui asumaan Pokkaan, Suikin pieneen vaatimattomaan taloon tarkoituksenaan jäädä sinne pysyvästi. Hän palasi kuitenkin jonkin ajan kuluttua takaisin metsäkotaansa ja jatkoi elämäänsä lapinäijänä. Sellaisena hän myös kuoli, sokeanan vaarina kesällä 1876 Pakarovan tuohikodassa.

Hilkka Oksala puolestaan haastatteli vuonna 1998 luosujärveläistä Jalmari Lompolojärveä, joka oli tuolloin 83-vuotias. Lompolojärvi kertoi:

"Niesakerossa oli kaksi Suikkien kotaa sekä porokaarre ja siinä ns. lihaluova, joka tehty 3-4 katkaistusta männystä. Niiden päällä oli rakennettu lava. Tästä on n. 75 vuotta aikaa. Kaarten jäänteet tuhosi myrsky, vain liesikivet, pyöreät kehät ovat jäljellä.
Suikkien alue oli seuraava: Kesä vietettiin Muonion Pakajärvellä, josta he syksyllä jutivat Niesakeroon. Talveksi he edelleen muuttivat Isoon hevosmaahan, jossa oli myös kaarre. Edelleen keväällä muutettiin Kurtakkoon, jossa oli kuusikoita. Niissä oli luppoja poroille. Täälläkin (Luosussa) he kävivät saunomassa.
Talollisilla poronomistajilla voi hyvinkin olla sukuyhteyksiä lappalaissukuihin. Esimerkiksi kertojan (Jalmari Lompolojärvi) isoäiti oli Ruotsin Lapista Muodoslompolon läheltä. Kristiina- mummo oli lähtenyt tänne poropalvelijaksi 17-vuotiaana. Hän osasi suomea, mutta halusi puhua lappia - hänen vanhin poikansa Edward ymmärsi lappia."

KIRKKOPAHTA PAKASAIVON LÄHEISYYDESSÄ
PAKASAIVO
SAAMELAISTEN USKO JA USKOMUKSET

Saamelaisten perinteinen elämäntapa merkitsi muiden alkuperäsikansojen tavoin elämistä osana luontoa; ihminen ei ollut luonnosta erillään vaan osa sitä. Todellisuus miellettiin sekä näkyväksi aineelliseksi että näkymättömäksi henkiseksi ulottuvuudeksi. Näkyvä aineellinen oli arkipäivän todellisuutta, ja näkymättömässä asui henkiä ja erinäisiä jumalolentoja. Yhteyttä henki- ja jumalmaailmaan voitiin pitää noitarummulla ja joikaamalla mutta myös tuomalla uhrikiville eli seidoille uhrilahjoja.

Seita saattoi olla yhden perheen käytössä, mutta oli seitoja, joita käytti kokonainen lapinkylä eli siida. Uhrilahjojen antamisella haluttiin saada menestystä, vaurautta, hyvä sosiaalinen elämä ilman kateutta ja panettelua ja myös poro- ja kalaonnea. Seidat olivat tavallisesti kiviä tai kallioita, mutta ne saattoivat olla myös puusta veistettyjä paaluja.

Monien saamelaisten elämään kuuluu vielä nykyäänkin luonnollisena osana luonnon kunnioittaminen ja luvan kysyminen, kun haluaa asettua asumaan uuteen paikkaan tai yöpyä siinä sekä usko parantumiseen, kiroukseen, aaveisiin, maahisiin ja ennusmerkkeihin.
Enimmäkseen saamelaiset kuuluvat luterilaiseen kirkkoon, kolttasaamelaiset ortodoksiseen.

Seidoille annetut uhrilahjat näyttävät olleen rituaali, joka säilyi vanhassa saamelaisuskonnossa ajallisesti pisimpään. Useat seidat sijaitsevat saamelaisten asuinpaikkojen tai vaellusreittien läheisyydessä.

Lähellä Suikin suvun asuinpaikkaa Pakajärveä sijaitsee Pakasaivon rotkojärvi. Saamelaiset ovat pitäneet saivojärviä pyhinä muun muassa kaksoispohjan takia. Pohjan alla asuvat saivon asukkaat eli vesikansa, joka viettää samanlaista elämää kuin saamelaiset.

Ja lopuksi Paulaharjun muistiin merkitsemä runonpätkä Kolarista.
Tien täysi Taskisia,
vankka joukko Vasaroita,
sukunen Suikkeja,
vellikaara Vettasia,
nuin vähä Nutteja.